HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Muoks mutta joo, antaa vanhojen olla. Takaisin Hesariin.
Kyllä. Tämä olikin vain assimilaatioharjoitus: itse vastaamme.

Siksi myös toimittaja vastaa. Taksikuski vastaa liikennerikkomuksistaan, ei isäntä tai asiakas.

Haluaisin tietää konkreettisen esimerkin, jossa työnantaja on korvannut rikoksesta syytetyn työntekijän rikosasian oikeudenkäyntikulut ja asianajajan. Siis jonkun muun kuin tämän hyysärin jutun.
 
Tässähän se, lyhyesti ja ytimekkäästi. Jos työntekijänä voi pestä kätensä rikosvastuusta, mä laitan heti muutaman osakeyhtiön pystyyn ja menen sinne töihin. Toimariksi joku rapajuoppo joka ei ole perillä edes kuukaudesta saati viikonpäivästä ja sit vaan petosta ja rötöstä toisen perään. Rahat Panamaan ja kädet pystyssä rosikseen, ”tein vaan mitä Rane käski”
Ei kai kukaan sentään ole rikosvastuusta vapauttamassa?
 
Pohdin vielä tätä. On hyvä, että lehti maksaa mutta yksi juttu huvittaa tässä. Eikö tämä ole sama kuin että rikas oligarkki maksaisi torpedot tekemään sitä ja tätä ja maksaisi aina viulut mutta ei "suoraan" olisi rikosvastuussa? Olisi kuitenkin julkisesti täysin piittaamaton suomalaisesta oikeusjärjestelmästä ja yhteiskunnan säännöistä? Niiden yläpuolella?

"Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta kertoo sähköpostitse STT:lle välitetyssä kommentissaan, että työnantaja tulee jatkossakin kattamaan vastaavat kulut."

Huono sanavalinta nopeasti kirjoittaessa. Asianajokulut ja vahingonkorvaukset olisi helppo mapittaa firman piikkiin ja antaa sen kaatua konkurssiin. Kaikki saisi tehdä mitä huvittaa, kun nykypäivänä tuomiot ei ole mikään tabu ja automaattinen hylkäys yhteiskunnan ulkopuolelle. Luottotietojen menetys kyllä on…

Täällä ei saa firman autolla ja bensakortilla lähteä lomallekaan maksamatta tuosta veroja, niin samaan kastiin voi laskea firman lakimiehet jos on itse syytetyn penkillä. Valtion tarjolla oikeusapu taitaa maksaa 10€/h, sen pulittanee omasta pussista. Verottajalta tai Kelalta en itse pyydä enää ikinä yhtään tulkintaa, koska ne ei pidä. En ole ”ihan” Sanoma-konsernin liikevaihtoon verrattavissa, eli luulisi heidän kokoisen talon tietävän tämän.

Ihan helvetillinen sekamelskahan tämä on - joko tämä on työnantajan ja työntekijän välinen riita vastuunjaosta ja/tai kulujen jakamisesta, tai vaihtoehtoisesti ammattitaitoinen journalismi on ollut ensimmäinen uhri:

A) vastaava esimies tiesi, mitä on tekeillä, eli hänen pitäisi vastata seurauksista, mutta ei vastaa, ei tuomiota. Kyseenalaista journalismia joka on haitaksi vastaaville tulevaisuuden tapauksille.

B) vastaava esimies ei tiennyt mitä on tekeillä, eli työntekijä on toiminut työnantajan ohjeistusta vastaan l. kyseenalaista journalismia. Tällöin työnantajan lakitiimi ei kuulu työntekijän etuihin, ei ainakaan verovapaasti.

C) vastaava esimies ja/tai toimittajat eivät ymmärtäneet olevansa lain silmissä todella harmaalla alueella. Tutkivan journalistin tai vähintään esimiehen pitäisi ehkä ymmärtää rajoitteet jotka koskee omaa työtä. Lapsikin ymmärtää ilman ajokorttia ettei kännissä saa ajaa autolla.

D) toimitus, sisältäen esimiehen ja toimittajat, ovat tietäneet tasan tarkkaan mitä on tekeillä ja ottaneet oikeuden päättää itse mikä on vahingollista ja mille. Sanktiot todennäköisiä ja asiasta syntynee ennakkotapaus pitkällisen oikeusprosessin tuloksena - mutta yhteiskunnallinen hyöty koetaan sen arvoiseksi.

