Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Ja noiden lisäksi laivaston ja ilmavoimien varsin mittavat tukikohdat sekä erilaiset huollon ja hallinnon organisaatiot. Etelä-Suomessa oli paljon tämmöistä populaa.

Hyvä kysymys. Saksankielisessä sotahistoria- ja muistelukirjallisuudessa voisi ollakin jotain näihin liittyvää. On vaan sangen heikosti tunnettu aihealue meillä sanoisin.
 
Mietin miten ovatko sakemannit oikein uskaltaneet julkaista laajasti sotaa koskevia kirjoja, kun se "natsi" sanakin tuntuu olevan luullakseni semmoinen hys hys juttu Saksalaisille.
 
Mietin miten ovatko sakemannit oikein uskaltaneet julkaista laajasti sotaa koskevia kirjoja, kun se "natsi" sanakin tuntuu olevan luullakseni semmoinen hys hys juttu Saksalaisille.

Kyllä ainakin Länsi-Saksassa julkaistiin sotakirjallisuutta. Mukana olleiden muisteluksia jne. Mitään uusnatsismiin viittaavaa ei kylläkään katsottu hyvällä. Tosin entisillä SS-miehillä oli aktiivinen edunvalvontajärjestönsä joka harjoitti julkaisutoimintaa.

 
Niin, tuo vaan tuli mieleen kun taannoin kun oltiin lentokone messuilla Saksassa, majapaikkaan kun illalla saavuttiin ja "mökäjuomaa" oli nautittu, kirposi muutamilla laulajilla Saksalaisia marssilauluja kohtuullisella volyymilla. No siitä sitten talon emäntä kävi huomauttamassa ettei ne ole enää muodissa täällä sekä pitäisi mennä sisätiloihin laulamaan, ettei ympäristö häiriinny.
 
Kuuntelin viikolla Juha Sipilän Tulos tai ulos kirjan:
Tulos tai ulos


”Pannaan ukko vaihtoon, jos tulosta ei tule."
Juha Sipilä

Sote-uudistus. Valtataistelu ay-liikkeen kanssa. Pakolaiskriisi. Ilmastonmuutos. Sipilän hallituksen kiivaat vuodet pääministerin omasta näkökulmasta kerrottuna.
Juha Sipilän kausi pääministerinä on myrskyisin sitten Esko Ahon lamahallituksen 1990-luvun alkupuoliskolla. Sipilä muodosti rohkeasti porvarihallituksen, otti siihen Perussuomalaiset ja jätti SDP:n oppositioon, vaikka tiesi, että Suomen talouden suunnan korjaamisesta tulee poliittisesti raskas urakka.
Hänen aikanaan talous on kääntynyt nousuun, työllisyys lisääntynyt ja velkaantuminen hidastunut. Tämän kaiken hinta on ollut kova, ja politiikan ulkopuolelta tullut Sipilä on välillä törmäillyt politiikanteon käytäntöjen kanssa.
Risto Uimonen käy kirjassaan läpi Juha Sipilän pääministerikauden keskeisiä tapahtumia ja paljastaa, mitä kulisseissa on tapahtunut. Sipilä on antanut haastatteluja kirjaan pitkin matkaa, ja hallituksen toiminnasta kertoo myös joukko muita politiikan avainhenkilöitä.
------------------
Mielestäni kirja valottaa hyvin pääministerin työn hektisyyttä ja raskautta sekä Sipilän onnistumista näissä haasteissa ja minkälaisessa porukassa hommaa pitää tehdä.
Ei käy kateeksi, medialla näyttää olevan vimmainen tarkoitus haastaa ja tonkia juttuja lööppeihin ja siten polttaa ministerin aikaa jonninjoutaviin vääntöihin.
 
Nyt olisi kuunneltuna Soinin Peruspomo kirja:



TIMO SOINI

Peruspomo​

Miten jytky syntyi?
Timo Soini käy läpi rooliaan huimaa vauhtia kasvaneen puolueen johtajana, EU-parlamentissa ja kotimaan politiikassa. Mistä puolueen menestys tuli?
Timo Soini ja hänen puolueensa ovat olleet lakkaamatta puheenaiheena siitä pitäen, kun puolueen kannatus lähti ripeään nousuun vuonna 2008. Uudessa kirjassaan Soini kertoo, kuinka kaikki tapahtui. Oman roolinsa lisäksi Soini kertoo yhteistyöstään puolueen muiden henkilöiden kanssa Halla-ahosta Hakkaraiseen. Kirja on analyysi siitä, millainen tilaus ajassa oli auki puolueelle ja Timo Soinille. Oliko kyse laajemmasta kansainvälisestä ilmiöstä vai oliko kaikki kiinni Soinin karismaattisesta persoonasta?

-----

Sipilän kirjaan verrattuna Soini tarjoaa viihdyttävämpää ja värikkäämpää kerrontaa, ihan hyvä näkökulma menneestä ajasta ja ihmisistä.
 
Suomeksi on saatavilla myös Taistelu Roomasta. Siinä riittää lukemista, tapahtumat sijoittuvat kansainvaellusajalle 500-luvulle.

