Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Onkohan tässä tulossa tiedotusvälineiden jäsentenvälinen? Alma Mediahan on äänekkäimpänä Sanoman lisäksi vaatimassa leikkauksia Ylen budjettiin. Lisänä sopassa on toimittajien ja päätoimittajien urakierto keskeisimpien työntantajien välillä. Mediaväen urakiertoon tuntuu kuuluvan välirikko edelliseen työntantajaan. Viimeksi Terrafame-jupakka synnytti jännitteitä median sisällä.
 
No tuollaisia artikkeleita syntyy kun on kyseenalaista mikä on oikesti Suomen linja mahdolliseen Venäjän Baltiaan tai Ruotsiin kohdistuvaan hyökkäykseen.

Juuri näin.

Ainolalle pisteet siitä että pyrkii ylläpitämään julkista keskustelua Suomen sotilas-/turvallisuuspoliittisista linjauksista. Tärkeintä Suomen kannalta on nimenomaan se miten:

A) Millä keinoilla ja resursseilla kykenemme itsenäisesti puolustautumaan jos/kun joudumme tavalla tai toisella Venäjän toteuttaman poliittisen sekä sotilaallisen painostuksen kohteeksi.
B) Millä tavoin ja minkälaista apua Suomen on mahdollista saada muilta mailta (EU:n jäsenmaat, USA jne.) Venäjän toteuttaman hyökkäyksen torjumiseksi.
C) Minkälaisilla ehdoilla sitoudumme antamaan vastavuoroista apua nykyisille sopimuskumppaneillemme (EU:n jäsenmaat, NATO kumppanimaat) Venäjän toimia vastaa.

Siis tottahan Suomelle (ja Suomen kansalle) äärimmäisen tärkeät kysymykset pitää olla selvillä juuri tuossa yllä olevassa järjestyksessä. Eivät ne saa olla mitään salaisuuksia. Aivan samalla tavalla Viro on laittanut asiat järjestykseen omalta kohdaltaan. Oikeastaan virolaisilla asiat ovat jo selvillä. Eikä heillä ole tarvetta mihinkään salailuun. Venäläiset ja koko muu maailma tietää että Viro on NATO:n jäsenmaa sekä 5. artiklan suojassa. Eli Viron osalta nuo em. A, B, ja C kysymykset ovat kohtalaisen hyvin tiedossa.

Viimeksi eilen/tänään saimme lukea uutisia kuinka Venäjä pyrkii vaikuttamaan Ranskan vaaleihin. Tiedossa on että samalla tavalla tapahtui jo USA:n presidenttivaalien osalta. Tällaiset uutiset johdattaa ajattelemaan voisiko Venäjä mahdollisesti vaikuttaa Suomen vaalien tulokseen. Tai kuvitteleeko poliittinen johtomme ettei Suomen osalta voisi tapahtua mitään vastaavaa. Vai ajatellaanko ettei Venäjällä edes ole minkäänlaisia intressejä vaikuttaa omien poliittisten tavoitteidensa edistämiseen Suomessa?

Kaikkein ikävin vaihtoehto olisi se että Suomen johtajat (puolueista riippumatta) ovat jo päätyneet myötäilemään Venäjän nykyjohdon (sotilas)poliittisia näkemyksiä ja tavoitteita. Suomen johdossa kieltäydytään näkemästä avoimesti tiedossa olevia Venäjän poliittisen johdon rikoksia (sotia ja kansanmurhia) naapurimaitaan ja/tai omia kansalaisiaan kohtaan. Eikä myöskään löydy halua (Venäjän kielteisen reagoinnin pelossa) toteuttaa itsenäistä politiikkaa sekä tehdä Suomen kansallisia etuja turvaavia päätöksiä. Ei edes siinä määrin että sallittaisiin/edistettäisiin vapaata ja julkista keskustelua Suomen ja liittolaistemme turvallisuusyhteistyöstä.

Jää nähtäväksi kuinka kauan Suomella säilyy mahdollisuus valita oma asemamme. Jatkammeko länsimaisena demokratiana tai päädymmekö osaksi väkivalloin ylläpidettyä venäläistä diktatuuria.
 
Kuka ja missä on tämä toistuva syväkurkku, jota Ainola "lainaa"?

V**** hyvä kysymys. Onkohan tämä jo jotain hybridiä jossa syötetään sekoittavaa signaalia mukaan?
 
No tuollaisia artikkeleita syntyy kun on kyseenalaista mikä on oikesti Suomen linja mahdolliseen Venäjän Baltiaan tai Ruotsiin kohdistuvaan hyökkäykseen.

Oikeaa linjaa ei voi julkistaa virallisesti, koska se on: niin kauan kuin Suomeen ei kohdistu sotatoimia suoraan, niin Suomi ei osallistu sotilaallisesti taisteluihin Virossa. Vaikka Viro miehitettäisiin. Tätä tosiasiaa ei voi sanoa ääneen, koska pitäisi kuitenkin saada apua, jos hyökkäys kohdistuukin meihin ja NATO-Viro säilyy koskemattomana.
 
