Kirjat

Keijo Korhonen: Sattumakorpraali (1999)

Kirjan alaotsikkona on: Korhonen Kekkosen komennossa. Se on ilmestynyt kauan sitten, mutta sain sen eräänlaisena kirjaperintönä sukulaisiltani. Kirja oli lukemisen arvoinen.

Se toi esille uusia näkökulmia suomalaisesta politiikasta ja ulkopolitikasta. Kirjoittaja pitää mielipiteitään tietysti oikeina, mutta niihin voi suhtautua varauksellisesti. Syyt, miksi hän ilmeisesti syrjäytti Ahti Karjalaisen ulkoministerin virasta, kerrotaan. Sitten asiat kehittyivät niin, että venäläiset havaitsivat Keijo Korhosen olevan liian itsenäisesti ajatteleva heidän mielestään. Tämä kerrottiin myös Kekkoselle.

Miten tämä Suomen korkeimman vallan haltija reagoi? Sen tiedämme kotimaan historiasta. Korhonen sai mennä. Hän puuhaili vielä tapahtuman jälkeen erilaisissa toimissa esimerkiksi presidenttiehdokkaana. Hän kertoi siten sanomaansa meille suomalaisille. Sitten hän väsyi ja lähti hyvään virkaan Yhdysvaltoihin.

Ihan osuvaa ajankuvaa Kekkoslovakian päiviltä. Korhonen oli uskollinen kepulainen ja ulkoministerinä oli UKK:n tukija ja tälle uskollinen. Joskin Korhonen intoutui venäläisten harmiksi puhumaan ihan liikaa puolueettomasta Suomesta. Olisi pitänyt vain korostaa YYA-sopimusta ja sitä, että Suomi oli Neuvostoliiton talutusnuorassa.
 
Ostakaa perkeleessä:

https://www.amazon.com/Tank-Warfare-Eastern-Front-1943-1945-ebook/dp/B01I4UE4ZY/

Tämä sekä aikaisempi lähtee $1.40 Kindle-versiona.

Hyvää settiä panssariupseerilta lähdeviitteineen ja sarkastisine kommentteineen. Ja mies tietää mistä puhuu plus on melko hyvä historioitsija.

When I tried to point out that this kind of tank-pure assault across flat desert terrain had not worked in the Western Desert in 1941–42 or on the steppes of Russia in 1941–43, all common sense was dismissed with a curt, ‘Do as you are ordered’.

Forczyk, Robert. Tank Warfare on the Eastern Front 1943-1945 (Kindle Locations 175-178). Pen and Sword. Kindle Edition.

https://www.amazon.com/Tank-Warfare-Eastern-Front-1941-1942-ebook/dp/B00OZ3HSNA

Amatsuunilta saa ladattua ilmaisen Kindle-sovelluksen.
 
von Rosen, Richard Panssariässä. Vaununjohtajana idässä ja lännessä. Koala 2018.

Olipa kova kirja. Richard von Rosen lienee panssarisotaan paremmin perehtyneille tuttu nimi. Värväytyi 1939 vain 17-vuotiaana ja sai tulikasteen Barbarossan alkaessa. Toimi kesällä -41 PzKpfW III:n ampujana 3.PD:ssa kunnes haavoittui. Haavoittumisen jälkeen upseerikoulutus ja siirto vastaperustettuun 503. Raskaspanssarivaunupataljoonaan, joka varustettiin Tigereillä. Taisteluita -43 Stalingradin saartorenkaalta Miukselle ja osallistuminen Kurskin taisteluun, jossa haavoittui. Sitten Normandiassa, jossa taas haavoittui jonka jälkeen siirtyi pataljoonan mukana Unkariin, jossa taisteli helmikuuhun -45 saakka, jolloin haavoittui viidennen kerran ja sota loppui hänen kohdaltaan.

Kirjassa ei niin valtavasti ole verta ja suolenpätkiä ja pitkiäkin ajanjaksoja ohitetaan maininnalla. Myös kovistakin taisteluista saattaa olla pelkkä sivulause. Jokaista tuhottua vaunua ei tosiaankaan kuvata, mutta tämä on siinä mielessä hyvä, että selvästikään tarkoitus ei ole ollut mikään hasselmainen viihdekirja. Tietyllä tavalla parasta antia kirjassa on kuvaus komppanianpäällikkönä toimimisesta Unkarissa. Siinä käy hyvin ilmi valtava paine, kun toisaalta pitää johtaa koko komppaniaa sen aikaisilla välineillä ja toisaalta pitää oma vaunu taistelukykyisenä. Myös se tosiseikka, että määrävahvuuksiin päästiin vain harvoin, käy hyvin ilmi.

