HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Valtakunnansyyttäjä "Ei korppi korpin silmää noki" Rappe taas vauhdissa. Johto viaton, "vaikka kaikki vaihtoehdot harjasin kuinka läpi" rivijäsenet syytteeseen ja kaikkien asteiden läpi vaikka Korkeimpaan oikeuteen

Ripulisangon kaatuessa päälle ei vastuunkantajia yleensä oikeasti suomalaisessa todellisuudessa hevin löydy. Shakkipöydän mokut uhrataan.
 
Sinänsä ihan teoreettiselta kannalta olisi mielenkiintoista miten olisi toimittu jos julkaisijana olisi ollut vähän kiistanalaisempi taho kuin HS. esim. MV-lehti. Olisiko päätoimittajalla jo Interpolin haku perässä.. Nythän ei päätoimittaja saanut syytettä vaikka siihen mahdollisuus olisikin ollut vastuun kautta. Se että toimittajat kertoivat ettei päätoimittaja tiedä asiasta ei poista vastuuta.

Toisaalta, ei nyt kannata yrittää pyytää liian isoa saalista... jonkun toimittajan nyt voi aina haastaa oikeuteen, mutta päätoimittaja ja siten koko lehti on vähän isompi juttu...

Päätoimittajan vastuu ei enää nykyään ole samanlainen kuin ennenmuinoin.

"Sen sijaan päätoimittaja ei vastaa mahdollisesta kunnianloukkauksesta tai muusta sisältöön liittyvästä rikoksesta, jollei hän ole osallistunut jutun tekoon tai sitä koskeviin ratkaisuihin. Lain mukaan vastuun kantavat kirjoittajan tai esimerkiksi kuvaajan lisäksi muut työhön osallistuneet."

Maikkarin rikostoimittajan mietteitä.

Ensimmäisenä tulee mieleen se, että HS:n jutussa kerrotut tiedot eivät yleisesti ottaen olleet mitään Wikileaks-tasoa. Samalla voi ihmetellä mitä journalistista merkitystä kansalaiselle on tiedustelun taajuustiedoista.

Toisaalta sotilastiedustelun sumeassa maailmassa on ainakin ennen koettu, että kaikki on syytä pitää salassa. Kuvaavaa on, ettei sotilastiedustelun toimivaltuuksista ollut lakia ennen kesäkuuta 2019.

Vaikka Helsingin Sanomien tarkoituksena oli kertoa sotilastiedustelusta suomalaisille lukijoilleen, niin tiedot päätyivät tietysti ulkovalloille. Tiedustelutoiminnassa usein ongelmana on se, että hankitut tiedot ovat vaillinaisia. Yksittäisten lehdessä mainittujen faktojen lisäksi jokin jutussa julkaistu tieto voi vahvistaa vastapuolen tiedustelun oletuksia todeksi.

Puolustusvoimien reaktio aikanaan oli kova. Ehkäpä jutun kuvituksena käytetty punaleimaporno – salainen-leimojen runsas käyttö – ärsytti puolustusvoimissa. Ja varmaan myös huoletti.

Tiedotusvälineet eivät voi kuitenkaan tyytyä pelkkään viranomaistietoon. Sananvapaus tarkoittaa sitä, että tiedotusvälineet voivat ja niiden pitää kertoa merkittävistä yhteiskunnallisista asioista ja valmistelussa olevista salaisistakin asioista ja asiakirjoista.

Laki asettaa rajoja ja niiden välttämättömyyttä tuomioistuin saa tulevassa oikeudenkäynnissä pohtia. Kyse on vaikeasta jutusta. Se on kuitenkin selvää, että kyse ei ole vain sananvapausjutusta, vaan rinnalla on kansallisen turvallisuuden näkökulmat. Sananvapaus tuo myös sananvastuun.
 
Niemeä ja Mäkistä vastaan ei ole nostettu syytettä, koska olivat visusti hiljaa esitutkinnassa.
Saa nähdä, löytyykö näyttöä, nöyryyttä tai muuta synnintuntoa myöhemmin.

Iltalehti 29.10.2021
Mäkinen ja Niemi kiistivät esitutkinnassa syyllistyneensä rikoksiin, mutta kieltäytyivät rikoksesta epäillyn oikeuksiin vedoten vastaamasta hänelle esitettyihin kysymyksiin.

