von Rosen, Richard Panssariässä. Vaununjohtajana idässä ja lännessä. Koala 2018.
Olipa kova kirja. Richard von Rosen lienee panssarisotaan paremmin perehtyneille tuttu nimi. Värväytyi 1939 vain 17-vuotiaana ja sai tulikasteen Barbarossan alkaessa. Toimi kesällä -41 PzKpfW III:n ampujana 3.PD:ssa kunnes haavoittui. Haavoittumisen jälkeen upseerikoulutus ja siirto vastaperustettuun 503. Raskaspanssarivaunupataljoonaan, joka varustettiin Tigereillä. Taisteluita -43 Stalingradin saartorenkaalta Miukselle ja osallistuminen Kurskin taisteluun, jossa haavoittui. Sitten Normandiassa, jossa taas haavoittui jonka jälkeen siirtyi pataljoonan mukana Unkariin, jossa taisteli helmikuuhun -45 saakka, jolloin haavoittui viidennen kerran ja sota loppui hänen kohdaltaan.
Kirjassa ei niin valtavasti ole verta ja suolenpätkiä ja pitkiäkin ajanjaksoja ohitetaan maininnalla. Myös kovistakin taisteluista saattaa olla pelkkä sivulause. Jokaista tuhottua vaunua ei tosiaankaan kuvata, mutta tämä on siinä mielessä hyvä, että selvästikään tarkoitus ei ole ollut mikään hasselmainen viihdekirja. Tietyllä tavalla parasta antia kirjassa on kuvaus komppanianpäällikkönä toimimisesta Unkarissa. Siinä käy hyvin ilmi valtava paine, kun toisaalta pitää johtaa koko komppaniaa sen aikaisilla välineillä ja toisaalta pitää oma vaunu taistelukykyisenä. Myös se tosiseikka, että määrävahvuuksiin päästiin vain harvoin, käy hyvin ilmi.
Mielenkiintoinen on huomio, että von Rosen ilmoittautuu aktiiviupseeriksi ja myös hyväksytään, mutta kuitenkin hänet nakataan ensin miehistöön ja sitten aliupseeriksi ja tehtävänä on vaunun ampuja. Vasta ensimmäisen haavoittumisen jälkeen hänet koulutetaan upseeriksi. Toinen, aika koskettavakin, kohta on kun sodan päätyttyä von Rosen havaitsee, ettei hänellä 24-vuotiaana ole sopivia siviilihousuja. Kun hän värväytyi 17-vuotiaana, hän käytti ajan mukaan polvihousuja. Tilanne on vähän sama kuin suomalaiselle tehtaalle tuli syksyllä -44 nuori mies hakemaan töitä. Kun työnjohtaja kysyi koulutusta, oli vastaus ollut "Konekivääriampuja." Mies sai paikan.
Teos on lähes 500-sivuinen, mutta sisältää erittäin paljon erittäin mielenkiintoisia kuvia. Kuvat on ripoteltu pitkin poikin kirjaa (välillä vähän hassustikin) ja myös kuvasivut on numeroitu, joten tekstin osuus karkeasti arvioden 2/3 tai 3/4 kirjasta.
Suosittelen lämpimästi kaikille.