Kansanäänestys Natosta on mahdoton

[Taitolaji]

Jos päädyttäisiin todella ja rehellisesti kysymään kansalaisilta mielipidettä Natoon liittymisestä, ei saisi tyytyä yhteen JAA vai EI kysymykseen, kansalaiset olisi saatava pohtimaan valintansa seurauksia.


Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselyt lienevät siitä rehellisemmästä päästä, joten tarkastellaan asiaa niiden kautta lähtökohtana koko väestö:

http://www.defmin.fi/files/2971/MTS_Kuvat_suomeksi_nettiin.pdf

Noin 58 % vastaajista haluaa Suomen pysyvän sotilaallisesti liittoutumattomana ja vastaavasti n. 34 % haluisi Suomen liittoutuvan. Natoon haluaisi 30 % ja 60 % haluaisi Suomen pysyvän liittouman ulkopuolella.

Samat vastaajat ovat kuitenkin sitä mieltä, että Suomen puolustusmahdollisuudet tavanomaisessa sodassa ovat melko tai erittäin huonot (63 %), Venäjän viimeaikaisten toimien vaikutus Suomen turvallisuuteen on melko tai erittäin kielteinen (63 %), jos Suomeen hyökätään, niin maata olisi puolustettava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta (76 %), henkilökohtaisesti olisi Suomea valmis puolustamaan 84 % vastaajista.


Kiteytettynä; Venäjä on vaikuttanut kielteisesti maamme turvallisuuteen ja vastaajat pitävät puolustusmahdollisuuksiamme Venäjää vastaan tavanomaisessa sodassa huonoina, mutta ovat valmiita puolustamaan maatamme aseellisesti vaikka tappio häämöttäisi, mutta silti ei haluta Natoon. Selittäytyisikö tämä ristiriita muilla vastauksilla, joiden mukaan turvallisuustilannetta maamme ympäristössä ei silti pidetä huonona, turvallisuutemme tärkeä osatekijä on hyvät naapuruussuhteet Venäjään, riittävät puolustusmäärärahat, yleinen asevelvollisuus ja lupaus puolustaa koko maata, vai onko kyse siitä, etteivät vastaajat mieti vastauksiaan kaikista näkökulmista?


Oli miten oli, jos asiaa kysytään kansalaisilta, ei pelkkä JAA – EI kysymys voi tulla kyseen. Kansalaisten on tajuttava konsekvenssit. Mitkään omat määrärahat eivät riitä uskottavaan itsenäiseen puolustukseen. Ovatko kansalaiset valmiita valitsemaan häämöttävän tappion Naton jäsenyyden vaihtoehtona, vai onko luottamus Venäjän hyväntahtoisuuteen todella niin luja, että Naton ulkopuolella pysyttäytyminen takaisi meille rauhan? Siihen olisi lysti uskoa

 

[Rauhantekijä]

onko luottamus Venäjän hyväntahtoisuuteen todella niin luja, että Naton ulkopuolella pysyttäytyminen takaisi meille rauhan?

Minun käsitykseni suomalaisen enemmistön mielipiteestä on juurikin tuo. Olemme rauhantahtoinen kansa ja Suomen nykyiselle naapuripolitiikalle halutaan jatkoa. Porukat käsittää että Venäjä ei tuosta naapurista mihinkään häviä ja sen kanssa tullaan toimeen kun sillai päätetään. Huom. tämä kaikki siis perustuu siihen tietoon mitä kansalla on. Minun mielestäni mahdollista Nato-jäsenyyttä ei pidä alistaa kansalle vaan siitä pitää päättää maan johto.
Perustelu: Suomen kansa ei ole valmis ottamaan selvää asiasta laajemmin, ei valmis pohtimaan asiaa ja seurauksia puolin tai toisin. Kansa joka äänestää julkkiksia eduskuntaan ei ole valmis tällaisten asioiden päättämiseen.

Itsekin olen tuon lainatun linjan kannalla. Jos joku sitten puolestani tietää ja päättä muuta niin luotan sitten siihen. Uskon että päättäjät työskentelevät maan parhaaksi ja elämämme jatkumista edistäen.

 

[Mikoyan]

Minäpä vähän veikkaan että Suomen natojäsenyydestä on käyty kulisseissa alustavat tunnustelut jo edellisen hallituksen aikana ja tulos on ollut negatiivinen, koska suomalaiset eivät ole vieläkään valmiita puolustamaan muiden natomaiden turvallisuutta, vaan ovat tosiasiassa vain kiinnostuneita pelkästään oman itärajan turvallisuudesta. Länsimailla on ennestään huonoja kokemuksia Baltiasta, jonka kanssa solmitusta sotilasliitosta ei ole lännelle mitään toispuolista hyötyä, lähinnä vain ylimääräistä huolta ja lisäkustannuksia.

Suomi sijaitsee huonossa paikassa, suomalaisten asenteet Natoa kohtaan ovat edelleen pääosin negatiiviset, eikä suomalaisilla ei ole riittäviä taloudellisia resursseja ja halua lähettää sotajoukkoja maailmalle turvaamaan muita jäsenmaita. Siinä syyt miksi Suomi olisi natolle huono liittolainen.

 

[Maidan]

Kertokaa minulle, mitä NATO maksaisi Suomelle? Ihan kun tässä puhuttu että NATO:n maksu tulisi jopa edullisemmaksi kun nykyiset pulustusmenot?

 

[fulcrum]

Kertokaa minulle, mitä NATO maksaisi Suomelle? Ihan kun tässä puhuttu että NATO:n maksu tulisi jopa edullisemmaksi kun nykyiset pulustusmenot?

Öööö...no ehkä siinä mielessä että Naton myötä armeijaa leikattaisiin rajusti, asevelvollisuus lakkautettaisiin jne.
Hämärästi muistelisin että Naton jäsenmaksut+muut kulut (byrokratia jne) tulisi maksamaan luokkaa 50-100milj euroa vuodessa.

 

[Honcho]

Kertokaa minulle, mitä NATO maksaisi Suomelle? Ihan kun tässä puhuttu että NATO:n maksu tulisi jopa edullisemmaksi kun nykyiset pulustusmenot?

Eihän NATO ole mitenkään päällekkäinen asia noihin verrattuna. NATOn kustannukset ovat oikeastaan "vain" siellä olevan yhteyshenkilöstön kustannuksia. Suomen armeijahan on erittäin pitkälle NATO-yhteensopiva, varmaan yhteensopivampi kuin useimmat viime kierroksien uudet NATO-maat.

Edit: Eli kustannus olisi jotakin kymmeniä miljoonia vuodessa nykyisten menojen päälle.

 

[Honcho]

Öööö...no ehkä siinä mielessä että Naton myötä armeijaa leikattaisiin rajusti, asevelvollisuus lakkautettaisiin jne.
Hämärästi muistelisin että Naton jäsenmaksut+muut kulut (byrokratia jne) tulisi maksamaan luokkaa 50-100milj euroa vuodessa.

Tuohan se minunkin pelkoni on. Moni poliitikko ja näiden äänestäjäkunta on aivan kujalla näistä asioista ja luulee että NATOn myötä olisimme jotenkin vähemmän vastuussa itsemme puolustuksesta.

 

[Maidan]

Eihän NATO ole mitenkään päällekkäinen asia noihin verrattuna. NATOn kustannukset ovat oikeastaan "vain" siellä olevan yhteyshenkilöstön kustannuksia. Suomen armeijahan on erittäin pitkälle NATO-yhteensopiva, varmaan yhteensopivampi kuin useimmat viime kierroksien uudet NATO-maat.

