Siirsin Ukrainan "Lessions learned" ketjusta tähän vähän oikeampaan lankaan. Jäsen
@Erkki oli löytänyt itselleni tuntemattoman kirjallisuussitaatin, joka liittyy tuttuakin tutumpaan Viipurin menetyksen.
Henning oli oikeassa, kyseessä on yleismaailmallinen osaavien ja hyvin toimivien sotilasorganisaatioiden sisäänrakennettu ominaisuus. Nimittäin tulenkäytön painopiste luodaan ampumatarvikkeilla, joita II MS aikaan ei logistiikkajärjestelmät ehtiny yleensä toimittaa rintamalle riittäviä määriä. Silloin on jakomääräyksillä jaettava niukkutta, pikatukun tavoin vapaasti kaikille halukkaille ei voida antaa. No tässä ei vielä ole mitään erikoista, mutta entä jos amitsioonipinot kuitenkin kohta joutuu vihollisen käsiin tai tuhotaan omien toimesta. Miksei niitäkään ole jaettu tarvitsijoille?
Sotatoimien tarkoituksena on vastustajan voimien tuhoaminen. Tähän riittää, kun panssarijoukkojen läpimurrot sekoittaaa johtamisjärjestelmät. Klassinen esimerkki oli venäläisten 2. Liikkuva ryhmä eli panssarijoukko, joka pakotti Kuuterselän läpimurron jälkeen Ratsuväkiprikaatin esikunnan pakenemaan kiireen vilkkaa ikkunoista metsään. Sinne jäivät paperit ja puhelinlinjat, joilla pidettiin yhteyttä kahteen rykmenttiin. Seurauksena oli puolustuksen romahtaminen koko matkalta Kuuterselästä Suomenlahden rantaan. Asiaa ei nyt ole kirjallisuudessa kauheasti korostettu mutta ei missään tapauksessa salattukaan.
Yksinkertaisesti siis läpimurroissa sota saapuu takalinjoille yhtäkkiä. Tilannekuva siellä oli II MS aikaan aina puutteellinen. Byrokratiasta ei siis ole kysymys, vaan varikon päällikköllä ei ole välttämättä lainkaan yhteyttä ylempiin johtoportaisiin. Tällaisessa tilanteesa hän toimii vanhentuneiden käskyjen pohjalta. Esimerkin kapt Rautamaa kyllä käskyn saatuaan auliisti antoi kaikkea tarvittavaa, mutta silloin oli jo myöhäistä.
Kyllä.
Niilo Lappalaisen Kuuterselkäkin murtui (1993) sisältää yllättävän hyvin rekonstruoituna myös Kuuterselän alalohkon tapahtumat. Siinä myös oikaistaan muutama sotahistorian kaanoniin päässyt virhe. Koko tilanteen sekavuus tulee esiin. Olen myös lukenut Peitsaran taistelukertomuksen. Sen pitäisi olla minulla jossain, mutta en sitä tähän hätään löydä. JP 6 menetti kuormastonsa, polkupyöränsä ja sotapäiväkirjansa Vammeljärven kaaoksessa (kuten he sitä kutsuivat).
Tavallaan ko homman kohtalo oli pedattu, kun kahden yhtymän vastuualueiden raja oli määritetty aivan väärään paikkaan. Mustamäen tie on se ura, jota pitkin 23 taisteluvaunun panssarikärki + automaattiasein varustettu pataljoona improvisoidusti työnnettiin Kuuterselästä kohti Vammeljärven eteläpäätä. Tie kulki Sykiälän kautta.
Sykiälä kuului tietenkin Sahakylää puolustavalle I/JR 53:lle eikä RvPr:lle, mutta I / JR 53 oli jo aamulla hajoamassa liitoksistaan ja menetti Sahakylän. IV AK määräsi Vammeljärvellä reservissä olleen jääkäripataljoonan (JP6) selvittämään Sahakylän tilanteen. Sen komentaja lähetti kiireesti yhden jääkärikomppanian (2. K) edeltä. Samana aamuna IV AK määräsi JP 6:sta komppanian kokoisen osaston vielä erillistehtävään Kanneljärvelle. Sinne lähti 1. K. Näille muistaakseni alistettiin konekivääreitä 4 K:sta.
