Keskustelua sotaelokuvista

[JR49]

Tässä muuten yksi kaikkien aikojen paskimmista Hollywoodin suuren luokan sotaleffoista. Battle of the Bulge vuodelta 1965. Sakujen Tigerit ovat M47 Pattoneita ja M24 Chaffeet puolestaan ovat olevinaan Shermaneja. Ja typeryyden kruunaa se, että lopputaistelu on kuvattu jossain Espanjan hiekkatasangolla. Ja maiseman pitäisi muistuttaa talvisia Ardenneja !

Juuri näin. Vastaavia on liian paljon. Shermanit esittävät hakaristeillä merkattuina saksalaisia, tai saksalaisten jalkaväellä on hakaristi käsivarressa... Tai sitten täm 50-luvun monissa leffoissa nähty pateettisuus.
Minun mielestäni yleisesti ottaen piti mennä 90-luvun lopulle, ennen kuin realistisuus astui kehiin. Ja silloinkin vain ison rahan tuotannoissa.
Minua vaan kerta kaikkiaan vituttaa, jos kk ei ole siltä vuodelta jne...

 

[miheikki]

Katsoin viikolla elokuvan Fury http://www.imdb.com/title/tt2713180/ . Näyttäviä panssariammusten läpäisyjä. Mutta se lopputaistelu. Liikuntakyvytön tankki pistää lihoiksi SS- pataljoonan. Jonossa hyökätään pitkin tietä......... olkoon.

 

[Bushmaster]

tämä ei nyt suorainen/täysverinen sotaelokuva ole mutta tässä leffassa tapellaan kuitenkin niin maan perusteellisesti ja "aitoon" Sci-Fi tyyliin että voin suositella lämpimästi...



Jupiter Ascending Official Trailer #3 (2015) - Channing Tatum, MIla Kunis Movie HD

 

[tulikomento]

Tuon aiemmin mainitun totaalisen paskan Battle of the Bulgen AINOA oikeasti hyvä kohtaus on se, jossa Werhmachtin panssarimiehet laulavat "Das Panzerliediä".

https://en.wikipedia.org/wiki/Panzerlied

 

[vlad]

Minua raivostuttaa aivan valtavasti, jos sotaelokuva ei ole realistinen. Kyse on kuitenkin siis ihmisen tappamisesta, ja jotenkin en osaa ottaa sitä hommaa epärealistisen viihteen kannalta.
Olen iän kaiken armeijan käymisen jälkeen katsonut sotaelokuvia vain ja ainoastaan realismin kannalta. Pelastakaa sotamies Ryan oli ensimmäinen, jossa päästiin edes lähelle vaatimuksiani.
Oikeasti katson sotaelokuvia sillä asenteella, että en olisi toiminut noin, ei noita aseita silloin ollut, huono tuliasema jne,

Kävin muuten viikonloppuna ensimmäistä kertaa Rakuunamuseossa Lappeenrannassa. Olin positiivisesti yllättynyt, kun Talvisodan taistelijaa kuvaavalla nukella ei ollut suujarrullista Suomi-koopeetä....

Voiko täysin realistista sotaelokuvaa edes tehdä? Siis, että kaiken tunteen ja toiminnan tasolla päästäisi siihen realistisuuteen? Mielestäni ei, mutta edellinen ei tarkoita sitä etteikö siihen pitäisi pyrkiä.

Minua ärsyttää eniten realistisuuteen tai historiallisten tapahtumien mahdollisimman autenttiseen kuvaamiseen pyrkivien sotaelokuvien kohdalla se jos merkittävällä tavalla aseistus ja ulkoiset tekijät eivät vastaa todellisuutta. Panssarikenraali Patton (nimiroolissa oivallinen George C. Scott) on oivallinen henkilökuvaus kyseisestä legendaarisesta kenraalista mutta muuten oivallisen elokuvan vesittää hyvin merkittävällä tavalla elokuvassa esiintyvä kalusto, jota ei edes vähäisessä määrin (maalamista hiekanväriseksi en laske lukuun) ei pyritty muokkamaan vastaamaan esikuviaan. Olisin saanut olennaisesti enemmän irti tästä elokuvasta jos näissä seikoissa olisi myös pyritty autentisuuteen edes auttavalla tavalla. Nykyään ehkäpä hiukan enemmän kiinnitetään huomiota siihen, että ulkoiset tekijät vastaavat edes jollain tasolla todellisuutta - toisaalta sitten muuten elokuvien taso voi heitellä kovinkin paljon ja joukkoon mahtuu kohtuullisen paljon melkoisia hutilaukauksia (kuten venäläisen Fedor Bondarchukin v. 2013 filmaama Stalingrad - ketjussa käsiteltyä Furya en ole nähnyt, joten en ryhdy ruotimaan sen tasoa/tasottomuutta).

