Jatkosotaan liittyvää

JR49

Respected Leader
Tulisin mielelläni mukaan tähän, mutta ajalliset paineet. Sait jo hyvän suosituksen divarihankinnoille. Pari lisävihjettä syventämiseen:

Puhutaan Yrjö Keinosesta mitä vain, mutta hänen teoksensa 1944 Taistellen takaisin (1971) on sikäli tuohon asiaan sopiva, että kirjassa taistelun kulun ja joukkojen sijainti suhteessa karttaan on kuvattu. Unohdettu helmi. Kannattaa etsiä. Hän on selvästi ollut myös huolellinen upseeri, ainakin sodassa.

Mauno Jokipii on toimittanut teoksen Tuntemattoman sotilaan rykmentti - JR 8 Jalkaväkirykmentti 8:n historia (1991). Luulisi siinä olevan jotain Loimolan vaiheesta.

Odotan innolla, että tulet Loimolan asiantuntijana esiin!
Onhan noita luettu kaikenlaisia kirjoja vuosikymmenten aikana... Ei ole kuitenkaan tullut tehtyä itselleen mitään kokonaisesitystä kyllin pienestä kysymyksestä, jonka pystyy hahmottamaan kunnolla esiin suuresta kokonaisuudesta. Perääntyminen Itä-Karjalasta kun on helposti pelkkää sekavaa nuolien massaa kartoilla.
Loimola tosiaan voisi olla tällainen kyllin pieni osanen kokonaisuudesta. Samanlainen kuin nyt parhaillaan meneillään oleva harrasteeni Salpalinja Etelä-Savossa. Sekin on kyllin selkeä osa hallittavaksi koko linnoitusketjusta, ja antaa samalla eväitä suuren kokonaisuuden ymmärtämiseen.
Katsotaan saanko tasokkuutta teksteihini.
 
Viimeksi muokattu:

JR49

Respected Leader
Juuri luvun alla kirja Salpalinja - itsenäisyyden monumentti. Sivulla 17 alkavan aikalaismuistelon eräs yksityiskohta pitää heti jakaa kanssanne. Siinä Jaakko Kontio -niminen tulevaisuuden arkkitehti kertoo, kuinka oli Kymijoki-linjassa linnoituspataljoonan pääkirjurina tammikuun lopulta 1940 toukokuun alkuun.

Hän kertoo, kuinka isännät ampuivat haulikolla laskuvarjolla hypänneitä vihollislentäjiä. Venäläisten pommikoneet ylittivät hävittäjien saattamana Saksalaa ja Kymin Eskolaa, kun pommittajan ja yhden hävittäjän siivet osuivat yhteen. Sen seurauksena koneet syöksyivät maahan ja lentäjät hyppäsivät.
Yksi jäi puuhun kiinni ja "oli helppo saalis kylän isännille haulikkoineen. Kerrottiin, että leijailleissaan ilmassa ennen maahan laskeutumista oli toinen saanut isäntien haulikoista saman kohtalon."

Hyvin mielenkiintoista! Tällaisesta en ole kuullut, onko kukaan muu? Mahdollista kyllä sinänsä.
Minulla on englanninkielinen kirja toukokuun 1940 ilmasodasta RAF:n näkökulmasta Ranskassa. Sen mukaan siviilit ampuivat laskuvarjon varassa tulleita lentäjiä säännönmukaisesti ja kansallisuuteen katsomatta. Kaikkia pidettiin saksalaisten laskuvarjojoukkoina ja siten luvallisena maalina. Olisiko täällä pidetty desantteina ja vakoilijoina sitten.
 

arix

Ylipäällikkö
Juuri luvun alla kirja Salpalinja - itsenäisyyden monumentti. Sivulla 17 alkavan aikalaismuistelon eräs yksityiskohta pitää heti jakaa kanssanne. Siinä Jaakko Kontio -niminen tulevaisuuden arkkitehti kertoo, kuinka oli Kymijoki-linjassa linnoituspataljoonan pääkirjurina tammikuun lopulta 1940 toukokuun alkuun.

Hän kertoo, kuinka isännät ampuivat haulikolla laskuvarjolla hypänneitä vihollislentäjiä. Venäläisten pommikoneet ylittivät hävittäjien saattamana Saksalaa ja Kymin Eskolaa, kun pommittajan ja yhden hävittäjän siivet osuivat yhteen. Sen seurauksena koneet syöksyivät maahan ja lentäjät hyppäsivät.
Yksi jäi puuhun kiinni ja "oli helppo saalis kylän isännille haulikkoineen. Kerrottiin, että leijailleissaan ilmassa ennen maahan laskeutumista oli toinen saanut isäntien haulikoista saman kohtalon."