Mielenkiintoinen on huomio, että von Rosen ilmoittautuu aktiiviupseeriksi ja myös hyväksytään, mutta kuitenkin hänet nakataan ensin miehistöön ja sitten aliupseeriksi ja tehtävänä on vaunun ampuja. Vasta ensimmäisen haavoittumisen jälkeen hänet koulutetaan upseeriksi. Toinen, aika koskettavakin, kohta on kun sodan päätyttyä von Rosen havaitsee, ettei hänellä 24-vuotiaana ole sopivia siviilihousuja. Kun hän värväytyi 17-vuotiaana, hän käytti ajan mukaan polvihousuja. Tilanne on vähän sama kuin suomalaiselle tehtaalle tuli syksyllä -44 nuori mies hakemaan töitä. Kun työnjohtaja kysyi koulutusta, oli vastaus ollut "Konekivääriampuja." Mies sai paikan.

Teos on lähes 500-sivuinen, mutta sisältää erittäin paljon erittäin mielenkiintoisia kuvia. Kuvat on ripoteltu pitkin poikin kirjaa (välillä vähän hassustikin) ja myös kuvasivut on numeroitu, joten tekstin osuus karkeasti arvioden 2/3 tai 3/4 kirjasta.

Suosittelen lämpimästi kaikille.

Juuri ennen joulua sain kirjan luettua ja täytyy sanoa, että komppaan näkemystäsi. Äksöniä teoksessa ei oikeastaan kovin paljoa ole, eli jos odottaa yksityiskohtaista tankki vastaan tankki sotakuvausta niin todennäköisesti pettyy. Sen sijaan kirja kertoo hyvin mitenkä nuori Wehrmachtin panssariupseeri kasvaa ja kehittyy. Panzer III:n ampujasta Tiikeri-komppanian päälliköksi tie vie. Ja kuten toteat, on varsinkin loppupuolen kuvaus johtamisen vaikeuksista todella osuvaa. Kaikkiaan mielenkiintoinen lukukokemus.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Mutta miksi hän oli Euroopan vaarallisin mies? Viholliselle vai ylipäätään kaikille eurooppalaisille?
Vähän sellainen lööppimäinen kirjan kansi. Jos ko. maininnalla tarkoitus oli kait viitata siihen, että hän oli natsi loppuun saakka.
 
Kyseessä oli Winston Churchillin sanat. Hän kutsui Skorzenya jokseenkin raflaavasti "Euroopan vaarallisimmaksi mieheksi".
 
Jahas, työn alle tulivat 1918 Keskisarja, Häggman jne. tekemänä. Ja toiseksi löytyi eräästä jemmasta Maa on syntinen laulu....sen arvelin lukea ihan yleissivistyksen vuoksi, lähinnä siksi, että sen tekijästä on paljon mielipiteitä ja käsityksiä.
 
Joskin Korhonen intoutui venäläisten harmiksi puhumaan ihan liikaa puolueettomasta Suomesta. Olisi pitänyt vain korostaa YYA-sopimusta ja sitä, että Suomi oli Neuvostoliiton talutusnuorassa

Mikähän symbioosi Kekkosella ja Korhosella mahtoi olla lopulta?
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Mika Kulju: Raatteen tie (2007)

Olen lukenut tuon suomalaisen sotaväen sankarikertomuksen jo aikaisemmin. Haluan palata siihen talvisen maiseman ja pakkasen takia ulkona.