Lehdistö ja whistleblowerit on kiistämättä neljäs valtiomahti ja tärkeä osa tätä vallan kiikkua jota läntiseksi demokratiaksikin kutsutaan. Hyväksyn itse tuon jutun työstämisen vaikka materiaali on saatu kyseenalaisin keinoin joko erehdyksessä tai erehdyttävää, mutta sitä ei ehkä voi kiistää etteikö syytteet, tuomiot ja oikeudenkäyntikulut olisi olleet pienemmät ilman jutun julkaisua…

Sanoma teki vastuunjaollaan kusiset temput toimittajille. Jos korvaavat toimittajien kulut, niin korvanneevat myös aiheutuvat verot - sinänsä tämä on paisuteltu lööppi verottajan toiminnasta.
 
Näin Sanoma ilmoitti. Verottaja tietysti muistaa seuraavaksi lahjaverolla, mutta sekin on paljon pienempi.

Jos lahjoitettava summa on 450 000 euroa niin toisessa veroluokassa lahjaveroa menee 130 950 euroa. On sekin aika paljon palkansaajan maksettavaksi.

Voi myös kysyä, että miten ihmeessä asianajajan palkkio voi olla yli 2 miljoonaa euroa?!? Ei siinä sinällään mitään laitonta ole, jos ja kun Sanoma on sellaisesta hinnoittelusta tehnyt sopimuksen. Onnea vaan asianajajalle.
 
Eihän se hullu ole joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Asianajajan mediaanipalkka on jotain 8000€ tasoa. Sanomalla ja valtiolla tuskin kaikkein keskinkertaisimpia asianajajia, eli pyöritellään vaikka 10000€/kk. Siihen sivukulut päälle, 13800€/kk, verottaja-aiheisesti muistetaan lisätä alv ja päästään n. 17000€/kk. Käyttivät kahta lakimiestä ja heillä on varmasti lisäksi joukkueellinen juniorijuristeja toimistolla avustamassa ja tätä vatvottiin nyt mitä, viisi vuotta?

2 lakimiestä, 17000€/kk/hlö, 12kk/v, 5 vuotta = 2,04 miljoonaa euroa. Parit lounaat ja riittävästi matkakuluja päälle, pyöristetään 2,43 miltsiä.

IMG_0746.jpeg
 
Huono sanavalinta nopeasti kirjoittaessa. Asianajokulut ja vahingonkorvaukset olisi helppo mapittaa firman piikkiin ja antaa sen kaatua konkurssiin. Kaikki saisi tehdä mitä huvittaa, kun nykypäivänä tuomiot ei ole mikään tabu ja automaattinen hylkäys yhteiskunnan ulkopuolelle. Luottotietojen menetys kyllä on…

Täällä ei saa firman autolla ja bensakortilla lähteä lomallekaan maksamatta tuosta veroja, niin samaan kastiin voi laskea firman lakimiehet jos on itse syytetyn penkillä. Valtion tarjolla oikeusapu taitaa maksaa 10€/h, sen pulittanee omasta pussista. Verottajalta tai Kelalta en itse pyydä enää ikinä yhtään tulkintaa, koska ne ei pidä. En ole ”ihan” Sanoma-konsernin liikevaihtoon verrattavissa, eli luulisi heidän kokoisen talon tietävän tämän.

Ihan helvetillinen sekamelskahan tämä on - joko tämä on työnantajan ja työntekijän välinen riita vastuunjaosta ja/tai kulujen jakamisesta, tai vaihtoehtoisesti ammattitaitoinen journalismi on ollut ensimmäinen uhri:

A) vastaava esimies tiesi, mitä on tekeillä, eli hänen pitäisi vastata seurauksista, mutta ei vastaa, ei tuomiota. Kyseenalaista journalismia joka on haitaksi vastaaville tulevaisuuden tapauksille.

B) vastaava esimies ei tiennyt mitä on tekeillä, eli työntekijä on toiminut työnantajan ohjeistusta vastaan l. kyseenalaista journalismia. Tällöin työnantajan lakitiimi ei kuulu työntekijän etuihin, ei ainakaan verovapaasti.

C) vastaava esimies ja/tai toimittajat eivät ymmärtäneet olevansa lain silmissä todella harmaalla alueella. Tutkivan journalistin tai vähintään esimiehen pitäisi ehkä ymmärtää rajoitteet jotka koskee omaa työtä. Lapsikin ymmärtää ilman ajokorttia ettei kännissä saa ajaa autolla.

