Kirjat

[tulikomento]

Santiago Rivasin kirja Argentiinan ilmavoimien ja laivaston ilmavoimien sotatoimista Falklandin konfliktissa on pakollista luettavaa kaikille kyseisestä rähinästä kiinnostuneille. Tätä ennen olen lukenut parin brittilentäjän sotamuistelmat ja tämä kirja puolestaan avaa mainiosti vastapuolen näkökulmaa.



Kirja on massiivinen niin sivumäärältään kuin tietoarvoltaan. Tässä käydään läpi kaikki yksiköt ja jopa koneyksilöt ja niiden kohtalot. Teksti on sujuvaa Lontoon murretta ja sitä elävöittävät argentiinalaispilottien omat muistelukset. Erityisen mielenkiintoista luettavaa ovat kuvaukset brittilaivaston aluksia vastaan lennetyistä iskuista. Nämä lennettiin usein huonossa säässä ja meren pintaa nuolemalla. Vastassa olivat Sea Harrierit ja laivojen ilmatorjunta. Lisäkiitosta tulee mielenkiintoisesta ja harvinaisesta kuva-aineistosta, joka tuntuu ainakin osittain tulevan pilottien omista arkistoista ja kokoelmista.

Hävittäjien ja rynnäkkökoneiden osuuden lisäksi kirjassa kuvataan myös mm. tiedustelulentoja, miehitetyille Falklandin saarille lennettyjä huoltolentoja sekä etsintä- ja pelastuslentoja. Mielenkiintoista juttua näistäkin riittää.

Täytyy todeta, että vaikka Argentiinan osalta sota kusi pahasti kintuille, ei ainakaan tarvitse heidän sotilaslentäjiensä rohkeutta epäillä. Kävivät empimättä sekalaisella ja osittain vanhentuneella kalustolla huippuunsa koulutettuja brittejä vastaan.

Kirjan lukemisen jälkeen olikin osuvaa, että törmäsin tähän videopätkään. Ilmatorjuntatykin ampujana tuolloin 1982 toiminut Neil Wilkinson kohtaa vuosia sodan päättymisen jälkeen alas ampumansa Mariano Velascon. Yhteinen sävel tuntuu löytyvän ja vanhat vihamielisyydet vaihtuvat ystävyydeksi.

 

[Vonka]

Lukaisin vasta nyt Teemu Keskisarjan Raaka tie Raatteeseen (Siltala 2012). Olin välttänyt sen, koska jossain lehtiarvostelussa maalailtiin kuvaa siitä, että Keskisarja pitäisi talvisodan henkeä täytenä myyttinä. Arvostelu on ollutkin tendenssimäinen. Teos on asiallinen ruohonjuuritason muistava näkökulma, ja tuohon perspektiiviin kuuluu nälkämaiden kommunismi puhtaasti tosiseikkana. Koska teos makaa keskiössään Suomussalmella myös sosiaalisen miljöön osalta, tuolla nurkalla on ollut kaikenlaista, myös hyvin aktiivinen suojeluskunta n. 300 jäsenen kera.

Keskisarja lyttää myös YYA-ajan tutkijoiden tarpeen perustella talvisotaa "Leningradin turvallisuusintresseillä". Hänen mukaansa teollistunut ja militarisoitunut jättimäinen suurvalta ei kokenut uhkaa Suomesta eikä Suomen kautta vaan uskoi, ettei pikkuvaltio kykene puolustautumaan. "Raja oli vedetty jättiläisen heikkona hetkenä, ja se piti korjata", kirjoittaa Keskisarja. Myös suurpoliittinen tilanne usutti ja tässä teos viittaa itsensä Stalinin myöhempiin sanoihin: "Iskettävä oli nyt, kun lännen kolme suurta maata roikkuivat toistensa kurkuissa."

Talvisota näyttäytyy ryöstösotana. Keskitykset Vienassa olivat käynnissä jo ennen aluevaatimuksia. Kansa oli sitten kuka mitäkin mieltä, ainakin noin alkuunsa.

 

[crane]

Jostain kumman syystä Vietnamin sodan ilmasota on alku kiinnostamaan mahottomasti. Muutamia aiheeseen liittyviä kirjoja onki tullu luettua mut lisää häätyy saaha. Vinkkiä aiheeseen?

 

[tulikomento]

Jostain kumman syystä Vietnamin sodan ilmasota on alku kiinnostamaan mahottomasti. Muutamia aiheeseen liittyviä kirjoja onki tullu luettua mut lisää häätyy saaha. Vinkkiä aiheeseen?

