Huoltovarmuus

Itse asiassa monet höyryvetureista olivat 1984 vetureiksi vielä "uudehkoja", n. 30-vuotta vanhoja, jopa alle. Nyt ajetaan vielä päivittäisessä liikenteessä lähes 60-vuotiailla Dv12 - dieselvetureilla ja lähes 50-vuotiailla neuvostovalmisteisilla Sr1- sähkövetureilla. Uskoisin syyn varmuusvarastoinnista luopuseen olleen vetureiden huono kunto, ylläpidon kalleus sekä ehkä tärkeimpänä, koulutetun miehistön puute. Höyryveturin käyttö on monimutkaisempaa verrattuna diesel- tai sähköveturiin.
Ymmärtääkseni noissa sinänsä suhteellisen uusissa höyryvetureissa olivat alkaneet myös höyrykattilat olla melko loppunajettuja jo ennen varastoon siirtoa. En tiedä, mikä höyrykattilan ns. kattila-aika keskimäärin oli, mutta jostain muistelen, että yleisesti ottaen höyryveturin käyttöikänä pidettiin yleensä max. n. 50 vuotta.

Kaikki nuo mainitsemasi syyt varmasti ovat vaikuttaneet kriisivarastoinnista luopumiseen. Sekä se, että pääesikunta katsoi kriisivarastoinnin olevan tarpeetonta - ehkä osin noista käytännön syistä, ehkä osin myös sotilaallisen käyttötarpeen muutosten takia.

Sota-aikanahan voidaan myös ajaa sähkölläkin, jos sähkönjakelu toimii. Jos rautatieliikennettä pidetään elintärkeänä, sinne jaetaan sähköä. Sähköisen rataverkon lamauttaminen ei ihan yksinkertaista ole sekään.
 
Ymmärtääkseni noissa sinänsä suhteellisen uusissa höyryvetureissa olivat alkaneet myös höyrykattilat olla melko loppunajettuja jo ennen varastoon siirtoa. En tiedä, mikä höyrykattilan ns. kattila-aika keskimäärin oli, mutta jostain muistelen, että yleisesti ottaen höyryveturin käyttöikänä pidettiin yleensä max. n. 50 vuotta.

Kaikki nuo mainitsemasi syyt varmasti ovat vaikuttaneet kriisivarastoinnista luopumiseen. Sekä se, että pääesikunta katsoi kriisivarastoinnin olevan tarpeetonta - ehkä osin noista käytännön syistä, ehkä osin myös sotilaallisen käyttötarpeen muutosten takia.

Höyryvetureiden kattiloita vaihdettiin isompien korjausten yhteydessä, eli kattilan kunto ei sinänsä sanele höyryveturin käyttöikää.

Höyryvetureihin tehtiin korjauksia aina vuoteen 1975 asti jolloin niiden käyttö vakinaisessa liikenteessä päättyi. Jotkut veturit päätyivät lähes suoraan konepajalta varmuusvarastoon. Syy tähän oli ilmeisesti se, että oli valmius jatkaa höyryvetureiden käyttöä pidemmällekin kuin vuoteen 1975 jos taloudellinen tilanne olisi ollut parempi kuin mitä se tuolloin oli ja tarvetta kuljetuksille olisi ollut enemmän.

Suomessa höyryvetureiden varmuusvarastoinnin isoin ja ilmeisin ongelma oli se, että ne varastoitiin paljaan taivaan alle suojauksen koostuessa lähinnä niihin levitetystä ruostesuoja-aineesta. Tästä syystä veturin palauttaminen liikenteeseen olisi vaatinut kuukausien korjauksen konepajalla. Muutamia tällaisia korjauksia missä veturi otettiin varmuusvarastosta ja korjattiin ajokuntoon tehtiin kokeen vuoksi 80-luvulla.

Jos veturien olisi haluttu säilyvän ajokuntoisina varmuusvarastossa olisi varastointi pitänyt tehdä esimerkiksi samaan tapaan kuin mitä Ruotsissa tehtiin. Ruotsissa varmuusvarastoidut veturit sijoitettiin peltisiin vajoihin ja peitettiin sen lisäksi vielä muoveilla ja muovin alle järjestettiin koneellinen kosteudenpoisto, jolloin veturit pysyivät täysin ajokuntoisina.

