Ilmavoimien tulevaisuus

[SJ]

Totta, mutta kauanko vie yhden tai muutaman montun täyttäminen soralla ym.?
Toki tukikohtien toimintaa voidaan rajoittaa ja hankaloittaa ohjuksin, mutta NASAMS II pystyy torjumaan valmistajan mukaan risteilyohjuksia. Ballistisia ohjuksia vihollinen tuskin käyttää tienpätkiä vastaan tai jos käyttää niitä sitten kuluukin jonkin verran. Ongelmana on vielä että ne pitäisi löytää ja mieluiten jo etukäteen ja siinä on hommaa. Vielä kun käytetään maalilaitteita, maastouttamista ja muita passiivisia keinoja vaikeuttaa se hommaa jonkun verran.

Tuon kuopan täyttämiseen meneekin sitten vähintään kaksi viikkoa. Sopivaa soraa joudutaan luultavasti kuormaamaan hyvinkin kaukaa. Lisäksi kuoppa pitää asvaltoida ettei tule moottori vaurioita. Jos kuoppa täytettäisiin päivässä niin Lentokenttiäkin rakennettaisiin muutamassa viikossa.

Lyhyen kantaman ballistinen ohjus maksaa saman kuin risteilyohjus joten vihollinen käyttää luultavasti ballistisia ohjuksia jos tiedetään että kohteessa on ilmatorjuntaa.

Hornetit laveteille ja ajetaan rekoilla varapaikkaan. Noita vajaan kilometrin tienpätkiä löytyy suomesta enemmän kuin sokea Berttakaan osaa laskea.

Kun kävin aikoinaan seuraamassa Lusin maantietukikohdan harjoitusta, niin mieleen hiipi kyllä lähtiessä että kiitotien saadessa lamauttavan iskun niskaansa toiminta siirretään kylmästi kilometri pari johonkin suuntaan ja homma jatkuu siellä. Kummasti näytti maallikon silmiin siltä että riittäviä suoria löytyi ihan vierestäkin. Olivat muuten vielä niin epeleitä että koneita tuotiin alas yöllä täydessä pilvessä (omaan silmään lähes säkkipimeydessä) ilman valon valoa...

Eka mahdollinen paikka taitaa olla etelän suunnassa heti mutkan jälkeen ja lentokonesuojana voidaan käyttää sitä ylikäytävää (hieman sirpalesuojia ympärille). Ja koskapa sillä alueella on ollut tietöitä jo pitkään, niin kaipa siellä on soranottopaikka tiedossa.

 

[Haisuli]

Tuli tässä mieleen, että Jokioisten baana valmistui vuonna 2009. Voisi jopa olettaa, että kyseisen varatukikohdan suunnittelussa ja rakentamisessa on otettu huomioon uudet uhkat. Ja se, että kyseinen tukikohta on rakennettu, kertoo siitä, että maantietukikohdilla on vielä merkitystä. Ainakin olettaen että päättävissä elimissä on tässä tapauksessa ollut viksumpia asiantuntijoita kuin foorumilla huuteleva it-mies.

Olen tuosta Jokioisten baanan kautta ajellut useamman kerran ja kun on muutenkin pikkaisen kontaktipintaa kyseiseen paikkakuntaan niin olen siellä jonkun verran pyörinyt. Luulenpa, että moisen tukikohdan rakentamisessa on mietitty vähän muutakin kuin pelkästään sitä kiitotietä. En tiedä mitä vaateita kiitotielle asetetaan, mutta maallikon silmiin löytyy kuitenkin lähialueilta vastaavia tienpätkiä lukuisia. Muutama on jopa sellaisia, että ihmettelen jos ne on rakennettu sillä tavalla kuin ovat eikä niitä olisi suunniteltu tarvittaessa käytettäväksi samaan tarkoitukseen. Ja ei kyllä riitä yksi eikä kaksi iskanderia, jos Jokioisista ei saada konetta ilmaan monttujen takia. Virallisestihan Jokioisten varalaskupaikka rakennettiin Porin kentän korvikkeeksi. Hornetit ylittivät melurajat, joten harjoittelu sieltä käsin kiellettiin. Itse en tiedä noista ilmavoimien touhuista muuta kuin, että niitä kenttiä, joista varjomiehiä nostetaan ilmaan on muitakin kuin Utti. Paljon muita. Siksi tuleekin mieleen, että nämä tunnetut kentät ja varalaskupaikat ovat lähinnä harjoittelua varten julkistettua. Niissä saattaa toki olla toimintaa kriisin sattuessakin, mutta ne eivät varmaan ole ainoita paikkoja. Rajoittavana tekijänä on kai lähinnä koulutetun miehistön määrä. Jo nykyiselläänkin tosin maavoimat ilmeisesti tuottaa väkeä noihin tukikohtiin eli ilmavoimien oma koulutusmäärä ja koulutettavat joukkotyypit ei kerro kaikkea ja hyvä niin. Jääpä aa kakkosen pojille jotain ihmeteltävää ja tiedusteltavaa ja tutkittavaa.

Mietimpä tälläistä, että miten leveä sen kiitoradan pitää olla, jotta siitä pääsee ilmaan? Riittäisikö vaikka maantien kaksi kaistaa, kunhan ovat tarpeeksi suoria?

Hornetin siipiväli näyttäisi olevan n.11,5m, veikkaan että kone kyetään tuomaan hyvinkin tuolaiseen ympäristöön jos mahdolliset puut ovat sopivan etäällä tiestä ja pientareet on siistitty pajukoista.

Toinen kysymys on sellainen mitä olen aikaisemminkin kysynyt, eli kuinka paljon siitä kiitoradasta pitää olla aivan suoraa nousukiitoa varten? Eli miten paljon saisi kiitorataan ottaa lisäpituutta vaikka motarin mutkan takaa (tällä matkalla ei varmaan olisi suurta vaikutusta, paitsi kuin sen, että vihollinen joutuu varaamaan kaksi pommia lisää, yhden kiitotien kumpaankin päähän!)?

No jos kone saadaa ilmaan ja takaisin maahan n.800m matkalta, niin 1000m luulisi ainakin riittävän suoran pituudeksi laskupaikan lähestyminen huomioiden + päistä mahdolinen puusto nurin helpottamaan lähestymistä/nousua. Eihän sitä suoraa kovin naftisti voida mitoittaa tai sitten laskeutumisen lähestyminen pitää osua aina ihan nappiin. Tosin meillähän on kyllä noita tukialuksilta tuttuja pysäytysvaijereitakin olemassa jolloin laskeutumissuoran pituus ei ole enää se rajoittava tekijä ollenkaan.

