Jalkaväentaistelijan lajianalyysi.

Second

Eversti
Ok. Hirveän laaja aihe.

Luullakseni kaikille on suurin piirtein selvää mitä jalkaväentaistelijan taistelutoiminta, sekä sekä ennen ratkaisutaisteluvaihetta, ratkaisutaisteluvaiheessa, ja itse taistelutilanteessa, mutta koitan koostaa jonkinlaiset raamit siihen mitä fyysisen toimintakyvyn osa-alueita nämä vaatii.

Eli millaista se ratkaisutaistelu oikein on? Poislukien itse taistelutehtäväte (johon paneudun myöhemmin). Useita vuorokausia, jopa viikkoja kestävää. Pääasialliset fyysiset (ja psyykkiset) rasitteet tulevat valtavasta määrästä matalan tehon liikuntaa (siirtymisiä, linnoitautumista), huonosta huollosta, sekä puutteellisesta unenmäärästä. Toki ymmärrän että nykyään äiti tuo jäätelöbaarista pojalleen pirtelöt tietokonetuolilla varustettuun poteroon ja saattaapa persevää poikaansa auttaa sen 10 metriä ajoneuvoon siitymisenkin kanssa, mutta uskoakseni tämmöisestä teknologisesta kehityksestä huolimatta taistelijan pitää olla varautunut siihen että äitiä ei aina ole saatavilla (ja vanhempia reserviläisiä tämä koskee suhteessa vaimoon).

-Mitä fyysisen suorituskyvyn osa-alueita tämä vaatii? No lähinnä hyvää rasva-aineen vaihduntaa ja hyvää peruskestävyyttä. Rasva-aineenvaihdunta siksi että tällöin ihminen kykenee säästämään hiilihydraattivarastoja jos/kun tarvitaan intensiivistä suorituskykyä. Lisäksi hyvä rasva-aineenvaihdunta parantaa jaksavuutta jos/kun hiilihydraattivarastot loppuu.

-Miten treenataan? Kaikella mikä kestää reilun kaksi tuntia (toki jäätöbaaritaistelijallemme jo 30 min kävely (äitin avustamana) on ylipitkä suoritus). Juoksijoiden ns. pitkälenkki on hyvä esimerkki tästä, juostaan keveällä rasitustasolla paljon. Metsätyöt sekä pitkät vaellusretket on arkisempi esimerkki. Metsätystä en kelpuuta ihan hevillä, liikkeen pitää jatkua lähes katkeamattomana useita tunteja... Ja tämä tarkoittaa metsästäjää, ei koiraa (tai metsästäjän äitiä).

Rasva-aineenvaihdunta on sitten toinen juttu. Tätähän voidaan kehittää ylläolevalla treenillä, mutta toinen on ruokavalio. Eli kuuluisa karppaus, ongelma on vaan sotatilanteessa se että hiilareilta ei voi välttyä (kunnes armeija tarjoaa pelkkää rasvaa ja proteiinia huollon kautta) joten kroppaan kehitetyt aineenvaihdunnalliset adaptaatiot ruokavalion kautta häviää kohtuu nopeasti. Lisäksi rasvanpolttajat ja kofeiini ja muut tehosteaineet menettää tehoaan pitkäaikaisessa käytössä.

Onko joku vielä hereillä? Eikö. No ei se mitään, jatketaan:

Entäpä itse taistelutehtävät tyypillisimmillään hyökkäys? Oman kehon painoa + noin 20-30 kiloa varustelita pitää liikuttaa juosten, ryömien, kontaten, syöksyen, kävellen. Jos tyypillistä hyökkäystä ajatellaan niin taitettava matka on jotakin 400-700 metrin välissä, matkana ei pitkä mutta juuri se että matkaa ei voi taittaa kävellen (äitiin nojaten) tai tietokonetuolissa istuen (äiti työntäen) asettaa nykytaistelijalle tiettyjä rajoituksia.

-Mitä fyysisen suorituskyvyn osa-alueita tämä vaatii? Asettaisin voimakestävyyden aika suureen rooliin, toinen asia on laktaatin (=maitohapon) puskurointi kyky ja palautumiskyky. Ja ei, maitohappo ei tarkoita tässä yhteydessä äidin tekemää pirtelöä. Myös voimaa tarvitaan haavoittuneiden evakuiontiin sekä oman ja kaverin varustuksen kantamiseen ja liikuttamiseen asianmukaisella tavalla (ryömiminen!).

-Miten treenataan? Vauhtikestävyyttä pitäisi treenailla, eli pitäisi pyrkiä nostamaan cooperin tulosta. 20 minuttia tai enemmän sellaista vauhtia että se tuntuu lievästi pahalta (ei tarvitse oksentaa äidin suklaapirteöä ulos lenkin päätteeksi), toinen juttu on sitten intervalliharjoittelu johon löytyy variaatioita vaikka mitenkä, jos rakas lukija on kuullut HIT-treenistä kaikkeen kykeneväisenä ihmeharjoituksena niin unohtaa sen ja tekee enemmin vauhtikestävyyttä tai matalamman intensiteetin intervalleja. Taistelussa usein on kyse toistuvista kovista suoritteista joissa voidaan väsyä voimakkaastikin mutta silti minuuteissa pitäisi kyetä toiseen samanlaiseen suoritukseen (rynnäkkötasalle siirtyminen, itse hyökkäys/rynnäkkö asemiin, asemissa taistelu ja tavoiteeseen siirtyminen). Tässä suhteessa käsittääkseni on nopeus-koulukuntaa joka pitää nopeutta kestävyyttä tärkeämpänä, mutta en oikein jaksa löytää hyviä perusteita tähän. Ongelma on se että nopeus ja kestävyys ovat ovat toistensa vastakohtia. Sotilas tarvitsee myös voimaa joka jo itsessään sotii kestävyysharjoittelua vastaan, joten harjoittelu kokonaisuutena käy huomattavasti hankalammaksi kun nämä kaikki kolme pitää yhdistää. Siksipä hyökkäysnopeuden kehittämisen mielestäni pitäisi lähteä sitä kautta että sotilas kykenee liikkumaan kestävästi (joka itsessään lisää noeutta, ajatelkaa coopperin tulosta parempi kestävyys nopempi juoksunopeus), lisäksi voima lisää nopeutta jo itsesään jossakin määrin, joten mielestäni sotilaan toiminnassa nopeutta erikseen ei tarvitse treenata.

