PUTKIMIEHET
Kaasuputket on räjäytetty, ja ne pulppuavat Itämeren pohjassa. Paavo Lipponen sai idean Venäjältä Saksaan vedettävistä putkista jo 1990-luvulla. Hän ja nimekkäät demarit Saksasta ja Suomesta lobbasivat putkia vuosien ajan.
Tommi Nieminen HS, teksti
Hanna Rihto HS, kuvitus
Lähetän sähköpostin Paavo Lipposelle.
Pyydän haastattelua aiheesta, jonka tiedän hänelle araksi.
Lipposella on ollut jo pitkään, vähintään pääministeriajoistaan asti, hieman viileä suhde Helsingin Sanomiin muutoinkin, joten tästä tuskin tulee helppoa.
81-vuotias kaksinkertainen pääministeri ja Sdp:n entinen puheenjohtaja vastaa nopeasti, arkisesti omalta gmail-tililtään. Hän kieltäytyy. Vielä ensimmäisessä viestissään Lipponen on melko kohtelias, mutta tuskastuu jo jatkoviestissä. Hän toteaa suoraviivaisesti, ettei lähde minkäänlaisiin ”kokoomajuttuihin”.
”Ei kannata palata asiaan”, hän lopettaa viestinsä.
On helppo kuvitella, kuinka hän murahtaisi tuon puhelimessa.
Paavo Lipponen
Ei ole yllätys, että haastattelupyyntö on Lipposelle vastenmielinen. Pyyntö koskee sitä, millä tavoin eduskunnan puhemiehen tehtävästä eläköitynyt Lipponen toimi Venäjä-vetoisen Nord Stream -kaasuputkiyhtiön lobbarina ja konsulttina vuosina 2008–2022.
Nord Stream AG on Venäjän valtiollisen kaasujätin Gazpromin tytäryhtiö, sillä Gazprom omistaa siitä noin 51 prosenttia. Yhtiön vähemmistöosakkaina ovat tähän vuoteen asti olleet saksalaiset Basf/Wintershall ja Eon Ruhrgas, hollantilainen Gasunie ja ranskalainen GDF Suez.
Suurinta valtaa yhtiössä piti siis aivan kirjaimellisesti Kreml, sillä Gazprom on Venäjän mahtavin yhtiö ja se toimii poliittisen ohjauksen alla. Yhtiön hallitusta johtaa nyt Venäjän entinen lyhytaikainen pääministeri Viktor Zubkov.
Paavo ja Päivi Lipposen yhteisyrityksellä Cosmopoliksella oli konsultointisopimus Nord Stream 2 AG:n kanssa aina kesään 2022 asti. Sopimus purkautui maaliskuussa, kun putkiyhtiö hakeutui konkurssiin.
Konkurssi johtui laajoista talouspakotteista, joita Yhdysvallat ja EU asettivat, kun Venäjä aloitti helmikuun lopulla suurhyökkäyksen Ukrainaan.
Nord Stream 2:n maakaasuputkia ei koskaan ehditty ottaa käyttöön. Nord Stream 1:n putkissa oli kaasu virrannut jo vuodesta 2011.
Nyt, lokakuussa 2022, Venäjän ja Saksan suuri maakaasuputkiprojekti on kirjaimellisesti riekaleina Itämeren pohjassa.
Maanantaina 26. syyskuuta, yöllä kello 2.03 ja illalla kello 19.04, Itämeren eri mittausasemilla rekisteröitiin vedenalaisia räjähdyksiä. Nord Stream 1:n ja 2:n putkiin tehtiin laajoja tuhoja sabotaasissa, jonka tekijästä ei ole varmuutta. EU-maissa ja Yhdysvalloissa epäillään yleisesti, että tekojen takana on Venäjän valtioon linkittyvä toimija.
Maakaasua on vuotanut valtavia määriä mereen yli viikon ajan.
Venäjän motiiveiksi katsotaan läntisen Euroopan energiakriisin kiihdyttäminen, EU:n sisäisen hajaannuksen lisääminen, pelon luominen Itämerelle ja kansainvälisen huomion siirtäminen pois Ukrainasta, jossa Venäjän miehitysjoukot perääntyvät sekä pohjoisella että eteläisellä rintamalla.
Nord Streamin yli kymmenen miljardia euroa maksanut Euroopan suurin energiaprojekti saattaa olla jo kuollut ja kuopattu, sillä on poliittisesti vaikea ajatus, että läntinen Eurooppa antautuisi uudestaan Venäjän energian varaan.