Mitä tulee sitten muuhun autenttisuuteen, kuten tuliasemiin ja toimintaan taistelussa - näissä ei ikävä kyllä ole mahdollista edes päästä lähelle realismia ja toisekseen, mikä edes on realismia? Tietyissä tilanteissa taiteellinen ja elokuvallinen vaikutus ratkaisee sen kuinka on toimittava, ja toisaalta on sitten myös huomioitava se, että todellisuudessa aina ei ole mahdollista edes päästä siihen parhaimpaan mahdolliseen tuliasemaan tms. vaan joudutaan syystä tai toisesta valitsemaan se toiseksi tai kolmanneksi paras tuliasema - joten näihin tekijöihin en kiinnittäisi niin kauheasti huomiota jos leffan yleisilme ja elokuvan eri toimintojen taso on riittävän hyvällä ja vakaalla pohjalla ja elokuvan yleisilme on uskottavanoloinen.

On tunnustettava etten ole suurimpia Pelastakaa sotamies Ryan -leffan faneja, sen alku oli loistava - maihinnousukohtaus on parasta mahdollista sotadraamaa (sotakuvausta) mutta loppua kohden elokuvan taso hiipui, muutamia loistavia poikkeuksellisia hetkiä lukuunottamatta. Uphamin toiminta, jossa pelkuruudella on merkittävä rooli, on kiehtovaa kuvausta ja tämä henkilöön menevä kuvaus on inhimillisellä tasolla voimakkaampaa mitä lopun taistelun/sodan kuvaus. Ja tapahtumaketjua täydentää lopulta Uphamin toiminta tilanteessa, jossa "peli oli ratkaistu" - hän päätyy ratkaisuun, jossa ampuu saksalaisen, jonka mahdollinen todistus olisi saattanut Uphamin äärimmäisen huonoon valoon ja tuonut tietoon hänen pelkuruutensa. Tappaminen tässä tilanteessa oli eettisesti tuomittava teko, mutta ehdottoman ymmärrettävä - jos olisin ollut Uphamin housuissa ja "hetkeä" aiemmin ollut suuren luokan pelkuri, niin valintani olisi ollut mitä suurimmalla todennäköisyydellä sama ja olisin tappanut ainoan todistajan.

vlad.

 

[Honcho]

Minun mielestäni yleisesti ottaen piti mennä 90-luvun lopulle, ennen kuin realistisuus astui kehiin. Ja silloinkin vain ison rahan tuotannoissa.

70-luvulla tehtiin hyviä "kokonaiskuvauksia" erilaisista operaatioista. Esim. Bridge Too Far ja Tora! Tora! Tora! ovat sellaisen tason tarkastelulla mielestäni hyviä ja realistisiakin, esim. vastustajia ei (vielä) ole tarpeen kuvata epähistoriallisen hulluiksi natseiksi/japseiksi ja vastapuolen näkökulma on täydellä painotuksella myös mukana.

Nykypäivänä taistelukentän olojen henkilökohtainen kuvaus realistisesti on yleistä, mutta kokonaiskuva usein epähistoriallinen ja kovasti anakronistisessa hengessä haetaan vimmaisesti perusteluja miksi kaikki tehty oli oikein ja hienoa, etenkin jenkkileffoissa.

Viime mainitun osalta Big Red One oli muuten osuvan kieli poskessa oleva jenkkituotanto.

 

[tulikomento]

Sota- ja varustepornon ystäville sitä ihteään:

Pätkä 50-luvun puolivälissä valmistuneesta tsekkoslovakialaisesta sotaelokuvasta "Tankova Brigada". Elokuva on ajankohdalle tyypillistä kommaripropagandaa alusta loppuun, mutta pelkästään massiiviset sotakohtaukset ja aito kalusto nostavat pätkän arvoa. Ostin omani muutama vuosi takaperin Prahasta ja dvd:llä tulee mukana englanninkieliset tekstit.

