Ilmavoimien operointi Venäjän ilmatorjunnan vaikutuspiirissä

[Gyllis1]

Jos lennetään tutkahorisontin alapuolella en näkisi tuossa ongelmaa. Satunnaiseksi esimerkiksi mainitsemaani Salon tasalle Suursaaresta tutkahorisontti sijaitsee noin 2500m korkeudella, itärajalta 4000m korkeudella. Tuohan olisi laskettavissa matemaattisesti, en jaksa sitä tehdä, eittämättä tulos olisi että jos ilmaoperaatio on tiedossa kannattaa koneet pitää valmiudessa ilmassa, jos ei, niin ei.



USN E-2C ja E-2D pystyvät juuri tuohon, eli maalittamaan aktiivitutkahakupäillä varustettuja ohjuksia kuten SM-6 ja AMRAAM. On ajan kysymys ennen kuin Venäjän ilmavoimilla on sama kyky. MiG-31 sopisi tuohon rooliin mainiosti jos halutaan liikkuvampaa tutka-alustaa kuin Beriev A-50.

https://en.wikipedia.org/wiki/Cooperative_Engagement_Capability

Toimiakseen Etelä-Suomen painopistealueella ilmatorjuntaohjusten ei suinkaan tarvitse toimia mainosmaksimikantamansa piirissä. Suursaaresta Helsinkiin on 120km, Vaalimaalta Helsinkiin 170km. Tuon 170km linnuntietä matkalla Suomen kohtalo käytännössä ratkaistaan.

Toki Venäjän tai minkään muun maan ilmatorjuntajärjestelmä ei ole voittamaton. Kyse on lähinnä siitä, että kannattaako käyttää vähiä resursseja siihen että se on pakko voittaa (hävittäjätorjunta- ja hävittäjäiskuvoimapainotteiset ilmavoimat) vai rakentaa sellainen järjestelmä (ilmatorjunta- ja maasta käsin toimiva iskuvoima) että Venäjän ilmapuolustusta vastaan ei tarvitse edes kilpailla? Meidän maantieteellinen asemamme on kuitenkin aivan erilainen kuin vaikkapa Ruotsilla jonka ei tarvitse huolehtia toimimisesta vihollisen ilmapuolustuksen piirissä käytännössä lainkaan, jolloin hävittäjäpainotteinen ilmapuolustus ja iskukyky on järkevä vaihtoehto. Hävittäjiäkin Suomi toki tarvitsee, mutta ei suinkaan niin paljon kuin nykyään.

En saanut ihan samanlaista kuvaa tuosta sun linkistä, sitä E-2 käytetään "keskusnoodina" välittämään dataa koneiden välillä?
Edit joo oikeassa oot, on näemmä testilaukaisu tehty sm kutosella

 

[StmSvejk]

En saanut ihan samanlaista kuvaa tuosta sun linkistä, sitä E-2 käytetään "keskusnoodina" välittämään dataa koneiden välillä?

"Aircraft deploying weapons may not need to control missiles after releasing them, as an E-2D would guide them by a data-stream to the target. Other aircraft are also capable of guiding missiles from other aircraft to any target that is identified as long as they are in range; work on weapons that are more survivable and longer-ranged is underway to increase their effectiveness in the data-link-centric battle strategy. This can allow forward-deployed Super Hornets or Lightning IIs to receive data and launch weapons without needing to even have their own radars active. E-2Ds act as the central node of NIFC-CA to connect the strike group with the carrier, but every aircraft is connected to all others through their own links."
...
"Cooperative engagement also applies to ship-based protective features where Aegis radars of guided missile cruisers and destroyers are linked together into a single network to share data as a whole. This allows targets detected by one ship, as well as those seen by aircraft, to be identified by another ship and fired upon with long-range missiles like the Standard Missile 6 (SM-6) without that vessel having to actually detect it themselves. Not needing to fire on targets only once a ship's own sensors see them allows for shorter time needed to shoot, increased standoff distance to begin firing, and enables a whole fleet to intercept threats, like high-speed cruise missiles, once only a single ship sees them"

Samat jutut toki pätevät viimeistään tulevaisuudessa meidänkin ilmapuolustukseemme, NASAMS-yksikkö voi käyttää hävittäjää "lavettinaan" tai vastaavasti hävittäjä voi ohjata ITO:n maaliin.

