Kyllä siis tykit on joko poistettu tai deaktivoitu ja viimeiset tuolloin 2012. Meinasin vaan että eihän noista voi tietää kun osa tykeistä edelleen paikoillaan.
Ja yksi yksittäinen 100 TK ja 130 TK on muuten siellä Santahaminassa Saharan kupeessa.
Käytöstä poistettujen vermeiden muistelua
- Viestiketjun aloittaja JR49
- Aloitus PVM
Kyllä siis tykit on joko poistettu tai deaktivoitu ja viimeiset tuolloin 2012. Meinasin vaan että eihän noista voi tietää kun osa tykeistä edelleen paikoillaan.
Ja yksi yksittäinen 100 TK ja 130 TK on muuten siellä Santahaminassa Saharan kupeessa.
152 50 T:n osalta oli jossain Enqvistin kirjassa maininta että niitä säilytettiin käyttökuntoisina asemissaan sen jälkeenkin kun tykit oli virallisesti jo poistettu. Eli ei voi tietää varmaksi...
TA-57? Viestimiehen käsikirja vuodelta 1999 ei enää tunne puhelinta, aikaisemmat versiot kylläkin. Muistelen muuten, ettät tuon sisuskalut oli lakattu kosteuden sietämistä varten.
Kyllä minä olen nähnyt noita ison kuormalavallisen vielä 2000-luvun alussa.
Jotakin tuonkaltaista. Isot pojat väittivät sotasaaliiksi, mutta väitti ne paljon muutakin, kuten että nainen voi tykätä seksistä.
JR49
Respected Leader
Kyllä nyt joutuu isojen poikien tiedot puntariin, sillä viestin kirjani sanovat, jotta TA-57 on hankittu Suomeen 1972, ja oli ensimmäinen varsinainen kenttäpuhelinhankintamme sodan jälkeen. Määrä noin 1.500 kpl.
Käyttöön Neuvostoliitossa vuonna 1957. Vuonna 2013 painettu kirjani mukaan sen valmistus jatkuu vieläkin
. Joko erittäin edistyksellinen tai sitten naapuri ei näe tarvetta jollekin tosimodernille k-puhelimelle.Niistä piti tulla kevyen tykistön pääkalusto 1960-luvun alussa! Rahaa hankintoihin oli vähän ja valuutasta pula, kuten jankutettiin toisen aseen kohdalla. Homma hoidettiin onnistuneella modernisoinnilla.
Sodanaikainen 105 H 37 sai uuden putken vanhan lavetin päälle tuloksena kaikkien vanhempien tykkimiesten tuntema 105 H 61-37. Ylijääneet putket asetettiin I MS aikaisten palkkilavettisten 122 H 10
tykkien lavetille tuloksena malli 105 H 37-10. Siihen tosin tarvittiin vielä uusi peräkappale. Modernisoinnin kustannuksiksi Tykkimies 1962 kirja kertoo keskimäärin 1,7 milj mk, kun uusi ruotsalainen tykki
olisi maksanut 13,5 milj.
Sitten oli vielä varauskalustona, ei siis koulutuksessa, saksalaista 105 H 33:a neljä pstoa. Kalustokirjavuudesta ei ollut haittaa, koska kaikkien mallien panostilat tehtiin yhteneviksi. joten samat panokset
sopivat kaikkiin. Kranaatithan kävi muutenkin.
Kyseessä ei ollut muutosvastarinta, vaan PV:n korkein johto tiesi koko ajan mistä ainoa mahdollinen hyökkääjä tulisi. Avainkalusto, kuten lentokoneet, pst sekä tykit todella haluttiin pitää koti- tai länsi-
maisina. Tällä vuosituhannella avautuneet arkistot osoittavat asian, josta Petteri Jouko sekä Pekka Visuri ovat kirjoittaneet. Ylipäällikkö Kekkonen, joka oli myös oto Maalaisliiton (myöh Keskustapuolue)
todellinen johtaja, ei tunnetusti jakanut tätä näkemystä ja ajoi läpi hankintapolitiikan muutoksen alkuaan hyvin pitkälti maatalouden ylituotannon markkinoimiseksi.
