HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Voi hellan lettas, yhden haastattelun yksi kommentti kuuden vuoden takaa leimaa leimaa koko miehen uran. Ei varmasti ollut onnistunein kommentti, mutta senkö takia hän on Alfuula? Eikö kyseinen herra ole tehnyt mitään muuta merkittävää?
Onnistunein kommentti... Äläpä vähättele.

Enkä ole häntä miksikään fuulaksi kutsunut. Ja yksi julkinen kommentti voi todellakin leimata koko henkilön työuran, jos se on annettu tärkeässä paikassa ratkaisevalla hetkellä. Ja kuten sanoin en häntä silti sen kommentin perusteella uskalla miksikään tuomita.
 
Minusta on aika selvää, ettei sotilastiedustelu ala julkisesti kommentoimaan, että tuossa on 10. MHLDIV:n 373. komppanian sotilaita, johtajanaan Dimitri NN. Ei kuulu sotilastiedustelun rooliin ja perinteisesti sotilastiedustelu on haluton kertomaan julkisuudessa asioita. Samalla vastustaja voi tarkistaa, mitä tiedustelu tietää.

Nämä eivät myöskään ole ainoita vaihtoehtoja. Olisi myös voinut tuon lainauksen tai tämän "väsyneitä kansalaisiahan ne vaan on" - lausahduksien lisäksi todeta esimerkiksi:

- En halua kommentoida tätä tällä hetkellä
- Jokainen voi varmasti vetää omat johtopäätöksensä
- Asia on EU:ssa käsittelyssä
- (Venäjän) Osallisuushan voi olla mahdollista ottaen huomioon alueen historian
- Asia on hallituksella/ulkoministeriöllä/ulkoministerillä/presidentillä/valtioneuvostolla käsittelyssä, en ota tähän kantaa

Sen sijaan että antaa itänaapurille jonkun täydellisen synnintunnustuksen sillä hetkellä kun jokainen venäjään viittaava hälytysmerkki väpättää
 
Mulla on edelleen wahva kutina siitä, että mahdolliset asiakirjat ovat olleet lappusia, jotka ovat seilanneet EUn asianomaisissa elimissä. Joku tai jotkut saivat ne käsiinsä ja tarjosivat ne -sopivassa- yhteydessä vielä sopivammalle taholle.

Se mitä jäsen @Hanski yllä totesi siitä, että GA EUn tiedustelupomona kertoi Ukrainan tunnuksettomista osallistujista on mielestäni juuri noin. Hänen -tehtävänsä- oli varmasti lausua juuri niin -sopivasti- aiheesta kuin olla vaan voi. Eli lausunnon piti istua poliittiseen viestiin ja reagointiin.

Minä en näillä näppylöillä vielä usko, että Suomen armeijassa on joku kenraalitasolle ulottuva vakoiluspektaakkeli. Jos on, se kyllä selviää ja rutu käy.
 
Juuri näin! Myös on ihan oiva peliliike vuodattaa julkisuuteen, että tiedustelupomoa itseään epäillään rikoksesta. Siinä varsinaiset myyrät tuudittautuvat turvallisuudentunteeseen ja ne voi napata, kun aika on kypsä...
 
Miten se muuten menee jos tiedustelulaitokselta on kuin onkin löytynyt ilmielävä myyrä ja Alafuzoff on ollut tämän esimies. Siinä saattaa paska valua vaihteeksi ylöspäin ja amiraalikin löytää itsensä syytettyjen penkiltä?
 
Kun lukee sotien ja kansojen välisten suhteiden historiaa, niin tajuaa vain sen, että tiedustelusta ei tiedä oikeasti mitään -omassa ajassaan-. Eikä sen enempää vakoilustakaan. Vasta jälkipolvet saavat tietää jotain, kaikkea eivät sittenkään.

Onhan meilläkin vielä asioita, jotka ovat perua 2. ms:n ajalta, joita ei julkaista tai asiakirjat ovat hävitettyjä tms.
 