 

[Gyllis1]

"Aircraft deploying weapons may not need to control missiles after releasing them, as an E-2D would guide them by a data-stream to the target. Other aircraft are also capable of guiding missiles from other aircraft to any target that is identified as long as they are in range; work on weapons that are more survivable and longer-ranged is underway to increase their effectiveness in the data-link-centric battle strategy. This can allow forward-deployed Super Hornets or Lightning IIs to receive data and launch weapons without needing to even have their own radars active. E-2Ds act as the central node of NIFC-CA to connect the strike group with the carrier, but every aircraft is connected to all others through their own links."
...
"Cooperative engagement also applies to ship-based protective features where Aegis radars of guided missile cruisers and destroyers are linked together into a single network to share data as a whole. This allows targets detected by one ship, as well as those seen by aircraft, to be identified by another ship and fired upon with long-range missiles like the Standard Missile 6 (SM-6) without that vessel having to actually detect it themselves. Not needing to fire on targets only once a ship's own sensors see them allows for shorter time needed to shoot, increased standoff distance to begin firing, and enables a whole fleet to intercept threats, like high-speed cruise missiles, once only a single ship sees them"

Samat jutut toki pätevät viimeistään tulevaisuudessa meidänkin ilmapuolustukseemme, NASAMS-yksikkö voi käyttää hävittäjää "lavettinaan" tai vastaavasti hävittäjä voi ohjata ITO:n maaliin.

Joo oikeassa oot, aika hieno systeemi. Nyt tarvii vaan pitää huoli siitä ettei tarvi tapella us navyn kanssa. YYA sopparit äkkiä roskiin

 

[Gyllis1]

Puoliksi Ot:na, lueskelin tuossa taannoin analyysiä Georgian sodasta. Ilmeisesti pahin kompastuskivi oli kommunikaation puute ilmavoimien ja maavoimien välillä. Ito kunnostautui lähinnä omien koneiden alasampumisessa ja rynnäkkökoneet taasen ihan huolella kurmottivat omia maajoukkoja.

 

[Raveni]

No niin, laitetaanpa sitten pohdintaa koneen kineettisistä ominaisuuksista. Kuten esille tuotua, Venäjän ilmatorjuntakaluston kantama kattaa lähes koko Suomen alueen vaikka operoitaisiin Venäjän valtion rajojen sisäpuolelta. Käytännön syistä (tutkahorisontti 400km päähän on 9400 metriä, ohjusten liikehtimiskyky äärikantamilla) tilanne ei toki ole kaikkialla valtakunnan alueella niin vakava. Kuitenkin, aina 200km päähän tutkahorisontti on noin 2300 m korkeudella. Kuitenkin, 200km päässä valtionrajasta sijaitsee Helsingin-Hämeenlinnan -linja joten voitaneen arvioida että sota voitetaan tai hävitään tuolla alueella.

Mustana hevosena tässä on sitten Venäjänkin käyttöön eittämättä tuleva ristiinmaalituskyky toisen lavetin toimesta. Esimerkiksi 10 000 m korkeudella lentävästä tutkakoneesta, tai miksi ei vaikkapa tehokkasta hävittäjätutkasta, tutkahorisontti 0 m tasolle on juurikin 412km...

Mitä tämä tarkoittaa? Koneen aerodynaamisissa ominaisuuksissa pitäisi painottaa kykyä toimia matalalla, hyvin matalalla. Sillä miten kone liikkuu korkealla ei oikeastaan ole väliä. Siksi teoreettisen maksiminopeuden vertailulla on tuskin merkitystä, vaikka toki raaka voima auttaa alakorkeuksienkin nopeudessa. Koneen kyky toimia ilmapuolustuksen piirissä on ensisijaisen tärkeä, olipa kyse sitten passivisista (stealth) tai ew-kyvyistä. Kumpaa sitten painotetaan on evaluoijien ongelma ja käytännössä julkitiedon ulkopuolella.

