Kirjat

[Vatnik]

Seppo Mustaluoto. Kontakti - Erikoisjoukkojen sotilaan Afganistanissa. Gummerus 2023.

Kirjaan haastatellut sotilaat ovat osallistuneet samoihin operaatioihin ja kertovat tarinansa kukin vuorollaan. Tällöin tietenkään toistolta ei vältytä, mutta toisaalta tapahtumat välittyvät lukijalle useammasta kuin yhdestä näkökulmasta. Itse en ihan hirveästi tästä ratkaisusta ilahtunut, sillä nyt sitä toistoa on aika paljon, joten lyhyt kirja tuntuu loppupuolella vähän "venytetyltä".

Teos on sinällään arvokas, mutta kuitenkin mielestäni hiukan ohuehko. Nyt on tavoiteltu autenttisuutta ja realistisuutta ja siinä on onnistuttu, mutta tapahtumien sitominen yhtään mihinkään laajempaan kokonaiskuvaan jää puuttumaan tyystin. Nyt ukot vain nakataan Afganistaniin, siellä ollaan ja kähistään, esimiesten toimintaan suututaan ja sitten tullaan pois. Lukemisen arvoinen, mutta mielestäni hieman vajaaksi jäävä teos.

Tuo on totta, kahden henkilön kokemus samasta tulikosketuksesta täydentää kuvan, mutta kyllä kolmatta tai jopa neljättä kertaa samaa asiaa sivuttaessa miettii, että eikös tämä jo riittävästi käsitelty. Vajavainen kokonaiskuva on hieman harmi, koska kyllä romaanien perusteella on selvää, että tatsia Mustaluodolla kirjoittamiseen on. Kirjaa on pukannut, Instagramin mukaan jälleen uutta naputtaa, joten ehkäpä tämä oli vähän sellainen huitaisu sinne väliin.

Afganistanin sodan ja toisaalta erikoisjoukkojen käytön suhteen pää on nyt auki, ehkä tietokirjoja alkaa tippua muiltakin.

 

[Panssari Salama]

Yksi asia, mikä noissa Reachereissa kummeksuttaa on, että miten uskottavaa on, ettei hänellä oli ikinä juuri mitään varusteita "päällä" ja pääkulkumuotona liftaus. Hän on siis käytännössä koko ajan muista riippuvainen. Vaatteetkin on kertakäyttötavaraa.

Elokuvia en ole viitsinyt edes katsoa, kun yli 100 kg/190 cm hahmoa esittää se Cruise.

Off topic: se TV-sarja jota on jo kaksi kautta on hyvin uskollinen kirjoille, myös Reacherin hahmon osalta.

 

[YJT]

Lee Child. Jack Reacher -sarja.

1. Tappotahti, suomentaja Jukka Jääskeläinen, Karisto 2010
2. Linnoitus, suomentaja Jukka Jääskeläinen, Karisto 2011
3. Tulilanka, suomentaja Osmo Ryytty, Karisto 2001
4. Viimeinen vieras, suomentaja Pasi Punnonen, Karisto 2002
5. Teksas palaa, suomentaja Tero Kuittinen, Karisto 2003
6. Kaukolaukaus, suomentaja Tero Kuittinen, Karisto 2004

Lee Child turvasi tulevaisuutensa, kun kehitti Jack Reacher -hahmon. Reacher (aina ilman etunimeä) on tehokas, mutta vähän köpö päähenkilö jännityskirjasarjalle. Reacher on entinen Yhdysvaltain armeijan sotilaspoliisin majuri, joka lähtee kiertämään Yhdysvaltoja ja joutuu mitä erinäköisimpiin vaikeuksiin matkallaan. Onneksi Reacher on fiksumpi kuin kukaan muu (esim. FBI), parempi ampumaan kuin kukaan muu, todella vahva, mustan vyön haltija väkivallassa ja kova panemaan. Erityismaininta näin suomalaisena on annettava suuri kiitos Oy Vaimennin Metalli Ab:n Vaime Mk 2 -äänenvaimentimen mainitsemisesta. Tämä osoittaa todella syvää asiantuntemusta ja on varmasti lisännyt kyseisen vaimentimen myyntiä huimasti.

