Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Ikarus kirjoitti:
Kirjassa Karhusen loppusodan lentämättömyyttä ei sivuta edes puolella sanalla. Ei Karhunen olisi ollut ainut ''loppuun lentänyt'', taistelussa lentäminen syö kynttilää molemmista päistä. Asia on kotimaisessa kirjallisuudessa täysin vaiettu ilmiö. Varmuudella heitä oli, oliko Karhunen -43 vuoden jälkeen, siitä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä.
Klikkaa laajentaaksesi...
Takuulla kuluttua kynttilää molemmin päin ja vielä keskeltäkin, on se ollut niin hirveää hommaa!
 
tulikomento kirjoitti:
Minä tulkitsen niin, että kun Huotarin ja Puron kirjat ilmestyivät vasta Karhusen kuoleman jälkeen, niin tämä tehtiin häveliäisyyssyistä entistä komentajaa kohtaan. Huotari moitiskeli Karhusen johtamista, tai sen puutetta. Puro, joka oli reserviupseeri kertoo kirjassaan Karhusen juomisesta ja siitä mitenkä tämä piti aina kadettikoulun käyneitä reserviläisiä parempina. Ja Karhunen kuulemma antoi tämän näkyä esiintymisessään laivueenkomentajana. Puron mukaan tämä ei voinut olla vaikuttamatta LeLv 24:n toimintaan ja moraaliin.
Klikkaa laajentaaksesi...
Oishan se ollut vuosikymmenen kuumin puheenaihe joskus 70-luvulla esim. Joppe kuitenkin tuotteliain ilmasotakirjailija ja ritari, ei siinä helposti lähdetty jalustaa kaatamaan.
 
JR49 kirjoitti:
Oishan se ollut vuosikymmenen kuumin puheenaihe joskus 70-luvulla esim. Joppe kuitenkin tuotteliain ilmasotakirjailija ja ritari, ei siinä helposti lähdetty jalustaa kaatamaan.
Klikkaa laajentaaksesi...

Näinpä. Olen muuten kuullut tämän tarinan eräältä entiseltä jyväskyläläiseltä divarinpitäjältä, joka oli eläkkelle jäänyt ilmavoimien upseeri. Kertoi mitenkä 90-luvun alussa tuolloinen ilmavoimien komentaja kenraali Heikki Nikunen kutsui puolustushaaran Mannerheim-ristin ritarit Tikkakoskelle viettämään ilmavoimien vuosipäivää kunniavieraina. Kyseinen divarinpitäjä kertoi mitenkä hän komentajan käskystä soitteli lentäjäritarit läpi ja esitti kutsun.

Ainoastaan Karhunen kieltäytyi. Tätä yritettiin sitten ylipuhua mm. tarjoamalla ilmavoimien lentokyyti tilaisuuteen ja takaisin kotia. Karhunen oli vastannut tylyyn äänensävyyn: "En tule." Ja oli tämän jälkeen sulkenut puhelimen. Nikunen oli tästä sitten sangen tuohtunut ja oli vaan todennut, että selvä on. Tästä lähtien Karhusta ei sitten enää edes kysytä mukaan. Olen ymmärtänyt itse niin, että tuottelias kirjailija Karhunen kyllä oli, mutta veteraanitapaamisiin tämä ei osallistunut, tai jos osallistui niin vain harvoin. Kertonee jotain miehestä.
 
JR49 kirjoitti:
Oishan se ollut vuosikymmenen kuumin puheenaihe joskus 70-luvulla esim. Joppe kuitenkin tuotteliain ilmasotakirjailija ja ritari, ei siinä helposti lähdetty jalustaa kaatamaan.
Klikkaa laajentaaksesi...
Juutilainen ja Karhunen ajoivat sukset pahasti ristiin, Eino Ilmari lensi muistaakseni Immolassa koneen kentän poikki huoltoon ja Illua asiasta rangottiin Karhusen käskystä. Välit eivät korjaantuneet enää koskaan.