Tätä visiota Lipponen on konsultoinut neljäntoista viime vuoden ajan. Vaikka hän ei suostu omasta roolistaan puhumaan, ”pienenä vihjeenä” hän kuitenkin sähköpostissaan toteaa, että ”Itämeren kaasuputkihankkeella on pitkä historia, joka ulottuu kauemmaksi kuin 2000-luvun alkuun”.
Toimittajan on siis syytä huomioida se.
Lipponen on siinä aivan oikeassa.
Lipponen rekrytoitiin Gazpromin tytäryhtiön lobbariksi Saksassa.
Rekrytointitehtävän hoiti kaksi isokenkäistä saksalaista: entinen pitkäaikainen liittokansleri Gerhard Schröder sekä lähes yhtä isokenkäinen Nord Stream AG:n toimitusjohtaja Matthias Warnig.
Gerhard Schröder
He kutsuivat Lipposen vieraakseen Berliiniin heinäkuussa 2008.
Schröder oli toiminut jo lähes kolmen vuoden ajan Nord Streamin osakkeenomistajien komiteassa puheenjohtajana.
Warnig taas oli hämmentävä tapaus, entinen Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin tiedustelu-upseeri, joka oli taustastaan huolimatta onnistunut kipuamaan huipulle myös yhdistyneessä Saksassa. Kaiken lisäksi hän oli 2000-luvun alussa onnistunut uimaan Kremlin sisäpiireihin ja Vladimir Putinin läheisimmäksi saksalaisystäväksi.
Schröder ja Warnig tiettävästi keskustelivat Lipposen kanssa myös mahdollisesta paikasta maakaasuyhtiö Nord Stream AG:n hallituksessa.
Lipponen on sanonut vetäneensä rajan hallitusjäsenyyteen, sillä hän kirjoitti jo tuolloin moniosaisia muistelmiaan.
Saksalaiskaksikko sai kuitenkin houkuteltua Lipposen putkiyhtiön itsenäiseksi konsultiksi, jonka tehtävänä oli opettaa Nord Streamia ymmärtämään suomalaista hallintokulttuuria ja auttaa kaasuputkihankkeen lupaprosessissa Suomessa.
Lipposen tehtävä oli ”sukkuloida” Gazpromin tytäryhtiön ja Suomen päättäjien välillä ja viedä viestiä molempiin suuntiin.
Koska putki kulki Itämerellä Suomen talousvyöhykkeen kautta, projekti tarvitsi Suomelta erityisluvat.
Ensin Lipponen varmisti demaripresidentti Tarja Haloselta ja keskustalaiselta pääministeriltä Matti Vanhaselta, ettei heillä ollut mitään hänen konsulttipestiään vastaan. Ei ollut.
Meni kuitenkin kuukausi, ennen kuin sopimus Lipposen pestistä oli siinä pisteessä, että siitä voitiin kertoa julkisuuteen.
Sitä ennen ehti tulla huonoja uutisia.
Kyse oli tietenkin Venäjästä.
Venäjän armeija oli tunkeutunut etelässä itsenäiseen Georgiaan elokuun alussa 2008. Georgian 12 päivän sodassa kuoli yhteensä lähes tuhat ihmistä, ja se antoi jo vihjeen siitä, kuinka Putinin hallinto suhtautui pienempiin naapurivaltioihinsa.
Gazpromin tytäryhtiössä Nord Streamissa sen ei tietenkään annettu hidastaa asioita.
Vain kolme päivää Georgian sodan päättymisen jälkeen Nord Stream AG kertoi, että Suomen ex-pääministeri Lipponen ryhtyy toimimaan putkihankkeessa ”itsenäisenä konsulttina”.
Lipponen toimi tuolloin konsulttina myös energiayhtiö Pohjolan Voimalle. Hän korosti, että hänen päätyönsä oli edelleen muistelmien kirjoittaminen, jota varten hänelle oli järjestetty työhuone Eduskuntatalosta.
Hän arveli, että eri konsulttityöt veisivät työaikaa noin viikon kuukaudessa. Nord Streamin palkkiotasoaan hän kuvaili ”normaaliksi kansainvälisen tason konsulttipalkkioksi”.
”Isompiakin on nähty”, hän lisäsi.
Pestistä nousi kuitenkin kohu. Jo elokuussa 2008 oli Suomessakin ilmeistä, että ex-pääministerin pestautuminen Gazpromin tytäryhtiön konsultiksi on arveluttavaa.
Lipponen joutui luopumaan työhuoneestaan Eduskuntatalossa. Hän oli asiasta syvästi loukkaantunut ja kirjoitti Savon Sanomiin mielipidetekstin, joka oli otsikoitu So long (näkemiin).