Juoksu on toki se tyypillisin lajivalinta, mutta ottaen huomioon miten vamma herkkä laji se on en lähtisi ilman varauksia suosittelemaan, toki cooperin testi kehittyy parhaiten juoksemalla, mutta kunto ei kehity sillä että penikkataudin vuoksi pidetään muutaman kuukauden tauko liikunnasta aina kun on viitsitty juosta se pari-kolme viikkoa. On se muuten ihmeellistä että vaikka ihminen on luotu juoksemaan niin juoksu on kuitenkin kaikkein vamma-alttein laji; kiitos Nike ja muut kenkävalmistajat, kiitos äiti ja kiitos maitopirtelö... No mutta takaisin aiheeseen:

-Pyöräily/kuntopyöräily (vaikkakin sitä saa harrattaa karkeasti 1,5-2 kertaa enemmän kuin juoksua saman kehityksen aikaan saamiseksi, liikuttava lihasmassa on sen verran pienempi). Kuntopyörissä on se hyvä puoli että on kohtuu halpoja jos vertaa crosstrainereihin, juoksumattoihin tai soutulaitteisiin. Tosin en tiedä minkä laatuisia ne halvimmat on.
-Hiihto. Koko kropan liikettä.
-Crosstrainer (eli ellipsivehje tai mikä se on), luulen että tämä on yhtä hyvä kuin hiihto liikuntaljina koko kropan kestävyyden kehittäjänä. Kohtuu kalliita, itselläni on joku 400-500€ värkki jota on joutunut hitsailemaan kasaan... On sitä kyllä poljettukin.
-Soutulaite, aika outo lintu minulle. Muuten olisin ostanut mutta kalliita saatana. Concept 2 tuntuu olevan se johon ylipäätään kannattaa rahansa hassata.. Tai ehkä nämä on niitä juppejä.
-Uinti... Ei hajuakaan miten hyvä/huono liikuntamuoto tämä on. Ongelmana on ehkä lähinnä jalkojen rooli. Sotilas kuitenkin toimii jaloillaan.

Onko joku vielä hereillä? Eikö. No ei se mitään, jatketaan:

Voimaharjoittelusta yleisesti:

Taistelijalla on paikkansa voimaharjoittelulla joka tähtää koko kehon lihasten kasvuun ja vahvistumiseen, sotilas joutuu kantamaan kohtuu raskasta kuormaa pitkiä aikoja joka voi johtaa loukkantumisiin ilman riittävää lihasvoimaa joka suojaa etenkin polven ja olkapäiden niveliä ja selän välilevyjä. Lisäksi tätä ylimääräistä massaa pitää voida liikuttaa nopeasti ja kestävästi niin koko kehon lihaksiin tarvitaan monipuolisesti voimaominaisuuksia. Perusvoima eli lihasmassa on siinä mielessä hyvä juttu että se ei erikoistu mihinkään mutta toisaalta tämä tarkoittaa sitä että se voi tehdä vähän kaikkea. Esim hermostollinen voima on aika liikekohtainen juttu. Toisaalta myös voimakestäyyttä tarvitaan, koska etenkin juuri ryömistä rasittaa koko kropan lihaksistoa. Lisäksi huomaattaisin että kun puhutaan jostakin 20% ylimääräisestä painosta varusteiden muodossa niin voima lisää myös kestävyyttä tiettyyn rajaan saakka.

Koska voimatreeni on suurimalle osalle ihmisiä outoa/mutua niin keskitynpä siihen vähän tarkemmin. Mielestäni ns bodaustreeni isoilla perusliikkeillä (maastaveto/rinnalleveto, kyykky, leuanveto/kulmasoutu, penkkipunnerrus/dippi) on käypäinen ja helposti lähtettyävä vaihtoehto. Liikealueet siis sekä hermostollisen perusvoiman puolella 5-8 toistoa per sarja että maitohappoja tuottavia 12-20 toiston sarjoja. Toinen juttu on sitten (uudelleen) pinnalle nousseet kahvakuulat joita venäläiset ovat käyttäneet neukkulan ajan aika merkittävänä sotilaskunnon (kestävyys, voimakestävyys ja voima) kehittäjänä, mutta nytpä ne leviävät aika kovaa vauhtia pitkin maailmaa sekä kuntoilu- että kilpailuvälineinä. Jos reserviläinen tekisi pelkkää etuheilautusta 20-24 kiloisella kuulalla niin noin yksinkertaisella treenillä kehittyy sekä voima että kestävyyskin, itselläni ja monella muulla mm maastavedon tulos nousi pelkästään 16-24 kilon kuulaa heiluttelemalla. Jos/kun etuheilautuksia tehdään satoja kappaleita yhden harjoituksen aikana, jolloin suoritus aika luonnollisesti kasvaa, niin se kehittää jo kestävyyttäkin jossakin määrin (ainakin enemmän kuin että äiti kantaa rappuset alas autoon). Eli kehittäkseen voimaominaisuuksia ei välttämättä tarvitse hommata salijäsenyyttä ja ajaa naapurikuntaan nostaman puntteja tai ostaa levytankoja kotiin.

Toki voimaharjoittelu on loputon suo. Väineitä, liikkeitä, ja lajeja on tuhoton määrä. Siksi toin tuon kahvakuulan tuohon rinnalle, esimerkiksi. Mutta puhtaaseen voimanhankintaan perinteinen levytankotreeni on kyllä paras.

