Ilmavoimien tulevaisuus

Rauhanajan lentoturvallisuusvaatimukset.
Niin kyllä sen ymmärrän, että rauhanaikana kun jotain sattuu niin toiminta keskeytetään helpommin mutta jos laskutelineseen tulee häiriö = vika niin eikai se nyt rauhanajanvaatimuksista johdu? Samalla tavalla se vika voi tulla sota tilanteessa ja ihan samalla tavalla se laskeutuminen silloin on riskialtista.
 
Veikkaan että sotatilassakin vikavalon syttyminen aiheuttaa pelastustoimiin valmistautumista koneen laskeutuessa.
Näin ainakin minä ajattelisin. Sen ymmärtää, että rauhanaikana vaikkapa tehdään enemmän tarkistuksia kun kone käy kääntymässä ja laskuteline vika ei välttämättä saattai keskeyttää tehtävän suorittamista mutta kyllä se laskeutumisessa varmaankin huonioitaisiin riskitekijänä myös sota-aikana.
 
Ruska-harjoituksessa kun kaluston käyttöaste vedetään hetkellisesti lähes äärimmilleen niin ihme olisikin jos erilaisia vikoja ei ilmaantuisi.

Se kai yksi harjoittelun tarkoituksista onkin, että testataan kriisiajan toimintaa ja samalla saadaan arvokasta dataa siitä mitkä ilmapuolustusjärjestelmän osat alkavat ensimmäisinä pettämään kovassa kuormitustilanteessa.

Kivempi, että nämä laskutelineviat tulevat ilmi rauhan ajan harjoituksissa suhteellisen turvallisessa tilanteessa eikä oikeasti kovassa tilanteessa kun pitäisi päästä seuraavalle tehtävälle mahdollisimman nopeasti lähes hinnalla millä hyvänsä...
 

"Unconfirmed reports suggest that the K-77M offers double the range of the R-77; that would imply a range of up to 100 miles for the new weapon."

"Vympel has claimed the K-77M will be superior to the AIM-120C-7 AMRAAM and equal to subsequent AMRAAM developments — presumably, the AIM-120D. The manufacturer has also claimed the new weapon is capable of engaging anti-aircraft missiles fired at the launch aircraft, even missiles approaching from the rear."
 

"Unconfirmed reports suggest that the K-77M offers double the range of the R-77; that would imply a range of up to 100 miles for the new weapon."

"Vympel has claimed the K-77M will be superior to the AIM-120C-7 AMRAAM and equal to subsequent AMRAAM developments — presumably, the AIM-120D. The manufacturer has also claimed the new weapon is capable of engaging anti-aircraft missiles fired at the launch aircraft, even missiles approaching from the rear."
Ja uutta super-asetta siis pukkaa... Aikaisempiakaan ei ole vielä saatu Venäjällä laajamittaiseen tuotantoon, mutta ainakin propaganda hallitaan!
 
HX-hanke etenee ja muutenkin näyttää Ilmavoimat olevan aika hyvässä tikissä:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tarkasti Ilmavoimat ja Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tänään tiistaina 6. lokakuuta Jyväskylän Tikkakoskella. Presidentti Niinistölle kerrottiin tarkastuskäynnin yhteydessä Ilmavoimien ja tiedustelulaitoksen toiminnasta ja ajankohtaisista asioista, muun muassa tänään päättyvästä Ruska 20 -ilmaoperaatioharjoituksesta.

- Tarkastuskäynnillä sain toiminnasta hyvin vakuuttavan kuvan. Sekä Ilmavoimat että tiedustelulaitos ovat sen haasteen edessä, että maailma kehittyy teknisesti valtavaa tahtia, ja siinä on pysyttävä mukana. Tältä vierailulta jäi tunnelma, että kehitystä seurataan tarkkaan ja mukana pysytään, presidentti Niinistö totesi.
 

Liitteet

  • 120996907_3491406957589925_9133210669241951067_o.jpg
    120996907_3491406957589925_9133210669241951067_o.jpg
    132.5 KB · Luettu: 16
  • 121009244_3491406997589921_8854899515588360428_o.jpg
    121009244_3491406997589921_8854899515588360428_o.jpg
    290.8 KB · Luettu: 16
  • 120997911_3491406980923256_1483350117539048535_o.jpg
    120997911_3491406980923256_1483350117539048535_o.jpg
    280 KB · Luettu: 16
Ja uutta super-asetta siis pukkaa... Aikaisempiakaan ei ole vielä saatu Venäjällä laajamittaiseen tuotantoon, mutta ainakin propaganda hallitaan!
Tuo nyt ei taida pitää paikkaansa. Ainakin netin lähteiden mukaan R-77 edellisiä versioita on myyty yli kymmenelle asiakkaalle ja mukana Kiinaa, Intiaa (900kpl??), Egyptiä,Malesiaan, niin eiköhän nuo voi laskea ihan laajamittaiseksi tuotannoksi. Varmaan nykyajan toiseksi valmistetui ohjus Amraamin jälkeen.
Ei taida kovin moni muu päästä valmistusmäärissä edelle?
 
Back
Top