Eli tämähän on semmoista aikuisten miesten hertta-sarjaa. Itse tykkään enemmän vaikka Igguldenista ja Henryk Sienkiewicz on jo ihan toisissa sfääreissä. Ehkä Jack Higgins tai Alistair MacLean olisivat lähempiä vertailukohteita, mutta edelliselle sukupolvelle. Lukeehan tätä, mutta kyllä nämä pikkuisen toistavat itseään. Ja teoksiahan on huomattavasti useampia ja lisäksi Tom Cruisen leffat ja se Amazonin sarja.

Pari Reacheria on tullut luettua. On tosiaan melkoista jerrycottonia, missä päähenkilö on aina kaikessa paras, ja jos joskus epäonnistuukin niin se oli vain suunniteltu hämäys.

Ihan kelvollista aivot narikkaan -luettavaa kyllä.

 

[tulikomento]

Helsingin Akateemisessa käydessäni ostin pari Beck -dekkaria. Ruotsalaista vasemmistolaista yhteiskuntakritiikkiä, mutta yhtä kaikki taitavasti kirjoitetussa muodossa. Viime vuoden lopulla huomasin myös, että Gösta Ekmanin tähdittämät 80-90 -luvun taitteen Beck -elokuvat löytyvät MTV Katsomosta. Gunvald Larssonin roolissa on Rolf Lassgård.

 

[Sigma957]

Helsingin Akateemisessa käydessäni ostin pari Beck -dekkaria. Ruotsalaista vasemmistolaista yhteiskuntakritiikkiä, mutta yhtä kaikki taitavasti kirjoitetussa muodossa. Viime vuoden lopulla huomasin myös, että Gösta Ekmanin tähdittämät 80-90 -luvun taitteen Beck -elokuvat löytyvät MTV Katsomosta. Gunvald Larssonin roolissa on Rolf Lassgård.

Katso liite: 96460

Muutaman Beckin olen lukenut ja jotakuinkin kaikki tv-elokuvat katsonut. Beckien "kantaaottavuus" vaikuttaa paljon vähäisemmältä kuin monessa muussa hurridekkarissa. Esimerkiksi Pascal Engman ja Cilla/Rolf Börjlind tuottavat tekstiä, jossa SD on suoraan saatanasta ja kaikki kehitysmaalaiset maahanmuuttajat mallikansalaisia. Ja seksinostajat pahimpia rikollisia.

 

[Harrison Ford]

Tutkinnan tässä vaiheessa voimme kertoa.

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää rikostutkinnasta

Tutkinnan tässä vaiheessa voimme kertoa -kirjassa entiset rikosylikomisariot Tero Haapala ja Göran Wennqvist kertovat lähihistorian tunnettujen tapausten kautta rikostutkinnan johtamisesta ja menetelmistä

Keskusrikospoliisin ex-rikosylikomisariot Tero Haapala ja Göran Wennqvist ehtivät toimia lähes kolmenkymmenen yhteistyövuotensa aikana monen mielenkiintoisen tutkinnan tutkinnanjohtajina. He pääsivät seuraamaan aitiopaikalta muun muassa Pasilan poliisitalon, KRP:n päämajan ja Myyrmannin räjähdystutkintoja, Jokelan koulusurmia ja lukuisia muita haastavia rikosjuttuja, joista ei ole aikaisemmin voitu kattavasti kertoa.

Arvostelu 8/10.

Oikein mukava lukukokemus, jonka rakenne on erikoinen. Kaksi huippudekkaria kertoo vuorotellen omasta urastaan ja julkisuutta saaneista rikostapauksista. Muistelmien osalta on tietysti fakta, että ne ovat aina jollakin tasolla oman kilven kiillottamista. Tästä huolimatta oma luottamus Suomen poliisilaitokseen kyllä koheni ja arvostus nousi.

