Kokeillaanpas ihan piruuttaan raapaista oma ajatelma erillisen komppanian taistelusta. Elekää ampuko huonoudesta, kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia
. Lisäksi Google Earth on jostain syystä tällä nuhapumpulla armottoman hidas, joten karttaharjoituksena menen. Oletan, että ajankohta on vähäluminen eikä maa ole jäässä.
Lähden nyt siitä, että joudun sotimaan annetuilla joukoilla, eli komppaukolla (minä) on kolme joukkuetta + jämät. Toinen johtoajatus on se, että vastapuolella on meihin verrattuna perkeleellisesti suora-ammuntavoimaa. Emme siis kykene ottamaan niiltä senkkaa nenästä tasaisella; tarvitaan ns. Juoni. Kolmas johtoajatus on se, että tehtävänä on pitää vihulainen poissa Saareksen alueelta, tykistöä hätyyttämästä. Jos se pysyy sieltä poissa, niin tehtävä on suoritettu.
Mitä nyt joskus olen alan kirjallisuutta lukenut ja jonniinlaisia simulaattoreita hakannut, niin tuntuisi siltä, että voiman keskittäminen on hyvästä ja hajauttaminen pahasta. Lisäksi, humppapumppu on nyt koottu reserviläisistä ja ilmeisesti taistelukokemusta on vähänlaisesti. Tämäkin puoltaisi joukkojen keskittämistä - ja selkeitä suunnitelmia.
Joten.
Minkäänlaista suurempaa vastarintaa en aio tehdä ennen Purhon kylää ja teiden risteystä. Saaramaan ja Saaramaanjärven välinen kapeikko olisi ilmiselvä tulpan paikka, etenkin sulan maan aikaan, joten epäilen vastapuolenkin näkevän saman asian. Lisäksi siellä on peltoalaa panssareiden mellastaa. Ei hyvä meikäläisille, joten pysytään sieltä poissa ja annetaan keisarillisen armeijan kylvää ammuksiaan maisemaan.
Ensimmäinen vastaanottoasema, jossa vainolaista odottaa noin ryhmän verran miehiä (tiedustelupartio + pst-partioista nohevimpia taistelijoita), kymmenkunta raskasta sinkoa (oletan, että mallia Apilas?) ja pari konekivääriä, on etelään menevän tien risteyksen eteläpuolilla, kartalla välillä S. talo - läheinen hiekkakuoppa, rinteen länsipuolella. Hiekkakuopan läheisyyteen tms. on kaivettu havukatteella katetut poterot; jos näihin vielä lykätään retkipatjaa, niiden pitäisi tarjota varsin hyvä suoja jopa lämpökameralla tapahtuvalta lentotähystykseltä. Mäen päällä on taistelijapari, näköaloista riippuen ehkä TJ, vahtimassa mitä vastapuoli tekee. Tämän osaston suunnitelmana on tarkkailla tilannetta ja iskeä piilosta vihollisen kärkivaunujen kylkeen; jos vihollinen jalkautuu ja/tai yrittää tulla mäen yli, tähystäjien pitäisi kyetä varoittamaan ajoissa, jotta osasto ehtii irtautua. Irtautuminen tapahtuu mönkijöillä Ontelaan vieviä polkuja pitkin.
Toinen samanlainen vastaanottoasema on Purhon pohjoispuolella, pohjoiseen menevän tien länsipuolella mäen takana. Letto ehkäissee melko tehokkaasti ihan selkään koukkaamisen, ainakin vaunuilla. Tietä pitkin pääsee ripeästi irti ainakin Aholaan saakka. Mäen päältä lienee mahdollista tähystää Purhon suuntaan.
Kummankin aseman torjuntaa tehostamassa on kevyt panssarimiinoite.
Päätien varrelle rakennetaan näkyvä estemurros urheilukentän kohdalle ja Suurenahonmäen eteläpuolelle. Pohjoiseen menevälle tielle rakennetaan murros vähän pohjoiseen vastaanottoasemasta, pellon loppupäähän. Miinoja ei näihin tai päällystettyihin teihin tuhlata, joskin valemiinoituksia voidaan niihin kuopia. Sen sijaan tellut asetetaan niin, että
1. Ontelan suunnassa
- miinoituksella tukitaan lammen läpi luoteeseen kulkeva tie ja Ontelan kylään pellon läpi lounaasta vievä tie (miinoituksen viimeistelee S. talon vastaanottoasemasta poistuva partio), sekä
- Kolamäen kohdalla tiehen 14687 yhtyvä tie tukitaan miinoilla tai näkyvällä estemurroksella
2. Purhon-Aholan-Lampsinmäen kolmiossa
- miinoituksella tukitaan urheilupuiston suuntaan vievä tie ja vastaanottoasemalta luoteeseen vievä Aholantie, sekä muut selvät kulku-urat
Suosilta Kolamäen luoteispuolella ja/tai suohon rajoittuva pengerrys ennen Kolamäkeä valmistellaan räjäytettäväksi, jos tarve vaatii.