Hyvin mielenkiintoista! Tällaisesta en ole kuullut, onko kukaan muu? Mahdollista kyllä sinänsä.
Minulla on englanninkielinen kirja toukokuun 1940 ilmasodasta RAF:n näkökulmasta Ranskassa. Sen mukaan siviilit ampuivat laskuvarjon varassa tulleita lentäjiä säännönmukaisesti ja kansallisuuteen katsomatta. Kaikkia pidettiin saksalaisten laskuvarjojoukkoina ja siten luvallisena maalina. Olisiko täällä pidetty desantteina ja vakoilijoina sitten.
Ihan laillista metsästystähän tuo, elikot lentelivät ja laskeutuivat puuhun. Kerrankin iso metso...:whistle:
 

Herman30

Greatest Leader
Tämmöinen tuli:

Vanhan mukasen tien varressa on reilun miehenkokoinen kivi johon on hakattu 2ristiä,50 luvulla näkyi selvästi,toissa vuonna en enää eroittanut sammaleen alta.Äitini sanoi että niillä paikkeilla oli pudonnut lentokone ja kaksi venäläistä olisi kuollut siinä koneessa.
Ja tämä Mukasen tie näkyy olevan 1-2 km Eskolasta pohjoiseen.
 

JR49

Respected Leader
Tämmöinen tuli:



Ja tämä Mukasen tie näkyy olevan 1-2 km Eskolasta pohjoiseen.
Kiinnostavaa.
Sama lähde muuten jatkaa, että: ilmeisesti koneiden mukana oli lentäjiä kaatunut lisää, mutta yksi sitkeimmistä oli päässyt maahan ja piiloutunut pieneen metsikköön. Suojeluskuntalaisten tehtävänä oli saattaa nämä toimintakyvyttömäksi tai ottaa vangiksi. He lähestyivät paikkaa kumpikin omalta puoleltaan. Toisen päästyä lähelle ja yrittäessä saada tätä antautumaan tämä ampui pistoolillaan, niin että luoti hipaisi päätä. Syntyneessä laukaustenvaihdossa lentäjä sai surmansa.
 

Erkki

Kenraali
Missä vihollinen ei voinut, kyennyt pystynyt älynnyt osannut käyttää hyödykseen materiaaliylivoimaa per ps-kalusto, tykistö, pommitukset....siellä se otti loimeensa.
Niinpä. Ja jos suomalaiset tuskittelivat Ilomantsin olemattoman tiestön kanssa, niin vihollinen se vasta kusessa olikin: Ei kulkenut materiaali sitten alkuunkaan toivotulla tavalla. Venäläiset olivat edenneet pitkälle, ja pitkiksi olivat venähtäneet myös huoltoreitit jo valmiiksi harvoilla ja huonoilla teillä, joita suomalaiset olivat vielä vetäytyessään suluttaneet. Näitä reittejä onnistuttiin sitten kuristamaan vielä melko hyvin niin partioiden kuin ilmavoimien toimesta. Vihollisen selustassa hääri sekä Päämajan kaukopartioita että Törnin jääkärikomppania. Ilmavoimat pommittivat tehokkaasti useilla lennoilla, joista suurimmassa hyökkäyksessä lensi 43 Blenheimiä ja Junkersia. Noilla lennoilla menetettiin kolme pommikonetta. Vihollisen materiaalivirran ohuus näkyy selvästi tykistön laukausmäärissä: Kun suomalaiset ampuivat Ilomantsissa 36 000 laukausta, niin vihollistykistö vain 10 000. Ei tainnut muualla kesän -44 taisteluissa olla tuollaista voimasuhdetta.
Puhvelia ja nauhakenkiä. :cool: Ja puuvillaisia kesäpukuja. Näistä veteraanit ovat kertoneet.
Thompson- konepistooleitakin löytyi ainakin Öykkösenvaaran edustalta.
 

Vonka

Supreme Leader
Onhan noita luettu kaikenlaisia kirjoja vuosikymmenten aikana... Ei ole kuitenkaan tullut tehtyä itselleen mitään kokonaisesitystä kyllin pienestä kysymyksestä, jonka pystyy hahmottamaan kunnolla esiin suuresta kokonaisuudesta. Perääntyminen Itä-Karjalasta kun on helposti pelkkää sekavaa nuolien massaa kartoilla.
Loimola tosiaan voisi olla tällainen kyllin pieni osanen kokonaisuudesta. Samanlainen kuin nyt parhaillaan meneillään oleva harrasteeni Salpalinja Etelä-Savossa. Sekin on kyllin selkeä osa hallittavaksi koko linnoitusketjusta, ja antaa samalla eväitä suuren kokonaisuuden ymmärtämiseen.
Katsotaan saanko tasokkuutta teksteihini.
Keinosen kirjaa on joku peliryhmä käyttänyt Loimolan taistelun simuloimiseen juuri sen yksityiskohtaisten paikkakuvausten vuoksi.
 

Vonka

Supreme Leader
Kiinnostavaa.
Sama lähde muuten jatkaa, että: ilmeisesti koneiden mukana oli lentäjiä kaatunut lisää, mutta yksi sitkeimmistä oli päässyt maahan ja piiloutunut pieneen metsikköön. Suojeluskuntalaisten tehtävänä oli saattaa nämä toimintakyvyttömäksi tai ottaa vangiksi. He lähestyivät paikkaa kumpikin omalta puoleltaan. Toisen päästyä lähelle ja yrittäessä saada tätä antautumaan tämä ampui pistoolillaan, niin että luoti hipaisi päätä. Syntyneessä laukaustenvaihdossa lentäjä sai surmansa.
Onko se nyt mikään ihme, jos tiesi, että innokkaiden kodinturvaisäntien haulikosta tulee kumminkin. :cool:
 

Old Boy

Ylipäällikkö
Stavka antoi korvessa eteneville divisioonilleen läpi sotien melko suuria tavoitteita. Talvisodassa Suomussalmelta etenevien piti katkaista Suomi, ja Sallan suunnalla Kemijärvi oli luultavasti vain välitavoite, ja etenevien lopullinen tavoite oli edetä Ruotsin rajalle. Samaan aikaan Karjalankannaksella yritettiin suuremmalla raudalla kohti Viipuria, Lappeenrantaa ja lopulta pääkaupunkia.