John Hilly
Ylipäällikkö
Mäkiluodossa oli pari ikivanhaa it-tykkiä vielä 2000 -luvulla, joista henkilökunta kertoi, että he ampuvat niillä kalustolaukaukset kerran (kaksi?) vuodessa.
Vähän hymyilytti...
Viimeksi muokattu:
pstsika
Haukka
TA-57 on ollut vielä tällä vuosikymmenellä tavattavissa venttiseiskojen varustelaatikoissa ja sitä on koulutettu siinä missä P-78 ja P-90 kenttäpuhelimia.TA-57? Viestimiehen käsikirja vuodelta 1999 ei enää tunne puhelinta, aikaisemmat versiot kylläkin. Muistelen muuten, ettät tuon sisuskalut oli lakattu kosteuden sietämistä varten.
Kyllä minä olen nähnyt noita ison kuormalavallisen vielä 2000-luvun alussa.
http://www.rannikonpuolustaja.fi/archive/1991_1.pdf
AN/TAS-4B hankinnat RT osalta on ilmeisesti tehty erikseen. Eli määrät saattavat olla ihan kohtalaisia varsinkin nyt tykkien määrän pienennettyä. Samaten TJ osalta ei ole enää tarvetta kiitos LASU-2000.
AN/TAS-4B hankinnat RT osalta on ilmeisesti tehty erikseen. Eli määrät saattavat olla ihan kohtalaisia varsinkin nyt tykkien määrän pienennettyä. Samaten TJ osalta ei ole enää tarvetta kiitos LASU-2000.
Edellistä viestiäni jatkojalostan.
Kun on puhuttu näistä paperitiikereistä ja siitä, että nykyään puolustusvoimat on parhaimmassa iskussa mitä koskaan. Tämä ketju näyttää syyn siihen, eikö vain?
Minullekin kerrottiin, että putkimiina -43:ia tulisi massiivinen määrä jakoon sodan aikana, @Deeiii kertoi, kuinka ne eivät sirpaloituneet kunnolla, sinko S 55 on saanut yksimielisen tuomion, sodanaikaisia konepistooleja on ollut merkittävä määrä jaossa vielä 90-luvulla, veivi-Boforseilla ja Vekottimilla on tähtäilty suihkareita jne jne.
Kun köyhän miehen massa-armeijan varustus oli tuota luokkaa, niin kyllä henkilökohtaisesti tuen täysin nykyarmeijamme linjauksia. Kyllä ne tietää mitä tekevät, kun pistävät vanhaa poistoon.
Räjähdyksiä ootellessa...
No ei tuollaista johtopäätöstä voi todellakaan tehdä...
RT on meillä perinteisesti ollut epäkurantin kaluston kaatopaikka. Tämä johtuu/johtui kahdesta syystä. Pääosin saarilla sijaitsevilta linnakkeilta ei ketään evakuoida tai jos niin jostain syystä tapahtuisi, ei
ainakaan kalustoa. Koska vihollista on tarkoitus kuluttaa sen edetessä, ei parasta kalustoa ole mitään syytä jättää saarille kertakäyttöön. Toinen syy on PV:n henkilökunta: Tavallisia sotilaita, joilla ei ole
mitään edellytyksiä toimia sotilasmoniottelijoina ja kouluttaa it, pst, krh ja jv -aseita spesialistien tavoin, kun oma paras osaaminen liittyy RT:n pääkaluston käyttöön. Etenkin nyt, kun henkilökunta lähtö-
kohtaisesti koulutetaan kuljettamaan laivoja karikkoisessa saáristossa. Tästä olisi hauskoja (tai siis tragikoomisia) esimerkkejäkin, mutta jätetään ne. Vanha kalusto on useinmiten tutumpaa ja helpompaa
kouluttaakin sekä pitää kunnossa.