Jotain nokkapokkaa heillä luultavasti oli jo aikaisemmin ja Karhunen kosti. Tämä tapahtui muistaakseni juuri Karhusen ''lentoselibaatti'' jaksolla.

Karhunen lensi yhden sotalennon Mersulla, päivämäärä ja paikka löytyy kirjasta. Ei viholliskosketusta, lennon kesto 30 minuuttia.
 
tulikomento kirjoitti:
Aloittelen parhaillaan tätä. Ilmasotahistorian tutkija Tom Cooper käy läpi Venäjän intervention Syyriassa. Mukana on sotilaspoliittiset ja geopoliittiset taustakuviot ja ilmasotastrategian esittelyä. Kalustopuoltakin näköjään avataan. Mielenkiintoiselta vaikuttava tutkimus. Ja ajankohtainenkin, sillä tämän luulisi antavan melko hyvän kuvan Venäjän ilma-aseen tämänhetkisestä suorituskyvystä.

Katso liite: 25658
Klikkaa laajentaaksesi...

Huh, tämä olikin tiukkaa luettavaa. Cooper käsittelee Venäjän Syyrian sotaretkeä erittäin kriittisesti. Venäjän ilma-aseen todellista suorituskykyä on mitä ilmeisimmin liioiteltu todella paljon. Tässä jokunen pääkohta tutkimuksesta:

- Venäjä yhdessä Assadin kanssa maalittaa aivan surutta siviiliväestöä. Koulut, sairaalat, vedenpuhdistamot, avustuskuljetukset jne. ovat maaliluettelojen peruskauraa

- Totta kai tämän Venäjä kiistää, mutta on kerta toisensa jälkeen jäänyt valehtelusta kiinni.

- Venäjä on käyttänyt todella runsaasti mm. rypälepommeja ja tämänkin kiistävät. Surkuhupaisasti mm. Russia Today näyttää kuvia, joissa rynnäkkökoneita aseistetaan rypälepommeilla

- Syksyllä 2015 Venäjä valehteli silloinkin kun Turkin F-16 ampui alas venäläisen Su-24:n. Turkki toimi omien voimankäyttöohjeidensa mukaan jotka olivat Venäjän tiedossa

- Ongelmia mm. tiedustelussa ja maalituksessa (hitaus)

- Osumatarkkuus melko heikko kun käyttävät yleensä tavanomaisia pommeja

- Propagandassaan toki korostavat uusien "ihmeaseidensa" olevan tarkkoja

- Sotatoimien koordinointi Assadin kanssa olematonta


En osaa sanoa onko kirjoittaja Tom Cooper mitenkä ylikriittinen, mutta tässä kirjassa kyyti on kylmää Venäjälle. Isot on puheet, mutta se todellinen osaaminen ja suorituskyky on sitten mitä on. Yhdysvallat ja NATO ovat monella osa-alueella edellä Venäjää. Ilmasodankäynnistä kiinnostuneille tämä on minusta pakollista luettavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Juttua uudesta sotilastiedustelukirjasta Sata vuotta suomalaista sotilastiedustelua.

Suomen sotilastiedustelun synnyn taustalla agenttitarina – ”Näkymättömällä musteella kirjoitettuja ilmoituksia peiteosoitteisiin ”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005933573.html.
Kun Suomi vielä kuului Venäjään, perustettiin vuonna 1915 suomalaisten aktivistien voimin ja Ruotsin avulla agenttiverkosto, joka vakoili venäläisiä joukkoja. Näin kertoo tutkijoiden uutuuskirja

Vuonna 1917 itsenäistynyt Suomi oppi nopeasti kansainvälisen vakoilun keinot. Tämä selviää Joonas Sipilän ja Tapio Koskimiehen toimittamasta teoksesta Sata vuotta suomalaista sotilastiedustelua. Kirja kertoo Suomen tiedustelun historiasta monipuolisesti.