Miten se muuten menee jos tiedustelulaitokselta on kuin onkin löytynyt ilmielävä myyrä ja Alafuzoff on ollut tämän esimies. Siinä saattaa paska valua vaihteeksi ylöspäin ja amiraalikin löytää itsensä syytettyjen penkiltä?
Totta kai, syytettyjen penkiltä voi löytää itsensä, jos syyttäjä katsoo henkilön syyllistyneen rikokseen. Tuomio syyllisyydestä tulee sitten oikeudesta.
 
Totta kai, syytettyjen penkiltä voi löytää itsensä, jos syyttäjä katsoo henkilön syyllistyneen rikokseen. Tuomio syyllisyydestä tulee sitten oikeudesta.

Ja esimiesasemassa se rikoksen tekeminen käy toisinaan ihan huomaamatta.
 
Onko saattanut käydä mielessä, että tiedustelupomo ei ehkä olisikaan ollut kujalla.. ..Alafuzoff nyt sattui olemaan tuolloin EU:n korkein tiedusteluviranomainen ja ei välttämättä olisi ollut poliittisesti viisasta syyttää suoraan venäläisiä ennen kuin polittinen puoli ehtii mukaan ja viesti on yhtenevä.

Ei ole käynyt edes mielessä tuollainen - ihan siksi, että samat syyt joiden vuoksi ei ole poliittisesti viisasta syyttää liian aikaisin johtavat myös siihen, että ei ole poliittisesti viisasta vapauttaa todennäköistä syyllistä vastuusta liian aikaisin, johtaa julkisuutta harhaan, romuttaa tiedustelujärjestelmän poliittista ja yleistä uskottavuutta ja sitä kautta moraalista ja poliittista legitimaatiota...

Jokainen korkea turvallisuusviranomainen osaa sanoa maagisen taikalausahduksen:

"Asia on aktiivisen tutkinnan alla. Emme voi kommentoida keskeneräistä tutkintaa."

Jos oletetaan että Alafuzoff ei olisi ollut Kremlin ohjauksessa, niin hän olisi varmaan käyttänyt jotain versiota tuosta taikalausahduksesta.
 
Voi hellan lettas, yhden haastattelun yksi kommentti kuuden vuoden takaa leimaa leimaa koko miehen uran.

Sen tasoinen kommentointi kyllä. Eikä juuri tuo kyseinen kommentti ole ainoa kyseisen henkilön samaa tasoa edustava lausunto.

Aivan samalla tavalla ex-pääministeri Orpon koko poliittinen ura saa muodon ja huipentuman sisäministerinä annetusta lausunnosta "Näiden turvapaikanhakijoiden motiivien epäileminen on rasismia." Siinä kiteytyy Orpon opportunistinen, epärehellinen ja todellisuuspakoinen suhtautuminen sekä virkamieskuntaan, kansaan että itseensä.

Myös Kim Philby, Snowden, Jaakko Laakso jne. ovat varmaan tehneet elämässään kaikenlaista hyvää, arvokasta ja hyödyllistä, mutta heidät muistetaan ja tiedetään siitä missä he irrottautuivat rehellisyydestä ja terveestä vastuuntunnosta - ei siitä kuinka hyviä he olivat leipomaan munakkaita, hoitamaan mikrotuen ongelmia tai pomputtamaan lapsenlapsia polvella.
 
... Jaakko Laakso jne. ovat varmaan tehneet elämässään kaikenlaista hyvää, arvokasta ja hyödyllistä, mutta heidät muistetaan ja tiedetään siitä missä he irrottautuivat rehellisyydestä ja terveestä vastuuntunnosta - ei siitä kuinka hyviä he olivat leipomaan munakkaita, hoitamaan mikrotuen ongelmia tai pomputtamaan lapsenlapsia polvella.
En osaa sanoa mitä hyvää jaakko laakso on tehnyt Suomelle ja suomalaisille. Politiikassa hän on toiminut Neuvostoliiton kommunistisen puolueen etäpäätteenä Suomessa. Se oli poliittisesti sekä oikeudellisesti hyväksyttyä, koko sen ajan kuin Neuvostoliitto oli olemassa. Eikä tätä yhteistyötä naapurivaltion suuntaan tarvinnut mitenkään piilotella. Oikeastaan päinvastoin, meillähän suorastaan kilvoiteltiin siitä kuka/ketkä olivat suurimmassa suosiossa NL:n suuntaan.

