Jatkosotaan liittyvää

[fulcrum]

No selvähän tuo. Stm Svejkhän on pahimman sortin jermuilija ja yleisen moraalin ja sotaponnistelujen kannalta vahingollinen henkilö.
Eikä se romaanihahmokaan hyvä esikuva ole.

 

[Vonka]

Ihan aiheen sivusta vähäsen: sotamies Svejk oli jossain kohtaa -sotamiehiltä ja aliupseereilta- kiellettyä lukemistoa.....mitä arvelette, pitääkö paikkansa? Minkä verran mahtoi olla -kiellettyä kirjallisuutta- sotien aikaan?

Enpä ole kuullut, että Suomen armeijassa olisi ollut kielletty kirjaa tietyiltä sotilasarvoilta. Se saksasta suomennettu ensimmäinen kunnollinen käännös ja kokonaisteos tuli sotien jälkeen. Siitä otettiin kaksikymmentä painosta.

Teoksen lukeminen kiellettiin Tšekkoslovakian armeijassa vuonna 1925, puolankielinen käännös takavarikoitiin kaupoista vuonna 1928, Bulgaria kielsi teoksen vuonna 1935 ja sitä poltettiin kansallissosialistien kirjarovioilla Saksassa vuonna 1933.

Meillä se oli varsin tuore teos ja herätti intohimoja kyllä. Ennen sotia julkaistiin Kajavan ruotsista suomentamia osia. Erkki Vala julkaisi tästä suomennoksesta otteita vuonna 1934. IKL ja kirkolliset piirit kävivät kimppuun ja nostivat metelin. Vala sai syytteen jumalanpilkasta ja jopa tuomion, jonka sitten KO hylkäsi. Se oli vähän samanlaista hysteriaa kuin nykyisin on, mutta hysteerikot ovat vaihtuneet. Joka tapauksessa juuri sitä pöljäilyä, jota Hasek kuvaakin.

Eli 1933-1937 Erkki Valan kustantamo on tehnyt kolmeosaisen ruotsista käännetyn, mutta painosmäärä on ollut niin niukka, ettei se ole kyllä käsissä juuri kulunut.

Tulenkantajat-lehdessä on ollut näytteitä 1930-luvulla.

Joillakin on voinut olla sitä saksan- tai ruotsinkielisenä luettavana korsussa.

 

[StepanRudanskij]

Enpä ole kuullut, että Suomen armeijassa olisi ollut kielletty kirjaa tietyiltä sotilasarvoilta. Se saksasta suomennettu ensimmäinen kunnollinen käännös ja kokonaisteos tuli sotien jälkeen. Siitä otettiin kaksikymmentä painosta.

Teoksen lukeminen kiellettiin Tšekkoslovakian armeijassa vuonna 1925, puolankielinen käännös takavarikoitiin kaupoista vuonna 1928, Bulgaria kielsi teoksen vuonna 1935 ja sitä poltettiin kansallissosialistien kirjarovioilla Saksassa vuonna 1933.

Meillä se oli varsin tuore teos ja herätti intohimoja kyllä. Ennen sotia julkaistiin Kajavan ruotsista suomentamia osia. Erkki Vala julkaisi tästä suomennoksesta otteita vuonna 1934. IKL ja kirkolliset piirit kävivät kimppuun ja nostivat metelin. Vala sai syytteen jumalanpilkasta ja jopa tuomion, jonka sitten KO hylkäsi. Se oli vähän samanlaista hysteriaa kuin nykyisin on, mutta hysteerikot ovat vaihtuneet. Joka tapauksessa juuri sitä pöljäilyä, jota Hasek kuvaakin.

Eli 1933-1937 Erkki Valan kustantamo on tehnyt kolmeosaisen ruotsista käännetyn, mutta painosmäärä on ollut niin niukka, ettei se ole kyllä käsissä juuri kulunut.

Tulenkantajat-lehdessä on ollut näytteitä 1930-luvulla.

Joillakin on voinut olla sitä saksan- tai ruotsinkielisenä luettavana korsussa.

Svejk käännettiin myös Neuvosto-Karjalassa 30-luvulla. Sitäkin laitosta kulkeutui Suomeen. Voipi olla, että tällaisen "vihollispropagandan" lukeminen ja hallussapito jossain haluttiin nähdä kieltämisen arvoisena.

