Sergei Verigin mainitsee kirjassaan useaan otteeseen, että tämä yllätti venäläiset, jotka olivat soluttaneet siviilien joukkoon asiamiehiään, ja että leirittäminen vei pohjan heidän aikomukseltaan käyttää siviiliväestöä "operatiivisiin tarkoituksiin." Vapaana oleva väestökin oli varsin halutonta mihinkään toimintaan, vasta sodan lopun häämöttäessä väki alkoi ymmärrettävän opportunistisesti kääntää takkiaan.
Älä unohda omia autosotamiehiä
Ainakin HeimoP 3:ssa paljastui ennen 1944 suurhyökkäystä suunnitelma, jossa Heimopataljoonan miehiä olisi kaapannut tukikohdan ja vienyt sen suomalaisen upseerin puna-armeijan puolelle. Aake Jermon Siiranmäen miehissä oli asiasta lyhyt selostus. Osa pataljoonan miehistöstä oli värvätty kotilomien aikaan ja heille oli maksettu suunnitelman toteuttamisesta. Jermo mainitsee luvun "nelisenkymmentä" pidätettyinä, ja ainakin osa näistä tuomittiin vankeuteen. Kyseisellä pataljoonalla oli sitten kesällä 1944 hieman heikko maine muiden joukkojen silmissä, eli katsottiin sen irtautuvan sangen herkästi. Tietysti sotavangeista kootun pataljoonan kohdalla tämä on sinänsä ymmärrettävää, että tiesivät varmasti taistelevansa väärällä puolella ja että Neuvostoliitto tulisi vaatimaan heidän palauttamistaan sodan jälkeen.
Tuosta olisin kesän 1941 osalta hieman erimieltä. Eli Neuvostoliitto ei aluksi oikein arvostanut siviiliväestön oma-aloitteista vastarintaa. Pelättiin, että musikat oppivat siinä puolustamaan itseään myös Neuvostoliiton sankarillista työtätekevien ja talonpoikien punaista armeijaa vastaan, sekä tietenkin myös politrukkeja. Näinhän myös kävi, ja esim. Ukrainassa sotatila voitiin kumota vasta pitkälle 1950-luvun puolella. Kuitenkin kun tietoa partisaanitoiminnasta alkoi tulla, tehtiin välttämättömyydestä hyve, eli partisaaniliike haluttiin heti puolueen alaisuuteen. Tämän vuoksihan partisaanialueille pudotettiin nimenomaan poliittisia upseereita, jotka pitäisivät huolta liikkeen oikeauskoisuudesta. Samasta syystä puna-armeija sitten valtaamillaan alueilla riisui partisaaniosastot välittömästi aseista ja joissain tapauksissa osastot lähetettiin joko suoraan rintamajoukkoihin liitettäviksi tai sitten keskitysleiritettiin.
Tuosta olisin kesän 1941 osalta hieman erimieltä. Eli Neuvostoliitto ei aluksi oikein arvostanut siviiliväestön oma-aloitteista vastarintaa. Pelättiin, että musikat oppivat siinä puolustamaan itseään myös Neuvostoliiton sankarillista työtätekevien ja talonpoikien punaista armeijaa vastaan, sekä tietenkin myös politrukkeja. Näinhän myös kävi, ja esim. Ukrainassa sotatila voitiin kumota vasta pitkälle 1950-luvun puolella. Kuitenkin kun tietoa partisaanitoiminnasta alkoi tulla, tehtiin välttämättömyydestä hyve, eli partisaaniliike haluttiin heti puolueen alaisuuteen. Tämän vuoksihan partisaanialueille pudotettiin nimenomaan poliittisia upseereita, jotka pitäisivät huolta liikkeen oikeauskoisuudesta. Samasta syystä puna-armeija sitten valtaamillaan alueilla riisui partisaaniosastot välittömästi aseista ja joissain tapauksissa osastot lähetettiin joko suoraan rintamajoukkoihin liitettäviksi tai sitten keskitysleiritettiin.
Vasili Grossmanin Elämä ja kohtalo -teoksessahan on mainioita kuvauksia neuvostojärjestelmän vainoharhaisuudesta. Stalingradin Helvetissä yksi puna-armeijan pataljoona pitää päivästä toiseen hallussaan tukikohtaa, saksalaisten ankarasta painostuksesta huolimatta. Esikunnassa on valmiina pataljoonankomentajan pidätysmääräys, tämä kun ei vastaa yhteydenottoihin, eikä lähetä asianmukaisia raportteja mielialasta yms. Siispä kyseessä on vastavallankumouksellinen niskurointi Neuvostovaltaa vastaan. Leirille vain. Tai panssariarmeijakunnan komentaja, joka onnistuneesti johtaa toista kärkeä 6.Armeijan saartaneessa hyökkäyksessä. Armeijakunnan komissaari onnittelee pihtiliikkeen onnistuttua ja hyökkäyskärkien kohdattua komentajaa, lisäten "En koskaan unohda sitä, kuinka annoitte toveri Stalinin odottaa kokonaista kahdeksan minuuttia ennen kuin annoitte hyökkäyskäskyn." Tykistö ei nimittäin ensimmäisellä iskulla tuhonnut metsikköön ryhmitetty pst:tä ja AK:n komentaja ammutti vielä sinnekin erikseen, ennen hyökkäyksen aloittamista. Reilujen kerho!
Vaikka tietysti Grossmanin teos on romaani, hän oli rintamareportterina mukana mm. Kurskissa ja Berliinissä. Hän myös suhtautui kriittisesti neuvostojärjestelmään ja teos julkaistiin vasta 1988 Neuvostoliitossa. Lännessä jo 1980, kun Saharovin avustuksella luodut mikrofilmit oli kuljetettu pois Neuvostoliitosta.
Tässä vähän tarkemmin. Nimenomaan niista asiaan liittyvistä seikosta, joista on aika vähän kirjoitettu Merivoimien historiassa
Tämä kun ei ole ainoa laatuaan kiusallisista yksityiskohdista, jotka Merivoimat on siivonnut maton alle sota-ajoista, niin tulevaisuudessa toivon mukaan näemme jonkun uuden teemukeskisarjan tekevän läpimurtonsa aiheesta tekemällään teoksella.Tässä vähän tarkemmin. Nimenomaan niista asiaan liittyvistä seikosta, joista on aika vähän kirjoitettu Merivoimien historiassa
» Miinalaiva Riilahden torpedoinnista 75 vuotta
www.suomensotilas.fi
Isäni sai VM2 ,VM1(väliä n. kuukausi)sitten menikin jo pari vuotta ja tuli VR4 ja kersantin arvo omistan myös myöntämis perusteet noille mitaleille.
Sain nyt Antti Juutilaisen Ilomantsi-kirjan luetuksi ajatuksella loppuun. Ollut kyllä hurja savotta, metsät täynnä miehiä joista monella ei minkäänlaista tilannetietoa. Mutta niin vain sai Raappana suuren kuvan pidettyä kasassa, miehiä oli suunnilleen oikeaan aikaan suunnilleen oikeassa paikassa niin, että tehtävä täyttyi, siinä kun se voi täyttyä. Mutta ankaraa on ollut sota erämaassa, ja haavoittuneiden kohtalo kova.