Oliko kesällä 1944 menossa jonkinlainen "talvisodan suunnitelma iskee jälleen"? 21. Pr alkoi saada hätyytystä 7.7.1944 Savastilanjärven asemistaan, ja II AK määräsi sen irti kohti Porajärveä 8.7.1944. Silloinhan Karjalankannaksen täaistelut olivat täydessä käynnissä. Prikaatia työnsi Gorolenkon 289.D., jonka perään lähti se toinen divisioona, mutta siitä ei käsitttääkseni ollut vielä tiedustelutietoa.
Koska sodassa kaikki menee sitten niin kuin menee, kun on vastustajakin, ainoa kestävä tapa tutkia vihollisen suunnitelmia on lähteä hyökkääjälle annetusta tehtävästä. Sen saa venäläisten arkistoista. Ensisijainen tavoite oli edetä Ilomantsin kautta Suomen alueelle ja edetä Laatokan VI Armeijakunnan selustaan.
Tässä on kyllä vedetty mutkat suoriksi! Talvisodassa venäläisten lähtökohta oli että Suomen puolustus romahtaa ja Hesassa ollaan kahdessa viikossa. Maailmalla oltiin aika lailla samaa mieltä, arvuuteltiin lähinnä kauanko siihen menee. Ei ottanu Stalin huomioon Suomen tapissa ollutta maanpuolustustahtoa eikä 20 v aikana tehtyjä oikeita asioita. Tavoitteet menettivät merkityksensä kun puolustuksemme ei romahtanutkaan. Venäläiset käytti kuitenkin omia vahvuuksiaan ja hyökkäsivät kaikkien teiden suunnissa, paitsi Kuusamossa. Silloin puolustaja ei voinut siirtää joukkoja Kannakselle missä ratkaisu tapahtui.

Ilomantsista muistaa kaikki Raappanan ja harvempi Ekmanin, ja sitä on täällä ansiokkaasti pyritty korjaamaan. Hyökkäyksen luonteesta väännettiin täällä pari kolme sivua, ettei siitä nyt enempää. Tuunainen on talvisodankäynnin tuntija sekä loistava esiintyjä, jota kannattaa mennä kuuntelemaan jos tulee tilaisuus. Mutta siviilitaustainen (maj res kuitenkin) ja sillä on oma merkityksensä.

Yhden sivuutuspaikoilla varustetun yksisuuntaisen tien kautta voi kulkea päivässä ainoastaan tietty määrä kuorma-autoja a´ 2,5 tn kuormaa. Neukkudivisioonassa oli 3 pstoa tykkejä sekä raskas psto. Näiden tuliannokset painoi 20 tn 122 mm ja 30 tai 100 tn raskaalla kalustosta riiippuen. 76 mm oli pieni kuten talvifilmissä kävi ilmi. Tuosta kun ynnäilee tonnimääriä muistaen että hyökkäyksessa annetaan vielä yleensä vahvistukseksi lisää tykkejä niin ei ne 2 divisioonaa ihan oikeasti pitkälle olis yhden tien varassa päässy. Ei auta vaikka Suomen päässä aukeaa mikä tieverkosto.
 
Viimeksi muokattu:

Vonka

Supreme Leader
Tässä on kyllä vedetty mutkat suoriksi! Talvisodassa venäläisten lähtökohta oli että Suomen puolustus romahtaa ja Hesassa ollaan kahdessa viikossa. Maailmalla oltiin aika lailla samaa mieltä, arvuuteltiin lähinnä kauanko siihen menee. Ei ottanu Stalin huomioon Suomen tapissa ollutta maanpuolustustahtoa eikä 20 v aikana tehtyjä oikeita asioita. Tavoitteet menettivät merkityksensä kun puolustuksemme ei romahtanutkaan. Venäläiset käytti kuitenkin omia vahvuuksiaan ja hyökkäsivät kaikkien teiden suunnissa, paitsi Kuusamossa. Silloin puolustaja ei voinut siirtää joukkoja Kannakselle missä ratkaisu tapahtui.

Ilomantsista muistaa kaikki Raappanan ja harvempi Ekmanin, ja sitä on täällä ansiokkaasti pyritty korjaamaan. Hyökkäyksen luonteesta väännettiin täällä pari kolme sivua, ettei siitä nyt enempää. Tuunainen on talvisodankäynnin tuntija sekä loistava esiintyjä, jota kannattaa mennä kuuntelemaan jos tulee tilaisuus. Mutta siviilitaustainen (maj res kuitenkin) ja sillä on oma merkityksensä.