Siinä Lipponen ilmoitti luopuvansa kaikista muista kotimaisista luottamustehtävistään paitsi veteraanityöstä.
Konsultin tehtäviään Gazpromin tytäryhtiölle hän jatkoi.
Baltiassa ja Puolassa Lipposen pesti otettiin hyvin nyrpeästi vastaan.
Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorski vertasi kaasuputkihanketta vuoden 1939 Molotov–Ribbentrop-sopimukseen, jossa Neuvostoliitto ja natsi-Saksa sopivat salaisesti naapurimaidensa jaosta. Virossa taas ei ollut unohtunut, kuinka Lipponen oli Tallinnassa marraskuussa 2007 varoittanut Viroa turvallisuusyhteistyöstä Georgian ja Ukrainan kanssa. Lipposen mielestä yhteistyö vaikeuttaisi maan suhteita Venäjään.
Yhdysvalloissakaan ei oltu tyytyväisiä.
”Taas on yksi johtaja ostettu samalla tavoin kuin Schröder”, kirjoitti yhdysvaltalaisen yksityisen tutkimusyhtiön Stratforin Venäjä-asiantuntija Lauren Goodrich yksityisessä viestissään kollegalle lokakuussa 2008.
”Loistava siirto Moskovalta”, kuittasi Stratforin vanhempi analyytikko Marko Papic.
Viestit tulivat julki vuonna 2012, kun Stratforin sähköposteja vuodettiin tietohakkerien Wikileaks-operaatiossa.
Harva enää muistaa, että Itämeren pohjassa kulkevat jättimäiset kaasuputket Venäjältä Saksaan ovat alun perin suomalainen visio.
Syksyllä 1995 Lipponen oli tuore pääministeri. Hänellä ja Suomen valtiollisilla energiayhtiöillä oli suuri suunnitelma, eikä se siinä maailmantilanteessa ollut lainkaan järjetön. Suomea ja muuta läntistä Eurooppaa uhkasi pula energiasta, sillä Tšernobylin vuonna 1986 tapahtuneen katastrofin varjossa ydinvoimaan suhtauduttiin koko Euroopassa varauksin.
Niin Suomessakin. Eduskunta oli kaatanut viidennen ydinvoimalan marraskuussa 1992.
Energiapula täytyi kuitenkin ratkaista tavalla tai toisella.
Lipponen ehdotti maakaasuputken vetämistä Norjan kaasukentiltä Etelä-Ruotsin kautta Suomeen.
Ruotsi kuitenkin hylkäsi idean. Niinpä Lipponen kääntyi Venäjän puoleen. Venäjällä valtaa piti alkoholisoituva ja ulkopoliittisesti melko heikko presidentti Boris Jeltsin, joka solmi rauhankumppanuusohjelman Naton kanssa vuonna 1994. Venäjällä oli jopa otettu miniaskeleita parlamentarismin suuntaan.
Lännessä oli toiveikkuutta Venäjän suhteen.
Lipponen teki vuonna 1997 avauksen EU:n pohjoisesta ulottuvuudesta, jonka yhtenä ajatuksena oli sitoa Venäjää läntiseen markkinatalouteen ja parhaassa tapauksessa jopa demokratian polulle.
Samana vuonna valtionyritykset Neste ja Gazprom perustivat yhteisyrityksen, North Transgasin, jonka tehtävänä oli rakentaa ja operoida Itämeren pohjassa kulkeva kaasuputki Venäjältä Suomen Hankoniemen kautta Saksaan.
Lokakuussa 2001 Lipponen julisti jo EU:n pohjoisen ulottuvuuden foorumissa Lappeenrannassa, että Nesteen seuraajan Fortumin ja Gazpromin yhteisen maakaasuputken rakentaminen voisi alkaa vuonna 2005. Näin Lipponen oli arvioinut yhdessä Venäjän pääministerin Mihail Kasjanovin kanssa.
Suomalais-venäläinen putkihanke hyytyi, ja North Transgas -yhtiö kuopattiin. Mutta itse visio jäi eloon.
Suomalaiset pudotettiin hankkeesta sivuun, ja pääroolin ottivat vuonna 2005 Venäjä ja Saksa. Niiden eduistahan kaasuputkihankkeessa oli nimenomaisesti kyse.
Muutamaa vuotta myöhemmin Lipposeen – putken keskeiseen kantaisään – otettiin kuitenkin Berliinistä yhteyttä. Hänelle oli viimein keksitty rooli.
Tapio Pekkola ja Matthias Warnig
Lipposen suhteilla lobbaustehtävään päätyi vuosina 2007–2008 kolmihenkinen suomalaistiimi, jota yhdisti aate: sosiaalidemokratia.