Sitten lähtivät 3. K ja 4. K:n jäljellä olevat kk:t etenemään kohti Sahakylää. Kun ne saapuivat Neuvolaan ja ylittivät erästä kukkulaa, sinne tuli kahden-kolmen tunnin kestoinen lentopommitus ja voimakas tykistötuli. Neuvostoliitto yritti vaientaa Neuvolassa ollutta suomalaista patteristoa (muoks. tai patteria), mutta jääkärit tietysti luulivat, että kaikki oli heitä varten. Tietä pyyhkivät Stormovikit. Huonosta tuurista johtuen 3. K:ssa ei ollut pian enää muita upseereita pystyssä kuin yksi kornetti. Se komppania ei enää kunnolla tiennyt, missä oltiin ja minne mentiin.
Edellä mennyt 2. K oli päässyt kuin koira veräjästä Sykiälään, ja siellä olivat I/JR 53:n miehet valumassa Sykiälän kautta pois taistelualueelta. Siis sen pataljoonan, jonka piti osallistua vastahyökkäykseen omiin asemiinsa Sahakylään. I / JR 53:n komentaja oli itsekin Sykiälässä mutta hänellä ei tuntunut olevan kunnollista tilannekuvaa eikä tarmoa. 2. / JP 6 kuitenkin lähti Sahakylään ja alkoi vyöryttää asemia. Käsittääkseni tuolloin ei Sahakylään kohdistunut enää edes suurta painetta. Sahakylässä jääkärit tapasivat seitsemän suomalaista ja arvomerkkinsä pois repäisseen kapteenin. He olivat niitä Sahakylän alkuperäisiä puolustajia.
I / JR 53:n sotapäiväkirjaa on lainattu kaikkiin kokoomateoksiin, ja sen kertomuksen mukaan
pataljoona tekee vastaiskun Sahakylään ja jättää sen illalla klo 20.00. Ehkä osa palasikin asemiin. 2. / JP 6 siellä kuitenkin oli illalla ja jätti sen klo 20.00 ja ei siellä ollut ainakaan silloin enää muita yksiköitä ja tämä on fakta.
Sillä välin, kun 2. K väänsi Sahakylässä, 3. K ja 4. K tulivat hikisinä Sykiälään. JP 6:n pataljoonankomentaja oli tärähtäneessä kunnossa, koska lentopommi oli viskaissut hänet tullessa oikein häränpyllyä, ilmanpaine iski ojaan, mutta muuten hän säilyi ehjänä. Hän oli nyt saanut uuden käskyn IV AK:lta suunnata koko voimallaan Mustamäen suuntaan ja varmistaa tie. Sepä olikin mielenkiintoinen käsky, koska pataljoonan iskuvoima ei ollut koossa, ja ainoa kokonainen saatavissa oleva komppania oli menettänyt yhtä lukuun ottamatta upseerinsa epäsuorassa tulessa. Komentajalla oli pallo hukassa, jos oli ollut koko aamun IV AKE:lläkin.
IV AK oli myös ilmoittanut pataljoona Anthonin (III / JR 58) tulevan Sykiälään JP 6:n avuksi. Sitä ei näkynyt. Tällöin JP 6:n komentaja sai kuningasajatuksen lähteä itse taakse sitä vastaan. Hän jätti pataljoonansa jäljellä olevat osat Sykiälään 4. K:n päällikön hoteisiin ja häipyi. Hän ei ollut saanut tietoa, että IV AK oli jo perunut Anthonin tehtävän. Tämän jälkeen menikin päiviä ennen kuin JP 6:n pojat näkivät komentajansa uudelleen.
4. K:n päällikkö ehti lähettää yhden kk:n eteen tienvarteen ja pari tiedustelijaa ehti kulkea pari mutkaa, kun 1. Liikkuva Ryhmä (ei siis 2. Liikkuva Ryhmä) eli 1. PsPr ja mukana ollut iskupataljoona tuli vastaan. Loppu on historiaa. Uutta pst-aseistusta ei ollut, vaan pojat olivat vielä siinä vaiheessa kuin mottimetsään lähteneet. Eräs luutnantti ampui norsupyssyllä mutta ei saanut läpäisyä ja haavoittui sitten itse. 3. K vetäytyi (käskystä). Konekiväärit viivyttivät ja (yksi kk-puolijoukkue oli ollut pellon reunassa levossa ilman mitään annettua tehtävää ja laittoi aseman ojan päähän) linnustivat vaununkansia tyhjiksi, mutta panssarit rohkaistuivat huomattuaan, ettei näillä pojilla ole niihin vaikutusta, ja siirtyivät pellolle etsimään taas meidän poikiamme.
