Jep. Eikös tuo ole jokin äärivassarien kustantamo...
Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Museo
Kenraali
Jotain jo osin edesmenneitä äärivasemmalle kallellaan olleita tiedotusopin ja sosiologian porukkaahan siellä vaikutti. Osuuskunnan lisäksi omistajina nykyään kait Tampereen, Turun ja Lapin yliopistot. Ovat kyllä julkaisseet paljon muutakin kun vasemmistolaista tiedekirjallisuutta vuosikymmenten varrella koska niitä kirjoja on pitänyt saada myös myydyksi.
Lainasin kirjastosta tällaisen päiväkirjamaisen teoksen Ukrainan sodasta. Se kertoo sodan ensimmäisestä päivästä lähtien, kesäkuun loppuun.
Merkinnät ja kuvat on lainattu suurilta uutistoimistoilta ja lehdiltä, kotimaasta ja ulkomailta.
En jaksanut sitä kovin pitkälle lukea, kun huomasin, että tämä on kaluttu jo tarkkaan.
Tekstistä en huomannut, että siinä olisi asiavirheitä tai "idän näkökulmaa", mutta jos kuvat on ennen nähty ja asiat joka kantilta analysoitu (missähän), niin ei ainakaan vielä huvita lähteä uusintakierrokselle. Sellaiselle ihmiselle jota on pidetty kellarissa vuosi, tämä voisi olla hyvä kooste.
Täytyy sanoa, että kunnioitettava suoritus kun se jo Heinäkuussa pullahti ulos painosta. Mahtanee tulla myös jatkoa.
Semmonen tuli vielä mieleen kun sitä selailin, että hyvin palautti mieleen asioita, jotka olin jo unohtanut esim.
Ison Arskan puhe venäläisille Youtubessa ja Butšan näkymät huhtikuun alussa, joilla ei niin väliä olisi ollut.
Bonnier/Readme
Merkinnät ja kuvat on lainattu suurilta uutistoimistoilta ja lehdiltä, kotimaasta ja ulkomailta.
En jaksanut sitä kovin pitkälle lukea, kun huomasin, että tämä on kaluttu jo tarkkaan.
Tekstistä en huomannut, että siinä olisi asiavirheitä tai "idän näkökulmaa", mutta jos kuvat on ennen nähty ja asiat joka kantilta analysoitu (missähän), niin ei ainakaan vielä huvita lähteä uusintakierrokselle. Sellaiselle ihmiselle jota on pidetty kellarissa vuosi, tämä voisi olla hyvä kooste.
Täytyy sanoa, että kunnioitettava suoritus kun se jo Heinäkuussa pullahti ulos painosta. Mahtanee tulla myös jatkoa.
Semmonen tuli vielä mieleen kun sitä selailin, että hyvin palautti mieleen asioita, jotka olin jo unohtanut esim.
Ison Arskan puhe venäläisille Youtubessa ja Butšan näkymät huhtikuun alussa, joilla ei niin väliä olisi ollut.
Bonnier/Readme
Sanavalmis Muurinen
Kenraali
Tämä kirja saattaa kiinnostaa palstaveljiä ja -siskoja
Myyntiin 2.3.
docendo.fi
Myyntiin 2.3.
Jälkisuomettumisen ruumiinavaus
Jälkisuomettuneisuuden ilmentymät hämmästyttävät. Pääset lukijana tekemään moraalisia, ehkä juridisiakin johtopäätöksiä kärkipoliitikoistamme. Suomi käytti Nato-optionsa viimeisellä hetkellä. Vielä viikkoa ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan osa eturivin politikoistamme myötäili Venäjää entiseen...
tulikomento
Supreme Leader
Lueskelin eilen loppuun Len Deightonin SS-GB:n. Olipa hyvä jännäri. Saksan miehittämä Britannia kuvataan uskottavana. Miehitysviranomaiset SS ja Wehrmacht käyvät keskinäistä valtataistelua. Taustalla häärii brittien vastarintaliike. Ja lopulta kaikki langat kertyvät yhteen atomisalaisuuksien ja ydinpommiohjelman ympärille.
tulikomento
Supreme Leader
Löysin tämän 50 % alennuksesta tänään Lappeenrannan Suomalaisesta kirjakaupasta. Se mitä tätä nyt olen ehtinyt aloitella, niin Gustafsberg kertoilee ihmismielen psykologiaa kuten aiemmassakin kirjassa ja sen pohjalta tehdyssä tv-sarjassa. Mielenkiintoistakin asiaa on mm. poliisin 80-luvun voimankäyttösäännöistä (keissiesimerkkinä Mikkelin panttivankidraama) ja 90-luvun alun työturvallisuudesta. Vaikuttaisi olleen todella leväperäistä touhua. Väkivaltarikollisten kiinniottotehtävät varsinkin. Kirjoittaja myös kritisoi aika voimakkaasti Poliisikoulun tuolloista opetusta, joka vaihteli akselilla hyvää ja innostavaa - umpipaskaa.
tulikomento
Supreme Leader
Ylläolevaan liittyen, Karhusta on näemmä julkaistu ihan oikea historiikki. Menee lukulistalle.
www.superkirja.fi
Kirjoittaja.