Yhden sivuutuspaikoilla varustetun yksisuuntaisen tien kautta voi kulkea päivässä ainoastaan tietty määrä kuorma-autoja a´ 2,5 tn kuormaa. Neukkudivisioonassa oli 3 pstoa tykkejä sekä raskas psto. Näiden tuliannokset painoi 20 tn 122 mm ja 30 tai 100 tn raskaalla kalustosta riiippuen. 76 mm oli pieni kuten talvifilmissä kävi ilmi. Tyosta kun ynnäilee tonnimääriä muistaen että hyökkäyksessa annetaan vielä yleensä vahvistukseksi lisää tykkejä niin ei ne 2 divisioonaa ihan oikeasti pitkälle olis yhden tien varassa päässy. Ei auta vaikka Suomen päässä aukeaa mikä tieverkosto.
Veli venäläinen teki talvisotaan reippaat tavoitteet, ja antoi epärealistisia tehtäviä vielä jatkosodan korpeen.

Gorolenkon ryhmän tehtävä on venäläistutkijoiden antama, ei Tuunaisen.

(Muokkaan tätä):

289. Divisioonan tehtävä ei voinut olla vielä "Ilomantsin teiden solmukohta" siellä Savastilanjärvellä. Mikä tehtävä on asetettu myöhemmin, kun tullaan Liusvaaraan ja mukana on jo toinen divisioona? Täydennykset tulivat verraten nopeasti, ja ne olivat todella kevyesti varustettuja (ja hyvin koulutettuja).

Savastilanjärveltä irtautumisen päivämäärät otin Antti Nissisen kadetintutkielmasta Prikaatien käyttö kesän 1944 taisteluissa.

Sitä en ymmärrä, miten ad hominem -argumenttisi Tuunaisesta oikein liittyy mihinkään näihin ottamiisi lainauksiin. Tuon voimaryhmän etenemisvauhdin korpitiellä versus tehtävä ymmärrän kyllä.

Viipurissa venäläiset olivat täsmälleen itselleen asettamassaan aikataulussa kesällä 1944. Joka paikassa se ei kuitenkaan onnistunut.
 
Viimeksi muokattu:

Erkki

Kenraali
Veli venäläinen teki talvisotaan reippaat tavoitteet, ja antoi epärealistisia tehtäviä vielä jatkosodan korpeen.
Suomalaiset olivat tulleet pitkään takapakkia, joten venäläisillä oli hurmos päällä. Joensuu ja Lieksa oli merkitty tavoitteeksi Ilomantsissa vihollisupseereilta löydetyissä kartoissa. Venäläiset eivät myöhemminkään kyllä pelänneet iskeä pitkälle vastustajan selustaan vain yhden huoltotien varassa, tai itse asiassa sitä samalla rakentaen. Elokuun lopulla he onnistuivat kenenkään huomaamatta rakentamaan tien satakilometrisen erämaan läpi Rukajärven suomalaisten ja Uhtuan saksalaisjoukkojen saumassa. Jossain on mainittu kevyen armeijakunnan olleen sieltä tulossa kun aselepo lopetti sotatoimet. Samalla kaavalla Neuvostoliitto iski kevyellä armeijakunnalla lokakuussa Petsamossa. Siellä valmistui 55 kilometriä pitkä tie kulkukelvottomana pidetyn tundran kautta saksalaisten selustaan, mikä oli ikävä yllätys saksalaisille. Toki hyökkäävän joukon huolto oli heikkoa, mutta tietä rakennettiin ja paranneltiin takaa tulevien joukkojen toimesta sekä luotettiin tälläisen selustaiskun saattavan vihollisen sekaisin, kun samalla käynnistettiin myös varsinainen rintamahyökkäys, ja Petsamossa tämä onnistuikin.
 

Old Boy

Ylipäällikkö
Gorolenkon ryhmän tehtävä on venäläistutkijoiden antama, ei Tuunaisen.
Sitä en ymmärrä, miten ad hominem -argumenttisi Tuunaisesta oikein liittyy mihinkään näihin ottamiisi lainauksiin. Tuon voimaryhmän etenemisvauhdin korpitiellä versus tehtävä ymmärrän kyllä.
Viipurissa venäläiset olivat täsmälleen itselleen asettamassaan aikataulussa kesällä 1944. Joka paikassa se ei kuitenkaan onnistunut.
Mahdoton tehtävä on yhtä mahdoton, antoi sen tutkijat kummalta puolelta rajaa hyvänsä. Metsäisten alueidemme moreenista ilman soraa tai hiekkaa ei kestävää tietä saa, vaan ekojen syyssateiden jälkeen ei läpi enää pääse. Asia jonka ite huomasimme syksyllä 1941. Koska suomalaisen jv-divisioonan moottorointiaste oli alhainen, niin siitä jotenkin selvittiin.

Viittaus liittyy siihen että ilman ao koulutusta ei tutkijalla ole ehkä käsitystä, millaisia materiaalimääriä kahden divisioonan suuruinen neuvostoarmeijakunta tarvii joka ainoa päivä. Eikä siitä, mikä on yksisuuntaisen vain sivuutuspaikoilla varustetun tien kuljetuskapasiteetti.

Mutta miksi mä enää tähän aikaani käytän; sä oot sitä mieltä ja mä toista!
 