D) toimitus, sisältäen esimiehen ja toimittajat, ovat tietäneet tasan tarkkaan mitä on tekeillä ja ottaneet oikeuden päättää itse mikä on vahingollista ja mille. Sanktiot todennäköisiä ja asiasta syntynee ennakkotapaus pitkällisen oikeusprosessin tuloksena - mutta yhteiskunnallinen hyöty koetaan sen arvoiseksi.

Lehdistö ja whistleblowerit on kiistämättä neljäs valtiomahti ja tärkeä osa tätä vallan kiikkua jota läntiseksi demokratiaksikin kutsutaan. Hyväksyn itse tuon jutun työstämisen vaikka materiaali on saatu kyseenalaisin keinoin joko erehdyksessä tai erehdyttävää, mutta sitä ei ehkä voi kiistää etteikö syytteet, tuomiot ja oikeudenkäyntikulut olisi olleet pienemmät ilman jutun julkaisua…

Sanoma teki vastuunjaollaan kusiset temput toimittajille. Jos korvaavat toimittajien kulut, niin korvanneevat myös aiheutuvat verot - sinänsä tämä on paisuteltu lööppi verottajan toiminnasta.
Esimiesten luistaminen kaikesta vastuusta oli todella erikoinen kuvio. Silläkään ei pitäisi olla merkitystä tiesikö vai ei koska oli vastuussa. Nähtävästi ainoastaan poliittisessa vastuussa.
 
Eihän se hullu ole joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Asianajajan mediaanipalkka on jotain 8000€ tasoa. Sanomalla ja valtiolla tuskin kaikkein keskinkertaisimpia asianajajia, eli pyöritellään vaikka 10000€/kk. Siihen sivukulut päälle, 13800€/kk, verottaja-aiheisesti muistetaan lisätä alv ja päästään n. 17000€/kk. Käyttivät kahta lakimiestä ja heillä on varmasti lisäksi joukkueellinen juniorijuristeja toimistolla avustamassa ja tätä vatvottiin nyt mitä, viisi vuotta?

2 lakimiestä, 17000€/kk/hlö, 12kk/v, 5 vuotta = 2,04 miljoonaa euroa. Parit lounaat ja riittävästi matkakuluja päälle, pyöristetään 2,43 miltsiä.
On siinä reilun 2,2 miljoonan euron hinnassa pelkkää alviakin 500 000 euroa, jota henkilö ei tietenkään saa vähentää.
 
Pohdin vielä tätä. On hyvä, että lehti maksaa mutta yksi juttu huvittaa tässä. Eikö tämä ole sama kuin että rikas oligarkki maksaisi torpedot tekemään sitä ja tätä ja maksaisi aina viulut mutta ei "suoraan" olisi rikosvastuussa? Olisi kuitenkin julkisesti täysin piittaamaton suomalaisesta oikeusjärjestelmästä ja yhteiskunnan säännöistä? Niiden yläpuolella?

"Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta kertoo sähköpostitse STT:lle välitetyssä kommentissaan, että työnantaja tulee jatkossakin kattamaan vastaavat kulut."
Ei kai tuohon mitään oligarkkeja tarvita, mutta kieltämättä tulee mieleen, että voisiko tulla tulkituksi yllyttämisenä rikokseen? Se on rangaistavaa, jos yllytetty tekee sen teon johon häntä on yllytetty. Yllyttäjä tuomitaan samasta teosta kuin varsinainen tekijäkin!

Toki rikosta ei vielä ole tapahtunut, mutta seuraavan kerran toivottavasti poliisi kaivaa arkistosta nämä Kalstan lupaukset.
 
On siinä reilun 2,2 miljoonan euron hinnassa pelkkää alviakin 500 000 euroa, jota henkilö ei tietenkään saa vähentää.
Ei saa ei. Mutta jos yritys maksaa laskun, yritys toki saa vähentää niiltä osin kuin se liittyy liiketoimintaan. Tosin esim. yrityksen auton yksityiskäytön osalta arvonlisävero ei ole vähennettävissä koska auton käyttö lasketaan veronalaiseksi tuloksi.

En valitettavasti tiedä miten toimitaan työntekijän käytössä olleen asianajajan osalta. Antaisikohan verottaja tästä Sanomille jonkun lausunnon? Vieläköhän kehtaavat kysyä?
 