Tiimin keskeinen hahmo oli Tapio Pekkola. Hän on syvän päädyn demari, joka oli aiemmin toiminut Sdp:n tiedotussihteerinä ja tiedotuspäällikkönä sekä Lipposen avustajana tämän toisella pääministerikaudella ja puhemiesvuosina. Hän oli keskeisessä roolissa myös Tarja Halosen voittoon päättyneessä presidentinvaalikampanjassa vuonna 2000.
Pekkola pestattiin Nord Stream AG:n viestintäpäälliköksi kesäkuussa 2008. Sen lisäksi hän oli Lipposten konsulttiyhtiön Cosmopolisin hallituksessa varajäsenenä.
Pekkolalla oli siis jälkikäteen katsottuna varsin arveluttava kaksoisrooli. Hän oli päällikkötehtävissä yhtiössä, joka osti kovaan hintaan palveluja Lipposen konsulttiyhtiöltä, jonka hallituksen varajäsenenä Pekkola toimi.
Nord Stream AG:n yhteiskuntasuhteiden johtajaksi pestattiin juristi Sebastian Sass, joka oli toiminut Lipposen toisella pääministerikaudella tämän erityisavustajana. Koska Sass oli sekä Suomen että Saksan kansalainen, hänen yhtenä tehtävänään oli verkostoida Suomen ja Saksan demareita sekä toisiinsa että kaasuputkihankkeen kannattajiksi.
Millaista Lipposen tiimin lobbaaminen sitten oli?
Lipponen oli lobbaustrion valtiomiestason kasvot. Pekkola ja Sass olivat työrukkasia, jotka juoksivat Nord Streamin nimissä eduskunnassa, ministeriöissä ja virastoissa. Saksa ja Brysselin EU-piirit kuuluivat etenkin Sassin savottaan.
He tapasivat päättäjiä, kirjoittivat suuren määrän raportteja ja Nord Stream AG:n lausuntoja, järjestivät Nord Streamin vaikuttajatilaisuuksia ja kävivät vaikkapa Kotkan satamassa esittelemässä ihmeputkea Itämeren satamakaupungeille.
Myöhemmin putkihankkeeseen valjastettiin kolmaskin Lipposen entinen poliittinen avustaja.
Nykyinen Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm teki vuosina 2011–2013 tiliä Gazpromin eteläisempään Eurooppaan Mustallemerelle suunnitteleman South Stream -kaasuputkihankkeen lobbarina. Kyse oli North Streamin sisarprojektista.
Rönnholm hoiti yrityksensä kautta South Streamin suhteita mediaan ja päätöksentekijöihin erityisesti EU-piireissä Brysselissä.
Osa Lipposen henkilökohtaista lobbarintyötä oli pitää yllä savolaisen ronskiotteista julkista keskustelua.
Tammikuussa 2017 hän antoi runtua eduskunnan alaisen Ulkopoliittisen instituutin (UPI) tutkijoille Tekniikka&Talous-lehden haastattelussa, koska UPI:n tutkijat olivat julkisesti pohtineet Venäjän aggressiivisen geopolitiikan ja Itämeren kaasuputkien yhteyttä.
UPI: n johtajana toimi tuolloin laajasti arvostettu ulkopolitiikan asiantuntija Teija Tiilikainen.
”Erikoisimmillaan lähdetään siitä, kuten Ulkopoliittinen instituutti, että kyseessä on tahdottomiin Saksaan ja muihin EU-maihin kohdistuva Venäjän manipulointi”, Lipponen lyttäsi.
Lipponen on käynyt Gazpromin tytäryhtiön asiantuntijan roolissa kuultavana sekä eduskunnan suuressa valiokunnassa että ulkoasiainvaliokunnassa.
Ministereitä ja kansanedustajia hän on tiettävästi lobannut harvoin henkilökohtaisesti, sillä ex-pääministerien on mietittävä sitäkin, miltä asiat näyttävät.
Eduskuntaan yleensä lähetettiin Pekkola tai Sass tai molemmat.
Muutamia kertoja Lipponen teki henkilökohtaisen entréen.
Marraskuun 7. päivänä 2018 eduskunnan suuri valiokunta kävi läpi ehdotusta maakaasun sisämarkkinoita koskevan EU-direktiivin muuttamisesta. Valiokunta kuuli asiantuntijoina Nord Streamia edustanutta Lipposta sekä Venäjän ympäristöpolitiikan professoria Veli-Pekka Tynkkystä.
