tulikomento
Supreme Leader
Ei puhettakaan Nato-jäsenyydestä, jos vielä olisi sattunut olemaan ministerin pesteillä esim. Väyrynen, Tuomioja, Heinäluoma, Pekkarinen, Lehtomäki ym.
Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Ei puhettakaan Nato-jäsenyydestä, jos vielä olisi sattunut olemaan ministerin pesteillä esim. Väyrynen, Tuomioja, Heinäluoma, Pekkarinen, Lehtomäki ym.
Panssari Salama
Respected Leader
Aiheeseen liittyen vielä hyvä HS analyysi näistä Vaarojen vuodet Osa 2-hetkistä, tuli aikanaan laitettua talteen.
Kannattaa toki lukea vielä se Niinistön vastine, linkki lopussa.
Turvallisuuspolitiikka | Presidentti Niinistö saa ulkopolitiikan vaikuttajilta kritiikkiä Nato-jarrutuksesta – ”Oli satumainen onni, että Kiova ei romahtanut”
Jos Kiova olisi kaatunut, Suomi olisi nyt hyvin tukalassa tilanteessa. Turvallisuuspolitiikan vaikuttajat esittävät suoraa kritiikkiä presidentti Sauli Niinistöä kohtaan. Arvostelijoiden mukaan presidentti yritti vuosien ajan jarruttaa lähentymistä Natoon ja Yhdysvaltoihin. Niinistö vastaa...
www.hs.fi
tulikomento
Supreme Leader
Tässä Wehrmachtin sotakokemuksia käsittelevässä sarjassa on vieläkin sellaisia julkaisuja, jotka kiinnostavat kaltaistani itärintaman historian harrastajaa.
Kirjoittaja palveli panssariupseerina 6. panssaridivisioonassa. Kirja kertoo Mansteinin Operaatio "Talvimyrskystä", jonka tarkoitus oli vapauttaa motissa ollut 6. armeija.
Panssariryhmä 4:n matka Baltian halki kohti Leningradin portteja kesällä ja syksyllä 1941. Kirjoittaja toimi kyseisen sotatoimiyhtymän esikuntapäällikkönä.
Tämä puolestaan kertoo ryssän kesän 1944 Operaatio Bagrationista ja siitä mitenkä Vitebskiin saarrettiin ja tuhottiin 53. armeijakunta. Kirjailija palveli tuolloin itse 3. panssariarmeijan esikuntapäällikkönä.
Kirjoittaja palveli panssariupseerina 6. panssaridivisioonassa. Kirja kertoo Mansteinin Operaatio "Talvimyrskystä", jonka tarkoitus oli vapauttaa motissa ollut 6. armeija.
Panssariryhmä 4:n matka Baltian halki kohti Leningradin portteja kesällä ja syksyllä 1941. Kirjoittaja toimi kyseisen sotatoimiyhtymän esikuntapäällikkönä.
Tämä puolestaan kertoo ryssän kesän 1944 Operaatio Bagrationista ja siitä mitenkä Vitebskiin saarrettiin ja tuhottiin 53. armeijakunta. Kirjailija palveli tuolloin itse 3. panssariarmeijan esikuntapäällikkönä.
Reino Myllymäki: Twin Wasp hävittäjälentokoneet. Ketterät kirjat Oy 2023. Kustantajan hinta 55 €.
Kirjassa on 150 numeroitua B5-kokoista sivua. Varsinainen sisältö alkaa sivulta 6 R-1830 Twin Wasp -moottorin esittelyllä.
Seuraavaksi esitellään itse lentokoneet Seversky P-35, Curtiss P-36, Grumman F4F, Vultee P-66, P-43, Myrsky, Boomerang ja J 22. Nämä luvut ovat sivuilla 16-123. Sivulta 124 alkaa em. koneita vertaileva luku. Sivulla 130 on taulukko em. koneitten tärkeimmistä tiedoista (taulukossa ainakaan FM-1 Wildcatin sisäinen polttoainemäärä ei ole oikein).
S. 132 lähtien (s. 131 on tyhjä!) esitellään R-1535 Twin Wasp junioria käyttäneet hävittäjät. Kirjan päättävät kuvien lähteiden luettelo, kirjallisuuslähteet ja lähdeviitteet. Arkistolähteitä ei viitteiden perusteella ole käytetty, mikä on kirjan luonteen huomioiden ymmärrettävää.
Kirja alkaa itse Twin Waspin esittelyllä. Esittely on pintapuolinen ja virheitäkin on lipsunut mukaan. Kuvituksena on pelkkiä yleiskuvia, joten moottorin rakenne jää lukijalle vieraaksi. Selkeitä rakennepiirroksia ja -kuvia olisi kyllä ollut löydettävissä.
Edes moottorin sylinterimittoja (halkaisija ja iskunpituus) ei kerrota. Sivulla 9 kerrotaan sylinterien jäähdytysripojen olevan alumiiniseosta, kun itse sylinteriputket olivat terästä. Näin ei R-1830:ssa ole, sillä siinä sylinterien jäähdytysrivat on koneistettu suoraan itse sylinteriputkeen. Olisiko kirjoittaja sekoittanut asian joko Wrightin myöhemmin käyttämään W-jäähdytysripoihin (siinä alumiiniseoksesta tehty jäähdytysripa puristetaan sylinperiputken pintaan tehtyyn uraan, jolloin rivan poikkileikkaus muistuttaa w-kirjainta) tai R-2000 Twin Waspissa käytettyyn tapaan, jossa sylinteriputken keskiosan ympärille kutistettiin alumiinista tehty ”kaulus”. Asia olisi toki selvinnyt ihan vaikka sopivasta Jane’s AWA:n painoksesta.
Sivulla 9 myös sanotaan sylinterinkansissa olleen ”integraaliset nokka-akselien kotelot”. Tähtimoottorissahan ei suomen kielessä ole sylinterinkansia vaan sylinterinpäät ja venttiilejä käyttää nokkapyörä/nokkakehä (cam plate). Sylinterinpäissähän ovat vain venttiilien keinuvipujen kotelo ja itse venttiilit istukoineen.