 

[baikal]

Joo, tuo väite -kielletyistä kirjoista- tuli vähän puskista ainakin minulle. Ehkä jäsen @EK tietää enemmän?

 

[Vonka]

Svejk käännettiin myös Neuvosto-Karjalassa 30-luvulla. Sitäkin laitosta kulkeutui Suomeen. Voipi olla, että tällaisen "vihollispropagandan" lukeminen ja hallussapito jossain haluttiin nähdä kieltämisen arvoisena.

Varmasti haluttiin nähdä, epäilyskin pois, mutta missä on nähtävillä kielto? Etenkin sellainen, jossa vain upseerit saavat lukea. En osta vielä tätä juttua. Sitä ryssänpainosta en ole nähnyt koskaan missään. Nitä ei ole montaa ollut. Olihan se raja aika hankala sentään vielä silloin ja kommunisteja vahdittiin.

 

[EK]

Joo, tuo väite -kielletyistä kirjoista- tuli vähän puskista ainakin minulle. Ehkä jäsen @EK tietää enemmän?

Enpä ihan heti osaa edes valehdella, mutta eiköhän se hetkisen kuluttua onnistu...

 

[Vonka]

Sensuroiduista sotaan tai historiaan liittyvistä kirjoista varmuudella Suomessa sensuroitiin oikeistomöyhötyksen jälkilöylyissä vuonna 1933 Kaarlo Uskelan Tammisaaren vankileirillä kirjoittama runokokoelma Pillastunut runohepo. Sekin kirja oli julkaistu jo vuonna 1921. Uskela teki pilkkaa valtaapitävien, kirkon ja porvariston lisäksi myös muun muassa naisasialiikkeestä sekä jopa työväenliikkeestä. Mikään ei ollut Uskelalle pyhää.

Sitten olivat ne Erkki Valan Hasek-otteet, joista tuli sanomista. Lehteä ei kuitenkaan takavarikoitu.

Haanpään Kenttä ja kasarmi katsottiin ns. isänmaallisissa piireissä niin vaaralliseksi, että hän joutui kustantajien hyljeksimäksi pitkäksi aikaa. Kirja sinänsä ilmestyi, mutta Noitaympyrä vasta Haanpään kuoleman jälkeen.

Välirauhan aikana marraskuussa 1940 Suomen hallitus kielsi Neuvostoliiton painostuksesta talvisotakirjallisuuden julkaisemisen sen jälkeen, kun muutamia teoksia oli ilmestynyt. Vain Onttoni Miihkalin kirja Suomussalmen sotatantereilla kuitenkin takavarikoitiin.

Jatkosodan jälkeen tahti kiihtyi. Valvontakomissio määräsi vihamieliseksi katsomansa kirjallisuuden poistettavaksi yleisön ulottuvilta ja oikeusministeriö välitti pyynnön Suomen kustannusyhdistykselle. Suomalainen on tällaisissa kieltoasioissa tehokas ja aktiivinen, kun sille vain näyttää suunnan. Se teki kirjakaupoille luettelon 145 kirjasta jo lokakuussa 1944 ja täydensi listaa vuoden kuluttua 143 teoksella. Valtion kirjastotoimisto taas lähetti kirjastoille kirjeen, jossa pyydettiin siirtämään sopimattomat niteet pois yleisön saatavilta. Ne saivat valita ihan itse.

Niinpä kirjakaupat poistivat 288 ja kirjastot peräti 1783 nimekettä. Suuri kiire oli poistaa myös Urho Kekkosen sotaisiakin hetkiä sisältäneet Pekka Peitsi -nimimerkillä kirjoittamat teokset...

Poistomääräyksiä sovellettiin oppikirjoihin. Karjalan, Inkerin ja Viron historia katosi maantieteellisiä kirjoja myöten myöten. Oppikirjoista muokattiin tai niistä poistettiin muun muassa Neuvostoliittoon ja Suomen historiaan liittyviä tekstiä. Maaliskuussa 1945 määrättiin kokonaan poistettavaksi 28 historian, maantiedon ja äidinkielen oppikirjaa.

Kirjastot eivät tuhonneet vaan pistivät ns. myrkkykaappiin eli kellariin. Wikipedian mukaan tutkijoille annettiin vuoden 1958 jälkeen lupia lukea salissa, mutta yleisö ei saanut.