Oli miten hyvänsä asiaan soveltuvat suorat eivät ihan heti kesken lopu...

 

[Haisuli]

Totta, mutta kauanko vie yhden tai muutaman montun täyttäminen soralla ym.?
Toki tukikohtien toimintaa voidaan rajoittaa ja hankaloittaa ohjuksin, mutta NASAMS II pystyy torjumaan valmistajan mukaan risteilyohjuksia. Ballistisia ohjuksia vihollinen tuskin käyttää tienpätkiä vastaan tai jos käyttää niitä sitten kuluukin jonkin verran. Ongelmana on vielä että ne pitäisi löytää ja mieluiten jo etukäteen ja siinä on hommaa. Vielä kun käytetään maalilaitteita, maastouttamista ja muita passiivisia keinoja vaikeuttaa se hommaa jonkun verran.

Tuon kuopan täyttämiseen meneekin sitten vähintään kaksi viikkoa. Sopivaa soraa joudutaan luultavasti kuormaamaan hyvinkin kaukaa. Lisäksi kuoppa pitää asvaltoida ettei tule moottori vaurioita. Jos kuoppa täytettäisiin päivässä niin Lentokenttiäkin rakennettaisiin muutamassa viikossa.

Lyhyen kantaman ballistinen ohjus maksaa saman kuin risteilyohjus joten vihollinen käyttää luultavasti ballistisia ohjuksia jos tiedetään että kohteessa on ilmatorjuntaa.

Hornetit laveteille ja ajetaan rekoilla varapaikkaan. Noita vajaan kilometrin tienpätkiä löytyy suomesta enemmän kuin sokea Berttakaan osaa laskea.

Kun kävin aikoinaan seuraamassa Lusin maantietukikohdan harjoitusta, niin mieleen hiipi kyllä lähtiessä että kiitotien saadessa lamauttavan iskun niskaansa toiminta siirretään kylmästi kilometri pari johonkin suuntaan ja homma jatkuu siellä. Kummasti näytti maallikon silmiin siltä että riittäviä suoria löytyi ihan vierestäkin. Olivat muuten vielä niin epeleitä että koneita tuotiin alas yöllä täydessä pilvessä (omaan silmään lähes säkkipimeydessä) ilman valon valoa...

Eka mahdollinen paikka taitaa olla etelän suunnassa heti mutkan jälkeen ja lentokonesuojana voidaan käyttää sitä ylikäytävää (hieman sirpalesuojia ympärille). Ja koskapa sillä alueella on ollut tietöitä jo pitkään, niin kaipa siellä on soranottopaikka tiedossa.

Puhtaassa moottoritie ympäristössä riittänee että valopylväät pistetään nurin, mutta koneita on tosiaan aika hankala saada hajautettua suojaan kun ei ole haarautuvia sivuteitä. Veikkaan että homma menisi ehkä niin jotta tukikohdan saadessa iskun niskaan on aina mahdollisuus saada mahdollisesti maahan jääneet koneet parin km päästä ilmaan ja touhu painotetaan muihin tukikohtiin siksi aikaa kunnes iskun jäljet on saatu paikattua.

Voi tosin olla että tapauksesta riippuen maantietukikohdat sisältävät periaatteessa useamman kiitotien hajautusmahdollisuuksineen, viitaten Lusin suoraa edeltävään moottoritien loppuun ja toiseen suuntaan lähtevään Jyväskyläntiehen, koneiden hajautuksessa saatettaisiin käyttää edelleen samoja sivuteitä mitä Lusin suorallakin. Saattaapi olla että esim. tämä Lusin suora sisältää SA-tilanteen tukikohtana vähän muutakin kuin on rauhanajan harjoituksissa totuttu näkemään...

 

[Marlitus]

Miten pirullisia ovat ne "maahan uppoavat ajastetut miinapommit"? Niitäkin kaiketi viljellään tuollaisessa rynnäkössä? Kyllä tuollaisen iskun jälkeen joutuu varmaan aika tarkkaan alueen tarkastamaan, ettei määrättyjä pirullisuuksia jää piiloon?

Niistä onneksi jää menojälki ja siihen on raivaajilla erikseen olemassa väline nimeltä syväetsin, mutta älä kysy miten se toimii. Olen saanut siitä kyllä esittelyn, mutten ymmärtänyt ollenkaan muuta kuin että kyllä sieltä iso pommi löytyi ja jokseenkin siinä asennossa ja syvyydessä kun arvelivat.

kyllä sinä ymmärrät vaan et kerro.

Minäkö syyllstyisin salailuun.

No tuosta varmaankin löytyy ihan netistä päteviä selvityksiä, mutta kerron sen minkä ymmärsin ja jäi päähän. Eli perustuu ilmeisesti samalla tavalla sähkömagneettisiin muutoksiin, kuin miinaharavakin. On vaan kovin erinäköinen värkki ja se anturi tyystin erilainen. Näkemässäni oli viisarinäyttö, mutta digitaalisiakin kuulemma on. Viisari ilmaisee muutoksia magneettikentässä ja niitä sitten käyttäjä tulkitsi. Muutoksen suunta +/- ja voimakkuus ja alueen suuruus ja muoto, jolla muutoksia on sekä anturin korkeuden muutosten vaikutukset antaa informaatiota maan sisässä olevasta esineestä, jonka perusteella käyttäjä päättelee löydön koon, muodon, asennon ja syvyyden. Sitä miten se kykenee havaitsemaan syvemmältä kuin miinaharava en ymmärrä. Johtuu kai siitä anturin muodosta.
Geologien käyttämä maatutka on kanssa mahdollinen laite, mutta niitä en ole nähnyt koskaan sotilaskäytössä. Tiedän, että niitä on puolustusvoimillakin, mutten itiedä onko raivaajilla.

Edit: pikkulisäys. Siis se menojälki antaa tietysti osviittaa siitä mistä kannattaa lähteä etsiskelemään ja lisätäänpä linkki vielä, jossa on kuva tuohon suomalaisten käyttämään laitteeseen. Valmistaja on siis Ferrex ja googlella saatta löytyä valmistajan sivutkin tai muuta parempaa infoa. http://tietokannat.mil.fi/pioneeri/syvaetsin_ferrex.html

Syväetsimen toimintahan perustuu käytännössä tähän kuvaan:



Eli "jokainen" metallinen kappale on magneettinen ja niissä on tapauksesta riippuen yleensä sekä positiivinen, että negatiivinen napa.

Kuitenkin siten, että erityisesti pidempään maassa olleet kappaleet mukautuvat maaperän magneettikenttään ja tällöin mahdollisesti niiden negatiivinen napa "häviää" kokonaan, jolloin syväetsimelläkään kohteesta ei havaita kuin positiivisia arvoja.
Muita magneettikenttään vaikuttavia asioita ovat mm, kappaleeseen kohdistunut isku, kappaleen katkeaminen, kappaleen taipuminen ja kappaleen venyminen.