Toki veturien varmuusvarastoinnissa tulivat myös monet muut ongelmat vastaan. Henkilökunnan puute, eli vetureihin ei olisi enää löytynyt veturinkuljettajia ja veturinlämmittäjiä. Vesihuollon ongelmat eli se, että ratojen varsien vedenantolaitteet ja vesitornit poistuivat käytöstä. Polttoainehuollon ongelmat eli halkojen ja hiilien antopaikat oli poistettu käytöstä ja hankintaorganisaatio lopetettu. Toki useimmat höyryveturit olivat myös hyvin hitaita ja tehottomia verrattuna diesel- ja sähkövetureihin, eli tavarajunien junapainoja ja nopeuksia olisi pitänyt vähentää todella paljon jos höyryveturit olisi palautettu käyttöön.
 
Viimeksi muokattu:
Niimpä niin, oletetaan että jostain koipussista löytyisi 100 uudenveroista höyryveturia. Millä porukalla ne saataisiin liikenteeseen ja kuinka pitkälle ne liikkuisivat ennenkuin halot loppuu kesken?
 
Niimpä niin, oletetaan että jostain koipussista löytyisi 100 uudenveroista höyryveturia. Millä porukalla ne saataisiin liikenteeseen ja kuinka pitkälle ne liikkuisivat ennenkuin halot loppuu kesken?
En välttämättä usko, että kumpikaan olisi ongelma. Vielä on olemassa käyttötaitoisia henkilöitä ja ehkä dokumentaatiotakin. Halot ei täältä lopu..
 
En välttämättä usko, että kumpikaan olisi ongelma. Vielä on olemassa käyttötaitoisia henkilöitä ja ehkä dokumentaatiotakin. Halot ei täältä lopu..

Käyttötaitoisia henkilöitä on enää kovin vähän. Työikäisiä joitakin kymmeniä. Sekin on ongelma, että nykyisin höyryvetureihin pätevilläkään veturinkuljettajilla ei ole ainakaan yleensä höyrykattilan (paineastian) käytönvalvojan koulutusta. Käytönvalvojia pitäisi siis vielä löytää.

Dokumentaatiota kyllä on runsain mitoin.

Halkojen kulutus vetureissa on todella suurta, varsinkin jos ajetaan isoja varsinaisesti kivihiilipolttoisiksi suunniteltuja vetureita haloilla. Aikanaan rautateillä oli valtavat halkolaanit missä vetureissa käytettäviä metrin mittaisia koivuhalkoja kuivatettiin. Kai jostain järjestyisi tarpeellinen määrä kuivaa puuta. Palkattaisiin henkilökuntaa pilkkomaan ne haloiksi, jakelemaan ne sopiviin paikkoihin ratojen varsille ja lastaamaan ne vetureihin joko käsin tai liukuhihnan avulla.

Höyryveturien vesitys onnistuu säiliöautoista, mutta se on kyllä kovin hidasta hommaa verrattuna entisiin vehkeisiin. Eli sekin puoli vaatisi nopeaa kehittelyä jos höyryvetureita alettaisiin isommassa mittakaavassa käyttämään. Veturiin syötettävässä vedessä ei myöskään saa olla liikaa kivennäisiä tai humusta seassa.

Kesäisin kuivina aikoina tarvittaisiin metsäpalovaaran takia ihmisiä valvomaan ratojen varsia ja sammuttamaan veturien kipinöiden synnyttämiä tulipaloja. Aikanaan ratavartijat valvoivat ratojen varsia tulipalojen varalta ja jos isompi palo syttyi niin paikalle tilattiin palojuna joita oli isommilla asemilla. Tavallisen palokunnan on monesti vaikea päästä radan varteen jos vieressä ei mene tietä.
 
Halkojen kulutus vetureissa on todella suurta, varsinkin jos ajetaan isoja varsinaisesti kivihiilipolttoisiksi suunniteltuja vetureita haloilla. Aikanaan rautateillä oli valtavat halkolaanit missä vetureissa käytettäviä metrin mittaisia koivuhalkoja kuivatettiin. Kai jostain järjestyisi tarpeellinen määrä kuivaa puuta. Palkattaisiin henkilökuntaa pilkkomaan ne haloiksi, jakelemaan ne sopiviin paikkoihin ratojen varsille ja lastaamaan ne vetureihin joko käsin tai liukuhihnan avulla.
Tekniikka on kovin kehittynyt tälläkin alalla.. kulutus on tosin melkoinen, noin 4-10m3/100km 🤭
 

Kaasulaiva jo itämerellä.


