Isku Iraniin

Toivotaan että Iran tajuttuaan minkä teki alkaisi liennyttämään nyt suhtautumistaan länteen. Tuo tunnustaminen olisi erinomainen startti siihen
 
Anteeksi mutta sanoiko joku että Yhdysvallat ja Israel on lyöty? :D Katsoin äsken ikkunasta ja näin kun heluna lemmu lensi viitta hulmuten kohti Marsia ja beyond
 
Nyt on asiallista puhetta.
 
Voisipa sanoa mahdottomaksi tehtäväksi jo pitkän aikaa. Kameroja on melkeinpä kaikkialla nykyään. Kaipa laskeskelivat, että tulee edullisemmaksi myöntää virheen tapahtuneen. Jos se nyt sellainenkaan oli. Toivottavasti tutkivat kunnolla, eikä mitään näytöksen vuoksi oikeuden käyntejä. Vaikka sen kannalta, ettei olisi käyttäjän tekemä virhe vaan järjestelmä olisi antanut väärää tietoa ja sen vuoksi on pitänyt ampua. Arvelen kyllä käyttäjän tai useamman piikkiin menevän. Ei hirveästi huvittaisi matkustella, jos on riski siitä, että järjestelmä saattaa ampua huonolla tuurilla koneen alas.

Siellä on laskeskeltu vähän aikaa onko mitään mahdollisuuksia peittää hirveää virhettä joka vielä vei huomion Iranin tekemältä kostoiskulta ja tultu siihen tulokseen että ei ole. Lätsä kouraan vaan ja mikki naaman eteen.

Tällaisissa tapauksissa on yleensä kyseessä ketju jossa vaadittuja proseduureja rikotaan monessa kohtaa. Yksi moka ei vielä johda katastrofiin mutta kun ne kaikki laitetaan putkeen niin lopputulos on karmea. On toki mahdollista että esim. IFF:ssä on ollut tekninen vika joka on edesauttanut tapahtunutta (vrt. aiemmin linkattu Black Hawk-tapaus). Väitettiin että kone olisi 'kääntynyt odottamattomasti'. Tämä ei kuulosta luultavalta, jos koneelle olisi tullut vaikka tekninen ongelma joka olisi vaatinut kentälle kääntymistä niin kyllä lentäjät olisivat olleet yhteydessä.
 
 
Kyllähän näitä tuli meikäläisille talvi- ja jatkosodissakin. Atso Haapasen "Asevelisurmat"-kirjassa taitavat olla koottunakin, niiden muiden tappojen ja murhien joukossa. Ihminen kun on semmoinen vekkuli että se henkensä puolesta pelätessään aika usein toimii ensin ja miettii vasta sitten.

Jenkeillä on (ainakin) tämä yksi klassikko:


The Japanese, aware of the loss of Attu and the impending arrival of the larger Allied force, had successfully removed their troops on July 28 under the cover of severe fog, without being detected by the Allies. Allied casualties during this invasion nevertheless numbered close to 200, all either from friendly fire, booby traps set out by the Japanese to inflict damage on the invading allied forces, or weather-related disease. As a result of the brief engagement between U.S. and Canadian forces, there were 28 American and four Canadian dead.[7] There were an additional 130 casualties from trench foot alone. The destroyer USS Abner Read hit a mine, resulting in 87 casualties.
 
Teheranin alueen tutkat on uusittu viime vuonna (https://financialtribune.com/articl...038/new-aviation-radars-covering-tehran-skies)

Pentagonin tiedoitteen mukaan havaitsivat mitä uskovat olleen SA-15 tutkan käynnistyneen ja sitten kahden ohjuksen laukaisun. Koska SA-15 yksikön tutka käynnistettiin vaan ampumiseen eikä ollu päällä aikaisemmin niin se tarkoittaa että ilmakuva on saatu Teheranin yhteisestä ilmakuvasta (mitä nyt normaalistikin olettais ettei joka tutka ole koko ajan päällä).

Siviilikone joka lähtee Teheranin lentokentältä merkataan siviilikoneeksi yhteisessä ilmakuvassa vaikka joutuisivat manuaalisesti tekemään johtotornissa jos transponderit ei toimi.
Se että siviilikone joka lähtee lentokentältä on jollain lailla merkattu viholliskoneeksi yhteisessä ilmakuvassa tarkoittaa että siihen ei voi enää luottaa. Täten Teheranin ilmantorjuntayksiköt eivät voi luottaa tietoihin jotka tulee muilta tutkilta joten joutuvat kaikki käyttämään omia tutkia jos nyt jotain haluavat saada aikaiseks...

