Kirjat

[Loyd]

Hruštšev muistelee(1970).
Kirjan toimittaja on Strobe Talbott, josta tuli myöhemmin yhdysvaltain ulkoministeri.


Länteen saatiin nippu käsin kirjoitettuja liuskoja joiden alkuperää aluksi epäiltiin. Kirjoittajaksi varmistui hrustsev.


Kirja antaa hyvän kuvan siitä kuinka neuvostoliitossa tehtiin päätöksiä. Hrustsev pistää paljon virheistä stalinin piikkiin mikä varmaan onkin lähellä totuutta.


Kuten toimittaja varoittaa, muistelmien tekijät kaunistelevat asioita. Hän hieman vähättelee osuuttaan Ukrainan puhdistuksiin. Lisäksi hän unohtaa olleensa päävastuussa ukrainan venäläistämisessä. Mielenkiintoinen linkki nykyiseen ukrainan kriisiin. Hrustsevin kepposten takia siellä on venäläisvähemmistö.


Jo tuolloin hän kuvaa rehellisesti talvisotaa ja sanoo että neuvostoliitto aloitti sen ja turpiin tuli. Kansalle kerrottiiin muuta. Miksihän asia kiellettiin vielä pitkään siellä?


Hyvänä asiana voi sanoa, että oli ahkera käytännön mies joka siksi eteni urallaan. Kaikki työtoverit teloitettiin. Hrustsev ei tuonut itseään liian esille (eikä ehkä edes ollut liian välkky) , siksi säilyi hengissä stalinin puhdistuksissa. Mielenkiintoisia yksityiskohtia: budjonny ei enää ymmärtänyt mitään sodasta koska oli niin vanha, mehlis oli tomppeli.


Tätä hän ei kerro, mutta näen rivien välistä kuinka pääsi stalinin suosioon: hän opiskeli samassa teknisessä opistossa kuin stalinin vaimo. Hrutsev piti k.o. henkilön ollessa paikalla tiukasti kiinni stalinin linjasta pienimmissäkin asioissa (muut eivät tienneet naisen taustaa).


Huippukohta uralla oli moskovan metron rakentaminen. Aiemmat poliittiset johtajat eivät osanneet hommaa hoitaa. Hrustsev oli kaivosmies Donbassista ukrainasta. Hän näki suoraan kuinka homma pitää hoitaa. Hän kutsui kaivosmiehet ukrainasta apuun ja homma alkoi edistyä. Lisäksi sai ajettua ratkaisevan päätöksen: ei hissiä vaan liukuportaat.


Kirja on vasta puolessa välissä. Mielenkiintoista luettavaa.

 

[baikal]

Mielenkiintoisia yksityiskohtia: budjonny ei enää ymmärtänyt mitään sodasta koska oli niin vanha, mehlis oli tomppeli.

Olen joskus nähnyt käännöksen, jossa Hrutsev kuvaa budjonnyitä tyhmemmäksi kuin hevonen! ja mehlistä vielä tyhmemmäksi.

 

[baikal]

Kunhan tuo remontti etenee, niin etsin ainakin -vienan tykit- siitä sekamelskasta käsiini. On muistaakseni hyvin kirjoitettu ja siinä on kuvattu oivallisesti niitä probleemia, joita tykistö kohtasi etenemisvaiheessa. Miesten, hevosten jne. yhteispeli muistaakseni erittäin realistisen tuntuisesti kuvattu.

Ps. en ole itse tykistön ukkoja, mutta ehkä siksi se aselaji välillä kiinnostaakin.

 

[EK]

Hruštšev muistelee(1970).
Kirjan toimittaja on Strobe Talbott, josta tuli myöhemmin yhdysvaltain ulkoministeri.


Länteen saatiin nippu käsin kirjoitettuja liuskoja joiden alkuperää aluksi epäiltiin. Kirjoittajaksi varmistui hrustsev.


Kirja antaa hyvän kuvan siitä kuinka neuvostoliitossa tehtiin päätöksiä. Hrustsev pistää paljon virheistä stalinin piikkiin mikä varmaan onkin lähellä totuutta.


Kuten toimittaja varoittaa, muistelmien tekijät kaunistelevat asioita. Hän hieman vähättelee osuuttaan Ukrainan puhdistuksiin. Lisäksi hän unohtaa olleensa päävastuussa ukrainan venäläistämisessä. Mielenkiintoinen linkki nykyiseen ukrainan kriisiin. Hrustsevin kepposten takia siellä on venäläisvähemmistö.