 

[Sardaukar]

70-luvulla tehtiin hyviä "kokonaiskuvauksia" erilaisista operaatioista. Esim. Bridge Too Far ja Tora! Tora! Tora! ovat sellaisen tason tarkastelulla mielestäni hyviä ja realistisiakin, esim. vastustajia ei (vielä) ole tarpeen kuvata epähistoriallisen hulluiksi natseiksi/japseiksi ja vastapuolen näkökulma on täydellä painotuksella myös mukana.

Nykypäivänä taistelukentän olojen henkilökohtainen kuvaus realistisesti on yleistä, mutta kokonaiskuva usein epähistoriallinen ja kovasti anakronistisessa hengessä haetaan vimmaisesti perusteluja miksi kaikki tehty oli oikein ja hienoa, etenkin jenkkileffoissa.

Viime mainitun osalta Big Red One oli muuten osuvan kieli poskessa oleva jenkkituotanto.

Kyllähän elokuvat The Longest Day, A Bridge Too Far ja Tora! Tora! Tora! ovat kestäneet ajan hammasta aivan loistavasti ja ovet niin kalustoltaan kuin tapahtumiltaan hyvin historiallisia ja realistisia. Pitää varmaan katsoa Tora! Tora! Tora kohta uudestaan

 

[vlad]

Pohjois-Irlanti teemaan liittyen pitänee mainita "Bloody Sunday".

http://www.imdb.com/title/tt0280491/?ref_=nm_flmg_act_34

https://en.wikipedia.org/wiki/Bloody_Sunday_(1972)

Kuvaa todella pätevästi tammikuun 30. päivänä 1972 Londonderryssä järjestettyä kansalaisoikeusliikkeen protestimarssia, joka muuttuu onnettomien sattumusten ja väärinymmärrysten myötä verilöylyksi brittilaskuvarjojääkäreiden avatessa tulen. Hermoilu ja sekava tilannekuva on huono yhdistelmä.

Viimein tuli katsottua tämä Paul Greengrassin Bloody Sunday.

Elokuvan perusteella voi sanoa, että tuolloin Londonderryssä kaikki meni pieleen useamman epäonnisen tapahtuman seurauksena, toki tapahtuneeseen kohtalainen syy oli sillä asenteella jolla laskuvarjojoukot laitettiin suorittamaan tehtävää eli jos sotilaiden väittämä pitää paikkansa, jossa heitä kannustettiin "hommaamaan muutama tappo" mahdollistaa jo omalta osaltaan tällaisen tapahtuman ja kun tähän sitten yhdistetään hermoilu, sekava tilannekuva ja provosoituminen kivienheittelyyn niin saatiin mahdollisimman huono lopputulos alueen siviileiden kannalta mutta myös Britannian hallituksen kannalta - kuten elokuvassa todettiin, se oli merkittävin voitto IRA:lle siihen saakka. Ja kyllä, sitä se oli, koska se väistämättä näkyi sen saamassa kannatuksessa ja vastaavasti vähensi omalta osaltaan halukkuutta saavuttaa neuvottelutulos rauhanomaisin keinoin. Toisaalta ilman veristä sunnuntaitakin tapahtumat Pohjois-Irlannissa olisivat voineet edetä siihen mihin ne sittemmin etenivät eli tässä suhteessa ei ehkäpä pidä liiaksi korostaa yhden tapahtuman merkitystä.

Elokuva itsessään oli hyvin maanläheisesti kuvattu, eikä siinä pyritty luomaan kenestäkään puhtoista sankaria - jopa Ivan Cooperin hahmossa oli omaa traagisuutta eikä hän ollut mikään "kiiltokuvapoju" vaikka aatteensa ammensikin Gandhilta ja Kingiltä. Laskuvarjojoukot olivat ehkäpä yksiulotteisemmin kuvattuja, pl. sitten operaation johto, jonka kuvaukseen saatiin varsin hyvin mahdutettua se tunnelma ja tietty epävarmuus, suunnitelma oli (olevinaan) hyvä mutta tapahtumien edetessä alkoi näkyä entistä vahvemmin siltä, että kaikki ei mene kuten on suunniteltu - pitäisi saada pidätyksiä ja käyttää mahdollisimman vähäistä voimaa - tulos oli toistakymmentä kuollutta. Paine ja ristiriita on epäilemättä tuolloin ollut kohtalainen ja kun haluttiin niitä pidätyksiä ja kun kentältä kantautui viestejä ongelmista niin halu antaa lupa voimankäytölle kasvoi ja luvan antaminen oli inhimillistä. Tänä päivänä Briteissä saatettaisi käyttää enemmän harkintaa, ja ehkäpä juuri noiden aikojen oppien myötä - mutta tuolloin elettiin vuotta 1972 eikä 2015.

