Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Banneja on tullut paljon "kevyemmistäkin heitoista".....tämä herättää kyllä kysymyksiä/ajatuksia mistä johtuu että "toiset pojat saava banaania mutta toiset eivät sitten millään ?"

Vihervasemmistoa on ollut pakko suojata kommentoinnin kielloilla ja banneilla ja viestien poistoilla/siirroilla koska yhteiskunnassa pitää suojella heikkolahjaisia, muutoinhan heidät sotkettaisiin suohon, lahjattomuushan ei saa olla este keskusteluun osallistumiselle mutta heitä pitää suojella.
 
Kremlin mannekiineja vai naapurin uudistumiskehityksen tukijoita?
20.3.2016 10:58 Antti Kasvio


http://anttijuhanikasvio.puheenvuor...a-vai-naapurin-uudistumiskehityksen-tukijoita


Presidentti Putin lähipiireineen on ottanut FSB:n avustuksella Venäjän elinkeinoelämän hallintaansa. Valtaryhmittymän kiinnostus ulottuu nykyisin myös Suomeen, missä vaikutusvaltaa kasvatetaan poliittisen painostuksen ohella taloudellisin keinoin sekä vetämällä yksittäisiä politiikan ja elinkeinoelämän vaikuttajia riippuvuussuhteeseen Kremlistä.

Sielujen kalastelusta käyvät esimerkeiksi ex-pääministeri Paavo Lipposen palkkaaminen Nord Stream-kaasuputkiyhtiön konsultiksi, kokoomuskansanedustaja Hjallis Harkimonvetäminen kiekko- ja hallibisnesyhteistyöhön Gennadi Timtshenkon ja Rotenbergien kanssa, säteilyturvakeskuksen ex-pääjohtajan JukkaLaaksosen palkkaaminen Rosatomin johtajaksi, vuorineuvos Sakari Tammisen nimittäminen Severstalin hallitukseen ja uusimpana esitys ex-pääministeri Esko Ahon nimittämisestä Sberbankin hallitukseen. Venäläisellä rahalla perustetun Black Donuts-yhtiön omistajan hallituksen varapuheenjohtajana toimii Olli-Pekka Kallasvuo. Suomessa kannattaa seurata tarkkaan, mitä tarkoituksia varten herrat on rekrytoitu ja kenen intressejä he ovat ajamassa. Myös yhteyksien vaikutuksesta Suomen maineeseen on aihetta huolestua.

Asiat eivät ole yksiselitteisiä, sillä periaatteessa suomalaisten kannattaa rakentaa mahdollisimman monipuolisia yhteyksiä venäläiseen yhteiskuntaan. Etenkin tämä koskee kulttuurisia kontakteja ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Myös taloudellista vuorovaikutusta kannattaa kehittää, kunhan voimassaolevat rajoitteet ja vastuullisen liiketoiminnan yleiset periaatteet otetaan huomioon. Yhteydet Suomeen voivat muodostua arvokkaiksi resursseiksi niille venäläisille toimijoille, jotka pyrkivät vaikeissa oloissa uudistamaan maataan ja sen taloutta.

Osin tällaisia kuvitelmia on voinut olla myös joillakuilla suomalaisilla vaikuttajilla heidän ryhtyessään yhteistyöhön venäläisten kanssa. Mutta edelläkuvatuissa tapauksissa jo vastapuolen koostumuksen perusteella on aivan ilmeistä, että heidän on määrä ennen kaikkea pönkittää Venäjän nykyisen valtaryhmittymän asemia ja lisätä sen vaikutusmahdollisuuksia Suomessa. Totuus itse kunkin kohdalla paljastuu toki vasta aikanaan käytännön tulosten myötä.

Esko Ahon osalta voi toki todeta, että hänhän on jo ollut Harvardissa, joten uusien kutsujen poisjäännillä ei ole enää niin väliä. Ja onhan ex-pääministerimme aina ollut sitä mieltä, että Siperia opettaa.

Tässä hyvä kommentti:

pasi majuri20.3.2016 13:17
Hyvä jutun aihe Kasviolta. Itse olin juuri väsäämässä vähän samansuuntaista kirjoitusta, mutta Kasvion juttu on huomattavasti parempi.