Vonka

Supreme Leader
.
Joensuu ja Lieksa oli merkitty tavoitteeksi Ilomantsissa vihollisupseereilta löydetyissä kartoissa. Venäläiset eivät myöhemminkään kyllä pelänneet iskeä pitkälle vastustajan selustaan vain yhden huoltotien varassa, tai itse asiassa sitä samalla rakentaen.
Myös 176, Divisioona teki tietä perässään tullessaan Vellivaaraan. Iisakin kirkkoa rakennettiin.
 

baikal

Supreme Leader
Täydennykset tulivat verraten nopeasti, ja ne olivat todella kevyesti varustettuja (ja hyvin koulutettuja).
Olivatko nämä täydennykset omia joukkojaan vai rivitäydennystä? Vai viittaatko merijv-prikaatien joukkoihin? Mitä tarkoitti puna-armeijalaisessa kontekstissa -todella kevyesti varusteltu-?

Jos nämä täydennykset olivat tarkoitettu tappeluun mehtässä suomalaisten kanssa, niin ne oli varmasti varattu jo aikaa sitten offensiiviin.

Minua on aina kaikkein eniten kiinnostanut -kevyen jalkaväen keskinäiset ottelut-, toivottavasti terveellä tavalla sentään. :cool: Suomussalmi, Kuhmo, Ilomantsi....tyyppiesimerkkejä sellaisesta.

Materiaali-tuhoamis-kulutustaistelut ovat siinä mielessä silkkaa matematiikkaa.

Vielä tuosta -yksisuuntaista tietä pitkin kaksi divisioonaa- teemasta. Oli miten oli, tuollainen tiekin on vähintään uhka, vaikkei sillä marssisi muut kuin jänikset. Hyökkääjä voi valmistaa tien -myöhempää tarvetta varten tai silkaksi uhkaksi-. Puolustaja on jo tuuliajolla, jos se joutuu tai haluaa suhtautua tiehen asenteella: no, jospa rospuutto tai no, se on vain sellainen.....

Puna-armeija urakoi siviiliorjineen Itärintamalla monta kertaa -yllättäviä tieuria- sakujen suureksi yllätykseksi. Oli kesä tai talvi, tietä syntyi. Jos ei muuten, niin Stalinin höyryjyrällä sitten. Melkein sanoisin, että venäläistä sotilasmielenmaisemaa kuvaa -tienteko ja kaivautuminen- melkoisen hyvin.
 

Vonka

Supreme Leader
Olivatko nämä täydennykset omia joukkojaan vai rivitäydennystä? Vai viittaatko merijv-prikaatien joukkoihin? Mitä tarkoitti puna-armeijalaisessa kontekstissa -todella kevyesti varusteltu-?

Jos nämä täydennykset olivat tarkoitettu tappeluun mehtässä suomalaisten kanssa, niin ne oli varmasti varattu jo aikaa sitten offensiiviin.

Minua on aina kaikkein eniten kiinnostanut -kevyen jalkaväen keskinäiset ottelut-, toivottavasti terveellä tavalla sentään. :cool: Suomussalmi, Kuhmo, Ilomantsi....tyyppiesimerkkejä sellaisesta.

Materiaali-tuhoamis-kulutustaistelut ovat siinä mielessä silkkaa matematiikkaa.

Vielä tuosta -yksisuuntaista tietä pitkin kaksi divisioonaa- teemasta. Oli miten oli, tuollainen tiekin on vähintään uhka, vaikkei sillä marssisi muut kuin jänikset. Hyökkääjä voi valmistaa tien -myöhempää tarvetta varten tai silkaksi uhkaksi-. Puolustaja on jo tuuliajolla, jos se joutuu tai haluaa suhtautua tiehen asenteella: no, jospa rospuutto tai no, se on vain sellainen.....

Puna-armeija urakoi siviiliorjineen Itärintamalla monta kertaa -yllättäviä tieuria- sakujen suureksi yllätykseksi. Oli kesä tai talvi, tietä syntyi. Jos ei muuten, niin Stalinin höyryjyrällä sitten. Melkein sanoisin, että venäläistä sotilasmielenmaisemaa kuvaa -tienteko ja kaivautuminen- melkoisen hyvin.
Viittaan kolmeen rykmenttiin merijalkaväkeä. Täydennykseksi lähetettiin myös panssariprikaati, mutta se ei liene aiheuttanut vakavia ongelmia. Taisivat jo taistelualueelta pakenevat tulla vastaan. Joitakin panssareita tuhottiin Kuolismaan tiellä. Olihan siellä venäläisillä myös vielä pioneeriprikaati.

Merijalkaväki ei liikkunut pelkästään teiden suunnassa, ja se aiheutti yllätyksiä. Kevyesti varustetulla tarkoitin raskaiden aseidan puuttumista. Sitä en tiedä, mitä määrävahvuisessa rykmentissä piti siihen aikaan olla, mutta suomalaiset ottelivat myös teiden ulkopuolella sellaisen väen kanssa, jonka prototyyppi oli mies ja Spagin-konepistooli.

Voin yrittää kuvata 6.8. tilannetta Lehmivaaran itä- ja eteläpuolella. Silloinhan niitä enemmän ensi kerran esiintyi.

Merijalkaväkirykmentit tulivat Tolvajärveltä ja Laatokan koillisrannikolta, ja ne osallistuivat taisteluun 5.8. alkaen työntäen jo HRR:n ryhmitystä.

Alkupäivät 21. Prikaati ja JP6 olivat tehneet "yhteistyötä" Kuolismaan tiellä. 6.8. alkaen 21. Pr käänsi jo liikettään itään tuon tien suunnassa. 289. Divisioona oli lyöty ja paennut. Merijalkaväestä saattoi olla apua enää 176. Divisioonalle.