Lainaus sivuilta 107-108: Suomalaisjoukot olivat vahvistuneet kolmessa viikossa lähes kymmenkertaisiksi, Siilasvuolla oli Hulkonniemen ja kirkonkylän ratkaisutaistelussa käytössään mm. Kymmenen pataljoonaa, muutama erillinen komppania, kevyt osasto sekä tiedusteluosastoja. Siilasvuon uuden 9. Divisioonan ja Ryhmä Suden yhteenlaskettu vahvuus oli 17000 - 18000 miestä eli suunnilleen saaman verran kuin yhdessä normaalikokoisessa puna-armeijan jalkaväkidivisioonassa.
..........
Ryhmä Kari aloitti hyökkäyksen Oravaselän yli Hulkonniemeen aamulla 27. joulukuuta, ja Kajaanin pataljoona valtasi tunnin taistelun jälkeen Turjanlinnan. Jatkossa Osasto Fagernäs eteni varsin nopeasti Hulkonniemen talojen tuntumaan, mutta venäläisten kiivas tuli pysäytti hyökkäyksen iltaan mennessä.
.........
Joulukuun 27. päivä oli myös Raatteen tien operaation alkujuuri. Päivän kuluessa Siilasvuon esikunnassa varmistui käsitys, että Raatteen tien suuntaan keskitettiin kokonainen (44.) vihollisdivisioona joka oli tulossa auttamaan 163. (Venäläistä) Divisioonaa.

__________________________________________

Tämä kirja on hyvä kuvaus suomalaisille moni tavoin tärkeästä torjuntavoitosta. Taistelun lähtötilanteessa puna-armeijan 44. Divisioona pyrki katkaisemaan Suomen kapeimmalta kohdalta Suomussalmelta Ouluun. Taitavan mottitekniikan, kylmään talveen soveltuvan varustuksen ja hiihtotaidon ansiosta suomalaiset pääsivät kuitenkin niskanpäälle.

Nykyisiin mukavuuksiin tottuneet ihmiset tuskin pystyisivät enää tuohon suoritukseen mielestäni. Olkaamme siis tuon ajan rohkeille sotilaille kiitollisia!
 
Viimeksi muokattu:
Mikähän symbioosi Kekkosella ja Korhosella mahtoi olla lopulta?

Molemmat Kainuun miehiä. Ja Korhonen joka ei ollut varsinainen leipäpoliitikko (tuli diplomaattipiireihin yliopistomaailmasta) vakaasti uskoi Kekkosen olevan ainoa kykenevä johtaja. Siis sellainen joka tulisi neukkujen kanssa toimeen. Kekkosen perässähiihtäjiä Korhonen kritisoi ja tämän synti oli se, että piti Suomea aidosti myös puolueettomana pohjoismaana. Uskalsi sanoa tämän myös ääneen ja tästähän ei Tehtaankatu pitänyt alkuunkaan.
 
Mikä ja mitkä tekijät tuottivat länsi-lapista mm. Timo K. Mukan ja Kalervo Palsan? Ja onhan niitä muitakin taiteilijoita sieltä, kuka milläkin tapaa sitten profiloitunut.

Tarvittiinko siihen vanhoillislahkolaisuus-puritaanisuus-äärimmäinen korpikommunismi-coctail elinympäristöksi? Paljon viinaa ja kolinaa.

Tuleeko ihmisestä jonkin sortin legenda, kun hänen tuotantonsa erottuu selkeästi valtavirrasta ja hlö muistaa vielä kuolla mahdollisimman nuorena, jos ei viinaan niin ainakin sen sivuoireisiin?

Jäsen @EK osaa luullakseni arvioida niitä lähtökohtia, joista mm. juuri nuo kaksi ponnistivat taiteineen esille. Ja oliko länsi-lappi täysin omaa laatuaan vai voidaanko lapista tai kainuusta erottaa muitakin samanlaisia juttuja? Seuraavassa kainuulaista taidetta noin esimerkiksi
 

Liitteet

  • 1545926510446.png
    1545926510446.png
    596.7 KB · Luettu: 12
Noniin, Joulupukkikin on jo ehtinyt toimittaa joululahja kirjani tänään:


IMG_4154.jpg

116e32c5-3c17-496e-b2e3-a560cbe031b5-w_300_h_100.jpg

Mannerheimin muisto -teos kertoo Mannerheimin tarinan rahojen ja postimerkkien siivittämänä

Mannerheimin kuolemasta tuli tänä vuonna kuluneeksi tasan 60 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi sotahistorioitsija Ohto Manninen on kirjoittanut muistokirjan, joka kertaa Suomen marsalkan elämää. Historiatekstin lisäksi kirja sisältää Mannerheimin aikaisia käyttörahoja, autenttisia valokuvia, postimerkkejä sekä hänen kunniakseen lyötyjä kullattuja mitaleita. Kirja on julkaistu yhteistyössä Suomen Monetan kanssa.