Eihän se hullu ole joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Asianajajan mediaanipalkka on jotain 8000€ tasoa. Sanomalla ja valtiolla tuskin kaikkein keskinkertaisimpia asianajajia, eli pyöritellään vaikka 10000€/kk. Siihen sivukulut päälle, 13800€/kk, verottaja-aiheisesti muistetaan lisätä alv ja päästään n. 17000€/kk. Käyttivät kahta lakimiestä ja heillä on varmasti lisäksi joukkueellinen juniorijuristeja toimistolla avustamassa ja tätä vatvottiin nyt mitä, viisi vuotta?

2 lakimiestä, 17000€/kk/hlö, 12kk/v, 5 vuotta = 2,04 miljoonaa euroa. Parit lounaat ja riittävästi matkakuluja päälle, pyöristetään 2,43 miltsiä.
Ei taida lakitoimistojen laskutus noin toimia.

Lakimiehen laskutus voi olla vaikkapa 300 € tunnissa, jossa esim vartti räpsähtää heti kun vastaa puhelimeen. Kerran laskeskelin, että lakimies luki erästä paperia - A4 selkeää tekstiä - kaksi kertaa kauemmin, kuin minä olin sitä kirjoittanut. Ja laskutti.
 
Edelleen mielestäni on kovin merkillistä, että toimituspäällikkö ja vastaava päätoimittaja eivät saa koko hommasta mitään.

Esa Mäkinen, niemi tossa edellä jo vetelikin mallikkaasti

Katso liite: 88676
Toistan edelleen itseäni, mutta päätoimittajan vastuu muuttui 2004 lainsäädännöllä. Nyt nähtiin, että muutos oli merkittävä ja käsittääkseni ihan tätä ei lainoppineiden mielestä tavoiteltu tai ainakaan ei olisi ollut syytä tavoitella.
 
Ei taida lakitoimistojen laskutus noin toimia.

Lakimiehen laskutus voi olla vaikkapa 300 € tunnissa, jossa esim vartti räpsähtää heti kun vastaa puhelimeen. Kerran laskeskelin, että lakimies luki erästä paperia - A4 selkeää tekstiä - kaksi kertaa kauemmin, kuin minä olin sitä kirjoittanut. Ja laskutti.
Eihän se toimi kenelläkään yrittäjällä noin. On pidempiä päiviä, lyhyempiä päiviä, laskutetaan alkavia tunteja tai alkavia varttitunteja kovemmalla hinnalla. Mutta melko lähelle pääsee pitkässä juoksussa.
 
2 lakimiestä, 17000€/kk/hlö, 12kk/v, 5 vuotta = 2,04 miljoonaa euroa. Parit lounaat ja riittävästi matkakuluja päälle, pyöristetään 2,43 miltsiä.

Lakimiehen laskutus voi olla vaikkapa 300 € tunnissa, jossa esim vartti räpsähtää heti kun vastaa puhelimeen.

Eihän se toimi kenelläkään yrittäjällä noin. On pidempiä päiviä, lyhyempiä päiviä, laskutetaan alkavia tunteja tai alkavia varttitunteja kovemmalla hinnalla. Mutta melko lähelle pääsee pitkässä juoksussa.

Ehkäpä hesari palkkaakin lakimiehet kuukausipalkalla 5 vuodeksi yhteen juttuun, mistä minä tiedän :rolleyes:
 
Ei ollut siis mitään kuittailua minulta. Olet aivan oikeassa ettei tuo kuukausipalkka ja viideksi vuodeksi ole oikea laskutapa - ei lakimies, ei sähkömies tai putkimieskään pysty laskuttamaan jokaista viikon, kuukauden saati vuoden työtuntiaan asiakkaalta kun siihen työhön sisältyy paljon ns. arjen pyöritystä. Tankkaat auton, tulostuspaperit on loppu, työhuone on pommin jäljiltä jne jne, ns. turhaa tekemistä riittää kyllä. Tuntiperusteisesti tuo on tehty.

Jos käsillä on haastavia hommia, ei välttämättä uskalla täyttää kalenteria aivan täyteen jos tuleekin joku kinkkisempi tilanne eteen - silloin viikossa voi lopulta olla vain 10 laskutettavaa tuntia jota tuo sun mainitsema, korkeampi ja realistinen tuntihinta kompensoi.

Mutta mitä pidemmän aikavälin kustannusarviota tehdään, sitä suurempaa aikahintaa pitäisi käyttää - vuokra-auto tunniksi on kallis, kuukaudeksi vuokraamalla sen saa paljon halvemmalla tuntia kohden. Tuo kuukausipalkka toimii karkeana arviona, mutta vain suuressa ja pitkässä projektissa - tuntihinta on varmasti sun mainitsemassa kokoluokassa js työtunnit vähäisemmät.