Tässä muutamia nostoja omasta kirjahyllystäni.

Ehdoton perusteos josta kannattaa lähteä liikkeelle. Jokainen merkittävä ilmataistelu analysoidaan laakin tarkkuudella.



Vastapuolen näkemys löytyy tästä. Tosin ilman tätäkin tulee toimeen...



sillä Pohjois-Vietnamin ilmavoimia käsitellään kattavasti myös näissä kahdessa konetyyppikirjassa.



Wilcoxin erinomaisessa kirjassa käydään läpi Top Gun -koulun perustaminen ja se, kuinka Vietnamin sodan loppupuolella surkeasti menneissä ilmataistelussa alettiin saada tulosta aikaan.



Tämä puolestaan on hyvä kumppani yllämainitulle. Keskittyy yhteen sodan kiivaimpaan päivään, jolloin kymmenet hävittäjät ottivat mittaa toisistaan P-Vietnamin taivailla.



Hyvä kuvaus F-105 -hävittäjäpommittajalentäjän sodasta. Suomennettuna löytyy Ed Rasimuksen "Ukkosen jyrinää." Rasimuksen suomentamaton Palace Cobra on myös hyvä.



Legendaarisen ässän ja hävittäjäjohtajan erinomaiset muistelmat.



Mulla on ittelläni varmaankin semmoset parisenkymmentä aihettä käsittelevää opusta, mutta tässä alkaa olla niistä parhaimmat.

 

[TBman]

Tuo Ed Rasimus on muuten suomesta sukujaan!

 

[crane]

Cobra pilot,chicken hawk,rasinus ja olds löytyy hyllystä. Nyt on menossa "Flying from the black hole. The b-52 navigator-bombardiers of vietnam".

 

[Minuteman]

Cobra pilot on aidonmakuinen muistelo, helppo samaistua kirjoittajan fiiliksiin. Tykkäsin.

 

[Minuteman]

Tuosta tulikin mieleen tämä joskus lentokentän alehyllystä ostettu pokkari:

Mielenkiintoista tarinaa deltasta, rekrytoinnista ja koulutuksesta kaverilta joka meinasi palaa Carterin tehtävissä tankkeri-Herculesin mukana Iranissa ja näki Grenadan maihinnousun helikopterista käsin.

 

[tulikomento]

Fast Movers kertoo Vietnamissa palvelleista hävittäjä- ja hävittäjäpommittajalentäjistä. Kirjassa käsitellään mm. näiden koulutustaustoja, käytettyä taktiikkaa ja ominaisuuksia sotilasjohtajina. Mukana on ilmavoimien F-4 Phantom ja F-105 Thunderchief -pilotteja sekä laivaston ja merijalkaväen A-6 Intruder ja F-8 Crusader -kuskeja. Suosittelen !



Bury Us Upside Down puolestaan keskittyy ns."Misty FAC" -lentäjiin. Nämä miehet lensivät F-100 Super Sabreilla todella vaarallisia tulenjohtokeikkoja pitkin ja poikin Etelä- ja Pohjois-Vietnamia. Lennettiin kirjaimellisesti puiden latvoja hipoen, sillä hävittäjäpommittajien asevaikutus piti saada ohjattua tarkasti maaliin. Näiden forward air controller -lentäjien tappioluvutkin olivat aika huikeita.



Yksittäisten hävittäjälentäjien muistelmia löytyy markkinoilta ihan mukavasti. Tämä on yksi parhaimmista lukemistani.




Eversti evp. Broughtonin muistelmat olivat ilmestyessään 60-luvun lopulla dynamiittia. F-105 -yksikköä johtanut Broughton haukkuu kirjassaan lyttyyn sotaa johtaneet nojatuolikenraalit ja tumpelot poliitikot, sekä näiden laatimat uskomattoman typerät ja sekavat voimankäyttösäännöt.