Suomen marsalkka Mannerheimia pidetään yhtenä maamme historian suurimpana ja vaikutusvaltaisimpana miehenä. Mannerheimia arvostettiin laajalti myös ulkomailla, ja hänellä oli kyky ymmärtää maailman tapahtumia laajemmista näkökulmista. Mannerheimin kansainväliset suhteet auttoivatkin Suomea monin tavoin 30 vuoden ajan.
Mannerheim eli viimeiset vuotensa enimmäkseen Sveitsissä, ja monet ajattelivat, "että Mannerheim kaukaa vartioi suomalaisia". Mannerheimin arkku tuotiin Suomeen 2. helmikuuta 1951, ja hänet haudattiin helmikuun 4. päivänä kaikin kunnianosoituksin Hietaniemen sankarihautausmaahan. Mannerheimin hautajaissaatto oli 3,7 kilometriä pitkä, ja sitä seurasi yli 100 000 henkeä.
Esipuheessaan Ohto Manninen kirjoittaa: "Edessä Mannerheimilla on kuitenkin vielä uusi koitos. Säilyykö hänen perintönsä ja muistonsa vielä senkin jälkeen, kun hänen johdollaan sotineet ovat väistyneet syrjään. Vähitellen tieto menneisyyden todellisuudesta heikentyy. Olutkapakoissa, mediassa ja jopa akateemisissa piireissä kiertää legendoja ja sensaatiotulkintoja. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Mannerheimin muisto ei ole juurikaan kärsinyt."
Mannerheimin muisto -kirja sisältää kaikki Suomen marsalkka Mannerheimin tärkeimmät hetket syntymästä kuolemaan. Painopisteinä ovat ajat valtion johdossa ja ylipäällikkönä mutta mukana ovat myös monet vaikeat ja kritisoidut ratkaisut.
Professori Ohto Mannisen kirjoittaman, kolmen vuosikymmenen tutkimuksiin perustuvan tekstin lisäksi kirja sisältää kaksi alkuperäistä 1 markan rahaa, 5 markkaa 1946, 20 kopeekkaa 1887-1917, 1 Reichspfennig 1942, neljä postimerkkiä sekä 9 kullattua muistomitalia.

Lisätietoa kirjasta tai Monetasta:
Viestintäpäällikkö Håkan Forsgård, puh: 050-4911821, hakan.forsgard(at)nordicmoneta.com
<br>
 
Mikä ja mitkä tekijät tuottivat länsi-lapista mm. Timo K. Mukan ja Kalervo Palsan? Ja onhan niitä muitakin taiteilijoita sieltä, kuka milläkin tapaa sitten profiloitunut.

Tarvittiinko siihen vanhoillislahkolaisuus-puritaanisuus-äärimmäinen korpikommunismi-coctail elinympäristöksi? Paljon viinaa ja kolinaa.

Tuleeko ihmisestä jonkin sortin legenda, kun hänen tuotantonsa erottuu selkeästi valtavirrasta ja hlö muistaa vielä kuolla mahdollisimman nuorena, jos ei viinaan niin ainakin sen sivuoireisiin?

Jäsen @EK osaa luullakseni arvioida niitä lähtökohtia, joista mm. juuri nuo kaksi ponnistivat taiteineen esille. Ja oliko länsi-lappi täysin omaa laatuaan vai voidaanko lapista tai kainuusta erottaa muitakin saman
Särestöniemen unohdit tuosta porukasta. On olennainen osa, vaikka olikin meritoituneempi.

Vaikka Kainuun korpikylätkin ovat omanlaisiaan, on tämä Lappi tai Peräpohjola vielä ihan oma lukunsa. Vaikka täällä on kymmenen vuotta asunut ja 22 vuotta pyörinyt, joutuu välillä vain istumaan ja viheltämään.

Kosketusnäyttö ei innosta kummemmin analysoimaan, mutta kuvitelkaa että on ihan normaalia, että uskovainen anoppi, joka kavahtaa kaikkea modernia tapainturmellusta, kertoo kahvipöydässä 6- ja 9-vuotiaiden lastenlasten kuullen tarinan, joka päättyy repliikkiin "Kumpaa ne poijjat haluaa? Pillua vai perrrserrreikää?"
 
Särestöniemen unohdit tuosta porukasta. On olennainen osa, vaikka olikin meritoituneempi.