Suomalaispoliitikkojen ja -vaikuttajien venäläisyhteydet kannattaisi selvittää. Eihän tässä tarvitse olla kuin vähän kuulolla, kun jo saa huomata, että joku poliitikko ramppaa edestakaisin Kremlin ja Suomen väliä niin että paita on märkänä. Tässä olisi siis toimittajille ihan oikeita töitä. Ensin pitäisi selvittää, keitä nykypoliitikkoja ja -vaikuttajia on ns. Tiitisen listalla ja sen jälkeen alkaa tutkia heidän KGB- ja FSB-yhteyksiään. En usko, että listaa pidetään ihan huvikseen piilossa julkisuudelta. Jos meillä edelleen toimii Suomessa Venäjälle työtä tekeviä henkilöitä, tämä tulisi selvittää julkisuuteen. Enkä nyt puhu rehellisistä duunareista.

Venäjän nykyhallinto ei todellakaan palkkaa sille epäedullisia toimijoita yhtiöihinsä ja siksi mielenkiintoisinta onkin, miksi juuri mainitut henkilöt on pyydetty Venäjälle töihin. Todennäköisintä on, että henkilöt ovat Putinin hallinnolle tärkeitä välineitä saada hallinnon tarvitsemaa tietoa ja toissijaisesti juuri näitä henkilöitä voi parhaiten käyttää Venäjän etujen ajamiseen lähiulkomailla. On vähän vanhakantaista uskoa, että Venäjä palkkaa ketään noista pätevyyden perusteella ja että Suomi hyötyisi kyseisistä yhteyksistä jotakin. Kun ilmaisia lounaita ei ole, jokainen palkattu joutuu jotain Venäjälle myös antamaan. Kysehän ei ole pelkästä työpanoksesta, kuten historia on meitä opettanut

 
Liittyen aikaisempaan postaukseen vielä yksi kommentti josta käy hyvin esiin suomen poliittisen eliitin ja talousvaikuttajien sidonnaisuus sekä näiden venäjä suuntautuneisuuden vaikutusmahdollisuudet suomen kärkipoliitikoihin..


Ilkka Varsio20.3.2016 15:16


Vuorineuvos Sakari Tammisen nimittäminen Severstalin hallitukseen näyttää jo melko pahalta hänen moraalinsa kannalta. Mikä voi ihmisen luonteessa tai egossa olla näin kunnian- tai arvostuksen ajama voima jossa ei moralia tunneta. Venäläisiä ei voi syytä hänen palkkaamisesta Severstalin hallitukseen, mutta Tammisen päämääriä voisi kyllä laajemminkin pohtia.

Severstal on Venäjän toiseksi suurin kaivos- ja metallurgian alan yhtiö. Sen omistaa lähes kokonaan venäläinen oligarkki Aleksei Mordašov. Yhtiöllä on silmiinpistävän läheiset suhteet Venäjän poliittiseen johtoon Kremlissä.

Sakari Tamminen on toiminut Tampellassa projektipäällikkönä, talouspäällikkönä Rosenlewilla. Tamminen työskenteli Rauma-Repolassa ja Rauma Oy:ssä yli kymmenen vuotta. Yhtiön sulautuessa vuonna 1999 Valmetiin Tamminen siirtyi syntyneeseen Metso Oyj:öön, jossa nousi yhtiön varatoimitusjohtajaksi.

Vuonna 2003 Tamminen siirtyi Rautaruukkiin yrityksen varatoimitusjohtajaksi ja vuoden 2004 alusta hänet nimitettiin Rautaruukin toimitusjohtajaksi.

Tamminen on tai on ollut muun muassa Teknologiateollisuus ry:n, International Iron and Steel Instituten, Sanoman, Lemminkäisen, Pörssisäätiön, Kuusakoski Oy:n ja Lillbacka -yhtiöiden hallitusten jäsen.

Tammiselle on myönnetty Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki (SL R I) vuonna 1998. Hän sai vuorineuvoksen arvonimen vuonna 2007.

Sakari Tamminen valittiin Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtajaksi vuodelle 2009. Tamminen jatkoi tehtävässä myös vuonna 2010.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sakari_Tamminen

Kyllä Sakari Tammisen tiedossa on suunnaton määrä suomalaista ja kansainvälistä tietoa yrityselämästä teknologiateollisuudesta ja terästeollisuudesta. Siitä tiedosta kyllä maksetaan, mutta henkilö joka sitä myy pakootteiden alaiseen maahan on varovaisesti sanoen Juudas.

Sakari Tamminen asuu nykyisin Portugalissa ja saanut runsaasti negatiivista huomiota myös mittavista eduistaan ja eläkkeistään joita hän nauttii verottomana Portugalissa. Suomen Leijonan I luokan Ritarimerkki on saanut pahan kolauksen.
 