Tilanne Lehmivaaran-Vellivaaran alueella oli silloin seuraavanlainen: RvPr ja Os. Partinen kiristivät Lehmivaaran mottia. Lehmivaaran motin itä-ja koillisnurkassa oli nyt nimenomaan tämä Os. Partinen (I/52 ja Er.P 24). HRR ja JP1 olivat Lehmivaaran eteläpuolella. URR oli kauempana etelässä Kitsanlammen-Luovejoen suunnassa. Alivoimaiset suomalaisjoukot olivat saaneet kyllä Lehmivaaraan ja Vellivaaraan saarrettujen venäläisten huoltoyhteydet poikki, mutta joukkoja ei riittänyt näitä idästä tulevia apujoukkoja vastaan. Siinä oli kolmen kilometrin "käytävä". Maastollisesti toki hankala sellainen.

Merijalkaväki oli tehnyt kiusallisen painauman HRR:n ryhmitykseen ja painauma meni jo Os. Partisen lännemmäksi.

Jääkärithän olivat siinä liikkuvassa roolissa sitten. 6.8. JP6 oli saanut Lutikkavaaran haltuun, ja se käskettiin etenemään sitä "käytävää" Hankalammen-Kalalammen maastoon.

Kuutonen oli väsynyt, koska Virkkunen oli juoksuttanut "mustana lauantaina" 5.8. kaksi komppaniaa rintamahyökkäyksellä päin Lutikkavaaran rinnettä ja linnoitteita. Sen jälkeen vahvuudeltaan huomattavasti heikentynyt jääkäriryhmä marssi yöllä (maataistelukoneiden vuoksi yömarssit olivat tapana) reittiä Luovejärven pohjoispää, Ilajan ruukinpohja, Lehmivaaran eteläpuoli ja siitä sitten pari kilometriä itäkoilliseen Lehmivaarasta. Matka ei linnuntietä liene kymmentä kilometriä enempää, mutta saamani käsityksen mukaan olivat kuitissa kunnossa Lutikkavaaran jälkeen.

Nyt Raappana tai ainakin joku oli viisas. Jääkärit saivat levätä koko päivän, ja 7.8. he saivat käskyn lyödä vihollinen takaisin ja palauttaa etulinja Kalalammen-Hankalammen kannakselle.
 

Vonka

Supreme Leader
Voisin kuvata mikrotilanteen, miltä näyttää sammakkoperspektiivistä se, kun mottia yritetään kiristää ja kun vihollisen toinenkin divisioona jättää hatarasti kiristetyn alueen ja lähtee kotiin. Tämä on tietysti vain sellainen 1/16-näkökulma. Harmi, että minulla ei ollut yhtään tuttavaa Ekmanin 21. Prikaatista, jotta olisin saanut tietää, miten apuun lähetetyt rykmentit sien alueella toimivat.

Eli millaiselta suurvoitto sitten näyttää.

Aloitetaan jääkärien hyökkäyksestä. Yksi komppania myöhästyi liikkeellelähdössä, yksi aluksi eksyi, ja lopulta reservikin oli mukana ja kolme komppaniaa hyökkäsi epätahtisesti erämaassa. Merijalkaväki taas hyökkäsi siinä jossain välissä yhden pataljoonan voimin (huom. vain n. 300 miestä). Tilanne heilui, kukaan ei tiennyt oikein mistään mitään, mutta iltaan mennessä välimaasto oli puhdistettu. Vielä oli pohjoisosassa pieni painauma. 8.8. jääkärit pääsivät Kalalammen länsipuolisille kukkuloille. Siellä venäläisillä oli kenttälinnoituksia ja eteneminen alkoi loppua siihen. Sitten alkoi vaihe, jossa takana Seitamo ja HRR yrittivät kiristää mottia, mutta siellä se katkesi puolustajien tuleen, ja lampien keskellä taasen jääkärit hyökkäsivät ja puolustivat ja partioivat. Sinne he sitten jäivät makaamaan asemiin, ja tapsit tuotiin Lehmivaaran juurelta.

Ja tältä näytti siltä itäisimmältä nurkalta "ratkaisu" Lehmivaaran-Vellivaaran motissa: Jos joku on miettinyt, miltä sotilaskielessä niin napakka sana ratkaisu näyttää, niin katsotaan senkin yhdestä kapeasta perspektiivistä. Nyt tukeudun Antti Juutilaiseen kokonaiskuvan osalta sekä joidenkin haastatteluiden osalta mutta käytän myös "omia suullisia lähteitäni".

9.8. venäläiset juoksivat puolustajien yli. Jääkärien uusi komentaja Arto Virkkunen oli tuonut komentopaikkansa Lehmivaaran juurelle. Hän kysyi Er. P 24:n päälliköltä, pystyykö tämä pitelemään, ettei motti purkaudu JP6:n selkään, kun he varmistavat itää. Paronen oletti selviävänsä. Paronen selvisikin Juutilaisen mukaan yöllä vielä kolmen aikaan, kun Virkkunen kykeni lähettämään omat reservinsä, jokusen joukkueen sinne avuksi. Mutta se olikin venäläisiltä vain houkutushyökkäys. Murtokohta oli mietitty pikkuisen sivuun siitä, ja loppujen lopuksi motti pursui sitten suoraan Virkkusen komentopaikalle klo 6.15. eli ihan oikeasta asiasta oli ollut huolissaan. Kaikki kynnelle kykenevät venäläiset juoksivat (tai laahustivat) itään, ja heitä oli tuhansia.