Jo tuolloin hän kuvaa rehellisesti talvisotaa ja sanoo että neuvostoliitto aloitti sen ja turpiin tuli. Kansalle kerrottiiin muuta. Miksihän asia kiellettiin vielä pitkään siellä?


Hyvänä asiana voi sanoa, että oli ahkera käytännön mies joka siksi eteni urallaan. Kaikki työtoverit teloitettiin. Hrustsev ei tuonut itseään liian esille (eikä ehkä edes ollut liian välkky) , siksi säilyi hengissä stalinin puhdistuksissa. Mielenkiintoisia yksityiskohtia: budjonny ei enää ymmärtänyt mitään sodasta koska oli niin vanha, mehlis oli tomppeli.


Tätä hän ei kerro, mutta näen rivien välistä kuinka pääsi stalinin suosioon: hän opiskeli samassa teknisessä opistossa kuin stalinin vaimo. Hrutsev piti k.o. henkilön ollessa paikalla tiukasti kiinni stalinin linjasta pienimmissäkin asioissa (muut eivät tienneet naisen taustaa).


Huippukohta uralla oli moskovan metron rakentaminen. Aiemmat poliittiset johtajat eivät osanneet hommaa hoitaa. Hrustsev oli kaivosmies Donbassista ukrainasta. Hän näki suoraan kuinka homma pitää hoitaa. Hän kutsui kaivosmiehet ukrainasta apuun ja homma alkoi edistyä. Lisäksi sai ajettua ratkaisevan päätöksen: ei hissiä vaan liukuportaat.


Kirja on vasta puolessa välissä. Mielenkiintoista luettavaa.

Tuo on aika harasoo kirja.

Nikitahan sanoi, että "Kun Stalin sanoo: Tanssi! Niin viisas mies tanssii." Tämähän pohjautuu tositapahtumaan, eli jälleen eräillä ryyppäjäisillä Stalin käski Hrustsevin tanssimaan ukrainalaisia talonpoikastansseja ja Nikita-poikahan tanssi. Kuin henkensä edestä. Isovenäläisten silmissä Nikita säilyi aina tyhmänä ukrainalaisjunttina, josta kerrottiin lukemattomia vitsejä.

Mutta sitäkin hän peittelee, että miksi hänet kutsuttiin Kremliin talvisodan kynnyksellä. Vastaus on tietenkin, että hän oli ollut suunnittelemassa Itä-Puolan miehitystä -39 ja tarkoitus oli mennä samalla kaavalla Suomen osalta. Kuusinen oli Zdanovin, Hrustsevin ja Stalinin kuunteluoppilaana, kun Kuusisen hallitusta ja sen sotilaallista auttamista suunniteltiin. Ukrainan puhdistuksista hän tietenkin selvisi, koska pisti kaverinsa monttuun käskyn käydessä. Stalingradin taisteluissa tehtävänä oli valvoa sotilasjohtajien oikeauskoisuutta.

 

[Erkki]

Tuo on aika harasoo kirja.

Sitä se on. Mieleen jäi erityisesti, miten Nikita iloitsi Baltian maitten valtaamisen lisänneen Neuvostoliiton pinta-alaa ja asukaslukuakin. Ihan hyvä muistutus siitä, että tietty valtiollinen suuruus on venäläisille arvo ja tavoite sinänsä. Niinhän Mauno Koivistokin taisi päätellä kirjassaan Venäjän idea.

 

[Loyd]

.

 

[lukkarinapulainen]

Hruštšev muistelee(1970).
Kirjan toimittaja on Strobe Talbott, josta tuli myöhemmin yhdysvaltain ulkoministeri.

Tätä suomenkielistä on ilmeisesti raakasti lyhennetty tai sitten kyseessä on eri teos kuin englannin kielellä kolmena niteenä julkaistut muistelmat.