Kaikki vaan alkoi mennä vituiksi kun "tuli seis" -komentoa ei noudatettu vaan ammunta jatkui ja kohteeksi saattoi valikoitua kuka tahansa.

Kaikkiaan oivallinen elokuva vaikka kyse ei varsinaisesta sotaelokuvasta olekaan niin aikakauden teeman mukaisesti sopii kyllä tähän ketjuun, tuolloin Pohjois-Irlannissa oltiin niin lähellä sisällissotaa kuin olla ja saattaa.

vlad.

 

[Umkhonto]

Katsoin viikolla elokuvan Fury http://www.imdb.com/title/tt2713180/ . Näyttäviä panssariammusten läpäisyjä. Mutta se lopputaistelu. Liikuntakyvytön tankki pistää lihoiksi SS- pataljoonan. Jonossa hyökätään pitkin tietä......... olkoon.

Minäkin katsoin tuon tänään Viaplaysta. Ihan OK pätkä vaikken mitään panssariaselajista ymmärräkään. Mutta "loppusota" oli kyllä aika scheissea.

 

[vlad]

Luke Moranin Boys of Abu Ghraib ei välttämättä elokuvana nouse keskitason yläpuolelle, mielenkiintoinen se on kuitenkin sotaelokuvana ympäristönsä ja Abu Ghraibin tapahtumien tarkastelun suhteen - kuitenkaan mihinkään todelliseen mässäilyyn elokuvassa ei ryhdytä eli niitä Abu Ghraibin kidutusskandaalin synkeimpiä kuvia ei uudelleen tuoda elokuvakerronnallisesti julki - sen sijaan viitteinä ja pieninä tekoina tapahtumat tulevat esille ja kuvauksesta välittyy se millainen vainoharhaisuus yhteisössä vallitsi ja millaisiin toimiin (itseään kunniallisina) pitäneet sotilaat ajautuivat kun teoille saatiin näennäinen oikeutus terrorismin vastaisen sodan myötä.

Tietyssä mielessä ihan hyvä ettei niitä brutaaleimpia tapahtumia suoraan kuvien muodossa tuotu esille elokuvassa, toisaalta ongelmana näen sitten sen, että nähdyn elokuvan perusteella - jollei loppua oteta lukuun - ihmisille voi muodostua elokuvan kerronnan myötä hiuman vinoutunut näkemys tapahtumista ja joku voi jopa pitää tapahtumasarjaa liian suuren kohun saaneena, vaikka sen jälkeen onkin käsitelty CIA:n vankilentoja, kidutuskeskuksia ulkomailla, Guantanamoa entistä intensiivisemmin, samoin Bagramin tapahtumia Afganistanissa tms. Eli aiheeseen perehtyneempi ymmärtää ja tiedostaa sen mistä oli kyse ja mihin sotilaat (eivätkä kaikki edes olleet sotilaita vaan Abu Ghraibissa kolmannes henkilökunnasta oli "siviileitä" ja hekin osallistuivat kuulusteluihin vailla varsinaista osaamista) lopulta syyllistyivät.

Elokuvan katsottuani piti lueskelle ja kerrata uudelleen Abu Ghraibin tapahtumia, etenkin kiinnosti jälkiselvittely ja se kuinka tuomion saaneet sotilaat tapahtuneeseen suhtautuivat, esim. useammassa kuvassa esiintynyt Lynndie England totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa v. 2009 ettei hän kadu Abu Ghraibissa tekemiään sotarikoksia ja että hänen tekemänsä rikokset olivat tilanteeseen nähden oikeutettuja ja välttämättömiä. Jos jätetään huomiotta Janis Karpinskin erottaminen tapauksen seurauksena niin tuolloin Abu Ghraibissa palvelleen Canyon Porterin mukaan:

"Todistajanlausuntoni yhteydessä minulle näytettiin kuvia Abu Ghraibista ja ne olivat todella sairaita. Jälkeenjäänyt mies kierimässä omassa ulosteessaan… valotikkuja jonkun irakilaisen miehen peräaukossa… amerikkalainen sotilas esittää harrastavansa seksiä kuolleen vuohen kanssa… avattu ruumispussi ja kuollut irakilainen, jonka vieressä poseerataan peukut pystyssä…

Charles Graner -niminen sotilas näytti julkisuuteen vuotaneissa kuvissa kaikista pahimmalta, joten hän sai kovimman rangaistuksen. Hänestä tehtiin syntipukki.