Sitaattioikeuden piiriin mahtuu jokunen lainaus ja ainakin transformoitu tieto. Antti Juutilainen kirjoittaa teoksessaan Nuoren jääkärin tie, että "Krh- ja viestimiehet, lähetit ja komentopaikan upseerit kykenivät taistelemaan 5-10 minuuttia". Sitten oli väistyttävä. Vastaiskuun käyneet ja komentopaikalle jääneet kaatuivat kaikki. Komentopaikan ja korohorotuliaseman välistä selviytyivät ne, jotka juoksivat tuhatta ja sataa sivulle pois alta. Eräs vänrikki kokosi hortoilevista suomalaisista kokonaisen porukan, jotta se kykenisi paremmin väistelemään niitä pakenevia laumoja.

Rauhallisia "pystykorvamiehiä" kaatui. He napsivat varmoja kaatoja liian pitkään. Näitä pataljoonassa jo tunnetuiksi tulleita tarkka-ampujia olivat ainakin Matti Kauramäki ja Aaro Kukkoniemi. Pulttilukko liikkui loppuun asti, eikä tyyni ilme muuttunut. Yhdellä krh-miehellä oli konepistooli, ja hän suri sitä, että ei ollut sillä vielä ampunut. Nyt sai ampua ja niin perkeleesti.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että se ihmismassa osui itään mennessään kahden jääkärikomppanian niskaan. Venäläiset olivat vielä aloittaneet näiden Laatokan miesten turvin kevennyshyökkäyksen kaakosta, joten toinen komppanioista oli siinä jo kahden tulen välissä. Nehän tulivat takaapäin seuraten Virkkusen puhelinlinjaa. Suomalaiset piilottivat konekiväärinsä ja piileksivät lakkasuolla sikin sokin venäläisten kanssa, ottivat yhteyksiä toisiinsa ja kiersivät venäläisten tulosuuntaan. Pian he saivat käskyn ottaa entiset asemat. Ei venäläisiä kiinnostanut jäädä.

Toisella komppanialla oli paremmat asemat. Siinä meni polku. Jääkärit saivat polulta kaadettua ratsukon selästä sekä everstin että majurin. Jalkamiehenä tulleen sotilaan ottivat vangiksi. Eivät hennoneet ampua. Majurilla oli 500g:n sokeripakkaus, jossa luki USA.

Metsä oli huokunut vanjaa, mutta nyt tuli hiljaisuus.

Komentopaikalle mentiin. Kaatuneilta oli viety henkilökohtainen omaisuus ja jalkineet. Komentoteltasta oli otettu pataljoonan sotapäiväkirja (edellisen kerran venäläiset olivat vieneet sen 14.6. Vammeljärven kaaoksessa). Krh-tuliasemassa heittimien suuntaimet, suuntakehä, puhelin ym. oli viety ja putket täynnä hiekkaa.

Mutta sotasaalista venäläisiltä saatiin valtavasti, kun kerittiin alkaa siivota.

Raappana oli saanut suurvoiton.
 

JR49

Respected Leader
Viittaan kolmeen rykmenttiin merijalkaväkeä. Täydennykseksi lähetettiin myös panssariprikaati, mutta se ei liene aiheuttanut vakavia ongelmia. Taisivat jo taistelualueelta pakenevat tulla vastaan. Joitakin panssareita tuhottiin Kuolismaan tiellä. Olihan siellä venäläisillä myös vielä pioneeriprikaati.

Merijalkaväki ei liikkunut pelkästään teiden suunnassa, ja se aiheutti yllätyksiä. Kevyesti varustetulla tarkoitin raskaiden aseidan puuttumista. Sitä en tiedä, mitä määrävahvuisessa rykmentissä piti siihen aikaan olla, mutta suomalaiset ottelivat myös teiden ulkopuolella sellaisen väen kanssa, jonka prototyyppi oli mies ja Spagin-konepistooli.

Voin yrittää kuvata 6.8. tilannetta Lehmivaaran itä- ja eteläpuolella. Silloinhan niitä enemmän ensi kerran esiintyi.

Merijalkaväkirykmentit tulivat Tolvajärveltä ja Laatokan koillisrannikolta, ja ne osallistuivat taisteluun 5.8. alkaen työntäen jo HRR:n ryhmitystä.

Alkupäivät 21. Prikaati ja JP6 olivat tehneet "yhteistyötä" Kuolismaan tiellä. 6.8. alkaen 21. Pr käänsi jo liikettään itään tuon tien suunnassa. 289. Divisioona oli lyöty ja paennut. Merijalkaväestä saattoi olla apua enää 176. Divisioonalle.