-Mitä muita ominaisuuksia tarvitaan? Pääasiallisena juttuna tulee mieleen liikkuvuustreeni, eli venyttelyt. Voimatreenit erityisesti jäykistää paikkoja ja toisaalta vaatii vetreitä paikkoja. Muutenkin sotilas etenkin AKE:ssa joutuu kykkimään monenlaisissa asennoissa ja liikkumaan esteiden yli yms. Ainakin perusliikkuvuus pitäisi pyrkiä säilyttämään... Toki nykyään kun kyhjötetään tietokonetuolissa ja äiti hoitaa siirtymiset autoon ja autosta niin perusliikkuvuudessa etenkin hartia ja lonkkaseudulla on aika isoja ongelmia. Eli ihmisillä on vaikeuksia niinkin helppojen asioiden kanssa kuin kyykkyyn menossa tai siinä pitkiä aikoja olemisessa! Äiti ei ole tuomassa tietokonetuolia joka paikkaan vaikka omaa rakasta suklaapistelöporsastaan ylitse kaiken rakastaakin (siksi kai tässä jamassa ollaankin?).

Kuntotestauksista voisi vielä huvikseen kirjoitella tältä pohjalta uudistetun version. Vaan onpa tätä tullut jo kirjoitelua vähän liikaakin.

Lajeista olisi vielä mielenkiintoinen kirjoittaa jotakin, koska etenkin crossfit (sotilas-poliisi-pelastus-aloille alkujaan suunnattuna), kahvakuulailu ja monet muut kehittävät aika hyvin sekä voimaa että kestävyyttä, en lähtisi kuitenkaan julistamaan että yksi laji on ylitse kaiken, vaikkakin tämä on ainakin nykyään valitettava fitness-alan trendi. Jalkaväkitaistelijan ammatissa vaaditaan runsaasti erillaisia ominaisuuksia. Mutta perushyvänä kombinaationa pitäisi keveää peruskestävyysarjoittelua, vauhtikestävyyshajroittelua, sekä kuntosaliharjoittelua ja venyttelyä. Määristä en ala puhumaan mitään, jokainen tehkööt (tai olkoot tekemättä) sen mitä viitsii ja kehtaa.

"ÄITIIII! TUO PIRTELÖÖ!"

Ps. Ja loppuun sellainen disklaimeri että en minä ekspertti aiheessa ole, on tämän aiheen ympärillä tullut pyörittyä nyt useampi vuosi, mutta kaukana minkäänsortin asiantuntijasta olen kyllä. Etenkään mitä tulee tuohon rasva-aiheenvaihdutaan, ravintojutut on sen verran uusia.
 
Viimeksi muokattu:
Offtopic
Vihollinen lähestyy ja käyttää kaikkia tie-uria. On siis sama että minne asetan 300kg pommini, jossain vaiheessa kysyntä kohtaa tarjonnan.
Työni on tappioiden tuottaminen, ja ainoa täsmennys oli että kohteena vastapuoli eikä omat.

Laitan ne tien varressa olevaan romuttuneeseen kuorma-autoon, jonka maataistelukone tai kärkijoukko on aikaisemmin tuhonnut. Yksi ämpäri äänenvaimentajaan, toinen diesel-tankkiin ja kolmas hattuhyllylle. Ohjelmoin sytyttimet räjähtämään kun lähistöllä on riittävästi rikkidioksidia. Suomalaiset käyttää rikitöntä polttoainetta, vihollinen ei. Alueella pitää olla saattue, että raja-arvo ylittyy.

Tarvitsen aivolihaksia ja lajini on shakki.
 
Minusta second hieman pelkistät sitä, että juokseminen on vammaherkkää hommaa. Ihminen kestää helvetisti juoksuharjoittelua, jos seuraavat asiat toteutuvat:

- älä juokse kovilla alustoilla, tai ainakin mahdollisimman vähän
- älä juokse liikaa tasavauhtista monotonista, vaan jäljittele juoksuharjoittelussa kivikauden metsästäjän juoksutarpeita ja - tapoja
- älä ole liian painava. 180-senttisen mieshölköhtelijän paino ei saisi olla ainakaan yli 70 kg.
- aika moni kärsii liian paksupohjaisen jalkineen tuomista ongelmista, vaimennusta ei tarvi, jos vältät asfalttia
 
Minusta second hieman pelkistät sitä, että juokseminen on vammaherkkää hommaa. Ihminen kestää helvetisti juoksuharjoittelua, jos seuraavat asiat toteutuvat:

- älä juokse kovilla alustoilla, tai ainakin mahdollisimman vähän
- älä juokse liikaa tasavauhtista monotonista, vaan jäljittele juoksuharjoittelussa kivikauden metsästäjän juoksutarpeita ja - tapoja
- älä ole liian painava. 180-senttisen mieshölköhtelijän paino ei saisi olla ainakaan yli 70 kg.
- aika moni kärsii liian paksupohjaisen jalkineen tuomista ongelmista, vaimennusta ei tarvi, jos vältät asfalttia

Juu lähinnä siteerasin tilastoja joissa muistaakseni punttisali-harjoittelussa vammoja tuli 3% harrastajista tuhatta harjoitustuntia kohti. Prosenteista en ole ihan varma mutta kuitenkin. Juoksussa tämä määrä oli kuitenkin kymmenkertainen.

Noista pointeista olen samaa mieltä. Tuon asfaltin suhteen tosin olen vähän toista mieltä, mutta lähinnä siinä suhteessa että asfaltti on kuitenkin hemmetin hyvä alusta juosta ilman vaimennusta silloin kun opetellaan juoksemaan terveellä askeleella (eli päkiäaskelluksella siten että maakontakti syntyy tasapainopisteen alle ja askeltiheys on korkea), se ei anna anteeksi jos jalkaa käyttää väärin ilman pehmustusta. Itse opin terveen askeleen vasta paljasjalkajuoksun kautta, sitä ennen niin penikka- kuin polvivaivat vaivasi. Kenkänä olikin joku Niken huippuvaimennettu hirvitys.