Olin jossain määrin ällistynyt tekstin tasosta. Omalla alallaan hyvinkin lahjakkaat kaverit ovat myös erittäin hyviä kirjoittajia. Siis todella hyviä. Kummallakin on oma tyylinsä ja ne poikkeavat toisistaan, mutta tämä ei häiritse lukijaa, vaan toimii hyvin tehokeinona. Kirjassa pilkahtelee myös jonkin verran aika railakasta mieshuumoria, jota olisi voinut olla enemmänkin. Sitä varmaan on kavereiden uralle mahtunut aika tavalla.

Erittäin positiivinen yllätys ja itse asiassa odotan kirjalle jo jatkoa.

 

[EK]

Ilmari Susiluoto, valikoituja teoksia:

• Pieni Karjalakirja. Helsinki: Ajatus, 1999. ISBN 951-9440-88-7.
• Pieni Pietarikirja. Helsinki: Ajatus, 2000. ISBN 951-566-028-9.
• Työ tyhmästä pitää. Venäläisen huumorin aakkoset. Helsinki: Ajatus, 2000. ISBN 951-566-033-5.
• Lavea luonto. Venäjän-matkaajan elämänohjeita. Helsinki: Ajatus, 2001. ISBN 951-566-073-4.
• Takaisin Neuvostoliittoon. Venäläisen huumorin täydellistäminen. Helsinki: Ajatus, 2006. ISBN 951-20-7111-8.
• Vilpittömän ilon valtakunta. Viina ja Venäjä. Helsinki: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7496-9.
• Uusi Karjalakirja. Helsinki: Ajatus, 2009. ISBN 978-951-20-8013-7.

Ilmari Susiluoto lienee tunnetuin Venäjää käsittelevistä pienehköistä teoksistaan, joissa hän esittelee lukijalle Venäjän kehitystä ja tilaa ruohonjuuritason näkökulmasta, havainnollistaen asiaa venäläisten kertomilla anekdooteilla. Ohessa luettelo hänen tämän tyyppisistä teoksistaan. Susiluoto kirjoitti suoraan ja kiertelemättä. Käytti melkoisen leveää pensseliä ja osa yksityiskohdista meneekin hieman pieleen - mutta yleensä vain hieman.

Pieni Karjalakirja ja Uusi Karjalakirja käsittelevät Karjalaa ja niissä Susiluoto toivoo Karjalan palauttamista. Käytännössä sama teos, koska Putinin valtaannousun jälkeen Venäjä muuttui, joten teoskin piti uusia. Pieni Pietarikirja analysoi Pietaria, sen historiaa, kehitystä ja Putinin valtaannousun (tuolloin) mahdollisia vaikutuksia. Työ tyhmästä pitää ja Lavea luonto vaikuttavat helposti lähinnä vitsien ja Susiluodon omien kokemusten kokoelmilta, mutta tarkemmin lukiessa huomaa, että niissä analysoidaan hyvinkin tarkkaan Venäjää ja venäläisiä. Takaisin Neuvostoliittoon sisältää jo toivottoman ennustuksen Putinin autoritäärisestä hallinnosta ja Vilpittömän ilon valtakunta tulikin jo esiteltyä aiemmin, mutta siinä kerrotaan alkoholin ja alkoholismin vaikutuksesta Venäjään ja Neuvostoliittoon - ja kuva on lohduton.

Jos teokset lukee lyhyen aikavälin sisään, huomaa selkeästi toistoa. Samoja vitsejä, samoja tarinoita, samoja kokemuksia. Tämä on kuitenkin pieni hinta siitä, että pääsee lukemaan (tuolloin) reaaliajassa hyvin oikeaan osunutta analyysiä ja ennustetta Venäjästä ja sen kehityksestä. Jeltsinin ajan prihvatisaatio (valtion omaisuuden varastaminen), Putinin järjestyksen palauttaminen ja keskusvallan vahvistaminen sekä lopulta autoritäärinen hallinto. Samaan aikaan tavallinen venäläinen yrittää sinnitellä hengissä parhaaksi katsomallaan tavalla. Vaikka valtakeskuksissa kuohuu, suuressa Venäjänmaassa asiat pysyvät ennallaan. Niinpä vuosia Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen voidaan perustaa uusi kolhoosi, eikä ketään hämmästytä. Kun Suomessa kauhisteltiin Moskovan ja Pietarin tyhjiä kaupanhyllyjä, muissa (isoissakin) kaupungeissa ja maaseudulla ihmisillä on ruokaa kuten ennenkin. Mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy.

