Innovatiiviset ja epätavalliset taktiikat

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
Koska tämä ansiokas vitja on selvästi ot of the box -ajattelulle, voisin laittaa tähän ne tiedot, jotka Rami Sherman antoi (julkisesti) Suomessa käydessään.

Entebben operaatio edellytti kohtuullisen nopeaa, huolellista mutta samalla epätavallista ajattelua. Sherman oli Sayeret Matkal -joukkojen upseeri, jonka tehtävä oli huolehtia tietyistä logistisista asioista, joissa vaadittiin luovuutta.

Tausta:

Kesäkuussa 1976 terroristit kaappasivat Air Francen lentokoneen, joka oli matkalla Tel Avivista Pariisiin. Terroristit (4 kpl) nousivat Ateenassa välilaskun aikana. Terroristien piti kiristää vangittuja terroristeja vapaaksi eri maiden vankiloista. Kone makasi lopulta Ugandassa Entebben lentokentällä Idi Aminin vieraana ja panttivangit olivat lentokenttärakennuksessa. Terroristeja liittyi mukaan neljä jo Entebbessä valmiiksi ollutta lisää. Yksi välilasku ja tankkaus oli ollut Libyassa.

Toiminta alkaa:

Tiedot Entebben lentoasemasta olivat olemattomat. Koska Israel oli ollut hyvissä väleissä Ugandan kanssa vuoden 1972 suhteiden katkeamiseen asti, onnistuttiin pohjapiirrokset saamaan eräältä israelilaiselta rakennuttajalta, joka oli osallistunut uuden lentoaseman terminaalin rakentamiseen.

Mistä kuvia alueesta yleisesti?

Moshe "Muki" Betzer junaili tiedustelun. Mossadilla oli kontaktit Etelä-Afrikassa syntyneeseen ja myöhemmin Keniaan muuttaneeseen Bruce Mackenzie -nimiseen liikemieheen ja poliitikkoon, joka toimi kenialaisen presidentin Jomo Kenyattan neuvonantajana. Mackenzie avasi Israelille ovet Keniaan. Entebben operaatiossa hän antoi yksityiskoneensa Entebben lentokenttäkuvauksia varten lainaan. Kolme Mossadin miestä lähti Keniaan etsimään tietoja Entebben vanhasta lentoterminaalista. Yksi heistä oli lentäjä, joka lensi Keniasta pienlentokoneella Entebbeen. Hän lensi kentän yllä ja kertoi Entebben lennonjohdolle, että koneessa on teknillisiä ongelmia eikä se pysty laskeutumaan. Niinpä sikäläiset viranomaiset antoivat hänelle luvan kiertää kehää. Sillä välin hän otti kuvia vanhasta terminaalista. Jonkin ajan kuluttua hän kertoi ratkaisseen teknisen ongelman ja sai laskeutumisluvan. Maassa hän esitteli itsensä Amerikan kansalaiseksi ja kysyi naivisti, mitä vanhassa terminaalissa oli meneillään, jonne hän ei saanut mennä. Häntä kehotettiin poistumaan Entebben kentältä välittömästi.

Kuvamateriaalin haki kiireellisenä Kenian pääkaupungista Nairobista El Alin Boeing 707 -lentokone Israeliin arvioitavaksi.

Israelilaiset rakensivat lentokenttää muistuttavan simulaattorin, jossa hyökkäysoperaatio harjoiteltiin.

Israelilaiset erikoisjoukot lennätettiin Ugandaan noin 4 000 kilometrin päästä Israelista neljällä Herkules-kuljetuskoneella. Rami Sherman oli ensimmäisessä koneessa. Hän oli etsinyt asejärjestelmiä, Ugandan armeijan univormuja ja mustan Mercedeksen, jonka piti olla samanlainen kuin Idi Aminin virkalimusiini.