Edit: Eli kustannus olisi jotakin kymmeniä miljoonia vuodessa nykyisten menojen päälle.

Kiitos. Yksi Eestin lipun alla kirjoittaa että Eestissa se on 2% bruttokansantuoteesta.
Voiko olla näin?

 

[Fencer]

Kiitos. Yksi Eestin lipun alla kirjoittaa että Eestissa se on 2% bruttokansantuoteesta.
Voiko olla näin?

http://atlanttiseura.fi/nato/

"Nato ei aseta puolustusmenoja koskevia vaatimuksia tai ehtoja nykyisille eikä tuleville jäsenilleen. Puolustusmenojen tason määrittäminen on aina kansallinen päätös. Kahden prosentin BKT-osuutta pidetään viitteellisenä tavoitetasona, johon Nato toivoisi jäsenmaidensa mahdollisuuksien mukaan pyrkivän. 2000-luvulla neljästä seitsemään Nato-maata ylsi puolustusmenoissaan tähän tavoitteeseen. Vuonna 2012 neljä jäsenmaata (Iso-Britannia, Kreikka, Viro ja Yhdysvallat) täytti tavoitteen, kun enemmistö jäsenmaista käytti puolustukseen alle 1,5 % BKT:sta. Vuonna 2008 alkaneen maailmanlaajuisen talouskriisin seurauksena lähes kaikki Nato-maat ovat leikanneet puolustusmenojaan ja useille Nato-maille kahden prosentin BKT-osuuden tavoitteleminen olisi täysin epärealistista. Ukrainan kriisin myötä ns. 2%:n tavoitteen merkitystä korostetaan Natossa ja yhä useammat maat ovat ilmoittaneet sitoumuksestaan täyttää se asteittain.

Naton asettama viitteellinen tavoitetaso puolustusmateriaalihankinnoissa on 20 % puolustusmenoista. Näiden niin sanottujen ”input”-tavoitteiden lisäksi Natossa on otettu käyttöön myös ns. ”output”-mittareita. Niissä huomiota kiinnitetään puolustukseen käytetyn panoksen sijasta tuotoksiin (esimerkiksi joukkojen käytettävyys ja liikuteltavuus).

Nato-jäsenyyden pakollisten kustannusten voidaan katsoa muodostuvan kahdesta elementistä: (1) maksuosuudesta Naton yhteisiin budjetteihin ja (2) henkilöstömenoista. Naton yhteisiin budjetteihin sisältyy siviili- ja sotilasbudjettien lisäksi erillinen investointiohjelma, jolla rahoitetaan liittokunnan puolustukseen liittyviä infrastruktuurihankkeita. Siviilibudjetista katetaan kansainvälisen sihteeristön ja päämajan toimintamenot. Sotilasbudjetin varoja käytetään lähinnä kattamaan Naton sotilaskomitean, Nato-esikuntien sekä niitä tukevien yhteisten johtamis- ja viestijärjestelmien kustannuksia.

Maakohtaiset maksuosuudet Naton yhteisiin budjetteihin määräytyvät Maailmanpankin tilastoista otettujen kansantalouden suorituskykyä koskevien lukujen perusteella. Tämän käytännön mukaan laskettu Suomen maksuosuus Naton yhteisistä budjeteista olisi alle 1 % (0,935 %) eli noin 22,4 miljoonaa euroa vuodessa (vuoden 2012 luvut).

Nato-maat lähettävät henkilöstöä Nato-esikuntiin, virastorakenteeseen, Naton päämajan kansainväliseen sihteeristöön ja kansainväliseen sotilassihteeristöön. Suomen kokoiset jäsenmaat ovat osoittaneet Naton sotilaalliseen komentorakenteeseen hyvin erisuuruisia henkilömääriä. Voidaan suuntaa-antavasti arvioida, että Suomi lähettäisi Naton sotilaalliseen komentorakenteeseen noin 75-100 upseeria. Henkilöstön lähettämisestä koostuva lisäkustannus Suomelle olisi arviolta 15–20 miljoonaa euroa vuodessa.

Yhteen laskettuna Nato-jäsenyyden vuotuiset kustannukset olisivat siis noin 40 miljoonaa euroa vuodessa. Edellä mainittujen kustannuserien lisäksi Nato-jäsenyydestä koituisi kustannuksia, jotka riippuisivat siitä, mihin ohjelmiin ja yhteistyömuotoihin osallistuminen arvioitaisiin kansallisesta näkökulmasta tarkoituksenmukaiseksi. Osallistumista harkittaisiin Naton monikansallisiin hankkeisiin, joiden kustannukset katetaan osallistujien yhteisin rahoitusjärjestelyin. Operaatioihin osallistumisesta päätettäisiin Naton jäsenenäkin tapauskohtaisesti. Suomi on jo kumppanimaana osallistunut merkittävällä panoksella Nato-johtoiseen kriisinhallintaan.

Jäsenyyskustannusten vastapainoksi olisi hyödyllistä saada lisätietoa siitä, voisimmeko Naton jäsenenä saada ”liittolaisalennusta” puolustusmateriaalihankinnoista tai miten jäsenyys vaikuttaisi Suomen kiinnostavuuteen kansainvälisten sijoittajien silmissä. Yleensä sijoittajat katsovat investointiensa olevan paremmassa turvassa Nato-maassa kuin Naton ulkopuolisessa maassa."

 

[Honcho]

Kiitos. Yksi Eestin lipun alla kirjoittaa että Eestissa se on 2% bruttokansantuoteesta.
Voiko olla näin?

Fencer tuossa linkkasikin kattavan selvityksen aiheesta, mutta minä vielä lyhyesti totean että Eestin osalta 2% on siis kokonaispanostus maanpuolustukseen, laskentaperiaatteet vähän vaihtelee mutta sisältää niiden armeijan kulut ja materiaalihankinnat ja olettaakseni pienenä osana myös tuon NATO-henkilöstön kulut joka lienee heilläkin jotain parinkymmenen miljoonan luokkaa. Käytännössä voidaan sanoa, ettei NATOsta kulupuolella tule juurikaan vaikutusta ellei sitten ajatella siltä kantilta että "joudutaan" ehkä romuttamaan jotakin kalustoa ja hankkimaan NATO-yhteensopivaa tilalle. Näihin asoihin varmaan saadaan niin pitkät siirtymäajat että yhteensopimaton kalusto olisi joka tapauksessa vanhentunutta niiden lopun jälkeen.

 

[Kapiainen]

Kertokaa minulle, mitä NATO maksaisi Suomelle? Ihan kun tässä puhuttu että NATO:n maksu tulisi jopa edullisemmaksi kun nykyiset pulustusmenot?

Tuossa se Fenceriltä jo tulikin..

Noin 40miljoonaa/vuosi olisi Suomen lisäkulut nykyiseen tasoon nähden. Vertailuksi summan suuruudesta voisi mainita vaikka Osuuspankin arvion siitä, että jos puolet sen asuntolaina-asiakkaista ottaisi heidän tarjoaman 12kk lyhennysvapaan, vapautuisi kulutukseen heidän arvionsa mukaan muistaakseni noin miljardi euroa. Onhan 40miljoonaa paljon - vaan onko sittenkään..

Naton tavoitetaso jäsenmaalle n se mainittu 2% bkt:sta - joka on siis tavoite, ei vaatimus. 2% bkt:sta tavoitteen saavuttaa tällä hetkellä vain muutama jäsen = Suomi olisi nykyisellä, leikatullakin puolustusbudjetilla ihan kelvollista, hyvää keskitasoa Nato-maiden joukossa.