Granerin esimies Ivan ’Chip’ Fredrick todisti Graneria vastaan. Tosiasiassa Fredrick oli isompi tekijä kuin Graner ja lisäksi vastuussa alaisistaan. Fredrick esiintyi kaikista pahimmissa kuvissa, mutta nämä kuvat eivät päässeet julkisuuteen. Ne katosivat.

Rangaistukset määräytyivät suhteessa julkisuuteen päässeiden kuvien sokeeraavuuteen, eivät todellisiin tapahtumiin. Tunsin sääliä paria typerämpää sotilasta kohtaa. He olivat farmareita jostakin Länsi-Virginian perukoilta. He saivat kohtuuttoman kovat rangaistukset verrattuna korkea-arvoisempien sotilaiden rikoksiin." (linkki: http://uusi.voima.fi/blog/arkisto-voima/canyon-porter/)

Eli näyttää siltä, että tässäkin tapauksessa vastuulliset (ja osalliset) selvisivät ilman suurempia ongelmia, sen sijaan se suorittava porras joutui kärsimään eniten. Ja kenties heitä oli ohjeistettu nöyryyttämään vankeja ja tekemään vankien elämästä vaikeaa, jotta nämä murtuisivat nopeammin ja tunnustaisivat - ihan mitä tahansa.

Kokonaisuudessaan keskinkertainen elokuva mielenkiintoisesta aiheesta, aiheesta olisi varmasti saanut enemmänkin irti - monella tapaa, joko tekemällä siitä vieläkin shokeeravamman tai rakentamalla siitä tuomalla enemmän moraalista ulottuvuutta yhdistettynä siihen kuinka ihminen on saatavissa tekemään tekoja joita aiemmin on pitänyt vastenmielisinä ja jopa julmina ja ehdottoman tuomittavina. Oikeassa - tai väärässä - ympäristössä ns. "oikeamielinenkin" voi sortua ja alentua moraalisesti tuomittaviin tekoihin. Ja aina löytyy ihmisiä joiden kynnys on niin matalalla, että ei tarvita paljoa, että he tekevät tekoja perustellen teot itselleen moraalisesti oikeutettuna esim. osana sodankäyntiä. Ja jälleen kerran sitä itse tulee miettineeksi, että kun tuomitsee nämä teot niin pyrkiikö sitä korottamaan itsensä näiden sotilaiden (ja siviileiden) yläpuolelle vai olisiko mahdollista, että lopulta omalla kohdalla se raja on yhtä häilyvä...

vlad.

 

[tulikomento]

Olipas kerrassaan yököttävää sontaa tämä George Lucasin muutaman vuoden takainen ilmasotaspektaakkeli "Red Tails."

Tarinaa kertoo mustien hävittäjälentäjien vaiheista US Army Air Forcen palveluksessa WW2:ssa. Tarinahan on jo aiemmin käsitelty 90-luvulla ilmestyneessä pienen budjetin sotaleffassa "Tuskegee Airmen" joka onkin huomattavasti tätä parempi.

Red Tailsista minulla ei ole MITÄÄN hyvää sanottavaa. Ihan kuin olisi katsellut tietokonepeliä. Pelkkää tietokoneella väännettyä grafiikkaa alusta loppuun. Ilmataistelut ovat kuin suoraan Tähtien Sodasta, sillä mistään fysiikkamallinnuksesta ei ole tietoakaan.

Henkilöhahmot ovat pahvinohuita ja mitäänsanomattomia pakollisine ihmissuhdekuvioineen. No, onhan mukana tietenkin se mystinen pääpahis, Luftwaffen ässä nimeltä "Pretty Boy." Tämä on tietysti sinisilmäisen ja vaaleatukkaisen arjalaisgermaanin esikuva. Tietysti tämä häijy natsi sitten ammuskelee jenkkipoikia alas niin kauan kunnes koittaa se klassinen lopputaistelu, jossa P-51 Mustang ja Me 262 ottavat mittaa toisistaa. "Ilmataistelu" on kaikessa irvokkuudessaan yököttävä, sillä suihkukoneen 30mm tykit tekevät Mustangiin millin reikiä kun taas P-51:n 50.Cal -kookoot tekevät 262:n pelteihin nyrkinmentäviä reikiä.