Ja sitten itse toimintaan;
Syväetsimellä haravoidaan aluetta yleensä lähes samaan tyyliin kuin miinaharavalla; eli viuhkamaisesti, kuitenkin huomattavastikin nopeampi eteneminen on tilanteesta riippuen mahdollista.

Syväetsimen näyttö ilmaisee siis sekä positiivisia, että negatiivisia arvoja, joiden suurimmat arvot pyritään syväetsimellä löytämään.

Mikäli etsittäviä kohteita on esim. vain yksi. Saadaan silloin yleensä vain yksi suurin positiivinen ja yksi pienin negatiivinen arvo. Sanotaan nyt vaikka että positiivinen arvo on A, ja negatiivinen arvo B.

Tällöin, A:n ja B:n välille voidaan määrittää suora. <-Tästä nähdään jo suoraan, missä suunnassa kappale on.
Ja kun en nyt osaa selittää kappaleen asennon määrittämistä/tulkitsemista, niin piirtelinpä pari nättiä kuvaa:

Punainen kuvaa syväetsimen antamaa positiivista arvoa, ja sininen negatiivista. Lakipisteissä suurin arvo.

Kappale vaakasuorassa:


Kappale pystysuorassa:


Kappale vinossa:


Kappaleen koko:


Kappaleen syvyys:


Kappaleen syvyyden määrittäminen:

Tässäpä näitä. Jos jäi vielä epäselväksi, niin kysyä toki saa. Vastata en välttämättä kuitenkaan osaa.

 

[baikal]

Kyllä tämä suomalainen reservi on ihan pirunmoinen pakkaus, loppujen lopuiksi. Nytkin putkahti kehiin kaveri, joka pyyhkäisi melkoisen hyvän paketin aiheesta, jota vähän ihmeteltiin. Osaajia on vaikka mihin lähtöön, haaste olisikin saada kaikki tietotaito hyödylliseen käyttöön.

 

[noska]

lataamaan milf-pornoa koneilleen

Aika hyvin sulla on nuo pornon eri genret hallussa, maturet ja milfit. Eiku piti siis kysymäni, että mitäs nämä on? :a-rolleyes:

Eikös mol.fi ole ihan pv:n oma sivu eli jotain univormufetissijuttua se kai on.

edit: piti tietty olla mil.fi, vaikka kai se monella upseerilla on nykyään auki säänöllisesti to mol.fi:kin

 

[noska]

Minulla on ihan satavarma muistikuva Merivoimien tiedotteesta, jossa tuosta Raisu-hankinnasta kerrottiin. Tarkistan papereista, vängätään sen jälkeen lisää.

Ai, no sitten ymmärrän. Noihin tiedotteisiin kun on niin kovin luottaminen. Joku journalisti, joka on päässyt tiedottajan paikalle niitä kai väsää. Muistanpa sellaisenkin tiedotteen, jossa mainittiin raisu jouha-välineenä. Kaipa silläkin tietysti saadaan mellakkaväkeen vaikutusta, mutta ei taida olla ihan voimankäyttöoikeuksien rajoissa. Tuo varstan korjaaminen on aivan mahdollista. Niäämi, jolla tuon värkin ohjaimissa on kokemusta muutamia satoja tunteja arveli, että todennäköisimmin on kyse ns. kellutusominaisuudesta, joka ei alkupään versioissa toiminut kovin luotettavasti. Se on tarkoitettu nimenomaan kovalla alustalla raivatessa käytettäväksi. Erityisesti pinnassa olevien sirotemiinojen raivaamisessa sen toimimisesta olisi etua. Ideana on, että laite itsessään tunnistaa kaltevuuden muutokset pinnassa ja säätää varstan ja suojalevyn korkeutta sen mukaan. Sirotemiinoitetta raivatessa ei iskun tarvitse periaatteessa osua maahan lainkaan, vaan mieluiten hipoa pintaa tai ylittää se millin osien verran. Kovalla pinnoitetulla alustallakin kuitenkin on kuoppia ja pinnankorkeus ei ole sama koko varstan leveydeltä. Ajourat esimerkiksi ovat tälläisiä muutostekijöitä. Tavoitteena kuitenkin on mahdollisimman pieni vaikutus pintaan. Tälläisessä raivaamisessa voidaan käyttää ns. työntävää raivaustaa, jolloin etenemissuunnan vasemmalta puolelta katsoen varstan pyörimissuunta on myötäpäivään eli ketjut heittävät alakautta eteen.
Perinteisiä maanpinnan alle asennettuja miinoja raivatessa taas on iskuvoimakkauus ja tiheys maahan saatava kasvamaan. Iskun vaikutuksen on riitettävä selvästi pinnan alle vähintään yli 10 sentin syvyyteen minimivoiman suuruisena (hän ei muistanut tuota raja-arvoa ulkomuistista). Tässä käytetään taas vetävää raivausta, jolloin ketju lyö edestä ylhäältä alas ja varsta pyörii samasta suunnasta katseltuna vastapäivään. Iskun voimakkuutta säädetään varstan korkeudella, pyöritysnopeudella, ketjujen pituudella ja ketjujen päässä olevan painon muotoilulla ja massalla. Ainoastaan varstan korkeus on näistä säädettävissä ajonaikana. Lisäksi vaikutusta maahan säädetään iskujen osumatiheydellä. Tähän vaikuttaa varstan pyörimisnopeus ja ajoneuvon etenemisnopeus. Ideana on, että kun samalle alalle saadaan riittävästi iskuj, niin toistuvat iskut pehmittävät maan ja vaikutus riittää syvemmälle. Perinteisen miinoitteen raivaamisessa iskuja pitää tulla vähintään 5 kämmenen kokoiselle alueelle.
Jos perinteistä miinoitetta raivataan kovin kovassa maassa kohdistuu tietenkin varstaan kova vastavoima ja tärinä. Tämä on saattanut tulla sittemmin esiin varstoissa ongelmina, jota on saatettu vahvistaa. Niäämen arvelu kuitenkin oli, että nuo mainitsemasi raisut olisi nimenomaan kulkureittien ja sataman raivaukseen, jolloin kohteena on todennäköisimmin kestopinnoitteilla tai ainakin kovilla sorateillä olevat sirotemiinoitteet, jolloin tuo kellutusominaisuus olisi se haettu ominaisuus korjauksilla pinnan rikkoutumisen ja korjaustarpeen minimoimiseksi.