Professori Tynkkynen esitti kaasuputkihankkeesta ja Venäjän geopolitiikasta voimakkaan kriittisiä näkemyksiä. Kun käsittelyn välissä oli kahvitauko, HS:n tietojen mukaan Lipponen haukkui Tynkkysen useamman valiokuntalaisen edessä.
Näytti siltä, että tarkoitus oli nolata Tynkkynen ja nollata hänen Venäjä-näkemyksensä.
Valiokunnassa tuolloin ollut kansanedustaja kertoo HS:lle, että Lipposen esiintyminen lähinnä säälitti osaa paikalla olleista kansanedustajista. Kokouksen jälkeen hämmästeltiin, ettei entinen pääministeri kyennyt lainkaan tunnistamaan kaasuputkihankkeen geopoliittisia riskejä.
Tai jos kykenikin, ei hän niistä hiiskunut sanaakaan.
Kaikesta tästä maksettiin ruhtinaallisesti suhteessa työmäärään. Lobbaus löi leiville.
Lipponen ja kumppanit ovat tehneet Gazpromin tytäryhtiön piikkiin ison tilin. Kaikkiaan Lipposen henkilökohtaiset verotettavat ansiotulot ovat olleet vuosina 2009–2021 parhaimmillaan 240 000 euroa vuodessa ja pienimmilläänkin 105 000 euroa.
Näihin tuloihin sisältyy muutakin kuin Nord Streamin palkkiot.
Lipposen konsulttiyhtiö Cosmopolis Oy teki vuonna 2021 liikevaihtoa peräti 339 000 euroa, josta voittoa jäi 229 000 euroa. Se on prosentuaalisesti todella vaikuttava liikevoitto. Edellisinä vuosina yrityksen liikevaihto oli aavistuksen pienempää, 250 000–260 000 euroa. Voittoa se teki noinakin vuosina 130 000–170 000 euroa.
Kaikkiaan Cosmopolis Oy on laskuttanut asiakkailtaan vuosina 2007–2021 yhteensä 3,38 miljoonaa euroa.
Lipponen ei ole koskaan suostunut julkisesti tarkentamaan, kuinka suuri osuus liikevaihdosta on tullut Nord Streamilta tai sen emoyhtiöltä Gazpromilta.
Nord Stream on joka tapauksessa ollut Cosmopolis Oy:n merkittävimpiä ellei selkeästi merkittävin asiakas alusta lähtien.
Lipposen yhtiö näyttää tehneen todella voitokasta liiketoimintaa Itämeren kaasuputkien lobbauksella 14 vuoden ajan.
Siinä ei ole sinänsä liiketoiminnallisesti mitään laitonta.
Moraalisesti Lipposen liiketoiminta on sen sijaan alkanut näyttää yhä kyynisemmältä ja lyhytnäköisemmältä, mitä pidemmälle Venäjän imperialistinen politiikka on luisunut. Tämä puoli on korostunut sen jälkeen, kun Venäjä keväällä 2014 miehitti Krimin niemimaan ja aloitti sodan Itä-Ukrainassa.
Saksan ja Venäjän ystävyys on vanha projekti.
Suomalaiset eivät siis ole hypänneet tyhjästä syntyneeseen jättiprojektiin.
Vuonna 1969 Länsi-Saksan liittokansleriksi tuli sosiaalidemokraatti Willy Brandt. Hän aloitti Ostpolitikin eli idänpolitiikan, jonka pääajatuksena oli liennyttää Neuvostoliiton ja lännen välejä kaupankäynnillä ja diplomatialla.
Gerhard Schröder on kertonut, että hänen idänpolitiikkansa kumpuaa suoraan Ostpolitikista. 2000-luvulla Ostpolitik jalostui teoriaksi keskinäisriippuvuudesta: kun Euroopan jätit Venäjä ja Saksa sitoisivat energiakumppanuudella valtarakenteensa toisistaan riippuvaisiksi, se tahkoaisi vaurautta ja takaisi Eurooppaan pysyvän rauhan.
Saksassa hanke on vuosituhannen alusta lähtien henkilöitynyt nimenomaan ex-liittokansleri Gerhard Schröderiin.
Hän teki vuonna 2005 hämmästyttävän päätöksen ja hyppäsi Kremlin palkkalistoille. Se oli juuri virasta eronneelta liittokanslerilta ennenkuulumatonta.
Saksassa järjestettiin 18. syyskuuta 2005 liittopäivävaalit, joissa istuvan liittokanslerin Schröderin johtama SPD eli demaripuolue hävisi niukasti Angela Merkelin kristillisdemokraateille.