Syyttäjä katsoi, että kummankin olisi toimituksen sisäisen ohjeistuksen perusteella pitänyt olla etukäteen tietoinen artikkeleista, mutta näyttö heidän tietoisuudestaan jäi puuttumaan.

Yle 29.10.2021
Ylen iltapäivällä tavoittama Kaius Niemi kertoo, että hän ei toimittajiensa oikeusturvan vuoksi voi kommentoida sitä, tiesikö hän viestikoekeskusjutun julkaisusta etukäteen kaiken olennaisen.

Esitutkinnassa Niemi ei vastannut poliisin kysymyksiin, joten kuulusteluissakaan ei saatu lisätietoa siitä, miten päätöksentekoprosessi hänen osaltaan oli mennyt.

Koska esitutkinnassa ei saatu näyttöä siitä, että Niemi olisi ollut tietoinen julkaisusta, häntä vastaan ei nostettu syytettä.

Toimituspäällikkö Mäkisen osalta jäi esitutkinnassa epäselväksi, mitä hän tiesi tulevasta julkaisusta. Siksi syyttäjä jätti syytteen nostamatta myös häntä vastaan.

Niemeä lienee coachattu paremmin: ymmärsi olla puhumatta poliisille. Halminen taas laverteli koko keissin jo hätäkeskuksen päivystäjälle soittaessaan hätäpuhelun, kun oli vasaroinut läppärinsä tuleen kellarissa
 
Niemi tekikin hyvin itsensä kannalta; kun hänellä ei ole mitään velvollisuutta inkriminoida itseänsä, niin hän jätti puhumatta mitään. Taakka siitä, että pystyy todistamaan Niemen tienneen mitään on Poliisilla ja syyttäjällä, ja jos ilman Niemen tunnustusta heillä ei ollut mitään konkreettista, niin Niemi pelasi hyvin ollessaan vaan hiljaa.
 
Tässä avataan hieman tuota maanpetosrikoksen yritystä koskevat syytettä; apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappen mukaan julkaisutoiminnan epäillään pysähtyneen sen takia, että poliisi tuli väliin, eli ei olisi ollut enää kyse mistään valmistelusta ja tiedonkeräämisestä. Tullenee varmasti kiinnostava oikeusprosessi tästä ja epäilemättä pitkä valitusprosessi.
 
Jutusta poimittua:

Vastaavan päätoimittajan mukaan puolustus ei ole käyttänyt argumenttia, jonka mukaan hän ei olisi tiennyt kiistellyn jutun julkaisemisesta.

Niemi ei kommentoi,
muutettiinko juttusarjan jatkoa ennen julkaisua.

Niemi on itsekriminointisuojan puitteissa jättänyt vastaamatta hänelle esitutkinnassa esitettyihin kysymyksiin. Niemi kiistää, että hän olisi puhumattomuudella pessyt tapauksesta käsiään.

– Tässä on paljon muutakin asioita, kuten lähdesuoja-asioita, joiden takia pitää olla hyvin tarkka. Sitten on myös epäiltyjen joukon rajoittaminen minimiin.

Esitutkinnassa hänen ei kuitenkaan katsottu olleen tietoinen julkaistun jutun sisällöstä. Niemi ei halunnut myöskään STT:lle tarkentaa, onko hän ollut tietoinen jutusta ennen julkaisua.

Syytteiltä välttyivät lehden johto, vastaava päätoimittaja Kaius Niemi ja toimituspäällikkö Esa Mäkinen... Niemi on kertonut pitävänsä ratkaisua hämmentävänä asemansa vuoksi.

Eli lyhyesti: Niemi vaikenee kuin muuri, ei myönnä eikä kiellä tienneessä mistään mitään, vetoaa itsekriminointi- ja lähdesuojiin sekä "epäiltyjen joukon minimointiin", ja lopuksi kehtaa vielä hämmästellä kuinka itse pääsi kuin koira veräjästä.

Samaan aikaan lehden kolme toimittajaa ovat syytteessä maanpetosrikoksista sekä punaleimapornon jatko-osien valmistelusta. Melkoisen "vastuullista journalismia" näiltä nilviäisiltä. Mitenkä voi tulla yllätyksenä, että Suomen laki koskee myös toimittajia... :ROFLMAO:

Rappe vastaa Niemen hämmästelyyn syyttämättäjättämisestä toteamalla, että "ihmiset kummastelevat monenlaisia asioita".

