Ilmasota

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ikarus
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Joku tuolla vuosia sitte mainitsi yhen jutun, miks ei ole museokoneita.... Se osu oikeeseen.... Siis Suomessa museokoneita... Sillon ku nämä päätökset tehtiin, oli kova uhka päällä ja ryssät laski jokaisen lentohärpättimen listalleen... Elikkäs ne taistelukykyset piti saada siihen 60 koneen määrään, mutta kaikki vanhat veke, koska ryssät laski nekin mukaan... Allekirjotus tässä paperissa on minun Ukkini, joka ei säästänyt edes yhtä Dornieria, jos tilalla oli mersu . Kyllä siitä on ihan videokin olemassa, miksi näin tehtiin, Joku eversti siitä esitelmäpuheenkin piti...ja totesi asian...
 
Ikarus kirjoitti:
Galland elämänkerrassaan kertoo ensimmäisestä lennostaan Lechfieldissä toukokuussa 1943 Me 262:llä. Kone oli V4 tunnuksella PC+UD.
Oli erittäin vaikuttunut koneen suorituskyvystä.

25.5-43 Galland laati Milchille muistion, jossa ilmoitti kannattavansa täysin uutta konetta ja suositteli laajamittaisen tuotannon aloittamista. Gallandin kaavailujen mukaan neljäsosa kaikista hävittäjistä olisi tyyppiä Me 262.

Tuona samana päivänä Milch antoikin käskyn koneen sarjatuotannon aloittamisesta.

26.11-43 Göring puuhasi Insterburgiin koneen esittelyn Hitlerille. Hitler kysyi Willi Messerschmithiltä, kykeneekö kone kantamaan pommeja. Suunnittelija tiesi, koska 8 versiota koneesta oli jo suunniteltu, että kyllä onnistuu.

''Tässäpä meillä on pikapommittaja!''. A. Hitler.

Galland ja suunnittelija itse olivat sitä mieltä, että kone pitäisi varustaa hävittäjäksi, ei pommittajaksi.

Tästä Hitlerin fiksaatiosta pommittajiin jossakin määrin aiheutui viivettä, mutta suurin ongelma oli liittoutuneiden pommitukset tuotantolaitoksille.

Saksalaisten kannalta liian vähän ja liian myöhään, Me 262 ei enää kyennyt kääntämään sodan kulkua. Sama päti erinomaisiin FW 190 D ja Ta 152 malleihin.

Lisäksi sota ajan materiaaleilla moottoreiden luotettavuus Me 262:ssa oli surkea.
Klikkaa laajentaaksesi...
Muistelmat ovat yleensäkin epäluotettavia lähteitä, eikä Gallandin ole edes parhaasta päästä, eipä tainnut muistelmissaan mainita, että 31.3.1943 lentokonetuotantoa käsittelevässä kokouksessa sekä hän että Milch olivat sitä mieltä, että oli keskityttävä Me 209:n (siis 1943 projektin, ei aikaisempi nopeusennätyskone) saamiseen sarjatuotantoon, Me 262 varalla, jos tilanne vaatisi sen panemista sarjatuotantoon. Galland kyllä muutti mielipiteensä lennettyään Me 262 V4:llä 22.5.1943. Briteillähän oli sama kuvio, 1940-41 kriittisen jakson jälkeen Meteoria kehiteltiin varmuuden vuoksi, jos suihkari olisi tullut välttämättömäksi saksalaisten yllättävän nopean teknisen harppauksen takia. Oli päätelty, että sota voitettaisiin potkurikoneilla. Ja myös sodan jälkeistä aikaa varten. Myös britit vuonna 1940 käskivät teollisuuden keskittyä joihinkin, jo tuotannossa olevaan taistelulekoihin, uusien kehittely sai odottaa, kunnes sotatilanne olisi saatu stabiloitua. Ja mitenkähän 262 olisi toiminut itärintaman pikkukentillä tai Saharassa. Ei Saksassa 1940-42 ajateltu pahemmin, että Saksan suojaus raskaita päiväpommituksia vastaan vaatisi jotain erikoislekoja.
Ja kun Milch ja Göring päättivät, että Me 209:n kehitys lopetetaan ja Messerschmitt yhtiö keskittyy 262:n kehittämiseen, niin mitä teki Willy, manipuloi natsikontaktiensa avulla Hitlerin määräämään Me 209:n palautettavaksi tuotantosuunnitelmiin. Tässä kyllä auttoi Milchkin, joka kuultuaan tiedustelutietoja Liittoutuneiden korkeatoimintakoneista halusi tutkia korkeatoimintalekoprojekteja, mm. Me 209:n, niiden varalle, koska tuossa vaiheessa suihkumoottorit eivät olleet toimintavarmoja hyvin korkealla. Göring lopulta puhalsi pelin poikki ja Me 209:n kehittely lopetettiin.