Suosittelen teoksia erittäin lämpimästi kaikille Venäjästä kiinnostuneille. Ne avaavat Venäjää ja sen kulttuuria sekä venäläisten ajattelutapaa hieman poikkeavalla, mutta erittäin tehokkaalla tavalla.

 

[EK]

Martti Puukko & Ilmari Susiluoto. Nauru pidentää tuomiota - puolalais-venäläinen vitsimaaottelu. Gummerus 2009.

Martti Puukko on kokenut Puolan kävijä ja Susiluoto taas tunsi Venäjän. Niinpä he yhdessä kokosivat teoksen, jossa Venäjän ja Puolan vitsit kilpailevat siitä, kummassa maassa osataan sanoa ilkeämmin naapurista. Ajallisesti vitsit ovat syntyneet Neuvostoliiton kontrolloidessa Puolaa, joten ymmärrettävästi puolalaisten vitsit ovat melkoisen kitkeriä.

Miksi rajajoessa ei saa uida? - Jos uimari huutaa apua, neuvostoliittolaiset voivat tulla auttamaan.

Miliisi: Teidät siis ryöstettiin? Kuka teidät ryösti?
Uhri: Joku ulkomaalainen. Ehkä ranskalainen?
Miliisi: Miksi ranskalainen tulisi Puolaan varkaisiin? Tuskin hän ranskalainen oli!
Uhri: No ehkäpä amerikkalainen?
Miliisi: Älkää olko hölmö! Eihän amerikkalainen pääsisi tänne!
Uhri: Sitten hän oli varmaankin suomalainen.
Miliisi: Täällä nyt ei ole suomalaisia nähty koskaan! Ehkä hän oli venäläinen?
Uhri: TE SEN SANOITTE! EN MINÄ!

Vitsit on koottu temaattisesti ja niin, että ne kommentoivat toisiaan. Teos on ihan hauska ja opettaa historiasta oikein näppärästi, mutta ei analyysissään nouse Susiluodon teosten tasolle, vaan on huomattavasti kevyempää sarjaa. Silti hauska.

 

[EK]

Veriveljien saaga ja Viinimaan saaga. Suom. Jyrki Mäntylä. Delfiinikirjat 1971.

Veriveljien saaga kertoo verisen ja reipashenkisen tarinan ystävyydestä, uskollisuudesta ja kostosta. Se ei ole mitään tissiposkien lällyilyä, vaan kunnon (miekalla tai kirveellä) halki, poikki ja pinoon -meinikiä, jossa veri lentää ja pääkopat aukeavat. Kaikkein kiinnostavinta mielestäni on suhtautuminen matkustamiseen. Viikingeille maailma on auki ja laivat ja miehet reissaavat sujuvasti Grönlannista Islannin kautta Norjaan ja Tanskaan ja sieltä Britteinsaarten kautta takaisin. Laiva kuljettaa ja kulttuuripiirit ovat yhteneväiset, joten mikäs se on matkatessa? S'ole poka mikhän! Myös väkivalta kuuluu erottamattomana osana arkeen, vaikkakin sitä yritetään säädellä. Kuitenkin viikingit arvostavat eniten oveluutta, eli paras kusettaja on voittaja ja sankari. Tästä tarinasta saisi melkoisen TV-sarjan aikaiseksi.

Viinimaan saaga taas kertoo viikinkien retkistä Grönlannista Pohjois-Amerikkaan. Koska retkiä tehtiin paljonkin (suhteellinen käsite), niistä jäi myös Islantiin melkoisen paljon tarinoita. Jotkut historioitsijat epäilevät, että myös Kolumbus olisi kuullut näitä tarinoita, käydessään Islannissa, kun toimi englantilaislaivoissa merimiehenä. Mielenkiintoinen on kuvaus Erik Punaisen tyttären Freydisin toiminnasta Pohjois-Amerikassa. Hän kokoaa retkikunnan, mutta perille päästyään surmauttaa osan porukasta. Kun kukaan muu ei siihen suostu, hän tappaa viisi mukana ollutta naista. Toiminta ei sanottavasti edistänyt skandinaavien asutustoimintaa Pohjois-Amerikassa. Jämerä on myös kuvaus avomeripurjehduksesta Amerikasta suoraan Irlantiin.