Luvussa on annettu muutamia tehotietoja ja tehokäyriä, mutta jostain kumman syystä käytetyistä ahtopaineista ei sanota yhtään mitään. Lukijalle ei myöskään kerrota, että virallisesti vaikkapa 100-oktaaniselle viritetyssä moottorissa voidaan käyttää myös vaikkapa 87-oktaanista, kunhan käytetään alempaa ahtopainetta. Asia selviää vaikkapa moottorin ohjekirjasta.
Tietotaulukossa on kummallisuus, kun suomenkielisessä tekstissä amerikkalaisesta moottorista käytetään hevosvoiman lyhenteenä saksan kielen PS:sää. Jo Myrsky-kirjassa Myllymäki paisuttaa tekstiä aivan turhaan toistamalla termejä ”metrinen hevosvoima” ja ”englanninhevosvoima” kuin mystistä mantraa. Erohan niillä on luokkaa mitätön ja vaikkapa suoritusarvoja laskiessa vieläkin mitättömämpi. Eikä kirjassa edes selitetä eroa.
Painotuksen logiikkaa panee epäilemään sekin, että Boomerang-luvussa ei kerrota , kumpaa gallonaa lukemissa käytetään. Litramäärästä voi toki päätellä tarkoitetun Imperial gallonia (huomioiden Imp. gal. ja U. S. gal. selkeän eron (4,546 l vs. 3,785 l)), mutta olisi sen varmaankin voinut mainita.
Samaten ahtimen eri vaihteista käytetään lyhenteitä LG ja HG, joita ei juurikaan näe edes englanninkielisissä aikalaislähteissä (amerikkalaiset käyttivät sanoja low blower ja high blower ja britit MS (moderate supercharge) ja FS (full supercharge)). ”Kuutiotuumiakin” vilisee usein. Siinäkin olisi voinut käyttää lyhenteitä in³ tai cid.
Lukijalle hyödyllisempää olisi ollut pohtia, miksi Twin Waspin tehokäyrä käyttäytyy hyvin eri tavalla kuin vaikkapa Mercuryn vastaava eli teho pysyy vakiona aina alempaan määräkorkeuteen asti.
Taulukon ja käyrien käyttöä hankaloittaa, että moottorimalleissta käytetään P & W:n omia mallimerkintöjä. Amerikkalaisossa ja brittiläisissä ohjaajan käsikirjoissa käytettiin yleensä amerikkalaisia sotilasmerkintöja (esimerkiksi R-1830-92).
R-1830:ntä koskeva luku olisi saanut olla paljon laajempi kunnon teknisine selostuksineen. Lisäksi olisi voinut hyvin sisällyttää vertailua mm. R-1820:een. Samaten tehtaan mallimerkintöjen ristiviittaukset sotilasmerkintöihin olisi ollut hyvä lisä.
Moottoriluvun jälkeen ovat koneitten esittelyt. Esittelyt ovat valitettavan epätasaisia. Voi kysyä, mitä järkeä on käyttää 23 sivua Curtiss Hawkiin tai 12 sivua Grumman Wildcatiin, kun pikaisella nettiselauksella saa enemmän tietoa ja vain pari vuotta suitten siitä ilmestyi paksu kirjakin (Curtiss Design 75 Hawk/Hagedorn & Tincopa). Curtissia on käsitelty suomeksikin paljon laajemmin mm. Lentäjän näkökulma II:ssa. P-66:n ja F4F:n yhteydet Suomeen ja Myrskyyn ovat aika ohkaiset.
Myrskyyn on käytetty 14 sivua, vaikka koneesta on helposti saatavilla Myllymäen omakin kirja. Sen sijaan suomeksi, tai englanniksikin, hyvin vähän käsitellyn FFV J 22:n osuus on vain 10 sivua. Ja kun Curtiss-osuudessa mainitaan jopa niittien lämpökäsittely, niin J 22:n erikoiset tekniset ratkaisut käsitellään hyvin pinnallisesti.
Kirjassa on 150 numeroitua sivua. Taitto on kauttaaltaan erittäin tuhlaileva. Esimerkiksi lähdeviitteet vievät 4 sivua ja lähdeluettelo 3 sivua. Nämä 7 sivua olisi pienellä vaivalla saatu mahtumaan 2 sivulle.
Tekstiä paisuttaa suhteettoman paljon myös Myllymäen tapa ilmaista erinäisiä asioita mahdollisimman pitkällä tavalla. Hevosvoimakikkailu on jo mainittu. Samaten keskellä kirjaa on jo tarpeetonta käyttää pitkää tyyliä ”varustettiin 1200 englanninhevosvoiman Pratt & Whitney R-1830-S3C4-G Twin Wasp -moottorilla”, kun olisi riittänyt ”moottori oli 1200 hv R-1830-S3C4-G”. Samaten ”Kuninkaalliset ilmavoimat” voisi kirjoittaa RAF, ”Yhdysvaltain laivasto” USN jne. Joissain kappaleissa tekstimäärä olisi järkevällä sanankäytöllä puolittunut.
150 sivusta kuvia on n. 70 sivua. Leipätekstille ja taulukoille jää n. 65 sivua. Yksi tämän kirjan sivuista sisältää tekstiä hieman alle puolet esimerkiksi Suomen ilmailuhistoriallisen lehden yhden sivun tekstimäärästä, joten kirjan tekstimäärä vastaa n. kahden em. lehden numeron tekstimäärää. Vertasin kirjaa myös samankokoiseen Locomotives in Profile -vihkoseen, jossa siinäkin oli 2 kertaa enemmän tekstiä per sivu. Jokainen pohtikoon itse, onko 55 € hinta hyvässä suhteessa em. seikkaan.