Ps. sen verran tarkentaisin, että tuo alun muistelmakommentti koskee etenkin johtavissa asemissa olleiden muistelmia. Niitä lukiessa on syytä muistaa vanha viisaus, "Voitoilla on monta isää, tappiot ovat isättömiä".
 
Viimeksi muokattu:
Vonka kirjoitti:
Se oli keväällä 1945 kaikkein uudenaikaisin.
Viimeisimmissä taisteluissa kone saavutti pudotussuhteen 5:1. Kun miettii, että silloin Mustangit puhdistuvat taivasta pommikoneiden edestä puun latvoista 10 000 metriin ja tajuaa, että kone olisi voinut olla valmis paljon aikaisemmin ilman sodanjohdon määräyksiä, voi vain sanoa, että kävipä liittoutuneills tuuri. Saksa oli kaksi vuotta edellä suihkarin kehittämisessä ja hukkasi etsikkoaikansa. Tai sanotaan että Göring ja Hitler hukkasivat.
Klikkaa laajentaaksesi...
Mihinkähän tuo voittosuhde 5:1 perustuu, varmaan ilmavoittoilmoituksiin, mutta niissä oli suihkarien kohdalla paljon "ilmaa". Esim suurin määrä 262:ia nousi torjuntaan 10.4.45, 76 JG 7:stä ja KG (J) 54:stä. Ampuivat alas maksimissaan 19 pommittajaa ja 8 hävittäjää mutta 31 Me 262:ta ammuttiin alas.
 
Juha_ kirjoitti:
Mihinkähän tuo voittosuhde 5:1 perustuu, varmaan ilmavoittoilmoituksiin, mutta niissä oli suihkarien kohdalla paljon "ilmaa". Esim suurin määrä 262:ia nousi torjuntaan 10.4.45, 76 JG 7:stä ja KG (J) 54:stä. Ampuivat alas maksimissaan 19 pommittajaa ja 8 hävittäjää mutta 31 Me 262:ta ammuttiin alas.
Klikkaa laajentaaksesi...
Näissä on vakavia ristiriitoja. Joissakin lähteissä mainitaan myös 4:1 ja nekin kevään 1945 yksittäisistä taisteluista. Lukujen täytyy koskea vain viimeisiä vaiheita, että silloin oltaisiin jossain tavoitteessa koneen kehityksen kanssa.

Kirjoituksista huomaan, että jotkut tutkijat tai harrastajat erottavat maaoperaatiot omaksi sodankäynnikseen. Me 262 -koneitahan ammuttiin alas myös, kun ne kävivät pommittamassa kuorma-autoja ja tulivat laskuun, ns. rottajahtina.

SItten oli vielä itärintaman käyttö.
Noissa linkeissä on jotain, joka viittaa siihen, että puhutaan yksittäisistä taisteluista ja hävittäjäkäytöstä. Lisäksi pitää varmaan ottaa huomioon, että kyse niissäkin esimerkeissä oli suihkuhävittäjä vastaan nelimoottoriset pommikoneet.

Mikä tietysti entistä enemmän todistaa myös sen puolesta, että pari vuotta aikaisemmin koneen olisi ollut hyvä olla valmiina, että olisihan sillä ollut merkitystä massapommituksiin. Mutta jos tädillä ois, sehän olisi jo setä, kuten tässä jo aiemmin todettiin.

 
Vonka kirjoitti:
Näissä on vakavia ristiriitoja. Joissakin lähteissä mainitaan myös 4:1 ja nekin kevään 1945 yksittäisistä taisteluista. Lukujen täytyy koskea vain viimeisiä vaiheita, että silloin oltaisiin jossain tavoitteessa koneen kehityksen kanssa.

Kirjoituksista huomaan, että jotkut tutkijat tai harrastajat erottavat maaoperaatiot omaksi sodankäynnikseen. Me 262 -koneitahan ammuttiin alas myös, kun ne kävivät pommittamassa kuorma-autoja ja tulivat laskuun, ns. rottajahtina.

SItten oli vielä itärintaman käyttö.
Noissa linkeissä on jotain, joka viittaa siihen, että puhutaan yksittäisistä taisteluista ja hävittäjäkäytöstä. Lisäksi pitää varmaan ottaa huomioon, että kyse niissäkin esimerkeissä oli suihkuhävittäjä vastaan nelimoottoriset pommikoneet.