Näistä erilaisista pioneerijoukoista, valmisteluista yms. löytyy muuten kaikkien puolustushaarojen osalta hyvää perustietoa melko kattavasti Milnetissäkin ladattavissa olevasta Yhtymän pioneeritoiminnan käsikirjasta vuodelta 2004. Muutaman sivun verran näkyy olevan juttua Ilmavoimienkin toimintamalleista ja tukikohtajärjestelyistä.

Kiitos. hyvä vinkki. Pioneeritoiminta on aina kiinnostanut, vaikkei omaa alaa olekaan ja tutustun tuohon mielenkiinnolla.

 

[noska]

Eiköhän tuossa ole isoin este se paikantaminen ja tunnistaminen? Tutkia tuskin kaikkia pidetään jatkuvasti päällä ja toivottavasti niitä pyritään siirtelemään aina välillä, joten mihinkään strategiseen iskuun tuskin päästään sillä tavalla, joskin voi olla mahdollista yksinkertaisessti metsästää niitä aina kun tilaisuus saadaan muiden operaatioiden lomassa, mutta siinä menee jonkinverran aikaa ennen kuin tuloksia saadaan. Ja jos osa KAVA ja KEVA sekä siviilitutkia on ehjänä, niin IT yksiköt voivat pitää omansa suljettuna siihen asti kunnes vihollinen on kantamalla, joten se kerkeää ampua ainakin yhtä maalia ennen kuin Iskanderilla on edes mahdollisuus ampua. Ja en pitäisi BUK:n liikkuvuutta ongelmana, koska mielestäni silloin pitåisi olla jo liikkeellä, kun Iskander laukaistaan/havaitaan, oli kyseessä mikä IT-yksikkö tahansa.

Eikö nuo samat paikantaminen ja tunnistaminen päde myös Hornetien osalta. Erona on lähinnä se, että mikäli Hornet on lähtövalmiina saattaa sen nopeus riittää vielä saattamaan sen iskander-iskun alta pois. Ilmasta iskander ei hornetia kuitenkaan tavoita. Siihen sen järjestelmät eivät kykene. Riittääkö Bukin nopeus, vaikka se olisi liikkeessäkin jo valmiiksi? Tai mikä sitten Bukin korvaaja onkaan niin riittääkö sen vai jääkö vaikutusalueelle joka tapauksessa. Tutkan ei varmaan tarvi olla edes päällä, kun se ottaessaan osumaa hieman hermostuu ja on yhteistyöhaluton jatkossa. Bukien siirtyessä ne voidaan havaita aivan kuten muutkin vaunut ja ajoneuvot eli havaitsemiseen ei vaadita tutkan päällä oloa. Minähän en näistä mitään tiedä, mutta näin maallikkona ihmettelen vain sitä, miten lähes samankokoisista maaleista on joidenkin kirjoittajien mielestä toista mahdollista mapua iskanderilla ja toista ei.

 

[noska]

Pika googletus kertoo että Hornet saadaan ilmaan maatukikohdasta tyypillisellä kuormalla (mm. yhdellä lisäpolttoainesäiliöllä) n.800m matkalta (kevyempänä alle 500m matkaltakin), lasketumiseen ilman vaijeria riittää myös reilu 800m matka.

Niin en tiedä löytyykö Suomesta katapultteja, mutta pysäytysvaijereista olen jossain ollut lukevinani maininnan. Nuo lentotukialukset kun eivät ole kuitenkaan kai 800 metriä pitkiä ja niiltä nouseminen ja niille laskeutuminen onnistuu noiden vaijerien ja katapulttien ansiosta kuitenkin.

 

[noska]

Syväetsimen toimintahan perustuu käytännössä ...
Tässäpä näitä. Jos jäi vielä epäselväksi, niin kysyä toki saa. Vastata en välttämättä kuitenkaan osaa.

Kiitokset Marlitus kattavasta selityksestä. Sain tuossa raisuista kysellessäni samantapaisen selvityksen kuin tämä myös syväetsimelle, mutten olisi sitä osannut siirtää tänne näin kattavassa muodossa kuin Marlitus teki. Kaipa herra kenraalin tiedonjano on nyt hetkeksi tyydytetty.

 

[Hösseli]

Kiitos. hyvä vinkki. Pioneeritoiminta on aina kiinnostanut, vaikkei omaa alaa olekaan ja tutustun tuohon mielenkiinnolla.

Samaisen sivuston opiskelupuolella on myös hyvä kokonaisuus linnoittamistietoutta aina ohjesäännöistä rakentamisohjeisiin.

 

[Haisuli]

Pika googletus kertoo että Hornet saadaan ilmaan maatukikohdasta tyypillisellä kuormalla (mm. yhdellä lisäpolttoainesäiliöllä) n.800m matkalta (kevyempänä alle 500m matkaltakin), lasketumiseen ilman vaijeria riittää myös reilu 800m matka.

Niin en tiedä löytyykö Suomesta katapultteja, mutta pysäytysvaijereista olen jossain ollut lukevinani maininnan. Nuo lentotukialukset kun eivät ole kuitenkaan kai 800 metriä pitkiä ja niiltä nouseminen ja niille laskeutuminen onnistuu noiden vaijerien ja katapulttien ansiosta kuitenkin.

Kyllä ne tukialukset jää siihen reiluun 300m kokonaispituudeltaan.

Edellisen googletukseni mukaan Hornetit laitetaan taivaalle katapultilla tukialuksilta alle 80m matkalta ja otetaan alas vaijeriin reiluun 60m

Kyseisessä harjoituksessa jota Lusissa seurasin oli muistaakseni pysäytysvaijeri käytössä (katapultteja ei sentään ole), tuskin niitä ihan huvin vuoksi on hommailtu vaikka joku selitys kertoikin että ne ovat vain vika/hätä tilanteita varten

Tuossa vielä tuo googletukseni:
Min landing/takeoff roll is determined by many factors. For takeoff, we consult our performance manual to go through the charts etc taking into account runway condition (wet or not) temperature, density altitude, gross weight and type of takeoff (afterburner or mil power). Typically the takeoff distance with a standard load ( one centerline fuel tank) here in Lemoore is 2600 feet, a little more when hot and less when cold. This being said, if we max perform the jet we can get in the air in around 1500 feet Obviously on a carrier we get airborne within 250 feet or so.
For landing we can stop when light on fuel and stores within around 2700 feet however the "required" ( by our higher ranking officers) distance is 7000 feet waiverable by the boss to 6000. good to know that we can stop in under 3000 feet though in a dire situation. For landing on the boat we stop in 200 feet or so with the aid of a hook and arresting wire.
Source(s):
I'm a F/A-18C pilot in Lemoore, ca

 

[Haisuli]

"Sodanjohto" ilmoitti, että linnakkeelle pudotettiin sirotemiinoite, joka eristi saaren toisessa päässä olleet jalkaväkimiehet tykeistä ja että Pietarin tasalla oli tulossa helikoptereita. Kysyivät kauanko kestää kulkuaukon raivaus. Pioneeripäällikkö totesi ajankohdan ollessa kevättalvea, että linnakkeen aura-autossa on lumiaura vielä paikallaan ja saaressa kestopäällystetie niin tie on auki viidessä minuutissa.