Atena Kustannus Oy:n kustantaman teoksen kaikki kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita. Heidän kirjoituksensa valottavat tiedustelun historiaa laajasti.

– Kirjassa on kerrottu ensimmäisen kerran suomeksi Suomen sotilastiedustelun alkuvaiheista, kirjan toinen toimittaja, filosofian tohtori Tapio Koskimies kertoo Ilta-Sanomille.

Teos on iso palvelus lukijoille, sillä tiedustelun perustoimintaperiaatteet eivät ole suuren yleisön tiedossa. Sotilastiedustelua verhoaa tietynlainen salaperäisyyden viitta ja sitä värittävät jopa agenttielokuvien luomat mielikuvat, jotka eivät tosin ole kaukana, varsinkaan Suomen sotilastiedustelun alkuvaiheessa.

Agenttiverkosto jo ennen itsenäisyyttä
Suomen sotilastiedustelun alku on monille alan tuntijoillekin yllätys.

– Suomen sotilastiedustelu alkoi jo ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Suomi vielä kuului Venäjään. Vuonna 1915 suomalaisten aktivistien voimin ja Ruotsin avulla perustettiin agenttiverkosto, joka vakoili venäläisiä joukkoja, hän kertoo.

Tiedot päätyivät Venäjän viholliselle eli Saksalle.

– Suomalaisten verkosto raportoi Ruotsin armeijan yleisesikunnalle, joka toimitti tiedot edelleen Saksaan. Saksa oli sodassa Venäjän vihollinen. Nämä tiedot perustuvat Ruotsin sota-arkistosta saatuihin tietoihin, Koskimies kertoo.

Tästä agenttitarinasta syntyi nykyinen sotilastiedustelu.

– Tämä vakoiluverkosto oli sitten Suomen itsenäistyttyä maamme sotilastiedustelun perustana vuoden 1918 sisällissodan aikana, hän sanoo.

Tutkimus toi yllätyksiä myös kokeneille tutkijoille.

– Minulle suurin yllätys oli uusi tieto sotilastiedustelun alkuaskelista, erityisesti jääkäriliikkeen tiedustelutoiminnasta. Näkymättömällä musteella kirjoitetut ilmoitukset peiteosoitteisiin ovat kovin kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä, filosofian tohtori ja Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti Joonas Sipilä kertoo Ilta-Sanomille

Jatkosodassa tiedustelleet loikkarit pääsivät turvaan Ruotsiin
Kirjasta selviää, että jatkosodan alkuvaiheessa kertynyt sotavankien ja yliloikkareiden suuri määrä antoi Suomen tiedustelulle mahdollisuuden kehittää vakoilua eli aikalaistermein asiamiestiedustelua.

Suomi järjesti vakoilunsa ottamalla oppia Saksasta.

Saksalaisen mallin mukaan järjestetty suomalainen vakoilukoulu sai joulukuussa 1941 asemapaikakseen Metsäopistonmäen Petroskoissa, suomalaisittain Äänislinnassa, kirja kertoo.

Mielipiteiltään ja taustaltaan otollisiksi katsottuja sotavankeja siirrettiin kirjan mukaan pienissä ryhmissä työurakoihin sotavankileirien ulkopuolelle, missä heidän luottamustaan suomalaisia kohtaan ryhdyttiin parantamaan runsaammalla ruokavaliolla ja paremmalla kohtelulla.

Asiamiehiä lähetettiin tehtäviin vuosina 1942–1944 yhteensä noin kaksisataa. Suurin osa heistä siirtyi tehtäväalueelleen laskuvarjolla pommikoneiden kuljettamina.

Asiamieskoulutetuille tiedustelijoille luvattiin värväyksen yhteydessä Suomen kansalaisuus sodan jälkeen. Koulutuksen saaneet venäläiset sotavangit kotiutettiinkin sodan päätyttyä suomalaisin henkilötiedoin ja hajasijoitettiin lounaissuomalaisiin maataloihin.