Edit: Joskus ns. kakarana luin ekan kerran ja aikuisena uudestaan. Välillä juonitellaan ja välillä nostetaan armeijoita toisiaan vastaan.
Sainpas tämän loppuun, vaikka välillä vähän takkuista olikin.

Dahn, Felix Taistelu RoomastaI ja II. Yrjö Weilin 1904 ja -05. Projekti Lönnrotissa tuossa ja tuossa.

Olipahan melkoinen eepos. On juonitteluja ja eeppisiä taisteluita ja kirkasotsaisia idealistisia sankareita ja katalia juonittelijoita. Barbaareja ja roomalaisia ja bysanttilaisia ja ties vaikka vallan mitä. Kauniita naisiakin on, toiset neitsyitä ja toiset vähemmän.

Elokuvassa mainittaisiin alussa, että "perustuu tositapahtumiin, joita vapaasti on tulkinnut Felix Dahn" ja näin todellakin on. Perusasiat ovat ihan ok, eli gootit (ei ne nykyiset säälittävät surkit, vaan ne hurjat germaanit) valtasivat aikoinaan läntisen Rooman valtakunnan alueita ja Bysantin valtakuntakin on ihan oikeasti ollut olemassa. Monet henkilöistä ovat todellisia, mutta jotkut eivät. Tapahtumien suhteen on otettu sen verran suuria vapauksia (näin pikaisesti Wikipedian artikkeleiden pohjalta aukkoja tietopohjassani paikanneena), että suhde on melkein kuin George R. R. Martinin The Song of Fire and Icella ja todellisella ruusujen sodalla, mutta ei nyt sentään ihan.

Jos haluat lukea tiukkoja taistelukuvauksia ja katalaa juonittelua, niin tässä on kirjasi! Varaudu kuitenkin hassulla tavalla homoeroottiseen kuvaukseen nuorista pojista ja heidän välisestä ystävyydestään. Lisäksi hyväksy se, että Dahn on ollut aika munaton jätkä, jonka kaikki sankarit tässä kirjassa ovat joko pillunkipeitä tai -kateita. Jälleen Hertta-sarjaa tosimiehille, jotka osaavat olla ottamatta asioita liian vakavasti. Menoa ja meininkiä piisaa, mutta ei tämä mikään Conan ole.
 
Viimeisimmät luetut Timo Hännikäisen "Pyhä yksinkertaisuus" ja Timo Hännikäisen & Tommi Melenderin "Liberalismin petos". Kumpikin on ohuehko, joten lukee nopeasti. Jälkimmäisen luettuaan hämmästelee, että millä röyhkeydellä nykyiset "liberalistisiksi" itseään kutsuvat poliitikot ja ideologit raiskaavat klassisen liberalismin ideaa.

Pyhä yksinkertaisuus taas käsittelee mm. ilmiantomentaliteettia. Hännikäinen kertoo virolaisen ihmetelleen hiukan Viron itsenäistymisen jälkeen, että Suomessa on ilmiantopuhelin, johon voi vasikoida epäillyn verovilpin. Virolaiselle neuvostoajan kasvatille se oli merkki totalitarismista. Kirja myös pohtii aikamme pyhää lehmää eli holokaustirummutusta.
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa on ilmiantopuhelin, johon voi vasikoida epäillyn verovilpin. Virolaiselle neuvostoajan kasvatille se oli merkki totalitarismista.
Virolainen on 50 vuoden jälkeen niin tottunut että voi ja jopa pitää varastaa valtiolta ettei tiedä/ymmärrä että suomalainen elää lakien mukaan. Tässä maassa rehellisyys ja lainmukainen elämä on normi. Neuvostovirossa se ei ollut.
 
Et ymmärrä pointtia. Se oli siis se, että kyseinen henkilö oli kasvanut ilmapiirissä, jossa väärinajattelijoiden ilmiannosta oli tehty hyve ja jota ilmapiiriä kyseinen virolainen piti täysin vieraana länsimaiselle vapaudelle.
 
Lueskelin loppuun Robert Brantbergin Mikko Pöllä -elämäkerran. Notkeaa ja sujuvasti etenevää tekstiä. Tosin tämä ei ole mikään vakavasti otettava elämäkerta. Ei lähdeviitteitä, ei varsinaista lähdeluetteloa. Ainoastaan kirjallisuusluettelo löytyy lopusta. Veikkaan vahvasti että valtaosa kaukopartioretkien kuvauksista ja miesten repliikeistä on peräisin kirjailijan omasta päästä. Mikään varsinainen tutkijahan Brantberg ei ole, vaan kirjailija.

Kirja on aika perinteistä kiiltokuvamaista sankarikuvausta alusta loppuun. Mm. Petrovski Jamin sissiretkellä sattunut venäläisen sotasairaalan tuhoaminen ohitetaan lauseen puolikkaalla. Tekevälle sattuu, tosin nykyään tämä luokiteltaisiin epäilemättä sotarikokseksi. Uutta asiaa itselleni oli kuitenkin se, että Pöllä oli 1930-luvun puolivälissä rakentamassa Immolan lentokenttää.

