Kamppailulajit sotilastaitona ja reservin harrastuksena

Jos haetaan voimankäyttöön liittyvää osaamista, niin Krav Maga taitaa olla lähimpänä kamppailulajeista. PV:llä taisi joskus olla jopa jotain omaa sotilas Krav Maga koulutusta ainakin henkilökunnalle.

Rautaristille omaa hajua asiasta: Siviilissä Krav Magaa meille vetänyt ope oli töissä PV:llä ja kertoi että samaa touhua tietty omilla mausteillaan hän veti myös kurkkusalaatti päällä varusjanttereista henkilökuntaan. Meillä oli MeriSK:n RUK:ssa Krav Magaa lähitaistelukoulutuksessa.

Yleisesti lajeista: Defendo/Krav Maga lienevät parhaita lajeja kun aletaan tekemään nollalähtökohdasta perustilanteet hallitsevaksi nopeasti. On todettava että kuitenkin kun taitotaso nousee riittävän korkealle, alkaa olla sama onko kyseessä minkä lajin edustaja niin siellä ei enää tyylisuunnalla ole niin paljoa väliä kuten edellä monet muutkin ovat esittäneet. Sellaiselle asiaan vihkiytymättömälle sanottakoon että esimerkiksi vähän vanhoollisemman pyjama-päällä lajin vaikkapa Hokutoryu Jujutsun taitaja on ihan oikeasti noheva matossa ja pystyssä sekä touhu sisältää "likaisiakin temppuja" kuten maga/defendokin, kilpavapaaottelija todennäköisesti kanssa sellainen vastaantulija että oksat pois kuten vaikkapa Sambon/Judon painipitoisemman kokenut harrastaja eikä thainyrkkeilijäkään ole yleensä sellainen "tuosta vaan kippaan edestä" tyyppinen tulija koska vaikka pystylajista kyse niin melkoista rieputtelua sekin lähikontaktissa tuppaa olemaan kun ottelijat clinchaa & pommittaa toisiaan. Painijasta puhumattakaan... Mutta, tuosta saa pointtini noihin lajien eroihin. Treeniporukoissakin on eroja, toisessa jengissä pelätään kontaktia kun taas toisessa se on osa luontevaa harjoittelua (niin kuin tietty pitääkin koska muuten tositilanteessa ekan pikku sivuosuman jälkeen menee oma hienosti treenattu paketti sekaisin). Lontoolaiset taitaa sanoa jotain train hard, fight easy aiheesta. Ja jos kaksi kokenutta koijaria törmää niin voitto on sekin että sieltä tosiaan kävelee omin jaloin pois vaikka vähän heikossakin hapessa. Asenne ratkaisee paljon ja keski-ikäinen rumpumahakin ressukin voi olla paha rasti jos päättänyt pistää hanttiin ja ikänsä tehnyt muutakin kuin syönyt pullaa ja katsonut telkkaria.

Koska pitää olla hauskaakin: Tässä videokevennyksenä vielä tällaiset mm potku.netin "kestosuosikit" ammoisina aikoinaan jotka ainakin omaan silmään jäivät vähän kyseenalaisiksi... ;)
Titan Fist fighting system:
Kas-Pin:
 
Aiheen aloitussivulle postaamani kuva saattaa antaa jotain osviittaa siitä onko puolustuvoimissa treenattu magaa ;) Myöskin Utin Krav maga kesäleireillä on kuulema varuskunnan väkeä.

Eipä se kai sen monimutkaisempaa ole kuin että pitää treenata oikeita asioita, oikealla tavalla ja tarpeeksi usein. Oikeat asiat sitten riippuu tavoitteista ja oikeista tavoista voi kiistellä. Muistaakseni Petteri Kantola on todennut että paras itsepuolustuskyky saavutetaan treenaamalla itsepuolustusta kamppailu-urheilun keinoin. Enpä minä ainakaan keksi miksi näin ei olisi, mutta eri mieltä tietenkin saa olla.
 