Veikkaan, että toinen meistä puhuu nyt murtoluvuilla ja toinen käyttää pilkkua ja desimaaleja - sama asia eri tavoin :)
 
Tuota tarkoitin, lakimies laskuttaa aktiivisesta työstä, ja laskuttaakin ihan saatanasti. Voin kuvitella - tietämättä - että hesarin käyttämät puhkaisevat tuon 300 euroa kevyesti.
 
Tämä koko HS:än toilailu ja jälkimoppailu alkaa olla ihan omissa svääreissään. Koko juttuhan lähti vähän köykäisestä sisällöstä, eli koko tarinan pohja oli pääosin vanhaa tietoa tai jopa julkisesti saatavillaolevaa. Joten toimittaja päätti ottaa ässän hihasta ja kertoa että nyt on PUNALEIMA tavaraa. Vaikka rikoslaissa on kerrottu suoraan että tälläisiä viranomaisdokumentteja ei levitellä ilman oikeuksia. Ja ihan hyvästä syystä. Eli jo alunalkaen toimittaja tiesi suoraan rikkovansa lakia ja saavansa hyvin varmasti myös tuomion. Saatiimpahan skuuppiluokan klikkiotsikkoa.

Ei ollut kyse misään epämääräisestä harmaalla alueelle menevästä toimituksellisesta sisällöstä jolla voidaan kokeilla journalismin rajoja.

No antaa hesarin nyt kokea itkupotkuraivariaan.
 
Jos asiaa miettii kukkaron kautta niin kenenkään esimiesasemassa mahdollisesti rikokseen syyllistyneen ei kannata jatkossa käyttää oikeudessa avustajaa. Ei itse maksettavaa eikä työnantajan tarjoamaa. Suomessa rangaistukset ovat kuitenkin kevyitä ja korvaukset mitättömiä. Eli syytteen tullessa myöntää tosiasioista riippumatta syyllisyytensä niin vastapuolenkin kulut pysyvät pieninä. Sitten vain maksaa laskut pois ja jatkaa elämää eteenpäin. Paitsi jos on ökyrikas jolloin kuluilla ei ole väliä.
 
Mielestäni tämä paska kiteytyy ystäväämme Rappeen, jonka intohimona on a) saada varusmies nalkkiin hinnalla millä hyvänsä ja b) saada vastaava päätoimittaja vapaaksi syytteistä, niin ikään hinnalla millä hyvänsä.

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Kaius Niemi ei saa syytettä Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-jutussa.

Niemeä kuultiin uudelleen marraskuun lopulla rikoksesta epäiltynä, koska hän kertoi lisätutkinnassa olleensa tietoinen juttuhankkeesta jo ennen artikkelin julkaisemista.

Niemi kertoi kuulustelussa, että julkaisupäätös tehtiin 15.12.2017, eli päivää ennen Viestikoekeskus-jutun julkaisua, ja että päätöksen teki Helsingin Sanomien toimituksen johto. Niemi kertoi tulleensa tietoiseksi juttuhankkeesta viimeistään päivää ennen julkaisua.

Hän ei kuitenkaan halunnut tarkemmin yksilöidä, ketkä olivat päättäneet julkaisusta tai missä yhteydessä päätös oli tehty. Niemi ei kertonut, osallistuiko hän itse julkaisupäätöksen tekemiseen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on nyt päätynyt siihen, ettei lisätutkinnassa saatu uusi selvitys osoittanut Niemen osallistuneen artikkelin julkaisemiseen tai tienneen etukäteen sen sisältävän salassa pidettävää tietoa.

Näin Rappe ei muuttanut aiempaa päätöstään jättää syyte nostamatta. Niemeä kuultiin epäiltynä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.

Puolustuksen mukaan julkaisusta päätettiin kokouksessa 15. joulukuuta 2017. Kokouksessa olleet Kaius Niemi ja Antero Mukka tulevat todistamaan oikeuteen. Syyttäjien mukaan julkaisupäätöksen tekijällä ei ole merkitystä.

Kaius Niemi oli aiemmin epäiltynä jutussa, mutta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe teki hänen osaltaan syyttämättäjättämispäätöksen viime vuoden lokakuussa. Syyttäjän mukaan esitutkinnassa ei saatu näyttöä siitä, että Niemi olisi edes tiennyt jutun sisällöstä etukäteen.
 
Back
Top