Kirjassa luetellaan kovinkin paljon suoritusarvoja, mutta ei ainoatakaan kertaa kulloinkin käytettyä tehoasetusta (kierrosluku ja ahtopaine), mikä tekee arvioinnin mahdottomaksi. Esimerkiksi P-39:n kohoamisnopeusarvot näyttävät perustuvan ylivarovaisiin pienellä teholla lennettyihin arvoihin. Siipiprofiilien merkityksestä kaartokykyyn todetaan vain Nacan 22xx, 230xx ja Severskyn S-3 profiilien olevan ”suunnilleen samoja”. Lähdeviitettä tai profiilien tarkempia tietoja ei mainita. Kirjan mukaan kaikissa esitellyissä koneissa oli ”laippamalliset laskusiivekkeet”. Niin, millaiset mahtavat olla ei-laippamalliset laskusiivekkeet…
Kirjan painoasu on Ketteristä kirjoista aiemminkin tuttua eli lähellä yleisliittolaista tasoa. Etenkin värikuvat ovat hyvin vaisuja ja epäteräviä. Vertailukohtana tätä kirjaa lukiessa oli Melvyn Hiscockin ”Hawker Hurricane Inside and Out”. Laatuero on selkeä jälkimmäisen hyväksi.
Entäpä itse sisältö? Se on kyllä valitettavasti pettymys. Jos kirja olisi ilmestynyt 1980-luvulla, niin tilanne olisi toinen. Mutta näin nettiaikana kannattaisi miettiä, millaista kirjaa kannattaa ruveta tekemään.
Kirjan esipuheen perusteella Myllymäellä on ollut hyvä idea. Esipuheessa Myllymäki viittaa Boomenrangiin sanoilla: ”…eräänlainen ”hätähävittäjä” eli konstruktio, joka toteutettiin tilanteessa, jossa uudenaikaisten hävittäjälentokoneiden saanti ulkomailta oli vaikeaa.” Em. lähtökohta olisikin ollut oiva valinta kirjan teemaksi. Twin Waspin valinta teemaksi ei ole järkevä ja lopputulos on mitäänsanomaton sillisalaatti, joka väkisinkin jää pinnalliseksi.
Leninin ajatusta muokaten: mitä olisi ollut tehtävä? Kirjasta olisi voinut tulla hyvä keskittymällä tiukasti mainittuun hätähävittäjäteemaan eli ottaa mukaan R-1830-koneista vain Myrsky, Boomerang ja J 22 sekä lisäksi hyvin samanlainen I.A.R. 80 ja esitellä ja vertailla ne tarkkaan. Romanialaiskoneesta kun löytyy vieläpä hyvinkin kattava lähdekirjakin (Vânător - Romanian Hunter The I.A.R.80 and I.A.R.81 in Ultimate Detail/Radu Brinzan).
Kirjassa on 150 numeroitua B5-kokoista sivua. Varsinainen sisältö alkaa sivulta 6 R-1830 Twin Wasp -moottorin esittelyllä.
Seuraavaksi esitellään itse lentokoneet Seversky P-35, Curtiss P-36, Grumman F4F, Vultee P-66, P-43, Myrsky, Boomerang ja J 22. Nämä luvut ovat sivuilla 16-123. Sivulta 124 alkaa em. koneita vertaileva luku. Sivulla 130 on taulukko em. koneitten tärkeimmistä tiedoista (taulukossa ainakaan FM-1 Wildcatin sisäinen polttoainemäärä ei ole oikein).
S. 132 lähtien (s. 131 on tyhjä!) esitellään R-1535 Twin Wasp junioria käyttäneet hävittäjät. Kirjan päättävät kuvien lähteiden luettelo, kirjallisuuslähteet ja lähdeviitteet. Arkistolähteitä ei viitteiden perusteella ole käytetty, mikä on kirjan luonteen huomioiden ymmärrettävää.
Kirja alkaa itse Twin Waspin esittelyllä. Esittely on pintapuolinen ja virheitäkin on lipsunut mukaan. Kuvituksena on pelkkiä yleiskuvia, joten moottorin rakenne jää lukijalle vieraaksi. Selkeitä rakennepiirroksia ja -kuvia olisi kyllä ollut löydettävissä.
Edes moottorin sylinterimittoja (halkaisija ja iskunpituus) ei kerrota. Sivulla 9 kerrotaan sylinterien jäähdytysripojen olevan alumiiniseosta, kun itse sylinteriputket olivat terästä. Näin ei R-1830:ssa ole, sillä siinä sylinterien jäähdytysrivat on koneistettu suoraan itse sylinteriputkeen. Olisiko kirjoittaja sekoittanut asian joko Wrightin myöhemmin käyttämään W-jäähdytysripoihin (siinä alumiiniseoksesta tehty jäähdytysripa puristetaan sylinperiputken pintaan tehtyyn uraan, jolloin rivan poikkileikkaus muistuttaa w-kirjainta) tai R-2000 Twin Waspissa käytettyyn tapaan, jossa sylinteriputken keskiosan ympärille kutistettiin alumiinista tehty ”kaulus”. Asia olisi toki selvinnyt ihan vaikka sopivasta Jane’s AWA:n painoksesta.
Sivulla 9 myös sanotaan sylinterinkansissa olleen ”integraaliset nokka-akselien kotelot”. Tähtimoottorissahan ei suomen kielessä ole sylinterinkansia vaan sylinterinpäät ja venttiilejä käyttää nokkapyörä/nokkakehä (cam plate). Sylinterinpäissähän ovat vain venttiilien keinuvipujen kotelo ja itse venttiilit istukoineen.
Luvussa on annettu muutamia tehotietoja ja tehokäyriä, mutta jostain kumman syystä käytetyistä ahtopaineista ei sanota yhtään mitään. Lukijalle ei myöskään kerrota, että virallisesti vaikkapa 100-oktaaniselle viritetyssä moottorissa voidaan käyttää myös vaikkapa 87-oktaanista, kunhan käytetään alempaa ahtopainetta. Asia selviää vaikkapa moottorin ohjekirjasta.
Tietotaulukossa on kummallisuus, kun suomenkielisessä tekstissä amerikkalaisesta moottorista käytetään hevosvoiman lyhenteenä saksan kielen PS:sää. Jo Myrsky-kirjassa Myllymäki paisuttaa tekstiä aivan turhaan toistamalla termejä ”metrinen hevosvoima” ja ”englanninhevosvoima” kuin mystistä mantraa. Erohan niillä on luokkaa mitätön ja vaikkapa suoritusarvoja laskiessa vieläkin mitättömämpi. Eikä kirjassa edes selitetä eroa.