Mitä sitten tulee asevelvollisuuteen/ Suomen omaan armeijaan, niin Naton peruskirja edellyttää jokaisen jäsenen huolehtivan ensisijaisesti ITSE puolustuksestaan. Suomen kohdalla se tarkoittaa kiistatta sitä, että Nato katsoisi huonolla silmällä jos Suomi alkaisi jäsenyyden myötä purkamaan armeijaansa. Asevelvollisuus ei tule Nato-jäsenyyden myötä poistumaan - ei ainakaan niin kauan kuin maailmanpoliittinen tilanne on tämä. Joskushan se toki taas helpottuu - mutta silloin olemme ilman Natoakin (taas) tilanteessa, jossa armeijaa halutaan ajaa Suomessakin alas/ muokata vastaamaan silloin todennäköisiksi arvioituja uhkia.

Nato ei siis tule Suomelle kalliiksi - eikä se missään nimessä uhkaa nykyistä, asevelvollisuuteen perustuvaa puolustusjärjestelmäämme.

 

[Sarek1]

Taitaisi Johan Bäckman esiintyä kansanarmeijan marsalkkana.

Mitäköhän Bäckman muuten nyt juonii, kun miehestä ei vähään aikaan kuulunut mitään suurempaa?

Johanilla on markkinat vähän aikaa kiinni. Perinteistä hyvä poliisi - paha poliisi -taktiikkaa. Vähän aikaa ulkona kuvioista ja sitten taas uudella innolla kehiin (jos aikataulut lataamon kanssa eivät mene pahasti ristiin).

 

[krd]

Salomaa:"Miten Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsenyyteen? - Ei mitenkään, koska se jo valmistautuu sotaan"
"Miten Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsenyyteen", kysyy sotahistorioitsija Markku Salomaa ja vastaa: "Ei mitenkään, koska se jo valmistautuu sotaan".
Kansanäänestys olisi virhe, niin kuin se olisi ollut molempien viimesotiemme loppuvaiheessa, kun kansa ei olisi hyväksynyt presidenttimme ja hallituksen neuvottelemaa rauhansopimusta. Näin sanoo Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa.
Hän heittää kirjallaan Puhutaan Natosta kylmää vettä hyväuskoisten niskaan – niiden, jotka haluavat jättää kohtalomme brutaalisti käyttäytyvän naapurivaltiomme saneltavaksi.
Suomi ei nimittäin selviäisi yksin, jos Venäjä haluaisi ryhtyä suojelemaan meitä länsipelossaan, Salomaa antaa ymmärtää. Hän harrastaa jälkiviisautta, ja liki suree Suomella olleen vuosien 1992-1997 aikana hyvä tilaisuus turvata sotilaallinen liittoutuminen länteen olemattomin kolhuin.
Salomaa syyttää suomalaista keskusteluilmapiiriä Naton suhteen hysteeriseksi. Nato-vastustajat ovat hänen mukaansa hallinneet sananvaihtoa, ja vanhaa suomettumisen ilmapiiriä on pidetty elossa: on jääty kuin odottamaan Venäjän hyväksyntää ratkaisullemme.
On sanottu, ettei pidä horjuttaa vakiintuneita oloja. Samalla ei ole tajuttu, että edellä mainittuihin oloihin liittyy se, että naapurimme on käynyt ja käy sotia naapureitaan vastaan miehitystarkoituksin. Yhdistelmä Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja varmistivat Naton saatanallisuuden ja leppoisan välinpitämättömyyden.
- Jos odotamme, että Venäjän johto ensin hyväksyisi Suomen Nato-jäsenyyden, kuten EFTA:n liitännäisjäsenyyden 1961 tai EEC:n vapaakauppasopimuksen 1973, niin se päivä ei koskaan nouse idästä, Salomaa sanoo.
Naton vastustajat suovat Venäjälle eräänlaisen "option" Suomen päätöksiin. Näitä "suomettajia" leimaa amerikkalaisvastaisuus ja usko, että jos emme reagoi Venäjän toimiin, luulemme olevamme suojassa.
Sana "optio" onneton
Salomaan kirjan julkistamistilaisuus oli houkutellut sankan joukon ulkopolitiikan osaajia. Tohtori Jukka Tarkka piti viljalti käytettyä sanaa "optio" onnettomana terminä. Optiollahan tarkoitetaan muissa yhteyksissä lupausta. Nyt sanan käyttö Nato-liturgiassa on onneksi vähentynyt.
Kansanedustaja Pertti Salolainen (kok.) piti pitkään hallitusohjelmissa roikutettuja Nato-lausekkeita turhina, niissä kun on menty lupaamaan, ettei liittymistä toteuta ainakaan "tämän hallituksen/vaalikauden aikana".
Kun muuan epäilijä ehdotteli pohjoismaiden keskinäistä puolustusyhteistyötä Yhdysvaltain suojeluksessa, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) puisteli muutaman sentin verran hitaasti epäuskoisena päätään.
Edellä mainittu epäilijä edusti tilaisuudessa Nato-kriittisyyttä pitämällä sotilasliittoa rauniona. Sen läsnäololla ei ole mitään todellista merkitystä. Hän kuvasi Venäjän nopeaa iskukykyä pelottavan tehokkaaksi verrattuna vaikkapa Suomen kykyyn selvitä liikekannallepanosta tai Yhdysvaltain mukaantulon hitauteen.
Salomaa oli eri mieltä. Ruotsin puolustuskykyä kaikki tuntuivat pitävän surkeana.
Ministeri Jaakko Iloniemi käytti tilaisuudessa lyhyen puheenvuoron. Hän muistutti, että vuonna 1975 Helsingissä laadittuun laajaan sopimukseen sisältyy toteamus, että jokaisella kansakunnalla on lupa ja oikeus itse päättää mahdollisesta liittoutumisestaan. Sopimuksen allekirjoittaja oli muun muassa Neuvostoliitto, mutta mahtaako sopimus enää sitoa ketään?
Intoa ja tietoa
Puhutaan Natosta on selväsanainen mielipidekirja Natoon liittymiseksi. Samalla se on kuitenkin vankka tietokirja Natosta, lähdeviitteet ja liitteet ovat kymmenien sivujen mittaiset.
Kirja ei kaunistele Suomen turvallisuus- ja sotilaspoliittista tilannetta, jota kuitenkin on kehuttu juhlapuheissa löysään tietoon tai kaunomaalailuun nojautuen.
Säästäväisyyden nimissä puolustuskykyämme on ajettu alas vuosikymmeniä. Sotilaat ovat nöyrästi totelleet. Kuitenkin historia kertoo, ettei Suomi ole saanut koskaan sotilaallista tukea kriisitilanteissa – paitsi Natsi-Saksalta. (Tässä yhteydessä ei kannattaisi edes mainita sodissamme käytössä olleita ranskalaisia 1800-luvun tykkejä tai lännestä tulleita vapaaehtoisvoimia). Salomaa näkee, että vain Nato on turvana Euroopalle ja olisi sitä myös Suomelle:
"EU ei ole minkäänlaiseksi turvaksi, koska sillä ei ole tosiasiallisesti yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Se kävi täysin selväksi Georgian sodan aikana 2008, Libyan sisällissodan aikana 2011 ja 2014 käynnistyneen Krimin kriisin aikana. Vaikka EU hyväksyi yhteisen Venäjän strategian 1999, ei sillä ole ollut yhteistä Venäjän politiikkaa. Selväksi on käynyt jo se, että EU:n talouspakotteet eivät ole johtaneet uudelleenarvioihin Kremlissä."
Ei Natoon mennä tuosta vain
Natosta käydään jatkuvaa keskustelua, mitataan kansalaisten mielipiteitä ja perusteellaan sitä, että ei tehdä mitään: "tilanne ei vaadi".
Salomaa syyttää poliittista eliittiämme: se on tarjonnut väritettyä tietoa, Nato on sisäpolitiikan suomettunut väline, mikä on johtanut siihen, että Kremlissä Suomi lasketaan Venäjän etupiiriin etenkin nyt, kun Nato-jäsenyytemme on saatu estettyä.
Vaikka Markku Salomaa on lujasti Natoon liittymisemme kannalla, asia ei ole kovin yksinkertainen. Natolla on 28 jäsenmaata, jotka yhdessä päättävät muun muassa uusista jäsenmaista. Jos Suomi tuntee olevansa ahdingossa ja haluavansa Naton jäsenyyteen ja suojaan, sen liittyminen on jokaisen jäsenmaan vallassa.
Esimerkiksi: kun Kreikka kokee Suomen olevan omalta kannaltaan talouskysymyksissä hankala EU-jäsen, se voi puolestaan ryhtyä hankalaksi Suomen jäsenyyshakemuksen suhteen.
- Ruotsi voi olla liukumassa Natoon ja silloin Suomi jää yksin eikä muita meistä kiinnostuneita enää ole, mikä näkyi, kun Suomi ei päässyt YK:n turvallisuusneuvostoon vaihtuvaksi jäseneksi syksyllä 2012. Luxemburgilla oli ystäviä. On huolestuttava merkki, että presidenttejä tai pääministereitä ei ole kutsuttu Valkoiseen taloon, Salomaa totesi, mutta mainitsi kuitenkin eräänlaisena poikkeuksena Ilkka Kanervan, tämän ollessa ulkoasiainministerinä.
Kirjan esittelytilaisuudessa kansanäänestystä Nato-asiasta ei pidetty mielekkäänä. Kansalla olisi yhtä huonot mahdollisuudet ajatella Suomen etua kuin rauhasta viimesotien lopulla Josif Stalinin kanssa neuvoteltaessa. Tuolloinhan enemmistö piti rauhanehtoja niin julmina, että sotaa olisi vain tullut jatkaa – päinvastoin kuin maamme ylin johto, joka sai rauhan solmittua.
Markku Salomaa: Puhutaan Natosta. Docendo 2015.
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/salomaa_kirja-32026

