Tämä ja moni muu variaatio on täysin mahdollinen. Uskon ja luotan siihen, että minun ikäluokkani ei tule koskaan tietämään kaikkea tapahtuneesta.
Toinen kysymys olisi se, että pitäisikö tällaiset asiat käsitellä ehdottoman avoimesti? Tekeekö mikään valtio näin....ei taida tehdä.
Mä näen tuon kysymyksen niin, että oikeuslaitos on olemassa sitä varten että se mahdollistaa kansalle laajan kirjon erilaisia oikeuksia ja velvollisuuksia - jotka puolestaan mahdollistavat oikeuksia. Eli oikeuslaitos on jossain määrin itseisarvo mutta vielä enemmän väline jonka tehtävä on suojata muita itseisarvoja ja välineitä.
Tämä näkemys asettaa valtion ja kansan edun jossain määrin juridisteknisen oikeuden toteuttamiseen pyrkimisen yläpuolelle. Jos juridistekninen toteuttaminen loukkaa tai riskeeraa niitä etuja, joita varten oikeuslaitos on olemassa, niin vaa'assa painavamman pitää antaa painaa enemmän.
Tämä lähtökohta on tuttu kaikille joilla on lapsia. Lasten kehityksessä on useimmiten sääntömoralistinen kausi. Sen aikana vanhemman tehtävä on opettaa lapsi ymmärtämään, että säännöt ovat olemassa niiden (realististen) ideaalien toteuttamisen työkaluina, jotka takaavat elämään ja yhteiskuntaan kaikkea hyvää ja kaunista. Säännöt eivät ole olemassa sääntöjä varten vaan yhteisöä ja sen ihmisiä.
Tässä asiassa päätöksenteko avoimuudesta edellyttää paljon ei-julkista ja salaista tietoa, laajaa ymmärrystä mahdollisen julkaisemisen todennäköisistä ja mahdollisista seurauksista, tiukkaa aihepiirin liittyvää sekä juridista että moraalista taitavuutta ja noin tuhatta muuta sellaista asiaa, joita julkisen keskustelun osallistujilla luultavasti ei ole mutta joillain vaitonaisemmilla tahoilla on ainakin johonkin rajaan asti.
Oikeus ja velvollisuus tehdä tämän tyyppisiä päätöksiä edellyttää tietenkin sitä, että kykenee reflektoimaan omia motiiveitaan aika rehellisesti, ei vedä henkilökohtaiseen etuun päin vaan on jossain määrin valmis jopa uhraamaan sitä yhteisen hyvän alttarille ja on aika helkutanmoinen jukuripää silloin (ja vain silloin) kun sille on tarvetta. Viimeisellä tarkoitan myös sitä, että pitää tajuta että maan palveluksessa oleva on nimenomaan maan eikä esim. esimiehensä, osastonsa, laitoksensa, kollegaverkostonsa, ministeriönsä... palveluksessa. Ne kaikki ovat vain portaikon portaita niin kuin päättävä yksilökin.
EDIT:
Lisätään vielä että esim. puolustuslaitos on vähän samantyyppinen kokonaisuus. Senkin tehtävä on enemmän ylläpitää muiden ideaalien ja menetelmien mahdollisuutta kuin keskittyä n*****maan pilkkua sen suhteen että meneekö jokainen asia pikkutarkasti jokaisen normin mukaan vai ei. Tämäkin edellyttää edellä mainittuja kykyjä mm. siksi ettei sotilassektori ottaisi itselleen liikaa poliittista ja taloudellista valtaa. Niin tehdessään se vahingoittaisi juuri niitä asioita joita sen pitää perimmältään suojella.