Painotuksen logiikkaa panee epäilemään sekin, että Boomerang-luvussa ei kerrota , kumpaa gallonaa lukemissa käytetään. Litramäärästä voi toki päätellä tarkoitetun Imperial gallonia (huomioiden Imp. gal. ja U. S. gal. selkeän eron (4,546 l vs. 3,785 l)), mutta olisi sen varmaankin voinut mainita.
Samaten ahtimen eri vaihteista käytetään lyhenteitä LG ja HG, joita ei juurikaan näe edes englanninkielisissä aikalaislähteissä (amerikkalaiset käyttivät sanoja low blower ja high blower ja britit MS (moderate supercharge) ja FS (full supercharge)). ”Kuutiotuumiakin” vilisee usein. Siinäkin olisi voinut käyttää lyhenteitä in³ tai cid.
Lukijalle hyödyllisempää olisi ollut pohtia, miksi Twin Waspin tehokäyrä käyttäytyy hyvin eri tavalla kuin vaikkapa Mercuryn vastaava eli teho pysyy vakiona aina alempaan määräkorkeuteen asti.
Taulukon ja käyrien käyttöä hankaloittaa, että moottorimalleissta käytetään P & W:n omia mallimerkintöjä. Amerikkalaisossa ja brittiläisissä ohjaajan käsikirjoissa käytettiin yleensä amerikkalaisia sotilasmerkintöja (esimerkiksi R-1830-92).
R-1830:ntä koskeva luku olisi saanut olla paljon laajempi kunnon teknisine selostuksineen. Lisäksi olisi voinut hyvin sisällyttää vertailua mm. R-1820:een. Samaten tehtaan mallimerkintöjen ristiviittaukset sotilasmerkintöihin olisi ollut hyvä lisä.
Moottoriluvun jälkeen ovat koneitten esittelyt. Esittelyt ovat valitettavan epätasaisia. Voi kysyä, mitä järkeä on käyttää 23 sivua Curtiss Hawkiin tai 12 sivua Grumman Wildcatiin, kun pikaisella nettiselauksella saa enemmän tietoa ja vain pari vuotta suitten siitä ilmestyi paksu kirjakin (Curtiss Design 75 Hawk/Hagedorn & Tincopa). Curtissia on käsitelty suomeksikin paljon laajemmin mm. Lentäjän näkökulma II:ssa. P-66:n ja F4F:n yhteydet Suomeen ja Myrskyyn ovat aika ohkaiset.
Myrskyyn on käytetty 14 sivua, vaikka koneesta on helposti saatavilla Myllymäen omakin kirja. Sen sijaan suomeksi, tai englanniksikin, hyvin vähän käsitellyn FFV J 22:n osuus on vain 10 sivua. Ja kun Curtiss-osuudessa mainitaan jopa niittien lämpökäsittely, niin J 22:n erikoiset tekniset ratkaisut käsitellään hyvin pinnallisesti.
Kirjassa on 150 numeroitua sivua. Taitto on kauttaaltaan erittäin tuhlaileva. Esimerkiksi lähdeviitteet vievät 4 sivua ja lähdeluettelo 3 sivua. Nämä 7 sivua olisi pienellä vaivalla saatu mahtumaan 2 sivulle.
Tekstiä paisuttaa suhteettoman paljon myös Myllymäen tapa ilmaista erinäisiä asioita mahdollisimman pitkällä tavalla. Hevosvoimakikkailu on jo mainittu. Samaten keskellä kirjaa on jo tarpeetonta käyttää pitkää tyyliä ”varustettiin 1200 englanninhevosvoiman Pratt & Whitney R-1830-S3C4-G Twin Wasp -moottorilla”, kun olisi riittänyt ”moottori oli 1200 hv R-1830-S3C4-G”. Samaten ”Kuninkaalliset ilmavoimat” voisi kirjoittaa RAF, ”Yhdysvaltain laivasto” USN jne. Joissain kappaleissa tekstimäärä olisi järkevällä sanankäytöllä puolittunut.
150 sivusta kuvia on n. 70 sivua. Leipätekstille ja taulukoille jää n. 65 sivua. Yksi tämän kirjan sivuista sisältää tekstiä hieman alle puolet esimerkiksi Suomen ilmailuhistoriallisen lehden yhden sivun tekstimäärästä, joten kirjan tekstimäärä vastaa n. kahden em. lehden numeron tekstimäärää. Vertasin kirjaa myös samankokoiseen Locomotives in Profile -vihkoseen, jossa siinäkin oli 2 kertaa enemmän tekstiä per sivu. Jokainen pohtikoon itse, onko 55 € hinta hyvässä suhteessa em. seikkaan.
Kirjassa luetellaan kovinkin paljon suoritusarvoja, mutta ei ainoatakaan kertaa kulloinkin käytettyä tehoasetusta (kierrosluku ja ahtopaine), mikä tekee arvioinnin mahdottomaksi. Esimerkiksi P-39:n kohoamisnopeusarvot näyttävät perustuvan ylivarovaisiin pienellä teholla lennettyihin arvoihin. Siipiprofiilien merkityksestä kaartokykyyn todetaan vain Nacan 22xx, 230xx ja Severskyn S-3 profiilien olevan ”suunnilleen samoja”. Lähdeviitettä tai profiilien tarkempia tietoja ei mainita. Kirjan mukaan kaikissa esitellyissä koneissa oli ”laippamalliset laskusiivekkeet”. Niin, millaiset mahtavat olla ei-laippamalliset laskusiivekkeet…
Kirjan painoasu on Ketteristä kirjoista aiemminkin tuttua eli lähellä yleisliittolaista tasoa. Etenkin värikuvat ovat hyvin vaisuja ja epäteräviä. Vertailukohtana tätä kirjaa lukiessa oli Melvyn Hiscockin ”Hawker Hurricane Inside and Out”. Laatuero on selkeä jälkimmäisen hyväksi.