Täyttä paskaa. Ei mulla muuta.

 

[JR49]

Olipas kerrassaan yököttävää sontaa tämä George Lucasin muutaman vuoden takainen ilmasotaspektaakkeli "Red Tails."

Tarinaa kertoo mustien hävittäjälentäjien vaiheista US Army Air Forcen palveluksessa WW2:ssa. Tarinahan on jo aiemmin käsitelty 90-luvulla ilmestyneessä pienen budjetin sotaleffassa "Tuskegee Airmen" joka onkin huomattavasti tätä parempi.

Red Tailsista minulla ei ole MITÄÄN hyvää sanottavaa. Ihan kuin olisi katsellut tietokonepeliä. Pelkkää tietokoneella väännettyä grafiikkaa alusta loppuun. Ilmataistelut ovat kuin suoraan Tähtien Sodasta, sillä mistään fysiikkamallinnuksesta ei ole tietoakaan.

Henkilöhahmot ovat pahvinohuita ja mitäänsanomattomia pakollisine ihmissuhdekuvioineen. No, onhan mukana tietenkin se mystinen pääpahis, Luftwaffen ässä nimeltä "Pretty Boy." Tämä on tietysti sinisilmäisen ja vaaleatukkaisen arjalaisgermaanin esikuva. Tietysti tämä häijy natsi sitten ammuskelee jenkkipoikia alas niin kauan kunnes koittaa se klassinen lopputaistelu, jossa P-51 Mustang ja Me 262 ottavat mittaa toisistaa. "Ilmataistelu" on kaikessa irvokkuudessaan yököttävä, sillä suihkukoneen 30mm tykit tekevät Mustangiin millin reikiä kun taas P-51:n 12,5 mm kookoot tekevät 262:n pelteihin nyrkinmentäviä reikiä.

Täyttä paskaa. Ei mulla muuta.

Katso liite: 6724

Tuohon ei ole mitään lisättävää.
Amen.

 

[vehamala]

Kun tässä langassa on aiemmin mainittu Yamato, niin mikäli merisodankäynti kiinnostaa, kannattaa hakea Youtuubista Battlefield I, the Battle of Leyte Gulf, parts 1 and 2.
Ei ole varsinaisesti elokuva ja on ehkä vähän pitkä, luentomainen ja jäykkä esitys, mutta kuvaa mielestäni hyvin useita merisodan eri elementtejä WWII:n aikana.
Ja olihan Leytenlahden taistelu tähän asti historian suurin, ainakin osallistuneiden alusten tonniston ja lentokoneiden lukumäärän perusteella eikä taida suurempaa tullakaan.
Ratkaisi osaltaan myös Japanin "imperiumin" kohtalon.

 

[Mikoyan]

Olipas kerrassaan yököttävää sontaa tämä George Lucasin muutaman vuoden takainen ilmasotaspektaakkeli "Red Tails."

Tarinaa kertoo mustien hävittäjälentäjien vaiheista US Army Air Forcen palveluksessa WW2:ssa. Tarinahan on jo aiemmin käsitelty 90-luvulla ilmestyneessä pienen budjetin sotaleffassa "Tuskegee Airmen" joka onkin huomattavasti tätä parempi.

Red Tailsista minulla ei ole MITÄÄN hyvää sanottavaa. Ihan kuin olisi katsellut tietokonepeliä. Pelkkää tietokoneella väännettyä grafiikkaa alusta loppuun. Ilmataistelut ovat kuin suoraan Tähtien Sodasta, sillä mistään fysiikkamallinnuksesta ei ole tietoakaan.

Henkilöhahmot ovat pahvinohuita ja mitäänsanomattomia pakollisine ihmissuhdekuvioineen. No, onhan mukana tietenkin se mystinen pääpahis, Luftwaffen ässä nimeltä "Pretty Boy." Tämä on tietysti sinisilmäisen ja vaaleatukkaisen arjalaisgermaanin esikuva. Tietysti tämä häijy natsi sitten ammuskelee jenkkipoikia alas niin kauan kunnes koittaa se klassinen lopputaistelu, jossa P-51 Mustang ja Me 262 ottavat mittaa toisistaa. "Ilmataistelu" on kaikessa irvokkuudessaan yököttävä, sillä suihkukoneen 30mm tykit tekevät Mustangiin millin reikiä kun taas P-51:n 12,5 mm kookoot tekevät 262:n pelteihin nyrkinmentäviä reikiä.

