Käytöstä poistettujen vermeiden muistelua

Eiköhän se metalliperä sitten tarkoita samantyyppistä taittoperää kuin MP-40 konepistoolissa. Jokatapauksessa Thompson ja PPSh-41 konepistoolien sekä SKS ja Mosin Nagant kivääärien jemmaaminen tuollaisissa määrin kertoo siitä, että kyse ei ilmeisesti ole samantyyppisestä paraatiasesuunnittelusta kuin meillä mietitty Kaartin kunniakomppanian aseistaminen M/39 kivääreillä tai Bundeswehrin mieltymys kunniavartioaseena Mauser kivääreihin, vaan ne ovat taisteluvälineiksi varattuja.

Onko joku spotannut kuvaa nykyisen sodan ajalta, jolloin henkilö olisi aseistettu PPSH-41 konepistoolilla tai SKS-kiväärillä?

Onhan niitä, esimerkiksi tuossa on toisella SKS ja toisella PTRD. Varmaan muuten huippua odotella tuon sohlon kanssa koska T-64:t jyrää silmille...
Mutta myöhemminhän separatistit saivat rajantakaisesta 'supermarketista' niin paljon aseita ettei vanhoja torrakoita tarvinnut varmaan enää juuri käyttää.

Aseiden määrä on valtava (ja se on varmasti ollut vielä isompi, poistoja on luultavasti tehty paljonkin ennen 2011) mutta oikeastaan sen täytyisikin olla. Neuvostoliitto aikoi varustaa parhaimmillaan varmaan 10-15 miljoonaa miestä suursotaa varten. Ukraina oli unionin toiseksi isoin tasavalta joten siellä olisi pitänyt varustaa luultavasti luokkaa miljoona miestä jos isoon pilliin olisi vihelletty. Aseiden puutteen vuoksi seuraavaa sotaa ei oltaisi ainakaan hävitty.

AK-47:n puute listalla hämmästyttää. Näin myös vuoden 2008 vastaavan listan ja siinä niitä vielä vähän oli. Kuluivatko aseet rauhanajan koulutuksessa, vai onko ne myyty ulkomaille.

Mietin myös onko tässä vain ns. varastokama ja kenties aktiivikäytössä olevat asejärjestelmät eivät ole listalla?
 
Viimeksi muokattu:

Sikäli kuin ymmärrän, niin tämä on tosiaan rasvaan lyötyä tavaraa, ei ole ensimmäisenä aktiivikäytössä. Se selittänee AK-47:nkin pienen määrän listalla. Ukrainassa on paljon erilaisia vanhoja kaivoksia ja vastaavia tiloja, jotka on muutettu tällaisten ase-erien varastoiksi, varmaan vielä erikseen neuvostoaikana kaivettujakin.

Otsikot vasemmalta oikealle:

Найменування nimi

Одиниця виміру käytetty laskentayksikkö, sen alla sarakkeessa erilaisia yksiköitä:
комплектів "setti"
штук "kpl"
одиниць "yksikkö"

Кількість lukumäärä

Рік виготовлення valmistusvuosi

Строк використання зберігання років varastoitunaoloaika vuosissa.

Категорія якісного технічного стану ступінь придатності käyttökelpoisuusluokka. Vanhemmassa tavarassa on keskimäärin suurempi luokkanumero, joten helppo päätellä I=parasta. Muut huonompaa.

Первинна вартість одиниці tämä on jonkinlainen kirjanpidollinen arvo, tuhatta hryvniaa.

посередкована вартість Epäsuorat kustannukset tuhatta hryvniaa, vasemmalla laskentayksikkö kohti, oikealla kumuloitu.

Місцезнаходження varastointipaikka.
 
Ukko-Pekkaa en itse päässyt näkemään armeijassa mutta todistajanlausunnon perusteella ainakin v. 94 AUKissa sillä pääsivät vielä ampumaan enkä usko että oli viimeinen erä.
Suomi-kp:tä pääsin kokeilemaan v. 1998. Mieleen jäi lähinnä pistoolinpatruunan olematon rekyyli painavalla aseella (kp-latinkeja ei ollut käytössä, liekö ollut enää firmalla olemassakaan) ja rk:hon verrattuna kömpelöhkö ergonomia. Samalla kertaa koulutettiin pistoolia ja meille esiteltiin myös Browning Hi-Power, vaikka itse ammunta suoritettiin Pist/80:lla.