Entäpä itse sisältö? Se on kyllä valitettavasti pettymys. Jos kirja olisi ilmestynyt 1980-luvulla, niin tilanne olisi toinen. Mutta näin nettiaikana kannattaisi miettiä, millaista kirjaa kannattaa ruveta tekemään.
Kirjan esipuheen perusteella Myllymäellä on ollut hyvä idea. Esipuheessa Myllymäki viittaa Boomenrangiin sanoilla: ”…eräänlainen ”hätähävittäjä” eli konstruktio, joka toteutettiin tilanteessa, jossa uudenaikaisten hävittäjälentokoneiden saanti ulkomailta oli vaikeaa.” Em. lähtökohta olisikin ollut oiva valinta kirjan teemaksi. Twin Waspin valinta teemaksi ei ole järkevä ja lopputulos on mitäänsanomaton sillisalaatti, joka väkisinkin jää pinnalliseksi.
Leninin ajatusta muokaten: mitä olisi ollut tehtävä? Kirjasta olisi voinut tulla hyvä keskittymällä tiukasti mainittuun hätähävittäjäteemaan eli ottaa mukaan R-1830-koneista vain Myrsky, Boomerang ja J 22 sekä lisäksi hyvin samanlainen I.A.R. 80 ja esitellä ja vertailla ne tarkkaan. Romanialaiskoneesta kun löytyy vieläpä hyvinkin kattava lähdekirjakin (Vânător - Romanian Hunter The I.A.R.80 and I.A.R.81 in Ultimate Detail/Radu Brinzan).
Simo Liikanen. Panssarintorjuntaritarit. Bazar 2023.
Olen aiemmin kirjoittanut Liikasen nimen muodossa "Liikkanen". Näköjään vanhempia tekstejä ei voi muokata, joten pahoittelut Liikaselle. Liikanen on kirjoittaja ja suomentaja sekä kustannustoimittaja. Hänet tunnetaan myös YLE:n Sohvaperunat-sarjasta. Aiempi teos Panssarinmurskaajat oli mielestäni ihan hyvä.
Tässä teoksessa Liikanen keskittyy esittelemään ne Mannerheim-ristin ritarit, jotka saivat ristinsä panssarintorjuntaan liittyen. Lisäksi teoksessa käsitellään yleisluotoisesti, mutta mielestäni tähän teokseen riittävällä tarkkuudella myös panssarivaunujen ja panssarintorjunnan kehitystä ensimmäisestä maailmansodasta toisen maailmansodan loppupuolelle.
Liikanen ei ole mennyt siitä, mistä aita olisi matalin. Hän on jaksanut ja malttanut kirjoittaa muutakin kuin pelkät ristien myöntöperusteet. Itseasiassa niitä ei kaikkien kohdalla edes ole mukaan otettu. Sen sijaan hän kuvaa tapahtumat, joissa kyseinen ritari ansioitui. Lähestymistapaa voisi kuvata perinteiseksi "verta ja suolenpätkiä" -sotahistorian tekstiksi, mutta hyvin kirjoitetuksi sellaiseksi. Teoksen rakenne on mielestäni toimiva, sillä jokainen ritari esitellään omana kokonaisuutenaan, vaikkakaan ei välttämättä omana lukunaan. Yksityiskohtiin menemättä mainittakoon vain nimet Rättö, Tuomaala, Väisänen, Ilomäki ja Seppänen tai Tammisuo ja Sammatus. Sammatuksen taistelusta tuli muuten neljä ritarinimitystä. Kovia miehiä, kovia paikkoja.
Mielestäni erittäin suositeltava kirja kaikille viime sodista kiinnostuneille.
Olen aiemmin kirjoittanut Liikasen nimen muodossa "Liikkanen". Näköjään vanhempia tekstejä ei voi muokata, joten pahoittelut Liikaselle. Liikanen on kirjoittaja ja suomentaja sekä kustannustoimittaja. Hänet tunnetaan myös YLE:n Sohvaperunat-sarjasta. Aiempi teos Panssarinmurskaajat oli mielestäni ihan hyvä.
Tässä teoksessa Liikanen keskittyy esittelemään ne Mannerheim-ristin ritarit, jotka saivat ristinsä panssarintorjuntaan liittyen. Lisäksi teoksessa käsitellään yleisluotoisesti, mutta mielestäni tähän teokseen riittävällä tarkkuudella myös panssarivaunujen ja panssarintorjunnan kehitystä ensimmäisestä maailmansodasta toisen maailmansodan loppupuolelle.
Liikanen ei ole mennyt siitä, mistä aita olisi matalin. Hän on jaksanut ja malttanut kirjoittaa muutakin kuin pelkät ristien myöntöperusteet. Itseasiassa niitä ei kaikkien kohdalla edes ole mukaan otettu. Sen sijaan hän kuvaa tapahtumat, joissa kyseinen ritari ansioitui. Lähestymistapaa voisi kuvata perinteiseksi "verta ja suolenpätkiä" -sotahistorian tekstiksi, mutta hyvin kirjoitetuksi sellaiseksi. Teoksen rakenne on mielestäni toimiva, sillä jokainen ritari esitellään omana kokonaisuutenaan, vaikkakaan ei välttämättä omana lukunaan. Yksityiskohtiin menemättä mainittakoon vain nimet Rättö, Tuomaala, Väisänen, Ilomäki ja Seppänen tai Tammisuo ja Sammatus. Sammatuksen taistelusta tuli muuten neljä ritarinimitystä. Kovia miehiä, kovia paikkoja.
Mielestäni erittäin suositeltava kirja kaikille viime sodista kiinnostuneille.
Nury Turkel. Ei pakotietä - Uiguurin tarina. Bazar 2022. Suom. Sirpa Parviainen.
