Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että sota tästä tulee. Sodan kautta meillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan kohtaloomme, mutta jos vain alistumme väistämättömän edessä tekemättä mitään, olemme ansainneet kurjan kohtalon.
Suurin osa suomalaisistakin kannattaa tätä väestönvaihdosta joten sotia ei ole ihan lähiaikoina tulossa.
Älkääs nyt. Katsotaan nuo seuraavat eduskuntavaalit ensin sen selvittämiseksi että pitääkö sytytyslanka sytyttää vai ei. Onhan se ihan selkeä merkkipaalu Suomen kehityksessä.

Minulla on jo sen verran ikää, että ei kiinnosta lähteä karkuun ja aloittaa nollasta jossain muualla. Lähden mieluummin saappaat jalassa ja siinä menee muutama ukko ennen minua.
High Five. Sama meininki. Tällä mennään.

.
 
Viime aikojen menoa seuratessa, huomaa, että aika ei edes riitä kärkipoliitikkojen "tekemisten" seuraamiseen, niin paljon suhmuroivat, ettei paremmasta (pahemmasta) väliä.

Nord Stream kaasuputket, RosAtom, "maan tapa" ja siihen kätkeytyvä korruptio, edelleen jatkuva suomettuminen, "whataboutismi" - jota esim. Tuomioja harjoittaa, koplaaminen ja omien eturyhmien kritiikitön tukeminen (esim. yritystuet, kyvyttömyys niiden leikkaamiseen).

No ei siihen tosiaan kenenkään aika riitä. :ROFLMAO: Pirunmoista suhmurointia ja luottokortit suihkivat.....jokainen on jollain tapaa kastamassa nokkaansa. Ovat varmaan vain kateellisia oligarkeille....ehkä tuokin asia vielä korjataan.

On ihan parempi kun ei liikoja mieti. Parasta on nauraa ja nauraa näille hemmoille joka käänteessä. Käykää hekottelemassa, jahka uusi hernekeiton jakokierros alkaa.
 
Kuules nyt!

Thaimaalaisten kanssa on jo ilmennyt ongelmia. Esimerkiksi viime vuonna isäntä vähän pakkorakasteli erästä thaipoimijaa. Se kiittämätön lutka meni tekemään ilmoituksen vaikka isäntä oli raiskauksen jälkeen hyvittänyt 50 eurolla. Kuka vielä kehtaa väittää, että maalla ollaan nuukia?

Paljon parempi järjestelyhän on, että sulla on laittomasti maassa oleskelevia. Voit aina sanoa, että jos yhdistetty pitsakokki-siivooja-tarjoilija-panoläpi homma ei miellytä, niin tulee poliisisetä karkoittamaan. Vielä vähän kun jaksat niin susta tehdään oikea työluvallinen työntekijä.
2015 tulijaprofiililla.. :unsure:
 
Suurin osa suomalaisistakin kannattaa tätä västönvaihdosta joten sotia ei ole ihan lähiaikoina tulossa.
Parempi olisi katsoa valmiiksi paikkoja joissa voisi elää diasporassa heimona, esimerkiksi Lappi Suomessa ,Viro syntykotina ja ehkä Alaska voisivat olla sopivia paikkoja.
Kun eläkepommi räjähtää niin viimeistään silloin loppuu ruoka pöydästä ja alkaa tapahtumaan.
 
Meillä on muuhun Eurooppaan nähden sellainen etu, että olemme hieman jälkijunassa demografian suhteen. Kova vauhti se on silti täälläkin, ja koska me olemme pieni kansa, on suhteessa pienetkin muutokset tuntuvampia. Veikkaan että se sota alkaa muutaman vuoden sisällä Keski-Euroopassa. Leviäääkö se tänne, jää nähtäväksi.

Minulla on jo sen verran ikää, että ei kiinnosta lähteä karkuun ja aloittaa nollasta jossain muualla. Lähden mieluummin saappaat jalassa, ja kuolen oman maan katuojaan kuin vieraan maan multiin. Koiran lailla en kuitenkaan lähde, siinä menee muutama ukko ennen minua.