Toinen esimerkki Putkimiina 43:n halkeaminen on yksittäistapaus, jollaisista ns. tornihuhut usein lähtevät liikkeelle. Jokainen vähänkin enemmän mukana ollut tykkimies on ampumakentällä nähnyt
kranaatinkuoripuolikkaita tai 1/3:a, eikä silti julista, että tykistön kranut on kelvottomia. Räjähdysaine on vaan ylittänyt käyttöikänsä tai II MS:n aikaisesta teräserästä on ainesosat sattunu Gaussin käyrän
epätoivotusta päästä.
Mikään valtio maailmassa ei voi varustaa 10 % väestöstä nykyaikaisin asein. Meillä oltiin kekseliäitä säästäväisyyden lisäksi. Ensimmäiset supistukset noin 600.000 miehen suuruiseen sa-vahvuuteen tehtiin
joskus 1990, kun II MS aikainen kalusto ei vaan enää riittäny. PV:n sisällä asiasta keskusteltiin, mutta ulospäin ei tietoa annettu. Seuraavat henkselin olivat jo julkisia 540.000 -> 350.000 jne.
Mihin suuntaan keskustelua tulisi kehittää? Viimeksihän on postattu lähinnä RT:n nykykalustosta.
Käyttökokemukset ovat loistaneet poissaololla, lukuunottamatta mitä veli @peelo postasi. 100 TK:n toiminnasta voisi varmaan lisääkin avautua. Jos kirjoitettaisiin, mitä aloittaja halusi saataisiin esille tietoa, jota kirjoissa ei ole eikä ehkä koskaan tulekaan. Kaikki 1980-90 lukujen asiakirjat ovat edelleen salaisia eikä PV tiedottele esim, että "viimeinenkin Kivääri M1891 on nyt mennyt sulattoon/keräilijämyyntiin", kuten
Kuopion AseV 1 olisi 1990-luvulla voinut niin halutessaan tehdä.
Organisaatiot taas olisivat oman topicin vaatima aihe. Esimerkkinä keskustelu edellä 76 K tykkikalustosta. Ne kuuluivat tykkimiesten salaisista salaisimpaan yksikköön, jonka toimista tiesivät ainoastaan niihin
sijoitetut ja tietysti kouluttajat. Ei siis prikaatitykistöön, kuten arveltiin. KT:n Historia on tässä asiassa huono lähde.
JR49
Respected Leader
Teen minä edelleenkin samoja johtopäätöksiä.
Jos vanha kama on kuranttia sinusta, niin sitten se on. Sitä olisi jaettu laajalti enemmänkin kuin pelkästään rantapyssylle. Paperitiikerit olivat fakta.
Vanhasta a-tarvikkkeesta aina tietty prosenttiosuus ei toimi iän vuoksi, ja tuo yksittäinen vanha miina ei tasan tarkkaan olisi ollut yksittäistapaus kovassa tilassa. Ja se vasta on vakava juttu, jos joukko ei luota sille jaettuun tavaraan. Rynnäkkökiväärillä, Apilaksella ja viuhkamiinalla varustettu taistelija on varmasti henkisesti varmemmalla pohjalla kuin kollegansa 80-luvun lopulla koopeella, sinko S 55:lla ja vanhalla putkimiinalla varustettu.
Jenkkien tykistön a-tarvikkeessa tyyliin viidennes oli suutari Korean sodan alussa ja päti myös mm. lentokoneiden raketteihin, ja sama ongelma oli sitten Vietnamissa edessä, kun ampuivat Korean sodan tavaraa. Tuskin olisimme olleet poikkeus, jos olisimme 90-luvulla ampuneet jatkosodan satoa etulinjan eteen.
Minä en ole tykistön kranuista puhunut tätä ennen mitään, joten julistamisen saat jättää jollekin muulle.