Toinen asia, mitä olen pohtinut on se, mikä on optimaalinen tapa lähteä torjumaan vihollisen ilmaoperaatiota? Onko se kiertäminen kahdeksikkoa jossain, sanotaanko, Salon tienoilla josta sitten lähdetään jälkipolttimet ulisten torjumaan lekomaalia Suomenlahdella? Voitetaanko tässä verrattuna siihen, että koneita onkin vaikkapa Malmilla ja Lusin suoralla? Tuleeko reagointiaikaa tällöin liian vähän jolloin massoittaminen on mahdotonta?

Mielenkiintoisena kysymyksenä tähän esittäisin että mikä on amraamin laukaisu korkeus jotta päästään optimaaliselle laukaisu etäisyydelle? Ettei vaan olisi siellä kymppi kilometrissä?

 

[Jukkis]

Ja tässä tullaan siihen minun alkuperäiseen mietteeseen, eli kyetäänkö se iskemän ja kohteen välinen matka määrittämään?

Tässä voisi olla innovatiivinen käyttökohde vastatykistötutkalle.

 

[Huhta]

Pieni huomio, että vihollinen ei voi tuoda sitä raskainta IT kalustoa meidän tykistön kantamalle. Luultavasti ei edes MLRS:n kantamalle. Huono voi olla myöskin BUK patterin tulla tuolle alueelle, elleivät osaa pysyä hissuksiin.

Saatat olla väärässä. Katsopa "kuva 5" tästä pdf-dokumentista sivulta 11 (sivunumeroinnin s. 96). Siinä Kub, joka siis on Bukin edeltäjä, on työnnetty moottoroidun jalkaväkidivisioonan etulinjasta vain joitakin kilometrejä taakse.

Siinä mielessä olet oikeassa, että raskainta it-kalustoa tuskin tuodaan meidän tykistön kantamalle. En jaksa uskoa, että moista riskiä haluttaisiin ottaa. Tykistön murkuloita kun voi ampua aika surutta, vaikka ELSO-miehet eivät olisikaan paikantaneet vihollisen ilmatorjuntaohjusjärjestelmää ihan metrilleen. Sen sijaan MLRS:n kantamalle voidaan jo hyvinkin tuoda, ja melkein täytyykin tuoda - GMLRS yltää 70 kilometriin asti.

 

[StmSvejk]

Tässä voisi olla innovatiivinen käyttökohde vastatykistötutkalle.

Tulenjohtoa voi hoitaa myös maavalvontatutkilla, mitä Suomessa käyttävät myös Merivoimat siirrettävää merivalvontakalustona. Tyyppiä en nyt ulkoa muista.

 

[StmSvejk]

Saatat olla väärässä. Katsopa "kuva 5" tästä pdf-dokumentista sivulta 11 (sivunumeroinnin s. 96). Siinä Kub, joka siis on Bukin edeltäjä, on työnnetty moottoroidun jalkaväkidivisioonan etulinjasta vain joitakin kilometrejä taakse.

Siinä mielessä olet oikeassa, että raskainta it-kalustoa tuskin tuodaan meidän tykistön kantamalle. En jaksa uskoa, että moista riskiä haluttaisiin ottaa. Tykistön murkuloita kun voi ampua aika surutta, vaikka ELSO-miehet eivät olisikaan paikantaneet vihollisen ilmatorjuntaohjusjärjestelmää ihan metrilleen. Sen sijaan MLRS:n kantamalle voidaan jo hyvinkin tuoda, ja melkein täytyykin tuoda - GMLRS yltää 70 kilometriin asti.