Briteiltä ostettiin suunnittelua tuohon metron rakentamiseen, mutta neuvostolaiset eivät suostuneet käyttämään brittien suosittamaa suojatunnelia, vaan maata lapioitiin suojatta sillä seurauksella, että kaivaukset
sortuivat työntekijöitten niskaan ja romahduttivat myös Moskovan rakennuksia. Jos aikalaiskuvakset pitävät paikkansa, niin Sergeinpoika kuitenkin uskalsi toisinaan työmaan paskassa kenkänsä liata.

edit: Tarkoitan näitä:
https://www.amazon.com/Memoirs-Nikita-Khrushchev-Commissar-1918-1945/dp/0271058536/
https://www.amazon.com/Memoirs-Nikita-Khrushchev-Reformer-1945-1964/dp/0271058595/
https://www.amazon.com/Memoirs-Nikita-Khrushchev-Statesman-1953-1964/dp/0271058587/

 

[hansai]

Kirjailija nousi barrikadille suvaitsevan Suomen puolesta​

​

Aleksanteri Kovalaisen uutuusromaanin taustalla on vahva poliittinen näkemys siitä, että uusfasismiin Suomessa pitää puuttua nykyistä päänsilittelyä voimakkaammin.​

​

Itsetuntemuksen ja todellisuuden tuntemisen välisestä yhteydestä Tampereen yliopistossa vuonna 2010 filosofian tohtoriksi väitellyt kirjailija Aleksanteri Kovalainen on tehnyt merkittävän uran tutkijana. Hän on paneutunut muun muassa kärsimyksen ongelmaan.​

​

Sittemmin hän on heittäytynyt kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi. Esikoisromaani Mädän elämän alkeetilmestyi vuonna 2016 ja tänä syksynä rasismiin pureutuva teos Kansallinen herätys.​

​

Kansallinen herätys on rohkea kuvaus suomalaisen äärioikeiston ja fasismin noususta 2010-luvulla. Laajaan tutkimustyöhön perustuva kokeellinen teoskuvaa kansallismielisen ja maahanmuuttokriittisen liikkeen nousua Suomessa ja maamme nykyistä identiteettiä.​

​

Teos perustuu julkaistuihin teksteihin ja keskusteluihin sosiaalisessa mediassa, äärioikeiston väkivallantekoihin ja oikeistopopulistisiin poliittisiin päätöksiin.Kovalainen tunsi lähes pakottavaa tarvetta kirjoittaa kaikesta tästä, kun vielä kansanedustaja Olli Immonen julkaisi taistelunjulistuksen kansallisen kotimaan puolesta.​

​

– Ajattelin, että vastapuolen on syytä lähteä mukaan keskusteluun, nousta barrikadeille puolustamaan moniarvoista ja suvaitsevaista Suomea. Ryhdyin tutkimaan asiaa pintaa syvemmältä ymmärtääkseni, miksi ja mistä äärioikeistolainen liike oikein nousee, mistä se yltiöpäinen yllytys, joka äärioikeiston uhoon kuuluu, kumpuaa. Jopa Jussi Halla-aho kaikessa kuivakkuudessaankin käyttää välillä todella yliampuvia ajatuksia ja huumoria. Halusin tutkia, mistä niissä on kysymys.​

​

[...]​

​

Kirja on osittain vastenmielistä luettavaa, koska siihen on limitetty faktaa siitä mitä on todella tapahtunut, helposti torjumaamme totuutta äärioikeiston toimista.​

​

– Kirjan taustoittaminen ja kirjoittaminen on ollut ajoittain todella rankkaa. On vaatinut ammattitaitoa säilyttää etäisyys aihepiiristä nousseiden, kaikkein likaisimpien ja raastavimpien äärioikeistoon liittyvien asioiden suhteen. Toisaalta mietin myös sitä, voisiko kirjani tuottaa jonkinasteista armeliaisuutta kristilliseen tyyliin ”he eivät tiedä, mitä he tekevät”. Tällä en tarkoita moraalista anteeksiantoa.​

​

[...]​

​

– Kirjani taustalla on vahva poliittinen näkemys siitä, että uusfasismiin Suomessa pitää puuttua nykyistä päänsilittelyä voimakkaammin. Pitää muistaa, että fasistinen liikehdintä Suomessa ei ole lainkaan laantumassa, vaan jotkin järjestöt ovat toimineet viime aikoina jopa entistä näkyvämmin. Tämä on jo, ja tulee olemaan, erittäin suuri moraalinen ja poliittinen ongelma kuten useissa Euroopankin maissa. Oikeistopopulismi ja fasismi ovat vahvoja, hirviömäisiä mekanismeja, joiden kukistamiseen ei riitä vain yksilötason toiminta.​