Vaihteeksi ihan kunnolla aiheeseen liittyen: viime viikonloppuna (8.-10.4) oli jälleen Lähitaistelukurssi 1. Kurssi pohjautuu aiheessa mainittuun Defendo Greeniin ja sitä on vedetty aijemminkin sen pohjilta.

https://www.facebook.com/DefendoGreen/posts/490140294527212

"Taas yksi lähitaistelukurssi 1, MPK ry:n kurssina saatiin vedettyä läpi. Kurssipalaute oli varsin mairitteleva, keskiarvo 4,73 asteikolla 0-5. Tätä Defendo Greeniin pohjautuvaa kurssia ollaan vedetty nyt kolmesti ja myöhemmin tänä syksynä luvassa on Lähitaistelu 2, joka on avoin ykköskurssin suorittaneille. Kiitos kaikille kouluttajille ja kurssilaisille."
 
Paaseeko tonne mukaan? Onko kayttoa otelleelle thainyrkkeilijalle? Olisi hienoa osalllistua kylla.
 
Mikäli sodanajan tehtävä on sellainen että joutuu vääntämään esim spol, niin tällöin vähintäänkin vääntölajit olisi hyvä lisä.(,esim vapaaottelu, paini lajit,, judo,sambo, jiu jitsu lajit,) Tällöin on myös todennäköistä että tälläisiä kamppailu tilanteita tulee jotka muuten olisivat tod näk harvinaisia.
Lajia pitäisi harrastaa vähintään kaksi kertaa viikossa ja mielellään sparrata että tekniikat jäisivät mieleen.

Sotilaan näkökulmasta itsepuolustustilanteita ajatellen suosisin lajeja joissa käytetään puukkoa/ veistä apuna.

Mikäli kamppailu-urheilu vie mennessään eikä aikaa / kiinnostusta riitä enää ns itsepuolustus lajeille niin sitä voi vaikka miettiä kaverin kanssa muutamaa tekniikkaa matolla mitä pääsääntöisesti käyttäisi tälläisessä tilanteessa.

Kamppailu-urheilu tekniikoita soveltamalla pärjää hyvin itsepuolustilanteissa.
 
Taysin samaa mielta, jos pitaa ruveta nyrkeilla hakkaamaan paahan niin homma on jo suomalaiselle sotilaalle niin pahasti sivuraiteella ettei mitaan valia... mutta sitten on se asenne:

4:52 kohdasta lahtee, Nathaniel DIAZ vs. Conor McGregor, talta kevaalta. Asenne ratkaisee, muutaman thai-kilpaottelun havinneena voin rehellisesti sanoa nelikymppisena etta kumpa olisin ollut vahemman tyhma nuorempana!

Asenteella pääsee pitkälle kunhan ei sorru yliyrittämiseen.
Ja mitä matsiin tulee niin Kyseinen matsi ei ollut mitenkään erikoinen.(omasta mielestäni siis )

Puolin ja toisin lyötiin paljon ns pistelyöntejä ( josta on tullut pahatapa nykypäivän vapaaotteluun erityisesti ns huippumatseissa)eli kovin kippi jäi uupumaan lyönneistä kun ei tullu nukkumattia taikka sitten pojat oli tarpeeksi taitavia luistamaan lyönnin alta pois.

gregor piiputti itsensä ihan täysin ja hävisi kohtalaisen selkeestä pistevoitto asemasta kuristukseen joka oli aika väsynyt suoritus . Tietysti tässäkään ei tiedetä onko taustalla ollut loukkaantumista , flunssaa jne ja hajosiko kenties joku paikka matsissa.

Bonuksena amerikkalaisille finninaamoille suunnattu motherfucker prewiew uho joka ei kiinnosta millään lailla.

Nämä kaikki siis amatööri kamppailijan silmin , maailmanhuippuja ne on joka tapauksessa.

Sitten vielä sotilaansilmin . Mikäli itse saisin tehtäväksi päättää normisotilaan itsepuolustuksesta suosisin ehdottomasti juurikin ns veitsilajeja koska tod näk päälle käyvällä sotilaalla on myöskin kättäpidempää .

Monessa maassa mm Venäjäläisillä on pitkät perinteet kampailulajeissa. joita harrastetaan jo ennen armeijaan menoa. tätä varten pitäisi olla kättäpidempää tasoittamassa tilannetta.
 