DSCN0754.JPG
 
Lueskelin loppuun Robert Brantbergin Mikko Pöllä -elämäkerran. Notkeaa ja sujuvasti etenevää tekstiä. Tosin tämä ei ole mikään vakavasti otettava elämäkerta. Ei lähdeviitteitä, ei varsinaista lähdeluetteloa. Ainoastaan kirjallisuusluettelo löytyy lopusta. Veikkaan vahvasti että valtaosa kaukopartioretkien kuvauksista ja miesten repliikeistä on peräisin kirjailijan omasta päästä. Mikään varsinainen tutkijahan Brantberg ei ole, vaan kirjailija.

Kirja on aika perinteistä kiiltokuvamaista sankarikuvausta alusta loppuun. Mm. Petrovski Jamin sissiretkellä sattunut venäläisen sotasairaalan tuhoaminen ohitetaan lauseen puolikkaalla. Tekevälle sattuu, tosin nykyään tämä luokiteltaisiin epäilemättä sotarikokseksi. Uutta asiaa itselleni oli kuitenkin se, että Pöllä oli 1930-luvun puolivälissä rakentamassa Immolan lentokenttää.

Katso liite: 53217
Itsellä sama kirja, ihan hyvä henkilökuvaus. Petrovski jam taas oli operaationa loistava suoritus ja senpä takia tuli jälkipuheita takkiin ottaneelta puolelta, ja kukas se syyriassa sairaaloita pommitti?
 
Itsellä sama kirja, ihan hyvä henkilökuvaus. Petrovski jam taas oli operaationa loistava suoritus ja senpä takia tuli jälkipuheita takkiin ottaneelta puolelta, ja kukas se syyriassa sairaaloita pommitti?

Juu, kyllähän veli venäläinen tuota sotasairaalan tuhoamista kovasti hyödynsi propagandassaan.

 
Juu, kyllähän veli venäläinen tuota sotasairaalan tuhoamista kovasti hyödynsi propagandassaan.

Vähän on venäläisellä varaa valittaa, itse tekivät sotarikoksia rajanpinnan kylissä
 
Brantbergin kirjaa liipaten: Meillä Suomessa on jostain syystä pesiytynyt sotilaselämäkertoihin pakkomielle tehdä niistä romaanimaisia. Tyypillisiä esimerkkejä juuri Robert Brantberg ja Jukka Piipponen. Esimerkiksi britit osaavat tehdä tekstiltään nautittavia sotilaitten elämäkertoja tinkimättä tieteellisyydestä tippaakaan. Suomessakin on poliittisen historian alalla mainioita kynäniekkoja, kuten Tuomo Polvisen Paasikivi-sarja osoittaa. Myös Jussi Niinistö olisi potentiaalisesti sellainen. Sanon potentiaalisesti, sillä hän munasi täysin uuden versionsa Susitaival-elämäkerrasta luopumalla lähdeviitteistä. Todellista lukijoitten halveksuntaa.

Toinen suomalainen helmasynti on, että etenkin kenraalielämäkerroista puuttuu lähes kokonaan kriittinen sotataidollinen tarkastelu. Meiltä puuttuu Carlo D'esten Patton-elämökerran veroinen kenraalielämäkerta. Esimerkiksi Vesa Määtän Oesch-kirja on suuri pettymys ja pinnallinen raapaisu.
 
Brantbergin kirjaa liipaten: Meillä Suomessa on jostain syystä pesiytynyt sotilaselämäkertoihin pakkomielle tehdä niistä romaanimaisia. Tyypillisiä esimerkkejä juuri Robert Brantberg ja Jukka Piipponen. Esimerkiksi britit osaavat tehdä tekstiltään nautittavia sotilaitten elämäkertoja tinkimättä tieteellisyydestä tippaakaan. Suomessakin on poliittisen historian alalla mainioita kynäniekkoja, kuten Tuomo Polvisen Paasikivi-sarja osoittaa. Myös Jussi Niinistö olisi potentiaalisesti sellainen. Sanon potentiaalisesti, sillä hän munasi täysin uuden versionsa Susitaival-elämäkerrasta luopumalla lähdeviitteistä. Todellista lukijoitten halveksuntaa.

Toinen suomalainen helmasynti on, että etenkin kenraalielämäkerroista puuttuu lähes kokonaan kriittinen sotataidollinen tarkastelu. Meiltä puuttuu Carlo D'esten Patton-elämökerran veroinen kenraalielämäkerta. Esimerkiksi Vesa Määtän Oesch-kirja on suuri pettymys ja pinnallinen raapaisu.
Luinpa kymmenisen vuotta sitten yhden kronikan, joka oli täynnä lähdeviitteitä, tarina, ei edennyt ollenkaan kun kokoajan piti kurkata lähdeviitteitä, että mitä tässä oikein on homman juoni, elikkä tapahtumia selitettiin viittaamalla lähdeviitteisiin, raskasta luettavaa. Olisi voinut olla vähän kevyempi
 
Back
Top