Mikä tietysti entistä enemmän todistaa myös sen puolesta, että pari vuotta aikaisemmin koneen olisi ollut hyvä olla valmiina, että olisihan sillä ollut merkitystä massapommituksiin. Mutta jos tädillä ois, sehän olisi jo setä, kuten tässä jo aiemmin todettiin.

Klikkaa laajentaaksesi...

Kiitos linkistä, vakkei kovin kummoinen lähde olekaan, niin siitä näkee, että tuo 5:1 voittosuhde perustuu 262 pilottien ilmavoittoilmoituksiin, niihin ei hirveästi kannata perustaa. Vaikka saksalaisten ilmavoittoilmoitusten tarkkuus olivat 1943 asti ehdottomasti parhaasta päästä, niin Taistelu Britannian aikana kuitenkin saksalaisten hävittäjälentäjien ilmavoittoilmoituksista vain vähän yli kolmasosassa brittihävittäjä todellisuudessa tuhoutui. Näihin vastustajan alueen yllä saatuihin ilmavoittoihin liittyy tietysti "harmaa alue" eli pakkkolaskun tehneet mutta korjauskelpoisiksi osoittautuneet tapaukset. Ohjeissa luki, että koneen täytyi tuhoutua tai vaurioitua korjauskelvottomaksi, jotta voitiin varmistaa ilmavoitoksi, mutta monissa tilanteissa tuon varmistaminen ei ollut realistinen vaatimus. Mutta 1943 - 44 lentäjien hyväksytyistä USAAFin raskaista päiväpommittajista Saksa yllä saaduista ilmavoitoista/lopullisista tuhoamisista vain n. ½ tapauksissa pommittaja todellisuudessa menetettiin. 1944 lopulla pudotusten varmistussysteemi oli jo käytännössä toimintakyvytön. Daniel & Gabor Horvathien Verified Victories Top JG 52 Aces over Hungary 1944-45 kirjassa on ihan hyvä esitys LW:n systeemistä ja se myös näyttää, miten samassa rykmentissäkin eri lentäjien ilmavoittoilmoitusten paikkansapitävyys vaihteli suuresti.

10.4.1945 on aivan sodan loppupuolta. Sen jälkeen tehtiin vain murto-osa 262 pilottien ilmavoittoilmoituksista, ainakin Foreman & Harvey The Messerschmitt Me262 Combat Diary (1995) mukaan. Nuo edellisessä viestissäni antamat luvut ovat Pricen artikkelista International Air Power Review Vol 23:ssa (2007). Esim. Caldwellin Day Fighters in Defence of the Reich. A War Diary, 1942 – 45 (2011) mukaan "27 Me 262s were lost , although this number is uncertain." Sodan lopun sakujen kirjanpito ei enää ollut parhaimmillaan. Foreman & Harveyn mukaan 30 Me 262:ta ammuttiin alas ja Franz Schallin kone tuhoutui kun se ajoi pommikuoppaan Parchimissa. Ja KG(J) 54 oli hävittäjä-, ei hävittäjäpommittajayksikkö. 2-moottorikelpoisista ja mittarilentotaitoisista lentäjistä oli paha pula, ja yhtenä ratkaisuna 262-lentäjien saamiseksi otettiin käyttöön KG(J) yksiköt, joista KG(J) 54 taisi olla ainoa, joka saavutti taisteluvalmiuden. Olikohan Peltzillä osuutensa ratkaisussa. Yksi suurempi päivä, jolloin saavutettiin 4:1 oli 31.3.45, jolloin Pricen mukaan 262:t lensivät 58 torjuntalentoa, pudottivat todennäköisesti 14 pommittajaa ja 2 hävittäjää menettäen itse 4 262:ta. Yhtenä selittävänä tekijänä on, että pommittajista 3 oli Halifaxeja ja 4 Lancastereita. 262:t hyökkäsivät 460 brittipommittajan kimppuun ja pudottivat 7 ennekuin saattohävittäjät ehtivät paikalle. Tämäkään ei ole noin yksinkertainen juttu, Caldwellin mukaan vain 2 262:ta ammuttiin alas, Foreman & Harveyn mukaan 6, Caldwellin mukaan 262 pilotit tekivät ilmavoittoilmoitukset 14 Lancista ja yhdestä Halista sekä 3 B-17:stä. Foreman & Harveyn mukaan 16 Lancista ja yhdestä Halista sekä 3 B-17:stä ja 1 B-24 + 1 B-24 HSS. Lisäksi 2 P-51 HSS:ää, outoa minusta, mutta kai tulkittava pahoin vaurioituneiksi. Britit menettivät 11 pommittajaa ja 8th AF 5, brittien mukaan it pudotti 2 heidän pommittajistaan ja 2 törmäsi. Jos ajatellaan että 262:illa oli osuutta yhteentörmäykseen ja että it todella pudotti 2 brittikonetta ja myös 2 8th AF:n pommittajaa niin pudotussuhteeksi tulee 6:1, 3:1 tai 2:1, riippuen siitä, montako 262:ta todellisuudessa ammuttiin alas. No niin, tämähän alkaa muistuttaa vanhaa ATK-alan aksioomaa "garbage in, garbage out", joten tämä tästä.