Meinasin itsekkin ehdottaa tuota auravaihtoehtoa, mutta aloin miettimään asiaa vähän tarkemmin:

Ymmärtääkseni ainakin ajoneuvoja vastaan suunnatut siroitteet kukkuvat myös siitä että niiden lähellä liikkuu joku metallinen härveli. Kuinka pitkälle perus aura-auto pääsee kun pientareelle jääneet siroitteet kukkuvat auton sivuilla? Vähän heikohko minkä tahansa peruskuorkin kabiinin suojaustaso jne.

Tuo aura-auto teoria ei taida toimia kuin hyvin kevyttä jv-siroitetta vastaan joka kukkuu vain kosketuksesta ja perus lumiaura myös kestää niiden räjähdykset.
Kysymys kuuluu onko sellaisia edes olemassa = eivät läpäise 5mm enempää ja kukkuvat vain kosketuksesta?

 

[Marlitus]

Tuo aura-auto teoria ei taida toimia kuin hyvin kevyttä jv-siroitetta vastaan joka kukkuu vain kosketuksesta ja perus lumiaura myös kestää niiden räjähdykset.
Kysymys kuuluu onko sellaisia edes olemassa = eivät läpäise 5mm enempää ja kukkuvat vain kosketuksesta?

http://en.wikipedia.org/wiki/PFM-1(Kuvassa olevat vihreät pfm:t ovat harjoituskappaleita, ne tunnistaa y-kirjaimesta, jota oikeasta ei löydy.)
Ja muut vastaavat johdannaiset?
Lähtevät painosta ja herkistyvät ajan kuluessa?
Ja jos lumiaura ei näitä laukoisi, niin ainakin pukkaisi penkalle jossa voisivat "rauhassa" kukkua?

 

[elso]

Materiaalia varalaskupaikoista kiinnostuneille:

http://www.google.com/url?sa=t&source=web&cd=7&ved=0CEoQFjAG&url=http%3A%2F%2Fportal.liikennevirasto.fi%2Fportal%2Fpage%2Fportal%2F9423784707A667F8E040B40A1B0136CD&rct=j&q=kiitotien%20paikkaus&ei=f9Z4TYXsBdDzsgaNmdHWBw&usg=AFQjCNF5je_yidXc56HVgFJPkokjL6vSFw&cad=rja

 

[Hösseli]

Minulla on ihan satavarma muistikuva Merivoimien tiedotteesta, jossa tuosta Raisu-hankinnasta kerrottiin. Tarkistan papereista, vängätään sen jälkeen lisää.

Ai, no sitten ymmärrän. Noihin tiedotteisiin kun on niin kovin luottaminen. Joku journalisti, joka on päässyt tiedottajan paikalle niitä kai väsää. Muistanpa sellaisenkin tiedotteen, jossa mainittiin raisu jouha-välineenä. Kaipa silläkin tietysti saadaan mellakkaväkeen vaikutusta, mutta ei taida olla ihan voimankäyttöoikeuksien rajoissa. Tuo varstan korjaaminen on aivan mahdollista. Niäämi, jolla tuon värkin ohjaimissa on kokemusta muutamia satoja tunteja arveli, että todennäköisimmin on kyse ns. kellutusominaisuudesta, joka ei alkupään versioissa toiminut kovin luotettavasti. Se on tarkoitettu nimenomaan kovalla alustalla raivatessa käytettäväksi. Erityisesti pinnassa olevien sirotemiinojen raivaamisessa sen toimimisesta olisi etua. Ideana on, että laite itsessään tunnistaa kaltevuuden muutokset pinnassa ja säätää varstan ja suojalevyn korkeutta sen mukaan. Sirotemiinoitetta raivatessa ei iskun tarvitse periaatteessa osua maahan lainkaan, vaan mieluiten hipoa pintaa tai ylittää se millin osien verran. Kovalla pinnoitetulla alustallakin kuitenkin on kuoppia ja pinnankorkeus ei ole sama koko varstan leveydeltä. Ajourat esimerkiksi ovat tälläisiä muutostekijöitä. Tavoitteena kuitenkin on mahdollisimman pieni vaikutus pintaan. Tälläisessä raivaamisessa voidaan käyttää ns. työntävää raivaustaa, jolloin etenemissuunnan vasemmalta puolelta katsoen varstan pyörimissuunta on myötäpäivään eli ketjut heittävät alakautta eteen.
Perinteisiä maanpinnan alle asennettuja miinoja raivatessa taas on iskuvoimakkauus ja tiheys maahan saatava kasvamaan. Iskun vaikutuksen on riitettävä selvästi pinnan alle vähintään yli 10 sentin syvyyteen minimivoiman suuruisena (hän ei muistanut tuota raja-arvoa ulkomuistista). Tässä käytetään taas vetävää raivausta, jolloin ketju lyö edestä ylhäältä alas ja varsta pyörii samasta suunnasta katseltuna vastapäivään. Iskun voimakkuutta säädetään varstan korkeudella, pyöritysnopeudella, ketjujen pituudella ja ketjujen päässä olevan painon muotoilulla ja massalla. Ainoastaan varstan korkeus on näistä säädettävissä ajonaikana. Lisäksi vaikutusta maahan säädetään iskujen osumatiheydellä. Tähän vaikuttaa varstan pyörimisnopeus ja ajoneuvon etenemisnopeus. Ideana on, että kun samalle alalle saadaan riittävästi iskuj, niin toistuvat iskut pehmittävät maan ja vaikutus riittää syvemmälle. Perinteisen miinoitteen raivaamisessa iskuja pitää tulla vähintään 5 kämmenen kokoiselle alueelle.
Jos perinteistä miinoitetta raivataan kovin kovassa maassa kohdistuu tietenkin varstaan kova vastavoima ja tärinä. Tämä on saattanut tulla sittemmin esiin varstoissa ongelmina, jota on saatettu vahvistaa. Niäämen arvelu kuitenkin oli, että nuo mainitsemasi raisut olisi nimenomaan kulkureittien ja sataman raivaukseen, jolloin kohteena on todennäköisimmin kestopinnoitteilla tai ainakin kovilla sorateillä olevat sirotemiinoitteet, jolloin tuo kellutusominaisuus olisi se haettu ominaisuus korjauksilla pinnan rikkoutumisen ja korjaustarpeen minimoimiseksi.