 

[Cold Will]

Pääkirjoitus 14.2.2015:
Jääkö Suomen käteen Musta Pekka?

Lauantai 14.2.2015 klo 05.54


Erkki Tuomiojan johtama ulkoministeriö julkaisi kiintoisan katsauksen taistelujen Ukrainassa jatkuessa.

Minskin uuden sopimuksen allekirjoittamisen jälkeenkin Ukrainassa on tapettu kymmeniä ihmisiä joidenkin neliökilometrien haltuun ottamiseksi ennen tulitauon voimaan tuloa huomenna. Tähän tilanteeseen tupsahti ulkoministeriön katsaus "turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä".

Katsaus ei tarjoa olennaista uutta tietoa, mutta geopoliittinen ympäristö on täysin muuttunut Tarja Halosen kissa- ja miinapolitiikan jälkeen. Tuolloin korostettiin "laajaa turvallisuutta" - poliisitoimesta kulkutautien torjuntaan. Nämä ovat tärkeitä asioita, samoin kyberturvallisuus. On silti paneuduttava myös "kovaan" sotilaalliseen turvallisuuteen. Näin katsauksessa tehdäänkin - arvojen maalailua unohtamatta.

Sanoma on kuin Musta Pekka -pelissä. Suomen vahvimmaksi kortiksi todetaan Euroopan Unioni, jonka yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan syventämistä toivotaan. Samalla myönnetään, että useimmat EU-maat pitävät Natoa ensisijaisena eikä unionilla ole keinoja toteuttaa sovittua yhteisvastuuta. Varmaankaan "EU ei jäisi passiiviseksi, jos johonkin sen jäsenvaltioista kohdistuisi aseellinen hyökkäys", mutta saataisiinko muuta kuin myötätuntoa ja pakotteita?

Suomen Nato-kumppanuus kuvataan hyödylliseksi. Kuitenkin lisätään, ettei tämä tuo turvatakuita eli aseapua. Sama koskee pohjoismaista yhteistyötä. Edes "Ruotsi ei sitoudu molemminpuolisiin puolustusvelvoitteisiin". Toki lisätään, että yhteistyössä voi edetä asteittain "ilman, että tavoitteena on puolustusliitto sitä pois sulkemattakaan". Se taas edellyttäisi valtiosopimusta.

Helsingistä siis isketään silmää Tukholmaan, mutta johtaako flirttailu edes seurusteluun, avioliitosta puhumatta? Toistaiseksi Ruotsi on jatkanut "vuoden 1812 politiikkaa" olla sitoutumatta Suomen puolustamiseen.

Käteen jää siis Musta Pekka eli itsenäinen puolustus. Se onkin kaiken ydin - mutta ei yksin riittänyt edes 1939-44. Kiintoisasti perussuomalaisten Jussi Niinistö vaatikin uutta Nato-selvitystä. Tosiasiat on tosin tiedetty Antti Sierlan selvityksestä 2007 alkaen - kysymys on poliittisesta tahdosta.

Otollisin ajankohta Natoon liittymiselle ohittui kauan sitten, eikä juuri nyt tule kiristää kansainvälistä jännitystä äkkiliikkeillä. Ehkä selvityksellä voitettaisiin aikaa ja kypsyteltäisiin mieliä. Nato on demokratioiden puolustusliitto, jossa demarit ovat aina olleet keskeisiä. Toki jenkkien rinnalla.
(IL)

 

[yrjö]

Musta pekkahan meillä on kädessä ja hyvät että muutkin huomaa saman minkä totesinkin jo 1.12.2014. Se minkä toi pääkirjoitus unohtaa on vielä se, että Suomi oli vesittämässä Euroopan Unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan "turvatakuita" ja silti "yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan syventämistä toivotaan".

äkkii googlaten löytyi näin:

"EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla on merkitystä puolustuksen alalla, mutta nykymuodossaan se ei merkitse jäsenmaiden yhteistä puolustusta tai ole kehittynyt puolustusliiton asteelle.

Amsterdamin sopimuksessa EU:n tavoitteeksi kuitenkin otettiin ”yhteisen puolustuspolitiikan asteittainen määrittäminen, joka saattaa myöhemmin johtaa yhteiseen puolustukseen”. Unionin kehitys kohti yhteiseurooppalaista puolustusyhteistyötä onkin ilmeinen. Erityisen hyvin tämä tulee esille Lissabonin sopimuksessa.

Siinä ilmaistaan varsin selkeästi pyrkimys yhteisen eurooppalaisen puolustuksen synnyttämiseen. Asia todetaan näin:

”Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka käsittää unionin asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan. Se johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää. Tällöin se suosittelee, että kukin jäsenvaltio tekee tätä koskevan päätöksen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti.”

