Ilmavoimien tulevaisuus

On yleisesti ottaen kummallista, jos kaksipaikkaisten määrä on havaittu liian alhaiseksi noin pian hankinnan jälkeen, mutta ei hankintahetkellä. Yksipaikkaisten määräkin supistui lopulta kolmella, mikä vähensi aavistuksen kaksipaikkaisten tarvetta. Missä mentiin pieleen?

Ilmavoimilla luulisi olleen hyvä käsitys siitä, paljonko koulutukseen tarvitaan kaksipaikkaisia koneita. Voisi kuvitella, että olisi konsultoitu muita käyttäjiä koulutusohjelmista ja -tuntimääristä ennen hankintapäätöstä. Ilmeisesti ei, mikä osoittaa tiettyä kompetenssin puutetta.

Liitteenä taas muutamat lehtileikkeet. Kyllä vaje on kuin onkin näköjään havaittu hyvin aikaisin. 67 koneen hankinnan piti alkujaan nähtävästi jakautua 58+9. Lopulta hommattiin 57+7. Tuossa on käynyt selkeä käpy ja koko leikkaus olisi pitänyt kohdistaa C-versioon. Lähdetiedot valitettavasti loistavat taas poissaolollaan.
 
Liitteet

  • HN.lisähankinta.pdf
    2 MB · Luettu: 39
Liitteenä taas muutamat lehtileikkeet. Kyllä vaje on kuin onkin näköjään havaittu hyvin aikaisin. 67 koneen hankinnan piti alkujaan nähtävästi jakautua 58+9. Lopulta hommattiin 57+7. Tuossa on käynyt selkeä käpy ja koko leikkaus olisi pitänyt kohdistaa C-versioon. Lähdetiedot valitettavasti loistavat taas poissaolollaan.

Mielenkiintoisia juttuja arkistojen kätköistä! Tuon on kyllä sitten täytynyt tapahtua hyvin aikaisessa vaiheessa (joskus 80-luvun puolivälissä), kerran kaikissa vähänkin tuoreemmissa jutuissa puhutaan 20+2 MiG-29:n ja 20+5 (optiona 20 yksipaikkaista lisää) länsikoneen hankinnasta.
 
Tarjouspyyntövaihe on tietysti yksi asia ja tilaus toinen. Ei ole iso ihme jos tuollaista pientä säätöä tulee matkan varrella.
 
Minulle tulee mieleen salaliittoteoria. Ilmavoimat leikkasi tahallaan enemmän kaksipaikkaisia, koska myöhemmin olisi helpompi perustella niiden lisähankinta kuin yksipaikkaisten lisähankinta. Valitettavasti homma kaatui sittemmin omaan nilkkaan.

Tämä foorumi kaipaisi a) ilmavoimat - yleisthreadin ja b) HX hanke -threadin.

Melkeinhän meillä onkin, tosin vähän toisin otsikoituna.
 
Minulle tulee mieleen salaliittoteoria. Ilmavoimat leikkasi tahallaan enemmän kaksipaikkaisia, koska myöhemmin olisi helpompi perustella niiden lisähankinta kuin yksipaikkaisten lisähankinta. Valitettavasti homma kaatui sittemmin omaan nilkkaan.

Täysin mahdollista tuokin. Ei tuo kaksipaikkaisten määrä välttämättä mikään massivinen ongelma ole.
 
Minulle tulee mieleen salaliittoteoria. Ilmavoimat leikkasi tahallaan enemmän kaksipaikkaisia, koska myöhemmin olisi helpompi perustella niiden lisähankinta kuin yksipaikkaisten lisähankinta. Valitettavasti homma kaatui sittemmin omaan nilkkaan.

Oma salaliittoteoriani oli että kaksipaikkaisista leikattiin koska niiden kokoonpano ei ollut Suomessa.

Saa muuten nähdä miten asia hoidetaan HX-kaluston kanssa. Kehittyneemmät simulaattorit auttavat mutta hyppy HW-kalustosta suoraan uuteen yksipaikkaiseen koneeseen on liian iso. Pitää siis varmaan ostaa uusia tehokkaampia harjoitushävittäjiä tai lähettää lentäjät koulutukseen ulkomaille.
 
Viimeksi muokattu:

Ilmavoimista siirtyi jossain vaiheessa lentäjiä liikenneilmailun pariin aika paljon palkkauseroista johtuen, mikä pääsi yllättämään ilmavoimat. Sittemmin koulutus kytkettiin palvelussopimuksin yhteen, mutta eiköhän tuosta aiheutuneella lentäjäpulalla ollut olennainen vaikutus siihen, ettei 7 kaksipaikkaista D-Hornetia ollutkaan tarpeeksi, eikä suinkaan mikään ilmavoimien salaliitto kalustohankintoihin liittyen.
 