Ja kyseessä ei näköjään ollut tiedote, vaan pikkujuttu Ruotuväessä vuonna 2001. (siinä se varma tieto taas nähtiin...)

(hieman oikaistu lainaus)

"Merivoimat on hankkinut neljä kotimaista Raisu-raivaamisajoneuvoa. Ajoneuvot ostettiin Tanskasta, jonne ne myytiin 1995-96. Ajoneuvoista kolme on ollut käytössä Bosniassa ja yksi koulutuskäytössä Tanskassa.

Hankitut ajoneuvot on modifioitu ilmavoimien raivaamisajoneuvojen kaltaisiksi. Säätöjärjestelmän ansiosta ne soveltuvat niin maasto- kuin kestopäällysteistenkin alueiden raivaamiseen. Raivaamisajoneuvot on peruskunnostanut Patria Vehicles Oy."

Hakku-lehdessä oli sittemmin juttu merivoimien pioneerijoukoista. Raisut on sijoitettu Rannikkopioneerikomppanioiden raivaajajoukkueisiin. Ajoneuvojen määrää ei tuossa jutussa kommentoida.

Ilmavoimien osalta on jossain vaiheessa julkistettu ainakin yksi 10 Raisun tilaus.

 

[Mosuri]

Lähes poikkeuksetta nämä nettikeskustelut ovat luonteeltaan melkoista vatuloimista. Aikoinaan käytiin melko ansiokas keskustelu eteläisen rantamaan sotilasmaantieteestä. Monille tämä avasi uusia näkökulmia siihen miksi sissijoukot eivät (enää) ole tärkeysjärjestyksen kärkisijoilla. Pölyn laskeuduttua taas osa keskustelijoista palasi vanhoihin argumentteihin. Sissit ovat mahtavien teknouskovaisten petoksen uhreja… Toimintaympäristön tarkastelu on jäänyt taas jonnekin taka-alalle?

Rehellisesti sanottuna olen uskonut tuohon maantietukikohta konseptiin noin 20 vuotta. Ensimmäinen asiallinen ja tutkittuun tietoon perustuva tutustuminen aiheeseen tuli Thomas Riesin Cold Will kirjasta jonka sain lainattua paikallisesta kirjastosta ollessani lukiossa. Asevelvollisuuden suorittaminen ja tutustuminen ilmatorjunnan ja ilmavoimien toimintaan sekä palveluksen aikana että reservissä vain vahvisti käsitystäni asiasta.

Kuitenkaan mikään käsitys asioista ei voi olla kiveen valettu. Teknologian ja yhteiskunnan muuttuminen on syönyt pohjan kyseiseltä ratkaisulta.

Tarkastellaanpa vaikka uusia järjestelmiä jotka ovat tulleet mahdollisen vastustajan käyttöön. Kun maantietukikohta konsepti oli vielä voimissaan niin tykistöohjusten CEP:it olivat satojen metrien luokkaa. Aikoinaan ilmatorjuntaupseereilla oli tapana sanoa ”antaa tulla- ei se kuitenkaan osu”. Nyt elämme aivan toisenlaisten tykistöohjusten aikakautta, osumatarkkuus on jopa metrien luokkaa. Muutos on vaikutuksiltaan samanlainen kuin siirtyminen musketista suoraan Sako TRG:hen. Mikä pahinta näitä aseita ei voi torjua millään meidän käytössä olevalla aseella.

Toinen suuri muutos ovat satelliittipommit. Vielä 10 vuotta sitten, koneiden tuhoaminen tukikohtaan vaati sen, että lentäjä uskaltautui iglojen ja sergeiden torjuntatuleen. Kuten minulle aikoinaan opetettiin maantietukikohta on suojattu niin, että koneiden tuhoaminen halvoilla aseilla vaarattomasti ei ollut mahdollista. Vielä 10 vuotta sitten täsmäpommit piti pudottaa yksi kerrallaan ja koneen piti lentää maalia kohti. Näkyvyyden tuli mielellään olla hyvä ja pilotin rohkea sekä aseupseerin taitava. Huonon näkyvyyden aikana pommit piti ripotella SU-24 tutkan tietojen perusteella. Nyt olemme ikävä kyllä siinä tilanteessa, että yksittäinen SU-24 voi irrottaa nipun pommeja 4000 metrin korkeudesta pilkkopimeässä ja ukkosmyrskyssä. Entisestä pommien ripottelusta ja yksittäisistä kohtuullisen lentosään vaativista yksittäisistä täsmäaseista maantietukikohta olisi kyllä selvinnyt.

Tästä ongelmasta olisi voitu vielä selvitä jos käytössä olisi kuranttia suojauskalustoa. Ikävä kyllä nyt tukikohtia ei voi suojata edes iglalla vaan ainoana suojana on sergeit ja kk:t. Sellaiset hankinnat joissa maantietukikohdille hankittaisiin joka sään toimintakyvyn omaavat ja riittävän kantaman omaavat it-aseet on melkoista haaveilua. Nykyisinkin esim. Crotale pattereista 30 % on sidottu ilmavoimien suojaamiseen.

Lopuksi vielä tuon uudelleen tuon viidennen kolonnan ongelman. Oikeastaan kysymyksessä on ongelma jonka me olemme ihan itse luoneet. Ongelmaa ei voi kuvata sanomalla, että tynnyrissä on yksi mätä omena. Sitä voi kuvata sanomalla, että olemme ottaneet omenia vastaan toiselta taholta joka on laittanut joukkoon yhden myrkytetyn. Toki voimme murskata kaikki nämä ”omenat”- mutta samalla varmistamme sen, että meidänkin omenat menettävät arvonsa. Lenin setä saattoi aikoinaan sanoa ”Kun metsää hakataan niin lastut lentelee.” On kuitenkin syytä muistaa, että juuri tähän vastustaja pyrkii. Missään nimessä meillä ei moraalisia eikä käytännöllisiä valmiuksia alkaa syrjiä mitään vähemmistöä ”varmuuden vuoksi”.