Lissabonin sopimus

EU:n puolustusulottuvuus on kehittynyt huomattavasti vauhdikkaammin, kun Suomen unioniin liittymisen yhteydessä osattiin arvata. Sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen asenne EU:n puolustuspolitiikkaa kohtaan on pienestä vastarinnasta huolimatta ollut varsin sopeutuvaa. Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus onkin EU:n myötä muuttunut yhä häilyvämmäksi käsitteeksi. Erityisen hyvin tämä tuli ilmi Lissabonin sopimusta edeltäneen Eu:n perustuslakiehdotuksen ympärillä käydyssä keskustelussa. Tuolloin Suomessa kiivasta sananvaihtoa sen yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevista erityismääräyksistä, joissa puhutaan niin sanotuista turvatakuista. Tuon kohdan mukaisesti unioniin kuuluvat maat ovat velvollisia antamaan sotilaallista apua, mikäli jokin jäsenmaista joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Tällaisen turvatakuulausekkeen katsottiin olevan ristiriidassa Suomen liittoutumattomuuden kanssa. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen kyseiseen pykälään lisättiin Suomen mieliksi seuraava lause:”Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.” Pykälän sisältöön tuolla lauseella ei tietenkään ole varsinaista vaikutusta."

Toisaalta kannattaa pitää mielessä taannoinen Volasen blogikirjoitus:

Blogista kopsattu, lihavoinnit mun:
Kun suomalainen media ei innostunut lukemaan vuoden 2004 selontekoa, sai valtiosihteeri luvan omalla nimellään kirjoittaa sen pohjalta rautalankamallia. Se ilmestyi Helsingin Sanomissa 9.2.2005.

”Suomi on realisti ja hyvä eurooppalainen

Viime päivien terminologinen keskustelu liittoutumattomuuden käsitteestä ei saisi hämärtää Suomen turvallisuuspolitiikan keskeisiä asioita.

Ensiksi, EU:n jäsenyys kyllä vahvistaa poliittisesti Suomen turvallisuutta, mutta alueensa sotilaalliseen puolustukseen EU:lla ei ole valtuuksia, joukkoja tai suunnitelmia.

Toiseksi, Euroopassa ainoa alueen puolustuksesta vastaava sotilasliitto on Nato. Sen mahdollisuudet taas erityisesti pohjoisessa Euroopassa perustuvat paljolti Yhdysvaltojen voimavaroihin.

Kolmanneksi, jos EU:sta kehittyisi alueensa puolustuksesta vastaava sotilasliitto, se kilpailisi käytännössä Naton kanssa eikä tilanne Suomen turvallisuusympäristössä paranisi nykyisestä.

Perusteluksi riittää katsaus tapahtumien kulkuun.

Kymmenen vuotta sitten, Suomen EU-jäsenyyden alkuvuosina, Venäjän kuohunta ja Venäjän huonot suhteet Baltian maihin leimasivat Suomen turvallisuusympäristöä. Saatuaan EU-jäsenyyden Suomi olisi voinut seuraavaksi hakea Naton jäsenyyttä. Ruotsin tapaan maamme kuitenkin määritteli tuolloin linjakseen sotilaalliseen liittoutumattomuuden.

Aluksi keskeinen syy oli se, että Suomessa epäiltiin Yhdysvaltojen halukkuutta ottaa Natoon uusia jäseniä. Tämän vaiheen jälkeen presidentti Bill Clinton julkisti suunnitelmansa Naton laajentumisesta, mutta jätti aluksi avoimeksi, koskisiko suunnitelma myös esimerkiksi Baltian maita.

Naton laajeneminen herätti aluksi ristiriitoja Naton sisällä, erityisesti niitä synnyttivät Baltian maiden ehdokkuus. Joissakin Nato-maissa alettiin suunnitella Suomelle ja Ruotsille – puolustusliiton jäseninä tai sen ulkopuolisina – erityistä vastuuta Viron, Latvian ja Liettuan turvallisuudesta. Tähän Suomi suhtautui pidättyvästi eikä siis tarjonnut joillekin Naton jäsenmaille syytä rajoittaa konkreettista vastuutaan Baltian maiden turvallisuudesta.

Maltillisella politiikalla olemme osaltamme helpottaneet Venäjän tuskaa hyväksyä Naton laajeneminen Baltiaan. Nato –liittolaisille taas on jäänyt vaihtoehdoksi ottaa suoraan konkreettinen vastuu Baltian maiden turvallisuudesta. Tämä kehitys on vasta nyt täydelleen toteutumassa, ja sen juurtumiseen tarvitaan vielä aikaa.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko toteaakin Suomen lähiympäristön vakauden kehittyneen myönteisesti, mihin on vaikuttanut EU:n ja Naton laajeneminen sekä Venäjän muutos.

Suomella puolustusvoimineen taas on jatkuvasti rakentava ja selkeä rooli sekä turvallisuusympäristömme vakauden edistäjänä että EU:n jäsenenä ja Naton rauhankumppanina.

Yhdysvaltojen sitoutuminen Naton kautta Baltian maiden turvallisuuteen luo lähiympäristöömme perustavaa vakautta, joka on syvimmiltään Suomen, Ruotsin, Baltian maiden ja EU:n lisäksi myös Venäjän etu.

Siten ne, jotka Suomessa nyt vaativat EU:n kehittämistä Natoa korvaavaksi ja Yhdysvaltoja Euroopasta pois työntäväksi sotilasliitoksi, heikentävät Suomen turvallisuutta.

Samaan suuntaan olisivat vaikuttaneetmyös ne EU:n tulevaisuuskonventin ehdotukset, jotka olivat johtamassaEU:n sisälle ”ytimeksi” kutsutun maaryhmän muodostumiseen. Suomessakin ennakoitiin tuolloin EU:hun muodostuvan turvallisuuspoliittisen ytimen, ja monet olivat sitä mieltä, että Suomen tulisi liittyä siihen. Viime eduskuntavaalien jälkeen uusi hallitus linjasi, että meidän tulisi aktiivisesti välttää ytimien muodostumista ja pyrkiä kehittämään EU:ta kokonaisuutena.

Tämä tavoite sovitettiin muiden jäsenmaiden tarpeisiin, ja yhteistyön tuloksena se sai tukea hallitusten välisessä konferenssissa. Kuten muistamme, valittu linja herätti Suomessa julkista kritiikkiä, vaikka se hyväksyttiin eduskunnassa yksimielisesti.

Nyt lähes kaikki jäsenmaat ovat mukana kehittämässä EU:n nopean toiminnan kriisinhallintajoukkoja. Se osoittaa, että sekä Suomen että EU:n kannalta on perusteltua kehittää unionia kokonaisuutena.

Suomi on myös korostanut, että sotilaallisia voimavaroja kehitettäessä on vältettävä päällekkäisyyttä Euroopan ja Pohjois-Amerikan sekä EU:n ja Naton välillä.

Maamme on siis viime vuosina osaltaan edistänyt sekä Euroopan sisäistä että yli Atlantin ulottuvaa yhtenäisyyttä oman turvallisuutensa hyväksi – samalla tietäen, että tätä yhtenäisyyttä tarvitsee koko maanosa ja muukin maailma vastattaessa lähivuosikymmenien globaaleihin haasteisiin.

Suomen harjoittaman politiikan ja hyvien naapurisuhteidemme vuoksi turvallisuusympäristömme on kehittynyt tasapainoisen vakauden suuntaan. Meillä ei ole turvallisuusvajetta, ja meillä on tiettyä liikkumavaraa vahvistaa edelleen ympäristömme vakautta oman harkintamme pohjalta.

Turvallisuuspoliittisen selonteon maininta Suomesta sotilaallisesti liittoutumattomana maana kertoo vain sen tosiasian, ettemme ole Naton jäsen - liittokunnan jäsenyyden hakeminen säilyy mahdollisuutena tulevaisuudessakin. Meillä on uskottava kansallinen puolustus. Politiikkamme sisältö on myönteinen kaikkiin suuntiin.