​

– Ei ole mitään syytä lähteä sen suhteen päänsilittelyyn, vaan poliitikot voisivat Ruotsin tapaan yksinkertaisesti sanoutua irti yhteistyöstä äärioikeistolaisten kanssa, eikä suostua hallitusyhteistyöhön heidän kanssaan.​

​

Mitä ihminen sanoo omasta rasismistaan, ei merkitse mitään, Kovalainen on todennut kirjoituksissaan.​

​

Kansallinen herätys on asenteeltaan ja toimintajaksoissaan äärimmäisen väkivaltainen. Herääkin kysymys, mikä on kirjan moraalinen vastuu. Voisiko kirja toimia myös eräänlaisena yllykkeenä äärioikeiston suuntaan? Hyviä esimerkkejähän löytyy viljalti vaikkapa siitä, kuinka vääristyneesti Raamattua luetaan ja tulkitaan.​

​

[...]​

​

– Pitää muistaa, että viime vaaleissa perussuomalaiset saivat yli viisisataatuhatta ääntä, ja täällä hyväksyttiin presidenttiehdokkaaksi Laura Huhtasaari, joka on todennut julkisesti, että ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille. Missä ovat ne miljoonat suomalaiset, jotka olisivat vaatineet, että emme hyväksy tämmöistä presidenttiä?​

​

– Suomalaisten sanotaan olevan tolkun ihmisiä, jotka vastustavat rasismia. En olisi niinkään varma tästä. Suuri kansanosa ei ole lainkaan valmis nousemaan äänekkäästi rasismia vastaan.​

​

[...]​

​

– Suomi on kansainvälisessä vertailussa hyvä maa, mutta poliittisessa elämässä monet asiat ovat täysin päin prinkkalaa, kuten turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tilanteisiin liittyvät epäkohdat. Kysymys on suomalaisen oikeusvaltion tilasta. Jos täällä voidaan rajoittaa yhden ihmisryhmän oikeuksia, vaarana on sen laajeneminen koskemaan muitakin.​

​

– On sydäntä särkevää kuulla joidenkin äärioikeiston edustajien sanovan, että nykyinen hallitus ei olisi tehnyt mitään turvapaikkakysymyksen eteen. Asiahan on täysin päinvastoin. Aikaisemmin esimerkiksi irakilaisista turvapaikanhakijoista jopa kuusikymmentä prosenttia sai turvapaikan, nykyään kielteiset päätökset ovat kahdeksankymmenen prosentin luokkaa. Tämähän on enemmän kuin rasistista politiikkaa! Suomen nykyinen hallitus tuhoaa toimillaan ihmiselämiä.​

​

[...]​

​

– Luvattoman vähän kirjailijat ovat asettuneet myös julkisesti puolustamaan vasemmistolaisia arvoja. Tämän ei tarvitse merkitä taiteen poliittista yksioikoistumista. Poliittiset ilmiöt ovat hyvin monimutkaisia, eikä taide voi antaa mitään yksiviivaisia ratkaisuja, mutta parhaimmillaan se voi nostaa esiin ongelmia.​

​

Aleksanteri Kovalainen: Kansallinen herätys. Teos 2018. 375 sivua.​

Kansan Uutiset 8.12.2018

Tutkija on tulkinnut erikoisesti migrin kielteiset..
http://tilastot.migri.fi/#decisions/23330/49?start=564&end=575

 

[tulikomento]

von Rosen, Richard Panssariässä. Vaununjohtajana idässä ja lännessä. Koala 2018.

Olipa kova kirja. Richard von Rosen lienee panssarisotaan paremmin perehtyneille tuttu nimi. Värväytyi 1939 vain 17-vuotiaana ja sai tulikasteen Barbarossan alkaessa. Toimi kesällä -41 PzKpfW III:n ampujana 3.PD:ssa kunnes haavoittui. Haavoittumisen jälkeen upseerikoulutus ja siirto vastaperustettuun 503. Raskaspanssarivaunupataljoonaan, joka varustettiin Tigereillä. Taisteluita -43 Stalingradin saartorenkaalta Miukselle ja osallistuminen Kurskin taisteluun, jossa haavoittui. Sitten Normandiassa, jossa taas haavoittui jonka jälkeen siirtyi pataljoonan mukana Unkariin, jossa taisteli helmikuuhun -45 saakka, jolloin haavoittui viidennen kerran ja sota loppui hänen kohdaltaan.