Ja kun askel on terve niin eipä asfalttiakaan tarvitse pelätä (tai siis vaimennus ei sitä yhtään paremmaksi muuta), tutkimusten mukaan terve päkiäaskellus paljainjaloin ei aiheutta iskua jalkaan sen enempää kuin huippuvaimennettu kanta-astuntakaan. Pehmusteet on siinä mielessä ehkä vähän arvelluttavia juttuja että pienikin pehmustus saattaa ohjata askelta väärään suuntaan... Muistaakseni Bostonin maratonilla jakoivat halukkaille juoksijoille vibramin varvastossuja joissa oli keveä vaimennus ja lopputulos oli että porukka jatkoi onnellisesti kanta/tasa-askeleella juoksua, vaikka odotettiin että he vaihtaisivat päkiä-askeleeseen (oliko vaimennus syyllinen tähän? ehkä). Mutta mitenkään kovin kattavana otoksena en tätä pitäisi. Itsellä ainakin aiemmin on ollut niin että pari kertaa kesässä saa juosta lenkin paljainjaloin jotta tekniikka pysyy terveenä, mutta minä ylipäätään juoksen kengillä joissa ei ole kantakorotusta eikä oikein vaimennustakaan (sandaalit avantotossut, mokkasiinit). Nyt tulee juostua ehkä vain kahdesti viikossa hitaita keveitä lenkkejä joten nykytilanteesta on vaikea sanoa.

Mutta kylläpä hiekkatiet ja pururadat tietysti parempia alustoja on juosta, siinä ei mitään.

EDIT: juotuu editoimaan aivopieruja vähän joka käänteessö,
 
Viimeksi muokattu:
Juu lähinnä siteerasin tilastoja joissa muistaakseni punttisali-harjoittelussa vammoja tuli 3% harrastajista tuhatta harjoitustuntia kohti. Prosenteista en ole ihan varma mutta kuitenkin. Juoksussa tämä määrä oli kuitenkin kymmenkertainen.

En ole expertti, en tutkija, joten ihan vain mututuntumalta:

Juoksen ite maratonia, viime kesän huippuna cooper meni sinne 3500m paremmalle puolelle, tänäkin vuonna useamman tulen niitä juoksemaan. Tunnen monta ihmistä jotka juoksua harjoittavat/ovat yrittäneet harjoittaa.
Tuo %-luku voi ihan olla totta, MUTTA oma havaintoni on se, että ihmiset ovat vain aaseja eivätkä osaa juosta oikein, eikä suoranaisesti se, että juoksu itsessään aiheuttaisi enempää vaivoja.

Täysin oma mielipiteeni, voi olla ihan täyttä shaibaa.
 
yle 23.3.2014 klo 10:23
Haluaisitko aloittaa juoksemisen? Asiantuntijat neuvovat, miten onnistut
Keväinen auringonpaiste ja sulat reitit houkuttelevat lenkkipolulle. Entiset huippujuoksijat ja kokeneet juoksuvalmentajat Samuli Vasala ja Kirsi Valasti opastavat, miten aloittelija pääsee harrastuksessa vauhtiin eikä into lopahda muutamassa viikossa.

Juoksuharrastusta aloittavan kannattaa asettaa itselleen ensimmäisenä konkreettinen tavoite. Se voi olla vaikkapa juoksutapahtumaan osallistuminen tai painon pudottaminen, ehdottaa Suomen Urheiluliiton harrasteliikuntajohtaja ja moninkertainen Suomen mestari Samuli Vasala.

– Tavoite pitää moottorin vauhdissa, hän sanoo.

Vasalan mukaan tärkeää on aloittaa säännöllinen liikuntaharrastus: jotain liikuntaa kolmesta viiteen kertaan viikossa. Juokseminen kannattaa ottaa mukaan muun liikunnan kuten kävelyn ja pyöräilyn joukkoon pikkuhiljaa ja maltilla. Muutoin juoksu ei tunnu mukavalta ja tärähdykseen tottumattomat jalat voivat kipeytyä.

– Aivan aloittelijalla ensimmäisen kuukauden aikana vain pieni osa harjoittelusta tulisi olla juoksua. Sen jälkeen voi tehdä jo vaikka kolme juoksuharjoitusta viikossa.

Laji on rankka. Pitää jaksaa nostaa itsensä ylös, ja silloin syke nousee helposti aloittelijalla korkealle.

- Kirsi Valasti

Juoksuvalmentaja ja entinen kestävyysjuoksija Kirsi Valasti suosittelee lähtemään lenkille ajatuksen kanssa ja kuuntelemaan kehoaan. Aluksi juokseminen voi tuntua jäykältä ja nihkeältä.

– Laji on rankka. Pitää jaksaa nostaa itsensä ylös, ja silloin syke nousee helposti aloittelijalla korkealle.

Kävelyn ja juoksun yhdistelmä auttaa alkuun
Samuli Vasala ja Kirsi Valasti neuvovat aloittamaan harrastuksen juoksua ja kävelyä vuorottelemalla. Aluksi riittää puolikin tuntia, esimerkiksi pari minuuttia kävellen ja pari minuuttia hölkäten.

– Kannattaa juosta sen aikaa kun pystyy pitämään asennon ryhdikkäänä ja sitten taas kävellä, Valasti sanoo.

Valastin mukaan aluksi ei kannata juosta peräkkäisinä päivinä, jotta nivelet eivät rasitu liikaa. Sen sijaan voi treenata vaikkapa lihaskuntoa.

– Lihaskunnon merkitystä ei voi korostaa liikaa. Juoksemisessa tarvitaan keskivartalosta asentoa ylläpitävää voimaa ja terävyyttä, jotta lantio ojentuu nopeasti ja askel rullaa, ja myös kimmoisuutta.

Kannattaa myös hankkia kunnon juoksukengät, jotka sopivat omalle jalalle.

Viisi kilometriä kuukauden harjoittelulla
Millainen kehittyminen sitten on realistista? Vasala ottaa esimerkiksi perusterveen aloittelijan, joka lähtee aivan nollasta ja jolla ei ole mitään treenitaustaa.

– Tällainen henkilö pystyy juoksemaan yhtäjaksoisesti viisi kilometriä kuukauden säännöllisellä treenaamisella ja puolimaratonin neljän kuukauden harjoittelulla.

Jos harrastuksessa on ollut pitkä tauko, riippuu kuntoon pääsemisen nopeus esimerkiksi iästä, aiemmasta liikuntataustasta ja ylipainosta. Vasalan mukaan tauon jälkeen kannattaa kuunnella itseä ja arvioida lähtötaso heikommaksi kuin se on.