Tilanne Lehmivaaran-Vellivaaran alueella oli silloin seuraavanlainen: RvPr ja Os. Partinen kiristivät Lehmivaaran mottia. Lehmivaaran motin itä-ja koillisnurkassa oli nyt nimenomaan tämä Os. Partinen (I/52 ja Er.P 24). HRR ja JP1 olivat Lehmivaaran eteläpuolella. URR oli kauempana etelässä Kitsanlammen-Luovejoen suunnassa. Alivoimaiset suomalaisjoukot olivat saaneet kyllä Lehmivaaraan ja Vellivaaraan saarrettujen venäläisten huoltoyhteydet poikki, mutta joukkoja ei riittänyt näitä idästä tulevia apujoukkoja vastaan. Siinä oli kolmen kilometrin "käytävä". Maastollisesti toki hankala sellainen.

Merijalkaväki oli tehnyt kiusallisen painauman HRR:n ryhmitykseen ja painauma meni jo Os. Partisen lännemmäksi.

Jääkärithän olivat siinä liikkuvassa roolissa sitten. 6.8. JP6 oli saanut Lutikkavaaran haltuun, ja se käskettiin etenemään sitä "käytävää" Hankalammen-Kalalammen maastoon.

Kuutonen oli väsynyt, koska Virkkunen oli juoksuttanut "mustana lauantaina" 5.8. kaksi komppaniaa rintamahyökkäyksellä päin Lutikkavaaran rinnettä ja linnoitteita. Sen jälkeen vahvuudeltaan huomattavasti heikentynyt jääkäriryhmä marssi yöllä (maataistelukoneiden vuoksi yömarssit olivat tapana) reittiä Luovejärven pohjoispää, Ilajan ruukinpohja, Lehmivaaran eteläpuoli ja siitä sitten pari kilometriä itäkoilliseen Lehmivaarasta. Matka ei linnuntietä liene kymmentä kilometriä enempää, mutta saamani käsityksen mukaan olivat kuitissa kunnossa Lutikkavaaran jälkeen.

Nyt Raappana tai ainakin joku oli viisas. Jääkärit saivat levätä koko päivän, ja 7.8. he saivat käskyn lyödä vihollinen takaisin ja palauttaa etulinja Kalalammen-Hankalammen kannakselle.
Paljonko meikäläisiä kaatui tuossa läpimurrossa?
 

Vonka

Supreme Leader
Paljonko meikäläisiä kaatui tuossa läpimurrossa?
Tämähän oli vain yksi vaara, eli Lehmivaara.

En tiedä tuon yksittäisen motin laukeamisen tappioita, mutta ylipäänsä juuri nämä tuossa nurkassa olleet pataljoonat (JP6 ja toinen näistä Os. Partisen pataljoonista, Parosen Er. P 24) kärsivät Ilomantsin operaation suurimmat kokonaistappiot (JP6 40% ja Er. P 24 37%). Niitä tietenkin myös käytettiin surutta, eli sotahistoriaan jää suuri "rooli", mutta sellainen rooli myös maksaa verta.

Tuskin ne ovat suuret juuri tuossa motin purkautumisessa olleet.

Muokkaan @JR49 Se on ollut vain sellainen sekava tapahtuma, mutta ei mikään raaka taistelu, paitsi venäläisille, joita kyllä jäi paljon. Lehmivaarassa kaatuneita jääkäreitä, lähinnä komentopaikalta, on alle kymmenen, ja yksi on luutnantti Westberg, viestiupseeri, joka järjesti vastaiskun komentopaikalle yhdessä Veikko Saresmaan (Kevyt Patteristo 12) kanssa, ja yritti saada yhteyttä tykistöön ja torjuntoja pakotielle. Sinne jäivät.

Haavoittuneista en tiedä.

Minua niin huvittaa, kun @baikal on kuullut ihan samanlaisia juttuja siitä sekoilusta Ilomantsissa. Sotahistorian lehdillä aina joku "etenee" ja "katkaisee" ja "murtaa", ja kaikki vaikuttaa jotenkin järkevältä toiminnalta. Tuolla on ollut joukkue- ja komppaniatasolla melkoinen improvisaatiosavotta.
 
Viimeksi muokattu:

JR49

Respected Leader
Sotahistorian lehdillä aina joku "etenee" ja "katkaisee" ja "murtaa", ja kaikki vaikuttaa jotenkin järkevältä toiminnalta. Tuolla on ollut joukkue- ja komppaniatasolla melkoinen improvisaatiosavotta.
:) niinhän se taitaa useimmiten olla. Onnekkain, vähiten sekoillut tai oikeassa paikassa sekoillut korjaa potin. Joku inttikaverini silloin kauan sitten kertoili metsässä, pilkkopimeässä ollessamme, kuinka oli joskus kuunnellut jonkun Mannerheim-ristin ritarin radiohaastattelua joskus 90-luvun taitteessa.
Tuleva ritari oli johdattanut komppaniansa johonkin vihollisen selustaan, ja iskenyt juuri otollisimpaan kohtaan. Tuloksena kunnon tulppa ja iso voitto.
Toimittaja: - Mitenkä te osasitte pimeässä hyökätä juuri siihen kohtaan missä vaikutus oli vihollisen kannalta pahin?
- Me eksyimme. Oli niin pimeää, ettei nähnyt missään mitään.

Jotenkin näin :D.
EDIT: tämä tarinointi oli muuten sen jälkeen, kun olin kokelaana eksynyt suunnasta jossain tilanteessa. Kokelasystäväni lohdutti tällä :). Muistaakseni totesimme, että tässä ollaan ritarinarvoon tyrkyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Top