Valmiusyksikkö Karhu : 1970-luvun salaisesta osastosta 2020-luvun eurooppalaiseksi erikoisjoukoksi - Julia Jansson - 9789515338068
Katso halvin hinta kirjalle Valmiusyksikkö Karhu : 1970-luvun salaisesta osastosta 2020-luvun eurooppalaiseksi erikoisjoukoksi, Julia Jansson, 9789515338068. Vertaa hintoja ja osta kirja halvimmasta kirjakaupasta.
www.superkirja.fi
Kirjoittaja.
tulikomento
Supreme Leader
On kait Puheloisen muistelmat otettava lukulistalle kun kerran kehutaan.
Leaderdog
Kaukopartio
Minä hommasin äsken, ihan vaan kun ympäriinsä pyörin:
www.suomenilmavoimamuseo.fi
Hylkyretkiä Pohjolaan – Suomen Ilmavoimamuseo
www.suomenilmavoimamuseo.fi
mienkoiv
Kapteeni
Kuuntelussa paraikaa. Työmies henkeen ja vereen. Reilu. Vaativa esimies. Katoavaa kansaperinnettä esimiesrintamalla...
mienkoiv
Kapteeni
Tuli tässä mieleen, onko. muilla täällä sellaista että nykyään ei perkele suju analogisen kirjan lukeminen. Keskittyminen jotenkin ei riitä. Myös isona asiana pidän sitä, että äänikirjaa kuunnellessa voi puuhastella muuta, eikä tarvitse löhötä. Treenata, tehdä lumitöitä ja muita kodin askareita, ajaa autolla jne...Itse en vaadi siis rauhallista "tilaa" kirjan kuunteluun, se soljuu siinä mukana.
Itse kieltäisin "äänikirjat" lailla.
Sanavalmis Muurinen
Kenraali
Äänikirja on loistava keksintö, kun saa auton ratissa ja liikuntaa / ulkoilua harrastaessa vietetyt tunnit käytettyä hyödyksi. Viime vuonnakin olisi yli kymmenen kirjaa olisi jäänyt "lukematta", jos ei olisi ollut mahdollisuutta kuunnella äänikirjana. Hidastahan äänikirjojen kuuntelu on, omilla silmillä lukisin kirjan läpi varmaan puolessa siitä ajasta, jonka äänikirjan kuunteleminen kestää. Hieman toistonopeutta pystyy tietysti nostamaan ilman, että kuunteleminen käy hankalaksi tai kuulostaa hassulta.
Eerikainen
Eversti
Perinteisellä menen, kun haluan paremmin perehtyä. Tosin e-kirjoina kännyllä.
Äänikirjat unilääkkeenä, yöpöydälle höpisemään pienellä äänenvoimakkuudella ja ei mene kuin hetki niin nukahtaa. Suosittelen lämpimästi, jos meinaa esim työasiat pyöriä liikaa mielessä. Yksikin äänikirja on tosi riittoisa, kun yleensä yli 10 tunnin turinoita ovat. Automatkalla myös tullut kuunneltua mutta nää teamsit vähentäneet autoilua niin paljon, että varmaan (hereillä) tunteja enemmän kuluu lukiessa.
Äänikirjat unilääkkeenä, yöpöydälle höpisemään pienellä äänenvoimakkuudella ja ei mene kuin hetki niin nukahtaa. Suosittelen lämpimästi, jos meinaa esim työasiat pyöriä liikaa mielessä. Yksikin äänikirja on tosi riittoisa, kun yleensä yli 10 tunnin turinoita ovat. Automatkalla myös tullut kuunneltua mutta nää teamsit vähentäneet autoilua niin paljon, että varmaan (hereillä) tunteja enemmän kuluu lukiessa.