Ps. Unohtui mainita, että Foreman & Harveyn mukaan 10.4.45 lisäksi yhdeksän 262:ta tuhoutui maassa Burgin kentän pommituksessa, 2./JG 7:n, 10./NJG 11:n ja 6./NAGr 6:n koneita, kolme kustakin.
 
Viimeksi muokattu:
Palataan välillä superpotkuriosastolle. Corsair:

Edit: Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että tässä sodanjälkeisessä kehitysversiossa ahtimet olivat yhdistelmä amerikkalaista ja saksalaista ahdinteknologiaa.
 
Viimeksi muokattu:
Sarek1 kirjoitti:
Palataan välillä superpotkuriosastolle. Corsair:

Edit: Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että tässä sodanjälkeisessä kehitysversiossa ahtimet olivat yhdistelmä amerikkalaista ja saksalaista ahdinteknologiaa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Toki neste kytkin on alunperin saksalainen keksintö, mutta ehkäpä on liioiteltua sanoa, että ahdin olisi tuollainen yhdistelmä.

F4U-5:n ehkä mielenkiintoisin juttu oli trimmisysteemi eli kaikkia kolmea trimmiä (siivekkeet, sivu- ja korkeusperäsin) ohjattiin minisauvalla. Pituustrimmiä muutettiin sauvan pituussuunnalla, siivekkeitä sivusuunnalla ja suuntaa kiertämällä myötä- tai vastapäivään. Käsikirjan mukaan myös ohjaamoa on reippaasti ergonomisoitu. Ohjaamoonhan tuli lattia vasta joko -4:ssä tai tässä 5:ssä. Ohjekirjaa jos on yäuskominen, niin laskuasussa tehot päällä sakkaus oli edelleen reipas.
 
Dokkari vuodelta 1990. Kertoo Israelin ilmavoimien historiasta. Mielenkiintoista kuvaa mm. siitä miten kuuden päivän sodassa käyttivät Fouga Magisteria rynnäköintiin.

 
Sigma957 kirjoitti:
Toki neste kytkin on alunperin saksalainen keksintö, mutta ehkäpä on liioiteltua sanoa, että ahdin olisi tuollainen yhdistelmä.

F4U-5:n ehkä mielenkiintoisin juttu oli trimmisysteemi eli kaikkia kolmea trimmiä (siivekkeet, sivu- ja korkeusperäsin) ohjattiin minisauvalla. Pituustrimmiä muutettiin sauvan pituussuunnalla, siivekkeitä sivusuunnalla ja suuntaa kiertämällä myötä- tai vastapäivään. Käsikirjan mukaan myös ohjaamoa on reippaasti ergonomisoitu. Ohjaamoonhan tuli lattia vasta joko -4:ssä tai tässä 5:ssä. Ohjekirjaa jos on yäuskominen, niin laskuasussa tehot päällä sakkaus oli edelleen reipas.
Klikkaa laajentaaksesi...
En tarkoittanut, että 109:n ahtimesta olisi ruuvattu osia irti ja ympätty ne amerikkalaiseen, jonka seurauksena eräänlainen frankenahdin olisi saanut alkunsa. Kyse on ehkä lähinnä toimintaperiaatteiden yhdistämisestä tehokkaalla tavalla. Joka tapauksessa tuloksena oli ilmeisen soiva peli.

F4U-5 oli ohjaamoergonomialtaan huomattavan paljon kehittyneempi kuin koneen varhaisemmat mallit ja ohjaajan työkuorma oli sen seurauksena pienempi. Gregin videolla ounasteltiin sotasaaliiksi saadun FW-190:n tutkimisen vaikutusta tähän asiaan, 190 kun oli mitä ilmeisimmin siinä suhteessa terävintä kärkeä toisen maailmansodan aikana.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top