HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Eli olet siis jollain kompetenssilla sanomassa, että naapuri tietää kaiken julkaistun ja paljon muuta? Tuohan vaatii sen, että olisit GRU/SVR/FSB:n korkea-arvoinen upseeri, kun menet sanomaan noin.

Tai sitten ko. henkilö kuuluu näihin "Venäjä miehittäisi Suomen kahdessa tunnissa, joten ei kannata edes yrittää puolustautua" -ihmisiin.
 
Sisältöä ei arvioida lakituvassa eikä tehdä siitä huojuvia tulkintoja mielien mukaan. Se leima merkitsee.

Minä vähän epäilen, että tästä joku saa linnaa.

Täysin samaa mieltä. Mielestäni täysin turha arvioida vuodettujen asiakirjojen substanssia ja sitä, ansaitsiko materiaali sille myönnetyn turvaluokituksen. Ainoastaan sillä on väliä, että materiaali oli salaista, ja se vuodettiin (ensimmäinen rikos), ja se julkaistiin (toinen rikos). Mielestäni tulevan oikeusprosessin ei pidä lähteä sivuraiteelle miettimään ja analysoimaan vuodettua materiaalia substanssin osalta ollenkaan.

Jos ei tuomita koppia, niin voi olla vaikutusta Suomen sotilastiedustelun tietojenvaihtoon. Tästä muodostuu ennakkotapaus, jonka perusteella muut maat arvioivat, kuinka vakavasti Suomi suhtautuu salaiseksi luokitellun tiedon vuotamiseen ja julkaisemiseen. Jos ei tule kuin läpsy sormille, niin voipi olla, ettei kovin salaista tietoa enää muista ystävällisistä maista Suomelle jaeta.
 
Tässä tapauksessa laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta on aikalailla yksiselitteinen. Turvaluokitellun materiaalin julkaiseminen on rikollista ja siitä seuraa rangaistus. Sanomattakin lienee selvää, että ainakin jutun kirjoittanut toimittaja ja Helsingin Sanomien päätoimittaja joutunevat leivättömän pöydän ääreen tästä hyvästä. En tiedä, käsitelläänkö tämä valtakunnanoikeudessa vai käräjillä. En yllättyisi, jos nämä piakkoin otetaan kiinni ja haetaan vangitsemista.

Olisi kannattanut tehdä tämä tietovuoto ennemmin ulkomailla ja käyttää siihen jotain ulkomaista toimittajaa, jolla ei koskaan tule olemaan tarvetta matkustaa Suomeen. Sen sijaan nämä toimittajat päättivät sitten sählätä Suomen rajojen sisällä Suomen kansalaisina ja elävät uskossa, että Helsingin Sanomien toimittajastatus on automaattisesti vapaudut vankilasta kortti. Sananvapaus ei automaattisesti tarkoita sitä, että ihan kaikkea voi julkaista. Tällaista ovat esim. vihapuhe ja tietenkin nämä Suomen viranomaisten turvaluokitellut materiaalit.

Tärkeä ennakkotapaus tästä ainakin tultaneen saamaan suomalaisessa oikeushistoriassa. Ja ennen kaikkea kunnon paskamyrsky ja lokakamppanja, kuinka "Suomessa poljetaan lehdistönvapautta".

Mielenkiintoista nähdä, lähtevätkö muut mediat mukaan tähän "Suomessa poljetaan lehdistön vapautta" -agendaan siinä vaiheessa, kun Hesarin toimittajaa haetaan kuulusteluihin. Jos kyllä, niin he käyvät periaatteessa avoimesti Tasavallan presidenttiä vastaan. S Niinistö on jo heittänyt arvovaltansa peliin kommentoimalla niin näkyvästi tätä keissiä. Uskoisin, että tulemme näkemään hajaannusta lehdistössä. Osa lähtee tälle "Suomi ei saa olla Turkki lehdistön vapauden suhteen" -linjalle ja osa taas laillisuutta puolustavalle "salaista tietoa ei julkaista" -linjalle

Seuratkaa myös, masinoidaanko tätä "Suomen lehdistön vapautta poljetaan" -agendaa venäjämielisistä lähteistä. En nimittäin ihmettelisi yhtään, jos tämä vuoto olisi osa naapurin info-operaatiota, jonka tavoitteena on uuden tiedustelulainsäädännön voimaan astumisen estäminen.
 
L


HS:n Mäkinen ilmoitti, että jatkojuttuja ei tule materiaaliin kuten oli suunniteltu..

