Tästäkin olemme samaa mieltä. Onhan tuo BTR:n 60-sarjalainen todetusti melko kamala kapine jalkautua. Ei ihme, että sarja on kokenut päivityksiä -70- ja -80 versioissa.
Virossa olen tutustunut BTR-80 kantaan. Virolaisilla on näitä Kaitseliiton käytössä jv-komppanioissa eri kuvaustehtävissä, recovery vehicleinä sekä tietysti samalla operatiiviseen käyttöön varattuna.
EDIT: JR49, kokemuksesi jojon tehtävistä pettereillä on arvokasta, mielenkiintoista ja harvinaista tietoa tällä palstalla.
Kiitos kiitos, tämähän huvitti minua kovasti, sillä kuvaavaa on, että alkaa olla parasta tietämystäni maanpuolustussaralla se, mitä saatan kertoa jo lähes 20 vuotta sitten sulatetusta asejärjestelmästä
.
Listataan hyviä puolia.
Panssarointi. Kestää kiväärikaliiberista ja ainakin kevyen heittimistön sirpaletta. Ilman muuta etu.
Lämmitys. Talvella oli elvyttävää päästä sen sisälle hyökkäysharjoitusten jälkeen.
Aseistus.
Hiljaisuus. Meni kuin sukkasiltaan, ei siis ärjynyt kuin peto. Monesti metsässä pääsi suorastaan yllättämään, etenkin jos tuuli humisi puissa, ja yhtäkkiä huomasikin vaunun tulevan turhan lähellä uralla.
Ööö… mitäs sitten.
Huonoja puolia
Moottorit. Niiden kestävyys oli kyseenalainen. Jos oli viikon sotaharjoitus, noin neljännes lähti laveteilla korjattaviksi. Varuskuntaharjoituksissa tätä tapahtui myös. Sitten taisi olla versio vioista, että vain toinen moottoreista hajosi, mutta vaunu vielä liikkui? Tällainen mielikuva on.
Eli jo rauhan ajan rasituksessa osa joukoista olisi jäänyt jalkamieheksi tai ahtautunut siihen maastokuorma-autoon, kun prikaatin pääkalustoa olisi hajoillut pitkin teitä. En tiedä miten nopeasti kenttähuolto saisi tuollaisen tehtyä moottorivaihdon.
Ahtaat luukut. Jos kiire tuli, niin ei sieltä kovin nopeasti taisteluvarustuksessa ulos tultu. Apilakset, kessit, kookoot, venttiseiskat, täysi tst-vyö, joopa joo.
Ulkomailta kun katsoo kuvia ja videoita, niin miehet matkustavat mieluummin kansilla. Jäänyt sellainen käsitys, että tilanteissa, joissa voi olla jopa tuliylläkön mahdollisuus. Kertoo vaunun suunnittelusta paljon, että väki vaihtaa panssarin suojan mieluummin mahdollisuuteen toimia nopeasti ja tähystämiseen, korostunee peitteisessä maastossa.
Käytetty taktiikka. Me ajelimme niillä joskus käytännössä kosketukseen, vähintään kärkivaunu olisi ollut alttiina vihollisen tulelle. Lähdetään siis laskennallisesta ajatuksesta, että yhtä joukkuetta vastassa on 3 taistelupanssaria ja noin 10 ryntövaunua. Huonostihan siinä olisi käynyt. Eikä tätä kapiaiset mitenkään moittineet, ei muuta kuin hakkaa päälle.
Kun jalkauduimme ajoissa, niin BTR:t oli käsketty ottaa mukaan. Kun Pasi-kalustolla liikkuvat olisivat raahanneet mukanaan itkoa, meillä se kulki mukana vaunun tornissa. Kokelaan piti aina suunnitella mitä reittiä vaunu olisi kulkenut mukana. No, vaunumiehet olivat erittäin varovaisia viemään sitä miltään uralta ulos. Olen ollut todistamassa, kuinka peukalonpaksuinen paju katkaistaan juuresta ja halkaistaan neljään osaan!! Ettei puhko renkaita. HIDASTA MEININKIÄ.
Kerran yritin vastahyökkäyksessä sitä, että käskin vaunut tieltä ulos, kun niin oli käsketty tekemään. No, ensiksi pomppaa vaunualikessu ulos ja alkaa ajattamaan vaunua pusikkoon. Sitten kaikki pysähtyy, myös kuski tulee ulos ja kirveet kädessä raivaamaan. Seurasin tätä viidakkotaistelua aikani, kello tikitti ja hyökkäyksen piti jo edistyä… BTR:ssä oli vielä joku sellainen juttu väittämän mukaan, että ohjaustangot tai jotkut sellaiset, vääntyivät herkästi rikki, esim. jos rengas oli kiveä vasten ja kuski käänsi, niin tuli joku ongelma.