Voi toki ampua, mutta onko meillä siihen pitkäkantamaista kalustoa sopivalla etäisyydellä tehon ollessa olemattoman ja mitättömän välillä. Jos maali ei ole tiedossa niin turha sitä on paukutella. Ylipäätään tuo tarkoittaisi että vaikka puhuisimme kuinka joustavasta tulenkäytöstä että meillä pitäisi olla varattuna esim. GMLRS tuliyksikkö juuri tuota ilmapuolustuksen lamauttamistehtävää varten. Edes odotusasemassa odottelu ei välttämättä riittäisi, vaan rakh:n pitäisi olla tuliasemassa.

Toki kun mietitään tuota Kurskia (Helsinki-Lahti-Lappeenranta) edelleen, niin toki S-300/400 -järjestelmät eivät ole ainoa uhka alueelle. Buk-järjestelmienkin kantama on aika suuri, mainosten mukaan muutaman kymmenen kilometrin tietämillä. Mitä tämä tarkoittaa hävittäjätorjunnalle etulinjassa? Se on jo aika pirun hankalaa kun pitää mennä kahden eri järjestelmän vaikutusalueelle joista Buk on toki lähempänä omia linjoja mutta vielä liikkuvaisempi. Jos mennään rintamalinjan yli, rapatessa roiskuu, on jo kaikenlaista pikkukiusaa kuten Tunguskaa ja Pantsiria. Eli taktisten ilmaiskujen torjunta muuttuu jo aika hankalaksi. Vastineeksi voi todeta että tutkaohjukset voi ampua kauempaa, mutta se toisaalta tarkoittaa korkeampaa lentokorkeutta ja tätä kautta suurempaa haavoittuvuutta S-300/S-400 -järjestelmille.

Helsingin ilmapuolustuksen suhteen tilanne on jo helpompi, tutkahorisontti on kauempana, toiminta-alue on ylipäätään kauempana vihollisesta.

Villinä korttina on tietenkin Itämeren laivaston toiminta. Jos vihollinen kykenee operoimaan S-300/S-400 -kalustolla varustetulla aluksilla (Kirov, Slava nyt, Gorshkov ja Lider tulevaisuudessa) Suomenlahdella / Pohjois-Itämerellä ulottuu alue-ito:n kantama jälleen syvemmälle meidän alueellemme. Merkitystä ei ole vain ohjuksilla vaan myös maalitiedolla.

Ylipäätään itse, henkilökohtaisesti, uskoisin että hävittäjäkaluston elintila ja käytettävyys on parhaimmillaan kotialueen ilmapuolustuksessa. Karkeasti Helsinki-Kuopio-Kajaani-Sodankylä -linjan länsipuolella. Itäpuoli sitten ilmatorjunnalle, mieluiten yhdistelmälle pitkän ja keskikantaman ohjuksia. Hävittäjistä ei kannata missään nimessä luopua niiden liikkuvuuden vuoksi, lisäksi ne tuovat teknologista turvaa jos ohjusilmatorjunta onnistutaan jollain teknisellä tai taktisella keinoilla lamauttamaan ja ne tarjoavat iskuvoimaa jos me kykenemme samaan vihollisen ilmatorjuntajärjestelmän suhteen. Olemassa oleva hävittäjävoima myös pakottaa vihollisen ottamaan ne huomioon omassa maalituksessaan ja ilmavoimiensa käytössä.

Mutta se lukumäärä. Kun nyt ja tulevaisuudessa on odotettavissa vähintäänkin hankaluuksia painopistealueen ja pääkaupunkiseudun ilmapuolustuksessa niin kannattaako hävittäjien olla se runko jonka ympärille koko puolustusvoimiemme rakenne rahoitusmielessä rakentuu?

 

[Ylli]

Ilmasta maahan iskukyvyn hankkiminen on ollut suuri strateginen harha-askel Suomen ilmavoimille. Samaa luokkaa kuin ns. douhetismi ennen toista maailmansotaa, jolloin panostettiin pommikoneiden hankintaan kun olisi tarvittu hävittäjiä. Kuten StmSvejk yllä todisti , ei Suomen hävittäjillä ole asiaa vihollisen puolelle ampumaan Jagsnsm-ohjuksiaan. Jos halutaan ulottuvuutta olisi maastalaukaistavat tykistöohjukset paljon varmempi ja kustannustehokkaampi tapa saada vaikutuksia kaukana vihollisen selustassa. Samaan vaikutukseen pääsee kun ajaa sellaisen rajan pintaa pintaan kuin yrittää lentää epätoivoisesti vihollisen ilmatorjunnan piirissä.