Idi Amin oli tavannut panttivangit myös Entebbessä. Palestiina-myönteinen Ugandan hallitus oli lisäksi tukenut terroristeja. Israelilaiset keksivät idean saapua vanhaan terminaaliin Ugandan armeijan univormuissa Mercedeksessä, jotta Ugandan sotilaille tulisi vaikutelma, että Idi Amin oli saapumassa tapaamaan terroristeja. Mossad hankki Tel Avivissa vanhan Mercedeksen, fiksasi ja maalasi sen mustaksi ja varusti sen Ugandan lipulla.

Operaatio:

4. heinäkuuta 1976 Israelin erikoisjoukot vapauttivat 102 panttivankia palestiinalaisten ja saksalaisten terroristien vallasta Entebben lentokentällä Ugandassa.

Neljä Herkules-konetta laskeutui lauantaiyönä 4. heinäkuuta pimeässä Entebben lentokentälle mukanaan autoja ja 240 kommandoa. Peiteoperaatio alkoi. Ensimmäisen autokaravaanin (29 kommandoa) lähestyessä everstiluutnantti Jonatan Netanjahun johdolla vanhaa terminaalia, kaksi ugandalaista sotilasta pysäytti autokolonnan.

Operaation johtaja Jonathan Netanjahu antoi käskyn ampua äänenvaimentimin varustetuilla pistooleilla kohti sotilaita. Yksi sotilas ei kuollut. Taaempana seuranneesta Land Roverista mies ammuttiin Kalashnikovilla ilman äänenvaimentimia kuoliaaksi. Yllätysmomentti meni.

Rynnäkkö alkoi. Ainoa tapa onnistua: kaikki muut paitsi panttivangit tapetaan.

Yhdellä sotilaalla oli tehtävä käskeä kaikkia panttivankeja (englanniksi ja hepreaksi) kumartumaan. Hänellä oli megafoni. 19-vuotias ranskanjuutalainen Jean-Jacques Maimoni ei ymmärtänyt kumartua ajoissa, joten israelilaiset erehtyivät luulemaan häntä terroristiksi ja ampuivat hänet. 52-vuotias Pasco Cohen ja 56-vuotias venäjänjuutalainen Ida Borochovitš saivat myös surmansa.

Operaation johtaja, Jom Kippur -sodan sankari, everstiluutnantti Jonathan "Joni" Netanjahu kuoli joko terroristien, Ugandan armeijan lennonjohtotornista tulittavien tuleen tai omassa tulessa. Silti puolen tunnin sisällä israelilaiset kommandot pelastivat sata panttivankia ja tappoivat 6 + 2 terroristia sekä 45 ugandalaista sotilasta ilman muita tappioita. Kolme panttivankia siis menetettiin.

Poistuminen

Panttivangit evakuoitiin kuljetuskoneisiin jo muutaman minuutin kuluttua tulitaistelun alkamisesta. Poistumisen suojaus oli suunniteltu.

Terminaalissa käydyn tulitaistelun aikoihin yksi israelilaisten kommandojen iskuryhmistä tunkeutui lentoaseman takana sijaitsevaan hangaariin, jossa oli 11 Idi Aminin ostamaa MiG-17-hävittäjää. Kaikki koneet räjäytettiin.

Ugandalaiset lähettivät lisää sotilaita ottamaan terminaalia takaisin haltuunsa, kun vetäytyminen oli käynnissä. Ugandalaiset onnistuivat pääsemään lennonjohtotorniin ja alkoivat tulittaa vetäytyviä kommandoja ja panttivankeja. Kolme koneista poistui jo 53 minuutin kuluttua saapumisestaan (panttivangit mukana). Yksi osasto ja yksi kuljetuskone jäi viimeiseksi suojaamaan ja poistui Entebbestä 4.7. klo 01.30. Koneet tekivät välilaskun Nairobiin, jossa pahasti haavoittuneet jäivät sairaalahoitoon. Kaikki koneet poistuivat Nairobistakin ennen auringonnousua.

Myös neljäs panttivankiuhri on olemassa. 75-vuotias Dora Bloch oli saanut sairauskohtauksen ja ugandalaiset olivat siirtäneet hänet Mulagon sairaalaan. Idi Amin raivostui ja murhautti hänet.