 

[Minuteman]

Karu tarina:

One hundred missions we have flown, Aha, Aha
One hundred missions we have flown, Aha, Aha
One hundred missions we have flown,
One hundred bridges we have blown,
But you can't return till Lyndon gives the word.
From one to one hundred we did count, Aha, Aha.
From one to one hundred we did count, Aha, Aha.
From one to one hundred we did count,
But now one half or jaore don't count,
But you can't return till Lyndon gives the word.
They said they'd give us combat pay, Aha, Aha.
They said-they'd give us combat pay, Aha, Aha.
They Said they'd give us combat pay,
And then the bastards took it away,
But you can't return till Lyndon gives the word.
We're Iron Hands from old _______, Aha, Aha.
lie1 re Iron Hands from old _____ . Aha, Aha.
'we're Iron Hands from old .
Our hearts beat fast, we
But you can't return till Lyndon gives the word.
The weasels fly around alone, Aha, Aha.
The Weasels fly around alone, Aha, Alia.
The weasels fly around alone,
With half a flight they head for home,
But you can't return till Lyndon gives the word.

The force rolls in amidst the flak, Aha, Aha.
The force rolls in amidst the flak, Aha, Aha.
The force rolls in amidst the flak,
One half or more won't make it back,
But you can't return till Itfndon gives the word.
Not many will return alive, Aha, Aha.
Not many will return alive, Aha, Aha.
Not many will return alive,
Who flew the bloody 105,
But you can1t return till Lyndon gives the word.

 

[Vonka]

Ed Rasimus piti myös seitsemän vuotta blogia, jossa otti kantaa Yhdysvaltain moderniin politikkaan. Siellä on teräviäkin pistoja välillä. Blogin viimeinen postaus tuli jouluaattona 24.12. 2012 hiukan ennen hänen kuolemaansa. Hänellä todettiin syöpä, joka oli levinnyt joka paikkaan eikä mitään ollut tehtävissä.

Hän ei kirjoittanut viimeiseen postaukseen mitään, mutta laittoi yhden kuvan ja otsikon:

Santa´s Fleet

 

[JR49]

Rakas vaimoni osti tällaisen joululahjaksi. Paljon seikkaperäistä tietoa sotilasilmailun alkuajoilta.
Pidän itse suuresti näkökulmasta, tällainen pioneeritoiminta viehättää. Kun koneen toiminenkaan ei ollut satavarmaa, niin lentäminen oli haastavaa.
Tuossa puhutaan seikkaperäisesti mm. eri taitolentoliikkeiden tulemisesta Suomeen, eri koneiden käyttäytymisestä ilmassa, lento-opetuksen kehittymisestä, millainen oli hyvä lennonopettaja eri aikoina jen.
Veli @Ikarus , sinä lentäjänä mahtaisit saada tästä paljon irti. Moni noista palkituista toimi lennonopettajana, ja muun muassa brittityylisen kouluttamisen tulo tänne käydään huolella läpi.

http://www.koalakustannus.fi/kirjat/kirja.php?id_prd=216

 

[VUps]

Jostain kumman syystä Vietnamin sodan ilmasota on alku kiinnostamaan mahottomasti. Muutamia aiheeseen liittyviä kirjoja onki tullu luettua mut lisää häätyy saaha. Vinkkiä aiheeseen?

Tom Clancyn kirjoittamassa Chuck Hornerin elämänkerrassa Every Man A Tiger on kirjoitettu aika pitkästi Hornerin Vietnamin komennuksista ja niiden välisestä toiminnasta kouluttajana.

 

[tulikomento]

Taattua laatua Jyrkiltä, eli täyttä asiaa kannesta kanteen. Jos jostain pitää inistä, niin olisin mieluusti lukenut Hawkille suunnitelluista sodan ajan tehtävistä ja taktiikoista (= ilmamaalien lähitorjunta ip-ohjuksilla & tykillä). Kirjassa tämä sivuutetaan muutamalla lauseella. Odotetusti parasta antia on kuvaukset tyypin lento-ominaisuuksista sekä itse lentämisestä.

 

[Ikarus]

Jos jostain pitää inistä, niin olisin mieluusti lukenut Hawkille suunnitelluista sodan ajan tehtävistä ja taktiikoista (= ilmamaalien lähitorjunta ip-ohjuksilla & tykillä). Kirjassa tämä sivuutetaan muutamalla lauseella.

Voi tietysti olla, että ne ovat vielä "hys hys" tietoa. Lentäjä Laukkanen kirjassa oli kaartotaistelu evaluaatiosta MiG-21 vs Draken, mutta ei mainintaa kumpi oli parempi. Muuta kun että leimattiin punaisella ja kassakaappiin.

 

[tulikomento]

Voi tietysti olla, että ne ovat vielä "hys hys" tietoa. Lentäjä Laukkanen kirjassa oli kaartotaistelu evaluaatiosta MiG-21 vs Draken, mutta ei mainintaa kumpi oli parempi. Muuta kun että leimattiin punaisella ja kassakaappiin.