Osa viidennen kolonnan ongelmaa on myös tietoliikenteen räjähdysmäinen kasvu. Ei meillä ole mitään eväitä valvoa kaikkea esim. nettiyhteyksien kautta virtaavaa informaatiota. Varsinkin kun tieto voidaan piilottaa lukemattomin tavoin. Tom Clancy kirjoitti vuonna 1986 fiktiivisessä teoksessa ”Myrsky nousee”, että vahvistus divisioonia oli vastassa paikallisia ihmisiä ojentamassa kukkia. Riski siitä, että tieto olisi vuotanut ulkopuolelle oli kuulemma mitätön koska satamakaupunkien puhelinliikennettä valvottiin tarkasti. Tuo aika on peruuttamattomasti historiaa aivan kuten se, että vakoojat lähettävät sanomat Englannista laittomien radiolähetysten kautta morsettamalla. Nyky-yhteiskunnalle tuo tietoliikenteen katkaisu harmaan vaiheen aikana on yhtä huono vaihtoehto kuin täydellinen ulkonaliikkumiskielto.

Kun vielä ottaa huomioon kuinka syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan suomen venäläiset ovat integroituneet niin voimme suosiolla unohtaa haaveet siitä, että saisimme salattua satoja miehiä käsittävät ja tien sulkemisen vaativat tukikohdat. Suomen venäläisiä toimii mm. värvättyinä spol aliupseereina. Mies on luotettava, vaimo on luotettava, anoppikin on luotettava mutta entäs vaimon sisko? En ole todellakaan huolissani siitä, että sotaviikolla kolme joku opastaa venäläisiä panssaritiedustelijoita vaan siitä, että ennen ensi laukausten kaikumista vihollinen saa tarvittavat tiedot ensi-iskuun. Näin kävi mm. Pearl Harborissa aikoinaan. Jopa silloin tarpeelliset tiedot liikkuivat valtameren yli ihan tavallisina kaupallisina sähkeinä. Havaijilla riitti varsin hyvin, että muutama vakooja sai tarpeeksi hyvät tiedot kohteesta. Se, että amerikan japanilaisista 99,99% oli hyväläisten puolella ei juuri lämmittänyt maihin uivaa matruusia.

Mikään näistä kolmesta uudesta uhasta ei ole se ratkaiseva vaan niiden yhteisvaikutus.

 

[noska]

Kiitos. hyvä vinkki. Pioneeritoiminta on aina kiinnostanut, vaikkei omaa alaa olekaan ja tutustun tuohon mielenkiinnolla.

Samaisen sivuston opiskelupuolella on myös hyvä kokonaisuus linnoittamistietoutta aina ohjesäännöistä rakentamisohjeisiin.

Täytyypä tutustua siihenkin, vaikka se puoli pioneeritoimintaa ei niin sydäntä lähellä olekaan. Sitä kun on itse kuulunut aina liikkuvampiin porukoihin niin ei ole nuo pysyvämmät rakenteet ja systeemit kiinnostaneet. Väittävätpä naiset jopa sitä sitoutumiskammoksi, mutta kyllä itse ajattelen sen enmmän vihollisen säistämiseksi ja ansojen ja saarrostumisten välttämiseksi.

 

[noska]

Meinasin itsekkin ehdottaa tuota auravaihtoehtoa, mutta aloin miettimään asiaa vähän tarkemmin:

Ymmärtääkseni ainakin ajoneuvoja vastaan suunnatut siroitteet kukkuvat myös siitä että niiden lähellä liikkuu joku metallinen härveli. Kuinka pitkälle perus aura-auto pääsee kun pientareelle jääneet siroitteet kukkuvat auton sivuilla? Vähän heikohko minkä tahansa peruskuorkin kabiinin suojaustaso jne.

Tuo aura-auto teoria ei taida toimia kuin hyvin kevyttä jv-siroitetta vastaan joka kukkuu vain kosketuksesta ja perus lumiaura myös kestää niiden räjähdykset.
Kysymys kuuluu onko sellaisia edes olemassa = eivät läpäise 5mm enempää ja kukkuvat vain kosketuksesta?

Silloin kuulin melko tarkat perustelut tuolle valinnalle. Lhtökohtana oli silloin se, että kyseessä oli linnakesaari, jossa oli käytännössä yksi tie. Yli lensi yksi kone, joka kylvi sirotteita saareen ja sen lentonopeus, suunta ja korkeus tiedettiin. Todennäköisyys sille, että tuollaiseen saareen olisi kylvetty panssarisirotteita on pieni. Laskipa tuo pioneeri jopa todennäköisyyden, sille, että niitä osuisi siihen tielle. Muistaakseni, jos sirote olisi ollut pelkkiä panssari olis oikein hyvällä tuurilla tielle voinut jäädä kolme miinaa ja sen reunoille toiset kolme lisää. Lumi olisi kuitenkin estänyt reunoilla olevien toiminnan.
Tulivat kuitenkin siihen tulokseen, ettei tuollaiselle kivelle pudotettaisi puhdasta panssarimiinoitetta, vaan kyseessä olisivat nimenomaan jalkaväen eristämiseen tarkoitetut jalkaväkimiinat. Tähän viittasi koneen lentosuuntakin, joka olisi ilman tiedustelutietoa jv:n sijainnista ollut melko järjetön. ajankohdan ja toivotun vaikutuksen saavuttamiseksi totesivat käytetyn PFM-1:siä. Tähän saatiin tiedusteluhaviannoista vahvistus. Lumiauran vahvuus on muuten suurempi kuin raisun suojalevyn, joka ei monista luuloista huolimatta ole panssariterästä. PFM-1 ei välttämättä kuku lainkaan sopivalla vauhdilla ajettaessa liukuessaan lumen päällä auran vaikutuksesta sivuun. Tarpeen oli raivata aukkoa noin 100-150 metrin tienpätkälle. Olen unohtanut montako miinaa lskivat maksimissaan tuossa olevan. Luku ei ollut kovin suuri. Vaikka miina räjähtäisikin ja läpäisisi auran ja jopa tappaisi kuljettajan niin auto jatkaisi matkaansa useita kymmeniä metrejä. Vaikkei aura-auto onnistuisi raivaamaan koko matkaa, niin jo 120-130 metriä tuosta olisi valtava edistys ja loppumatkan muutaman miinan pioneerit raivaisivat nopeasti. Yksi mies uhraamalla saatiin tykeille kulkuaukko jv-miehille tilanteessa jossa oli kysymys nimenomaan ajasta. Kyse oli siis olosuhteiden huomioimisesta ja nopeasta reagoinnista ja tilanteen arvionnista. Monessa muussa tilanteessa ei tuo tietenkään olisi toiminut. Tuomaritarkkailijana olleet aktiiviupseerit kuitenkin olivat sitä mieltä, että juuri tuossa tilanteessa ratkaisu oli oivallinen ja perustelut pätevät ja valittu tapa mitä suurimmalla todennäköisyydellä toimiva.
Esimerkiksi lentokentällä tuo ei varmaankaan toimisi, koska sinne mitä suurimmalla todennäköisyydellä pudotetaan isompaakin tavaraa. Hyvin mahdollisesti sen kokoista tavaraa, ettei se palokunnan ruiskun tehokaan riitä. Ainakaan, jos pudotettu tavara on vähänkään painunut maan sisään.
Kerroin tuon tapauksen vaan siksi, että se tuli mieleeni tuosta vesiruiskuraivauksesta ja koska se muistutti myös noista a2:n superaseista ja ihmemiehistä. Rohkea, ennakkoluuloton ja innovatiivinen reserviläinen vaan kun voi usein yllättää ammatilaiset. Ammattisotilaat vihaavat taistelua amatöörejä vastaan. Ammattilaisvastustaja kun toimii järjestelmällisesti ja ennustettavasti, mutta amatöörin toilauksia ei arvaa millään ja vaikka ne ovat usein amatöörillekin vaarallisia niin tuottavat yllättäviä ennakoimattomia vaaroja ja vahinkoja myös ammattilaisille. Esim. ammattilaisa vastaan suunnattu valehyökkäys / harhautus saa heidät suuntaamaan onnistuessaan toimensa sitä kohtaan, mutta amatööri saattavatkin ammuskella holtittomasti joka suuntaan, jollin harhalaukaukset saattavat osua siihen varsinaiseen toimivaan elementtiin, jonka toiminnan piilottamiseksi valehyökkäys tehdään.