Teoksen saagat ovat hyvin lyhyitä ja niissä on paljon jännittäviä tapahtumia. Näillä on hyvä lähteä tutustumaan saagoihin, mikäli kiinnostusta löytyy.

 

[StepanRudanskij]

Veriveljien saaga ja Viinimaan saaga. Suom. Jyrki Mäntylä. Delfiinikirjat 1971.

Veriveljien saaga kertoo verisen ja reipashenkisen tarinan ystävyydestä, uskollisuudesta ja kostosta. Se ei ole mitään tissiposkien lällyilyä, vaan kunnon (miekalla tai kirveellä) halki, poikki ja pinoon -meinikiä, jossa veri lentää ja pääkopat aukeavat. Kaikkein kiinnostavinta mielestäni on suhtautuminen matkustamiseen. Viikingeille maailma on auki ja laivat ja miehet reissaavat sujuvasti Grönlannista Islannin kautta Norjaan ja Tanskaan ja sieltä Britteinsaarten kautta takaisin. Laiva kuljettaa ja kulttuuripiirit ovat yhteneväiset, joten mikäs se on matkatessa? S'ole poka mikhän! Myös väkivalta kuuluu erottamattomana osana arkeen, vaikkakin sitä yritetään säädellä. Kuitenkin viikingit arvostavat eniten oveluutta, eli paras kusettaja on voittaja ja sankari. Tästä tarinasta saisi melkoisen TV-sarjan aikaiseksi.

Viinimaan saaga taas kertoo viikinkien retkistä Grönlannista Pohjois-Amerikkaan. Koska retkiä tehtiin paljonkin (suhteellinen käsite), niistä jäi myös Islantiin melkoisen paljon tarinoita. Jotkut historioitsijat epäilevät, että myös Kolumbus olisi kuullut näitä tarinoita, käydessään Islannissa, kun toimi englantilaislaivoissa merimiehenä. Mielenkiintoinen on kuvaus Erik Punaisen tyttären Freydisin toiminnasta Pohjois-Amerikassa. Hän kokoaa retkikunnan, mutta perille päästyään surmauttaa osan porukasta. Kun kukaan muu ei siihen suostu, hän tappaa viisi mukana ollutta naista. Toiminta ei sanottavasti edistänyt skandinaavien asutustoimintaa Pohjois-Amerikassa. Jämerä on myös kuvaus avomeripurjehduksesta Amerikasta suoraan Irlantiin.

Teoksen saagat ovat hyvin lyhyitä ja niissä on paljon jännittäviä tapahtumia. Näillä on hyvä lähteä tutustumaan saagoihin, mikäli kiinnostusta löytyy.

Nämä on hienoja, ja varsin ainutlaatuisia tarinoita. Riidat ratkaistiin niin että tuntuu. Muinoin niitä lukiessani en meinannut malttaa laskea kirjoja käsistäni.

Islantilaisten saagojen lisäksi Kolumbuksella oli tietoja portugalilaisten sattumakäynneistä Karibian reunamilla. Tietoja uusista kaukaisista maista portugalilaiset yrittivät salata hyödyntääkseen niitä myöhemmin, mutta merimiesten keskuudessahan ei asiat salassa pysy.

 

[EK]

Nämä on hienoja, ja varsin ainutlaatuisia tarinoita. Riidat ratkaistiin niin että tuntuu. Muinoin niitä lukiessani en meinannut malttaa laskea kirjoja käsistäni.

Islantilaisten saagojen lisäksi Kolumbuksella oli tietoja portugalilaisten sattumakäynneistä Karibian reunamilla. Tietoja uusista kaukaisista maista portugalilaiset yrittivät salata hyödyntääkseen niitä myöhemmin, mutta merimiesten keskuudessahan ei asiat salassa pysy.