Samoin erkki tuomioja tunnusti syyllistyneensä törkeään maanpetokseen (omassa kirjassaan v. 1993). Ymmärrettävästi vasta sen jälkeen kun ko. rikoksen syyteoikeus (vanheni 20 vuodessa) oli vanhentunut ( tuomioja luovutti ns. Zavidovo-jutun muistiot ruotsalaiselle lehdelle v. 1972) https://fi.wikipedia.org/wiki/Zavidovo-vuoto
- toki rikollinen teko sekä syyllisyys säilyy vaikka itse rikollista ei voida lainsäädännön vuoksi tuomita rangaistukseen.

HS:lle vuodettujen salaisten tietojen osalta on olemassa vain yksi henkilö (=senaikainen puolustusvoimien ylipäällikkö) joka on voinut pyytää tiedustelulaitoksen päällikköä (Alafusoff) toimittamaan ko. paperit itselleen luettavaksi sekä kopioitavaksi.
- korkeimman turvaluokituksen mukaan niiden käsittelystä (jokaisesta yksittäisestä lukukerrasta) on olemassa kirjaukset.
- tuskinpa tästä menettelystä tingittiin tässä nimenomaisesta tapauksessa (siis on olemassa tarkka päivätty kirjaus siitä kuka haki paperit, kenen käskystä ja kenelle ne annettiin).
- poliisin tutkijoilla on ollut helppo nakki selvittää asia. Ei ole olemassa salaisuutta siitä mitä tapahtui ja koska.
- asiakirjavuodon syyllinen on viranomaisten tiedossa. Mutta mitä sitten?

Mikään ei viittaa siihen että Alafusoff olisi syyllistynyt muuhun kuin käskyn noudattamiseen ja papereiden toimittamiseen korkeimmalle esimiehelleen.
- se että Alafusoff saa edelleenkin jatkaa ns. emerituksena aikaisemman toimialansa tehtävissä kertoo siitä ettei häntä epäillä tai syytetä rikoksista..
- tässä vuototapauksessa varsinaista rikollista/syyllistä suojaa edelleenkin hänen asemansa. (entinen ja nykyinen).

En ole itsekään mikään Alafusoff'in ihailija. Hänen lausuntonsa eivät kovin suurta ihailua tai luottamusta herätä.
- mutta varmasti on ahkera ja pätevä kaveri. Omia, itse hankittuja ansioita on vähintään riittävästi.
- eikä voitane kieltää etteikö hän olisi saanut virkaurallaan sopivasti nostetta tietyltä (kotimaiselta)suunnalta..mutta kukapa sellaisesta kieltäytyisi.
- varmasti on ollut riittävästi kateellisia kilpalijoita ja sivustaseuraajia.. en usko mihinkää vakoiluihin tai muihinkaan vääryyksiin. Sellaiset olisivat varmasti tulleet esille.
- voin silti jossain määrin ymmärtää häntä ja ehkä jonkinlaista lojaalisuutta vaikkapa venäläisiä ystäviään kohtaan. Siis ilman mitään väärää ajatusta/tarkoitusta.

Veikkaan että varsinainen asia jätetään salaisuudeksi ja mahdollisesti joskus tulevien sukupolvien selvitettäväksi..Näin on tehty käytännössä myös monien muiden vastaavien rikosten osalta.
 
Voi hellan lettas, yhden haastattelun yksi kommentti kuuden vuoden takaa leimaa leimaa koko miehen uran. Ei varmasti ollut onnistunein kommentti, mutta senkö takia hän on Alafuula? Eikö kyseinen herra ole tehnyt mitään muuta merkittävää?
On se vissiin vuotanut jotain papereita ainakin. Muista tekemisistä en tiedä.
 