Olen kuitenkin itse teininä kysynyt vuonna 1979 joitakin mukamas myrkkykaapissa olleita kirjoja kirjastonhoitajalta, ja hän etsi ne minulle ja antoi kotilainaan.

Yrjö Leinon muistelmien Kommunisti sisäministerinä kohtalo on jo myöhemmän Suomen itsesensuurin huippunäytös. Senhän piti ilmestyä 1958, mutta silloin olivat yöpakkaset ja Maalaisliitto ja SKDL alkoivat viikkoa ennen julkistamista kauhean rummutuksen. Lopulta kirjan koko painos tuhottiin Neuvostoliiton vaatimuksesta. Lähes kaikki kirjat poltettiin. Teos ilmestyi vasta vuonna 1991 mutta ei siinä ollut mitään mullistavaa.

Suomen omien viranomaisten kokonaan tuhottavaksi määräämiä kirjoja ovat siis Uskelan runokokoelma ja Yrjä Leinon muistelmat, jonka tuhoamisen käski Neuvostoliitto ja rähmälläänoloaikana toteltiin.

 

[baikal]

Kylmän sodan ajan itsesensuuriin muuten sovitettiin myös Tintin Seikkailut. Tintti Neuvostojen maassa taidettiin julkaista vasta -86.....

Kirjaston myrkkykaapista sai lainaan monia -epäsopivia-, kun osasi niitä kysyä ja pyytää.

 

[baikal]

Yrjä Leinon muistelmat, jonka tuhoamisen käski Neuvostoliitto ja rähmälläänoloaikana toteltiin

Eikös sitten myöhemmin tästä julkaistu joku osuus, olen nimittäin lukenut Leinon muistelmia ja melkein ymmärsin, miksi NL ei halunnut niitä julki.....

 

[Vonka]

Eikös sitten myöhemmin tästä julkaistu joku osuus, olen nimittäin lukenut Leinon muistelmia ja melkein ymmärsin, miksi NL ei halunnut niitä julki.....

Se julkaistiin kokonaan vuonna 1991. Sillä ei ollut enää kiinnostavuutta, koska myynti oli kai noin 1000 kappaletta.

Ja varmaan alkuperäisestäkin jäi joitakin kappaleita henkiin. Ovat kuulemma keräilyharvinaisuuksia.

 

[Ottoville]

Sinä siellä jossain. Minä täällä kotona.

Sodan vuosina nuoret miehet ja naiset etsivät kiivaasti kumppania. Hädän hetkellä kaikki kaipasivat rakkautta. Rintamalla taistellut Paavo kirjoitti 1944 Ainolle Nilsiään. Siitä alkoi kaksikon kirjeenvaihto, mutta mihin se johti?

dynamic.hs.fi

 

[JR49]

Joulupäivä 25.12.1943 JR 8:n lohkolla Syvärillä.
https://astia.narc.fi/astiaUi/digiview.php?imageId=4976678&aytun=26079.SARK&j=28

 

[Kiusankpl]

Marski Mannerheim tervehtii ruotsalaisen vapaaehtoispataljoonan upseereja lumimyrskyssä joulukuussa -41.
Pataljoonan lippu taustalla, ei kovin usein ole kuvia siitä näkynyt. Missähän lippu mahtaa olla nyt?

 

[tulikomento]

Marski Mannerheim tervehtii ruotsalaisen vapaaehtoispataljoonan upseereja lumimyrskyssä joulukuussa -41.
Pataljoonan lippu taustalla, ei kovin usein ole kuvia siitä näkynyt. Missähän lippu mahtaa olla nyt?


Katso liite: 42406

Eiköhän ruotsalaiset vieneet lipun mukanaan. Tukholman Armemuseum voisi olla hyvä vaihtoehto.

 

[JR49]

Tsirkka-Kemijoen suunnalla on "Laiston suo", joka on saanut lempinimensä kapteeni Laiston mukaan.

Tämä on irvokkain kaikista tietämistäni johtamisnäytöksistä.