Ja englantilaiskauppiailla oli kalasavustamoja rannikolla (löytyvät omaisuusluetteloista). Kolumbuksesta on myös epäilty, että hän olisi tarkoituksella kusettanut sivistymättömiä espanjalaisia kruunupäitä, eli hän tiesi kyllä Maapallon ympärysmitan ja "uuden" mantereen olemassaolon, mutta tiesi myös, ettei olisi saanut rahoitusta pelkälle löytöretkelle. Siksi piti valehdella meritiestä Intiaan, koska siihen rahoituksen sai varmemmin.

 

[Panssari Salama]

Pikkuisen lisää tuosta uudesta Docendon kirjasta. Oheista kirjan esipuheen kirjan taustan valaisuksi. Tavoitteena on siis ollut luoda "uusimpaan tutkimukseen" perustuva yleisesitys Suomesta toisessa maailmansodassa. Siinä mielessä se on ihan ok. Mutta pikkuisen ihmetyttää, miksi tekijät (vai Visuri?) tuntuvat korostavan "uusinta tutkimusta mm. Venäjän arkistoista, kun esimerkiksi jälkimmäinen perustuu käytännössä ainakin lähdeviitteiden mukaan pitkälti vain ja ainoastaan Stephen Kotkinin Stalin-elämäkerran toiseen osaan.

Jatkosotaan päätymisen selostus pohjaa se hyvin vahvasti Jokipiin Jatkosodan syntyyn (1987!). Loppujen lopuksi sitä "uutta tutkimusta" ei juuri ole, etenkään neuvostokriittistä sellaista.

Visuri on parissa aiemmassa teoksessaan, samoin tässä, yrittänyt painottaa Barbarossan luonnetta "tuhoamissotana", mutta analyysi ja peilaaminen vastustajan toimintaan puuttuu täysin. Esimerkiksi amerikkalainen Frank Ellis on pohtinut "komissaarikäskyn" logiikkaa marxilaisen sodankäyntitavan näkökulmasta (ts. siitä, etteivät komissaarit ja politrukit olleet marxilaisesta näkökulmasta tavallisia sotilaita) ja puolalainen Bogdan Musial on pohtinut neuvostolaisten vetäytyessään harjoittamisen joukkomurhien vaikutusta sakujen toimintaan. Samaten Visurilta (ja monelta muulta) jää pohtimatta se seikka, että on hyvin paljon näyttöä siitä, että neukut kiduttivat/silpoivat ja teloittivat saksalaisia sotavankeja jo sodan alkupäivinä, ts. ajankohtana, jolloin sakut eivät olleen kerenneet tehdä vielä mitään rötöksiä, eli "kostoselitys" ei toimi.

Rehellisesti sanoen, Talvisodan ja Jatkosodan pikkujättiläiset antavat enemmän ja monipuolisempaa tietoa.

Suomen sodat 1939-1945 -varaus saapui lähikirjastoon torstaina, kirjaa nyt lukenut sieltä täältä. Uutta tai raflaavaa ei ole vastaan tullut, mutta toisaalta jos kirjailijat toivoivat uutta yleisteosta, niin käyhän tämä sellaisesta. Sopivan mittaisia lukuja esimerkiksi oppimiateriaaliksi. Jartsev-neuvottelut luin juuri aamukahvin kanssa.

Samaa mieltä johtopäätöksestäsi, Talvisodan ja Jatkosodan pikkujättiläiset perusteellisempia. Tämä samaa, mutta vähemmällä sivumäärällä.

Muoks ehkäpä tuo vähempi Suomi-keskeisyys ja laajemman kuvan maalailu - aina välillä - hyvää, olimmehan lopulta tässäkin osa suurempaa virtaa, emme erillissotineet. Samoin kuin sisällissotamme osa ensimmäisen maailmansodan kuohuja.