– Useimmin kummastellaan sitä, että joudutaan syytteeseen, mutta joskus näemmä joku kummastelee sitä, ettei joudu syytteeseen. Silloin voi kysyä, mistä rikoksesta pitäisi syyttää ja millaisten seikkojen perusteella, Rappe sanoo.

Mitenkä meni noin niinku omasta mielestä?
 
Jutusta poimittua:

.......

Syytteiltä välttyivät lehden johto, vastaava päätoimittaja Kaius Niemi ja toimituspäällikkö Esa Mäkinen... Niemi on kertonut pitävänsä ratkaisua hämmentävänä asemansa vuoksi.

-----

Rappe vastaa Niemen hämmästelyyn syyttämättäjättämisestä toteamalla, että "ihmiset kummastelevat monenlaisia asioita".

– Useimmin kummastellaan sitä, että joudutaan syytteeseen, mutta joskus näemmä joku kummastelee sitä, ettei joudu syytteeseen. Silloin voi kysyä, mistä rikoksesta pitäisi syyttää ja millaisten seikkojen perusteella, Rappe sanoo.
Kun ei panna syytteeseen, voidaan haastaa todistajaksi ja todistajan velvollisuus pysyä totuudessa on aika rankasti sanktioitu...
 
Kun ei panna syytteeseen, voidaan haastaa todistajaksi ja todistajan velvollisuus pysyä totuudessa on aika rankasti sanktioitu...
Ja mikäli meillä on sama järjestelmä kuin Amerikassa, todistajan on silloin kun ei ole syytetyksi tulemisen mahdollisuutta, pakko vastata syyttäjän esittämiin kysymyksiin. Ja kieltäytyminen siitä johtaa siihen, että joutuu putkaan niin pitkäksi aikaa, että puhetta alkaa löytyä.
 
Jos on aivan pakko vastata niin vastaukseksi käy että "en muista". Laki ei pakota muistamaan.
 
Jos on aivan pakko vastata niin vastaukseksi käy että "en muista". Laki ei pakota muistamaan.
Saattaa löytyä syyttäjän takataskusta dataa, joka kertoo jotain muuta.
Jos taas vastaava päätomittaja ei tiedä eikä muista mitään asioista, joista hän on vastuussa, niin kenkää pitää tulla.
Niemi saa miettiä sanomisensa hyvin tarkkaan.
 
Jäädään odottelemaan mielenkiinnolla mitä löytyy. Epäilen vahvasti että koko HS on toimittajiensa takana, joten kenkää ei tule, pikemminkin sulka hattuun niissä piireissä.
 
Jäädään odottelemaan mielenkiinnolla mitä löytyy. Epäilen vahvasti että koko HS on toimittajiensa takana, joten kenkää ei tule, pikemminkin sulka hattuun niissä piireissä.
Juurikin näin. Niemi on epäilemättä ollut ajan tasalla, tuohan on päätoimittajan rooli, ja epäilemättä Niemi on arvokkaampi HS:lle kuin joku bussin alle heitettävissä oleva toimittaja. Toki se ettei ota vastuuta, saattaapi kirpaista hieman kollegoita, mutta tuskin omistajaa - jos linja olisi ollut ongelma omistajalle olisi Niemi jo irtisanottu.
 
Mutta mitäs jos heilahtaa ehdotonta Halmiselle - alkaako siinä vaiheessa lojaalius Kaiusta kohtaan murentua ja löytyy sähköposteja/tms. jotka kertovat päätoimittajan osallisuudesta?
 
Juurikin näin. Niemi on epäilemättä ollut ajan tasalla, tuohan on päätoimittajan rooli, ja epäilemättä Niemi on arvokkaampi HS:lle kuin joku bussin alle heitettävissä oleva toimittaja. Toki se ettei ota vastuuta, saattaapi kirpaista hieman kollegoita, mutta tuskin omistajaa - jos linja olisi ollut ongelma omistajalle olisi Niemi jo irtisanottu.

Juuri näin. Katselkaa omistajia, niin homman kluu voi valottua aivoissa. Ja voihan tämä case päättyä siihenkin, että rosiksessa annetaan liuta vapauttavia. Oikeusasteet kolataan läpi huolella ja aikaa kuluu.....kuten on tarkoituskin näköjään.
 
Päällikkötaso näyttää noudattavan omertàn lakia, mitenkähän suoritustaso, joka poltti näppinsä jopa kirjaimellisesti?
Capo di tutti capi lienee selustansa turvannut.
 
Back
Top