 

[Caveman]

Tarkastellaanpa vaikka uusia järjestelmiä jotka ovat tulleet mahdollisen vastustajan käyttöön. Kun maantietukikohta konsepti oli vielä voimissaan niin tykistöohjusten CEP:it olivat satojen metrien luokkaa. Aikoinaan ilmatorjuntaupseereilla oli tapana sanoa ”antaa tulla- ei se kuitenkaan osu”. Nyt elämme aivan toisenlaisten tykistöohjusten aikakautta, osumatarkkuus on jopa metrien luokkaa. Muutos on vaikutuksiltaan samanlainen kuin siirtyminen musketista suoraan Sako TRG:hen. Mikä pahinta näitä aseita ei voi torjua millään meidän käytössä olevalla aseella.

Toinen suuri muutos ovat satelliittipommit. Vielä 10 vuotta sitten, koneiden tuhoaminen tukikohtaan vaati sen, että lentäjä uskaltautui iglojen ja sergeiden torjuntatuleen. Kuten minulle aikoinaan opetettiin maantietukikohta on suojattu niin, että koneiden tuhoaminen halvoilla aseilla vaarattomasti ei ollut mahdollista. Vielä 10 vuotta sitten täsmäpommit piti pudottaa yksi kerrallaan ja koneen piti lentää maalia kohti. Näkyvyyden tuli mielellään olla hyvä ja pilotin rohkea sekä aseupseerin taitava. Huonon näkyvyyden aikana pommit piti ripotella SU-24 tutkan tietojen perusteella. Nyt olemme ikävä kyllä siinä tilanteessa, että yksittäinen SU-24 voi irrottaa nipun pommeja 4000 metrin korkeudesta pilkkopimeässä ja ukkosmyrskyssä. Entisestä pommien ripottelusta ja yksittäisistä kohtuullisen lentosään vaativista yksittäisistä täsmäaseista maantietukikohta olisi kyllä selvinnyt.

Tästä ongelmasta olisi voitu vielä selvitä jos käytössä olisi kuranttia suojauskalustoa. Ikävä kyllä nyt tukikohtia ei voi suojata edes iglalla vaan ainoana suojana on sergeit ja kk:t. Sellaiset hankinnat joissa maantietukikohdille hankittaisiin joka sään toimintakyvyn omaavat ja riittävän kantaman omaavat it-aseet on melkoista haaveilua. Nykyisinkin esim. Crotale pattereista 30 % on sidottu ilmavoimien suojaamiseen.

Kaikki yllä oleva pitää paikkansa vaikka keskitettäisiin toiminta pelkästään 3-6 päätukikohtaan. Se, että meillä on useita eri tukikohtia, tarkoittaa, että vihollisen on hajautettava voimaansa useaan eri paikkaan. 100 iskanderia 3-6 päätukikohtaan (10-20 konetta/tukikohta) on eri asia kuin 100 iskanderia 15 tukikohtaan (HN-parvi/tukikohta). Vaarallisin uhka tukikohdillemme on nimenomaan ballistiset ohjukset. Harmaan vaiheen aikana koneet ovat käytännössä koko ajan jonkin asteisessa valmiudessa nousemaan taivaalle. Jos saadaan ennakkovaroitus ennen kuin ohjukset osuvat tukikohtiin, niin parvi on jo pyrähtänyt tukikohdasta taivaalle. Tukikohta, missä on enemmän koneita (useampi parvi) ei välttämättä tyhjene läheskään niin nopeasti. Kun koneet ovat taivaalla ne pysyvät siellä kauan, joka antaa tilaisuuden arvioida tukikohtien kunnon. Tässä vaiheessa jos iskanderien iskua seuraa täsmäpommein varustetut (saatetut) rynnäkkökoneet, on tilanne jopa suotuisa. Hävittäjät pääsevät torjumaan vihollista, ja osa voi jopa palata ehjiin tukikohtiin odottamaan seuraavaa aaltoa/varoitusta. Läheskään kaikki rynnäkkökoneet eivät enää palaa kotiinsa. Jos ennakkovaroitusta ei tule, ja oletetaan että 7/15 tukikohtaa vaurioituu niin pahasti, että koneet joko tuhotaan, tai niitä ei saa ilmaan, niin silti on vielä puolet hävittäjävoimasta jäljellä/ilmassa. Lentokerosiinia voi olla jaettuna useille ”kylmillekin” lentopaikoille ja vaihtopilotit saadaan kulkemaan vaikka vinkoilla tai hekoilla, joten ilmassa olevia koneita voidaan tankata ja pilotit vaihtaa ehjillä lentokentillä, joiden miehitys saattaa olla vain apumekaanikot ja vartio-osasto. Hätätilanteessa aseitakin saadaan kulkemaan paikasta toiseen. Hornetin tankkaus ei kauaa kestä, joten tankkauksen ajaksi suunnattu vihollistoimi ei todennäköisesti kerkiä ajoissa (ja vihollistiedustelulla on yksi lisämaali jonka tärkeyttä pitää arvioida).

Tuntuu ihmeelliseltä, mutta yksi materiaali, josta meillä tuskin sodan aikana on pulaa, on työvoima. Ne jotka eivät kuulu reserviin, ovat todennäköisesti työvelvoitettuja. Kyllä Suomesta löytyy populaa paikkailemaan kenttien kuoppia ja kunnostamaan kiitoteitä.