Onnistuneen harjoituksen jälkeen pitäisi olla sellainen fiilis, että hitsi kun oli kivaa ja olisi mennyt vielä vähän tai enemmänkin.

- Samuli Vasala

Puolimaratonin juokseminen esimerkiksi 2–2,5 tuntiin vaatii harjoittelua rauhallisella intensiteetillä.

– Oikea vauhti on sellainen, että pystyy juttelemaan kaverin kanssa ja harjoituksen jälkeen on elinvoimainen olo. Syke ja vauhti ovat yksilöllisiä. Aloittelijalle rauhallinen vauhti voi tarkoittaa esimerkiksi 7–8 minuutin kilometrivauhtia, Vasala sanoo.






Oikea vauhti on sellainen, että pystyy juttelemaan kaverin kanssa ja harjoituksen jälkeen on elinvoimainen olo. Syke ja vauhti ovat yksilöllisiä. Kuva: Yle
Odotus palkitaan
Paljon kuntoilijoita valmentanut Vasala on havainnut, että tavallinen virhe on arvioida kunto väärin ja treenata omaan tasoon liian vaativasti. Juokseminen tuntuu joka kerta raskaalta ja into lopahtaa parissa viikossa.

– Onnistuneen harjoituksen jälkeen pitäisi olla sellainen fiilis, että hitsi kun oli kivaa ja olisi mennyt vielä vähän tai enemmänkin. Kun tätä toistaa säännöllisesti kolmesta viiteen kertaa viikossa useiden viikkojen ja kuukausien ajan, alkaa tapahtua.

Valastin mukaan juoksuharrastus saattaa tyssätä siihen, että odotukset ovat liian korkealla. Juoksu on myös armoton laji: huonona päivänä väsymyksen tuntee heti kropassaan.

Mutta harjoittelu palkitaan, hän lupaa. Viimeistään silloin, kun saa ensimmäisiä kokemuksia siitä, ettei edes huomannut juosseensa pitkään ja juoksu on kulkenut kuin itsestään.

– Juoksu on nautittavaa ja pääsee jopa flow-tilaan.

Ryhti ja askeltiheys tärkeimmät
Vasalan mukaan aloittelijan ei kannata kiinnittää loputtomasti huomiota juoksutekniikkaan, vaan ottaa haltuun perusasiat eli ryhdin ja askeltiheyden.

En käsitä sitä ajattelua, että olisimme kaikki valmiita juoksemaan ja oppisimme sen yhdestä tekniikkakerrasta.

- Kirsi Valasti

– Kun askel pidetään hieman normaalia tiheämpänä ja asento ryhdikkäänä, juoksusta tulee automaattisesti taloudellisempaa.

Valasti huomauttaa, että tekniikan hallitseminen on elinikäinen projekti, niin huipuille kuin kuntoilijoille.

– En käsitä sitä ajattelua, että olisimme kaikki valmiita juoksemaan ja oppisimme sen yhdestä tekniikkakerrasta. Eihän tennistäkään yhdellä kerralla opita. Tärkeää olisi saada kiinni siitä tunteesta, kun juoksee ryhdikkäänä ja juokseminen ei mene istumiseksi eivätkä reidet väsy.
 
Näistä urheilumuodoista joissa tavoite on edetä paikasta toiseen pyöräily on suosikkini. Itseäni juoksussa "häiritsee" se, että maisema vaihtuu minun tahdilla kovin hitaasti. Koen paljon mielekkäämmäksi pyöräillä kun maisemakin vaihtuu ihan eri tavoin, toki harjoitteena juoksu on rajumpaa mutta toisaalta pyöräily ei taida samalla tavoin rasittaa kehoa, ainakaan jos on ylipainoa. Tälläisenä talvena ympäri vuoden pyöräily ei edes vituta kovin paljoa, toki normaalimpanakin talvena se onnistuu ja nastarenkaat lisää turvallisuutta.

Juoksusta intervallit kelpaa hyvin, ne kun on sopivan lyhyitä että homma pysyy "nautinnollisena" (mikä on toki hieman outo sanavalinta intervallien yhteydessä).
 
Piristävää luettavaa! Miten sattuikin, että juuri tuumin MP-netin kaipaavan tällaisia tekijöiden kirjoittamia, käytännönläheisiä mini-artikkeleita erilaisista nurmipora-tason aiheista, kautta aselajispektrin.
Mikäli homma saadaan pyörimään laajemmassa mittakaavassa, voisi tässä olla aihe uuteen osioon foorumilla...

Henkilökohtaisesti olen kokenut lihaskunnollisen uudelleensyntymisen siirryttyäni sataprosenttisesti (pl.sotahommat) tuettomien "barefoot"-kenkien käyttöön. Kun käytännössä jokainen askel päivässä on tavallaan treeniä, on helppo saada pitkä plussa lopputulokseksi. Tätä kautta jalkani ovat myös saaneet ulosmitattua tuellisista hi-tech maihareistani uusia tehoja, kun itse jalat ovat tuhannen kertaa paremmassa kunnossa, kuin ennen maihareissa sun muissa päivittäin hautoessaan. Oikeastaan huomattavin kehitys on tosin tapahtunut keskiruumiin ja selän alueella, josta on löytynyt ja kasvanut "ihan uusia" lihaksia! Käsinkosketeltavimmin tämä näkyy täysi taisteluvarustus, suojaimet mukaanlukien, päällä temmeltäessä, kun askel liitää ja varustus liikkuu ympäriinsä aiempaa paljon helpommin, vaikka esimerkiksi cooper-tulokseni on lähivuosina nähnyt lähinnä rankkaa laskusuhdannetta.