Laisto ei välittänyt Leppälaxin käskystä odottaa tykistökeskitystä, vaan määräsi komppaniansa hyökkäykseen suolle. Laiston komppania oli jo sodan alussa kärsinyt huomattavia tappioita. komppaniaan tulleet täydennysmiehet olivat nuoria, juuri varusmieskoulutuksen suorittaneita. Laisto jäi itse taakse suon reunaan seuraamaan "tilanteen kehittymistä". Taistelun kuluessa avoimelta suolta joitakin vielä elossa olevia miehiä perääntyi suojaan. Laisto uhkasi ampua perääntyvät sotilaansa. Aliupseerit menivät väliin ja estivät teloituksen ja joutuivat sen vuoksi Laiston kanssa käsirysyyn.

65 kaatunutta ja 54 haavoittunutta.

Loput n. 30 miestä istuivat kaatuneitten vieressä hiljaisina surren ”rippikoulukavereittensa” kaatumista. Kaikki sopivat suon laidassa makaavan yhden kelopuun rungolle. Eloonjääneistä otettiin valokuva tämän kelopuun luona. Valitettavasti tämä kuva ja monet muut kuvat tuhoutuivat Ossi Laineen sedän Viljo Laineen kodin tulipalossa v. 1980. JR 10:n sotapäiväkirjoissa Laiston menettely on pimitetty.

Taistelun jälkeen miehet pitivät varmana, että Laiston asiaa tullaan puimaan sotaoikeudessa. Toisin kävi. Eino Laisto palkittiin samana päivänä 7.8.1941 kunniamerkillä (VR4 ylip. 116/41).

Taisteluun valmistautuneet sotilaat näkivät majuri Majewskin makaavan edellisenä iltana ”sammuneena” samalla kankaalla mihin kaatuneet sotilaat taistelun jälkeen koottiin riviin. Tämän vuoksi ihmetystä herättää se, että Majewski saattoi allekirjoittaa pataljoonan komentajana myös Laiston komppanian (2./JR 10) taistelukertomuksen.

http://www.rukajarvensuunnanhistoriayhdistys.fi/historiayhdistys/wp-content/uploads/2020/01/Mist%C3%A4-Laiston-suo-sai-nimens%C3%A4.pdf

Tähän lisätietoa kirjasta Raappanan tiedustelijat.
Eino Penttilän kaukopartio oli etukäteen tiedustellut nuo vihollisen asemat, partio totesi paikalla joukkoja linnoittamassa. Tieto siis oli olemassa vastassa olevasta vihollisesta ja että niillä oli linnoitetut asemat. Yleensä ongelma oli tiedustelutiedon puute ja tulituen puute. Nyt nuo kummatkin olisivat olleet käytössä...
14. Divisioonalla oli alkusodassa kolme eri kaukopartioryhmää muodostettuna omasta joukostaan, johtajina mm. kuuluisat Penttilä ja Pentti Perttuli.
Mainittakoon, että kirjassa on lukuisia, ilmeisesti alkuaan c-kasetille tallennettuja ja myöhemmin litteroituja haastatteluja, jossa edellä mainitut haastattelevat toisiaan ja käyvät läpi retkiään. Yhdessä niistä Penttilä ihmetteli kovasti miten Laiston komppania saattoi joutua niin kovaan paikkaan.
- Kyllä me aika tarkat tiedot saatiin ja yritettiin antaa eteenpäin. Tämäkin kohta tiedusteltiin missä se Laisto sitten loppujen lopuksi taisteli.
- No, sota on sotaa.
Totesi Penttilä.
Siihen, että tieto linnoitetuista asemista oli mennyt eteenpäin, viittaa se, että kirjan mukaan III/JR 31:n komentaja olisi kieltänyt hyökkäyksen ilman tykistön tulitukea.
Ylen surkeaa...

 

[tulikomento]