Viimeksi muokattu:
Valtosen kirjat parasta kotimaista.Minä hommasin äsken, ihan vaan kun ympäriinsä pyörin:
Hylkyretkiä Pohjolaan – Suomen Ilmavoimamuseo
Tarkkaa tutkintaa.
tulikomento
Supreme Leader
Bernal Díaz del Castillo, Uuden Espanjan valloituksen totuudenmukainen historia. SUVA 2014. Kääntäjä Yrjö Liimatainen.
No nyt oli melkoinen klassikko! Bernal Diaz osallistui Hernan Cortesin valloitusretkeen Meksikossa 1519. Vajaat 50 vuotta myöhemmin Diaz kirjoitti muistelmansa, joita tosin ei ehtinyt nähdä julkaistuna. Diaz kirjoitti teoksensa, koska oli kyrpiintynyt aiheesta kirjoitettuihin "muistelmiin" ja historiikkeihin, joiden kirjoittajat eivät olleet mukana tapahtumissa ja jotka olivat kirjoittaneet Diazin mielestä "tuulta ja paskoo". Tässä suomennoksessa ovat mukana vain luvut 1-156, jotka kertovat nimenomaisesti "Uuden Espanjan" valloitusretkestä ja Diazin elämästä ennen sitä. Diaz osallistui jo ennen Cortesin retkeä kahdelle muulle espanjalaisten retkelle Meksikoon ja käsittelee teoksessa myös näitä matkoja.
Diazin teos avaa harvinaisen tirkistysaukon 500 vuoden taakse, täysin toisenlaiseen maailmaan. Diaz kuvailee atsteekkien Meksikoa runsaasti ja eläväisesti ja juuri monisanaisuus ja rönsyilevä teksti on sen kirjan suurin vahvuus. Suomennosta on pakko kehua, vaikka jonkin verran horjuvuutta onkin esim. nimien kirjoitusasussa, tosin kyse voi olla myös alkuperäistekstin ongelmista. Olisi myös mielenkiintoista tietää, onko alkuperäisteksti yhtä modernia, vai onko kyse vain suomentajasta. Joskus vanhat tekstit ovat rytmitykseltään ja "äänenpainoiltaan" jotenkin vieraita ja omituisia, mutta tätä lukee mielikseen.
Suurin yllätys itselleni oli, miten tasaveroisina meksikolaiset ja muut intiaanit kuvataan suhteessa espanjalaisiin. Tietenkin he kaikki ovat Diazin silmissä kirottuja pakanoita, mutta kaikessa muussa he ovat täysiveroisia ihmisiä. Totta kai Diaz hämmästelee avointa sodomiaa tai yleistä ihmissyöntiä ja ihmisuhrauksia sekä ihmisveren tahraamia pitkähiuksisia pappeja, mutta noin niinkuin muuten. Tämä ei tietenkään estä espanjalaisia tappamasta intiaaneja tarvittaessa tai merkitsemästä heitä polttoraudalla orjaksi tai (käsittääkseni) suorittamasta melko laajamittaisia raiskauksia. Ei tietenkään. Nämähän olivat tuohon aikaan yleinen normaali myös Euroopassa, etenkin muslimeja vastaan käydyissä sodissa. Kuitenkin Diazin tekstin perusteella syntyy kuva, että osa espanjalaisten kanssa liittoutuneista ja kristityiksi kääntyneistä intiaanipäälliköistä (Diaz ei muuten käytä nimitystä "intiaani", vaan käyttää heimoista niiden omia nimiä) pääsi nousemaan myöhemmin hallitsevaan eliittiin espanjalaisten rinnalle. Myöskin näiden päälliköiden tyttärillä oli mahdollisuus päästä ihan virallisiksikin vaimoiksi espanjalaisille, vaikka yleensä kyllä kohtalo oli toimia jalkavaimona.
Naisten kohtalosta ylipäänsä antaa jonkinlaista viitettä se, että kullan, arvokivien ja -kankaiden lisäksi espanjalaiset olivat erittäin kiinnostuneita "hyvistä naisista". Nämä oli tarkoitus jakaa oikeudenmukaisessa suhteessa konkistadorien kesken, mutta Diaz valittaa useaan otteeseen, että upseerit veivät "hyvät naiset" erilleen ja jaettavaksi jäi sitten vähemmän hyviä naisia. Cortesillakin oli espanjalainen vaimo (ilmeisesti Kuubassa) odottamassa, tunnettu intiaaninainen dona Marina tulkkina ja neuvonantajana sekä vaimona, ainakin yksi muu intiaanivaimo sekä epälukuinen määrä "hyviä naisia", jotka Cortes anasti saaliin joukosta itselleen.