Korostan, etten ole vaunumies, ja voi olla, että tieto ongelmien syistä tuli vääristyneenä kivääripuolelle, mutta oleellista on, että itäsuomalaisessa metsätieverkostossa BTR toimii käytännössä vain uralla, jos sitä nyt välttämättä piti etulinjaan viedä. Edellä mainitussa tapauksessa luovutin ja käskin vaunun takaisin uralle. Jolloin johtaja tuli vaunun takapuolelle, ja alkoi äääärimmäisen hidas peruuttamisoperaatio… Minulla on mielikuva, että jatkoin jääkärien kanssa eteenpäin ilman vaunuja sillä kertaa.
Kun uria oli, kuten varuskunnissa usein on, ne saattoivat olla sujuvastikin mukana ryhmätasalla tukemassa. Sehän oli messevää, kun sellainen kookoo takoo tulitukea.
Vastustajan tulivoima huomioon ottaen, ei niitä olisi pitänyt etulinjaan tuoda, vaan toimia kuten Paseilla. Taistelutaksina jalkautumistasalle, ja jättää sinne, vaikka miten oli hyvä aseistus. Mainitsinkin, että myöhemmin niitä suunniteltiin kerättäväksi vaunuosastoksi varapäällikön komentoon.
Puolustuksessa piti suunnitella vaunun paikka, ja myös reitit, mitä kautta vaunu ajaa, kun ryhmiä vahvennetaan. Kuten arvata saattaa, liike oli hidasta takamaastossa, ja epäilen, olisiko vaunu päässyt ehjänä perille. Reitit kulkivat aina niin lähellä takamaastossa, että vihollinen olisi sen maalikseen saanut.
Asiaan oli kuitenkin paneuduttu, koska Aukin linnoitusleirillä jätkät kaivoivat lapiopelissä vaunupoteron, sen tien varteen mikä vei Autotukikohtaan, Himotun kuusesta kuitenkin eteenpäin, oikealle puolelle tietä. Tarkoitus oli tukea ryhmän puolustustaistelua. Tämäkin potero osoittaa suoraan mitä parhaimmalle panssariuralle, ja jonkinlaista aukeaakin oli vihollisen tulosuunnassa…
Voi kysyä, miten BTR olisi kestänyt epäsuoraa. Tai miten sille olisi käynyt, jos se olisi peruuttanut poterostaan pois. Kaikista näistä syistä johtuen, eri taistelulajeissa, BTR:n määrä olisi sulanut hyvin nopeasti minimiin. Liikekyky olisi menetetty. Palvelin siis 90-luvun ensimmäisinä vuosina, jolloin traktoriprikaati oli vasta muuntautunut taisteluajoneuvoprikaatiksi, ja olen varma, ettei noin toimittu enää vuosikymmenen lopussa.
Käsittääkseni telamiina tekee pahempaa jälkeä BTR:ssä kuin Pasissa. Pahempi paineisku sisällä tms.
Ase. No joo. Kamala vehje, jos näki vihollisen. Mutta tähtäimen näkökenttä oli minusta aika kapoinen, eikä koko vaunusta muutenkaan erityisen hyvin nähnyt ulos, etenkään metsässä. Kammella siitä sitten veivaamaan ja tähtäämään. Kuten sanottu, kertasinkomies, joka ei ole suoraan pääaseen tulisektorissa, on aika vahvoilla.
Muistaakseni palstalla vaikuttaneet ammattimiehet eivät ole niin vaikuttuneita edes pääaseen toimivuudesta tuossa konstruktiossa, ja tiettävästi BTR-80 ei tarjoa kovin suurta edistysaskelta vanhempaan veljeensä, niin jätettiin ostamatta, vaikka niitä oli tarjolla.
Sinänsä muistan Kasikymppisenkin. Niitä oli kaksi, sisälle ei päästy, mutta nähtiin niitä maastotesteissä ja voi pojat että se liikkui räyhäkkäästi Kuuskymppiseen verrattuna.
Myöhemmin BTR-60:n tekniikka oli sitten niin kulunutta, että kuulemma paraateissakin olisivat sammuneet. Mitään emme menettäneet, kun ne vietiin stenattavaksi.
Näistä 90-luvun Pasi-, Nasu ja Bankku-pumpuista voisi myös joku kertoa ruohonjuuritasolta. BTR nyt kuitenkin oli kuriositeetti.
Tässä nyt jotain keskustelun pohjaksi, miten se näyttäytyi nuorelle taistelunhaluiselle kokelaalle, josta intti oli hauskimmillaan silloin, kun pääsi syöksymään ja tetsaamaan. Olin ao. vaunun kanssa tekemisissä todella monessa taisteluharjoituksessa ennen ja jälkeen Haminan. Se oli meidän taksi.