Itse veikkaisin kyllä ennemmin että osallistuu sotilaallisesti mutta pidättäytyy sotatoimista.
 
voisiko Venäjä mahdollisesti vaikuttaa Suomen vaalien tulokseen

Siirrytään vaan epävalmiiseen ja herkkään sähköiseen äänestämiseen. Veikkaan, ettei siitä tule helvettiäkään...se hakkeroidaan vähintään ja tuloksesta tapellaan tulevaan tuohikuuhun.

Uutisia uitetaan metialle ja rahantekokoneiden mekanismi tuottaa otsikoita, joita kalevalakansa sitten äimistelee ja ihmettelee. Otsikoissa heitetään niin porkkanaa, kaalia kuin keppiäkin. Jokaiselle jotain.

Pyrkii vaikuttamaan ja varmasti, kenties on vaikuttanutkin jo. On turha kytätä perinteistä vasemmisto-oikesto-akselia, mielestäni se ei enää päde näissä jutuissa.
 
Vois tuo Örkki Tuomioja jo poistua häsläämästä. Riippumatta siitä, mitä on mieltä itse asiasta, niin mikäli primus motor ei olisi Tuomioja, vaan joku muu, niin voisi luottaa enemmän siihen ettei tähän ole tultu Kremlin vaikutuksesta. Nyt on liikaa päättävillä tahoilla vielä YYA-Suomen haamuja kaapissaan...

IL paljastaa: Raju riita kulisseissa Suomen sota-avusta Virolle - eduskunta haastaa Niinistöä

Tasavallan presidentti ja eduskunta ovat eri mieltä siitä, onko Suomi EU-maiden ja Naton rintamassa tukemassa Baltiaa sotilaallisesti. Erkki Tuomioja yrittää kaataa Sauli Niinistön politiikan.
Ylimpien valtioelinten eli eduskunnan ja tasavallan presidentin kesken on puhjennut vakava linjariita turvallisuuspolitiikan suunnasta.
Kulissien takana käytävän kiistan ytimessä on kysymys siitä, onko Suomi muiden unionimaiden sekä Naton rintamassa tukemassa Baltiaa sotilaallisesti vai ei.
Kiistan päähenkilöt ovat presidentti Sauli Niinistö sekä entinen SDP:n ulkoministeri Erkki Tuomioja. Tuomioja on saanut läpi koko eduskunnan nimissä annetun jyrkän kannanoton, jolla eduskunta yrittää kumota Niinistön turvallisuuspoliittisen peruslinjan.
Tuomiojan takana on SDP, Vasemmistoliitto sekä osa Keskustan eduskuntaryhmästä. Ne haluavat rajoittaa harjoittelua Naton kanssa sekä kieltää Suomelta osallistumisen Viron puolustamiseen sotilaallisin keinoin.
Hallituspuolueiden kansanedustajat eivät pystyneet estämään eduskunnassa noussutta vastarintaa. Riita jatkuu ja pahenee.
Miten tähän tultiin?
........................lisää linkistä
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201705062200123108_pi.shtml

Tässä sitten virolaisnäkökulmaa kohu-uutiseen.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201705072200123789_ul.shtml

Puolustusministeri Margus Tsahkna kommentoi sosiaalisessa mediassa ettei Suomen kannata olla huolissaan, sillä Viro aikoo kyllä tiukan paikan tullen auttaa Suomea sotilaallisesti. Olisiko lausunto tulkittava pienoiseksi vittuiluksi suomalaispoliitikkojen suuntaan ?

Turvallisuuspolitiikan asiantuntijana pidetty Marko Mihkelson kommentoi Suomen ja Viron suhdetta. Tämän mukaan se ei ole mikään uutinen, ettei Suomi auttaisi Baltian maita sotilaallisesti. Mihkelsonin mukaan suomalaispoliitikot eroavat ruotsalaisista kollegoistaan siten, että ovat olleet hissukseen mahdollisen sotilaallisen avun antamisesta Baltian maille.
 
Millä ruotsalaiset auttavat baltialaisia kun niiden armeija ei riitä edes Ruotsin puolustamiseen....Lähettävät junalastillisen Kalles Kaviaaria ja näkkileipää?

Et kai vaan epäile Carl Bildtin sanaa ? Hänhän se juuri ulkoministerinä ollessaan vakuutti balteille, että Ruotsilta tulisi sotatilanteessa apua. Toomas Hendrik Ilves muistaakseni kuittasi perään, että tämä ns. "apu" saattaa sitten olla vaikka paketti oliiviöljyä. Eli kuvaa kyllä hyvin sitä, että baltit luottavat NATO:n turvaan. Liittoumaan kuulumattomien Suomen ja Ruotsin varaan eivät laske mitään.
 
Tässä sitten virolaisnäkökulmaa kohu-uutiseen.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201705072200123789_ul.shtml

Puolustusministeri Margus Tsahkna kommentoi sosiaalisessa mediassa ettei Suomen kannata olla huolissaan, sillä Viro aikoo kyllä tiukan paikan tullen auttaa Suomea sotilaallisesti. Olisiko lausunto tulkittava pienoiseksi vittuiluksi suomalaispoliitikkojen suuntaan ?