Hyvänä EU:n jäsenenä edistämme osaltamme aktiivisesti unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan hankkeita.

Teemme lujasti työtä Suomen ja myös EU:n ja Venäjän hyvän naapuruuden vahvistamiseksi.

Toimimme hyvän atlanttisen suhteen puolesta. EU:n kehittäminen alueensa puolustuksesta vastaavaksi sotilasliitoksi poistaisi Yhdysvaltojen vastuuta Euroopasta, myös sen pohjoisesta osasta. Se heikentäisi vaivalla ja viisaasti rakennettua oman turvallisuusympäristömme vakautta – kaikkien yhteiseksi vahingoksi.”

Kyl mä silti mieluiten näkisin Suomen Naton jäsenenä, kuten oisin nähnyt jo tuolloin. Oisko vaan kandenu liittyä ja koittaa vaan kertoo miten meillä vaan ei oo muskelia puolustaa muita kuin itteemee eli asettaa lähiliittolaisten avuksi se mitä meitltä irott eli joku pataljoonan kokoinen setti ja USA ja isot hoitaa sit oikeesti? Kyl mä edelleen oon sitä mieltä, että on toimittu, käänteli tätä ihan kui vaan, liian sinisilmäisesti.

 

[kausaliteetti]

Tuossa se Fenceriltä jo tulikin..

Noin 40miljoonaa/vuosi olisi Suomen lisäkulut nykyiseen tasoon nähden. Vertailuksi summan suuruudesta voisi mainita vaikka Osuuspankin arvion siitä, että jos puolet sen asuntolaina-asiakkaista ottaisi heidän tarjoaman 12kk lyhennysvapaan, vapautuisi kulutukseen heidän arvionsa mukaan muistaakseni noin miljardi euroa. Onhan 40miljoonaa paljon - vaan onko sittenkään..

Naton tavoitetaso jäsenmaalle n se mainittu 2% bkt:sta - joka on siis tavoite, ei vaatimus. 2% bkt:sta tavoitteen saavuttaa tällä hetkellä vain muutama jäsen = Suomi olisi nykyisellä, leikatullakin puolustusbudjetilla ihan kelvollista, hyvää keskitasoa Nato-maiden joukossa.

Mitä sitten tulee asevelvollisuuteen/ Suomen omaan armeijaan, niin Naton peruskirja edellyttää jokaisen jäsenen huolehtivan ensisijaisesti ITSE puolustuksestaan. Suomen kohdalla se tarkoittaa kiistatta sitä, että Nato katsoisi huonolla silmällä jos Suomi alkaisi jäsenyyden myötä purkamaan armeijaansa. Asevelvollisuus ei tule Nato-jäsenyyden myötä poistumaan - ei ainakaan niin kauan kuin maailmanpoliittinen tilanne on tämä. Joskushan se toki taas helpottuu - mutta silloin olemme ilman Natoakin (taas) tilanteessa, jossa armeijaa halutaan ajaa Suomessakin alas/ muokata vastaamaan silloin todennäköisiksi arvioituja uhkia.

Nato ei siis tule Suomelle kalliiksi - eikä se missään nimessä uhkaa nykyistä, asevelvollisuuteen perustuvaa puolustusjärjestelmäämme.

Nythän asevelvollisuuden suorittaa kai noin 65% miesikäluokasta. Kestäisikö järjestelmä esim. 15-20% pudotuksen Naton myötä? Jos saataisiin puolet 20-35 miesikäluokasta Nato-reserviin = 15 x 15000 = 225000. Etenkin totaalien ja myös sivarien määrä varmasti lisääntyisi, etenkin jos kansanäänestystä ei järjestettäisi. Totaalithan selviää nykyään pannalla, löytyisikö sivareille paikkoja? Voisivatko palvelusajat olla entisellään?

 

[Cold Will]

"Miten Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsenyyteen? - Ei mitenkään, koska se jo valmistautuu sotaan"
VERKKOUUTISET
7 tuntia ja 51 minuuttia sitten
"Miten Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsenyyteen", kysyy sotahistorioitsija Markku Salomaa ja vastaa: "Ei mitenkään, koska se jo valmistautuu sotaan".

• 
  
  (Kuva: Docendo)
  

- Nato-kansanäänestys olisi virhe, niin kuin se olisi ollut molempien viimesotiemme loppuvaiheessa, kun kansa ei olisi hyväksynyt presidenttimme ja hallituksen neuvottelemaa rauhansopimusta. Näin sanoo Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa.

Hän heittää kirjallaan Puhutaan Natosta kylmää vettä hyväuskoisten niskaan – niiden, jotka haluavat jättää kohtalomme brutaalisti käyttäytyvän naapurivaltiomme saneltavaksi.

Suomi ei nimittäin selviäisi yksin, jos Venäjä haluaisi ryhtyä suojelemaan meitä länsipelossaan, Salomaa antaa ymmärtää. Hän harrastaa jälkiviisautta, ja liki suree Suomella olleen vuosien 1992-1997 aikana hyvä tilaisuus turvata sotilaallinen liittoutuminen länteen olemattomin kolhuin.

Salomaa syyttää suomalaista keskusteluilmapiiriä Naton suhteen hysteeriseksi. Nato-vastustajat ovat hänen mukaansa hallinneet sananvaihtoa, ja vanhaa suomettumisen ilmapiiriä on pidetty elossa: on jääty kuin odottamaan Venäjän hyväksyntää ratkaisullemme.

On sanottu, ettei pidä horjuttaa vakiintuneita oloja. Samalla ei ole tajuttu, että edellä mainittuihin oloihin liittyy se, että naapurimme on käynyt ja käy sotia naapureitaan vastaan miehitystarkoituksin. Yhdistelmä Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja varmistivat Naton saatanallisuuden ja leppoisan välinpitämättömyyden.

- Jos odotamme, että Venäjän johto ensin hyväksyisi Suomen Nato-jäsenyyden, kuten EFTA:n liitännäisjäsenyyden 1961 tai EEC:n vapaakauppasopimuksen 1973, niin se päivä ei koskaan nouse idästä, Salomaa sanoo.

Naton vastustajat suovat Venäjälle eräänlaisen "option" Suomen päätöksiin. Näitä "suomettajia" leimaa amerikkalaisvastaisuus ja usko, että jos emme reagoi Venäjän toimiin, luulemme olevamme suojassa.

Sana "optio" onneton
Salomaan kirjan julkistamistilaisuus oli houkutellut sankan joukon ulkopolitiikan osaajia. Tohtori Jukka Tarkka piti viljalti käytettyä sanaa "optio" onnettomana terminä. Optiollahan tarkoitetaan muissa yhteyksissä lupausta. Nyt sanan käyttö Nato-liturgiassa on onneksi vähentynyt.

Kansanedustaja Pertti Salolainen (kok.) piti pitkään hallitusohjelmissa roikutettuja Nato-lausekkeita turhina, niissä kun on menty lupaamaan, ettei liittymistä toteuta ainakaan "tämän hallituksen/vaalikauden aikana".

Kun muuan epäilijä ehdotteli pohjoismaiden keskinäistä puolustusyhteistyötä Yhdysvaltain suojeluksessa, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) puisteli muutaman sentin verran hitaasti epäuskoisena päätään.