Joskus vuonna 1995 oli Ase-lehdessä Palokankaan (?) artikkeli sodista jääneistä kevyestä aseistuksesta, ja kirjoittajan mukaan silloin varauksissa olivat vielä Maximin viimeinen versio, Ukko-Pekka, Suomi-kp ja Emma (ja oletettavasti myös Sten ja Pelti-kp). Näistä Emma lie ollut pisimpään varauksissa, vielä vuosituhannen vaihteen tienoilla muistelen niitä armeijan jossain esitelleen. Kuten sanottua, derkku/kiina-ostokset karsivat 2.ms aikaisen kaluston veke, niinkuin oikein olikin.

76K02:sta on havainto leiritykkinä/koulutustykkinä vielä 1995.

Linnakkeilla oli tosiaan mielenkiintoista kamaa tuossa 93, 94. Maxim, Suomi-KP, pystykorva... 76 mm IT-kanuunalla ammuttiin maalilauttaa, ilmeisesti suurempien putkien säästämiseksi. Varikolta jotain hakiessani näin hyllyissä vielä Stenejä ja pelti-KP:tä.
Olihan tuolloin muistaakseni Kirkonmaalla esimerkiksi valmiiksi räjäytettyä kaivantoa, josta oli jätetty kivet raivaamatta, ettei uusi kaivanto näy niin herkästi ilmasta. Samoin muistan lasikuidusta tehdyt 100TK-valetornit.
Jossain vaiheessa huoltolautalla mantereelle mennessäni oli kyydissä myös Maximeja, ilmeisesti poistoon tai suurempaan huoltoon. Monissa lippaissa oli tähti. Antaa hiukan vinkkiä kaluston hankkimistavasta ja -ajankohdasta.
Kirkonmaalle oli noihin aikoihan tulossa 12,7 NSV kai juuri Maximia korvaamaan.
Näinköhän sitä saisi vaikka ensi kesänä aikaiseksi visiitin Kirkonmaalle tai Rankkiin.
 
Joko 7,62 kvkk 54 eli tutummine RPD:t on stenattu?
Poistui samalla kun alkuperäiset AK-47:t eli 762 RK54:t ja 762 RK54TP:t muutama vuosi sitten. Perustekin oli sama eli loppuun kuluneita ja aseita vain pieni määrä joilla ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta joten mallikirjoa vähennettiin.

Jäljellä olevat JV:n kevytasetyypit (pl. erikoisjoukkojen aseet) ilman että mihinkään viralliseen listaan pohjautuisi. *merkityt ei RA-aikana jaossa. **käytössä vain vaunuaseina

PIST:t
9.00 PIST 80 (FN HP-DA) *
9.00 PIST 80-91 (FN HP-DA)
9.00 PIST 2003 (Wather P99)
9.00 PIST 2008 (Glock 17 Gen 3)

RK:t
7.62 RK 56 TP * (Norinco Type 56-2)
7.62 RK 62 (näistä tulee kaikista lopuistakin aikaa myöden VV:tä)
7.62 RK 62 VV
7.62 RK 62 TP (näistä tulee kaikista lopuistakin aikaa myöden VV:tä)
7.62 RK 62 TP VV
7.62 RK 62 76 *
7.62 RK 95 TP
7.62 RK 72 (MPi-KM72)*
7.62 RK 72 TP (MPi-KMS)

KP:t
9.00 KP 2000 (HK MP-5A3)
9.00 KP 2000 VAIM (HK MP-5A3SD)

TKIV:t
7.62 TKIV 85
7.62 TKIV DRAGUNOV
8.6 TKIV 2000 (TRG-42)
12,7 RSTKIV 2000

KK:t
7.62 KVKK 62
7.62 KK PKM
7.62 PSVKK PKT **
7.62 KK MG3 **

RSKK:t
12,7 ITKK 96
12,7 RSKK 2005 (FN M2HB QCB) **

KRPIST:
40 KRPIST 2002 (HK69A1)

KRKK
40 KRKK 2005
 
"7.62 TKIV DRAGUNOV"
Vieläkös noita on käytössä ?
Muistaakseni jo vuosia sitten käytiin jossain langassa keskustelua noista ja joku totesi, että ne on kaikki ammuttu loppuun/sohloksi eikä niistä ainakaan TKIV käyttöön enää ole.
 