Nury Turkel on Xinjiangin uiguureita, joka nykyään asuu Yhdysvalloissa ja on tunnettu ihmisoikeusaktivistina, joka on nostanut esille uiguurien julmaa kohtelua Kiinassa. Teos on erittäin raskasta luettavaa sisältönsä vuoksi, mutta juuri siksi erittäin tärkeää luettavaa. Turkel kertoo lukuisin esimerkein Kiinan harjoittamasta uiguurien kansanmurhasta, sen menetelmistä ja laajuudesta. Samalla Turkel myös kertoo ylipäänsä siitä, kuinka Kiinan kommunistinen puolue tällä hetkellä pitää Kiinaa otteessaan. "Isoveli" on nykyään puhelin, jonka avulla kaikkea ihmisen toimintaa seurataan. Uiguurien osalta jopa sitä, että ei käytä älypuhelinta, voidaan pitää vähintäänkin epäilyttävänä tekona.
Pahoinpitelyjä, raiskauksia, kulttuurin hävittämistä, pakkotyötä, kidutusta, murhia, joukkotuhontaa. Kaikki tämä 2000-luvulla ja meidän silmiemme edessä. Länsimaiset johtajat, valtiot ja yritykset ja sen myötä myös me kuluttajat hyväksymme sen kaiken ja jatkamme tyytyväisinä halpojen kiinalaistuotteiden kuluttamista.
Suosittelen lämpimästi.
Nury Turkel on Xinjiangin uiguureita, joka nykyään asuu Yhdysvalloissa ja on tunnettu ihmisoikeusaktivistina, joka on nostanut esille uiguurien julmaa kohtelua Kiinassa. Teos on erittäin raskasta luettavaa sisältönsä vuoksi, mutta juuri siksi erittäin tärkeää luettavaa. Turkel kertoo lukuisin esimerkein Kiinan harjoittamasta uiguurien kansanmurhasta, sen menetelmistä ja laajuudesta. Samalla Turkel myös kertoo ylipäänsä siitä, kuinka Kiinan kommunistinen puolue tällä hetkellä pitää Kiinaa otteessaan. "Isoveli" on nykyään puhelin, jonka avulla kaikkea ihmisen toimintaa seurataan. Uiguurien osalta jopa sitä, että ei käytä älypuhelinta, voidaan pitää vähintäänkin epäilyttävänä tekona.
Pahoinpitelyjä, raiskauksia, kulttuurin hävittämistä, pakkotyötä, kidutusta, murhia, joukkotuhontaa. Kaikki tämä 2000-luvulla ja meidän silmiemme edessä. Länsimaiset johtajat, valtiot ja yritykset ja sen myötä myös me kuluttajat hyväksymme sen kaiken ja jatkamme tyytyväisinä halpojen kiinalaistuotteiden kuluttamista.
Suosittelen lämpimästi.
tulikomento
Supreme Leader
Tässä kaverin haastattelu. Kertoo, että innoittajana toimi nuorena poikana luettu Sariolan Aamu Heinjoen tiellä.
Liikasen aiempi pst-kirja oli kyllä paha pettymys. Itse asiassa suomeksi ei ole aiheesta kunnon kirjaa ollenkaan. Ja kunnon kirjalla tarkoitan kirjaa, jossa kerrottaisiin esimerkiksi pintakarkaisun vs. homogeenisen teräksen käyttäytymisestä eri ammustyyppejä vastaan, jne. teknistä tietoa.
tulikomento
Supreme Leader
Mirkka Lappalainen. Smittenin murha - Katoamistapaus 1600-luvulla. Siltala 2022.
Lappalainen on yksi nykypolven historiantutkijoiden kärkinimiä, ainakin jos populaareja julkaisuja lukee. Tämä teos on hieman välityö, mutta silti tutustumisen arvoinen. Tosin sillä edellytyksellä, että on kiinnostunut 1600-luvun Suomen arkihistoriasta.
Teoksessa käsitellään 1600-luvun lopun murhamysteeriä Porvoossa. Aatelismies (ehkä) Nils Rosenschmidt on vuosia sitten lähtenyt reissunpäälle ja jättänyt kartanonsa (jos sitä välttämättä niin haluaa nimittää) uskollisten (?) palvelijoidensa huomaan. Vuonna 1680 kartanon kaivosta kuitenkin löytyy ruumis ja epäilykset heräävät. Lappalainen perkaa tapauksen suunnilleen niin hyvin, kuin sitä säilyneiden lähteiden perusteella voi selvittää. Samalla hän kuvaa 1600-luvun Ruotsin (ja Suomen) yhteiskuntaa, elämää, ihmisiä ja tapahtumia. Tapauksessa on huomattavan paljon poikkeavuuksia tuon ajan normaaleihin oikeusjuttuihin ja niinpä Lappalainen pääsee luontevasti kertomaan normaalista vs. tämän tapauksen erikoisuudet. Lappalainen kirjoittaa totuttuun tapaansa sujuvasti ja elävästi ja teosta on ilo lukea.
Suosittelen oikein lämpimästi.
Lappalainen on yksi nykypolven historiantutkijoiden kärkinimiä, ainakin jos populaareja julkaisuja lukee. Tämä teos on hieman välityö, mutta silti tutustumisen arvoinen. Tosin sillä edellytyksellä, että on kiinnostunut 1600-luvun Suomen arkihistoriasta.
Teoksessa käsitellään 1600-luvun lopun murhamysteeriä Porvoossa. Aatelismies (ehkä) Nils Rosenschmidt on vuosia sitten lähtenyt reissunpäälle ja jättänyt kartanonsa (jos sitä välttämättä niin haluaa nimittää) uskollisten (?) palvelijoidensa huomaan. Vuonna 1680 kartanon kaivosta kuitenkin löytyy ruumis ja epäilykset heräävät. Lappalainen perkaa tapauksen suunnilleen niin hyvin, kuin sitä säilyneiden lähteiden perusteella voi selvittää. Samalla hän kuvaa 1600-luvun Ruotsin (ja Suomen) yhteiskuntaa, elämää, ihmisiä ja tapahtumia. Tapauksessa on huomattavan paljon poikkeavuuksia tuon ajan normaaleihin oikeusjuttuihin ja niinpä Lappalainen pääsee luontevasti kertomaan normaalista vs. tämän tapauksen erikoisuudet. Lappalainen kirjoittaa totuttuun tapaansa sujuvasti ja elävästi ja teosta on ilo lukea.
Suosittelen oikein lämpimästi.