Sitten pääjoukkoon. Koska komppania on reserviläisiä ja ilmeisesti enimmäkseen vailla tulikastetta, pyrin pitämään joukon yhdessä ja välttämään suurisuuntaisia sotaliikkeitä, joihin vanhat nivelet eivät välttämättä niin taivu. Kuitenkin samalla olisi vältettävä vastustajan tst-hekojen alle jäämistä.
Ratkaisu: pidän koko joukon, miinus yllämainitut vastaanotto/tiedusteluosat ja mahdollisesti (maastonäkyväisyyden mukaan) strategisiin paikkoihin sijoitetut tiedustelijaparit tai tulenjohtajat, reservinä Lampsinmäen, Mäen ja Aholan välisessä kolmiossa. Joka ukko maastoutetaan yllämainitun kaltaiseen piilopoteroon. Kaikki NLAWit ovat tällä porukalla; ne kun ovat ne purevimmat (ja joka suunnasta purevimmat) pst-aseet, niin niitä tarvitaan vastaiskussa.
Varsinaiset tuliasemat valmistellaan toisaalta Lampsinmäen länsipuolelle, toisaalta välille urheilukentän pohjoispuolelle n. 150 metrin päähän kentästä, kolmanneksi pohjoiseen menevän tien varrelle kukkulalle, juuri ennen tien risteystä. Näiden asemien valmistelu on suoritettava mahdollisimman näkymättömästi, ja itse asemien tulisi olla erityisen hyvin naamioituja. Sen sijaan urheilukentän laitaan, Suurenahonmäelle ja pohjoiseen menevän tien varrelle - eli estemurrosten kohdille - kaivetaan hieman huolimattomasti perinteisiä tuliasemia.
Lisäksi valmistellaan valemaaleja sekä näihin, että Purhon kylään ja Saaramaa-Saaramaanjärvi-kapeikkoon
Sikäli kun aikaa on, valmistellaan myös toinen puolustuslinja Pieksemäen-Summanjoen väliselle alueelle.
Tulenkäyttö suunnitellaan tukemaan erityisesti varsinaisia tuliasemia, toisaalta tähystyksen alla pidettyjä maastonkohtia kuten esim. Purhon risteystä (pitäisi päästä näkemään paikka että osaisi sanoa tarkemmin). Heitinjoukkue sijoittuu jonnekin Kapusianmäen alueelle, hyvään ilmasuojaan.
Se suuri ratekia tässä on pohjimmiltaan yksinkertainen: vastaanottokomiteat käräyttävät kärkijoukon ja antavat tiedusteluparien kanssa mahdollisuuksien mukaan tietoa vastustajan ryhmityksestä ja suuntautumisesta; sopivissa olosuhteissa (=liikenneruuhka) tuhotyötä täydennetään tykkitulella. Tuli-iskun jälkeen vastaanottajat irtautuvat; eteläinen komitea laittaa kuntoon Ontelan sulkevan miinoitteen ja jää kylään seuraavaa töräytystä varten, tai varautuu siirtymään Summan vaihtoasemia valmistelemaan. Pohjoinen komitea laittaa Aholantien miinoitteen iskukuntoon ja irtautuu kohti pohjoisen tien risteystä, jossa varautuu toistamaan tempun mikäli naapuri karauttaa häikäilemättä läpi.
Tavoitteena on, että yksikään varsinaisista taisteluasemista ei olisi tunnistettavissa sellaiseksi etukäteen. Tästä syystä esim. murrosteilla on lähinnä harhautustarkoitus. Toinen tavoite on lyödä sellaisista paikoista, joissa vastustaja ei pysty tukemaan osasiaan suora-ammuntatulella; tästä syystä taistellaan ensisijaisesti mäkien länsi- ja pohjoispuolilla.