Kirjaa lukiessa miettii, että ehkä ainakaan ihan kaikista nykyajan ihmisistä ei olisi vastaavalle reissulle lähtemään. Kaikki konkistadorit haavoittuvat lukemattomia kertoja, haavoja hoidetaan kuolleiden intiaanien ruumiista otettavalla rasvalla, nälkää, janoa ja vilua. Se monesti mainittu tekninen ylivoimakaan ei ihan valtavasti nouse esiin, sillä alkusäikähdyksen jälkeen meksikolaiset eivät pelkää tykkejä tai musketteja, eivätkä pahemmin hevosiakaan. Ratsuväki painaa läpi intiaanijoukoista ihan sen normaalin massan ja vauhdin avulla, ei siksi että inkkarit juoksisivat karkuun. Kiviteräiset miekat ja kirveet leikkaavat paremmin kuin espanjalaisten teräsmiekat. Meksikolaisten puuvillahaarniskat ovat niin hyviä, että espanjalaisetkin alkavat käyttää niitä apuna. Kaikesta tästä on rivien välistä nykytiedon avulla luettavissa, että paitsi pirunmoinen paha sisu ja valtavat pallit auttoivat espanjalaisia, myös kymmenistä tuhansista intiaaniliittolaisista ja isorokosta sekä muista taudeista oli arvaamaton apu valloitusretkellä.
Silti mielestäni arvokkaimpia kohtia teoksessa olivat kuvaukset sotimisen vaikutuksesta Diazin psyykeen. Esimerkiksi kun espanjalaiset pitivät Montezumaa panttivankinaan ja meksikolaiset alkoivat valmistella espanjalaisten tuhoamista, he nukkuivatkin täysissä varusteissa ja olivat muutenkin jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Diaz kertoo, että vielä 50 vuotta myöhemmin hän nukkuu vaatteet päällä ja herää joka yö, eikä pysty nukahtamaan ennen kuin on tehnyt vartiokierroksen, jolla tarkistaa, ettei missään ole pahansuopia meksikolaisia. Eli ei se PTSD ole pelkästään nykysukupolvien ongelma.
Enempiä lätisemättä, kehun kirjaa kovasti. Suosittelen lukemaan helposti luettavaa ja mielenkiintoista tekstiä, joka tosin aluksi näyttää vähän luotaantyöntävältä pienehkön fontin ja tiheän painatuksen vuoksi, mutta imaisi ainakin minut mukaansa nopeasti. 5/5
No nyt oli melkoinen klassikko! Bernal Diaz osallistui Hernan Cortesin valloitusretkeen Meksikossa 1519. Vajaat 50 vuotta myöhemmin Diaz kirjoitti muistelmansa, joita tosin ei ehtinyt nähdä julkaistuna. Diaz kirjoitti teoksensa, koska oli kyrpiintynyt aiheesta kirjoitettuihin "muistelmiin" ja historiikkeihin, joiden kirjoittajat eivät olleet mukana tapahtumissa ja jotka olivat kirjoittaneet Diazin mielestä "tuulta ja paskoo". Tässä suomennoksessa ovat mukana vain luvut 1-156, jotka kertovat nimenomaisesti "Uuden Espanjan" valloitusretkestä ja Diazin elämästä ennen sitä. Diaz osallistui jo ennen Cortesin retkeä kahdelle muulle espanjalaisten retkelle Meksikoon ja käsittelee teoksessa myös näitä matkoja.
Diazin teos avaa harvinaisen tirkistysaukon 500 vuoden taakse, täysin toisenlaiseen maailmaan. Diaz kuvailee atsteekkien Meksikoa runsaasti ja eläväisesti ja juuri monisanaisuus ja rönsyilevä teksti on sen kirjan suurin vahvuus. Suomennosta on pakko kehua, vaikka jonkin verran horjuvuutta onkin esim. nimien kirjoitusasussa, tosin kyse voi olla myös alkuperäistekstin ongelmista. Olisi myös mielenkiintoista tietää, onko alkuperäisteksti yhtä modernia, vai onko kyse vain suomentajasta. Joskus vanhat tekstit ovat rytmitykseltään ja "äänenpainoiltaan" jotenkin vieraita ja omituisia, mutta tätä lukee mielikseen.