 

[wings]

Näinpä, edellisen viestin viimeisestä lauseesta ihan samaa mieltä. Tykistöohjus on halvempi, käyttö ei vaadi kymmenien tuntien lentokoulutusta ja järjestelmän piiloutumiskyky on ihan eri luokkaa. Olisi kiva tietää mikä ihme perui ATACMS -hankinnan aikanaan. Sanotaan että "on vanhentunut ja liian kallis jne" mutta mutta.. jotenkin mietityttää. Onko sirotekärjellä varustettun saatavissa mitään vastaavaa järjestelmää jonka kantama on tuon 300km ja joka on yhtä liikkuva?

 

[StmSvejk]

Näinpä, edellisen viestin viimeisestä lauseesta ihan samaa mieltä. Tykistöohjus on halvempi, käyttö ei vaadi kymmenien tuntien lentokoulutusta ja järjestelmän piiloutumiskyky on ihan eri luokkaa. Olisi kiva tietää mikä ihme perui ATACMS -hankinnan aikanaan. Sanotaan että "on vanhentunut ja liian kallis jne" mutta mutta.. jotenkin mietityttää. Onko sirotekärjellä varustettun saatavissa mitään vastaavaa järjestelmää jonka kantama on tuon 300km ja joka on yhtä liikkuva?

Ei tarvitse olla ballistinen ohjus mikäli risteilyohjus katsottaisiin sopivammaksi. Esim. Taurus, SCALP, tulevaisuudessa LRASM... Vaihtoehtoja riittää.

 

[Ressu]

Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta ketjulta. Tosin ennätin lukea vasta kahden ensimmäisen sekä viimeisen sivun kirjoitukset.

Itse en usko, että ne S-300 ja S-400 ovat mitään ihmeaseita. Satojen kilometrien kantamat on ehkä jotain siviilimallista 747:aa vastaan, joka ei edes tiedä ohjuksen tulosta mitään. Jotenkin hyvin, hyvin vaikea kuvitella, että tuollaisella ohjuksella olisi mitään mahdollisuutta tiputtaa hävittäjäkonetta yli 100 km etäisyydeltä. Viittaan nyt samoihin kirjoihin kuin tuolla Ilmavoimien tulevaisuus -ketjussakin. Ammutuista SAM-ohjuksista korkeintaan noin joka kymmenes tuntuu osuvan. Ja nekin yleenä koneeseen, joka ei tiedä ohjuksen olevan tulossa. Jenkit tuntuvat pitävän kaikista vaarallisimpana pieniä, lyhyen kantaman ip-ohjuksia. Niiden kohdalla kun reagointiaika jää niin lyhyeksi. Mutta jos tuolta 300 km päästä ammutaan joku puhelintolpan kokoinen ohjus, niin johan siinä ennättää Hornet-pilotti laskeutua, käydä ABC:llä munkkikahvilla, nousta uudelleen ilmaan, ja väistää ohjuksen.

Toki nuo SAM-järjestelmät ovat varmastikin kehittyneet niistä SA-6 (yms) järjestelmistä mitä vastaan amerikkalaiset taistelivat Persianlahden sodassa. Mutta väittäisin myös, että Viperit, Hornetit sun muut koneet ovat kehittyneet ihan yhtälailla. Siihen aikaan ei esimerkiksi elektronisia jamming -laitteita tainnut olla kuin tietyissä spesifeissä konemalleissa. Nykyisin ne on taas aikalailla peruskauraa jokaisessa nykyaikaisessa hävittäjässä.

Eli summa sumarum, en usko S-300 ja S-400 järjestelmien "piirissä" operoimisen olevan mitenkään erityisen vaikeaa hommaa Suomen ilmavoimille. Jenkit tietysti heittelevät HARMeja menemään aina kun jossakin tulenjohtotutka menee päälle, mutta meillä ei taida kukkaro kestää sellaista. Mutta jos useammalla eri koneella saisi vaikka suunnittua sen tutkan, niin ehkäpä jollakin JSOW:lla tai JDAM:lla voisi pienen terveisen lähettää. JASSM on aivan liian kallis peli tuollaiseen tuhlattavaksi.

 

[ctg]

Niiden kohdalla kun reagointiaika jää niin lyhyeksi. Mutta jos tuolta 300 km päästä ammutaan joku puhelintolpan kokoinen ohjus, niin johan siinä ennättää Hornet-pilotti laskeutua, käydä ABC:llä munkkikahvilla, nousta uudelleen ilmaan, ja väistää ohjuksen.

S-400 Max target speed: (4.8 kilometres per second (17,000 km/h; 11,000 mph; Mach 14))

Ehkei nyt munkkikahvilla, varsinkaan jos on vähän jonoa tai polttaa savukkeen siihen kaupan päälle.

 

[Mustaruuti]

S-400 Max target speed: (4.8 kilometres per second (17,000 km/h; 11,000 mph; Mach 14))

Ehkei nyt munkkikahvilla, varsinkaan jos on vähän jonoa tai polttaa savukkeen siihen kaupan päälle.

Tuo tarkoittaa maata kohti tulevaa mannertenvälistä ohjusta.

Maksimi maalin nopeus.

 

[ctg]

2,000 m/s (4,500 mph) 5.8 Mach, ei mikään hitaasti liikkuva puhelintolppa.

 

[Mustaruuti]

2,000 m/s (4,500 mph) 5.8 Mach, ei mikään hitaasti liikkuva puhelintolppa.

No niin, nyt on realistisempia lukemia

Tuo on ohjuksen maksiminopeus. Missään tuskin on tietoa nopeudesta lentoprofiilin eri vaiheissa saatavilla.

Mutta joo, ei se tietenkään mikään ihan hitaasti liikkuva ole.

 

[ctg]

Missään tuskin on tietoa nopeudesta lentoprofiilin eri vaiheissa saatavilla.

Ei ole. Langleystä varmaan löytyy, jos kenelläkään on naapurin ja sen toisen idän kaverin lisäksi. Mutta luulisin että noi satojen kilometrien etäisyydet tulevat kysymykseen ballistisen materiaalin torjuntaan joka lentovaiheessa taikka juuri ennen terminaalia. Ehkä todellinen tarkka etäisyys on paljon lähempänä muutamaa sataa kilometriä lentokoneiden suhteen, koska ilmakehän läpi tunkeutuminen vaatii moottoreilta kaiken potkun.

Voin myös uskoa sen että naapurilla on parempi ballistinen torjunta kuin jenkeillä tällä hetkellä. Mutta liikekykyiseen lentokoneeseen, varsinkin jos se lentää matalalla, iso puikko saa osoittaa taitoja ketteryydessä pitkän matkan suhteen. Ja konekuskilta titaanisia palleja jotta luottaa että kone kestää koetuksen.

Taikka ei ehkä sittenkään, sillä jos kyseinen koetus on täysmatkalta, niin kuskilla on alle kolme minuuttia (10 - 15 sekunttia annettu panikointiin) aikaa vetää kenttään, jos tarve tulee. En usko että nuo antiballistiset on helvetin tarkkoja osumaan maa maaleihin. Mutta alle sata niin ...

 

[StmSvejk]

Ei ole. Langleystä varmaan löytyy, jos kenelläkään on naapurin ja sen toisen idän kaverin lisäksi. Mutta luulisin että noi satojen kilometrien etäisyydet tulevat kysymykseen ballistisen materiaalin torjuntaan joka lentovaiheessa taikka juuri ennen terminaalia. Ehkä todellinen tarkka etäisyys on paljon lähempänä muutamaa sataa kilometriä lentokoneiden suhteen, koska ilmakehän läpi tunkeutuminen vaatii moottoreilta kaiken potkun.