Täyttä paskaa. Ei mulla muuta.

Katso liite: 6724

Leffan tekijät matkii toistensa tekemisiä jatkuvasti. Menestynyt kohtaus toistetaan uudemmassa elokuvassa. Jostain syystä uusimmat sotaelokuvat/sarjat, joissa on kohtaus B17-koneen alasampumisesta, niin se on jotenkin liian samankaltainen, jossa näytetään miten koneen moottorit syttyy tuleen ja miehistö ottaa osumaa koneen sisätiloissa ja siinä sivussa veri roiskuu seinille, hieman ennen koneen putoamista. Kasari-animaatio Heavy Metalissa tuo kohtaus menee justiin tuolla samalla kaavalla:

 

[crane]

Tuohon ei ole mitään lisättävää.
Amen.

Olemme kyllä harvinaisen yhtämielisiä. Täyttä paskaa koko leffa

 

[Sarek1]

Olemme kyllä harvinaisen yhtämielisiä. Täyttä paskaa koko leffa

No, "Punahännät" edustaa tyypillistä good vs evil, our heroes in the front ja good old US of A -propagandagenreä, joka on tarkoitettu nostattamaan kansallista taisteluhenkeä. Vähän samanlainen viihteellinen kevytpureskelu kuin vaikkapa Independence day.

Tämä kertoo olennaisen:

 

[tulikomento]

Kokoda on australialainen pienen budjetin sotaelokuva vuodelta 2006 ja se sijoittuu Uuden-Guinean taisteluihin kesällä 1942.

Japani vyöryy päälle vähän joka suunnalla mutta australialaiset ovat päättäneet, etteivät he jää odottamaan japanilaisten invaasiota. Tarkoitus on pysäyttää eteneminen vaikeakulkuisessa Papua-Uuden-Guinean viidakkomaastossa. Tästä seuraa klassista viidakkosodankäynnin kuvausta. Miestä kaatuu surkean ilmaston ja trooppisten sairauksien takia siinä kuin vihollistulessakin. Taistelut ovat kohtaamistaisteluita pienen kinttupolun omistuksesta keskellä ei mitään. Kuitenkin tuon poluntapaisen omistajaksi jäävä taho joko onnistuu pelastamaan Australian, tai saa mainiot hyökkäysasemat invaasiolle.

Rajallisen budjetin takia mitään suuren luokan spektaakkelia oli turha odottaakaan. Leffan keskiössä kuvataan suunnilleen yhden joukkueen sotimista. Japanilaiset kuvataan persoonattomina, joskin kykenevinä ja taitavina vihollisina. Australialaiset ovat puolestaan hätäisesti koulutettuja ja kehnosti varustettuja. Hammasta purraan, mutta japseille annetaan turpiin.

Ajoittain tunnelma on mukavan tiivis ja sotakuvauksissa on samanlaista menoa kuin vaikkapa Oliver Stonen Platoonissa. Kaiken kaikkiaan ihan katsottavaa tasoa oleva sotaelokuva harvinaisesta ja takuulla aiemmin tuntemattomasta aiheesta. Arvosanaksi lätkäistään vaikka 6,5 / 10.

 

[Lone Soldier]

Itse pidin leffasta, ja muistaakseni vielä tuossa on juuri se mielenkiintoinen aspekti, että aussien päävoima on tappelemassa afrikassa, joten arpa jäi huonosti koulutetuille reserveille ja "viikonloppu soltuille" nuorille pojille jotka tekivät sen mitä meillä ne nuoret pojat tekivät talvisodassa.

 

[viesti-timo]

Tell Spring Not To Come This Year löytyi Netflixistä. Dokumentti Afghanistanin miehistä jotka eivät pakene älypuhelimet kourassa vaan eivät näe muuta vaihtoehtoa kuin taistella. Aina palkkaa ei tule eikä olot muutenkaan ole kummoiset mutta periksi ei anneta.

Jäi mieleen jonkun sotilaan kommentti "Taliban on paskaa, USA on pahempaa paskaa ja meidän omat poliitikot kaikista pahimipia, mutta teen tätä kansani vuoksi" Ihan hyvä dokkari ja antoi uskoa että ehkä tuoltakin maailmankolkasta tulee myös kunnon ihmisiä vaikka niistä ei ikinä puhutakaan.