Toisen maailmansodan jälkeen asiamiesten asema oli vaikea. He pääsivät turvaan Ruotsiin.

Koska useat heistä olivat tulleet maahan desantteina ja ilmoittautuneet suomalaisten viranomaisten käyttöön, kirjasta selviää, että useimmat asiamieskoulutetut sotavangit siirrettiin syksyllä 1944 Ruotsiin, minne he yrittivät asettua työperäisesti väärien suomalaisten henkilöllisyyksiensä turvin.

Kirjan kirjoittajat Stefan Backlund, Erkki-Sakari Harju, Tapio Koskimies, Erkki Laukkanen, Lauri Lehtonen, Vladimir Panschin, Mikko Porvali, Matti Rantanen, Joonas Sipilä, Pekka Turunen, Yrjö Viitasaari ja Kim Westerlund edustavat laajaa asiantuntijuutta alaltaan.
Klikkaa laajentaaksesi...
 
Antony Beevor: Berliini 1945 (julkaistu 2002)

Luin tuon kirjan, koska sitä tässä ketjussa suositeltiin. Hyvä kirja se olikin.

Minua järkytti niiden saksalaisten sotilaiden ja siviilien kohtalo, jotka joutuivat tämän myllerryksen alle. Natsi-Saksan sotilasjohtajat tiesivät Hitlerin olevan epäpätevä sodanjohtaja. Hän ei kuunnellut kenraaliensa neuvoja. Esimerkiksi Baltiasta perääntymisen yhteydessä suuri ja vahva sotajoukko jätettiin tarkoituksella mottiin. Heitä olisit tarvittu Berliinin edustalla.

Länsiliittoutuneet eivät edenneet niin nopeasti ja suoraan kohti Berliiniä kuin olisivat voineet. Stalin pelkäsi heidä ehtivän ensin ja jopa valehteli lännelle vähätellen Berliinin merkitystä. Kuitenkin se oli hänelle tärkein ja lopullinen kohde. Stalin kilpailutti viisaasti armeijoidensa johtajia siitä, kuka saisi kunnian olla perillä ensimmäisenä.

Oma lukunsa oli kuvaus kaikkien naisten kohtalosta. Ei ollut väliä siitä, olivatko he minkä maan kansalaisia tahansa, he kaikki olivat haluttua riistaa. Kirjan mukaan parhaat joukot olivat hyökkäyksen kärjessä ja he tunsivat jonkinlaista sääliä siviilejä kohtaan. Pahimpia olivat perässä tulevat jälkijoukot. Toinen asia oli pakolaisten poispääsyn vaikeuttaminen ja suoranainen tappaminen esimerkiksi upottamalla heitä kuljettanut eräs suuri laiva.
 
Woodsman kirjoitti:
Jos nyt joku haluaa joulun kunniaksi saada verenpaineet kohdalleen, niin tässä sitten sopivaa luettavaa ;)

https://intokustannus.fi/kirja/minne-suomi-pommittaa/

Katso liite: 26270
Klikkaa laajentaaksesi...

Hyi helvetti että syljettää. Varmaan yhtä "ansiokas" kuin saman tekijän edeltävä teos "Armeijan hukatut miljardit." :poop:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Sainio

Mutta positiivisempaa asiaa, aiemmin tällä viikolla työporukan pikkujouluissa eräs työkaveri kehui tätä hyväksi jännäriksi. Kirjailija on ammattisotilas ja se kuulemma näkyy kirjassa. Itse ajattelin tutustua kyllä kirjaan.

9789512409389.jpg
 
tulikomento kirjoitti:
Hyi helvetti että syljettää. Varmaan yhtä "ansiokas" kuin saman tekijän edeltävä teos "Armeijan hukatut miljardit." :poop:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Sainio

Mutta positiivisempaa asiaa, aiemmin tällä viikolla työporukan pikkujouluissa eräs työkaveri kehui tätä hyväksi jännäriksi. Kirjailija on ammattisotilas ja se kuulemma näkyy kirjassa. Itse ajattelin tutustua kyllä kirjaan.