Voitko uskoa, että minulla ei ole pulssi noussut yhtään, kun kukaan ei ole yllätys yllätys pystynyt kertomaan tarkkoja päivämääriä jostain tietystä kalustosta luopumiseen? Viestien perusteella keskustelu on ollut oikein vilkasta ja hyvähenkistä silläkin tasolla, että tietylle saapumiserälle on koulutettu tiettyä asetta silloin ja silloin. Minusta on ollut kiintoisaa havaita, että Maximia on koulutettu 90-luvun alussa. Riittävä tarkkuus.
Jos viittaat ketjun aloitukseen, niin ainahan voi kysyä, vaikka olisi epätodennäköistä saada siihen vastauksia. Ja mitä tulee organisaatioihin, niin perusta oma topikki ihmeessä, niin saat asiasi järjestykseen. Minusta taas on luontevaa keskustella niitä käyttäneistä kokoonpanoista vanhojen aseiden yhteydessä, ja se ettei monikaan tiedä mitään tarkkaa, koskee lähes jokaista ketjua koko MPnetissä. Tämähän on itsestäänselvyys.
Käyttökokemusten suhteen, niin ei muuta kuin edestä johtamaan.
Sitten pitää todeta että mikäli jv-prikaatin tykistö oli määrävahvuinen mutta vähintään 100mm tykkejä oli alle määrävahvuuden niin sillä toisella patteristolla täytyy sitten olla ollut 75-millisiä. Siis mikäli ei tosiaan ollut 76-millisiä. Muita tilanteeseen soveltuvia väljyyksiä ei kuitenkaan varauksissa ollut. Jos siis lipsahdetaan välillä konkretian puolelle.
Olisiko jollain tallella 90-luvun TAE -ilmoituksia?
Olen nähnyt paperin, jonka silloin kerrottiin olevan KT:n varauksessa oleva tykkikalusto. Ja elettiin 1990 -luvun puoliväliä. 105H pstoja oli enää muutamia; 76 K ei enää ainuttakaan. Parhailla joukoilla prikaatin
kenttätykistörykmentissä oli uudella ajanmukaisella kalustolla varustettu kevyt ja raskas psto. Huonommilla joukoilla periaatteessa piti olla samoin, mutta kalustona modernisoitu II MS:n aikainen tykki, esimer-
kiksi 105 H ja 152 H 38. Helppo tietenkin arvata, että poikkeuksiakin oli.
Kt:n kalusto ja joukkotyypit olivat 1980 -luvulla tiedossa ja niiä esiteltiin avoimesti. Elettiinhän varmaan viimeistä kertaa Maavoimien vuosikymmentä. Paikallisjoukoista sen sijaan kerrottiin ainoastaan, että
niitä oli. Valtakunta oli jaettu Sotilaspiireihin ja ne edelleen Sotilasalueisiin, joista jokainen perusti Paikalliskomppanian ja -patterin. Tällaiseen joukkoon sai sijoituksen yleensä, kun täytti 30-35. Niiden tykkeinä
oli edellämainittu 76 K -kalusto, joko 76 K02 tai K36, kuten edellä jo kerrottiin. Sekä 200 kranaattia. Ja hyvin vaihteleva viestikalusto sekä tietenkin paikkakunnan maanviljelijältä lainattu maataloustraktori. Paikallispattereille järjestettiin 1970 ja -80 luvuilla jopa vakioituja 3 pv:n kertausharjoituksia, joiden viimeisenä päivänä ammuttiin kovilla. Kovilla olivat kouluttajatkin, koska kaikilla oli yli 10 v intistä tai kh:sta.
Kerrottiin kuitenkin että ressujen into oli kova ja koulutustavoitteet saavutettiin; kuten aina! Joka tapauksessa tällaisiakin joukkoja oli varauduttu todella käyttämään; siksi kertaukset.