Onko saattanut käydä mielessä, että tiedustelupomo ei ehkä olisikaan ollut kujalla? Kai nyt on ihan selvää, että Krimillä pomppineet ukot olivat venäläisiä, kun sen joku Arto Pulkki ja 90% reserviläisistä näki ensisilmäyksellä. Aivan varmasti Alafuzoff tiesi sen aivan tarkasti ja pystyi varmasti mielessään päättelemään yksikön, mistä ukot olivat. Alafuzoff nyt sattui olemaan tuolloin EU:n korkein tiedusteluviranomainen ja ei välttämättä olisi ollut poliittisesti viisasta syyttää suoraan venäläisiä ennen kuin polittinen puoli ehtii mukaan ja viesti on yhtenevä.

EDIT vielä: kuten todettua, Alafuzoff on Suomen parhaimpia Venäjän asiantuntijoita erityisesti sotilasasioissa ja Euroopan mittakaavassa aivan varmasti 10 parhaimman joukossa. Voisi kuvitella vaativan jotain keuhkoja, että voi alkaa nimitellä herraa pilkkanimityksillä!

Minusta on aika selvää, ettei sotilastiedustelu ala julkisesti kommentoimaan, että tuossa on 10. MHLDIV:n 373. komppanian sotilaita, johtajanaan Dimitri NN. Ei kuulu sotilastiedustelun rooliin ja perinteisesti sotilastiedustelu on haluton kertomaan julkisuudessa asioita. Samalla vastustaja voi tarkistaa, mitä tiedustelu tietää.

Olisi myös voinut sanoa, ettei tässä vaiheessa halua kommentoida tapahtumien yksityiskohtia. Omasta mielestäni nuo lausunnot Krimin miehityksen ajalta ovat vahvimmat aihetodisteet siitä, että Venäjällä on joku päivänvaloa kestämätön vipuvarsi häneen. Kun Alafuzoffin nimi vuodettiin HS:n tietovuotoskandaalin pääepäiltynä, oli ensireaktioni, että olisi pitänyt arvata!
 
Mikä muuten on tämän keissin status tällä hetkellä? Tuntuu, että etenee kovin hitaasti ottaen huomioon, että kuulusteltaviakin oli vain ”puolenkymmentä”. Vieläkö odotellaan oikeuden päätöstä Halmisen tietokoneen datan lukemisesta?
 
Jaa minä kun luulin, että täällä käytetään naurettavia (hmmm) nimiä esim. Putte ja Bätmän siitä syystä, ettei vastapuolen tiedustelun olisi liian helppoa napata viestejä, jotka koskevat heidän kultsipuudeleitaan. Näin ei ilmeisesti ole, vaan niitä on käytetty hellittelyniminä. Ehdottaisin kuitenkin, että jatkossa käytettäisiin ristimänimiä, kuten toveri Vladimir ja toveri Johan, näin säästyisimme konflikteilta ja naapurin työkin helpottuisi.
 
Mikä muuten on tämän keissin status tällä hetkellä? Tuntuu, että etenee kovin hitaasti ottaen huomioon, että kuulusteltaviakin oli vain ”puolenkymmentä”. Vieläkö odotellaan oikeuden päätöstä Halmisen tietokoneen datan lukemisesta?

Ei odotella. Tuli jo joulukuussa.

Ei saa lukea (ainakaan lain mukaan).
 
Sen tasoinen kommentointi kyllä. Eikä juuri tuo kyseinen kommentti ole ainoa kyseisen henkilön samaa tasoa edustava lausunto.

Aivan samalla tavalla ex-pääministeri Orpon koko poliittinen ura saa muodon ja huipentuman sisäministerinä annetusta lausunnosta "Näiden turvapaikanhakijoiden motiivien epäileminen on rasismia." Siinä kiteytyy Orpon opportunistinen, epärehellinen ja todellisuuspakoinen suhtautuminen sekä virkamieskuntaan, kansaan että itseensä.

Myös Kim Philby, Snowden, Jaakko Laakso jne. ovat varmaan tehneet elämässään kaikenlaista hyvää, arvokasta ja hyödyllistä, mutta heidät muistetaan ja tiedetään siitä missä he irrottautuivat rehellisyydestä ja terveestä vastuuntunnosta - ei siitä kuinka hyviä he olivat leipomaan munakkaita, hoitamaan mikrotuen ongelmia tai pomputtamaan lapsenlapsia polvella.

Snowdenin kun otat pois listalta niin olen samaa mieltä:).
 
Back
Top