Paaseeko tonne mukaan? Onko kayttoa otelleelle thainyrkkeilijalle? Olisi hienoa osalllistua kylla.
Joo miksi ei pääsisi mukaan. Thainyrkkeily (mukava laji btw) on varmasti hyvä pohja, ja tiedän että ainakin pari defendo (+defendo green) kouluttajaa arvostaa suuresti thainyrkkeilyssa opittavia teknisia juttuja ihan itsepuolustustakin ajatellen.

En siis itse osallistunut tuolle lähitaistelukurssille.
 
Asenteella pääsee pitkälle kunhan ei sorru yliyrittämiseen.
Ja mitä matsiin tulee niin Kyseinen matsi ei ollut mitenkään erikoinen.(omasta mielestäni siis )

Puolin ja toisin lyötiin paljon ns pistelyöntejä ( josta on tullut pahatapa nykypäivän vapaaotteluun erityisesti ns huippumatseissa)eli kovin kippi jäi uupumaan lyönneistä kun ei tullu nukkumattia taikka sitten pojat oli tarpeeksi taitavia luistamaan lyönnin alta pois.

gregor piiputti itsensä ihan täysin ja hävisi kohtalaisen selkeestä pistevoitto asemasta kuristukseen joka oli aika väsynyt suoritus . Tietysti tässäkään ei tiedetä onko taustalla ollut loukkaantumista , flunssaa jne ja hajosiko kenties joku paikka matsissa.

Bonuksena amerikkalaisille finninaamoille suunnattu motherfucker prewiew uho joka ei kiinnosta millään lailla.

Nämä kaikki siis amatööri kamppailijan silmin , maailmanhuippuja ne on joka tapauksessa.

Sitten vielä sotilaansilmin . Mikäli itse saisin tehtäväksi päättää normisotilaan itsepuolustuksesta suosisin ehdottomasti juurikin ns veitsilajeja koska tod näk päälle käyvällä sotilaalla on myöskin kättäpidempää .

Monessa maassa mm Venäjäläisillä on pitkät perinteet kampailulajeissa. joita harrastetaan jo ennen armeijaan menoa. tätä varten pitäisi olla kättäpidempää tasoittamassa tilannetta.

Diaz otti ton matsin 11 paivan varoitusajalla, ja totesi... "fuck you, motherfuckers"... itsekin amatooriottelijana taytyy ihailla veljesten asennetta, ovat monta kertaa kusseet omiin muroihinsa koska heille otteleminen ei ole bisnesta vaan otellaan sit kun sattuu huvittamaan.
Noh, whatever. UFC tuottaa edelleen erittain hyvia iltoja joita on ilo seurata, vaikka olen jo vanhempi pieru... toi UFC Fight Night 88 oli aarimmainen esimerkki tasta.

ps. jos me ruvetaan treenaamaan jotan combat samboa Suomessa siina ei ole mitaan jarkea, ryssilla on se homma verissa.. eikohan hoideta homma tykistolla, telluilla, NLAW:eilla ja huonossa tapauksessa heittimilla ja rynkyilla... jos menee puukkopainiksi niin meilla on Vermon ravikansa reservissa, heilla ei :D.
Hommataan vaan mersutaksit rintamalle ja ilmaset morat niin homma on hoidossa...:)
 
Ensimmainen puoli teikalaisen analyysista on erittain asiallista, selkeasti tiedat mista puhut siis.

But... 209 forever Yo!

EDIT: 209 on Stocktonin US Postal Area Code (lihavin, toiseksi tyhmin (toiseksi vahiten high school graduaatteja) ja kolmanneksi vakivaltaisin (Homicide!) kaupunki Yhdysvalloissa... ja noi veljekset tulee sielta crack-mutsin kampasta jossa Cesar Gracien mukaan 'ei ollut edes etuovea'... fucking respect.
 
