Tästä voisin keskustella aika kauankin mutta haastan vain vähän. Suurimmat ongelmat juoksussa tulevat yleensä siitä, että aloitetaan liian kovavauhtisilla ja liian pitkillä juoksulenkeillä sekä juoksutekniikka ei vaan yksinkertaisesti riitä. Itsekään en ole juoksijatyyppi vaikka olenkin suht pienikokoinen mutta kun sain oppia juksutekniikasta niin kappas kun ne lenkit muuttuivat helpommiksi ja ei mun ole edelleenkään mikään pakko juosta 10km lenkkejä aina kun sille päälle satun. Lyhimmillään ihan soratien laidassa ja hieman asfaltilla kulkeva lenkkini on 3,5km.
Näihinhän on montakin dogmaa: 80/20-juoksu, HRT, slow jogging by Tanaka ja kaikkia muita.
Itse olen ollut aina isokokoinen: 190 cm, inttiaikana laihimmillani 80-85 kg. Juoksun aloitin 15 v, paljasjalkakengillä on menty siitä lähtien. Intissä juoksin juuri 2600 m. Parhaimmillaan juoksin 70 km viikossa, kympin joka päivä. Menin 'kieli vyön alla'. Jos ei verenmakua ollut, huono lenkki.
Sitten tuli aloitettua salilla käynti, juoksu jäi. Paino nousi 90-95 kg:aan. Ekana koronakeväänä kun salit olivat puoli vuotta suljettuna aloitin uudelleen juoksun. Nyt aloitin hitaasti, todella hitaasti. Melkein kävelyvauhtista juoksua. Matkat lisääntyivät 20 km lenkkeihin. Juoksin extempore puolimaratonin 1:54. Parin kuukauden jälkeen lisäsin nopeita vetoja. En silloin juossut Cooperia, mutta olin elämäni juoksukunnossa.
Nyt vielä painon noustua salilla käynnin jälkeen 100 kg:aan, ja piti MAAKia varten juosta Cooper (2300), niin aloitin liian nopsaa, liian paljon. Akilleethan siinä touhussa menivät. Lisääntynyt paino ei auttanut. Nyt pitää sitten taas aloittaa alusta, hitaasti hilputellen.
TLDR: raskaatkin kaverit voivat juosta, mutta sen pitää alkaa hitaasti. Hyvin hitaasti. Niin hitaasti, että se tuntuu nololta, naurettavalta. Käy ylpeyden päälle kuin vanhalla ravihevosella. Mutta se on se oikea tie. Muutoin hajoaa paikat.