Katso liite: 26272
Klikkaa laajentaaksesi...
Nappasin tuon Mustaluodon kirjastosta luettavaksi. Vielä en ehtinyt avata.
 
Jukka Tarkka: Venäjän vieressä (2015)

Tämä kirja kertoo Suomen turvallisuusilmastosta 1990-2012. Se on jatkoa hänen vuonna 2015 julkaisemalleen toiselle kirjalle ”Karhun kainalossa”. Tuo kirja käsittelee vuodet 1947-1990 ja on siten kuvaus paljon pidemmältä ajalta. Aikaisemmin lmestynyt kirja käsittelee 44 vuotta Suomen historiaa. Olen lukenut nyt molemmat kirjat ja lukukokemus oli vaativa. Asioiden ymmärtämiseksi on hyvä tietää ennestään Suomen ulkopolitiikasta sotien jälkeisenä aikana.

Jurkka Tarkka myöntää työnsä vaativuuden. Aikaperspektiivi uudelle kirjalle ”Venäjän vieressä” oli lyhyt ja lähdepohja ehkä hatara. Hän on käyttänyt keskeisissä asemissa toimineiden poliitikkojen ja virkamiesten päiväkirjoja, muistelmia ja journalistisia henkilökuvia. Myös jonkin verran on käytetty jopa satunnaista lehtiaineistoa.

Olen itse lukenut jo pitkään alan kirjallisuutta, joten se helpotti asioiden ymmärtämistä. Arvostukseni Jukka Tarkkaa kohtaan lisääntyi näiden kirjojen lukemisen ansiosta.

Jukka Tarkka on valtiotieteen tohtori. Hän oli Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana 1980-84. Otavan kirjallisena johtajana hän oli 1985-1988. Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n varatoimitusjohtajana hän toimi vuosina 1988-1995.Seuraavassa on poimintoja hänen aikaisemmasta tuotannostaan:

- Max Jakobson, kylmän sodan diplomaatti (2010)
- Hirmuinen asia (2009)
- Itsenäinen Suomi (2007)
- Isänmaan unilukkari, Esko Hetemäki (2006)
- Kansallinen kolkuttaja, J.A. Puntilla (2004)
- Uhan alta unioniin (2002)

En ole näitä enkä muita hänen kirjojaan lukenut. Hän näyttää olevan ahkera ja tuottelias tietokirjailija.
 
Viimeksi muokattu:
soittaja kirjoitti:
Jukka Tarkka: Venäjän vieressä (2015)

Tämä kirja kertoo Suomen turvallisuusilmastosta 1990-2012. Se on jatkoa hänen vuonna 2015 julkaisemalleen toiselle kirjalle ”Karhun kainalossa”. Tuo kirja käsittelee vuodet 1947-1990 ja on siten kuvaus paljon pidemmältä ajalta. Aikaisemmin lmestynyt kirja käsittelee 44 vuotta Suomen historiaa. Olen lukenut nyt molemmat kirat ja lukukokemus oli vaativa. Asioiden ymmärtämiseksi on hyvä tietää ennestään Suomen ulkopolitiikasta sotien jälkeisenä aikana.

Jurkka Tarkka myöntää työnsä vaativuuden. Aikaperspektiivi uudelle kirjalle ”Venäjän vieressä” oli lyhyt ja lähdepohja ehkä hatara. Hän on käyttänyt keskeisissä asemissa toimineiden poliitikkojen ja virkamiesten päiväkirjoja, muistelmia ja journalistisia henkilökuvia. Myös jonkin verran on käytetty jopa satunnaista lehtiaineistoa.

Olen itse lukenut jo pitkään alan kirjallisuutta, joten se helpotti asioiden ymmärtämistä. Arvostukseni Jukka Tarkkaa kohtaan lisääntyi näiden kirjojen lukemisen ansiosta.