Iltalehden parin vuoden takaisessa jutussa Rami Sherman kertoo, miten hän koki tilanteen:

Air Francen lentokonekaappaukseen osallistuivat saksalaisen vasemmisto-anarkistisen Punaisen Solujen (Rote Zellen) jäsenet Brigitte Kuhlmann ja Wilfried Böse. He lajittelivat matkustajat kahteen ryhmään ja vapauttivat muut kuin juutalaisen taustan omaavat. Missään muussa saksalaisten terroristi-iskussa ei toimittu näin häkellyttävästi. Rami Sherman, holokaustista selvinneen jälkeläinen, kuvaa silloisia tuntemuksiaan:

- Sanon rehellisesti. Kun 1976 osallistuin operaatioon, en edes ajatellut kansalaisuuksia. Ajattelin ainoastaan, mitä meidän tuli tehdä. En ajatellut edes toimivani juutalaisena, olisivatko terroristit saksalaisia tai palestiinalaisia tai mitä tahansa. He kaikki olivat terroristeja ja meidän tuli vapauttaa panttivangit. Kuulun toiseen sukupolveen holokaustin ajoista. Koko ajatus ei silloin juolahtanut mieleenikään.

Radikaalin vasemmiston piirissä on saksalaisten osuutta Entebbe-kaappauksessa vain vähän kritisoitu. Saksassa äärivasemmistossa on edelleenkin antisionistisia, Israelin vastaisia sekä Palestiinalle myönteisiä äänenpainoja.

- On kaunista ajatella humanismia, solidaarisuutta tai auttaa ihmisiä. Mutta älä unohda, että Lähi-Itä on aluetta, jossa puukot puhuvat eikä humanismi.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201612272200045495_ul.shtml
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:

Sardaukar

Ylipäällikkö
BAN
Lahjoittaja
Törmäsin tällaiseen, entisen Meksikolaisen huumekytän Facebook-sivulta (Ed's Manifesto):

"Here is something straight out of the Manifesto. This is a perimeter alarm device and marker I came up with when I was active in the operations groups down south.
You basically take the concept of the glow stick mouse trap visual perimeter alarm device but you cut out a hole in the Chemlight so when it activates it sprays the intruder with the glowing chemicals. So now not only do you have a sound and luminous designation of where a breach happens, but you have a glowing opponent moving around in the dark making things a bit easier for your self.
There are a few add on considerations that I share in some classes. But I'm just putting this one out there before it's someone else makes the claim that this is their original concept.
Stay dangerous..©" Ed

glowstick alarm.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Sardaukar

Ylipäällikkö
BAN
Lahjoittaja
Koska tämä ansiokas vitja on selvästi ot of the box -ajattelulle, voisin laittaa tähän ne tiedot, jotka Rami Sherman antoi (julkisesti) Suomessa käydessään.

Entebben operaatio edellytti kohtuullisen nopeaa, huolellista mutta samalla epätavallista ajattelua. Sherman oli Sayeret Matkal -joukkojen upseeri, jonka tehtävä oli huolehtia tietyistä logistisista asioista, joissa vaadittiin luovuutta.

Tausta:

Kesäkuussa 1976 terroristit kaappasivat Air Francen lentokoneen, joka oli matkalla Tel Avivista Pariisiin. Terroristit (4 kpl) nousivat Ateenassa välilaskun aikana. Terroristien piti kiristää vanngittuja terroristeja vapaaksi eri maiden vankiloista. Kone makasi lopulta Ugandassa Entebben lentokentällä Idi Aminin vieraana ja panttivangit olivat lentokenttärakennuksessa. Terroristeja liittyi mukaan neljä jo Entebbessä ollutta lisää.

Toiminta alkaa:

Tiedot Entebben lentoasemasta olivat olemattomat. Koska Israel oli ollut hyvissä väleissä Ugandan kanssa vuoden 1972 suhteiden katkeamiseen asti, onnistuttiin pohjapiirrokset saamaan eräältä israelilaiselta rakennuttajalta, joka oli osallistunut uuden lentoaseman terminaalin rakentamiseen.