Viimeksi muokattu:
Jaahas, natsikorttia vilautettu. Tällä kertaa kansanedustajan toimesta...

Kansanedustaja syyttää Sipilää valehtelusta: ”Goebbelsin opit hyvin hallussa”
Eilen klo 21:19
Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi näyttää suivaantuneen pääministeri Juha Sipilän (kesk) toimiin.


Kansanedustaja Markus Mustajärvi vertaa pääministeri Juha Sipilän sanomisia natsien propagandaministeriin. JENNI GÄSTGIVAR

Joseph Goebbelsillä oli suuri merkitys natsimyönteisyyden synnyssä. IL-ARKISTO
Mustajärvi julkaisi sunnuntaina iltapäivällä Facebookissa päivityksen, jossa hän vertaa Sipilää natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbelsiin.

– Se näkyy pääministerikin Lapin matkallaan suoltaneen samaa puppua, jota on eduskunnassa kuultu jo aivan tarpeeksi: ”Metsähallituksen metsätalous oli pakko yhtiöittää.” Ilmeisesti Goebbelsin opit on hyvin hallussa. Kun valetta toistaa tarpeeksi kauan, se muuttuu todeksi, Mustajärvi kirjoittaa.

Joseph Goebbels oli eräs natsi-Saksan vaikutusvaltaisimmista poliitikoista. Hän toimi muun muassa Adolf Hitlerin hallinnossa kansanvalistus- ja propagandaministerinä.

Goebbelsin puhujataidoilla oli suuri merkitys saksalaisten mielipiteen kääntämisessä sotamyönteiseksi ja Hitlerin valloituspolitiikan tukijaksi. Juutalaisten joukkotuhontaankin vaikuttanut Goebbels teki itsemurhan toisen maailmansodan loppuhetkillä, kun Neuvostoliiton joukot olivat jo valloittamassa Saksan pääkaupunki Berliiniä.

”Jumalattoman härskiä”
Iltalehden tavoittama Mustajärvi sanoo kirjoittaneensa päivityksensä ”täydessä sielun- ja ruumiinvoimassa”.

– Tosin vertaan enemmän koko hallituksen menettelytapoja, en vain pääministeriä henkilönä, Mustajärvi toteaa.

– Hallituksen tapa on jatkuvasti hokea asioita, joista hallitus tietää hyvin itsekin, että ne eivät pidä paikkaansa. Se on jumalattoman härskiä.

Mustajärven hermostutti Sipilän Lapin Kansassa viikonloppuna antama haastattelukommentti, jossa pääministeri totesi, että Metsähallituksen yhtiöittäminen oli pakko.

– Hallitus menee metsähallituslain kanssa olemattoman EU-pakon taakse, Mustajärvi moittii.

– Mikään EU-asetus ei pakota hallitusta yhtiöittämään Metsähallitusta, mutta pääministeri silti edelleen väittää niin, tällä kertaa Lapin Kansassa.

Sipilä on vieraillut viikonloppuna Lapissa.


KUVAKAAPPAUS / FACEBOOK
Hallitus rauhoittelee
Hallituksen tuore esitys muuttaa metsähallituslakia on herättänyt voimakasta vastustusta oppositiossa ja luontojärjestöissä. Lakimuutos yhtiöittäisi osan Metsähallituksen nykyisistä toiminnoista.

Hallituspuolueet ovat perustelleet lakimuutosta ja yhtiöittämistä huhtikuussa voimaan tulevalla EU-direktiivillä. Opposition mukaan EU-lainsäädäntö ei kuitenkaan vaadi yhtiöittämistä.

Yhtiöittämisen pelätään mahdollistavan nyt virkistyskäytössä olevien valtion omistamien maa-alueiden tehokkaamman kaupallisen hyödyntämisen esimerkiksi lisääntyvien hakkuiden muodossa vaikkapa Lapin luonnonpuistoissa.

Hallitus sekä maa- ja metsätalousministeriö ovat nämä pelot kiistäneet aiheettomina.

Vakuuttelut eivät silti tehoa Lapin vaalipiiristä eduskuntaan valittuun Mustajärveen.

– Se mikä yhtiöitetään, karkaa useimmiten kauemmas demokraattisesta valvonnasta.

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016032021303114_uu.shtml
 
Sipilän toiminnalla alkaa olla jo todellakin epäilyttäviä päämääriä...