Itsesuojeluvaisto puuttui vihdoin peliin. Jos teet rikoksen kerran, saat tuomion (x). Jos teet saman rikoksen kaksi kertaa, saat tuomion (x + jotain). Damage Control -moodi päälle. Tai sitten vielä ylemmältä taholta konsernin johdosta on vihelletty peli poikki ja kielletty julkaisu.
 
Mielenkiintoista nähdä, lähtevätkö muut mediat mukaan tähän "Suomessa poljetaan lehdistön vapautta" -agendaan siinä vaiheessa, kun Hesarin toimittajaa haetaan kuulusteluihin. Jos kyllä, niin he käyvät periaatteessa avoimesti Tasavallan presidenttiä vastaan. S Niinistö on jo heittänyt arvovaltansa peliin kommentoimalla niin näkyvästi tätä keissiä. Uskoisin, että tulemme näkemään hajaannusta lehdistössä. Osa lähtee tälle "Suomi ei saa olla Turkki lehdistön vapauden suhteen" -linjalle ja osa taas laillisuutta puolustavalle "salaista tietoa ei julkaista" -linjalle

Seuratkaa myös, masinoidaanko tätä "Suomen lehdistön vapautta poljetaan" -agendaa venäjämielisistä lähteistä. En nimittäin ihmettelisi yhtään, jos tämä vuoto olisi osa naapurin info-operaatiota, jonka tavoitteena on uuden tiedustelulainsäädännön voimaan astumisen estäminen.

Hyvä pointti. Siltä vaikuttaisi, että tämä oli Hesarin "skuuppi". Muut saattavat tosiaan ryhtyä valituskuoroon jos tai kun HS:n toimittajia raahataan poliisikuulusteluihin. Vetoavat tietty lähdesuojaan, joten vuotajan tunnistaminen jäänee täysin poliisin harteille.

Mielenkiintoista myös se, että tasavallan presidentti tuli julkisuuteen koko arvovallallaan. Joko tässä nyt varjellaan Suomen sotilaallista länsiyhteistyötä, tai sitten tämä oli isännän muistutus äänestäjille siitä, kuka torppaa hoitaa. Huom. en kyllä usko jälkimmäiseen. Eiköhän presidentillä ollut hyvä syy tulla julkisuuteen asian tiimoilta.
 
Täysin samaa mieltä. Mielestäni täysin turha arvioida vuodettujen asiakirjojen substanssia ja sitä, ansaitsiko materiaali sille myönnetyn turvaluokituksen. Ainoastaan sillä on väliä, että materiaali oli salaista, ja se vuodettiin (ensimmäinen rikos), ja se julkaistiin (toinen rikos).

Joku vuosi materiaalin, mistä tulee takuulla koppia jos saadaan kiinni.

Mutta tuo julkaisukohta. Onko rikosoikeudellisesti tuomittavaa kertoa, että Viestikoelaitos maalittaa ja signaalitiedustelee. TP:kin saa tietoa. Voi veljet! Enpä olisi koskaan uskonut! Vai onko nyt niin, että "kaikkihan sen tietää, mutta ei sitä nyt koko maailmalle olis pitäny kertoa!"

Ei noin yleisluontoisella tavaralla kyllä häkki heilu julkaisijalle. Voisipa melkein väittää, että TLL-I - leima on tässä luomassa lähinnä jyrkempää draaman kaarta. Mitään muuta ilmentymää sillä ei ole.
 
Eli olet siis jollain kompetenssilla sanomassa, että naapuri tietää kaiken julkaistun ja paljon muuta? Tuohan vaatii sen, että olisit GRU/SVR/FSB:n korkea-arvoinen upseeri, kun menet sanomaan noin.

Ja jos naapuri TODENNÄKÖISESTI tietää, niin tällaisen lehtijutun jälkeen se tietää VARMASTI. Ja jos se tiesi jo aiemmin, niin miksi sille täytyy antaa asiasta tuplavahvistus? Ja joo, iso tekijä tässä on se, että joku myyrä levittää tällaista tietoa ympäriinsä - mutta miksi häntä täytyy auttaa pyrkimyksissään, ainoa syy on RAHA, hesari haluaa lukijoita ja klikkauksia. Eli hieman isänmaan etua on sallittua myydä kun on rahaa tyrkyllä ja sankaritoimittajien egot laajennettavissa. Aivan ehdottomasti vähintään tästä seuraa se, että Suomen maine luotettavana maana jolle voi luovuttaa suuren turvaluokituksen kamaa (jos sellaista aiemminkaan on ollut) heikkenee.