Kirjassa ei niin valtavasti ole verta ja suolenpätkiä ja pitkiäkin ajanjaksoja ohitetaan maininnalla. Myös kovistakin taisteluista saattaa olla pelkkä sivulause. Jokaista tuhottua vaunua ei tosiaankaan kuvata, mutta tämä on siinä mielessä hyvä, että selvästikään tarkoitus ei ole ollut mikään hasselmainen viihdekirja. Tietyllä tavalla parasta antia kirjassa on kuvaus komppanianpäällikkönä toimimisesta Unkarissa. Siinä käy hyvin ilmi valtava paine, kun toisaalta pitää johtaa koko komppaniaa sen aikaisilla välineillä ja toisaalta pitää oma vaunu taistelukykyisenä. Myös se tosiseikka, että määrävahvuuksiin päästiin vain harvoin, käy hyvin ilmi.

Mielenkiintoinen on huomio, että von Rosen ilmoittautuu aktiiviupseeriksi ja myös hyväksytään, mutta kuitenkin hänet nakataan ensin miehistöön ja sitten aliupseeriksi ja tehtävänä on vaunun ampuja. Vasta ensimmäisen haavoittumisen jälkeen hänet koulutetaan upseeriksi. Toinen, aika koskettavakin, kohta on kun sodan päätyttyä von Rosen havaitsee, ettei hänellä 24-vuotiaana ole sopivia siviilihousuja. Kun hän värväytyi 17-vuotiaana, hän käytti ajan mukaan polvihousuja. Tilanne on vähän sama kuin suomalaiselle tehtaalle tuli syksyllä -44 nuori mies hakemaan töitä. Kun työnjohtaja kysyi koulutusta, oli vastaus ollut "Konekivääriampuja." Mies sai paikan.

Teos on lähes 500-sivuinen, mutta sisältää erittäin paljon erittäin mielenkiintoisia kuvia. Kuvat on ripoteltu pitkin poikin kirjaa (välillä vähän hassustikin) ja myös kuvasivut on numeroitu, joten tekstin osuus karkeasti arvioden 2/3 tai 3/4 kirjasta.

Suosittelen lämpimästi kaikille.

Kävin tänään töiden jälkeen ostamassa itselleni. Pikaisen silmäyksen perusteella lupaavalta vaikuttaa.

 

[Ikarus]

Olen joskus nähnyt käännöksen, jossa Hrutsev kuvaa budjonnyitä tyhmemmäksi kuin hevonen! ja mehlistä vielä tyhmemmäksi.

Ei ollut viiksivallu mikään varsinainen neronleimaus.. Kiovassako sille tuli vähän isompi töppi, jäikös siihen mottiin nyt ihan miljoonaankaan miestä. Keltä tahansa muulta olisi nuppi pyörähtänyt, mutta ei Stalinin kaverilta.

Stalin perusti Semjonille sitten harmittoman ratsuväentarkastajan viran. Pienemmät vahingot Olisiko kaveruus kestänyt menettää vielä toiset miljoona miestä, se jäi arvoitukseksi.

 

[tulikomento]

@Ikarus @Leaderdog @TBman ja muut ilmailun ystävät, oletteko kenties jo hankkineet tai aiotteko hankkia Piipposen elämäkertakirjan Joppe Karhusesta ? Itse selailin eilen kirjakaupassa, mutta päädyin ostamaan tuon yllä mainitsemani panssarisotakirjan. Vaikuttaa tyypilliseltä Piipposen teokselta. Massiivinen sivumäärä, paljon kuvia ja tekstinä varmaan ihan luettavaa. Mutta olin huomaavinani, että Karhusen sotien jälkeistä aikaa ilmavoimissa ei juuri käsitellä. Pikemminkin ohitetaan todella nopeasti. Uskaltaisin veikata syyksi, että kirjailija ei ole uskaltanut puuttua arkaan aiheeseen. 50-luvulle tultaessa Jopen maine ei nimittäin kovin kaksinen enää ollut. Lentorykmentti 1:n ja 2. lennoston komentajana vietetty aika oli melko lailla alkoholinhuuruista. Tarkoitan tällä sitä, että oletan kirjan olevan kuitenkin melko kiiltokuvamainen otos Jorma Karhusen elämästä.