Eiköhän tässä nyt oo käynyt niin että joku halus näyttää Iranin johdolle että pääkaupungin ilmasuoja ei pysty toimimaan yhtenäisenä systeeminä koska joku on hakkeroinut heidän kommunikaationjärjestelmän.

Tietenkään Iranilaiset ei tätä halua julkistaa joten "hajonnu moottori" on vastaus kun ei tee mieli selittää miks SA-15 yksikkö yht äkkiä rupes ampumaan kun Pentagon jo meni sanomaan että kyseinen yksikkö käynnisti oman tutkan vasta kun alkoivat ampua (joten virheellinen tieto oli yhteisessä ilmakuvassa)

Miten hyvin Tor on kiinni muissa ilmatilakuvissa. Ite en tiedä onko laite miten kivikautinen
 
Bloomberg: U.S. Tried to Take Out Another Iran Leader on Same Day as Soleimani, But Failed

"Washington (AP) -- The U.S. military tried, but failed, to take out another senior Iranian commander on the same day that an American airstrike killed the Revolutionary Guard's top general, U.S. officials said Friday.

The officials said a military airstrike by special operations forces targeted Abdul Reza Shahlai, a high-ranking commander in Iran's Islamic Revolutionary Guard Corps but the mission was not successful. The officials spoke on condition of anonymity in order to discuss a classified mission.

Officials said both Iranian Gen. Qassem Soleimani and Shahlai were on approved military targeting lists, which indicates a deliberate effort by the U.S. to cripple the leadership of Iran’s Quds force, which has been designated a terror organization by the U.S. Officials would not say how the mission failed."


Käykääs hakemassa rahat pois kuljeksimasta.

USDoSR4J.png
 
Myös USS Vincennes ampui IA655:een kaksi ohjusta. Se on useissa it-järjestelmissä tosiaan ihan normiasetus.
Varsinkin sota-alusten it-järjestelmissä, joiden täytyy varmistaa että kohti syöksyvä meritorjuntaohjus on neutraloitu tai muuten it-operaattorilla voi henkilökohtaisesti ja kirjaimellisesti perse palaa.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Tor-järjestelmässä on ohjusvaunussa valvonta- ja maalinosoitustutkat, joten se ei välttämättä tarvitse tutkaohjausta muualta. MH17-tapauksessa kyse oli myöskin itsenäisesti toimivan tutka- ja ohjusvaunun virheestä tilanteessa, jossa ulkoista ilmatilannekuvaa ei saatu suoralla käyttöyhteydellä.
MH17 tapauksessa telar oli ilmeisesti kuiten sellaisella etäityysellä Venäjän rajajalta (jossa sateliitti kuvista on jo aikaa sitten todettu olleen tutka yms tukikalustoa) että yhteys komentoverkkoon oli mahdillista (eli teoriassa ilmatilakuva olisi voinut olla saatavilla). Iranin tapauksessa ei ole järkevää perustetta että Tor telar olisi ollut itsenäisesti toimivana; tuohan oli käytännössä keskellä krittistä aluetta.
 
Miten hyvin Tor on kiinni muissa ilmatilakuvissa. Ite en tiedä onko laite miten kivikautinen
Ei ole kivikautinen, noita päivitetty viimevuosina (toki tiedä mikä Iranissa on päivitystaso). Kytkeytyy alkuperäisessäkin versiossa komentoverkkoon ja toimii yhdessä moiden ilmatorjunnan järjestelmien kanssa. Toki pystyy itsenäiseen toimintaan. Yleensä taitaa kuiten olla kyse useamman telarin kokonaisuudesta, jotka kytkeytyvät komentoverkkoon.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ctg
MH17 tapauksessa telar oli ilmeisesti kuiten sellaisella etäityysellä Venäjän rajajalta (jossa sateliitti kuvista on jo aikaa sitten todettu olleen tutka yms tukikalustoa) että yhteys komentoverkkoon oli mahdillista (eli teoriassa ilmatilakuva olisi voinut olla saatavilla). Iranin tapauksessa ei ole järkevää perustetta että Tor telar olisi ollut itsenäisesti toimivana; tuohan oli käytännössä keskellä krittistä aluetta.
Järkevä peruste on vika tietoliikenneyhteydessä. Ja se vika on voinut olla yhtä hyvin lähettäjän kuin vastaanottajankin päässä. Silloin jos ilmatilannekuvaa verkosta ei ole saatavilla, pitäisi oikean maalin tunnistamiseen kiinnittää vielä enemmän huomiota ja vastaavasti voimankäyttöä koskevissa käskyissä se pitäisi huomioida. Eri asia on sitten käskyjen noudattaminen, tyypillisesti näissä tapauksissa on paitsi tehty ns. mekaanisia virheitä suorituksissa, myös normatiivisia poikkeamia, eli tehty jotain käskyjen vastaisesti tai jätetty jotain käskettyä tekemättä.