Edellä mainittu epäilijä edusti tilaisuudessa Nato-kriittisyyttä pitämällä sotilasliittoa rauniona. Sen läsnäololla ei ole mitään todellista merkitystä. Hän kuvasi Venäjän nopeaa iskukykyä pelottavan tehokkaaksi verrattuna vaikkapa Suomen kykyyn selvitä liikekannallepanosta tai Yhdysvaltain mukaantulon hitauteen.

Salomaa oli eri mieltä. Ruotsin puolustuskykyä kaikki tuntuivat pitävän surkeana.

Ministeri Jaakko Iloniemi käytti tilaisuudessa lyhyen puheenvuoron. Hän muistutti, että vuonna 1975 Helsingissä laadittuun laajaan sopimukseen sisältyy toteamus, että jokaisella kansakunnalla on lupa ja oikeus itse päättää mahdollisesta liittoutumisestaan. Sopimuksen allekirjoittaja oli muun muassa Neuvostoliitto, mutta mahtaako sopimus enää sitoa ketään?

Intoa ja tietoa
Puhutaan Natosta on selväsanainen mielipidekirja Natoon liittymiseksi. Samalla se on kuitenkin vankka tietokirja Natosta, lähdeviitteet ja liitteet ovat kymmenien sivujen mittaiset.

Kirja ei kaunistele Suomen turvallisuus- ja sotilaspoliittista tilannetta, jota kuitenkin on kehuttu juhlapuheissa löysään tietoon tai kaunomaalailuun nojautuen.

Säästäväisyyden nimissä puolustuskykyämme on ajettu alas vuosikymmeniä. Sotilaat ovat nöyrästi totelleet. Kuitenkin historia kertoo, ettei Suomi ole saanut koskaan sotilaallista tukea kriisitilanteissa – paitsi Natsi-Saksalta. (Tässä yhteydessä ei kannattaisi edes mainita sodissamme käytössä olleita ranskalaisia 1800-luvun tykkejä tai lännestä tulleita vapaaehtoisvoimia). Salomaa näkee, että vain Nato on turvana Euroopalle ja olisi sitä myös Suomelle:

"EU ei ole minkäänlaiseksi turvaksi, koska sillä ei ole tosiasiallisesti yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Se kävi täysin selväksi Georgian sodan aikana 2008, Libyan sisällissodan aikana 2011 ja 2014 käynnistyneen Krimin kriisin aikana. Vaikka EU hyväksyi yhteisen Venäjän strategian 1999, ei sillä ole ollut yhteistä Venäjän politiikkaa. Selväksi on käynyt jo se, että EU:n talouspakotteet eivät ole johtaneet uudelleenarvioihin Kremlissä."

Ei Natoon mennä tuosta vain
Natosta käydään jatkuvaa keskustelua, mitataan kansalaisten mielipiteitä ja perusteellaan sitä, että ei tehdä mitään: "tilanne ei vaadi".

Salomaa syyttää poliittista eliittiämme: se on tarjonnut väritettyä tietoa, Nato on sisäpolitiikan suomettunut väline, mikä on johtanut siihen, että Kremlissä Suomi lasketaan Venäjän etupiiriin etenkin nyt, kun Nato-jäsenyytemme on saatu estettyä.

Vaikka Markku Salomaa on lujasti Natoon liittymisemme kannalla, asia ei ole kovin yksinkertainen. Natolla on 28 jäsenmaata, jotka yhdessä päättävät muun muassa uusista jäsenmaista. Jos Suomi tuntee olevansa ahdingossa ja haluavansa Naton jäsenyyteen ja suojaan, sen liittyminen on jokaisen jäsenmaan vallassa.

Esimerkiksi: kun Kreikka kokee Suomen olevan omalta kannaltaan talouskysymyksissä hankala EU-jäsen, se voi puolestaan ryhtyä hankalaksi Suomen jäsenyyshakemuksen suhteen.

- Ruotsi voi olla liukumassa Natoon ja silloin Suomi jää yksin eikä muita meistä kiinnostuneita enää ole, mikä näkyi, kun Suomi ei päässyt YK:n turvallisuusneuvostoon vaihtuvaksi jäseneksi syksyllä 2012. Luxemburgilla oli ystäviä. On huolestuttava merkki, että presidenttejä tai pääministereitä ei ole kutsuttu Valkoiseen taloon, Salomaa totesi, mutta mainitsi kuitenkin eräänlaisena poikkeuksena Ilkka Kanervan, tämän ollessa ulkoasiainministerinä.

Kirjan esittelytilaisuudessa kansanäänestystä Nato-asiasta ei pidetty mielekkäänä. Kansalla olisi yhtä huonot mahdollisuudet ajatella Suomen etua kuin rauhasta viimesotien lopulla Josif Stalinin kanssa neuvoteltaessa. Tuolloinhan enemmistö piti rauhanehtoja niin julmina, että sotaa olisi vain tullut jatkaa – päinvastoin kuin maamme ylin johto, joka sai rauhan solmittua.

 

[Rauhantekijä]

Netistä: Markku Salomaa on syntynyt Forssassa 1954, käynyt koulunsa Säkylässä ja opiskellut Tampereella ja Helsingissä. Hän on opiskellut Tampereella sekä lehdistöoppia että taloushallintoa. Vuonna 1992 hän väitteli valtiotieteen tohtoriksi Helsingin yliopistossa aiheenaan kansainvälinen politiikka ja poliittinen historia.

Hyvä että yllä artikkelissa on mainittu Salomaan harrastavan nimenomaan jälkiviisautta. 1992 -1997 Suomella olisi ollut hyvä tilaisuus turvata sotilaallinen liittoutuminen länteen olemattomin kolhuin. Yleisestikin tuosta artikkelista saa vaikutelman, että Salomaa antaa sapiskaa Suomen johdolle tekemättä jätetyistä Nato-päätöksistä. Huomionarvoista tässä on se, että hän siis antaa sapiskaa sille johdolle joka oli päättämässä asioista 92-97.
Mitä tahansa asiaa voidaan kritisoida jälkikäteen, mutta tosiasia vaan on se, että päätöksiä tehdään aina sen mukaan mikä on kulloinen tilanne ja sillä siisti. Sen lopputuloksen kanssa sitten eletään, oli se mitä tahansa. Näin on Suomessa nyt tehty.

Haluaisin mielelläni tietää, millä tavoin tohtoriksi väitellyt Salomaa toi näkemyksiään esille -92 tai sen jälkeen jona aikana hän jo varmasti oli Suomen kovimpia kansainvälisen politiikan asiantuntijoita?
Tuona aikana meillä oli Esko Ahon johtama hallitus ja samalla porvarihallitus, jonka muodostivat Keskusta, Kokoomus, RKP ja SKL. 1991 eduskuntavaalien tuloksen perusteella muodostettu hallitus toimi koko vaalikauden 26. huhtikuuta 1991 – 13. huhtikuuta 1995. Ahon hallituksen aikana Suomi liitettiin EU:hun. Kokoonpano oli seuraava: Keskusta 8 ministeriä, Kokoomus 6 ministeriä, RKP 2 ministeriä ja SKL 1 ministeri, yhteensä 17 ministeriä.
Eikö Suomessa ollut silloin yleisesti näkemystä vai eikö ollut kuuntelijoita Natoon liittymisen suhteen? Olisihan tuo hallituksen kokoonpano ollut enemmän oikealle kuin vasemmalle kuitenkin?