Mutta onko itsepuolustukseen tarvittava aseistus hankittu? Voitte olla varmoja, että silloin kun sitä aseistusta aletaan tarvita, niin ei aseita enää saa mistään. Siitä Arvo Pohja pitää huolen. Jos tilanne oikeasti alkaa kiristyä esim. Saksassa, niin täällä aletaan samalla hetkellä kiristää aselakeja. Kansalaisilla ei tule olemaan mitään keinoja puolustautua Arvo Pohjan mielivaltaa vastaan. Siitä ”kärkipoliitikot” tulevat pitämään huolen. Jo olemassa olevat aseet tullaan keräämään pois. Olettehan katsoneet kätkön valmiiksi? Sen pitää olla sellainen kätkö, että voi rauhallisesti sanoa, että ase on varmaan hukkunut, kun poliisi on ovella sitä penäämässä ja keräämässä pois. EU-tason aselakien ei ole tarkoitus estää terrori-iskuja EU:ssa, vaan estää tavallista kansaa taistelemasta elintilastaan väestönvaihdon ollessa kiivaimmillaan. Itselläni ei ole mitään kättä pidempää. Aina mietin, että kyllä sitten ehtii, jos tilanne alkaa sitä vaatia. Vaikka tiedän, ettei tule ehtimään. Jotain tarttis tehdä...
 
Jos tilanne oikeasti alkaa kiristyä esim. Saksassa, niin täällä aletaan samalla hetkellä kiristää aselakeja. Kansalaisilla ei tule olemaan mitään keinoja puolustautua Arvo Pohjan mielivaltaa vastaan. Siitä ”kärkipoliitikot” tulevat pitämään huolen.

Muun muuassa sosiaalidemokraattien innokkuus aiheeseen liittyen viittaisi kyllä tuollaisenkin vaihtoehdon mahdollisuuteen.

Jos nyt katsotaan esimerkiksi Liisa Jaakonsaarta, innokas katsomaan sormien läpi laitonta maahanmuuttoa mutta olisi hävittämässä jopa metsästysaseitakin. Vihreissä on samoja piirteitä.

1946 asekätkennästä tuli vankeustuomioita. Minä tulkitsen että se omalta osaltaan puski Suomea kohti länttä. Itä oli silloin se pahuus jonka toimesta kansakunnan etua ajattelevia ihmisiä perusteettomasti rankaistiin. Suuri osa kansasta sen tiesi, jopa maltillisen laidan sosialistit. Jos sama tapahtuu uudelleen 2026 tai viimeistään 2046 niin se on Suomen kannalta hirveä virhe. Saattaa kasvaa sellaisen väestönosan määrä joka alkaa ajatella että "Moskovassa on vapaus". Sen jälkeen itä tulee ja itä vie

Joten ehkä tuo pistää mm. kokoomuslaiset ajattelemaan.
Haluammeko olla osa länttä vaiko ajautua pakotettuna kohti itää.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta onko itsepuolustukseen tarvittava aseistus hankittu? Voitte olla varmoja, että silloin kun sitä aseistusta aletaan tarvita, niin ei aseita enää saa mistään. Siitä Arvo Pohja pitää huolen. Jos tilanne oikeasti alkaa kiristyä esim. Saksassa, niin täällä aletaan samalla hetkellä kiristää aselakeja. Kansalaisilla ei tule olemaan mitään keinoja puolustautua Arvo Pohjan mielivaltaa vastaan. Siitä ”kärkipoliitikot” tulevat pitämään huolen. Jo olemassa olevat aseet tullaan keräämään pois. Olettehan katsoneet kätkön valmiiksi? Sen pitää olla sellainen kätkö, että voi rauhallisesti sanoa, että ase on varmaan hukkunut, kun poliisi on ovella sitä penäämässä ja keräämässä pois. EU-tason aselakien ei ole tarkoitus estää terrori-iskuja EU:ssa, vaan estää tavallista kansaa taistelemasta elintilastaan väestönvaihdon ollessa kiivaimmillaan. Itselläni ei ole mitään kättä pidempää. Aina mietin, että kyllä sitten ehtii, jos tilanne alkaa sitä vaatia. Vaikka tiedän, ettei tule ehtimään. Jotain tarttis tehdä...

" I take the fifth."