Onnettomuustutkinnoissa tarkastellaan kuitenkin myös järjestelmällisiä tekijöitä, mm. käyttöergonomiaa, varajärjestelmiä ja -menettelyjä sekä ylempien johtoportaiden toimintaa ja koulutusta. Tässä tapauksessa ainakin läntinen tutkintamenettely tarkastelisi hyvin suurella pieteetillä päätöksentekoa siviililiikenteen keskeyttämättä jättämisestä. Siinä on saattanut olla katkosta siviili/sotilasviranomaisten välillä. Vaikka ruotsalaiseen ”asiantuntijamenetelmään” sulkea lentoliikenne IT-asemien ryhmittymisen perusteella päiväkausiksi ei mentäisi, muutaman lentovuoron peruuttaminen yöaikaan odotettaessa vihollisen mm. risteilyohjuksilla tehtäväksi uhkaavaa hyökkäystä, olisi ollut varmasti hyvin perusteltua.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Tor-järjestelmän jo perusajatuksena on suurempien järjestemien ja tärkeiden kohteiden suojaaminen esim. täsmäaseilta. Organisatorisesti SA-15 Gauntlet eli Tor löytyy tämän vuoksi Venäjällä myös S-300/400 yksiköistä.

Tästä voidaan päätellä se, että yksikkö on ollut suojaamassa jotakin tärkeää kohdetta ja on ollut tod.näk. suuremmassa valmiudessa kuin useimmat it-yksiköt. Samoin Suleimanin surmaamisen ja Irakiin tehtyjen ohjusiskujen jälkeen paine on ollut suuri ja liipasinsormi herkässä. Tor nimenomaan automaattitoiminnassa laukaisee 2 ohjusta havaittuun kohteeseen. Ja automaattitoiminto on se perusmoodi, toki ihminen tekee sen laukaisupäätöksen järjestelmän antaman tiedon ja muun ilmatilannekuvan perusteella. Mutta järjestelmä on nimenomaan optimoitu kohtitulevia kohteita vastaan ja voi reagoida niihin paljon herkemmin kuin muuhun.

Tämän on Iran myöntänyt. Eli laukaisu tapahtui kun kone kääntyi tärkeää kohdetta kohti.
 
Verkkouutiset:
Päätös ampua 10 sekunnissa – Näin lentoturma tapahtui
KASPERI SUMMANEN | 11.01.2020 | 14:51- päivitetty 11.01.2020 | 14:56
Iranin vallankumouskaartin ilmavoimien komentaja ottaa täyden vastuun lentoturmasta.

Iranin vallankumouskaartin ilmavoimien komentaja, prikaatikenraali Amir Ali Hajizadeh kertoi lauantaina tiedotustilaisuudessa saaneensa tietää matkustajakoneen alas ampumisesta heti sen tapahduttua tammikuun 8. päivänä. Iran kuitenkin kiisti alkuun, että kone olisi ammuttu alas. Amir Ali Hajizadeh totesi ottavansa täyden vastuun tapahtuneesta ja hyväksyvänsä kaikki mahdolliset seuraukset.

Iran tunnusti viikonloppuna, että kone ammuttiin alas ”inhimillisen erehdyksen” vuoksi. Prikaatikenraali Ali Hajizadehin mukaan vallankumouskaartin ilmapuolustusjoukkoja Teheranin alueella oli lisätty.

– Ilmapuolustus oli saanut varoituksen, että Irania kohti on ammuttu risteilyohjuksia, hän selitti turmaan johtanutta tapahtumaketjua.