Suurin yllätys itselleni oli, miten tasaveroisina meksikolaiset ja muut intiaanit kuvataan suhteessa espanjalaisiin. Tietenkin he kaikki ovat Diazin silmissä kirottuja pakanoita, mutta kaikessa muussa he ovat täysiveroisia ihmisiä. Totta kai Diaz hämmästelee avointa sodomiaa tai yleistä ihmissyöntiä ja ihmisuhrauksia sekä ihmisveren tahraamia pitkähiuksisia pappeja, mutta noin niinkuin muuten. Tämä ei tietenkään estä espanjalaisia tappamasta intiaaneja tarvittaessa tai merkitsemästä heitä polttoraudalla orjaksi tai (käsittääkseni) suorittamasta melko laajamittaisia raiskauksia. Ei tietenkään. Nämähän olivat tuohon aikaan yleinen normaali myös Euroopassa, etenkin muslimeja vastaan käydyissä sodissa. Kuitenkin Diazin tekstin perusteella syntyy kuva, että osa espanjalaisten kanssa liittoutuneista ja kristityiksi kääntyneistä intiaanipäälliköistä (Diaz ei muuten käytä nimitystä "intiaani", vaan käyttää heimoista niiden omia nimiä) pääsi nousemaan myöhemmin hallitsevaan eliittiin espanjalaisten rinnalle. Myöskin näiden päälliköiden tyttärillä oli mahdollisuus päästä ihan virallisiksikin vaimoiksi espanjalaisille, vaikka yleensä kyllä kohtalo oli toimia jalkavaimona.
Naisten kohtalosta ylipäänsä antaa jonkinlaista viitettä se, että kullan, arvokivien ja -kankaiden lisäksi espanjalaiset olivat erittäin kiinnostuneita "hyvistä naisista". Nämä oli tarkoitus jakaa oikeudenmukaisessa suhteessa konkistadorien kesken, mutta Diaz valittaa useaan otteeseen, että upseerit veivät "hyvät naiset" erilleen ja jaettavaksi jäi sitten vähemmän hyviä naisia. Cortesillakin oli espanjalainen vaimo (ilmeisesti Kuubassa) odottamassa, tunnettu intiaaninainen dona Marina tulkkina ja neuvonantajana sekä vaimona, ainakin yksi muu intiaanivaimo sekä epälukuinen määrä "hyviä naisia", jotka Cortes anasti saaliin joukosta itselleen.
Kirjaa lukiessa miettii, että ehkä ainakaan ihan kaikista nykyajan ihmisistä ei olisi vastaavalle reissulle lähtemään. Kaikki konkistadorit haavoittuvat lukemattomia kertoja, haavoja hoidetaan kuolleiden intiaanien ruumiista otettavalla rasvalla, nälkää, janoa ja vilua. Se monesti mainittu tekninen ylivoimakaan ei ihan valtavasti nouse esiin, sillä alkusäikähdyksen jälkeen meksikolaiset eivät pelkää tykkejä tai musketteja, eivätkä pahemmin hevosiakaan. Ratsuväki painaa läpi intiaanijoukoista ihan sen normaalin massan ja vauhdin avulla, ei siksi että inkkarit juoksisivat karkuun. Kiviteräiset miekat ja kirveet leikkaavat paremmin kuin espanjalaisten teräsmiekat. Meksikolaisten puuvillahaarniskat ovat niin hyviä, että espanjalaisetkin alkavat käyttää niitä apuna. Kaikesta tästä on rivien välistä nykytiedon avulla luettavissa, että paitsi pirunmoinen paha sisu ja valtavat pallit auttoivat espanjalaisia, myös kymmenistä tuhansista intiaaniliittolaisista ja isorokosta sekä muista taudeista oli arvaamaton apu valloitusretkellä.
Silti mielestäni arvokkaimpia kohtia teoksessa olivat kuvaukset sotimisen vaikutuksesta Diazin psyykeen. Esimerkiksi kun espanjalaiset pitivät Montezumaa panttivankinaan ja meksikolaiset alkoivat valmistella espanjalaisten tuhoamista, he nukkuivatkin täysissä varusteissa ja olivat muutenkin jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Diaz kertoo, että vielä 50 vuotta myöhemmin hän nukkuu vaatteet päällä ja herää joka yö, eikä pysty nukahtamaan ennen kuin on tehnyt vartiokierroksen, jolla tarkistaa, ettei missään ole pahansuopia meksikolaisia. Eli ei se PTSD ole pelkästään nykysukupolvien ongelma.
Enempiä lätisemättä, kehun kirjaa kovasti. Suosittelen lukemaan helposti luettavaa ja mielenkiintoista tekstiä, joka tosin aluksi näyttää vähän luotaantyöntävältä pienehkön fontin ja tiheän painatuksen vuoksi, mutta imaisi ainakin minut mukaansa nopeasti. 5/5
Viimeksi muokattu: