Suhtautumiseni 80-luvulla Keski- ja Etelä-Amerikassa käytyihin sisällissotiin on hiukan ristiriitaista johtuen lähinnä siitä, että on hyvin hankala pitää kyseisten sotien osapuolia hyvinä. On ymmärrettävää miksi suuri joukko talonpoikia ja köyhiä hakeutui tai ajautui kannattamaan osassa valtioita vasemmistolaisia liikkeitä - se mitä ne tarjosivat oli paljon parempaa kuin se mitä näiden maiden hallitukset heille antoivat. Oikeistodiktatuurit olivat kaikkea muuta kuin puhtoisia, eikä Yhdysvallatkaan ollut moraalisesti juuri sosialistileiriä paremmassa asemassa.
Toisaalta sitten niissä maissa joissa vasemmistolaiset sissiliikkeet pääsivät valtaan tai muulla tapaa sosialistien onnistui päästä hallitsevaan asemaan, paljastui se karu tosiasia, että niiden lupaukset olivat todella kaukana siitä todellisuudesta jonka nämä diktatooriset hallinnot alamaisilleen tarjosivat - epäilemättä suuri joukko talonpoikia ja köyhiä huomasi tulleensa petetyksi viimeistään siinä vaiheessa kun neuvostoyhteiskunta romahti ja miljoonien avut ulkomailta lakkasivat saapumasta maahan (toki tästä avusta huomattava osa päätyi eliitin huvituksiin).
Alustus huomioiden v. 2005 valmistunut
Voces Inocentes (Viattomat äänet) kuvaa oivallisesti yhtä episodia El Salvadorin sisällissodasta - siitä missä välikädessä köyhän slummin asukkaat olivat joutuessaan konkreettisesti häilyvien rintamalinjojen välille ja samalla hallituksen ja sissien pelinappulaksi. Elokuva nähdään lasten silmin, kuinka he elivtä epävarmuudessa, pelossa ja hatarassa toivossa odottaen samalla 12-vuotis päivää, jolloin asevoimat värväsi (köyhien) lapsia joukkoihinsa sotimaan sissejä vastaan. Mutta eivtä nämä sissit olleet sen parempia, samalla tapaa heidän riveissä taisteli lapsia ja nuoria - tuskin kaikki todellisuudessa vapaaehtoisesti ideologian palo silmissä.
Minulla on omia (hataraksi käyneitä) muistikuvia 80-luvun sodista kyseisessä maailmankolkassa. Nicaraguan sisällissota, jossa samalla sosialistinen leiri ja länsi ottivat yhteen, El Salvadorin sisällissota jäi tuolloin sen jalkoihin mutta ei sitäkään voinut ohittaa. Nuorelle vladille ne olivat aikoja, jolloin kylvettiin siemen maaperään, jota nyt
niitän.
Niitä sotilaita ja sissejä (tai mitä nimitystä heistä nyt käyttääkään) on vaikea syyttää rikoksistaan, joihin he sodissa syyllistyivät - he olivat köyhinä vain välineitä kummallakin puolella, välineitä toteuttamaan taustalla toimivien tahojen ja hallintojen sekä sissikomentajien omia pyrkimyksiä. Eivät he syyttömiä olleet, mutta oliko heillä loppujen lopuksi mahdollisuutta muuhun? Tuskin - on helppoa moralisoida täältä (toistaiseksi) turvallisesta Pohjolasta.
Ja kuitenkin tässäkin elokuvassa köyhät näkivät toivon Yhdysvalloissa ja kymmenin tuhansin - koko manner huomioiden miljoonin - heitä pakenikin Yhdysvaltoihin vapauteen sen sijaan, että olisivat jääneet kotiseudulle taisteluiden jalkoihin tai myöhemmin ideologian pauloihin. Ehdottomasti katsottava leffa, joka on draman ja sodan sekoitus - siksi tässä säikeessä.
vlad