Amir Ali Hajizadehin mukaan Boeing 737 -matkustajakonetta luultiin Teheranin lähellä olevassa ilmapuolustustukikohdassa risteilyohjukseksi. Hän kertoi, ettei laukaisupäätöksen tehnyt henkilö ollut kyennyt hakemaan vahvistusta ylemmiltään ”viestintäjärjestelmien sekaannuksen takia”. Lopulta aikaa kerrotaan olleen vain 10 sekuntia, ja laukaisupäätös tehtiin.

– Hän teki näissä oloissa valitettavasti väärän päätöksen, ja ohjus ammuttiin.
Amir Ali Hajizadeh sanoi ilmoittaneensa tapahtuneesta heti Iranin asevoimien pääesikunnalle. Se päätti kuitenkin tehdä asiasta tutkinnan suljettujen ovien takana ja sai työnsä valmiiksi vasta perjantaina.

– Vallankumouskaarti tai armeija eivät yrittäneet salata mitään, mutta asianmukaiset prosessit oli vietävä loppuun.
Ukraine International Airlinesin koneen turmassa sai surmansa 176 matkustajaa ja miehistön jäsentä.

Kertomatta jää, että matkustajakone nousi tavanomaista lentoputkea joten kyseinen laukaisupäätöksen tehnyt oli nähnyt lukuisia vastaavia tutkakuvia/koneita.

Myös se jää ilmaisematta, että tutkakuvassa kyllä pitäisi erottua risteilyohjus ja matkustajakone toisistaan. Samaten se, että kone oli edelleen lennonjohdon ohjauksessa ja ruudulla.

– Ilmapuolustus oli saanut varoituksen, että Irania kohti on ammuttu risteilyohjuksia, hän selitti turmaan johtanutta tapahtumaketjua.
eipä tätäkään ole avattu enempää. Iranin ilmatilaan ei pitäisi olla kenelläkään menemistä kun ei tiedä milloin siellä oletetaan olevan varoituksia risteilyohjuksista. Vai oliko varoitus omista ohjuksista.

– Vallankumouskaarti tai armeija eivät yrittäneet salata mitään, mutta asianmukaiset prosessit oli vietävä loppuun.
Heti tiedotettiin teknisestä viasta. Kyllä se on salailua.
 
Viimeksi muokattu:
Järkevä peruste on vika tietoliikenneyhteydessä. Ja se vika on voinut olla yhtä hyvin lähettäjän kuin vastaanottajankin päässä. Silloin jos ilmatilannekuvaa verkosta ei ole saatavilla, pitäisi oikean maalin tunnistamiseen kiinnittää vielä enemmän huomiota ja vastaavasti voimankäyttöä koskevissa käskyissä se pitäisi huomioida. Eri asia on sitten käskyjen noudattaminen, tyypillisesti näissä tapauksissa on paitsi tehty ns. mekaanisia virheitä suorituksissa, myös normatiivisia poikkeamia, eli tehty jotain käskyjen vastaisesti tai jätetty jotain käskettyä tekemättä.

Onnettomuustutkinnoissa tarkastellaan kuitenkin myös järjestelmällisiä tekijöitä, mm. käyttöergonomiaa, varajärjestelmiä ja -menettelyjä sekä ylempien johtoportaiden toimintaa ja koulutusta. Tässä tapauksessa ainakin läntinen tutkintamenettely tarkastelisi hyvin suurella pieteetillä päätöksentekoa siviililiikenteen keskeyttämättä jättämisestä. Siinä on saattanut olla katkosta siviili/sotilasviranomaisten välillä. Vaikka ruotsalaiseen ”asiantuntijamenetelmään” sulkea lentoliikenne IT-asemien ryhmittymisen perusteella päiväkausiksi ei mentäisi, muutaman lentovuoron peruuttaminen yöaikaan odotettaessa vihollisen mm. risteilyohjuksilla tehtäväksi uhkaavaa hyökkäystä, olisi ollut varmasti hyvin perusteltua.
Ehkäpä Iran tulee valoittamaan vielä syitä, kun kuiten tulivat siihen tulokseen ettei ryssämäinen loputon kieltäminen tule toimimaan. Jos onnettumuustutkintaa ajattelee, niin kyse on kriittisten virheiden ketjusta, nyt Irakiin tehdyn ohjusiskun jälkeen Iran on oletettavasti ollut valmistautunut vastaiskuun, eli polku kriittiseen virheeseen varmasti pyhyempi kuin normaalitilanteessa.
 
Back
Top