No vastuu armeijassa lähtee ylimmästä esimiehestä alaspäin. Eli päävastuu kuuluu Päämajalle, joka ei reagoinut tilanteeseen oikein.
Wolf Halsti kritisoi muistaakseni jo vanhassa historiikissaan, että hyökkäysvaiheessa kelvottomiksi todetut ja muihin tehtäviin siirretyt johtajat "hiipivät" takaisin asemiinsa asemasodan aikana.
Jos en väärin muista, niin Dietl taisi keväällä 1944 kritisoida suomalaisia siitä, että nämä kuvittelivat vihollisen olevan edelleen samalla tasolla kuin 1941. Kiinnostaisikin, että onko tutkittu, miten asemasodan aikana tutkittiin vastustajan kehitystä ja saksalaisten kokemuksia ja vaikuttivatko ne mitenkään koulutukseen ja rintamakomentajien ohjeistukseen.
Sotaväsymyksellä ei voi selittää suomalaisten laiskuutta. Sakut taistelivat ankarasti myös 1942 ja 1943 ja he ainakin koettivat hyödyntää kokemuksia ja vastaavaa asemasotalaiskuutta ei päässyt syntymään.
Meillä esimerkiksi mikään todellinen syy ei olisi estänyt yksiköiden säännöllistä kierrätykseltä eri rintamien välillä. Ilmeisesti rintamajoukkojenkin mukavuudenhalu voitti.