Jokapäiväiseen käyttöön on myös saatavilla ihan normaalin näköisiä kenkiä (Vivo barefoot, Merrell jne.), jos Five Fingersien ulkonäkö ja toisten ihmisten hilpeä suhtautuminen niihin ei miellytä. Tästä tosin täytyy mainita, että jalkani tuntevat olonsa parhaaksi juurikin noissa "hassuissa" varvastossuissa, ne kun ovat enemmänkin jalan muotoja tarkasti mukaileva toinen iho, kuin tavanomainen kenkä.
Kenkäasioissa ollaan mielestäni menty pieleen, monen muun asian ohella, viimeisen 30 vuoden aikana. Ylipehmustetut ja -vaimennetut, alunperin huippu-urheiluun tarkoitetut ilmatyynytossut ovat markkinavoimien takia siirtyneet jokapäiväisiksi arkijalkineiksi. Tämä näkyy suoraan ihmisten tuki- ja liikuntaelinten rapistumisena, kun jokapäiväisen käytön sijaan ne nukkuvat suurimman osan ajasta ruususen unta.

Hyvän lihaskunnon ja kestävyyden merkitystä ei tosiaan voi liikaa painottaa! Taistelijan varustus leviää painossa ja laajuudessa käsiin ja nykyaikaisen taistelun tempo sen kuin kasvaa entisestään.
 
Valmistautuessani mökkiksen pääsykokeisiin treenasin juoksua ilman kenkiä. Noin 3-4km lenkki päivittäin. Alkukesästä jalkapohjat oli pirun arat mutta parissa kuukaudessa tilanne muuttui siten, että maastopolun kävyt, juuret ja kivet eivät aiheuttaneet mitään erityistuntemuksia. Samalla jalkapohjat parkkiintuivat sikäli hyvin, että asfaltilla olleet lasisirpaleet eivät kyenneet nahkaa rikkomaan.

Samalla jalat vahvistuivat muutenkin ja alokkaana kärsimäni rasitusmurtumat eivät ole vaivanneet sen koommin.

Valitettavasti sotilasopetuslaitoksissa ja sotilasuralla moinen alkukantainen kengättömyys on ehdoton EI! joten hukkaan meni hyvät pohjanahat opistoon päästyäni.
 
Valmistautuessani mökkiksen pääsykokeisiin treenasin juoksua ilman kenkiä. Noin 3-4km lenkki päivittäin. Alkukesästä jalkapohjat oli pirun arat mutta parissa kuukaudessa tilanne muuttui siten, että maastopolun kävyt, juuret ja kivet eivät aiheuttaneet mitään erityistuntemuksia. Samalla jalkapohjat parkkiintuivat sikäli hyvin, että asfaltilla olleet lasisirpaleet eivät kyenneet nahkaa rikkomaan.

Samalla jalat vahvistuivat muutenkin ja alokkaana kärsimäni rasitusmurtumat eivät ole vaivanneet sen koommin.

Valitettavasti sotilasopetuslaitoksissa ja sotilasuralla moinen alkukantainen kengättömyys on ehdoton EI! joten hukkaan meni hyvät pohjanahat opistoon päästyäni.
Toisinsanoen sinusta kehkeytyi hobitti \o

Ite tekis mieli lähtee noilla Five Fingerseillä lähtee testaamaan. Ainoa vähän pelote on lähinnä nuo lasinsirpaleet, kaupunkimaisemia pitkin juoksen 90% ajasta.
Pitääpä miettiä, pitääpä miettiä...
 
Lasinsiruja ei kannata sen kummemmin pelätä, on noissa useimmissa sen verran vahva vibram-pohja kumminkin. Asfaltilla juoksen itsekin eniten. Sen verran annan vinkkiä, että kannattaa aluksi ottaa todella rauhallisesti. Omalla kohdalla 10km+ lenkki normilenkkareilla vaihtui ensiksi 1,5km hiippailuksi (jonka jälkeen jalat olivat 5 päivää aivan saatanan tukossa), mutta pikkuhiljaa treenaamalla homma lähtee luistamaan. Tekniikka on kaikki kaikessa. Barefoottailua aloittaessa kannattaa oikeasti aloittaa n. 10% käytöllä, jossa loput 90% on siis normaalikengillä, jotta jalka saa levätä ja tottua täysin uuteen tapaan liikkua. Pahimmillaan voi aiheuttaa itselleen erilaisia rasitusvammoja. Periaatteessa asiaan voi suhtautua melkein kuin joutuisi halvaantumisen jälkeen opettelemaan uudestaan kävelemään (okei, hieman kärjistetty esimerkki..).
 
Lasinsiruja ei kannata sen kummemmin pelätä, on noissa useimmissa sen verran vahva vibram-pohja kumminkin. Asfaltilla juoksen itsekin eniten. Sen verran annan vinkkiä, että kannattaa aluksi ottaa todella rauhallisesti. Omalla kohdalla 10km+ lenkki normilenkkareilla vaihtui ensiksi 1,5km hiippailuksi (jonka jälkeen jalat olivat 5 päivää aivan saatanan tukossa), mutta pikkuhiljaa treenaamalla homma lähtee luistamaan. Tekniikka on kaikki kaikessa. Barefoottailua aloittaessa kannattaa oikeasti aloittaa n. 10% käytöllä, jossa loput 90% on siis normaalikengillä, jotta jalka saa levätä ja tottua täysin uuteen tapaan liikkua. Pahimmillaan voi aiheuttaa itselleen erilaisia rasitusvammoja. Periaatteessa asiaan voi suhtautua melkein kuin joutuisi halvaantumisen jälkeen opettelemaan uudestaan kävelemään (okei, hieman kärjistetty esimerkki..).

Erittäin hyvä kirjoitus. Ja erityisesti juuri tottuneelle juoksijalle nämä varoitukset on erityisen asiallisia. Jos on juostu vaimennetuilla kengillä kanta- tai tasa-askelta ja cooperin tulos on 3500metriä eli keveätkin vauhdit on "kohtuullisia" niin jalkaterä voi joutua melkoiselle rasitukselle.

