Kirjat

Brantbergin kirjaa liipaten: Meillä Suomessa on jostain syystä pesiytynyt sotilaselämäkertoihin pakkomielle tehdä niistä romaanimaisia. Tyypillisiä esimerkkejä juuri Robert Brantberg ja Jukka Piipponen. Esimerkiksi britit osaavat tehdä tekstiltään nautittavia sotilaitten elämäkertoja tinkimättä tieteellisyydestä tippaakaan. Suomessakin on poliittisen historian alalla mainioita kynäniekkoja, kuten Tuomo Polvisen Paasikivi-sarja osoittaa. Myös Jussi Niinistö olisi potentiaalisesti sellainen. Sanon potentiaalisesti, sillä hän munasi täysin uuden versionsa Susitaival-elämäkerrasta luopumalla lähdeviitteistä. Todellista lukijoitten halveksuntaa.

Toinen suomalainen helmasynti on, että etenkin kenraalielämäkerroista puuttuu lähes kokonaan kriittinen sotataidollinen tarkastelu. Meiltä puuttuu Carlo D'esten Patton-elämökerran veroinen kenraalielämäkerta. Esimerkiksi Vesa Määtän Oesch-kirja on suuri pettymys ja pinnallinen raapaisu.

Tämä ? On kyllä hyvä elämäkerta. Löytyy kirjahyllystä.

patton-genius-war-carlo-este-1st-ed_1_68878aba158ebb3e309d5dba5011fb00.jpg
 
Juuri tuo. Kirjasta aistii koko ajan Pattonin äänen, kiitos suorien lainausten. Teksti määrältään tuo lienee 4-5 kertaa laajempi kuin esimerkiksi Määtän Oesch-kirja. D'Este ei myöskään arkaile kritiikin suhteen. Toinen jättimäinen sotilaselämäkerta on Nigel Hamiltonin Monty (liki 3000 sivua).

Yllättävä on sekin, että monestä sakukenusta ei ole kunnon elämäkertaa edes saksaksi. Esimerkiksi Walter Modelista tai Albert Kesselringistä. Von Mansteinista on hyvä Mungo Melvinin, mutta Manstein on kyllä ylivoimaisesti ylimainostetuin sakukenu.
 
Juuri tuo. Kirjasta aistii koko ajan Pattonin äänen, kiitos suorien lainausten. Teksti määrältään tuo lienee 4-5 kertaa laajempi kuin esimerkiksi Määtän Oesch-kirja. D'Este ei myöskään arkaile kritiikin suhteen. Toinen jättimäinen sotilaselämäkerta on Nigel Hamiltonin Monty (liki 3000 sivua).

Yllättävä on sekin, että monestä sakukenusta ei ole kunnon elämäkertaa edes saksaksi. Esimerkiksi Walter Modelista tai Albert Kesselringistä. Von Mansteinista on hyvä Mungo Melvinin, mutta Manstein on kyllä ylivoimaisesti ylimainostetuin sakukenu.

Täysin samaa mieltä. Tämän sortin kritiikitöntä henkilöpalvontakirjallisuutta meillä riittää. Kohdehenkilöä käsitellään silkkihansikkain. Lasse Laaksonen on poikkeus, on kirjoitellut sota-ajan upseereistä erittäin kriittiseen sävyyn.

iprx.jpg

pbdwtm_901267_0.jpg
 
Turtolan uusin ilmestyy ihan piakkoin, jos ei ole jo ilmestynyt.

Katso liite: 53274
Onpa mielenkiintoista lukea, miten tulkitsevat Tuompon roolin P-SR:n komentajana sankarilliseksi. Sinänsä miestä mitenkään vähättelemättä. Itse olen ajatellut, että hän olisi jäänyt jossain määrin vahvojen alaisten ja heikkojen viestiyhteyksien vuoksi vähän taka-alalle, mutta mielelläni opin uutta.
 