Vaikka Kainuun korpikylätkin ovat omanlaisiaan, on tämä Lappi tai Peräpohjola vielä ihan oma lukunsa. Vaikka täällä on kymmenen vuotta asunut ja 22 vuotta pyörinyt, joutuu välillä vain istumaan ja viheltämään.

Kosketusnäyttö ei innosta kummemmin analysoimaan, mutta kuvitelkaa että on ihan normaalia, että uskovainen anoppi, joka kavahtaa kaikkea modernia tapainturmellusta, kertoo kahvipöydässä 6- ja 9-vuotiaiden lastenlasten kuullen tarinan, joka päättyy repliikkiin "Kumpaa ne poijjat haluaa? Pillua vai perrrserrreikää?"
No vaikea on kuvitella tuollaista.. Se on varmaan itse koettava. Ja koittaa hillitä itsensä kun sieraimista tulee kahvia ja pullanmuruja.
 
Särestöniemen unohdit tuosta porukasta. On olennainen osa, vaikka olikin meritoituneempi.

Vaikka Kainuun korpikylätkin ovat omanlaisiaan, on tämä Lappi tai Peräpohjola vielä ihan oma lukunsa. Vaikka täällä on kymmenen vuotta asunut ja 22 vuotta pyörinyt, joutuu välillä vain istumaan ja viheltämään.

Kosketusnäyttö ei innosta kummemmin analysoimaan, mutta kuvitelkaa että on ihan normaalia, että uskovainen anoppi, joka kavahtaa kaikkea modernia tapainturmellusta, kertoo kahvipöydässä 6- ja 9-vuotiaiden lastenlasten kuullen tarinan, joka päättyy repliikkiin "Kumpaa ne poijjat haluaa? Pillua vai perrrserrreikää?"
No nyt vähän paremmin, kun akka tuli töistä ja viihdyttää pentukoiraa.

Eli siis mitä esim. anoppi on kertonut, ne Maa on syntinen laulun seura yms. kuvakset ovat ihan elävää elämää ja "arkipäivää" tuon ajan Lapissa. Mukka kuvasi niitä tavallisuudesta poiketen, eli realistisesti ja lihallisesti. Ei kuitenkaan varsinaisesti liioitellen tai vääristellen.

Samainen anoppi kiersi taloja työnsä puolesta 1960-luvun loppupuolella. Silloin järvikylissä, eli kylissä jotka eivät olleet jokivarressa, oli vielä monessa talossa erillinen komero joko kylmässä eteisessä tai sisällä. Komeroissa oli pidetty niitä perheenjäseniä, joita ei voinut pitää komeron ulkopuolella. Ja joissakin komeroissa oli vielä tuolloin asukaskin. Järvikylät olivat siis kulkureiteistä syrjässä tai sitten niiden perällä, eli niissä geenipuuli pysyi sangen suppeana. Kaveri on töissä kehitysvammaisten hoidossa ja kertoo, että vieläkin tietyt postinumerot korostuvat hoidokkien taustoissa.

Eli tätä taustaa vasten pitää ymmärtää se, että vaikka Mukka ei halunnutkaan järkyttää vaan olla realisti, oli juuri realistisuudessaan järkyttävä. Ja Palsa taas joutui vetämään aivan överiksi järkyttämisenhalussaan, koska hänen kontekstissaan mikään vähäisempi ei olisi järkyttänyt. Ja se Särestöniemi taas antoi mallin siitä, että Peräpohjolastakin saattoi päästä taiteilijaksi, vieläpä omalla omituisella muotokielellään.

Ja loppuun vielä omakohtaisia kokemuksia sen verran, että kun ensimmäistä kesää hellustin nykyistä akkaani 1998, jouduin vaimon veljen hirsimökkitalkoisiin. Appiukko kysyi, että "Tiijjäksie, mitä nämä lähipäivät siulle opettaa?" ja vastaus oli tietenkin, että "Vitun etteen pittää joskus vähän hikkoilla." Samainen mies onnistui järkyttämään veljenpoikansa mielitiettyä, kun tämä tuli ensimmäisen kerran ylkänsä kanssa käymään ja isäntä kävelee suoraan saunasta munasillaan rappusille vastaan ja ampuu haulikolla variksen puunlatvaan. Rovaniemen kaupungin keskustassa ei oltu kuulema totuttu moiseen.
 