Voin myös uskoa sen että naapurilla on parempi ballistinen torjunta kuin jenkeillä tällä hetkellä. Mutta liikekykyiseen lentokoneeseen, varsinkin jos se lentää matalalla, iso puikko saa osoittaa taitoja ketteryydessä pitkän matkan suhteen. Ja konekuskilta titaanisia palleja jotta luottaa että kone kestää koetuksen.

Taikka ei ehkä sittenkään, sillä jos kyseinen koetus on täysmatkalta, niin kuskilla on alle kolme minuuttia (10 - 15 sekunttia annettu panikointiin) aikaa vetää kenttään, jos tarve tulee. En usko että nuo antiballistiset on helvetin tarkkoja osumaan maa maaleihin. Mutta alle sata niin ...

Mitäs kenttään veto auttaa Salpausselän eteläpuolella kun tutkakatveeseen ei oikein pääse eikä korkeuserojakaan ole hyödynnettäväksi asti ellei pilottina ole Iceman?

Pisin alasampuminen hävittäjämaaliin ito:lla taitaa olla Vietnamin sodan ajalta jolloin USS Long Beach ampui Talos-ohjuksellaan Mig:n alas 130km etäisyydeltä vuonna 1968.

Kannattaa muistaa että pitkän kantaman ohjus lentää aika lailla ballistisesti optimoitua rataa jolloin liike-energia on huipussaan lentoradan lopussa. Ohjus tulee myös ylhäältä jolloin heräte, olipa se heijastus tj-tutkasta (SARH) tai ohjuksen omasta tutkasta (aktiivihakupää) kaikkein suurin sillä konetta ei voi optimoida oikein häiveeseen ylhäältäpäin katsottuna.

Myöskän maksimietäisyyksiä ei tarvita. Vaalimaalta Helsinkiin on 170km.

Lisäksi epäilisin että jo pelkkä tulenjohtotutkan lukitukseen joutuminen aiheuttaa väistöpanikointia hävittäjälentäjältä eikä hän jää odottelemaan muualta tulevaa tietoa siitä onko ohjusta ammuttu vai ei.

 

[StmSvejk]

Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta ketjulta. Tosin ennätin lukea vasta kahden ensimmäisen sekä viimeisen sivun kirjoitukset.

Itse en usko, että ne S-300 ja S-400 ovat mitään ihmeaseita. Satojen kilometrien kantamat on ehkä jotain siviilimallista 747:aa vastaan, joka ei edes tiedä ohjuksen tulosta mitään. Jotenkin hyvin, hyvin vaikea kuvitella, että tuollaisella ohjuksella olisi mitään mahdollisuutta tiputtaa hävittäjäkonetta yli 100 km etäisyydeltä. Viittaan nyt samoihin kirjoihin kuin tuolla Ilmavoimien tulevaisuus -ketjussakin. Ammutuista SAM-ohjuksista korkeintaan noin joka kymmenes tuntuu osuvan. Ja nekin yleenä koneeseen, joka ei tiedä ohjuksen olevan tulossa. Jenkit tuntuvat pitävän kaikista vaarallisimpana pieniä, lyhyen kantaman ip-ohjuksia. Niiden kohdalla kun reagointiaika jää niin lyhyeksi. Mutta jos tuolta 300 km päästä ammutaan joku puhelintolpan kokoinen ohjus, niin johan siinä ennättää Hornet-pilotti laskeutua, käydä ABC:llä munkkikahvilla, nousta uudelleen ilmaan, ja väistää ohjuksen.

Toki nuo SAM-järjestelmät ovat varmastikin kehittyneet niistä SA-6 (yms) järjestelmistä mitä vastaan amerikkalaiset taistelivat Persianlahden sodassa. Mutta väittäisin myös, että Viperit, Hornetit sun muut koneet ovat kehittyneet ihan yhtälailla. Siihen aikaan ei esimerkiksi elektronisia jamming -laitteita tainnut olla kuin tietyissä spesifeissä konemalleissa. Nykyisin ne on taas aikalailla peruskauraa jokaisessa nykyaikaisessa hävittäjässä.