Taisi Tuunanenkin siellä leikkeissä viitata tarpeeseen koulia suunniteltua enemmän lentäjiä. Tuo on toki pitänyt olla jo aiemmin tiedossa jos kerran on alkujaankin aiottu hankkia 9 kpl D-versioita. Nuo kaksi asiaa eivät ajallisesti pelaa yhteen kun lentäjien kato ajoittui useita vuosia HN-hankintapäätöksen jälkeen. Kyseessä lienee siis hankinnan hetkellä tehty virhearvio jota on sittemmin selitelty Ilmavoimista johtumattomaksi leikkaukseksi. Tarve sinällään voi olla hyvinkin todellinen. Suomellahan on poikkeuksellisen vähän kaksipaikkaisia muihin Hornetin käyttäjiin verraten. Esim. Sveitsissä on melkein neljännes kaksipaikkaisia kun meillä niitä on vain kymmenisen prosenttia koneista.

Tuo olisi myös varsin vaatimaton salaliitto jos suurena tavoitteena on hankkia 2 kpl hävittäjäkoneita :)
 
Saa muuten nähdä miten asia hoidetaan HX-kaluston kanssa. Kehittyneemmät simulaattorit auttavat mutta hyppy HW-kalustosta suoraan uuteen yksipaikkaiseen koneeseen on liian iso. Pitää siis varmaan ostaa uusia tehokkaampia harjoitushävittäjiä tai lähettää lentäjät koulutukseen ulkomaille.
Yhdysvalloissa uudet hävittäjälentäjät siirtyvät T-38:sta suoraan F-22:een. Ei kai se hyppy Hawkista mihin tahansa HX-kandidaattiin ole yhtään sen suurempi. On syytä muistaa, että koneet ovat koko ajan helpompia lentää.

Today, Vandegriff is part of the elite Raptor community, having completed a program that moves T-38 pilots to the F-22, a transition he likens as going from Flash Gordon to Star Wars.

https://www.google.fi/amp/www.dailypress.com/news/military/dp-nws-t38-f22-20160223-story,amp.html
 
Koko juttu on siinä mielessä irrelevantti, että ei ole olemassa kaksipaikkaisia F-22- tai F-35-koneita.
 
Koulutus niihin hoidetaankin tällä hetkellä kait osin kaksipaikkaisilla F-16 -koneilla koska vanhoissa harjoitushävittäjissä ei ominaisuudet riitä.

Edit: Siis uusien harjoitushävittäjien myyjät väittävät ettei vanhoissa harjoitushävittäjissä pystytä harjoittelemaan infomaation hallintaan, tietovuon käyttöön, pidempikestoisten G-voimiin, ilmatankkaukseen, yötoimintaan ja pitkän matkan ilmataisteluun liittyviä asioita täysimääräisesti. Voi tietenkin olla pelkkää markkinointipuhetta.
 
Viimeksi muokattu:
Minulle tulee mieleen salaliittoteoria. Ilmavoimat leikkasi tahallaan enemmän kaksipaikkaisia, koska myöhemmin olisi helpompi perustella niiden lisähankinta kuin yksipaikkaisten lisähankinta. Valitettavasti homma kaatui sittemmin omaan nilkkaan.

Minulle tulee mieleen toisenlainen mahdollisuus:

Teknologiauskovaisuus johti yliarvioimaan simulaattorikoulutuksen mahdollisuudet ja myöhemmin huomattiin, että joitain koulutuksen osia ei voi tai kannata siirtää ihan niin suuressa määrin simulaattoreihin.

Eli olisi kuviteltu, että jotain voidaan korvata simulaattoreilla ja todellisuus olisikin ollut se, että asiaa voidaan täydentää muttei korvata.
 
Sotilas- ja siviili-ilmailun historiaa ja tulevaisuutta yhdessä kuvassa (ruotsalainen näkemys).

DLTpONUWkAAB14g.jpg:large
 
Oma salaliittoteoriani oli että kaksipaikkaisista leikattiin koska niiden kokoonpano ei ollut Suomessa.

Saa muuten nähdä miten asia hoidetaan HX-kaluston kanssa. Kehittyneemmät simulaattorit auttavat mutta hyppy HW-kalustosta suoraan uuteen yksipaikkaiseen koneeseen on liian iso. Pitää siis varmaan ostaa uusia tehokkaampia harjoitushävittäjiä tai lähettää lentäjät koulutukseen ulkomaille.

Tuohon en usko. Ihan hyvin myös kaksipaikkaisia olisi voitu koota Suomessa, ja myöhemminhän meillä rakennettiinkin yksi sellainen (Frankenhornet), vaikka aiempaa kokemusta ei ollut. Esimerkiksi sveitsiläiset kokosivat kaikki paitsi kaksi konetta kotimaassaan. Suomessa jostakin syystä toimittiin toisin, en tiedä, minkä vuoksi.
 
Esim. Sveitsissä on melkein neljännes kaksipaikkaisia kun meillä niitä on vain kymmenisen prosenttia koneista.
Siellahan lentaakin reservilaiset ja vakkareita on vain kouluttajina, esim. tunnistuslentojen miehittamiseen ei riita (italialaiset tekevat, jos heita kauniisti pyydetaan).
 
Back
Top