Amerikkalaisilla on tämä perustuslain viides lisäys, jossa julistetaan että ketään ei voida pakottaa todistamaan itseään vastaan, joten vetoan siihen;).

Mutta juu, kannattaa hankkia laillista kättäpidempää vielä kun niitä saa. Ja sitten sinä kauniina päivänä kun ei enää saa, alkaa peräkonttimarkkinat. Aseiden saatavuus ei kai ole koskaan ollut konfliktialueilla ongelma, kyllä myyjiä sitten ilmestyy kun markkinat aukeavat.

Ja jos täällä viranomaiset lähtevät sille linjalle, että alkavat suuressa mittakaavassa väkisin takavarikoimaan laillisia aseita omistajiltaan, niin veikkaan että "asekätkentä 2.0" polkaistaan spontaanisti käyntiin kautta Suomenmaan. Puolitoista miljoonaa luvallista asetta, niistä kun kolmanneskin katoaa...
 
Mutta onko itsepuolustukseen tarvittava aseistus hankittu? Voitte olla varmoja, että silloin kun sitä aseistusta aletaan tarvita, niin ei aseita enää saa mistään. Itselläni ei ole mitään kättä pidempää. Jotain tarttis tehdä...
Ei mitään hätää. Ei fakkiuduta ampuma-aseisiin. Palataan entiseen ja suositaan teräaseita ja nuolia. On hiljaista ja henki lähtee takuulla. Samat ne on vastustajillakin enintään.
Tuosta hieman opastusta "kättä pidemmälle" .... https://www.heinnie.com/blog/tomahawk-axe-buying-guide/ (y)
.
 
Minulla on kyllä kättäpitempää muttei tuliaseina vaan ainoastaan kylmää terästä. Gladius kulkisi mukana vaikkapa salibändimailan laukussa jos tarvetta. :sneaky:
 
Viimeksi muokattu:
Ei mitään hätää. Ei fakkiuduta ampuma-aseisiin. Palataan entiseen ja suositaan teräaseita ja nuolia. On hiljaista ja henki lähtee takuulla. Samat ne on vastustajillakin enintään.
Tuosta hieman opastusta "kättä pidemmälle" .... https://www.heinnie.com/blog/tomahawk-axe-buying-guide/ (y)
.
Teraaseiden kaytto edellyttaa ikamoisen henkisen kynnyksen ylittamista pariinkin kertaan. Ensinnakin paatos kayttaa miekkaa tai puukkoja ja sitten ottaa ne kayttoon (esiin) ja kayda toimeen. Tapa taistella teria kayttaen on raaka ja erittain paljon vakivaltaa sisaltava, eika tahan pysty, kuin murto-osa ihmisista. Ampuma-aseen kaytto on hieman helpompaa ja tassakin on tietty prosentti jotka eivat kykene riistamaan henkea toiselta ihmiselta.
Kun kokeillaan mies miesta vastaan ottelua niin psylogisella otteella on merkitysta ja ensiliike auttaa saamaan etua kamppailussa.
Olen ollut koko tyourani harjoitusvastustaja meidan kamppailulajien harjoituksissa ja olen saanut palautetta seka ohjetta siita, erra miten kanssani kayty ottelu on vaikuttanut taistelijan mentaaliseen suoriutumiseen. Olen julman kokoinen ja ruman nakoinen mies, lisaksi silmittoman voimakas, mutta kettera ja osaan ottaa vastustajalta "tikkarin" pois vaikka kuinka painaa kaveri paalle asenteella ja jos tilanne tehdaan kasipainilla parjaan pelkan kokoni kautta melkoisen hyvin.
Pariin kertaan olen joutunut ryostoyrityksen kohteeksi, jota ovat paattyneet osaltani hyvin, henkisilla hiertymilla ja toisella kertaa oli musta silmakin, mutta puristelin ryostajat oikeasti heikkoon kuntoon ja jasenia jouduttiin laittamaan paikalleen heille useita. Vittuillessani vedin molemmilta kavereilta oikean kaden kyynarpaat pois paikaltaan ja nilkat myos, ettei juoksentele puoleenvuoteen ihan pikkujuttujen perassa... :)

En suosittele kellekkaan kayttaa teria kamppailussa, ellei sitten ole todlellakin se "viimeinen pakkotilanne" kasilla. Kayttakaa kasiasetta ja osukaa silla.
 