Liekkö olemassa "pöytälaatikkobulvaani" jolla siirretään sitten muutama tuhannen hehtaaria "jättömaata" turvaan säätiön omistukseen... Ovelaa menoa on.
 
Ei kannata olla huolisaan. Aika muodollisen näköistä. Ei enää poskipusuja.

CeKOiuaVAAAWviX.jpg
Kekkis-ja-Brezhnev.jpg
 
Wille Rydman
Tänään on sosiaalisessa mediassa herättänyt aivan ansaittua tuohtumusta se tapa, jolla kokoomuksen virallisilla fb-sivuilla ja twitter-tilillä on reagoitu Brysselin tapahtumiin. Aivan oikeutetusti on muodostunut kuva, kuin kokoomus vähättelisi terrorismia ja terroritekojen keskelläkin kantaisi huolta vain "rasismista".
Tämän johdosta haluan todeta seuraavaa.

Kokoomuksen somekanavia hallinnoidaan puoluetoimistolta käsin, ja niitä käyttävät puoluevirkailijat, joita ei ole vaaleilla valittu. Olen aivan varma, että selvä enemmistö kokoomuslaisista pitää tämänpäiväistä puoluetoimistolta tullutta someviestintää erittäin epäonnistuneena. Uskallan väittää: kyseiset päivitykset kuvastavat enemmän niiden kirjoittajan henkilökohtaista ajatusmaailmaa kuin kokoomuksen valtavirtaa.
Oireellisempaa on se, että vaikka lukuisat kokoomuslaiset, minä mukaan lukien, ovat pyytäneet puoluetoimistoa poistamaan kyseiset somepostit tai ainakin pyytämään anteeksi niiden aiheuttamaa mielipahaa, ei mitään ole tapahtunut. Näin ollen katson ainoaksi vaihtoehdokseni turvautua viimeiseen oljenkorteeni asian suhteen, ja se on julkisuus.
Kokoomuksen viestintä on tällä hetkellä erittäin ammattitaidottomissa käsissä ja käytännössä täysin irrallaan eduskuntaryhmästä ja niistä kokoomuslaisista, joita joku on joskus äänestänytkin. Tilanne on täysin kestämätön. Virhearviointeja on tapahtunut jatkuvasti, ja tämä viimeisin on niistä vakavin.

Minulla ei ole minkäänlaista luottamusta kokoomuksen viestintäpäällikköä Pauliina Pulkkista kohtaan, ja toivon hänen eroavan tai että hänet erotetaan.

Vau! Särmä meininki!
Poliittinen korrektius hetkeksi työnnetty sivuun ja Ville menee suoraan asiaan.


.
 
"Sberbank on osa Venäjän valtiota" – brittitutkijoilta tyly arvio Esko Ahon uudesta työnantajasta
Yhteys Fennovoiman Kroatia-keikaukseen, yhtiöitä veroparatiiseissa, suurin omistaja Venäjän valtio, pankin johtaja raportoi suoraan presidentti Putinille – tällaiseen pankin hallituksen jäseneksi entinen pääministeri Esko Aho on menossa.

http://yle.fi/uutiset/sberbank_on_o...arvio_esko_ahon_uudesta_tyonantajasta/8754274
 
"Sberbank on osa Venäjän valtiota" – brittitutkijoilta tyly arvio Esko Ahon uudesta työnantajasta
Yhteys Fennovoiman Kroatia-keikaukseen, yhtiöitä veroparatiiseissa, suurin omistaja Venäjän valtio, pankin johtaja raportoi suoraan presidentti Putinille – tällaiseen pankin hallituksen jäseneksi entinen pääministeri Esko Aho on menossa.

http://yle.fi/uutiset/sberbank_on_o...arvio_esko_ahon_uudesta_tyonantajasta/8754274

Artikkelista lainattua:

"Aho ei myöskään tule olemaan pankin ainoa merkittävässä asemassa oleva suomalainen. Jyrki Talvitie on yhtiössä johtotehtävissä. Talvitie on myös Suomen valtion enemmistöomistuksessa olevan energiayhtiö Fortumin hallituksen jäsen. Hän on Suomen Moskovan entisen suurlähettilään Heikki Talvitien poika."