Diaz otti ton matsin 11 paivan varoitusajalla, ja totesi... "fuck you, motherfuckers"... itsekin amatooriottelijana taytyy ihailla veljesten asennetta, ovat monta kertaa kusseet omiin muroihinsa koska heille otteleminen ei ole bisnesta vaan otellaan sit kun sattuu huvittamaan.
Noh, whatever. UFC tuottaa edelleen erittain hyvia iltoja joita on ilo seurata, vaikka olen jo vanhempi pieru... toi UFC Fight Night 88 oli aarimmainen esimerkki tasta.

ps. jos me ruvetaan treenaamaan jotan combat samboa Suomessa siina ei ole mitaan jarkea, ryssilla on se homma verissa.. eikohan hoideta homma tykistolla, telluilla, NLAW:eilla ja huonossa tapauksessa heittimilla ja rynkyilla... jos menee puukkopainiksi niin meilla on Vermon ravikansa reservissa, heilla ei :D.
Hommataan vaan mersutaksit rintamalle ja ilmaset morat niin homma on hoidossa...:)

Vanhar pierut tietää mistä puhutaan ,eipä sitä kyseenalaistamaan. Ja kyllä Diazin veljekset on maailman huippuja, siitä huolimatta ei jaksa sitä mofo uhoa,jota löytyy muiltakin ottelijoilta itse arvosta ennemmin Fedor tyyppistä tyhjääkatsetta :D Diazin vejesten matsit on varmoja rahasampoja niinkuin lähes kaikkien brassien. UFC ssä matsien tasot heittelee kyllä järjettömästi ja moni matsi on liian varovaisia koska häviämistä pelätään. koska Dana antaa kenkää herkästi. eikä pidä luokkaantumisista. Jenkkien suosiminen näkyy reilusti myös ottelijoissa. UFC pääsy on paljon helpompaa pienemmillä recordeilla tosin manageritkin vaikuttaa hyvin asiaan .
 
No hohhoh... jenkkien suosiminen? Tosta olen eri mielta samantien... jos on fight card Brasiliassa, tai Briteissa, tai Saksassa, noh enpa sanoisi etta vieraita hirveasti suositaan.
Se etta tuomarit eivat ole ajan tasalla on eri juttu... "Cecil Peoples" tulee mieleen, eika voida syyttaa rasismista edes brah..!
 
Eli pääseminen UfC listoille ja ottelukortille on eri asia jos pilkkua viilaillaan . Totta kai jos tapahtuma on vaikka euroopassa yritetään saada paljon eurooppalaisia matsaamaan. Kun katsoo recordi määriä niin huomaa että jenkit pääsee pienimmillä näytöillä kuin muunmaalaiset. Voi tietenkin johtua ottelija kohtaisista palkkakiistoistakin, sekä kun suurin osa matseista on jenkeissä niin pitää olla jenkkejä ottelemassa. Managerin taidon näytteet pelaa omaa osuuttansa luulisin että tämä on ainakin takana esim reza madadin takana.
 
Etpa puhu paskaa... oli ihan perseesta etta laitettiin meidan oma painijatoivo sinne heidan painijaa vastaan... mutta pitais suomalaisten parjala yhta hyvin kuin ruottalaisten ja islantilaisten (go Gunnar!!)... respektit eika varmasti ikina otella koska olen vanha reservilainen bro :).
 
Tarkennan vielä. eli ufc listalla vs ottelukortilla haen sitä että esim euroopan kortille otetaan sellasia kenellä on parin matsin soppari ( koska pakko saada eurooppa nimiä listalle) ja hyviä näyttöjä pitää tulla taikka tulee kenkää. Sitten näillä listoilla olevilla voi olla huonoja päiviä ja silti ei tule kenkää. ( molemmat kylläkin on ufc listoilla ja saa palkkansa sieltä-> mikäli joku lapsellinen näsäviisas bongaa tuon)
Jos itse pärjää alkeiskurssilaisten kanssa ja paikat pysyy ehjänä edes kuukauden olen tyytyväinen.

Euroopan tasolla Suomi pärjäilee ihan hyvin vaikka maitten välinen vertailu on tässä hiukan turhaa. Jälleen kerran voisi todeta että miten sopparit menee.

Lucio Linhares sai aivan jäätävät vastustajat heti alkuun. Niinimäen Tomppakaan ei helpoimpia vastustajia saanut. Kuivanen , Amirkhani ja Packalen saivat pehmeämmän laskun saapuessaan UFC :hen mikä on ihan oikein.
 
Mielestani Kuivanen sai aika karua kohtelua (Chiesa), muiden osalta olen samaa mielta....
 
Omasta mielestäni se olisi ollut voitettavissa, mikäli kuivanen olisi onnistunut pysymään omalla osaamis alueellaan ja vältellyt chiesan bravuureja. :D
 
Back
Top