Paavo Väyrynen vetäytyy keskustan puheenjohtajakisasta:
Politiikka15:57Matti Tuominen
Väyrynen aikoo jatkaa perustamassaan Kansalaispuolueessa.

JAANA KANKAANPÄÄ
415462-jpg.jpg


Väyrynen kertoo blogikirjoituksessaan, että hän tapasi eilen pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja kertoi tälle, ettei ole enää ehdolla keskustan puheenjohtajaksi.

Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen ei aio enää pyrkiä keskustan puheenjohtajaksi. Hän on kuitenkin valmis harkitsemaan puoluevaltuuston puheenjohtajuutta.
Väyrynen kertoo blogikirjoituksessaan, että hän tapasi eilen pääministeri Juha Sipilän(kesk.) ja kertoi tälle, ettei ole enää ehdolla keskustan puheenjohtajaksi.

Sen sijaan Väyrynen aikoo jatkaa perustamassaan Kansalaispuolueessa.

Väyrynen kertoi blogissaan viime viikon torstaina, että hän on päättänyt erota perustamastaan Kansalaispuolueesta. Tämän jälkeen hän arveli, että hän voisi kiistatta olla ehdolla keskustan puheenjohtajaksi.

"Seuraavana päivänä Seinäjoella järjestetyssä Etelä-Pohjanmaan piirikokouksessa kävi ilmi, että näin ei ole. Epävarmuus jatkuisi, eikä ehdokkaiden välisiä keskusteluja olisi mahdollista saada aikaan", Väyrynen valottaa päätöksensä taustoja.

Väyrysen blogikirjoituksen pääset lukemaantästä.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.232361
 
Pistänpä vähän foliohattua kehiin. Onkohan Harkimo saanut niiltä, jotka pelastivat muutama vuosi sitten tuon persaukisen jätkän, saanut ohjeet hämmentää kokoomusta. Tavoitteena ehkä edesauttaa Heinäluomat, Tuomiojat ja Rinteet valtaan?
 
Pistänpä vähän foliohattua kehiin. Onkohan Harkimo saanut niiltä, jotka pelastivat muutama vuosi sitten tuon persaukisen jätkän, saanut ohjeet hämmentää kokoomusta. Tavoitteena ehkä edesauttaa Heinäluomat, Tuomiojat ja Rinteet valtaan?

Hiukan samaa minäkin olen arvaillut. Puuttuu vielä Selänne.
 
Viimeksi muokattu:
" I take the fifth."

Amerikkalaisilla on tämä perustuslain viides lisäys, jossa julistetaan että ketään ei voida pakottaa todistamaan itseään vastaan, joten vetoan siihen;).
Suomessa on myös rikoksesta epäillyllä itsekriminointisuoja,eli ei tarvi sanoa mitään jos ei halua ja voi vaikka valehdella vapaasti.
 
Tuli vaan mieleen, että olikohan ihan pakko aikanaan myydä...?

Australialaisyhtiö myi Suomen tv- ja radioverkot omistavan Digitan – "Uusi omistaja tuntee alaa paremmin"
Ylen tuotantojohtaja ei usko TV- ja radioverkkojen jakeluyhtiö Digitan omistajanvaihdoksen aiheuttavan nopeita muutoksia. Uudella omistajalla on aiempaa enemmän verkkoalan tuntemusta.
Digita
13.4.2018 klo 13:00
13-3-9851411.jpg

Toni Pitkänen / Yle
17-6372357f4a79a13ed3.jpg

Timo-Pekka Heima

Suomen televisio- ja radioverkot pääosin omistava ja niitä operoiva Digita vaihtaa omistajaa. Aiempi omistaja, australialainen pääomasijoitusyhtiö First State Investments myy Digitan kansainväliselle sijoitusyhtiö Digital Colonylle.
Digital Colony kertoo tavoitteekseen mahdollistaa seuraavan sukupolven mobiili- ja internetinfrastruktuurin. Se on Digital Bridgen ja New yorkin pörssiin listatun kiinteistösijoitusyhtiö Colony NorthStarin yhteisyritys.
Digital Colony kuvailee keskittyvänsä investoimaan tietoliikennemastoihin, datakeskuksiin, piensoluverkkoihin ja kuituverkkoihin tavoitteenaan hyödyntää verkkojen konvergenssia ennen 5G:n käyttöönottoa ja sen jälkeen.