Sattuipa somasti, että Fortum nousi tässäkin tapauksessa esille. Ja kuinka ollakaan, Talvitie senior perusti ystävineen aivan vast'ikään komeasti nimetyn hautomon, Suomen Geopoliittisen Seuran. Yhdistyksen sivut ovat anniltaan melko niukat, mutta tämän verran sentään paljastetaan:

"Suomen Geopoliittinen Seura on tieteellinen seura, jonka tarkoituksena on Suomea koskevan geopoliittisen tutkimuksen, keskustelun ja tietämyksen edistäminen. Seura järjestää esitelmätilaisuuksia, seminaareja ja muita vastaavia tilaisuuksia, harjoittaa julkaisutoimintaa sekä ylläpitää yhteyksiä kansainvälisiin ja kotimaisiin järjestöihin, tutkimuslaitoksiin ja yliopistoihin sekä elinkeinoelämään ja muihin organisaatioihin, joille geopolitiikka on tärkeä teema.

Seuran puheenjohtajana toimii Pekka Visuri ja varapuheenjohtajana Heikki Talvitie. Muut hallituksen jäsenet ovat: Anders Blom, Jaakko Blomberg, Timo Hellenberg, Ilkka Herlin, Jaakko Kalela, Henrik Meinander ja Risto Volanen.

Yhdistyksen sihteeri on Alex Kransman"


http://sgseura.fi/

Muuta tietoa SGS ry:n sivuilta ei oikeastaan löydy, paitsi tämä kartta vailla sen kummempia selityksiä:

mackindersworld.gif


Tiedoston nimi - mackindersworld.gif - paljastaa, että kartta viittaa Halford Mackinderin geopoliittisiin näkemyksiin:

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Geographical_Pivot_of_History

Mackinderiä itseään lainaten:

"Who rules East Europe commands the Heartland;
who rules the Heartland commands the World-Island;
who rules the World-Island commands the world."

Viime eduskuntavaalien alla taisin luonnehtia nykyistä pääministeriämme Juha Sipilää pelkäksi tyhjäksi takiksi, jonka taustalla hääräävät KePu:n Suuret Muinaiset valmistelivat valtaannousuaan.

Kuinkahan houkuttelevalta paljon hehkutettu syvenevä puolustusyhteistyö Suomen kanssa vaikuttaa Ruotsista katsottuna?

eidt: typo
 
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001144816.html
Urpilaiselle adoptiolapsi Kolumbiasta – ”Olen onnellinen, että meitä on nyt kolme!”

OK, ei siinä mitään... Ei vissiin kotimaassa ollut vähäosaisia orpolapsia, joita olisi voinut adoptoida??? Mutta ei kait siinä mitään, onnea vaan lisäytymisestä.

Ei niitä ole, siis kotimaisia orpolapsia lähimaillekaan adoptiota haluavien määrän vertaa.

Kohtuullisen matalaotsaista lähteä arvostelemaan jonkun ex-ministerin henkilökohtaista perhe-elämää. Olkoon poliitikko suvakki, mutta kannattaa pitää huolta, ettei itse ole vajakki.
 
Viime eduskuntavaalien alla taisin luonnehtia nykyistä pääministeriämme Juha Sipilää pelkäksi tyhjäksi takiksi, jonka taustalla hääräävät KePu:n Suuret Muinaiset valmistelivat valtaannousuaan.
Näin on. Hyvin upposi kansaan.
 
Katso YLE areena torstai 24.3. Aiheena: Euroopan arvot uhattuina? http://areena.yle.fi/1-2603659

Heidi Hautala "pääsuvakki" koko ohjelman ajan.
Stubido selvisi enimmän osan ajan koska puhui vain yleisistä lähteistä saatavia asioita. Vartti ennen ohjelman loppua alkaa ote herpaantua ja Stubidosta kuoriutuu siirtolaisten lähimmäinen. Onneksi sen aika alkaa olla lopussa ja lopulta meidät päästetään pahasta.
 
Muuta tietoa SGS ry:n sivuilta ei oikeastaan löydy, paitsi tämä kartta vailla sen kummempia selityksiä:

mackindersworld.gif


Tiedoston nimi - mackindersworld.gif - paljastaa, että kartta viittaa Halford Mackinderin geopoliittisiin näkemyksiin:

....
Viime eduskuntavaalien alla taisin luonnehtia nykyistä pääministeriämme Juha Sipilää pelkäksi tyhjäksi takiksi, jonka taustalla hääräävät KePu:n Suuret Muinaiset valmistelivat valtaannousuaan.

Tuo kartta on jostain 50-60 -luvun vaihteesta, Kylmän Sodan ajoilta olevaa yleisopintomateriaalia.


Juha Sipilän kohdalla varmaan haluaisi mieluummin olla väärässä, mutta koko pistemäärä tuosta.
 
Back
Top