Viimeksi muokattu:
Timo Vihavainen. Ryssäviha - Venäjäpelon historia. Minerva 2013.
Professori Vihavainen on kirjoittanut mielenkiintoisen teoksen vihasta Venäjää ja venäläisiä kohtaan. Hän lähtee suunnilleen 1400-luvulta ja etenee 2000-luvulle, käsitellen niin Suomen kuin muun Euroopankin tilannetta. Kyseessä ei ole mikään pamfletti tai opaskirja Venäjän vihaamiseen, vaan kokoava tutkimus siitä, miten Venäjä-kuvaa on rakennettu sekä meillä että muualla. Samalla tietysti myös käsitellään Venäjän toimia ja asenneilmapiiriä samaan aikaan.
Vihavainen itse pitää ryssävihaa tai xenofobiaa ja rasismia ylipäänsä typeränä ja tuo sen esiin selvin sanoin. Hän selittää (ei yhtä tarkasti kuin vaikka Tarkiainen), kuinka Venäjä kuvaa eri aikoina rakennettiin ja kuinka Venäjää on Euroopassa korostetusti pidetty ulkopuolisena ja "toisena". Tämä osittain selittää negatiivisen Venäjä-kuvan luomista. Samalla ilmiö liittyy Venäjän voimistumiseen, eli Venäjän mahdin kasvaessa sen kuva on muuttunut negatiivisemmaksi niissä maissa, jotka ovat pitäneet sitä uhkana/kilpailijana. Samalla kuitenkin kuva on muuttunut silloin, kun Venäjä onkin ollut liittolainen.
Suomen osalta Vihavainen pitää merkittävänä taitekohtana isovihan aikaa. Sen todelliset tapahtumat ja niiden pohjalta kerrotut muistelukset löivät Vihavaisen mielestä selkeän leiman Venäjään ja venäläisiin suomalaisten mielikuvissa. 1800-luvulla tämä jossain määrin painui taka-alalle, mutta vuosisadan lopussa "sortokausien" alkaessa nousi jälleen selkeämmin esille. Kuitenkin vielä 1921 Elmo Kaila totesi, että Suomessa ei ollut riittävästi ryssävihaa. Vihavainen kertaa lyhyesti AKS:n toimia kyseisen vihan herättämiseksi, mutta on sitä mieltä, että kovin kattaviin tuloksiin ei päästy. Vihavainen muuten erottaa kommunisminvastaisuuden ja venäläisvastaisuuden toisistaan. Talvisota oli tässä mielessä käänteentekevä ja asenteet jyrkkenivät "kaikkien" suomalaisten keskuudessa. Kuitenkin Vihavainen tekee eroa suomalaisen ja saksalaisen propagandan ja sotilaiden neuvostoliittolaisiin suhtaumisen välillä. Sodan jälkeen 1960-luvulle saakka Vihavaisen mielestä Neuvostoliittoon suhtauduttiin karsaasti, mutta sen jälkeen Kekkonen ja hänen politiikkansa sekä radikaali nuoriso muuttivat tilanteen. Kuitenkin muutos koski ennen kaikkea "tiedostavaa nuorisoa" ja poliittisia opportunisteja. Tavallisen kansan suhtautuminen oli lähinnä neutraalia, ei ylistävää. Neuvostoliiton hajotessa Vihavainen näkee Venäjä-suhteen muuttuneen lähinnä alentuvasti naureskelevaksi, kunnes 2010-luvulle tultaessa Venäjä on jälleen vahvistumassa. Häkämiehen "Venäjä, Venäjä, Venäjä" -puhetta Vihavainen ei tunnu arvostavan. Kuitenkin täytyy muistaa, että kirjaa kirjoitettaessa Venäjä ei ollut vielä aloittanut sotaa Ukrainassa.
Kaiken kaikkiaan käsillä on tutustumisen arvoinen teos suomalaisten(kin) Venäjä-käsityksestä pitkällä aikavälillä. Vihavainen kirjoittaa perustellen ja hänen tekstinsä on selkeää. Lukiessa lähes kuulee korvissaan hänen äänensä lausumassa tekstiä. Ainoana teoksena Venäjään tutustumisessa tätä ei kannata käyttää, mutta tämä oli oikein hyvä lisä aiemmin lukemiini teoksiin. Nykypäivänä ongelma on, että ehkäpä Vihavaisen tulkinnat 2000-luvun Venäjästä olisivat hieman jyrkempiä nyt, mutta toisaalta, ei hän mikään siloittelija tai myötäilijä kyllä tuossakaan vaiheessa ole ollut.
Professori Vihavainen on kirjoittanut mielenkiintoisen teoksen vihasta Venäjää ja venäläisiä kohtaan. Hän lähtee suunnilleen 1400-luvulta ja etenee 2000-luvulle, käsitellen niin Suomen kuin muun Euroopankin tilannetta. Kyseessä ei ole mikään pamfletti tai opaskirja Venäjän vihaamiseen, vaan kokoava tutkimus siitä, miten Venäjä-kuvaa on rakennettu sekä meillä että muualla. Samalla tietysti myös käsitellään Venäjän toimia ja asenneilmapiiriä samaan aikaan.
Vihavainen itse pitää ryssävihaa tai xenofobiaa ja rasismia ylipäänsä typeränä ja tuo sen esiin selvin sanoin. Hän selittää (ei yhtä tarkasti kuin vaikka Tarkiainen), kuinka Venäjä kuvaa eri aikoina rakennettiin ja kuinka Venäjää on Euroopassa korostetusti pidetty ulkopuolisena ja "toisena". Tämä osittain selittää negatiivisen Venäjä-kuvan luomista. Samalla ilmiö liittyy Venäjän voimistumiseen, eli Venäjän mahdin kasvaessa sen kuva on muuttunut negatiivisemmaksi niissä maissa, jotka ovat pitäneet sitä uhkana/kilpailijana. Samalla kuitenkin kuva on muuttunut silloin, kun Venäjä onkin ollut liittolainen.