Ja tämä lehdeltä, joka on pullollaan pieniä #turpo-sankareita jotka hyvin herkästi kääntävät jokaisen asiaan täysin liittymättömän mielipiteen "Putinin pussiin pelaamiseksi" jne.

Ehkä Suomessa salataan liian herkästi dokumentteja, mutta ei sitä voi lähteä "korjaamaan" sillä että villisti vuodetaan kaikki mahdollinen joka paikkaan, seuraamuksetta. Toivon että sekä tietoja levittänyt myyrä että Hesarin vastuulliset vedetään tästä vähäksi aikaa kunnolla jalkapuuhun, jos ei nyt ihan teilipyörään.

Tämä vastuutoimittelija Mäkinen on näemmä ollut mm. Ylioppilaslehdellä ja Kansan Uutisissa aiemmin. Kumpikaan ei näy omissa kirjoissani minkäänlaisena meriittinä, mutta minähän olenkin väärinajattelija.

MUTTA EI HÄTÄÄ! Koko kansan Turpomies tietää, että ei tällä ole mitään merkitystä, kyllä Persut jne. ovat pahempi juttu.


Se että käsi on painanut moisen skeidan kohdalla enteriä ja näin vähätellyt ensimmäisen tason turvaluokitellun tiedon vuotamista siihen vedoten, että poliittisesti Ryskyn kanssa eri mieltä olevat ovat pahempi uhka...kertoo paljon tyypistä, niistä todellisista tunnoista.

Ja kyllä sekin kertoo paljon, että on sielunveli jonkun Dimitri Gurbanovin kanssa.
 
7 §
Turvallisuussalaisuuden paljastaminen

Joka oikeudettomasti julkistaa tai toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon seikasta, joka Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi on säädetty tai määrätty salassa pidettäväksi tai joka tekijän tieten on sen laatuinen, että sen paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle, on tuomittava turvallisuussalaisuuden paljastamisesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1995/19950578#Pidp450699984

Onneksi laki on tässä täysin yksiselitteinen. Salassapidettäväksi julkaistavia dokumentteja on julkaistu. Paljastuksesta on lisäksi haittaa tiedustelun ulkomaansuhteille.

Jos tästä ei tule tuomiota, niin laki on turha.

Ja onneksi minimituomiokin on vankeutta - ei mahdollista siis selvitä sakoilla, jotka työnantaja maksaa tms.
 
Joku vuosi materiaalin, mistä tulee takuulla koppia jos saadaan kiinni.

Mutta tuo julkaisukohta. Onko rikosoikeudellisesti tuomittavaa kertoa, että Viestikoelaitos maalittaa ja signaalitiedustelee. TP:kin saa tietoa. Voi veljet! Enpä olisi koskaan uskonut! Vai onko nyt niin, että "kaikkihan sen tietää, mutta ei sitä nyt koko maailmalle olis pitäny kertoa!"

Ei noin yleisluontoisella tavaralla kyllä häkki heilu julkaisijalle. Voisipa melkein väittää, että TLL-I - leima on tässä luomassa lähinnä jyrkempää draaman kaarta. Mitään muuta ilmentymää sillä ei ole.

Presidentin näkemys:
Myös presidentti Sauli Niinistö otti Twitterissä lauantaina illalla kantaa HS:n uutisointiin sen jälkeen, kun vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi oli tviitannut asiasta. Kasvin mukaan HS näyttäisi varoneen julkaisemasta Suomen turvallisuudelle suoraan haitallista tietoa. Hänen mukaansa suurempi vahinko Suomelle onkin se, että salaisia asiakirjoja ylipäätään päätynyt vääriin käsiin, mikä ainakin hieman heikentää Suomen mainetta luottavana tiedustelukumppanina.

- Juuri tästä on kysymys, presidentti Niinistö vastasi.[http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...terissa-yhteistyo-on-ainoa-vaihtoehto/779288/]

Eli ei ne HS:n jutussa julkaisemat tiedot olekaan se vakavin asia. Se, että tietoja vuotaa ja se, että ne julkaistaan valtakunnallisessa sanomalehdessä taasen on.
 
On esitetty huoli siitä, miten HS säilyttää punaleima-aineistonsa. Hehän eivät käytä kaikkea. Ketkä sitä ovat saaneet pöyhiä? Onko aineisto jossain Office 365:ssä ulkomaisella palvelimella?

Vai onko aineisto fyysisessä säilytystilassa esim. kassakaapissa toimituksessa? Nyt on julkisesti sanottu, että HS:llä on paljon vielä julkaisematonta salaista aineistoa hallussaan. Kuka kantaa vastuun, jos tällä hetkellä eli lauantain ja sunnnuntain välisenä yönä puolalaiset taulukauppiaat syyllistyvät murtovarkauteen ja yllätys yllätys aamulla HS:n toimitus on pengottu, kassakaappi auki, ja paperit joko viety tai valokuvattu ja paikallaan? Kai siellä on nyt poliisilla erityistarkkailu HS:n kiinteistön ympärillä tätä varten?
 
Ainakin sen mitä Laura on meille luennoinut MPK:n alla on ollut hyvinkin tolkun tekstiä ja minulla ainakin hänen toimintaansa & otteisiin ihan täysi luotto. Tämän tarkemmin en tätä asiaa aio avata mutta etsikää "mädättäjät" ja "viholliset" muualta, Laura Halmista on turha siihen joukkoon tunkea tai sitten juttelen jonkun muun intressiryhmän kuin kotimaan ressujen kanssa.

En tunne Laura Halmista sen paremmin enkä huonommin, mutta ulosannista tulee kuva lievästä itsekeskeisyydestä - itsetuntopuolella ei ainakaan vähyysongelmaa. Donetskiin en häntä äkkiä sijoittaisi, mutta olisiko niin että "sankaritoimittajan" viitta houkuttaa niin että jossakin kohtaa Laurallakin voi se harkintakyky pettää.
 
Joskus aikoinaan kantapäänkautta opittua. Älä koskaan luota toimittajaan! Se tekee sinusta jutun ja saa glooriaa ja rahallisen korvauksen. Mitä sinä saat? Mahdollisesti pilatun loppuelämän!


Ps. suvussa ihan riittämiin toimittajia joten on tässä hiven itseironiaakin...
 
Eli ei ne HS:n jutussa julkaisemat tiedot olekaan se vakavin asia. Se, että tietoja vuotaa ja se, että ne julkaistaan valtakunnallisessa sanomalehdessä taasen on.

Eiköhän se juttu tässä keississä ole vain ja ainoastaan tuo vuoto.

HS:n tekemä artikkeli on puhdas sivujuonne, koska merkitykselliset yksityiskohdat loistavat poissaolollaan.

Toisin sanoen HS:n artikkelin funktio on toimia pelkästään vuodon merkityksettömänä markkerina.
 
Huoh, juuri näin. Esimerkiksi meiltä menee tutkamittausdataa (SIGINT & ELINT) Yhdysvaltoihin ja vastineeksi yhteistyö pelaa esim. Hornetien MLU-päivitysten saamisessa. Tämä luottamus kun ryssitään niin...
Ei ihme että Salekin tänään kommentoi ärhäkkäästi asiaa. Iso taustakuvio on se, että Suomen turvallisuus on oleellisella tavalla kytketty länsiyhteistyöhömme.

Kyllä se näin on, vaikka emme mitään vahvaa liittoa saisikaan niin joka tapauksessa, "yksinkin" meidän taistelumme tuloksellisuus - ja näin ollen siihen liittyvän kyvyn luoma pelotevaikutus - on sidottu siihen että saamme sieltä "lännestä" tukea. Ihan vain esimerkkeinä elintarvikkeitä Ruotsista, AMRAAM-täydennyksiä USAsta jne. Juche-aatteen mukaan ei toimi edes itsenäinen puolustuksemme eikä ole koskaan toiminutkaan, millään maalla.
 
Eiköhän se juttu tässä keississä ole vain ja ainoastaan tuo vuoto.

HS:n tekemä artikkeli on puhdas sivujuonne, koska merkitykselliset yksityiskohdat loistavat poissaolollaan.

Jos se vuoto olisi hoidettu hiljaisuudessa, niin vahinko olisi voinut jäädä syntymättä. Mennäkkö poliisin puheille, laatisiko jutun lehteen, vai unohtaisiko koko asian? Ne kai ne vaihtoehdot ovat olleet.
 
Tätä minäkin ihmettelen, minkä ihmeen takia joku haluaa lukea ja tukea tuota propaganda-aviskaa, about kaikki jutut mitä tuolla paskamediassa on, löytyy myös muualta, en ymmärrä. Toki jokainen lukee ja tekee mitä haluaa.

"Tunne vihollisesi" -Sun Tzu :sneaky: (ja ei en kyllä itse maksa mitään tästä...)
 
Back
Top