Jossain vaiheessa huoltolautalla mantereelle mennessäni oli kyydissä myös Maximeja, ilmeisesti poistoon tai suurempaan huoltoon. Monissa lippaissa oli tähti. Antaa hiukan vinkkiä kaluston hankkimistavasta ja -ajankohdasta.
Kirkonmaalle oli noihin aikoihan tulossa 12,7 NSV kai juuri Maximia korvaamaan.
Näinköhän sitä saisi vaikka ensi kesänä aikaiseksi visiitin Kirkonmaalle tai Rankkiin.

Anekdoottina tuli mieleeni mainita, että Venäjällä on Maxim hyväksytty metsästysaseeksi, sillä rajoituksella, että sarjatulimahdollisuus on ohitettu. ;-)
 
On käytössä. Tosin aseiden yleinen kunto on kulunut ja aseita on vähän. Tästä syystä koulutuskäytössä vain silloin kun ko aseella varustettuja joukkoja koulutetaan. Suurin osa kuuluu erilaisille tiedustelujoukoille, joten koulutetaan lähinnä niitä tuottavissa yksiköissä.
 
Jossain vaiheessa huoltolautalla mantereelle mennessäni oli kyydissä myös Maximeja, ilmeisesti poistoon tai suurempaan huoltoon. Monissa lippaissa oli tähti. Antaa hiukan vinkkiä kaluston hankkimistavasta ja -ajankohdasta.
Kirkonmaalle oli noihin aikoihan tulossa 12,7 NSV kai juuri Maximia korvaamaan.
Näinköhän sitä saisi vaikka ensi kesänä aikaiseksi visiitin Kirkonmaalle tai Rankkiin.

Anekdoottina tuli mieleeni mainita, että Venäjällä on Maxim hyväksytty metsästysaseeksi, sillä rajoituksella, että sarjatulimahdollisuus on ohitettu. ;-)
 
Anekdoottina tuli mieleeni mainita, että Venäjällä on Maxim hyväksytty metsästysaseeksi, sillä rajoituksella, että sarjatulimahdollisuus on ohitettu. ;-)

Kaikki ylijäämä-sotilasaseet mitä Venäjällä myydään on mainoksissa aina 'metsästysaseita', samaten patruunat jotka on varmaan valmistettu samalla linjalla missä puna-armeijankin patruunat aikoinaan on 'metsästyspatruunoita'. Onko siellä joku lainsäädännöllinen juttu että vain metsästysaseita saa myydä?
 
Kävin juuri Millogin Jyväskylän myymälässä. Eniten hyllyissä on tosiaan oman varusmiesajan kamaa, että kai se indikoi, jotta reliikkiosastolle tässä on itsekin siirtynyt.:p
No, museointisyistä hankin M62-maastopuvun ja puolen tusinaa peltipaitoja (oli muuten kaikkea kokoluokkaa 50-58 naulakoissa, tämä harvinaista). Nahkasaappaat omistan jo entuudestaan, käteviä pihahommissa. Monomallin maihareitakin oli hyllyssä vaikka lampaat söis. Olivat muuten kohtuuliukkaita pohjia talvella kumpikin :).
Karvalakkeja röykkiöittäin, suksia, polkupyöriä, lomapuvun takkeja yms.

Mantteleita ei muuten ole koskaan näkynyt. Lienevätkö vielä valmiusvarastoissa, vaiko poistettu huomaamattani?
 
Mantteleita sai aikanaan Säkylästä Milpro'sta, kun se vielä oli. Täytyykin kattoo onko koit syöny oman :)
 
Mantteleita sai aikanaan Säkylästä Milpro'sta, kun se vielä oli. Täytyykin kattoo onko koit syöny oman :)
Opiskeluaikana yksi kaveri piti sitä koko ajan talvitakkina. Sammuikin se päällä kaupungille kadulle talvella :D.
Eipähän tuolla käyttöä itselle olisi, minä olen sentään sissitakkisukupolvea.:rolleyes:
 
Tuosta ominaispiirteestä varmaan oli syntynyt läppä "ensi vuosimalliin (Uralista) on tulossa kääntyvät etupyörät" ??
Vai liittyykö läppä johonkin muuhun?

Kyllä se tähän liittyi. Oli kyllä niin kankea vehje, ettei paremmasta väliä. :p
 
Back
Top