Pääjoukko varautuu antamaan lujan iskun viholliselle sen kulkusuunnasta riippuen joko päätien varressa Lampsinmäen länsipuolella, tai pohjoisessa suon ja mäen välisessä kapeikossa. Hyökkäys tehdään kahdella joukkueella, joista toista johdan itse. Yksi joukkue on nohevimman joukkueenjohtajan johtamana reservissä. Jos vastustaja havaitsee pääjoukon tai muuten vaan hyökkää Purhosta kohti Aholaa, joukolla on valmiina asemat siihenkin. Kapeissa paikoissa ja metsässä mekanisoitu pataljoona ei pysty kehittämään hyökkäystään täyteen voimaansa, joten onnistua voidaan sittenkin. Etäisyydet ovat myös siinä määrin lyhyitä, että etenkin mönkijäin avustamana voi olla mahdollista vaihtaa painopistettä nopeastikin Suurenahonmäen-Metsäpirtin-Mäen välisellä alueella.
Jos painostus kasvaa liian kovaksi, irtautumissuunta on Aholan-Metsäpirtin- kautta kohti Kapusianmäkeä ja sieltä edelleen vaihtoasemiin Summanjoelle. Summalla on ennenkin pidetty linjaa, joten sikälikin tämä lienee sopiva paikka "last standiin." Tässä tilanteessa komppaniani taisteluarvo on luultavasti jo kutistunut aika lailla, joten jättäisin pohjoiseen menevät tiet 2. JK:n huoleksi; omana päätehtävänä kun on Saareksen suunta.
Etelälounaaseen vievä tie 14676 jätetään oman onnensa nojaan, eikä sille tehdä edes esteitä. Jos perivihollinen lähtee tähän suuntaan, niin antaa mennä; jokainen metri siihen suuntaan on metri kauemmaksi Saareksesta. Tien puolustamista kun hankaloittaa se, että se on suurelta matkaa vastustajan tulen ja tähystyksen alaisena Saaramaanjärven toiselta rannalta. Jos vastustaja ohittaa S.talon itäpuolisen kukkulan rantaa pitkin, väijypaikkoja on aika vähän.
Jos vihollinen lähtee koukkaamaan n. Ylä-Hietalan tasalta kohti päätietä, toivon mukaan miinoitteet + asemaa vaihtanut vastaanottopartio ostavat sen verran aikaa, että Ontelaa -päätietä kyetään vahvistamaan, ja Suosilta räjäyttämään. Toivon mukaan vastapuolen mahdollinen koukkaus Ontelan suuntaan liittyisi päätiehen juurikin tuossa Lampsinmäen kohdalla, jossa se kyettäisiin ottamaan vastaan valmistelluista asemista.
Iso heikkous (tai no, yksi niistä...) tässä suunnitelmassa lieneekin juuri se, miten etelän kautta tulevaan koukkaukseen vastattaisiin - varsinkin, jos se lähteekin Ontelasta Kolamäkeen. Yksi vaihtoehto voisi olla joukkueen jättäminen reserviin Ontelan suuntaan; tässä on hyvänä puolena myös se, että varsinainen "karvakolmio" saattaisi käydä aika ahtaaksi kolmella joukkueella, mutta huonona puolena sitten se, että ko. joukkue voisi jäädä eristyksiin eikä pääsisi vaikuttamaan taisteluun. Uhkana on sekin, että vastapuoli laittaa pääosan joukoistaan koukkaamaan tielle tuolta Ontelan suunnasta, ja silloin joukkueella olisi varsin kunniakas mutta lyhyeksi jäävä sotaura.
Mahdollista olisi varmasti sekin, että suunnitelma olisi muuten vastaava "koottu isku," mutta toteutettaisiin tien eteläpuolella. Tällöin pohjoiseen menevä tie vain jäisi suojatta, mutta toisaalta, siellä olisi vastassa 2JK. Isompana miinuksena näen ehkä sen, että irtautumiseen on vähän vähemmän tilaa ja vähemmän polkuja kuin pohjoispuolella.
Ajatuksia? Onko jo liian dynaamista ja uutta taistelutapaa
EDIT: On se saatana kun ei tuota eteläpuolen tietä katsonut loppuun saakka - sieltähän sitä tosiaan koukataan huokeasti Pieksemäelle. Tuleeko siitä joku 8 km matkaa tms? Ei kauaa bemari hurise siinä urakassa.
Pitäisiköhän sittenkin vetää puolustus karusti Pieksemäen-Summan maastoon?