Schröder oli aavistanut tappionsa ja valmistautunut jo uuteen uraan: vain kaksi ja puoli kuukautta vaalien jälkeen Nord Stream julkisti, että Schröder on valittu Gazpromin enemmistöomisteisen kaasuputkiyhtiön osakkeenomistajien komitean puheenjohtajaksi.
Se oli täysin hävytön operaatio, josta syntyi Saksassa skandaali.
Kaiken lisäksi, lokakuussa 2005, kun Schröder oli jo hävinnyt vaalit mutta Merkel ei ollut vielä astunut virkaan, Schröderin hallinto junaili vielä läpi miljardin euron lainantakauksen Nord Stream AG:lle. Eli Schröderin tulevalle työnantajalle.
Schröder kertoi huhtikuussa 2022 The New York Timesille, että Putin oli henkilökohtaisesti pyytänyt hänet Nord Streamiin.
Jälkikäteen Schröderin hallituksen vuonna 2002 tekemä päätös, jossa Saksa luopui uuden ydinvoiman rakentamisesta ja pani energiahuoltonsa pitkälti Kremlin maakaasun varaan, alkoi näyttää samalta kuin uhkapelaaja sijoittaisi koko varallisuutensa ruletissa punaiselle.
All-in, kuten sanotaan. Kaikki tai kaiken loppu.
Suomalaisilta jäi vuosikausiksi ymmärtämättä, että Putin oli onnistunut kahlitsemaan Schröderin paksuin sitein jo 2000-luvun alussa.
Suomi on kahden eurooppalaisjätin voimašakissa aina rivisotilas, pelinappula, jonka on vaikea itse päättää, mihin ruutuun se kulloinkin siirtyy.
Putin asetti Schröderin muihinkin merkittäviin tehtäviin: Venäjän valtion öljyjätin Rosneftin hallituksen puheenjohtajan tehtävästä hän erosi toukokuussa 2022. Vielä kolme viikkoa ennen Venäjän suurhyökkäystä uutisoitiin, että Schröder olisi menossa Gazpromin hallitukseen.
Putinia ja Schröderiä yhdistää jopa tietynlainen veriside.
Koska Schröder ei ole kyennyt biologisista syistä lisääntymään ja hän oli ikänsä puolesta liian vanha adoptio-ohjelmaan Saksassa, Putinin avulla Schröderille ja hänen ex-vaimolleen Dorikselle järjestyi mahdollisuus saada adoptiotytär ja adoptiopoika Pietarista. Kolmivuotiaan tyttären he saivat vuonna 2004, yksivuotiaan pojan vuonna 2006.
Sitä suurempaan henkilökohtaiseen kiitollisuudenvelkaan ei Putin olisi voinut Schröderiä saada oikein millään muulla tavoin.
Putinin virkaanastujaisissa toukokuussa 2018 Schröder ja Warnig oli sijoitettu eturiviin.
Siinä sivussa on Lipposenkin maine kärsinyt Euroopassa.
Tammikuussa 2022 – yli kuukausi ennen Venäjän suurhyökkäyksen alkua – EU-parlamentin ulkomaiseen häirintään keskittynyt komitea julkaisi raporttinsa, jossa mainittiin kaksi Suomen pääministeriä huonossa valossa.
Lipposen ja keskustalaisen Esko Ahon väitettiin tulleen Venäjän ”eliittien kaappaamiksi”. Heidän lisäkseen raportissa mainittiin samassa mielessä Schröder, Ranskan entinen pääministeri François Fillon ja Itävallan entinen ulkoministeri Karin Kneissl.
Aho rekrytoitiin Kremlistä riippuvaisen liiketoiminnan palvelukseen, Venäjän suurimman pankin eli Sberbankin hallitukseen vuonna 2016.
Hän ilmoitti keskeyttävänsä työn Sberbankin hallituksessa vasta 24. helmikuuta, kun Venäjän joukot jo lähestyivät Ukrainan pääkaupunkia Kiovaa.
”Halusin olla tukemassa [Venäjän] talouden kehitystä ja suhteita länteen, niin kuin moni muukin suomalainen. Vaikka pessimismi vähitellen kasvoi, ajattelin, että on hyvä yrittää pitää Venäjä mukana kansainvälisessä taloudessa ja kehityksessä”, Aho perusteli Sberbank-pestiään Helsingin Sanomien haastattelussa maaliskuussa 2022.
Lipposen ja Schröderin henkilökohtaisessa suhteessa useampi asia viittaa siihen, etteivät he ole erityisen läheisiä, vaikka ovat tehneet yhteistyötä kaasuputkihankkeessa.