Mistä kuvia alueesta yleisesti?

Moshe "Muki" Betzer junaili tiedustelun. Mossadilla oli kontaktit Etelä-Afrikassa syntyneeseen ja myöhemmin Keniaan muuttaneeseen Bruce Mackenzie -nimiseen liikemieheen ja poliitikkoon, joka toimi kenialaisen presidentin Jomo Kenyattan neuvonantajana. Mackenzie avasi Israelille ovet Keniaan. Entebben operaatiossa hän antoi yksityiskoneensa Entebben lentokenttäkuvauksia varten lainaan. Kolme Mossadin miestä lähti Keniaan etsimään tietoja Entebben vanhasta lentoterminaalista. Yksi heistä oli lentäjä, joka lensi Keniasta pienlentokoneella Entebbeen. Hän lensi kentän yllä ja kertoi Entebben lennonjohdolle, että koneessa on teknillisiä ongelmia eikä se pysty laskeutumaan. Niinpä sikäläiset viranomaiset antoivat hänelle luvan kiertää kehää. Sillä välin hän otti kuvia vanhasta terminaalista. Jonkin ajan kuluttua hän kertoi ratkaisseen teknisen ongelman ja sai laskeutumisluvan. Maassa hän esitteli itsensä Amerikan kansalaiseksi ja kysyi naivisti, mitä vanhassa terminaalissa oli meneillään, jonne hän ei saanut mennä. Häntä kehotettiin poistumaan Entebben kentältä välittömästi.

Kuvamateriaalin haki Nairobista kiireellisenä Kenian pääkaupungista Nairobista El Alin Boeing 707 -lentokone Israeliin arvioitavaksi.

Israelilaiset rakensivat lentokenttää muistuttavan simulaattorin, jossa hyökkäysoperaatio harjoiteltiin.

Israelilaiset erikoisjoukot lennätettiin Ugandaan noin 4 000 kilometrin päästä Israelista neljällä Herkules-kuljetuskoneella. Rami Sherman oli ensimmäisessä koneessa. Hän oli etsinyt asejärjestelmiä, Ugandan armeijan univormuja ja mustan Mercedeksen, jonka piti olla samanlainen kuin Idi Aminin virkalimusiini.

Idi Amin oli tavannut panttivangit myös Entebbessä. Palestiina-myönteinen Ugandan hallitus oli lisäksi tukenut terroristeja. Israelilaiset keksivät idean saapua vanhaan terminaaliin Ugandan armeijan univormuissa Mercedeksessä, jotta Ugandan sotilaille tulisi vaikutelma, että Idi Amin oli saapumassa tapaamaan terroristeja. Mossad hankki Tel Avivissa vanhan Mercedeksen, fiksasi ja maalasi sen mustaksi ja varusti sen Ugandan lipulla.

Operaatio:

4. heinäkuuta 1976 Israelin erikoisjoukot vapauttivat 102 panttivankia palestiinalaisten ja saksalaisten terroristien vallasta Entebben lentokentällä Ugandassa.

Neljä Herkules-konetta laskeutui lauantaiyönä 4. heinäkuuta pimeässä Entebben lentokentälle mukanaan autoja ja 29 kommandoa. Peiteoperaatio alkoi. Ensimmäisen autokaravaanin lähestyessä everstiluutnantti Jonatan Netanjahun johdolla vanhaa terminaalia, kaksi ugandalaista sotilasta pysäytti autokolonnan.

Operaation johtaja Jonathan Netanjahu antoi käskyn ampua äänenvaimentimin varustetuilla pistooleilla kohti sotilaita. Yksi sotilas ei kuollut. Taaempana seuranneesta Land Roverista mies ammuttiin Kalashnikovilla ilman äänenvaimentimia kuoliaaksi. Yllätysmomentti meni.