Mun mielestäni tuon kirjan arvoa nykypäivän päätöksenteolle vähentää se, että siinä kerrottu aika meni jo. Toivottavasti Salomaakin on tässä rehellinen itselleen ja muulle yleisölle eikä sotke tämän päivän Nato-keskustelua kirjaansa. Se on historiankirja. Voisin minäkin harmitella nyt kun ei aikanaan liitytty, mutta sellainen haihattelu ei tänä päivänä auta. Luotan siihen että nykyinen valtionjohto käyttää ja kuuntelee vastaavia tämänpäivän asiantuntijoita ja tekee valtiota kosekvat päätökset sen pohjalta.

 

[fulcrum]

Intoa ja tietoa
Puhutaan Natosta on selväsanainen mielipidekirja Natoon liittymiseksi. Samalla se on kuitenkin vankka tietokirja Natosta, lähdeviitteet ja liitteet ovat kymmenien sivujen mittaiset.

Kirja ei kaunistele Suomen turvallisuus- ja sotilaspoliittista tilannetta, jota kuitenkin on kehuttu juhlapuheissa löysään tietoon tai kaunomaalailuun nojautuen.

Säästäväisyyden nimissä puolustuskykyämme on ajettu alas vuosikymmeniä. Sotilaat ovat nöyrästi totelleet. Kuitenkin historia kertoo, ettei Suomi ole saanut koskaan sotilaallista tukea kriisitilanteissa – paitsi Natsi-Saksalta. (Tässä yhteydessä ei kannattaisi edes mainita sodissamme käytössä olleita ranskalaisia 1800-luvun tykkejä tai lännestä tulleita vapaaehtoisvoimia).

Salomaa on tässä yksiselitteisesti väärässä. Kv. tilanteen huomioon ottaen talvisodan aikainen materiaali- ja henkilöstöapu oli sekä huomattava että merkittävä.

Salomaa näkee, että vain Nato on turvana Euroopalle ja olisi sitä myös Suomelle:

"EU ei ole minkäänlaiseksi turvaksi, koska sillä ei ole tosiasiallisesti yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Se kävi täysin selväksi Georgian sodan aikana 2008, Libyan sisällissodan aikana 2011 ja 2014 käynnistyneen Krimin kriisin aikana. Vaikka EU hyväksyi yhteisen Venäjän strategian 1999, ei sillä ole ollut yhteistä Venäjän politiikkaa. Selväksi on käynyt jo se, että EU:n talouspakotteet eivät ole johtaneet uudelleenarvioihin Kremlissä."

Salomaan logiikka ontuu, sillä eihän Natokaan tehnyt noissa tilanteissa mitään sen merkittävämpää kuin EU:kaan. Ei niin että luottamukseni EU:hun yhtenäisenä entiteettinä olisi erityisen korkea minullakaan.

Salomaa syyttää poliittista eliittiämme: se on tarjonnut väritettyä tietoa, Nato on sisäpolitiikan suomettunut väline, mikä on johtanut siihen, että Kremlissä Suomi lasketaan Venäjän etupiiriin etenkin nyt, kun Nato-jäsenyytemme on saatu estettyä.

Vaikka Markku Salomaa on lujasti Natoon liittymisemme kannalla, asia ei ole kovin yksinkertainen. Natolla on 28 jäsenmaata, jotka yhdessä päättävät muun muassa uusista jäsenmaista. Jos Suomi tuntee olevansa ahdingossa ja haluavansa Naton jäsenyyteen ja suojaan, sen liittyminen on jokaisen jäsenmaan vallassa.

Esimerkiksi: kun Kreikka kokee Suomen olevan omalta kannaltaan talouskysymyksissä hankala EU-jäsen, se voi puolestaan ryhtyä hankalaksi Suomen jäsenyyshakemuksen suhteen.

Tässä olen samaa mieltä Salomaan kanssa: hän kuitenkin unohtaa, että juuri Naton päätöksentekojärjestelmän vuoksi sinne ei haluta lisää maita jotka potentiaalisesti voisivat ruveta hankaliksi. Juuri tästä syystä olisi vaikeaa tai mahdotonta hakea Naton jäseneksi ellei sillä olisi selkeää kansan tukea. Naton kannalta olisi aivan suuri riski, että seuraavissa vaaleissa suomalaiset äänestäisivät valtaan änkyräkoplan joka rupeaisi torpedoimaan järjestön päätöksentekoa sisältäpäin.

Salomaan argumentointi tuntuu tässäkin aika ristiriitaiselta: Natoon ei kuulemma niin vain mennä, mutta kuitenkin sinne pitäisi mennä heti ilman että mitään kansanäänestyksiä ehtisi järjestää?

- Ruotsi voi olla liukumassa Natoon ja silloin Suomi jää yksin eikä muita meistä kiinnostuneita enää ole, mikä näkyi, kun Suomi ei päässyt YK:n turvallisuusneuvostoon vaihtuvaksi jäseneksi syksyllä 2012. Luxemburgilla oli ystäviä. On huolestuttava merkki, että presidenttejä tai pääministereitä ei ole kutsuttu Valkoiseen taloon, Salomaa totesi, mutta mainitsi kuitenkin eräänlaisena poikkeuksena Ilkka Kanervan, tämän ollessa ulkoasiainministerinä.

Tällä ei ole minkäänlaista merkitystä. Pikemminkin se on merkki siitä ettei USA näe Suomi-suhteita erityisen ongelmallisina, että niitä tarvitsisi ruveta korkealla tasolla säätämään. Yhdysvaltain valtionjohto on kiireistä porukkaa eikä ole yksinkertaisesti järkeä ruveta tuhlaamaan aikaa keskinäiseen seläntaputteluun jos se ei varsinaisesti edistäisi jotain intressiä.

Henry Kissingeriltä kysyttiin takavuosina että koska hän tulee käymään Suomessa? Kissinger vastasi että toivottavasti ei koskaan.

Paljon selkeämpi signaali on ollut että Yhdysvallat on toistuvasti myynyt Suomelle aseistusta joka on sen omallakin mittapuulla modernia, ja jota edes kaikille Nato-maille tai muille avainliittolaisille ei ole myyty.

 

[fulcrum]

Naton laajeneminen herätti aluksi ristiriitoja Naton sisällä, erityisesti niitä synnyttivät Baltian maiden ehdokkuus. Joissakin Nato-maissa alettiin suunnitella Suomelle ja Ruotsille – puolustusliiton jäseninä tai sen ulkopuolisina – erityistä vastuuta Viron, Latvian ja Liettuan turvallisuudesta. Tähän Suomi suhtautui pidättyvästi eikä siis tarjonnut joillekin Naton jäsenmaille syytä rajoittaa konkreettista vastuutaan Baltian maiden turvallisuudesta.

Maltillisella politiikalla olemme osaltamme helpottaneet Venäjän tuskaa hyväksyä Naton laajeneminen Baltiaan. Nato –liittolaisille taas on jäänyt vaihtoehdoksi ottaa suoraan konkreettinen vastuu Baltian maiden turvallisuudesta. Tämä kehitys on vasta nyt täydelleen toteutumassa, ja sen juurtumiseen tarvitaan vielä aikaa.

Volaselta muutamia ihan hyviä pointteja. Niin kauan kuin Suomi ei ole itse Natossa, niin meidän ei missään nimessä tule ottaa minkäänlaisia puolustus- tai edes aluevalvontavastuita Nato-maista. Paitsi että se 'laiskistaisi' varsinaisia Nato-maita huolehtimasta itse omien jäseniensä puolustuksesta, niin se olisi meidän kannaltamme myös täydellinen 'artisti maksaa' -diili: "Joo hoitakaa te vaan meidän puolustus, mutta me ei tietty ruveta puolustamaan teitä".