No nyt vähän paremmin, kun akka tuli töistä ja viihdyttää pentukoiraa.

Eli siis mitä esim. anoppi on kertonut, ne Maa on syntinen laulun seura yms. kuvakset ovat ihan elävää elämää ja "arkipäivää" tuon ajan Lapissa. Mukka kuvasi niitä tavallisuudesta poiketen, eli realistisesti ja lihallisesti. Ei kuitenkaan varsinaisesti liioitellen tai vääristellen.

Samainen anoppi kiersi taloja työnsä puolesta 1960-luvun loppupuolella. Silloin järvikylissä, eli kylissä jotka eivät olleet jokivarressa, oli vielä monessa talossa erillinen komero joko kylmässä eteisessä tai sisällä. Komeroissa oli pidetty niitä perheenjäseniä, joita ei voinut pitää komeron ulkopuolella. Ja joissakin komeroissa oli vielä tuolloin asukaskin. Järvikylät olivat siis kulkureiteistä syrjässä tai sitten niiden perällä, eli niissä geenipuuli pysyi sangen suppeana. Kaveri on töissä kehitysvammaisten hoidossa ja kertoo, että vieläkin tietyt postinumerot korostuvat hoidokkien taustoissa.

Eli tätä taustaa vasten pitää ymmärtää se, että vaikka Mukka ei halunnutkaan järkyttää vaan olla realisti, oli juuri realistisuudessaan järkyttävä. Ja Palsa taas joutui vetämään aivan överiksi järkyttämisenhalussaan, koska hänen kontekstissaan mikään vähäisempi ei olisi järkyttänyt. Ja se Särestöniemi taas antoi mallin siitä, että Peräpohjolastakin saattoi päästä taiteilijaksi, vieläpä omalla omituisella muotokielellään.

Ja loppuun vielä omakohtaisia kokemuksia sen verran, että kun ensimmäistä kesää hellustin nykyistä akkaani 1998, jouduin vaimon veljen hirsimökkitalkoisiin. Appiukko kysyi, että "Tiijjäksie, mitä nämä lähipäivät siulle opettaa?" ja vastaus oli tietenkin, että "Vitun etteen pittää joskus vähän hikkoilla." Samainen mies onnistui järkyttämään veljenpoikansa mielitiettyä, kun tämä tuli ensimmäisen kerran ylkänsä kanssa käymään ja isäntä kävelee suoraan saunasta munasillaan rappusille vastaan ja ampuu haulikolla variksen puunlatvaan. Rovaniemen kaupungin keskustassa ei oltu kuulema totuttu moiseen.
Täällä etelän rintamailla olen vuosien varrella tutustunut muutamaan pohojosen poikaan niin onhan ne ihmiset ketkä sieltä tulevat niin, no onhan ne erilaisia. Määrittelemättömällä tavalla erilaisia. Ja sanon tämän siis oikeasti hyvällä. Se maailma vain on niin erilainen kun mennään se 800 km pohjoiseen kehiltä..
 
Täällä etelän rintamailla olen vuosien varrella tutustunut muutamaan pohojosen poikaan niin onhan ne ihmiset ketkä sieltä tulevat niin, no onhan ne erilaisia. Määrittelemättömällä tavalla erilaisia. Ja sanon tämän siis oikeasti hyvällä. Se maailma vain on niin erilainen kun mennään se 800 km pohjoiseen kehiltä..
No minä olen vain 330 km etelämpää Kainuun perämettistä ja koen nykyisen ympäristöni hieman erilaiseksi, mutta toisaalta ilokseni olen havainnut, että myös paikalliset kokevat minut erilaisena mutteivät välttämättä huonompana/heikompana.
 
Mikähän symbioosi Kekkosella ja Korhosella mahtoi olla lopulta?
Onko tämä kompakysymys?
Korhonenhan vartioitsi vielä pressanehdokkuudellaan ulkopoliittisen linjan puhtautta.
Varmaan henkilönä realisti ja Kekkosen Suomesa OK, mutta kun kirjoitti Lapin Kansa/Kainuun Sanomat /YMS, kolumneissa 2000-luvun lopussa, että Afganistan oli hyvä kun Neuvostoliitto hyökkäsi sinne, mutta huono, kun Amerikka hyökkäsi sinne, en ole jaksanut kovasti arvostaa.
 
Back
Top