Paikallisjoukkojen oli tarkoitus toimia Yleisjoukkojen (siis nämä prikaatit) apuna ja lisäna, mutta taistelujen mentyä ohi ne jäisivät alueelleen. Eikä muuta tietysti voineetkaan, kun ei ollu polkupyörää kummem-
pia kuljetusvälineitä eikä huolto-osia ym osia. Tämän johdosta pattereilla tykkien kätkeminen oli tärkeä koulutusaihe. Vihollisen selustassa voitiin kulkea ennen lämppäriaikaa ainakin öisin kuin kotonaan; kirjai-
mellisesti. Tiedusteltiin huoltokeskus tai esikunta, ajettiin tykit vaivihkaa asemiin ja annettiin soida. Jos oli oikein hyvää onnea, ehdittiin vielä hypätä traktoreihin, kiskoa tykit taas piiloon ja lasauttaa jonain toisena
päivänä loput kranut. Ainakin teoriassa. Kun tällaisen joukon toimintaa ajattelee vihollisen valtaamalla alueella, huomaa, ettei siihen oikeastaan pitäisikään sijoittaa alle nelikymppisiä. Eikä 1980-luvun versio malli Cajanderista olisi kuin etu! Mitä sodan lait tällaisesta osa-aika tai yösotilaasta sanovat tai miten oikeasti Tsetseniassa kävi kun näin toimittiin? No, sitä ehkä on paras olla ajattelematta!
Kun jokaiselle miehelle ja aseelle on ainakin ensimmäinen tehtävä mietitty ja punakantisiin kansioihin kirjattu, ei sen vanhimman aseen paikka yleensä ole siellä, mikä ensimmäisenä tulee mieleen. Eikä paikallis-
joukot tietysti välttämättä noin olisi toimineet kuten edellä. Näinkin kuitenkin oli suunniteltu tasoittaa voimasuhteita. Jotainhan pienenkin maan on yritettävä!
Olen nähnyt paperin, jonka silloin kerrottiin olevan KT:n varauksessa oleva tykkikalusto. Ja elettiin 1990 -luvun puoliväliä. 105H pstoja oli enää muutamia; 76 K ei enää ainuttakaan. Parhailla joukoilla prikaatin
kenttätykistörykmentissä oli uudella ajanmukaisella kalustolla varustettu kevyt ja raskas psto. Huonommilla joukoilla periaatteessa piti olla samoin, mutta kalustona modernisoitu II MS:n aikainen tykki, esimer-
kiksi 105 H ja 152 H 38. Helppo tietenkin arvata, että poikkeuksiakin oli.
Kt:n kalusto ja joukkotyypit olivat 1980 -luvulla tiedossa ja niiä esiteltiin avoimesti. Elettiinhän varmaan viimeistä kertaa Maavoimien vuosikymmentä. Paikallisjoukoista sen sijaan kerrottiin ainoastaan, että
niitä oli. Valtakunta oli jaettu Sotilaspiireihin ja ne edelleen Sotilasalueisiin, joista jokainen perusti Paikalliskomppanian ja -patterin. Tällaiseen joukkoon sai sijoituksen yleensä, kun täytti 30-35. Niiden tykkeinä
oli edellämainittu 76 K -kalusto, joko 76 K02 tai K36, kuten edellä jo kerrottiin. Sekä 200 kranaattia. Ja hyvin vaihteleva viestikalusto sekä tietenkin paikkakunnan maanviljelijältä lainattu maataloustraktori. Paikallispattereille järjestettiin 1970 ja -80 luvuilla jopa vakioituja 3 pv:n kertausharjoituksia, joiden viimeisenä päivänä ammuttiin kovilla. Kovilla olivat kouluttajatkin, koska kaikilla oli yli 10 v intistä tai kh:sta.
Kerrottiin kuitenkin että ressujen into oli kova ja koulutustavoitteet saavutettiin; kuten aina! Joka tapauksessa tällaisiakin joukkoja oli varauduttu todella käyttämään; siksi kertaukset.