Itse en malta olla suosittamatta paljasjalkaisin kokeilua jollakin sileällä asfalttipätkällä tai miksei vaikka betonilla, se tuntuu typerälle jne mutta helpottaa mielestäni tekniikan sisäistämistä aika hurjasti. Jalkapohjan hermot on vaan pirun hyvä palautejärjestelmä askeleen oikeellisuudesta. Nurmella tai edes pururadalla juokseminen ei toimi koska alusta antaa anteeksi ja hiekkateillä pienet kivet pilaa homman idean koska jalkapohja on (kuten Tvälups sanoi) pirun herkät alkuunsa. Itselläni on Feelmaxin Pankat joissa on 1mm paksu pohja (käytännössä vain pistosuoja) eikä niilläkään saanut sellaista tuntumaa jalkaan kuin avojaloin. Jos jalkapohjiin tulee hiertymiä niin sekin kertoo että askeleessa on jotakin väärää, aika monen on nähnyt haukkuvan mm Feelmaxiin tossuja* kun niihin kuluu reikä muutamalla juoksulenkillä... Syynä on vain se että jalkapohja pääsee hiisaamaan tien pinnassa askelvirheen vuoksi.

Mutta kukin tehkööt tavallaan. Paljasjalkailun ja yleensä kaiken "luonnollisen" (olipa se sitten luonnollista tai ei) ympärillä on semmoista palvontakulttia että huh-huh, toivottavasti en itse kuulosta sellaiselle.

*En malta mainitsematta: Ei näitä tossuja oltu juoksuun tarkoitettukkaan, mutta omiani ovat kestäneet satoja kilometrejä. Tosin olen teippallut pohjaan kulutuspintaa, jotta itse pistosuoja säästyy. Tällä firmalla on nimenomaan pistosuojattuja barefoot tossuja, Jopa yhdet varsisaapas tyyppiset "erätossut" joita erälehdessä kehuttiin, joissa ei ole vaimennuksia eikä mitään. En ole ihan varma firman juoksutossuista (=Osma merkkiset) jotta mitä niille tänä päivänä kuuluu, mutta aiemmin niissä oli 3mm pistosuojattu pohja, kohtuullinen kosteuden suojaus, mutta erittäin heikko saatavuus.
 
Viimeksi muokattu:
Toinen tervehdyttävä tekijä avojalkajuoksusta oli, että sota-armeijassa saadut silsainfektiot jäivät sille tielleen.

Jk vinkkinä koiranomistajat tietävät saman desifioinnin onnistuvan kun antaa koiran nuolla jalkapohjansa. Muurahaiskeko toimii myös.

Antakaa jaloillenne aikaa; kokeilkaa avojaloin kulkua (maratoonilla ei kannata aloittaa) esim kesälomanne ajan.
 
Itselläni kului parit Feelmaxit (niitä vanhempia) puhki pohjasta, kun askeleessa oli tarpeetonta kiertoa. Paksupohjaisilla tossuilla ei huomannut, kun elastaanit sun ilmataskut söivät ylimääräisen liikkeen huomaamatta.

En ole tarpeeksi kevytrakenteinen pelkkään paljasjalkailuun, mutta on loistavaa vaihtelua ja huoltoa jaloille käyttää aina välillä.
 
Feelmaxit on jees. Ne ovat muuten erinomaiset vene-kanootti-kesämökki-uinti-tossutkin.

Tuossa yllä postattiin, että askeltiheys ja - pituus ratkaisevat paljon, pitää varmasti paikkansa. Silloin kun vielä juosta hippaisin säännöllisesti, etsin aina tietoisesti sopivaa rytmiä, joskus meni tovi lenkin alussa, että se aina lähti luontumaan.

Jos pitäisi yksittäinen taistelijan laji esittää, niin kai se olisi hiihto? Mutta kyllä minä aina olen pitänyt tuhannesti enemmän jalkaisin liikkua, en tykkää fillarista, melonta on kivaa ja soutu kanssa. Soutu ja melonta muuten pitää vyöstä ylöspäin paikat kunnossa, kun välillä pistää tehoja peliin.
 
Jos pitäisi yksittäinen taistelijan laji esittää, niin kai se olisi hiihto?

Laji vai liikkumis-/liikuttamismuoto?

Jos lajeista puhutaan niin Crossfit tai kymmenottelu. Monipuolisia liiketekniikoita ja -taitoja, vaatii sekä kestävyyttä että voimaa. Kymppiottelu ikävä kyllä sisältää yleisurheilun lajeilla mitä on perseestä itsessään koska jonkin korkeushyppytekniikan sijaan voisi paneutua vaikka palomiespunnerruksiin, köysikiipeilyyn, soutuun, kiipeilyyn, uintiin yms. Crossfit sen sijaan perustuu hyvin "arkisiin" liikkeisiin joille on käyttöä tosielämässäkin, eikä vain YU-kentällä. Crossfitin kenraaliportaasta löytyy lajin suurin heikkous sekä se ongelma että varsinaisia saleja on etenkin Suomessa harvassa (toki levytanko ja leuanvetotanko ja joku korkea laatikko jonka päälle hyppiä riittävät pitkälle).

Toki jos lajina ajoit takaa jotakin vähän yksinkertaisempaa, kuten hiihtämistä/juoskemista/soutua liikkumistapana, niin sitten tuo ei oikein käy. Hiihtäjien voimatasoista en oikein tiedä (tosin sprinttihiihto on lisännyt voimantarvetta), soutajilla voimaa jo alkaa olemaan. Ja haluaisin ehdottomasti tehdä eron lajisuoritukseen jalostetun "täsmä"voiman ja puhtaan "tyhmän"lihasmassan välillä. Kestävyysurheilun "kirous" kun on siinä että liiallista massaa ei lajisuorituksessa yleensä haluta, joten voima jota kehitetään on juuri tuota täsmävoimaa, joka ei sitten mihinkään muuhun suoritukseen välttämättä välty oikein ollenkaan. Eli vahva hiihtäjä tai juoksija voi olla heikko ryömijä, koska kaikki voima on puhtaasti sitä lajisuoritusta palvelevaa. Tyhmä lihasmassa on tässä mielessä hyvää tawaraa koska se palvelee paremmin kaikkea toimintaa. Suotajat on tyypillisesti kohtuu lihaksikkaita koko kropaltaan ja mitä olen heikäläisten voimatasoista lukenut niin ihan kohtuulliset ne on, eli kyllä suotajat nostaisin aika korkealle.