Eli summa sumarum, en usko S-300 ja S-400 järjestelmien "piirissä" operoimisen olevan mitenkään erityisen vaikeaa hommaa Suomen ilmavoimille. Jenkit tietysti heittelevät HARMeja menemään aina kun jossakin tulenjohtotutka menee päälle, mutta meillä ei taida kukkaro kestää sellaista. Mutta jos useammalla eri koneella saisi vaikka suunnittua sen tutkan, niin ehkäpä jollakin JSOW:lla tai JDAM:lla voisi pienen terveisen lähettää. JASSM on aivan liian kallis peli tuollaiseen tuhlattavaksi.

USS Long Beach ampui MiG:n alas 1968 jo 130km etäisyydeltä 1950-luvun huipputekniikkaa edustavalla Talon-ohjuksella. Amerikkalaiset ovat operoineet ennen kaikkea vanhentuneita järjestelmiä vastaan. Nykyaikaisin järjestelmä kylmän sodan jälkeisissä konflikteissa on ollut varmaankin Irakin Roland jonka mainoskokeusulottuvuus oli 5,5km ja etäisyysulottuvuus 8km. Suomen oloissa merkittävä maksimikantama on noin 170km, sieltä Vaalimaan tienoilta pääkaupunkiseudulle millä välillä käydään ratkaisutaistelut. Tai sitten Suursaaresta n. 120km. Ohjus liikkuu sen etäisyyden noin kahdessa-kolmessa minuutissa ja iskee ylhäältä. Salpausselän eteläpuolella tutkahorisontin katveesen ei oikein pääse.

Mutta ehkä tässä hankalinta on tietty kognitiivinen dissonanssi. Suomessa halutaan rakentaa hävittäjäpainotteinen ilmapuolustus ja muita vaihtoehtoja ei edes harkita. Verrokkimaista vain Ruotsilla on vastaava hävittäjäpainotteisuus, erona on myös että Ruotsi on vihollisen ilmatorjuntajärjestelmien kantaman ulkopuolella. Muut pienet valtiot jotka ainakin henkisesti operoivat alivoimaisena, kuten Singapore ja Israel, ovat rakentaneet myös vahvan ohjusilmapuolustuksen. USN operoi valtavaa ilmatorjunta-arsenaalia. Niin Saksa kuin Puola ovat uusimassa kaukoilmatorjuntaansa. Jopa Tanskalla on vahva alueilmatorjuntakyky laivastonsa avulla. Suomi ottaa valtavan teknologisen riskin luottamalla vain hävittäjäpuolustukseen. Entä jos venäläisten it toimiikin mainosten mukaan? Vastaavasti toki vain it:n ei kannata panostaa, entä jos omat ohjukset eivät toimikaan mainosten mukaisesti?

Miniminä näkisin Suomen tarpeisiiin kolme pitkän kantaman ilmatorjuntayksikköä joiden tulisi kyetä myös ballististen maalien torjuntaan. Yksi pääkaupunkiseudulle, yksi painopistealueelle suojaamaan Maavoimien ratkaisutaistelua, yksi Poriin suojaamaan ulkomaanliikennettä. Näiden hankkimiseksi pitäisi joustaa tarpeen mukaan hävittäjämääristä.

Koska pitkän kantaman uuden polven ito:sta on ymmärrettävästi vähän julkimateriaalia, tässä 1950-luvun tekniikkaa joka valaisee ito:n väistelyn ongelmia. Uuden sukupolven ohjukset tuovat sitten uudet ongelmat. Tarvitseeko aktiivihakupääohjus edes ilmatorjuntajärjestelmän tutkalukitusta, vai riittääkö valvontatutkan tuottama tieto ohjaamaan aktiivihakupääohjuksen riittävän lähelle jotta ohjuksen oman hakupään teho riittää?

http://www.okieboat.com/Talos firing operations.html

Edit: Ruotsin hankintasuunnitelmia

http://cornucopia.cornubot.se/2016/02/fmv-patriot-eller-aster-kops-in-som.html