Tiedä häntä, vuosien mittaan ainakin Siivet-lehdessä on ollut juttua HW-kaluston SA-tehtävistä ja ilmavoimien vuosikirjoissakin muistaakseni (niissä uusimmissa, jotka ovat myös Jyrkin käsialaa). Pääpiirteissään meni jotenkin niin, että taistelunjohtaja johti Hawkin maalin taakse ohjushyökkäystä varten. Tilanteet olivat esim. tyyliä lentotukikohdan lähipuolustus rynnäkkökoneita vastaan.

 

[vlad]

Anne Reid'in "Leningrad - piiritetyn kaupungin tragedia 1941-44" on ollut hyllyssäni jo useamman vuoden ajan mutta aiheen mielenkiintoisuudesta huolimatta kirja on aiemmin jäänyt lukematta. Teoksesta kokonaisuutena voi todeta sen, että se on hyvin rehellinen ja käsittelee aihetta loppujen lopuksi juurikaan kuvia kumartelematta - poikkeuksena oikeastaan ne äänet joita kirjoittaja antaa teoksessaan piirityksen kokeneille ihmisille, ne oma äänensä menneisyydestä eikä niiden sanomaan Reid pahemmin puutu, mikä on mielestäni oikea menetelmä. Ihmiset, jotka kokivat piirityksen käsittelevät sitä itselleen parhaalla mahdollisella tapaa, osa hyvinkin tiukasti ja rehellisyydessä pysytellen - kritiikkiä kohdistetaan kaikkiin tahoihin, osa valitsee sitten toisen tien ja kenties suojellakseen itseään tai muistojaan - haluamatta palata kokemuksiin kaikella tapaa - turvautuu ns. brezhneviläiseen versioon Leningradin piirityksestä, jossa piiritys liitettiin osaksi Suuren isänmaallisen sodan kulttia, jolloin siviilien kärsimys nousee jälleen etualalle, mutta nyt abstraktimmassa ja siistitymmässä mielessä - todellinen riipaiseva moraalinen ja sosiaalinen romahdus muuttui mieltäylentäväksi selviytymistarinaksi - eräällä tapaa siis sankaritarinaksi.

Blokadnikeille (piirityksestä hengissä selvinneet) piiritys on kuitenkin muutakin kuin "mieltäylentävä selviytymistarina", sen muistoa pohtiessa sopii lainata Olga Gretsinaa (blokadnik hänkin): "mielen miinakenttä. Siihen kun ihminen vain astuu, hän räjähtää. Kaikki lentää helvettiin - hiljaisuus, hyvä olo, nykypäivän onnellisuus".

Reid käsitteli teoksessaan hyvin kriittisesti Leningradin paikallisia puoluejohtajia ja heidän toimia, mutta yhtälailla kritiikki kohdistui kärkevästi koko neuvostoyhteiskuntaan ja sen johdon tapaan toimia vaiheessa jossa Saksa hyökkäsi ja sen voimat uhkasivat kesäillassa uinuvaa Leningradia - käytännössä juuri mitään ei tehty ja se mitä tehtiin tehtiin aivan liian myöhään. Tarkoitan nyt ei sotilaallisia valmisteluja kuten väestön evakuointia, ruokahuollon järjestämistä ja muista kaupunkiin jäävien asukkaiden turvallisuuden takaamiseen tähdänneitä toimia. Samoin voimakastakin kritiikkiä kohdistuu piirityksen aikaisiin tapahtumiin, siihen kuinka NKVD toimi ja kuinka puoluejohtajat ja puolueen merkittävät jäsenet toimivat, kuin myös kuinka osa kansalaisista toimi, kuinka korruption kitkemiseksi tehtiin lopulta mitättömän vähän, kuinka energiaa tuhlattiin ns. "kansanvihollisten" metsästämiseen, kuinka ihmisiä joutui täysin heitteille puutteellisten toimien tähden, kuinka byrokratia oli kankeaa ja sen seurauksena tuhansia ihmisiä kuoli ja joutui hukkaan. Eikä kaikki päättynyt piirityksen päättymiseen ja Leningradin vapauttamiseen, sodan jälkeen kaupungin intelligentsijaan kohdistui vainoa, Zdanovin kuoltua elokuussa 1948 seurasi helmikuussa 1949 alkanut ns. "Leningradin juttu", jolloin parin vuoden aikana kymmeniä Leningradin kanssa tekemisissä ollutta puoluevirkailijaa teloitettiin tai lähetettiin karkotukseen, saman kohtalon koki 145 heidän sukulaista. Leningrad haluttiin siis palauttaa "ruotuun", tämä vaino kohdistui intelligentsijan sekä puoluevirkailijoiden ohella myös tavallisiin neuvostoyhteiskuntaa kritisoineisiin kansalaisiin. Intelligentsijaan ja virkailijoihin kohdistunut vaino oli kaksi erillistä asiaa, tämä huomiona.