Kahvakuulaurheilu ja siinä erityisesti rinnalleveto&työntö kilpailumuotona on sitten yksi huomion arvoinen, koska se "puhtaasti" kestävyyslaji joka vaatii minun nähdäkseni ehdottomasti korkeimmat voimaominaisuudet. 48-64 kiloista kuormaa kun vetää rinnalle ja työntää suorille käsille 10 minuutin ajan ilman keskeytyksiä (kuulia ei lasketa maahan tai suoritus keskeyttyy!) niin voisi sanoa että ainakin lajin vaatimukset kestävyyden ja voiman (sekä liikkuvuuden suhteen) suhteen on aika korkealla tasolla. Voin ymmärtää miksi Puna Armeija aikanaan tähän lajiin tykästyi... Toki omaa lajia kohtaan voi esiintyä "tiettyä" sinisilmäisyyttä ja ihannointia :)
 
Viimeksi muokattu:
aamen!

jalkaväki- tai sissitoiminnassa en kyllä näe kovinkaan edulliseksi maratoonihirviömäistä suorituskykyä.
näillä jukkakeskisalon näköisillä ihmisillä tuppaa olemaan yläraajan voimatasot heikkoja,eikä ihme;prosentuaalinen lihasmassan osuus kehonpainosta vastaa 14-vuotiasta tyttöä.
itse muistan intissä,että juoksuniilot olivat ihan kusessa kun selkään laitettiin rinkka ja miinat.

tosin en kannata liian isoa lihasmassaakaan em. sotilastoiminnassa.paradoksinlienee se että nykynuorissa varsinkaan ei ole kestävää ja samanaikaisesti voimakasta (kestovoimakasta) tyyppiä...


Laji vai liikkumis-/liikuttamismuoto?

Jos lajeista puhutaan niin Crossfit tai kymmenottelu. Monipuolisia liiketekniikoita ja -taitoja, vaatii sekä kestävyyttä että voimaa. Kymppiottelu ikävä kyllä sisältää yleisurheilun lajeilla mitä on perseestä itsessään koska jonkin korkeushyppytekniikan sijaan voisi paneutua vaikka palomiespunnerruksiin, köysikiipeilyyn, soutuun, kiipeilyyn, uintiin yms. Crossfit sen sijaan perustuu hyvin "arkisiin" liikkeisiin joille on käyttöä tosielämässäkin, eikä vain YU-kentällä. Crossfitin kenraaliportaasta löytyy lajin suurin heikkous sekä se ongelma että varsinaisia saleja on etenkin Suomessa harvassa (toki levytanko ja leuanvetotanko ja joku korkea laatikko jonka päälle hyppiä riittävät pitkälle).

Toki jos lajina ajoit takaa jotakin vähän yksinkertaisempaa, kuten hiihtämistä/juoskemista/soutua liikkumistapana, niin sitten tuo ei oikein käy. Hiihtäjien voimatasoista en oikein tiedä (tosin sprinttihiihto on lisännyt voimantarvetta), soutajilla voimaa jo alkaa olemaan. Ja haluaisin ehdottomasti tehdä eron lajisuoritukseen jalostetun "täsmä"voiman ja puhtaan "tyhmän"lihasmassan välillä. Kestävyysurheilun "kirous" kun on siinä että liiallista massaa ei lajisuorituksessa yleensä haluta, joten voima jota kehitetään on juuri tuota täsmävoimaa, joka ei sitten mihinkään muuhun suoritukseen välttämättä välty oikein ollenkaan. Eli vahva hiihtäjä tai juoksija voi olla heikko ryömijä, koska kaikki voima on puhtaasti sitä lajisuoritusta palvelevaa. Tyhmä lihasmassa on tässä mielessä hyvää tawaraa koska se palvelee paremmin kaikkea toimintaa. Suotajat on tyypillisesti kohtuu lihaksikkaita koko kropaltaan ja mitä olen heikäläisten voimatasoista lukenut niin ihan kohtuulliset ne on, eli kyllä suotajat nostaisin aika korkealle.

Kahvakuulaurheilu ja siinä erityisesti rinnalleveto&työntö kilpailumuotona on sitten yksi huomion arvoinen, koska se "puhtaasti" kestävyyslaji joka vaatii minun nähdäkseni ehdottomasti korkeimmat voimaominaisuudet. 48-64 kiloista kuormaa kun vetää rinnalle ja työntää suorille käsille 10 minuutin ajan ilman keskeytyksiä (kuulia ei lasketa maahan tai suoritus keskeyttyy!) niin voisi sanoa että ainakin lajin vaatimukset kestävyyden ja voiman (sekä liikkuvuuden suhteen) suhteen on aika korkealla tasolla. Voin ymmärtää miksi Puna Armeija aikanaan tähän lajiin tykästyi... Toki omaa lajia kohtaan voi esiintyä "tiettyä" sinisilmäisyyttä ja ihannointia :)
!
 
aamen!

jalkaväki- tai sissitoiminnassa en kyllä näe kovinkaan edulliseksi maratoonihirviömäistä suorituskykyä.
näillä jukkakeskisalon näköisillä ihmisillä tuppaa olemaan yläraajan voimatasot heikkoja,eikä ihme;prosentuaalinen lihasmassan osuus kehonpainosta vastaa 14-vuotiasta tyttöä.
itse muistan intissä,että juoksuniilot olivat ihan kusessa kun selkään laitettiin rinkka ja miinat.

tosin en kannata liian isoa lihasmassaakaan em. sotilastoiminnassa.paradoksinlienee se että nykynuorissa varsinkaan ei ole kestävää ja samanaikaisesti voimakasta (kestovoimakasta) tyyppiä...
Et oo selvästikkään tavannut erästä KymJP:n skapparia... mahtava mies.
Mutta joo oon samaa mieltä että jos lähdetään ihan stereotypistä huippumaratoonarin kehoa kattomaan niin ei sellasessa mettässä mennä, mutta sanotaan että tyyppi joka vetää alle 3h kykenee silti pitämään ihan mukavan lihasmassan yllään, ja sillä juoksukestävyydellä jo tekee jotain kentällä.

Tietty fysiikka tulee jossain kohtaa vastaan mutta kehtaan sanoa että suurimmat taistelut käydään aina pään sisällä. Pää hajoaa aina ennen ruumista, ellei se jää tankin alle.
 
Back
Top