Kun Schröder vietti ruhtinasmaisia 70-vuotisjuhliaan Jusupoffin palatsissa Pietarissa huhtikuussa 2014, kutsuvieraissa ei ollut Lipposta. Sen sijaan siellä oli kaksi muuta suomalaista, Fortumin pääjohtaja Tapio Kuula ja entinen Suomen Moskovan- sekä Berliinin-suurlähettiläs René Nyberg.
”Siellä oli koko Saksan teollisuus ja kaikki Venäjän oligarkit. Se oli hämmästyttävä tilaisuus”, Nyberg muistelee.
Lipponen ja Schröder ovat kuitenkin tunteneet toisensa vähintään vuosituhannen vaihteesta, jolloin Lipponen toimi pääministerinä ja Schröder liittokanslerina.
Toisinaan he ovat tavanneet muissakin kuin työasioissa. Kesäkuussa 2017 Lipponen matkusti Berliiniin taiteen keräilijän roolissa. Parikymmentä teosta Lipposten kokoelmasta oli esillä suomalaisen taidemesenaatin galleriassa Salon Dahlmannissa Berliinin Ku’Dammilla.
Näyttelyn avasi Schröder. Avajaisvieraiden joukossa oli Venäjän Saksan-suurlähettiläs Vladimir Grinin.
Schröder rehvasteli, että edellisenä viikonvaihteena hän ja Saksan ulkoministeri Sigmar Gabriel olivat istuneet Pietarissa pikkutunneille Putinin kanssa.
Sebastian Sass, Paavo Lipponen, Tapio Pekkola, Matthias Warnig ja Gerhard Schröder
Millainen on sitten Lipposen suhde Matthias Warnigiin, kaasuputkihankkeen toiseen keskeiseen saksalaishahmoon?
Itäsaksalainen Warnig on vältellyt julkisuutta. Hän on vuosien mittaan antanut vain muutaman haastattelun.
Syy sille on helppo hahmottaa.
Entinen Stasi-upseeri Warnig ja KGB-upseeri Putin ystävystyivät jo vuonna 1991, kun Warnig perusti Dresdner-pankin edustuston Pietariin. He ovat samanlaisten sortokoneistojen kasvatteja ja ymmärtävät toistensa maailmaa.
The Guardian -lehden mukaan Warnig on viime vuosina tavannut Putinia keskimäärin kolmen viikon välein. Hän toimi ainakin toukokuuhun 2022 asti ”Putinin ystävien pankin” eli suuren VTB-pankin hallintoneuvostossa, öljy- ja energiajätti Rosneftin hallituksessa, maailman suurimman alumiinintuottajan Rusalin hallituksen puheenjohtajana sekä Nord Stream AG:n toimitusjohtajana.
On tietenkin länsimaalaisittain täysin käsittämätöntä, että Nord Stream AG:n toimitusjohtajaksi nostettiin entinen Stasi-upseeri.
Jokainen Itä-Saksan historiaa vähänkään lukenut tietää, kuinka julma ja vihattu koneisto Stasi oli. Warnigin urakiitoa selittääkin vain se, että maakaasuputkiyhtiön enemmistöomistaja oli Gazprom eli Kreml.
Nyt Warnig on jo henkilökohtaisestikin Venäjä-pakotteiden piirissä. Yhdysvaltain senaatin tiedustelukomitealle arvioitiin jo kesäkuussa 2017, että Warnig on ”vaikuttaja-agentti”, joka ajaa Venäjän etuja ja narratiivia.
Sama arvio annettiin myös Schröderistä.
Lipposen ja Warnigin suhteen syvyydestä ei ole tarkkaa kuvaa.
Warnigilla on jo vuosien ajan ollut työhuone Nord Streamin Moskovan-toimistolla Kremlin tuntumassa, osoitteessa ulitsa Znamenka 7. Se tuli tutuksi esimerkiksi ex-suurlähettiläs René Nybergille, joka tuntee Warnigin hyvin.
Nyberg arvelee, että Lipponen saattoi olla Warnigille ja muulle Nord Streamin johdolle ”sounding board” eli henkilö, jolle he testasivat ajatuksiaan ja visioitaan. Nybergin mukaan Warnig tapasi säännöllisesti Suomen poliittista johtoa ja teollisuuden edustajia yhdessä Lipposen kanssa.
Lipposen ja Warnigin yhteisesiintymisiä on dokumentoitu kuitenkin vähän.
Kesäkuussa 2010 Lipponen, Schröder ja Warnig vierailivat Kotkan Mussalon satamassa Nord Streamin yhteistyökumppanin, Eupec-yhtiön, tilaisuudessa. Yhteen ääneen hehkutettiin sitä, kuinka paljon kaasuputkihanke tuo Kotkaan investointeja ja työpaikkoja.