Tähän lisätietoa kirjasta Raappanan tiedustelijat.
Eino Penttilän kaukopartio oli etukäteen tiedustellut nuo vihollisen asemat, partio totesi paikalla joukkoja linnoittamassa. Tieto siis oli olemassa vastassa olevasta vihollisesta ja että niillä oli linnoitetut asemat. Yleensä ongelma oli tiedustelutiedon puute ja tulituen puute. Nyt nuo kummatkin olisivat olleet käytössä...
14. Divisioonalla oli alkusodassa kolme eri kaukopartioryhmää muodostettuna omasta joukostaan, johtajina mm. kuuluisat Penttilä ja Pentti Perttuli.
Mainittakoon, että kirjassa on lukuisia, ilmeisesti alkuaan c-kasetille tallennettuja ja myöhemmin litteroituja haastatteluja, jossa edellä mainitut haastattelavt toisiaan ja käyvät läpi retkiään. Yhdessä niistä Penttilä kovasti miten Laiston komppania saattoi joutua niin kovaan paikkaan.
- Kyllä me aika tarkat tiedot saatiin ja yritettiin antaa eteenpäin. Tämäkin kohta tiedusteltiin missä se Laisto sitten loppujen lopuksi taisteli.
- No, sota on sotaa.
Totesi Penttilä.
Siihen, että tieto linnoitetuista asemista oli mennyt eteenpäin, viittaa se, että kirjan mukaan III/JR 31:n komentaja olisi kieltänyt hyökkäyksen ilman tykistön tulitukea.
Ylen surkeaa...

Onko tietoa missä vaiheessa Toivo Korhonen liittyi Eino Penttilän porukkaan ?

 

[JR49]

Onko tietoa missä vaiheessa Toivo Korhonen liittyi Eino Penttilän porukkaan ?

Hänestä(kin) on kolme sivua matrikkelitietoa . Tämä on yli 600-sivuinen hyvin seikkaperäinen opus.
19.8. Kaukopartio-osasto 3:n partionjohtajaksi luutnantti Tauno O. Leskisen tilalle, kersanttina. Kun kolme osastoa myöhemmin -41 yhdistettiin, niin koko osaston johtajaksi 11.5.1943 vänrikkinä. Oli pisimpään osastossa palvellut kaukopartioupseeri.
10.12.1943 haavoittui majoitusalueella silmään ja käteen trotyylipanoksen räjähdyksessä. Menetti toisen silmänsä. Palasi taistelujoukkoihin 19.7. I/JR 52:n esikuntakomppanian päälliköksi.
Eläkkeelle 31.10.1963 2./Lapin rajavartiostosta, yliluutnantti. Kapteeniksi 14.2.1964.

EDIT: siis matrikkelit vain neljästä upseerista, ettei kukaan vaan jätä lukematta, että tylsäksi luulette. Päinvastoin, aitoja taistelukertomuksia autenttisine peitepiirroksineen, veteraanien muisteluja 80-90-luvuilta, partioreissujen seikkaperäisiä selostuksia, yleiskuvaa taisteluista jne jne.

 

[tulikomento]

Hänestä(kin) on kolme sivua matrikkelitietoa . Tämä on yli 600-sivuinen hyvin seikkaperäinen opus.
19.8. Kaukopartio-osasto 3:n partionjohtajaksi luutnantti Tauno O. Leskisen tilalle, kersanttina. Kun kolme osastoa myöhemmin -41 yhdistettiin, niin koko osaston johtajaksi 11.5.1943 vänrikkinä. Oli pisimpään osastossa palvellut kaukopartioupseeri.
10.12.1943 haavoittui majoitusalueella silmään ja käteen trotyylipanoksen räjähdyksessä. Menetti toisen silmänsä. Palasi taistelujoukkoihin 19.7. I/JR 52:n esikuntakomppanian päälliköksi.
Eläkkeelle 31.10.1963 2./Lapin rajavartiostosta, yliluutnantti. Kapteeniksi 14.2.1964.

EDIT: siis matrikkelit vain neljästä upseerista, ettei kukaan vaan jätä lukematta, että tylsäksi luulette. Päinvastoin, aitoja taistelukertomuksia autenttisine peitepiirroksineen, veteraanien muisteluja 80-90-luvuilta, partioreissujen seikkaperäisiä selostuksia, yleiskuvaa taisteluista jne jne.

Tuon kirjan tekijät Oksanen & Komulainen ovat molemmat aika hc-tason entisiä rajamiehiä.

 

[JR49]

Tuon kirjan tekijät Oksanen & Komulainen ovat molemmat aika hc-tason entisiä rajamiehiä.

Ja sen kyllä huomaa.
Valittavat, että paljon jäi materiaalia käyttämättä, ja että joutuivat karsimaan paljon , ja silti noin valtava opus. Odotan vähintään kahta jatko-osaa.

 

[baikal]

luutnantti Tauno O. Leskisen tilalle

-tietääkseni- tämä mies sairastui karusti jo sodan aikana.