Jukka Tarkka on valtiotieteen tohtori. Hän oli Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana 1980-84. Otavan kirjallisena johtajana hän oli 1985-1988. Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n varatoimitusjohtajana hän toimi vuosina 1988-1995.Seuraavassa on poimintoja hänen aikaisemmasta tuotannostaan:

- Max Jakobson, kylmän sodan diplomaatti (2010)
- Hirmuinen asia (2009)
- Itsenäinen Suomi (2007)
- Isänmaan unilukkari, Esko Hetemäki (2006)
- Kansallinen kolkuttaja, J.A. Puntilla (2004)
- Uhan alta unioniin (2002)

En ole näitä enkä muita hänen kirjojaan lukenut. Hän näyttää olevan ahkera ja tuottelias tietokirjailija.
Klikkaa laajentaaksesi...

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tarkka havainnoitsija ja osallistuja Max Jakobson kirjoitti myös taitavia ja oivaltavia analyyseja. Tykkään varsinkin tämän trilogiasta Väkivallan vuodet, Pelon ja toivon aika ja Tilinpäätös. Käsittelee näissä niin kansainvälisen politiikan kuin Suomen ulkopolitiikan pitkät linjat 1900-luvulta.
 
Tässäpä meikäläisen tämän joulun lukupaketti. Avaruuslentojen historiaa ja lentäjämuistelmia.

Saturn 5 -kantoraketin manuaali.

1.jpg

Tämä kaveri lensi RAF:n suihkukoneilla ja palveli myös vaihtoupseerina Yhdysvaltain ilmavoimissa.

2.jpg

Ja tämä mies lensi RA-5 Vigilante -tiedustelukonetta Vietnamin sodassa.

5.jpg
 
Oma joulun lukupaketti vahvistui juuri Project Gutenbergin e-kirja -versiolla "Memoirs of General William T. Sherman, Written by Himself (1875), 2d ed. with additional chapters (1886)"

Kenraali "Burnin' Bill" Sherman kirjoittaa vahvalla ja elävällä kielellä, haukkuen alussa mm. aikansa poliitikot maan rakoon kun sallivat tilanteen menneen kohti sisällissotaa. Pari ekaa lukua luettu tässä vaiheessa.

Muistelma on hänen itsensä kirjoittama, ovat nämä hienoja lukukokemuksia kerta kaikkiaan. :salut:

172365e1-800x800.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Keijo Korhonen: Sattumakorpraali (1999)

Kirjan alaotsikkona on: Korhonen Kekkosen komennossa. Se on ilmestynyt kauan sitten, mutta sain sen eräänlaisena kirjaperintönä sukulaisiltani. Kirja oli lukemisen arvoinen.

Se toi esille uusia näkökulmia suomalaisesta politiikasta ja ulkopolitikasta. Kirjoittaja pitää mielipiteitään tietysti oikeina, mutta niihin voi suhtautua varauksellisesti. Syyt, miksi hän ilmeisesti syrjäytti Ahti Karjalaisen ulkoministerin virasta, kerrotaan. Sitten asiat kehittyivät niin, että venäläiset havaitsivat Keijo Korhosen olevan liian itsenäisesti ajatteleva heidän mielestään. Tämä kerrottiin myös Kekkoselle.

Miten tämä Suomen korkeimman vallan haltija reagoi? Sen tiedämme kotimaan historiasta. Korhonen sai mennä. Hän puuhaili vielä tapahtuman jälkeen erilaisissa toimissa esimerkiksi presidenttiehdokkaana. Hän kertoi siten sanomaansa meille suomalaisille. Sitten hän väsyi ja lähti hyvään virkaan Yhdysvaltoihin.
 
1545762541339.png

Mielenkiintoinen kirja, varsinkin jos on kiinnostunut Saksan IIms. erikoisjoukkojen toiminnasta. Kannattaa lukea. Otto oli Aatun suosikki, pyrkyri, natsi, Mossadin "agentti" jne.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top