Uudella omistajalla taustaa verkkoalalta

Ylen Tuotannot-yksikön johtaja Janne Yli-Äyhö kertoo olleensa hieman yllättynyt, että Digita vaihtoi taas omistajaa. Viimeisin omistajanvaihdos oli vuonna 2012.
Yli-Äyhö ei usko, että omistajanvaihdos lyhyellä tähtäimellä muuttaa tilannetta Ylen tai muiden Digitan asiakkaiden kannalta.
Käymme jatkuvasti Digitan kanssa keskustelua hinnoittelusta, kun heillä on vahva markkina-asema jakelussa. Tämä markkina-asema on myös viranomaisten tutkinnassa ja herättää pientä huolta pitemmän päälle, Yli-Äyhö kertoo.
Hän toteaa uudella omistajalla olevan vahvat taustayhteisöt ja myös verkkoalan osaamista, kun aiempi omistaja oli sijoitusyhtiö.
– Voisi kuvitella, että Digita alkaa nyt aktiivisemmin kehittää toimintaansa. Uusi omistaja on erilainen toimija ja tuntee alaa paremmin, kun aiempi oli puhdas sijoittaja.
Viranomaisten hyväksyntää edellyttävän kaupan odotetaan vahvistuvan vuoden 2018 toisen neljänneksen aikana. Kaupan hintaa ei julkisteta.

Oikeuskäsittely markkina-asemasta käynnissä

Digita perustettiin vuonna 1999 Ylen yhtiöitettyä jakelutekniikkansa. Se on ainoa suomalainen tv- ja radioverkkoja tarjoava toimija, jonka verkkoinfrastruktuuri tavoittaa lähes 100 prosenttia suomalaisista. Digitan toimitusjohtajana jatkaa Juha-Pekka Weckström ja johtoryhmänä Digitan nykyinen johtoryhmä.
– Omistuksessamme Digita on keskittynyt menestyksekkäästi ydinliiketoimintaansa, pidentänyt kaikkia keskeisiä tv-jakelusopimuksiaan, johtanut HD-siirtymää ja varmistanut kaikki UHF-alueen verkkotoimiluvat vuonna 2017, sanoo First State Infrastructure Investmentsin edustaja Niall Mills tiedotteessa.
Korkein hallinto-oikeus(siirryt toiseen palveluun) ottanee kesäkuussa kantaa Digitan hallitsevaan markkina-asemaan. Viestintävirasto päätti 2015, että Digitalla on niin kutsuttu huomattavan markkinavoiman asema televisio- ja radiolähetyspalveluiden tukkumarkkinoilla.
Digita valitti ratkaisusta, kuten valittivat myös Yle, MTV ja Sanoma Media Finland, joiden mielestä Viestintäviraston olisi tullut määrittää Digita Oy:tä koskevat velvoitteet tiukemmiksi erityisesti radiolähetyspalvelujen ja enimmäishinnoitteluvelvoitteen osalta.
https://yle.fi/uutiset/3-10158302
 
Pistänpä vähän foliohattua kehiin. Onkohan Harkimo saanut niiltä, jotka pelastivat muutama vuosi sitten tuon persaukisen jätkän, saanut ohjeet hämmentää kokoomusta. Tavoitteena ehkä edesauttaa Heinäluomat, Tuomiojat ja Rinteet valtaan?
Minä taas kysyisin, että onko Harkimo koskaan ollut pers'aukinen? Julkisesta sanasta saamani käsityksen mukaan Harkimo on pienemmässä mittakaavassa kuten Wahlroos, eli hyvä keulakuva muiden rahoille. Harkimolla on vanhaa rahaa takana aika reippaasti, joten vaikka firmoilla vähän heikommin menisikin, niin tuskin miehellä.