Rynnäkkö alkoi. Ainoa tapa onnistua: kaikki muut paitsi panttivangit tapetaan.

Yhdellä sotilaalla oli tehtävä käskeä kaikkia panttivankeja (englanniksi ja hepreaksi) kumartumaan. Hänellä oli megafoni. 19-vuotias ranskanjuutalainen Jean-Jacques Maimoni ei ymmärtänyt kumartua ajoissa, joten israelilaiset erehtyivät luulemaan häntä terroristiksi ja ampuivat hänet. 52-vuotias Pasco Cohen ja 56-vuotias venäjänjuutalainen Ida Borochovitš saivat myös surmansa.

Operaation johtaja, Jom Kippur -sodan sankari, everstiluutnatiti Jonathan "Joni" Netanjahu kuoli joko terroristien, Ugandan armeijan lennonjohtotornista tulittavien tuleen tai omassa tulessa. Silti puolen tunnin sisällä israelilaiset kommandot pelastivat sata panttivankia ja tappoivat 6 + 2 terroristia sekä 45 ugandalaista sotilasta ilman muita tappioita. Kolme panttivankia siis menetettiin.

Poistuminen

Panttivangit evakuoitiin kuljetuskoneisiin jo muutaman minuutin kuluttua tulitaistelun alkamisesta. Poistumisen suojaus oli suunniteltu.

Terminaalissa käydyn tulitaistelun aikoihin yksi israelilaisten kommandojen iskuryhmistä tunkeutui lentoaseman takana sijaitsevaan hangaariin, jossa oli 11 Idi Aminin ostamaa MiG-17-hävittäjää. Kaikki koneet räjäytettiin.

Ugandalaiset lähettivät lisää sotilaita ottamaan terminaalia takaisin haltuunsa, kun vetäytyminen oli käynnissä. Ugandalaiset onnistuivat pääsemään lennonjohtotorniin ja alkoivat tulittaa vetäytyviä kommandoja ja panttivankeja. Kolme koneista poistui jo 53 minuutin kuluttua saapumisestaan (panttivangit mukana). Yksi osasto ja yksi kuljetuskone jäi viimeiseksi suojaamaan ja poistui Entebbestä 4.7. klo 01.30. Koneet tekivät välilaskun Nairobiin, jossa pahasti haavoittuneet jäivät sairaalahoitoon. Kaikki koneet poistuivat Nairobistakin ennen auringonnousua.

Myös neljäs panttivankiuhri on olemassa. 75-vuotias Dora Bloch oli saanut sairauskohtauksen ja ugandalaiset olivat siirtäneet hänet Mulagon sairaalaan. Idi Amin raivostui ja murhautti hänet.

Iltalehden parin vuoden takaisessa jutussa Rami Sherman kertoo, miten hän koki tilanteen:

Air Francen lentokonekaappaukseen osallistuivat saksalaisen vasemmisto-anarkistisen Punaisen Solujen (Rote Zellen) jäsenet Brigitte Kuhlmann ja Wilfried Böse. He lajittelivat matkustajat kahteen ryhmään ja vapauttivat muut kuin juutalaisen taustan omaavat. Missään muussa saksalaisten terroristi-iskussa ei toimittu näin häkellyttävästi. Rami Sherman, holokaustista selvinneen jälkeläinen, kuvaa silloisia tuntemuksiaan:

- Sanon rehellisesti. Kun 1976 osallistuin operaatioon, en edes ajatellut kansalaisuuksia. Ajattelin ainoastaan, mitä meidän tuli tehdä. En ajatellut edes toimivani juutalaisena, olisivatko terroristit saksalaisia tai palestiinalaisia tai mitä tahansa. He kaikki olivat terroristeja ja meidän tuli vapauttaa panttivangit. Kuulun toiseen sukupolveen holokaustin ajoista. Koko ajatus ei silloin juolahtanut mieleenikään.