Paikallisjoukkojen oli tarkoitus toimia Yleisjoukkojen (siis nämä prikaatit) apuna ja lisäna, mutta taistelujen mentyä ohi ne jäisivät alueelleen. Eikä muuta tietysti voineetkaan, kun ei ollu polkupyörää kummem-
pia kuljetusvälineitä eikä huolto-osia ym osia. Tämän johdosta pattereilla tykkien kätkeminen oli tärkeä koulutusaihe. Vihollisen selustassa voitiin kulkea ennen lämppäriaikaa ainakin öisin kuin kotonaan; kirjai-
mellisesti. Tiedusteltiin huoltokeskus tai esikunta, ajettiin tykit vaivihkaa asemiin ja annettiin soida. Jos oli oikein hyvää onnea, ehdittiin vielä hypätä traktoreihin, kiskoa tykit taas piiloon ja lasauttaa jonain toisena
päivänä loput kranut. Ainakin teoriassa. Kun tällaisen joukon toimintaa ajattelee vihollisen valtaamalla alueella, huomaa, ettei siihen oikeastaan pitäisikään sijoittaa alle nelikymppisiä. Eikä 1980-luvun versio malli Cajanderista olisi kuin etu! Mitä sodan lait tällaisesta osa-aika tai yösotilaasta sanovat tai miten oikeasti Tsetseniassa kävi kun näin toimittiin? No, sitä ehkä on paras olla ajattelematta!
Kun jokaiselle miehelle ja aseelle on ainakin ensimmäinen tehtävä mietitty ja punakantisiin kansioihin kirjattu, ei sen vanhimman aseen paikka yleensä ole siellä, mikä ensimmäisenä tulee mieleen. Eikä paikallis-
joukot tietysti välttämättä noin olisi toimineet kuten edellä. Näinkin kuitenkin oli suunniteltu tasoittaa voimasuhteita. Jotainhan pienenkin maan on yritettävä!
Mitä putkia laskit tuohon lukuun? 2 kpl 12-tykkinen psto ja loput ilmeisesti 120 KRH:ta. Ja mistä peräisin Sl-kohtainen putkimäärä.
Ne ilmoitettiin könttänä. Yli 100mm ( vai vähintään? ) aseet.
46kpl kai muodostuu jv-prikaatissa kahdesta 12-putkisesta patteristosta. Raskaita heittimiä on sitten 4 kpl per pataljoonan krh-osasto ja yksi 6-putkinen krh-komppania siihen päälle. Yhteensä 24+22=46. Sama luku toistui kaikilla jv-prikaateilla noita Vaasan alueen muutamaa pumppua lukuunottamatta. Näin oli ainakin vielä 1992.
90-luvulla kokoonpanoja sitten muutettiin ainakin kahteen otteeseen ja uusiksi määrävahvuuksiksi tuli lopulta 60 kpl (36 tykkiä ja 24 Rskrh:ta ) per jv-prikaati. Jääkäriprikaatilla molempia aseita 36 kpl eli yhteensä 72 kpl. Vaikka maavoimien vuosikymmen ei toteutunut niin kyllähän tuolla sektorilla saatiin melkoinen parannus aikaiseksi. Etenkin siksi että lähes kaikille prikaateille saatiin samalla 152H+122H-kokoonpano. Toki poikkeus vahvisti jälleen säännön eli ihan kaikille ei riittänyt vielä tuollakaan kierroksella ja 130K jäi kummittelemaan.