Lähinnä veikkaisin "liikkeen" keulakuvaksi lähtemisen syyksi julkisuudessakin veikattua lyhytjänteisyyttä, josta mies on kuuluisa. Tuo oligarkkien matkassa pyöriminen ei itseänikään hirveästi innosta, mutta lähinnä näkisin Harkimon motiivit lyhytnäköisen hyödyntavoittelun puolella. Eli ajattelee, että raha ei haise, mutta sen syvempiä motiiveja tuskin on.

Ei ne venäläisetkään hölmöjä ole. Eivät ne yleensä ihmisiä pakota mukaansa, vaan antavat näiden pyöriä matkassa omista motiiveistaan. Vasta äärimmäisessä tarpeessa poistetaan verho "kaikkein pyhimmän" edestä, viedään Temppelivuoren harjalle ja pakotetaan valitsemaan.

Ihmisen on paljon helpompi olla "tuhmien" puolella, jos voi valehdella itselleen olevansa "hyvä". Siksi T4-ohjelmassakin natsit jakoivat tappamisen mahdollisimman tarkasti mahdollisimman moneen vaiheeseen, että hoitohenkilökunta voisi aina kieltää olevansa henkilökohtaisesti vastuussa potilaan kuolemasta. "Minä vain tein seulonnan" tai "Minä vain pisteytin seulonnan" ja "Minä vain vein hoitohuoneeseen" kuten myös "Minä vain sidoin siteet" sekä "Minä vain annostelin lääkkeen" puhumattakaan "Minä vain annoin ruiskeen, muttei minulle kerrottu, mitä siinä on".
 
Lähinnä veikkaisin "liikkeen" keulakuvaksi lähtemisen syyksi julkisuudessakin veikattua lyhytjänteisyyttä, josta mies on kuuluisa. Tuo oligarkkien matkassa pyöriminen ei itseänikään hirveästi innosta, mutta lähinnä näkisin Harkimon motiivit lyhytnäköisen hyödyntavoittelun puolella. Eli ajattelee, että raha ei haise, mutta sen syvempiä motiiveja tuskin on.

Näin se dollarisuomettaminen etenee. Jokainen mukanaoleva sanoo: hei, mä teen vain bisnestä.

Absoluuttinen vapaus - hei me tienataan tällä - tunnetaan kremlissäkin. Ja sitä korttia käytetään armotta.

Julkisuutta tämä Liike saa kystaa kyllin. Vetureina alan osaajia, toimittajalaumat silmät vesissä nappo tippaa tihkuen odottavat Puhujaa.....

Mikä onkaan eksoottisempaa kuin vanhenevat hyvinvoivat valkoiset miehet kapinassaan....:ROFLMAO:
 
Laura Huhtasaari vaatii huivikieltoa pikkutytöille – valiokunnan puheenjohtaja tyrmää
Huivikieltoaloitteen allekirjoitti 15 kansanedustajaa.

Malesialaiset muslimitytöt kuvattiin huiveissaan Tanjong Tokong -rannalla. Kuva: Maija Voutila