Teoksessa kiinnitettiin huomiota myös ns. moraaliseen rappioon, kannibalismiin (josta myös tuomittiin useita ihmisiä, mutta yleisen käsityksen mukaan kannibalismiin syyllistyi myös tavallisia perheenäitejä, jotka halusivat vain pelastaa itsensä ja lapsensa), myös kaupunkia puolustavat puna-armeijan sotilaat huomioitiin - myös heidän joukossa esiintyi kannibalismia ja muuta barbariaa:

"Eräänä päivänä Lagun huomasi, että lääkintäkapteeni Tsepurnyi kaiveli hankea pihalla. Kersantti seurasi piilosta, miten kapteeni leikkasi lihankappaleen amputoidusta jalasta, työnsi sen taskuunsa, peitteli jalan, takaisin hankeen ja meni matkoihinsa. Puoli tuntia myöhemmin Lagun meni Tsepurnyin huoneeseen ikään kuin jotain kysyäkseen ja näki miehen syövän lihaa painstinpannusta. Kersantti oli varma, että se oli ihmislihaa. - - Joten hän nosti metelin, ja seuranneessa tutkinnssa kävi ilmi, ettei pelkästään sairaita ja haavoittuneita ruokittu ihmislihalla, vaan sitä söi myös parikymmentä henkilökunnan jäsentä lääkäreistä ja hoitajista ulkotyöläisiin - söi järjestelmällisesti ruumiita ja amputoituja jalkoja. Sotilasneuvoston erikoiskäskystä koko tämä joukko ammuttiin". (s. 275).

Näin päätteeksi voinen kertoa eräänlaisena anekdottina oman kokemukseni "neuvostoliittolaisesta tarinankerronnasta". Vieraillessani ensimmäistä kertaa Leningradissa 1989 kävimme kiertoajelulla, meillä oli oppaana historioitsija ja kiertoajelun aikana myös Leningradin piiritys nousi esille ja tämä opas kertoi meille lyhyelti "mieltäylentävän selviytymistarinan" moraalisesti rappeutumattomista kaupunkilaisista, jotka selviytyivät piirityksestä hengissä, piirityksen aikana ihmismieli pysyi ylevänä ja kirkkaana, nälkäänsä valittaneet ja nälkään kuolemaisillaan olevat ihmiset tukivat toinen toisiaan eivätkä riistäneet kaupungin tahi yhteiskunnan omaisuutta, ihmisten moraali oli niin korkealla ettei rappiota ilmennyt, etteivät nälkäiset ihmiset kajonneet edes luonnontieteellisiin kokoelmiin ja kasvinäytteisiinkään.

Kaikkiaan Anna Reidin teos on hyvä lisä aihetta käsittelevien teosten joukoon.

***

Sven Lindqvist kirjoitti teoksensa "Tappakaa ne saatanat" 90-luvun alkumainingeissa, aikanaan teos herätti laajalti kohua Ruotsissa - itse luin teoksen pokkarina tuossa tovi sitten.

Teoksen sanotaan olevan "tutkimusmatka eurooppalaisen rasismin lähteille" - teosta luettaessa on todellakin huomioitava se, että se käsittelee käytännössä lähes täysin eurooppalaista rasismia ja siinä sivussa imperialismia - siirtomaa-aikaa ja ihmisten kohtelua siirtomaissa. Viittauksenomaisesti mainitaan rasismista yleisemmin ja siitä ettei se ole mikään eurooppalaisten erityispiirre. Jos tämän seikan työntää taka-alalle niin omassa kontekstissa kirja on tavallaan hyvin mielenkiintoinen ja kiehtova tutkimusmatka aiheeseen kuin myös kirjoittajan itsensä pääkoppaan ja mielenmaisemaan.

Historiallisen annin kannalta mielenkiintoinen on kehyskertomus, joka on rakennettu Joseph Conradin (Józef Teodor Nałęcz Konrad Korzeniowski) klassikkoteoksen Pimeyden sydän ympärille ja Lindqvistin teoksen nimikin tulee Conradin teoksesta, jonka ydinlauseita "Tappakaa ne saatanat!" on.

