Ilmavoimat 100 vuotta

Masterplan

Korpraali
Näillä festareilla ei järjestäjillä ollut ammattitaitoa millään tasoa. Ajo-opastusta ei ollut nelostiellä kummastakaan suunnasta. Muutama kyltti olisi helpottanu liikenteen ohjaajien työtä huomottavasti (vs. Suviseurojen kyltit hieman aiemmin pohjoisessa). Vesi pelipaikalla oli kahden hanan varassa, onneksi sotilaskodit keksi jakaa vettä kanistereista, tällä menetelmällä toki saatiin vettä alle prosentille janoisista.
Toiletteja oli pitkä rivi, mutta joku suunnittelija oli keksinyt ohjata liikenteen pöntöille molemmista päistä, keskellä olleet vapaat toiletit oli tyhjillään.
Selostaja (paikallinen) oli mistä lie revitty, ei tiennyt yhtään mistä puhui, kaikki terminologia päin p****tä...
 
Patu

Eversti
Näillä festareilla ei järjestäjillä ollut ammattitaitoa millään tasoa. Ajo-opastusta ei ollut nelostiellä kummastakaan suunnasta. Muutama kyltti olisi helpottanu liikenteen ohjaajien työtä huomottavasti

Liikenteenohjauksen kädettömyyden vuoksi 25min bussimatka venähti tunnin mittaiseksi.

Vesi pelipaikalla oli kahden hanan varassa, onneksi sotilaskodit keksi jakaa vettä kanistereista, tällä menetelmällä toki saatiin vettä alle prosentille janoisista.

Koko tapahtuma-alueella ei ollut minkäänlaisia opaskylttejä. Etsimme vesipistettä aika helvetin pitkään, eikä sitä löytynyt edes infopisteeltä saadun "opastuksen" avulla. Eikä sitä oltu merkitty edes alueen kartalle. Oulun sotkun vesipiste pelasti tämän lapsiperheen päivän, siitä heille isot kiitokset!
 
JR49

Respected Leader
Ymmärsinkö oikein, ettei lauantaista ole paljoakaan kyetty parantamaan sunnuntain järjestelyihin? Luulisi, että vettä sentään olisi ollut enemmän paikalla...
 
Patu

Eversti
Ymmärsinkö oikein, ettei lauantaista ole paljoakaan kyetty parantamaan sunnuntain järjestelyihin? Luulisi, että vettä sentään olisi ollut enemmän paikalla...

Lukemani perusteella vesi- ja liikenteenohjausongelma oli saatu korjattua sunnuntaille. Itse olin siis paikalla lauantaina.
 
hansai

Supreme Leader
Kaveri oli tänään ja viestin perusteella kaikki oli toiminut ns. normaalisti. Jonottaa oli saanut, mutta tolkullisesti.
 
YliKoo

Respected Leader
Tarkemmin kun selasin kuvia, löyty kuva missä näkyy HAWK rikkoutunut rengas nousussa:

Jouduit sitten croppaamaan näin tärkeää kuvaa etkä viitsinyt tsuumata, aijai (hymiö)

Onko toi pikkuympyrä birdie?

Upeita kuvia kaikkiaan kaikilta, KIITOS! (ipädi ei hyväksy hymiön tekoa, joten käsi lipassa tässä)
 
Benelli

Respected Leader

JR49

Respected Leader
Kaveri kertoi eilen jonottaneensa lauantaina kalakeittoa kaksi tuntia. Ei tuossa varmaankaan kovin paljoa ole lapinlisää.
 
tulikomento

Greatest Leader
Katselin eilen YLE Areenan lauantaipäivän lähetyksen. Mitäs mieltä olette siitä ? Itse tykkäsin kun puolivälin kohdilla kommentaattoreiksi tuli joku koelentäjätaustainen everstiluutnantti, joka toi lentäjän näkökulmaa mukaan selostukseen ja tykkäsin myös sen HX-hankkeessa mukana olevan everstin tarinoinnista. Ihan asiantuntevaa tarinaa heiltä mielestäni tuli.
 
D

Deleted member 2762

Guest

Juuri näin. Ennen ilmavoimien edustajaa selostus oli käsittämättömän surkeaa.
 
Vonka

Supreme Leader
Täällähän oli oma ketjukin. Tein raporttini väärään paikkaan, tuonne: #1,892

Kaveri kertoi eilen jonottaneensa lauantaina kalakeittoa kaksi tuntia. Ei tuossa varmaankaan kovin paljoa ole lapinlisää.

Ei ole. Tosin jätin jonottamatta.