Turvallisuuspolitiikan asiantuntijana pidetty Marko Mihkelson kommentoi Suomen ja Viron suhdetta. Tämän mukaan se ei ole mikään uutinen, ettei Suomi auttaisi Baltian maita sotilaallisesti. Mihkelsonin mukaan suomalaispoliitikot eroavat ruotsalaisista kollegoistaan siten, että ovat olleet hissukseen mahdollisen sotilaallisen avun antamisesta Baltian maille.
Kovan luokan kuittailua, eli valtiomiestason vittuilua :D
 
Hyvin todennäköisesti Ainola käytti jälleen kerran vilkasta mielikuvitustaan. Tässä Vanhanen.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/22...aa-presidentin-arahdykseen-ristiriitaa-ei-ole

–Sen uskallan käsityksenäni sanoa, että tämä lainsäädäntö tulee voimaan. Olin neuvottelemassa aikanaan kyseisen lain taustalla olevaa EU:n Lissabonin sopimusta. Koska kyseessä on voimassa oleva valtiosopimus, pidän selvänä, että Suomi toimii sen velvoitteiden mukaisesti, hän kommentoi.

–Spekuloitaessa mahdollisesti eteen tulevia tilanteita ollaan aina kaltevalla pohjalla. Korostan, että avun antaminen toiselle hädässä on eri asia kuin maamme alueen käyttäminen hyökkäykseen toista maata vastaan, Vanhanen jatkaa.
 
Verestä voimaa politiikkaan on tulossa RKP:n suunnasta..

RKP-nuorten puheenjohtaja: Suomen pakolaispolitiikka on farssia

RKP-nuorten tuore puheenjohtaja Christoffer Ingo ottaa kantaa Suomen pakolaispolitiikkaan.
- Suomen pakolaispolitiikka on farssia. RKP-nuoret tulee aina puolustamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, heitä jotka pakenevat sotaa, Ingo sanoi linjapuheessaan RKP-nuorten liittokokouksessa Loviisassa viikonloppuna.

Liittokokous hyväksyi aloitteet muun muassa pohjoismaisesta liittovaltiosta, joustavasta työajasta, sijaissynnytyksestä, feministisestä kaupunkisuunnittelusta ja perustuslakituomioistuimen perustamisesta. Lisäksi RKP-nuoret haluaa kuntiin lakisääteiset maahanmuuttajaneuvostot sekä kieltää äärinationalistiset- ja uusnationalistiset järjestöt.

Ingo valittiin RKP-nuorten uudeksi puheenjohtajaksi. Ingo on 22-vuotias ja kotoisin Mustasaaresta. Hänen vastaehdokkaana puheenjohtajakisassa oli Björn Bonsdorff.
http://www.karjalainen.fi/uutiset/u...njohtaja-suomen-pakolaispolitiikka-on-farssia
 
Millä ruotsalaiset auttavat baltialaisia kun niiden armeija ei riitä edes Ruotsin puolustamiseen....Lähettävät junalastillisen Kalles Kaviaaria ja näkkileipää?

Lähettävät vaikka Tiina Rosenbergin rintamalle niin venäläiset pakenevat kauhun vallassa.
 
Hyvin todennäköisesti Ainola käytti jälleen kerran vilkasta mielikuvitustaan. Tässä Vanhanen.

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/22...aa-presidentin-arahdykseen-ristiriitaa-ei-ole

–Sen uskallan käsityksenäni sanoa, että tämä lainsäädäntö tulee voimaan. Olin neuvottelemassa aikanaan kyseisen lain taustalla olevaa EU:n Lissabonin sopimusta. Koska kyseessä on voimassa oleva valtiosopimus, pidän selvänä, että Suomi toimii sen velvoitteiden mukaisesti, hän kommentoi.

–Spekuloitaessa mahdollisesti eteen tulevia tilanteita ollaan aina kaltevalla pohjalla. Korostan, että avun antaminen toiselle hädässä on eri asia kuin maamme alueen käyttäminen hyökkäykseen toista maata vastaan, Vanhanen jatkaa.

Mistä ihmeestä tuo Ainola noita juttujaan vetää? Eikö hänen kannattaisi oikeasti alkaa kynäilemään sellaista Ilkka Remes -tyyppistä jännäriä kun tuntuu että tosiasiat ovat Ollille välillä vain liian tylsiä...
 
Ainolan havainto on sinällään aivan oikea: eduskunnan ulkoasianvaliokunta vesittää tp Niinistön linjaa. Se, että kaikki tahollaan rientävät kiistämään ristiriidan olemassaolon, ei poista ristiriidan olemassaoloa. tp Niinistö ei halua sitoa etukäteen käsiään, eduskunnan ulkoasiainvaliokunta Tuomiojan ja Vanhasen yhteistyöllä haluaa.
 
Back
Top