Suomen osalta Vihavainen pitää merkittävänä taitekohtana isovihan aikaa. Sen todelliset tapahtumat ja niiden pohjalta kerrotut muistelukset löivät Vihavaisen mielestä selkeän leiman Venäjään ja venäläisiin suomalaisten mielikuvissa. 1800-luvulla tämä jossain määrin painui taka-alalle, mutta vuosisadan lopussa "sortokausien" alkaessa nousi jälleen selkeämmin esille. Kuitenkin vielä 1921 Elmo Kaila totesi, että Suomessa ei ollut riittävästi ryssävihaa. Vihavainen kertaa lyhyesti AKS:n toimia kyseisen vihan herättämiseksi, mutta on sitä mieltä, että kovin kattaviin tuloksiin ei päästy. Vihavainen muuten erottaa kommunisminvastaisuuden ja venäläisvastaisuuden toisistaan. Talvisota oli tässä mielessä käänteentekevä ja asenteet jyrkkenivät "kaikkien" suomalaisten keskuudessa. Kuitenkin Vihavainen tekee eroa suomalaisen ja saksalaisen propagandan ja sotilaiden neuvostoliittolaisiin suhtaumisen välillä. Sodan jälkeen 1960-luvulle saakka Vihavaisen mielestä Neuvostoliittoon suhtauduttiin karsaasti, mutta sen jälkeen Kekkonen ja hänen politiikkansa sekä radikaali nuoriso muuttivat tilanteen. Kuitenkin muutos koski ennen kaikkea "tiedostavaa nuorisoa" ja poliittisia opportunisteja. Tavallisen kansan suhtautuminen oli lähinnä neutraalia, ei ylistävää. Neuvostoliiton hajotessa Vihavainen näkee Venäjä-suhteen muuttuneen lähinnä alentuvasti naureskelevaksi, kunnes 2010-luvulle tultaessa Venäjä on jälleen vahvistumassa. Häkämiehen "Venäjä, Venäjä, Venäjä" -puhetta Vihavainen ei tunnu arvostavan. Kuitenkin täytyy muistaa, että kirjaa kirjoitettaessa Venäjä ei ollut vielä aloittanut sotaa Ukrainassa.
Kaiken kaikkiaan käsillä on tutustumisen arvoinen teos suomalaisten(kin) Venäjä-käsityksestä pitkällä aikavälillä. Vihavainen kirjoittaa perustellen ja hänen tekstinsä on selkeää. Lukiessa lähes kuulee korvissaan hänen äänensä lausumassa tekstiä. Ainoana teoksena Venäjään tutustumisessa tätä ei kannata käyttää, mutta tämä oli oikein hyvä lisä aiemmin lukemiini teoksiin. Nykypäivänä ongelma on, että ehkäpä Vihavaisen tulkinnat 2000-luvun Venäjästä olisivat hieman jyrkempiä nyt, mutta toisaalta, ei hän mikään siloittelija tai myötäilijä kyllä tuossakaan vaiheessa ole ollut.
Sanavalmis Muurinen
Kenraali
Smittenin murha täytyy ottaa lukulistalle. Kuulostaa erittäin kiinnostavalta.
Nyt on menossa Ben Macintyren Colditzin vangit. Se on minulla vasta alussa, mutta vaikuttaa olevan taattua kirjoittajansa laatua. Macintyre on kyllä enimmäkseen tainnut kirjoitella tiedusteluun ja vakoiluun liittyvistä asioista, joita ei täysin tässäkään kirjassa sivuuteta, mutta nyt ollaan hieman erilaisessa teemassa. Mutta tapansa mukaisesti on poiminut yhden pienen sivujuonteen, josta löytyy vaikka mitä kiinnostavaa ja kummallistakin, ja joka omalla tavallaan on osa paljon suurempia historiallisia kehityskulkuja. Katsotaanpa, saanko siitä pienen arvostelun kirjoitetuksi, kun olen päässyt loppuun.
Nyt on menossa Ben Macintyren Colditzin vangit. Se on minulla vasta alussa, mutta vaikuttaa olevan taattua kirjoittajansa laatua. Macintyre on kyllä enimmäkseen tainnut kirjoitella tiedusteluun ja vakoiluun liittyvistä asioista, joita ei täysin tässäkään kirjassa sivuuteta, mutta nyt ollaan hieman erilaisessa teemassa. Mutta tapansa mukaisesti on poiminut yhden pienen sivujuonteen, josta löytyy vaikka mitä kiinnostavaa ja kummallistakin, ja joka omalla tavallaan on osa paljon suurempia historiallisia kehityskulkuja. Katsotaanpa, saanko siitä pienen arvostelun kirjoitetuksi, kun olen päässyt loppuun.
tulikomento
Supreme Leader
70-luvun Colditz -telkkarisarja on itselläni jäänyt hyvin mieleen. Iski varhaisteinin tajuntaan kun YLE esitti sen joskus 90-luvun alkupuolella.
Erkki
Ylipäällikkö
"Kun kissa on poissa, niin hiiret hyppivät pöydällä," kuuluu vanha sanonta. Joten lisäpiste täytyy antaa oivaltavasta kansikuvasta, joka on 1600-luvun maalaus,"Rottien tanssi."
Englantilainen ilmasotahistorioitsija (ja Iron Cross -lehden päätoimittaja) Andy Saunders kommentoi Ben MacIntyreä (joka on myös wokettaja) mm. näin: "So much of his stuff contains lazy errors and factual inconsistencies/mistakes. His letter to the Times recently about Bader contained risible nonsense, while a good few years ago he claimed to have identified ‘The Man who Never Was’, thus shamelessly taking the credit for the work of a third party as I recall."
Lisääkin murskakritiikkiä löytyy.
EXLT2
Kapteeni
Ihan sama itsellä, kylläkin 70-luvulla.
Tuo haastattelija Raevaara on kirjoittanut muutama hyviä jännäreitä.
tulikomento
Supreme Leader
John Keeganin Normandian taisteluja käsittelevä teos ilmaantui kotikirjahyllyyn. Keegan käsittelee aihetta nimenomaan eri armeijoiden omista lähtökohdista käsin. Millaiset olivat taustalla vaikuttaneet tekijät, kuten perinteet, koulutus, taktiikat ja doktriinit.