Näköjään saapunut jo redille.
Vl Turva lähistöllä.
 
En välttämättä usko, että kumpikaan olisi ongelma. Vielä on olemassa käyttötaitoisia henkilöitä ja ehkä dokumentaatiotakin. Halot ei täältä lopu..
Halot ei lopu, mutta kuivista haloista tulisi nopeasti pula.

Jos sota olisi alkanut 24.2. niin rautateiden halot olisi pitänyt tehdä kuivumaan jo edellisenä keväänä..

Rautateiden vetovoimana on kriisioloissa sähkö ja diesel. Ihan turhaa haikailla muuta.
 
Mites puukaasu aggregaatin polttoaineena. Liikennekäyttöön se on vähän kökkö, mutta mökin nurkalla varavoimaa voisi jauhaa risuista ja jätepuusta.
 
Halot ei lopu, mutta kuivista haloista tulisi nopeasti pula.

Jos sota olisi alkanut 24.2. niin rautateiden halot olisi pitänyt tehdä kuivumaan jo edellisenä keväänä..

Rautateiden vetovoimana on kriisioloissa sähkö ja diesel. Ihan turhaa haikailla muuta.
En minäkään haikaile höyryvetureiden perään, mutta en usko, että kuivistakaan haloista tulisi pulaa.

 
Mites puukaasu aggregaatin polttoaineena. Liikennekäyttöön se on vähän kökkö, mutta mökin nurkalla varavoimaa voisi jauhaa risuista ja jätepuusta.
Mieluummin höyrykone sitten. Yksinkertainen ja selkeä ratkaisu. Sivutuotteena saa väkisinkin lämpöä tai lämmitettyä vettä.
 
Mites puukaasu aggregaatin polttoaineena. Liikennekäyttöön se on vähän kökkö, mutta mökin nurkalla varavoimaa voisi jauhaa risuista ja jätepuusta.
Valmistetaan meillä biodieseliäkin. 100 % kotimainen tuote ja voi tankata suoraan dieseltankkiin. Sota-aikana ei tarvitse välittää edes uudemman kaluston takuuehdoista.

Valmistuspaikat vaan ovat vähän heikkoja huoltovarmuuden kannalta. Lappeenranta (UPM) ja Porvoo (Neste Oil).
 
Mieluummin höyrykone sitten. Yksinkertainen ja selkeä ratkaisu. Sivutuotteena saa väkisinkin lämpöä tai lämmitettyä vettä.
Ja sähköä, rakensin Mecanoista sellaisen natiaisena briteistä ostetuilla palasilla... vauhtipyörällä pikku generaattori pyörimään, ja kondensaattoriin ne testi-watit!
Ei tietenkään skaalaudu ihan helpolla... :)
 
En minäkään haikaile höyryvetureiden perään, mutta en usko, että kuivistakaan haloista tulisi pulaa.

Ja kriisiaikana kaikki viherhihhulitutkijat ja metsähallituksen työntekijät voisivat jättää muut työtehtävät ja mennä halkometsään.
 
Mieluummin höyrykone sitten. Yksinkertainen ja selkeä ratkaisu. Sivutuotteena saa väkisinkin lämpöä tai lämmitettyä vettä.
Höyrykone on kohtalaisen huono vaihtoehto voiman kehittämiseen ja turbiini on syrjäyttänyt ne ihan syystä. Pienehköäkin höyrykonetta/turbiinia ei käynnistetä ihan hetkessä vaan painetta nostetaan kattilassa puolesta vuorokaudesta vuorokauteen. Laitteistoa ei voi rakentaa kotikylän Pelle Peloton vaan niihin vaaditaan kunnon suunnittelu, laadunvalvonta ja ennenkaikkea ylläpito.

Jos haluaa kehittää keskiverto omakotitalon hakekattilassa myös sähköä niin stirling-pohjaiset generaattorit voisivat olla varteenotettava vaihtoehto. Mekaanisesti yksinkertaisia, ei vaarallista painetta. Niiden tehosuhde paranee sitä mukaan kuin lämpötilaero kasvaa eli esim kovilla pakkasilla.

Varavoimaksi ottaisin polttoaineen joka ei kuluta esim diesel-veturien kipeästi tarvitsemaa löpöä. Jos sen saa vielä oman kotipihan välittömästä läheisyydestä niin resilienssi se kuin kasvaa.
 
Back
Top