Kirjan ongelma on sitten se, että näkökulma on äärimmäisen kapea - syntyy kuva rasismista eurooppalaisten yksinoikeutena, mitä se ei tietenkään ole. Tämä kirjan ongelmallinen näkökulma toisaalta varmasti on lisännyt kirjan aikaansaamaa kohua ja toisaalta mahdollista suosiota tietyissä piireissä. Näkökulma on tavallaan ymmärrettävä, koska Lindqvist keskittyi 80-luvun loppupuolella voimakkaasti eurooppalaiseen imperialismiin, rasismiin, kansanmurhaan etc. mutta ei muuta sitä seikkaa, että näkulma on samalla suppea.

"Exterminate all the brutes."

vlad

 

[tulikomento]

Anne Reid'in "Leningrad - piiritetyn kaupungin tragedia 1941-44" on ollut hyllyssäni jo useamman vuoden ajan mutta aiheen mielenkiintoisuudesta huolimatta kirja on aiemmin jäänyt lukematta. Teoksesta kokonaisuutena voi todeta sen, että se on hyvin rehellinen ja käsittelee aihetta loppujen lopuksi juurikaan kuvia kumartelematta - poikkeuksena oikeastaan ne äänet joita kirjoittaja antaa teoksessaan piirityksen kokeneille ihmisille, ne oma äänensä menneisyydestä eikä niiden sanomaan Reid pahemmin puutu, mikä on mielestäni oikea menetelmä. Ihmiset, jotka kokivat piirityksen käsittelevät sitä itselleen parhaalla mahdollisella tapaa, osa hyvinkin tiukasti ja rehellisyydessä pysytellen - kritiikkiä kohdistetaan kaikkiin tahoihin, osa valitsee sitten toisen tien ja kenties suojellakseen itseään tai muistojaan - haluamatta palata kokemuksiin kaikella tapaa - turvautuu ns. brezhneviläiseen versioon Leningradin piirityksestä, jossa piiritys liitettiin osaksi Suuren isänmaallisen sodan kulttia, jolloin siviilien kärsimys nousee jälleen etualalle, mutta nyt abstraktimmassa ja siistitymmässä mielessä - todellinen riipaiseva moraalinen ja sosiaalinen romahdus muuttui mieltäylentäväksi selviytymistarinaksi - eräällä tapaa siis sankaritarinaksi.

Blokadnikeille (piirityksestä hengissä selvinneet) piiritys on kuitenkin muutakin kuin "mieltäylentävä selviytymistarina", sen muistoa pohtiessa sopii lainata Olga Gretsinaa (blokadnik hänkin): "mielen miinakenttä. Siihen kun ihminen vain astuu, hän räjähtää. Kaikki lentää helvettiin - hiljaisuus, hyvä olo, nykypäivän onnellisuus".

Reid käsitteli teoksessaan hyvin kriittisesti Leningradin paikallisia puoluejohtajia ja heidän toimia, mutta yhtälailla kritiikki kohdistui kärkevästi koko neuvostoyhteiskuntaan ja sen johdon tapaan toimia vaiheessa jossa Saksa hyökkäsi ja sen voimat uhkasivat kesäillassa uinuvaa Leningradia - käytännössä juuri mitään ei tehty ja se mitä tehtiin tehtiin aivan liian myöhään. Tarkoitan nyt ei sotilaallisia valmisteluja kuten väestön evakuointia, ruokahuollon järjestämistä ja muista kaupunkiin jäävien asukkaiden turvallisuuden takaamiseen tähdänneitä toimia. Samoin voimakastakin kritiikkiä kohdistuu piirityksen aikaisiin tapahtumiin, siihen kuinka NKVD toimi ja kuinka puoluejohtajat ja puolueen merkittävät jäsenet toimivat, kuin myös kuinka osa kansalaisista toimi, kuinka korruption kitkemiseksi tehtiin lopulta mitättömän vähän, kuinka energiaa tuhlattiin ns. "kansanvihollisten" metsästämiseen, kuinka ihmisiä joutui täysin heitteille puutteellisten toimien tähden, kuinka byrokratia oli kankeaa ja sen seurauksena tuhansia ihmisiä kuoli ja joutui hukkaan. Eikä kaikki päättynyt piirityksen päättymiseen ja Leningradin vapauttamiseen, sodan jälkeen kaupungin intelligentsijaan kohdistui vainoa, Zdanovin kuoltua elokuussa 1948 seurasi helmikuussa 1949 alkanut ns. "Leningradin juttu", jolloin parin vuoden aikana kymmeniä Leningradin kanssa tekemisissä ollutta puoluevirkailijaa teloitettiin tai lähetettiin karkotukseen, saman kohtalon koki 145 heidän sukulaista. Leningrad haluttiin siis palauttaa "ruotuun", tämä vaino kohdistui intelligentsijan sekä puoluevirkailijoiden ohella myös tavallisiin neuvostoyhteiskuntaa kritisoineisiin kansalaisiin. Intelligentsijaan ja virkailijoihin kohdistunut vaino oli kaksi erillistä asiaa, tämä huomiona.