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii huivikieltoa pikkutytöille Suomessa. Perussuomalaisten presidenttiehdokkaana toiminut Huhtasaari on tehnyt huivikiellosta toimenpidealoitteen eduskunnassa.
Huhtasaaren lisäksi aloitteen on allekirjoittanut 14 muuta perussuomalaisten kansanedustajaa. Aloitteessa vaaditaan hallitukselta toimenpiteitä lastentarha- ja esikouluikäisten tyttöjen huivikiellon aikaansaamiseksi.
Perussuomalaiset perustelevat ehdotustaan Itävallan esimerkillä, jossa huivikieltoa ajaa maan hallitus perusteenaan tasa-arvo sekä rinnakkaisyhteiskuntien välttäminen.
Huhtasaaren lisäksi allekirjoittajina ovat Mika Raatikainen, Rami Lehto, Arja Juvonen, Leena Meri, Jani Mäkelä, Olli Immonen, Sami Savio, Jari Ronkainen, Ville Vähämäki, Tom Packalén, Mika Niikko, Ritva Elomaa, Ville Tavio ja Toimi Kankaanniemi.
Huhtasaari kommentoi aloitetta perjantaina sähköpostitse.
Miksi aloite on ajankohtainen juuri nyt?
– Islamilaisissa rinnakkaisyhteiskunnissa muslimit elävät islamin arvojen ja normien mukaan, mikä johtaa muslimien eristäytymiseen valtavirtayhteiskunnasta. Tuloksena on usein myös työttömyyden, rikollisuuden ja radikalisoitumisen kasvu tässä ryhmässä. Suomella alkavat olla viimeiset hetket tehdä korjausliikkeet muslimien kotouttamisessa tai muuten meillä on lähivuosina Ruotsin Malmön olosuhteet.
Miksi vaaditte huivikieltoa juuri lastentarha- ja esikouluikäisille tytöille?
– Jos tässä iässä muslimitytöt pakotetaan kotinsa puolesta uskonnollisista syistä pitämään huivia, se voi edesauttaa tämän väestöryhmän eriytymistä valtaväestöstä jo lapsena. Lisäksi tätä tapaa voidaan pitää syrjintänä sukupuolen perusteella, koska harvoin vanhemmat asettavat muslimipojilleen pukeutumisvaatimuksia, Huhtasaari vastaa.
Valiokunnan puheenjohtaja tyrmää
Perussuomalaisten toimenpidealoite on siirtynyt eduskunnan sivistysvaliokuntaan. Valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuomo Puumala (kesk.) tyrmää maahanmuuttokriittisten perussuomalaisten ehdotuksen pikkutyttöjen huivikiellosta.
– Se ei ole millään tavalla tarpeellinen. En allekirjoita heidän perusteluitaan, enkä näe vaaraa rinnakkaisyhteiskunnasta, Puumala toteaa.
Puumalan mukaan perussuomalaisten toimenpidealoitetta ei todennäköisesti käsitellä valiokunnassa lainkaan, koska toimenpidealoitteiden käsittelyrajana on pääsääntöisesti pidetty sadan kansanedustajan allekirjoitusta.
– Keväällä valiokuntaa työllistävät etenkin lukiolaki ja varhaiskasvatuslaki, joten ei perussuomalaisten aloitteelle olisi aikaakaan, Puumala sanoo.
Missä iässä muslimitytöt alkavat käyttää huivia?
Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami eli johtaja Anas Hajjar ja Helsingin yliopiston tutkija Ilkka Lindstedt avasivat huivinkäytön perusteita ja taustoja jutussa, jonka Keskisuomalainen julkaisi tammikuussa 2016.
Kysymykseen "Miksi musliminaiset pitävät huivia?", he vastasivat näin:
Haijar: – Samasta syystä kuin esimerkiksi kristinuskossa nunnat pitävät edelleen. Se on Jumalan määräys osana kokonaisvaltaista vaatetuskoodia vieraiden miesten läsnä ollessa. Islamin mukaan kaikkien, sekä miesten että naisten, tulisi pukeutua säädyllisesti.
Lindstedt: – Hiusten peittävän huivin katsotaan olevan Jumalan määräämä vaatekappale musliminaisille silloin, kun he näyttäytyvät muiden kuin sukulaismiesten edessä. Yleisesti islam korostaa säädyllistä pukeutumista. Tarkemmat pukeutumissäädökset ja huivipakko koskevat kuitenkin vain naisia.
Kysymykseen "Missä iässä muslimitytöt alkavat käyttää huivia / peittää kasvonsa", he vastasivat näin:
Haijar: – Murrosiästä lähtien yleensä. Kasvojen peittäminen on pyrkimys samaistua profeetta Muhammadin vaimoihin, sillä Koraaninmääräys koski heitä erityisesti tässä yksityiskohdassa.
Lindstedt: – Huivia aletaan pitää, kun tyttö saavuttaa murrosiän. Joskus huiveja näkee pikkutytöillä, mutta tämä ei ole islamin mukaan vaadittua. Yleisesti katsotaan, että huivilla pitää peittää hiukset. Ankarampien tulkintojen mukaan myös kasvot pitää peittää.
https://www.ksml.fi/kotimaa/Laura-H...1185637?pwbi=7d5d1b3d9130138575ef22ddb231f921
 
Back
Top