Lipponen, Schröder ja Warnig signeerasivat kaasuputken pienoismallin, joka luovutettiin Kotkan silloiselle kaupunginjohtajalle Henry Lindelöfille.
Schröder ylisti, kuinka juuri Kotkalla ja sen satamalla on ”tärkeä taloudellinen merkitys idän ja lännen risteyskohtana”. Warnig kehaisi, että Nord Stream on tehnyt kaikkien aikojen kattavimmat ympäristöselvitykset Itämerestä.
Warnig näyttää tavanneen varsin laajasti suomalaisia talousvaikuttajia.
Tammisaarelainen vuorineuvos, Konecranesilla ja Koneella uran tehnyt Stig Gustavson on tavannut Warnigin monta kertaa, esimerkiksi suomalaisyhtiöiden Venäjän-kauppaa promotoineen East Officen rapuillallisilla Tammisaaressa elokuussa 2008.
Gustavson pitää todennäköisenä, että usein Suomessa käynyt Warnig tapasi myös Suomen valtiojohtoa.
”En usko, että hän ei olisi tavannut”, Gustavson muotoilee erikoisella tavalla.
Kaasuputkihanketta Gustavson pitää puhtaasti Venäjän valtion projektina, jossa läntiset palkolliset olivat ”vain juoksupoikia ilman omaa panosta”.
”En osaa sanoa, mikä oli heidän moraalinsa. Sitä ei ehkä ollut.”
Putkihanke on raunioina. Vain sota jatkuu.
On aika kysyä Nord Streamin suomalaislobbareilta, miltä kaikki näyttää nyt, kun jättiprojektista on jäljellä vain Itämeren pohjassa kuplivat putket sekä Venäjän ja lännen välille puhjennut tosiasiallinen sotatila?
Olisiko viimeistään keväällä 2014 täytynyt muuttaa radikaalisti suhtautumista Venäjään?
Puhehalut ovat valitettavasti loppuneet kuin seinään. Lähes jokaisella heistä.
Tapio Pekkola ei koskaan vastaa saamaansa haastattelupyyntöön, jonka HS saa toimitettua hänelle Nord Streamilla työskennelleen välikäden kautta. Pekkola viestittää, ettei voi puhua sopimuksellisista syistä.
Sebastian Sass taas ilmoittaa sähköpostitse, ettei hänellä ”ole valtuuksia antaa haastattelua tai lausua hankkeesta”, koska hän irtisanoi konsulttisopimuksensa Venäjän suurhyökkäyksen myötä.
Nord Streamin viestintäpäällikkönä sekä sittemmin sidosryhmäpäällikkönä vuoden 2021 loppuun asti työskennellyt Minna Sundelin vastaa, ettei hän voi kertoa mitään, koska ei enää työskentele yhtiölle.
Ja kuten jo alussa kerrottiin, Lipponenkaan ei suostu puhumaan.
Viime vuoteen asti he puhuivat hankkeesta enemmän kuin innoissaan. He hakeutuivat tilaisuuksiin, joissa he kykenivät kertomaan siitä yksityiskohtaisesti.
Se, että Nord Streamin suomalaislobbarit ovat päättäneet vaieta rintamana, kertoo tietenkin siitä, kuinka piinallinen tilanteesta on heille tullut. Liturgia Venäjän vaarattomuudesta, keskinäisriippuvuudesta ja energiayhteistyön siunauksellisuudesta ei ole pelkästään vanhentunut vaan on alkanut näyttää samanaikaiselta opportunismilta, ahneudelta ja sokeudelta.
Suomalaiset eivät suostu puhumaan, mutta he kehottavat pyytämään haastattelua Nord Stream 2 -yhtiön pitkäaikaiselta viestintä- ja yhteskuntajohtajalta Ulrich Lissekiltä. Soitan ja lähetän haastattelupyynnön tekstiviestillä, jonka Lissek puhelimeni tietojen mukaan katsoo, mutta hän ei koskaan vastaa viestiin.
Seuraavaksi lähetän haastattelupyynnön Matthias Warnigille Nord Stream 2 -yhtiön tiedotusosaston kautta, sillä Warnigille ei löydy suoria yhteystietoja.
Kukaan ei koskaan vastaa.
Lähetän haastattelupyynnön myös Gerhard Schröderin toimistoon Saksan Hannoveriin ja selitän aihepiirin.
Herra Schröder oli ilahtunut haastattelupyynnöstänne, mutta pyytää ymmärrystä sille, ettei hän ole käytettävissä, vastaa Schröderin sihteeri.
Saan vain yhden asianosaisen demarin puhumaan edes lyhyesti.