Viimeksi muokattu:
Deeiii
Eversti
Ei ollut ihan yksittäistapaus tuo putkimiina m/43:n huono sirpaloituminen. Kouluttaja tiesi siitä kertoa jo ennen räjäytyksiä ja niitä pamautettiin useampi. Muistan että nuo maalitaulut hilattiin "PuM"in ympärille nimenomaan siksi kun kantahenkilökunta halusi demonstroida, että kyseisen kapineen sirpaloitumiseen ei kannata luottaa. Oikeastaan sama oliko syy r-aineessa vai kuoressa, joskin mm. valuraudan ominaisuuksia myöhemmin opiskelleena veikkaan että materiaalivalinta ei liene miinakuoreen ihan optimaalisin. Sotaoloissa kyllä ihan ymmärrettävä, jousiteräkselle on muutakin käyttöä.
Ei siinä mitään, johtopäätökseksi yksittäistaistelijalle jäi että putkimiinaan ei vaan pidä laittaa liian pitkää vetolankaa. Järkeilimme että pamaus vie kyllä ainakin tolkun hetkeksi jos ei henkeä, jos etäisyyttä on enintään pari metriä. Ja meille se oli taktisesti lähinnä ärjympi versio PaVasta muutenkin.
Sinänsä olen sitä mieltä että varusteen ikä ei sano sen käyttökelpoisuudesta vielä paljoakaan. Sarkavaatteet ovat edelleen hyvin eteviä jos missä tahansa paitsi keskikesäisessä metässä pitää möyriä viikkotolkulla, ja vesijäähdytteinen, vyösyöttöinen, jalustalta ampuva konekiväärihän on tuonen niittoon mitä parhain kapine, jos ei tarvi kovin paljon liikkua tai tarkoitus on kaatua tuliasemaan. No 7,62 ilmatorjuntakäytössä on kyllä vähän, no.
Ei siinä mitään, johtopäätökseksi yksittäistaistelijalle jäi että putkimiinaan ei vaan pidä laittaa liian pitkää vetolankaa. Järkeilimme että pamaus vie kyllä ainakin tolkun hetkeksi jos ei henkeä, jos etäisyyttä on enintään pari metriä. Ja meille se oli taktisesti lähinnä ärjympi versio PaVasta muutenkin.
Sinänsä olen sitä mieltä että varusteen ikä ei sano sen käyttökelpoisuudesta vielä paljoakaan. Sarkavaatteet ovat edelleen hyvin eteviä jos missä tahansa paitsi keskikesäisessä metässä pitää möyriä viikkotolkulla, ja vesijäähdytteinen, vyösyöttöinen, jalustalta ampuva konekiväärihän on tuonen niittoon mitä parhain kapine, jos ei tarvi kovin paljon liikkua tai tarkoitus on kaatua tuliasemaan. No 7,62 ilmatorjuntakäytössä on kyllä vähän, no.
Ehkä niitä ei enää ole kuin museoissa mutta mielestäni olisi oiva kapine vaikkapa Pasin katolle.
Deeiii
Eversti
Joskus olen miettinyt itsekin että miksi ei.
Britit tykkäsivät omasta Vickersistään siinä määrin että se oli näköjään ihan palveluskäytössä vuoteen 1968, ja edelleen ainakin Intian ja Pakistanin varastoissa.
No, ainakin lähes kaikki se kalusto ja varustus millä joskus aloiteltiin on nykyisin museoissa nähtävillä tai sitten vain romutettuSamaa mieltä.
Tuli muuten mieleen, että nimimerkki @Kapiainen saattaisi olla muistitiedon kultakaivos useastakin tässä ketjussa puhutusta aseesta ja varusesineestä. Toivotaan, että hän avaa sanaisen arkkunsa.
No, jotakin on sentään jäljellä: RSSKO "musti", PSTOHJ 83 "TOW" ja RSKSKO "APILAS", 7,62 KVKK:llakin olen ampunut viimeksi muutama vko sitten ja 7,62RK62 sillä reikäisellä kädensuojuksella on käsissä ollut aivan hetki sitten
Huomionarvoinen juttu on muuten kaverit sitten se, että nuo meidän vanhimmat PST-aseet ovat ehkä hieman yllättäenkin melko kovaa valuuttaa..