Teoksessa kiinnitettiin huomiota myös ns. moraaliseen rappioon, kannibalismiin (josta myös tuomittiin useita ihmisiä, mutta yleisen käsityksen mukaan kannibalismiin syyllistyi myös tavallisia perheenäitejä, jotka halusivat vain pelastaa itsensä ja lapsensa), myös kaupunkia puolustavat puna-armeijan sotilaat huomioitiin - myös heidän joukossa esiintyi kannibalismia ja muuta barbariaa:

"Eräänä päivänä Lagun huomasi, että lääkintäkapteeni Tsepurnyi kaiveli hankea pihalla. Kersantti seurasi piilosta, miten kapteeni leikkasi lihankappaleen amputoidusta jalasta, työnsi sen taskuunsa, peitteli jalan, takaisin hankeen ja meni matkoihinsa. Puoli tuntia myöhemmin Lagun meni Tsepurnyin huoneeseen ikään kuin jotain kysyäkseen ja näki miehen syövän lihaa painstinpannusta. Kersantti oli varma, että se oli ihmislihaa. - - Joten hän nosti metelin, ja seuranneessa tutkinnssa kävi ilmi, ettei pelkästään sairaita ja haavoittuneita ruokittu ihmislihalla, vaan sitä söi myös parikymmentä henkilökunnan jäsentä lääkäreistä ja hoitajista ulkotyöläisiin - söi järjestelmällisesti ruumiita ja amputoituja jalkoja. Sotilasneuvoston erikoiskäskystä koko tämä joukko ammuttiin". (s. 275).

Näin päätteeksi voinen kertoa eräänlaisena anekdottina oman kokemukseni "neuvostoliittolaisesta tarinankerronnasta". Vieraillessani ensimmäistä kertaa Leningradissa 1989 kävimme kiertoajelulla, meillä oli oppaana historioitsija ja kiertoajelun aikana myös Leningradin piiritys nousi esille ja tämä opas kertoi meille lyhyelti "mieltäylentävän selviytymistarinan" moraalisesti rappeutumattomista kaupunkilaisista, jotka selviytyivät piirityksestä hengissä, piirityksen aikana ihmismieli pysyi ylevänä ja kirkkaana, nälkäänsä valittaneet ja nälkään kuolemaisillaan olevat ihmiset tukivat toinen toisiaan eivätkä riistäneet kaupungin tahi yhteiskunnan omaisuutta, ihmisten moraali oli niin korkealla ettei rappiota ilmennyt, etteivät nälkäiset ihmiset kajonneet edes luonnontieteellisiin kokoelmiin ja kasvinäytteisiinkään.

Kaikkiaan Anna Reidin teos on hyvä lisä aihetta käsittelevien teosten joukoon.

***

Sven Lindqvist kirjoitti teoksensa "Tappakaa ne saatanat" 90-luvun alkumainingeissa, aikanaan teos herätti laajalti kohua Ruotsissa - itse luin teoksen pokkarina tuossa tovi sitten.

Teoksen sanotaan olevan "tutkimusmatka eurooppalaisen rasismin lähteille" - teosta luettaessa on todellakin huomioitava se, että se käsittelee käytännössä lähes täysin eurooppalaista rasismia ja siinä sivussa imperialismia - siirtomaa-aikaa ja ihmisten kohtelua siirtomaissa. Viittauksenomaisesti mainitaan rasismista yleisemmin ja siitä ettei se ole mikään eurooppalaisten erityispiirre. Jos tämän seikan työntää taka-alalle niin omassa kontekstissa kirja on tavallaan hyvin mielenkiintoinen ja kiehtova tutkimusmatka aiheeseen kuin myös kirjoittajan itsensä pääkoppaan ja mielenmaisemaan.