Radikaalin vasemmiston piirissä on saksalaisten osuutta Entebbe-kaappauksessa vain vähän kritisoitu. Saksassa äärivasemmistossa on edelleenkin antisionistisia, Israelin vastaisia sekä Palestiinalle myönteisiä äänenpainoja.

- On kaunista ajatella humanismia, solidaarisuutta tai auttaa ihmisiä. Mutta älä unohda, että Lähi-Itä on aluetta, jossa puukot puhuvat eikä humanismi.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201612272200045495_ul.shtml
Tuosta operaatiosta on muuten tulossa jälleen uusi elokuva ensi kuussa.

Pistänpä tämän tänne, juttua entiseltä meksikolaiselta huumekytältä alku alla:

SURVIVAL LESSONS FROM SOUTH OF THE BORDER

t first glance, it’d be easy to overlook Ed Calderon as a survival instructor. He doesn’t walk around in bare feet, have a lumberjack beard, or spend copious amounts of time talking to a camera from inside a tent. But the skills that one can learn from Ed’s Manifesto aren’t meant for long-term prosperity in harsh weather conditions. They’re meant to ensure survival in its most immediate and primal context — the continuance of one’s existence in the face of imminent physical danger and threat of imprisonment.

Many survivalists consider the forces of nature to be their ultimate foe, but the brutality of other human beings may pose a far greater threat. Abduction by criminals is one of the most dangerous situations that any of us could possibly face. Mr. Calderon is more experienced than most when it comes to this subject matter. He spent years working in Mexican law enforcement, where he regularly encountered the results of a nationwide epidemic of kidnapping-for-profit.

In an article published by the Latin Times, Mexico experienced a 245-percent increase in kidnapping between 2003 and 2013. To put hard numbers on that, in 2003, an average of 34 people were released from kidnaps each month. In 2009, that number was up to 96 per month. By 2013 it was 1,162 per month. We spent several hours with Ed, wherein he shed some harsh light on the reality of cartel activity, philosophy, and the lessons he learned which he now passes on to civilians, law enforcement agencies, and military units around the country.
 
Varsin kuuluisa tapaus, jossa eäköitynyt merijalkaväen kenraali johti mielikuvitus Irania, USA:ta vastaan. Kannattaa oikeasti tutustua tarkemminkin.

Syyriassa on nyt nähty erittäin innovatiivinen ja epätavallinen taktiikka. Nyt kun Assad on aivan hilkulla voittaa sisällissota niin hän päätti kaasuttaa omia kansalaisiaan millä saattaa voida provosoida USA:n tulemaan väliin, jolloin voisi vielä hävitä varman voiton edessä.
 
Tykkäykset: Tex

kimmo.j

Onko Assad voittamassa sotaa?
Eikä se kaasun käyttö olisi ensimmäinen kerta kun otettaisiin käyttöön.
 
suodcdf

Korpraali
BAN
Onko Assad voittamassa sotaa?
Kyllä, on voittamassa
 
Venäläiset junailivat pienimuotoisen operaation kemiallisilla aseilla Syyriassa, koska tiesivät länsimaiden huomion kiinnittyvän sinne. Nyt Ukrainassa on pelitilaa jonkinlaiselle kevätoffensiiville.
 
"Voittamassa."
Assadin asema on nykyisellään käytännössä enää nukkehallitsijan asema, hänen oma armeijansahan (alkuperäinen SAA ja tasavaltalaiskaarti) on murentunut täysin, ja suurinta osaa maasta hallitsevat Hizbollah, erinäiset Assadille nimellisesti lojaalit sotaloordit ja Iran. Hän on käytännössä samassa tilanteessa kuin jotkut keskiaikaiset feodaalivaltakuntien kuninkaat, eli vain nimellinen hallitsija, jonka alaisuudessa laaja joukko etuoikeutettuja todellisuudessa hallitsee omia alueitaan, ja systeemiä pitää kasassa vain se, että kukaan näistä ei halua riskeerata omaa asemaansa enempää. Ei mitenkään optimaalinen ratkaisu hänelle, mutta varmaankin ainoa, joka pitää miehen hengissä.