 

[Ikarus]

@Ikarus @Leaderdog @TBman ja muut ilmailun ystävät, oletteko kenties jo hankkineet tai aiotteko hankkia Piipposen elämäkertakirjan Joppe Karhusesta ? Itse selailin eilen kirjakaupassa, mutta päädyin ostamaan tuon yllä mainitsemani panssarisotakirjan. Vaikuttaa tyypilliseltä Piipposen teokselta. Massiivinen sivumäärä, paljon kuvia ja tekstinä varmaan ihan luettavaa. Mutta olin huomaavinani, että Karhusen sotien jälkeistä aikaa ilmavoimissa ei juuri käsitellä. Pikemminkin ohitetaan todella nopeasti. Uskaltaisin veikata syyksi, että kirjailija ei ole uskaltanut puuttua arkaan aiheeseen. 50-luvulle tultaessa Jopen maine ei nimittäin kovin kaksinen enää ollut. Lentorykmentti 1:n ja 2. lennoston komentajana vietetty aika oli melko lailla alkoholinhuuruista. Tarkoitan tällä sitä, että oletan kirjan olevan kuitenkin melko kiiltokuvamainen otos Jorma Karhusen elämästä.

Katso liite: 26049

Kylläpä vain löytyy, taisi tulla lahjaksi, tietty ilmailuhenkisyys ja kiinnostus erityisesti ilmasotahistoriaan ei ole jäänyt perheeltäni huomaamatta
Ihan se on mukavaa lukemista, Jopen sota-aikaiset edesottamukset tarkasti, mutta totta sekin, että sodan jälkeiset kevyellä raapaisulla. Siltikin positiivinen lukukokemus, ei se huono kirja lainkaan. Ei ilmasotahistorian valioteoksia, mutta 7,5-8. ( Kouluarvosana asteikolla 4-10.)

 

[tulikomento]

Kylläpä vain löytyy, taisi tulla lahjaksi, tietty ilmailuhenkisyys ja kiinnostus erityisesti ilmasotahistoriaan ei ole jäänyt perheeltäni huomaamatta
Ihan se on mukavaa lukemista, Jopen sota-aikaiset edesottamukset tarkasti, mutta totta sekin, että sodan jälkeiset kevyellä raapaisulla. Siltikin positiivinen lukukokemus, ei se huono kirja lainkaan. Ei ilmasotahistorian valioteoksia, mutta 7,5-8. ( Kouluarvosana asteikolla 4-10.)

Kuten arvelinkin. Joo, periaatteessa olen samaa mieltä. Piipponen on ihan hyvä kirjoittaja ja tuottaa mukavaa ja helposti luettavaa tekstiä. Käyttää myös paljon eri lähteitä (arkistolähteet, muistelmat, muu tutkimuskirjallisuus jne.), joten asiapuoli on yleensä aika hyvin hoidossa. Ei lainkaan huonoimmasta päästä oleva ilmailukirjailija.

Sen sijaan yksi huonoimmista on Seppo Porvali. Muutaman miehen teoksen lukeneena en voi suositella kenellekään. Asiavirheitä ja vääriä johtopäätelmiä suorastaan vilisee sivuilla. Mukana on mm. legenda Hitlerin koneen törmäysvaarasta Immolassa tehtaan piippuun 4.6.1942 (tähän liittyen muistaakseni Hasse Windin elämäkerrassa väitti Aatun koneen olleen Ju 52) ja paljon kaikkea muutakin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Seppo_Porvali

 

[TBman]

@Ikarus @Leaderdog @TBman ja muut ilmailun ystävät, oletteko kenties jo hankkineet tai aiotteko hankkia Piipposen elämäkertakirjan Joppe Karhusesta ? Itse selailin eilen kirjakaupassa, mutta päädyin ostamaan tuon yllä mainitsemani panssarisotakirjan. Vaikuttaa tyypilliseltä Piipposen teokselta. Massiivinen sivumäärä, paljon kuvia ja tekstinä varmaan ihan luettavaa. Mutta olin huomaavinani, että Karhusen sotien jälkeistä aikaa ilmavoimissa ei juuri käsitellä. Pikemminkin ohitetaan todella nopeasti. Uskaltaisin veikata syyksi, että kirjailija ei ole uskaltanut puuttua arkaan aiheeseen. 50-luvulle tultaessa Jopen maine ei nimittäin kovin kaksinen enää ollut. Lentorykmentti 1:n ja 2. lennoston komentajana vietetty aika oli melko lailla alkoholinhuuruista. Tarkoitan tällä sitä, että oletan kirjan olevan kuitenkin melko kiiltokuvamainen otos Jorma Karhusen elämästä.