Historiallisen annin kannalta mielenkiintoinen on kehyskertomus, joka on rakennettu Joseph Conradin (Józef Teodor Nałęcz Konrad Korzeniowski) klassikkoteoksen Pimeyden sydän ympärille ja Lindqvistin teoksen nimikin tulee Conradin teoksesta, jonka ydinlauseita "Tappakaa ne saatanat!" on.

Kirjan ongelma on sitten se, että näkökulma on äärimmäisen kapea - syntyy kuva rasismista eurooppalaisten yksinoikeutena, mitä se ei tietenkään ole. Tämä kirjan ongelmallinen näkökulma toisaalta varmasti on lisännyt kirjan aikaansaamaa kohua ja toisaalta mahdollista suosiota tietyissä piireissä. Näkökulma on tavallaan ymmärrettävä, koska Lindqvist keskittyi 80-luvun loppupuolella voimakkaasti eurooppalaiseen imperialismiin, rasismiin, kansanmurhaan etc. mutta ei muuta sitä seikkaa, että näkulma on samalla suppea.

"Exterminate all the brutes."

vlad

Täytyypä laittaa tuo Leningrad-kirja mieleen. Voisin hyvin kuvitella, ettei Anna Reid ole Venäjän nykyjohdolle mieluinen kirjailija kun käsittelee Suurta Isänmaallista Sotaa "epäsovinnaiseen sävyyn." Putlerin hallinnon inhokkilistallahan on länsimaisista kirjoittajista jo ainakin Antony Beevor.

Itseltäni löytyy Leningradin piirityksestä amerikkalaisen sotahistorioitsija David Glantzin kirjoittama teos. Aika kuivakkaa luettavaa, mutta käsittelee itse rintamatapahtumat millintarkasti.

 

[Old Boy]

Tuo Ed Rasimus on muuten suomesta sukujaan!

Onko tästä tarkempaa tietoa? Samaa asiaa aikoinaan kavereiden kanssa arvuuteltiin...

 

[vlad]

Täytyypä laittaa tuo Leningrad-kirja mieleen. Voisin hyvin kuvitella, ettei Anna Reid ole Venäjän nykyjohdolle mieluinen kirjailija kun käsittelee Suurta Isänmaallista Sotaa "epäsovinnaiseen sävyyn." Putlerin hallinnon inhokkilistallahan on länsimaisista kirjoittajista jo ainakin Antony Beevor.

Itseltäni löytyy Leningradin piirityksestä amerikkalaisen sotahistorioitsija David Glantzin kirjoittama teos. Aika kuivakkaa luettavaa, mutta käsittelee itse rintamatapahtumat millintarkasti.

Minulta löytyy myös kyseinen David Glantzin teos "900 kauhun päivää...", siinä rintamatapahtumille annetaan hyvin suuri painoarvo ja sen myötä teksti on kuivempaa ja enemmän "oppikirjamainen" vrt. Reidin teos, jossa ääneen pääsevät myös tavalliset ihmiset ja pääpaino on leningradilaisten kokemuksilla ja se kuinka he piirityksen kokivat ja millaista kaupungissa oli piirityksen aikana elää. Sotilasoperaatioiden kuvaaminen on selkeästi sivuroolissa, saa toki riittävästi huomiota jotta asetelman se puoli tulee huomioiduksi mutta yksiköitä ei eistetä pikkutarkkoina numeroina ja luetteloina, komentajat eivät saa ylimääräistä huomiota etc. Kyse on siis selkeästi teoksesta, jossa käsitellään Leningradin piiritystä kaupunkilaisten ja kaupungin näkökulmasta - huomiota saavat myös kaupunkia ympäröivä maaseutu.

Tietyssä mielessä Reidin teoksessa yllättävä lukema oli se, että varsinaisissa sotatoimissa (pommitukset ja tykistötuli) leningradilaisia kuoli 16 747 (yhden tilaston mukaan) eli kaikesta huolimatta yllättävän vähän kun huomioi piirityksen kestäneen yli kaksi vuotta ja kaupungin joutuneen säännönmukaisen pommituksen ja tulituksen kohteeksi tämän ajan. Todellinen lukema tässäkin tilastossa liene jonkin verran suurempi, mutta silti kun lukemaa vertaa kuolleiden kokonaismäärään 650 000 - reilut 800 000 niin määrä on vähäinen.

vlad