Panssarit jatkoivat parituntisen kahakan jälkeen uraa kohti Vammeljärveä, jossa pahaa aavistamaton Melander istui karttansa ääressä. JP 6:n eräs alikersantti tuli hiukan panssareiden edellä varoittamaan, mutta johan ne näkyivät ikkunastakin.
Konekiväärimiehiä kaatui ja haavoittui. Tiedän ainakin neljä - nimiä myöten - jotka pääsivät haavoittuneina vielä metsien kautta Vammeljoen yli yöllä. 20 jäi kateisiin. Pataljoonankomentaja oli jo ymmärtänyt, mitä kävi, ja mennyt Kirjavalan kahlaamolta yli alueella hortoilleen sekalaisen seurakunnan kanssa.
Hyökkäys pysähtyi pariksi päiväksi Vammeljoelle järven eteläpäähän, missä oli JP 1 ja uusia panssarinyrkkejä. Yli päässeistä vaunuista JP 1 tuhosi kaksi ja JP 6:n alikersantti räjäytti sillan.
Vaikka Sykiälän kahakka 14.6. iltapäivällä kesti vain puolitoista tuntia ja tulos oli tunnetusti heikko, siellä on laatta, jossa on 250 kaatuneen puna-armeijalaisen nimet. Kyllä pojat ampuivat mutta panssareille eivät voineet mitään. Veteraanit sanoivat, että "siellä saatiin oikein kunnolla selkäämme".
2. K lähti viimeisenä Sahakylästä illalla klo 20, jolloin koko tiestö oli täysin panssareiden hallussa ja kierteli tien eteläpuolelta uudelle "omalle puolelle".
Vammeljokilinjalla asemia pitivät ensin yön 14.6. - 15.6. JP 1 ja JP 6:n jäljellä oleva osa ja sitten saapui JR 58 vahvistettuna JR 1:n työkuntoisella osalla. Taisi sinne tulla vielä osasto Haanteräkin. Se erillistehtävään koilliseen lähetetty I / JP 6 teki muusta touhusta tietämättä Mustamäen asemalla iskuosastomaisen härkkimisen saaden aikaan jonkinlaisen sekaannuksen venäläisten panssariyhtymien välillä. Yöllä 4. / JP 6:n partio palasi Sykiälään vielä etsimään komentajaansa mutta etsi väärästä ilmansuunnasta.
Nyt kun kaikki osalliset ovat jo haudassa, voi varmaan kertoa koko kaaoksen täällä netissä. Ei se ketään kirpaise.
Tämä taas on spekulaatiota: Olen siinä käsityksessä, ettei ainakaan Melander olisi voinut tehdä oikein mitään enempää sillä tiedolla, mitä hänellä oli käytettävissään. En ymmärrä, miksi IV AK johti suoraan koko armeijakunnan pientä reserviä kaukaa etäältä noissa oloissa eikä luonut Melanderille edellytyksiä. Käskyt JP 6:lle 14.6. ovat kaikki IV AK:n eivätkä RvPr:n.
Koko Sahakylän lohko olisi pitänyt alkaa päälle antaa RvPr:lle eikä levittää vielä yhtä JR 53:n pataljoonaa usealle kilometrille. Tätä Pajari oli IV AKE:ltä jo ryhmitysvaiheessa pyytänyt, vaan ei saanut tahtoaan läpi.
Mustamäen tiellä selvisi, ettei kiväärivarustuksessa oleva poppoo pärjännyt teräsmyrskyssä. Aseistus muuttui sen jälkeen konepistoolivaltaiseksi ja myös panssarinyrkkejä alkoi tulla jakoon.
(muokkasin tuon 2. liikkuvan ryhmän ensimmäiseksi ja joitakin muita virheitä)
yle.fi
www.readme.fi
vapaavuoro.uusisuomi.fi
yle.fi