Suomessa on tuo improvisointi vähän hankalaa... luvat myyntipaikkoihin on haettu varmaan aikoja sitten ja lieneekö siinä vielä ollut jotain turvallisuusselvityksiä. Loppunmyyty 16 000 lippua ja siihen voi laskea ainakin 2000 lisää sellaisia, jotka eivät koskaan maksa mitään lippuja minnekään, koska heidän ei tarvitse.
 
Vonka

Supreme Leader
Lukemani perusteella vesi- ja liikenteenohjausongelma oli saatu korjattua sunnuntaille. Itse olin siis paikalla lauantaina.

Tulin puoleksipäiväksi lauantaina ja lentokentälle menevät urat oli miehitetty liikenteenohjaajilla. Tosin se oli aika koomista, koska se möhömaha, jonka olisi pitänyt pysätyttää tai päästää etelästä tulevat, seisoi kuin hoo moilanen ja oli koko ajan kuuntelevinaan radiopuhelinta kun ei osannut tehdä mitään.
 
hansai

Supreme Leader
Ajo-opastusta ei ollut nelostiellä kummastakaan suunnasta.
Ainakin äsken oli vielä etelän suunnasta kyltit paikallaan kun ohi 4-tietä kuljin.
Rullaustielle oli opastus Kirrin(Nesteen aseman) liittymästä Uuraisten suuntaan eli ajattivat ilmeisesti Puuppolan läpi ja sieltä Liinalammin kautta ilmavoimamuseon kohdille ja sieltä tavara-aseman tien kautta rullaustielle.
 
tulikomento

Greatest Leader
Täällähän oli oma ketjukin. Tein raporttini väärään paikkaan, tuonne: #1,892

Ei ole. Tosin jätin jonottamatta.

Suomessa on tuo improvisointi vähän hankalaa... luvat myyntipaikkoihin on haettu varmaan aikoja sitten ja lieneekö siinä vielä ollut jotain turvallisuusselvityksiä. Loppunmyyty 16 000 lippua ja siihen voi laskea ainakin 2000 lisää sellaisia, jotka eivät koskaan maksa mitään lippuja minnekään, koska heidän ei tarvitse.

Viranomaiset olivat rajoittaneet kävijämäärän siihen n. 15 - 16 000 paikkeille per päivä. Kuulemma Jyväskylän lentoaseman pelastussuunnitelmat ja turvajärjestelyt tämän vaativat. Mutta minusta oli kyllä aikamoinen kämmi järjestäjiltä kun eivät tätä tuoneet ennakkoon kaikkien tietoisuuteen. En huomannut mainintaa naamakirjasivulla enkä virallisella verkkosivulla.

Voin kuvitella sitä pettymyksen määrää kun lentoasemalle on saapunut lauantaina päiväseltään joku pitkämatkalainen Oulusta tai Rovaniemeltä. Siellä on ollut järkkäri käsi pystyssä ilmoittamassa että olet saapunut liian myöhään. Tämä päivä on loppuunmyyty. On voinut lentonäytösvierasta [email protected].
 
hansai

Supreme Leader
Täällähän oli oma ketjukin. Tein raporttini väärään paikkaan, tuonne: #1,892

Ei ole. Tosin jätin jonottamatta.

Suomessa on tuo improvisointi vähän hankalaa... luvat myyntipaikkoihin on haettu varmaan aikoja sitten ja lieneekö siinä vielä ollut jotain turvallisuusselvityksiä. Loppunmyyty 16 000 lippua ja siihen voi laskea ainakin 2000 lisää sellaisia, jotka eivät koskaan maksa mitään lippuja minnekään, koska heidän ei tarvitse.

Kaveri kertoi, että Hirvaskankaan bussilla tullessa ei kukaan ollut kysellyt tai katsonut lippuja portilla. Turvatarkistuksessa oli katsottu reppuun ja sanottu, että liput tarkistetaan alempana..ei ollut ketään..

Eilen Tikkakosken bussilla tulleille ei oltu tehty minkäänlaista turvatarkastusta..
 
tulikomento

Greatest Leader
Lauantain historiaosion suosikkeja olivat itselläni Draken ja Fouga-pari. Harmi että MiG-15 jäi näkemättä.

Ruotsalaisten kaksipaikkaisen DK:n olen nähnyt vuosittain näytöksissä aina 2014 kesästä lähtien. Nyt oli todella mukavaa nähdä tämä yksipaikkainen J35 J -hävittäjäversio. Myös kahden Fougan sulavalinjainen liikehdintä oli hienoa seurattavaa. Voin kokemuksesta sanoa, että kyllä siinä sellaiset 5 g:tä enimmillään vedettiin. Hieno kone ja kyyti on takapenkiltäkin käsin todella eleganttia.

Top