Katso liite: 26049

No ei ole vielä, mutta kyllä kirja kiinnostaa. Karhunen taisi kärsiä todella pahasti lentopelosta ja Luulen, että lentopelko tuli vaiheittain jo sodan aikana.
Varmaan jäi loppuelämäkseen jäytämään sisuksia.

 

[tulikomento]

No ei ole vielä, mutta kyllä kirja kiinnostaa. Karhunen taisi kärsiä todella pahasti lentopelosta ja Luulen, että lentopelko tuli vaiheittain jo sodan aikana.
Varmaan jäi loppuelämäkseen jäytämään sisuksia.

Loukkasi tiettävästi selkänsä aika pahasti Fokker D.XXI -kaputissa. Kipuja lääkitsi sitten viinalla. LeLv 24:n komentajana lensi sitten enää todella vähän sotalentoja. Mersullakin muistaakseni pelkät tyypit. Varsinkin kesän 1944 johtamisesta ovat kritiikkiä esittäneet entiset alaiset omissa kirjoissaan (ainakin Jouko Huotari ja Olli Puro).

 

[TBman]

Loukkasi tiettävästi selkänsä aika pahasti Fokker D.XXI -kaputissa. Kipuja lääkitsi sitten viinalla. LeLv 24:n komentajana lensi sitten enää todella vähän sotalentoja. Mersullakin muistaakseni pelkät tyypit. Varsinkin kesän 1944 johtamisesta ovat kritiikkiä esittäneet entiset alaiset omissa kirjoissaan (ainakin Jouko Huotari ja Olli Puro).

Niin taisi käydä. fokker mälli oli se lopun alku. Hän sai tosiaan omilta alaisiltaan kovaa ja kuivaa palautetta, mutta se ei ilmeisesti Karhusta haitannut...

 

[Leaderdog]

Tällä hetkellä ei löydy tuota Joppe, mutta kun kohdalle osuu, niin saattaapi jäädä näppiin.

 

[JR49]

Tulossa juuri kirjaston kaukolainalla.
Muistaako kukaan sellaista kohtausta Jopen kirjoissa, jossa hän kohtaa sodan jälkeen entisen lentäjäveljen? Tämä kohdattu avautuu ja kertoo kärsineensä sodan aikana pahasta lentopelosta, jota piti peittää. En ole vuosikymmeniin sitä kohtaa lukenut, mutta on jäänyt mieleen se kohta. Myöhemmin olen ajatellut, että eihän vain ollut eräänlainen henkilökohtainen tilitys, ja ketään kadulla tavattua ei oikeasti ollut olemassa.

 

[Ikarus]

No ei ole vielä, mutta kyllä kirja kiinnostaa. Karhunen taisi kärsiä todella pahasti lentopelosta ja Luulen, että lentopelko tuli vaiheittain jo sodan aikana.
Varmaan jäi loppuelämäkseen jäytämään sisuksia.

Kirjassa Karhusen loppusodan lentämättömyyttä ei sivuta edes puolella sanalla. Ei Karhunen olisi ollut ainut ''loppuun lentänyt'', taistelussa lentäminen syö kynttilää molemmista päistä. Asia on kotimaisessa kirjallisuudessa täysin vaiettu ilmiö. Varmuudella heitä oli, oliko Karhunen -43 vuoden jälkeen, siitä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä.

 

[tulikomento]

Niin taisi käydä. fokker mälli oli se lopun alku. Hän sai tosiaan omilta alaisiltaan kovaa ja kuivaa palautetta, mutta se ei ilmeisesti Karhusta haitannut...

Minä tulkitsen niin, että kun Huotarin ja Puron kirjat ilmestyivät vasta Karhusen kuoleman jälkeen, niin tämä tehtiin häveliäisyyssyistä entistä komentajaa kohtaan. Huotari moitiskeli Karhusen johtamista, tai sen puutetta. Puro, joka oli reserviupseeri kertoo kirjassaan Karhusen juomisesta ja siitä mitenkä tämä piti aina kadettikoulun käyneitä reserviläisiä parempina. Ja Karhunen kuulemma antoi tämän näkyä esiintymisessään laivueenkomentajana. Puron mukaan tämä ei voinut olla vaikuttamatta LeLv 24:n toimintaan ja moraaliin.