Tämän sortin kritiikitöntä henkilöpalvontakirjallisuutta meillä riittää. Kohdehenkilöä käsitellään silkkihansikkain.
Tässä eräs sellainen. Sisältää kyllä mielenkiintoista tietoa, mutta on täysin puolueellinen. Kilvenkiillotus on sitä luokkaa, kuin tekijä olisi ollut kenraalille jokin sukulainen tai kylänmies.
image.php
 
Kun Neuvostoliitto mureni lopullisesti joulukuussa 1991, oli joukko ihmisiä sen pahamaineisen turvallisuuspalvelun KGB:n ulkomaantiedustelun sisällä valmistautunut muutokseen jo muutamia vuosia. He olivat nähneet merkit, eivätkä olleet valmiita luopumaan siitä, mitä olivat saavuttaneet.

Seuraavien kaoottisten vuosien kuluessa KGB-miesten ryhmä kaappasi vähitellen haltuunsa Venäjän talouden, poliittisen järjestelmän sekä oikeuslaitoksen. Se nosti keskuudestaan maan presidentiksi Vladimir Putinin sekä alkoi imuroida valtion varallisuutta omiin taskuihinsa kaappaamiensa yritysten avulla, eikä ainoastaan rahoittaakseen omaa luksuselämäänsä.

prn-715391.jpg


Venäjällä vuosia muun muassa Financial Timesille työskennellyt tutkiva brittitoimittaja Catherine Belton julkaisi viime vuonna kirjan, jota on maailmalla ylistetty muun muassa uraauurtavimmaksi, pikkutarkimmaksi sekä tärkeimmäksi analyysiksi Putinin hallinnosta sekä nyky-Venäjästä. Se on saanut myös joukon Britanniassa eläviä venäläisoligarkkeja haastamaan hänet sekä kustantamo HarperCollinsin oikeuteen kunnianloukkauksesta.


 
Olen tässä muiden juttujen ohessa hissukseen lukenut yhdysvaltalaisen toimittajan kirjoittamaa kirjaa toiseen maailmansotaan johtaneista tapahtumista ja erityisesti propagandan vaikutuksesta ihmisiin pääosin Euroopassa ja erityisesti Ranskassa. Kirja pohjautuu pitkälti kirjoittajan ja vaimonsa päiväkirjamerkintöihin, keskusteluihin ja haastatteluihin sekä kirjoittajan havaintoihin ja pohdintaan. Olen vasta puolessa välissä, joten tarkempaa arviota en vielä anna, mutta täytyy sanoa, että vähän kylmäävää tekstiä jos sitä peilaa viimeisen vuosikymmenen tapahtumiin ja yhteiskunnan nykytilaan. Kirja on The Strategy Of Terror - Europe's Inner Front ( Timen arvostelu vuodelta 1940 ) ja kirjoittaja Edmond Taylor. En ole aivan varma, miten tekijänoikeusjutut menevät, mutta löytyy myös archive.orgista https://archive.org/details/strategyofterror010789mbp

6499978.jpg
 
Tasan sata vuotta sitten Euroopan kohtaloa ratkottiin Varsovan esikaupungeissa Veikselin varrella. Prof. Norman Daviesin klassikkoteos kertoo Puolan ja Neuvosto-Venäjän välillä 1919-1920 käydystä sodasta. Alkumenestyksen jälkeen Trotskin puna-armeija iskee takaisin pakottaen puolalaiset vetäytymään Valko-Venäjältä ja Ukrainasta. Tämän jälkeen bolsuja alkaa kiinnostaa kommunistisen maailmanvallankumouksen levittäminen koko Eurooppaan. Puola on vain ikävästi tiellä, joten se vallataan ensiksi. "Veikselin ihme" kuitenkin tapahtuu ja puolalaiset saavuttavat johtajansa marsalkka Pilsudskin johdolla loistavan voiton Varsovan porteilla. Hyvä kirja melko lailla unohdetusta aiheesta. Kirja kuvaa myös hyvin puolalaisten mentaliteettia. Sama uhriutuminen ja marttyyriasenne kansassa näkyy yhä tänäkin päivänä.

Katso liite: 43557

Puolan ja Neuvosto-Venäjän sodasta löytyy näköjään kyseinen Kaarlo Kurkon vuonna 1933 ilmestynyt teos. Onko kukaan lukenut ?

puolalaisten1.jpg
 
Tässä eräs sellainen. Sisältää kyllä mielenkiintoista tietoa, mutta on täysin puolueellinen. Kilvenkiillotus on sitä luokkaa, kuin tekijä olisi ollut kenraalille jokin sukulainen tai kylänmies.
Saatat olla melko oikeassa. Kenraali Fagernäs oli Teerijärveltä kotoisin

Kirjan tiedot.
KirjoittajaHelge Smedjebacka
KustantajaTerjärv hembygdsförening, 1993
 
Kellään mielipidettä / näkemystä tästä ? Lasse Laaksonen käsittääkseni kirjoittaa siitä mitenkä talvisotaan varauduttiin. Eivät ainoastaan poliitikot sössineet kalustohankintoja ja varustautumista. Mannerheimin johtama puolustusneuvosto riiteli keskenään ja päätöksiä ei kyetty tekemään.

13446661.jpg
 
Aloin kuuntelemaan.
Katsotaan tarjoaako mitään uusia teorioita.
 
Kellään mielipidettä / näkemystä tästä ? Lasse Laaksonen käsittääkseni kirjoittaa siitä mitenkä talvisotaan varauduttiin. Eivät ainoastaan poliitikot sössineet kalustohankintoja ja varustautumista. Mannerheimin johtama puolustusneuvosto riiteli keskenään ja päätöksiä ei kyetty tekemään.

Olen kiinnostunut tuosta aiheesta, koska 1930-luvulla tehtiin monenlaista. Mannerheim nousi merkittävään asemaan Svinhuvudin tultua presidentiksi. Presidentti halusi vahvistaa puolustusneuvoston asemaa nimenomaan Mannerheimin johtamana. Lisäksi tehtiin (salainen) päätös, että sodan syttyessä Mannerheim nousee puolustusvoimien johtoon. Presidentti Kallio jatkoi tätä perinnettä eli se oli voimassa talvisodan syttyessä.

Täytyisi tietysti lukea tuo kirja. Tiedän, että ristiriitoja oli moneen suuntaan. Määrärahoja saatiin hieman nostetua talvisotaa ennen, mutta ei niin paljoa kuin Mannerheim olisi halunnut. Hän uhkasi erota paikaltaan turhauduttuaan moniin poliittisiin päätätäjiin, kun hän näki sodan olevan tulossa syksyllä 1939. Kun venäläisten pommit alkoivat pudota, hän nopeasti perui eroanomuksensa.

Löysin erään vanhemman teoksen, josta saisi myös tietoa asiasta. Se on Kari Selenin vuonna 1980 julkaisema kirja, jonka kirjastotiedoista otin valokuva tähän liitteeksi.
 

Liitteet

  • 057D9D42-D063-4975-8C0F-DB0E873459D0.png
    057D9D42-D063-4975-8C0F-DB0E873459D0.png
    223.3 KB · Luettu: 8
Sekä Laaksosen Mistä sotakenraalit tulivat ja tuo Selenin em. kirja ovat erittäin hyviä.

Unohtui muuten mainita, että on meillä 1 laadukas kenraalielämäkerta eli Markku Iskaniuksen 2-osainen Lunkka-elämäkerta. Sanoisin, että jokaisen sotiemme ilmasodan historiasta kiinnostuneen pitäisi aloittaa juuri tuosta, jotta osaa asettaa oikeaan arvoon (=vessanpönttöön) niin Nikusen, Karhusen kuin monen muunkin sepustukset.
 
Back
Top