Hesarin tuore kirja-arvio:

Kirja-arvio | Kokeneet sotahistorioitsijat kertovat, kuinka Suomi taisteli ja selviytyi toisen maailmansodan verisessä sotapelissä

Suomi ei sotinut muusta maailmasta irrallaan vaan osana isoa maailmankatastrofia, osoittavat konkaritutkijat kirjassaan.

www.hs.fi

 

[tulikomento]

Hesarin kirja-arvostelussa Valpon seurannassa olleet vasemmistonaiset. Työväentutkimusta ja naistutkimusta siis.

Kirja-arvio | Tutkija kävi läpi kaikki naiset, joita valtiollinen poliisi seurasi

Tutkija kävi läpi kaikki 872 tapausta Suomessa vuosien 1919 ja 1944 väliltä.

www.hs.fi

Valtiollinen poliisi paitsi jäljitti ja varjosti poliittisia naisaktiiveja, myös nimitteli ja herjasi heitä värikkäästi.

Historioitsija Piia Vuorinen on käynyt ”valkoisen Valpon” arkisen valvonnan tarkasti läpi koko neljännesvuosisadalta, vuosilta 1919–1944. Tutkimusteos Valtiolliselle vaaralliset naiset pohjautuu hänen taannoiseen väitöstyöhönsä.

Vuorinen silmäilee mittavia aspekteja: miksi joku nainen joutuu valvontaan, minkä roolin siinä saavat sukupuoli ja yhteiskuntaluokka, miten tiedustelu- ja ilmiantoverkot kutoutuvat, millaista arjen valvonta on?

Suinkaan kaikkia varjostettavia naisia ei pidätetty kuulusteluja varten, mutta monissa sadoissa tapauksissa tuomittiin vuosia linnaa vähintään valtio- tai maanpetoksen valmistelusta. Tai sitäkin vakavammista syytteistä.

Vuorisen mukaan tiedonkeruu oli laajaa, mekaanista ja henkilökeskeistä. Kuulumatta äärivasemmistoon saati sen eturiviin naisia saattoi päätyä valvontaan – satunnaisesti, ystävyyden tai tuttavuuden, työtoveruuden tai seksisuhteen pohjalta.

Seuranta oli varsin totaalista. Huomiota pantiin paitsi naisten julkisiin tekemisiin, niin vapaa-aikaan ja matkusteluun, kirjeisiin, varallisuuden muutoksiin ja seurusteluihin.

SUKUPUOLI ei naista suojannut. Vuorinen osoittaa aliarvioiviakin asenteita Valpossa, mutta pääosin naisasiakkaita pidettiin vaarallisen kyvykkäinä valtion ja systeemin vihollisina. Halventavaa kielenkäyttöä osattiin viljellä tasavahvasti, oli asenne kumpi tahansa.

Valtiolle vaaralliset naiset on niin perinpohjaista työtä, että melkeinpä hirvittää. Tuntuu kuin Piia Vuorinen olisi kääntänyt jokaisen lippusen ja lappusen Valpon arkistoissa, ja kirjallisuuttakin listataan parikymmentä tiheään präntättyä sivua.

 

[Sigma957]

Jack Reacherin ystävien kannattaa vilkaista näitä: https://www.karisto.fi/sivu/tekijat/petrie-nick

 

[tulikomento]

Divarista tarttui matkaan pari it-upseerin kirjoittamaa teosta. Pesonen toimi Helsinkiä puolustaneen Ilmatorjuntarykmentti 1:n torjuntapäällikkönä.

 

[Sigma957]

Tätä voisi kutsua "poleemiseksi pamfletiksi". Paljon on hyvää, paljon välillä vetää metsikköön. Vannoutuneen panssarimiehen pamfletti!

 

[Hilan lukko]

Sanokaas asiasta paremmin tietävät, että mikä tämä on ? Ilmestynyt 2004. Suomen Sotilas saanut 20 vuotta sitten haltuunsa NL:n laivaston kylmän sodan aikaisia merikarttoja Suomen rannikosta ?

Katso liite: 96203

Niin kuin nimi kertoo, väyläopas viranomaiskäyttöön.
Tässä vastaavaa edelliseltä vuosisadalta.
Ennen mentiin kirkontornien, kummelien ja savujen mukaan.
Tämä on vähemmän imperialistisen, kuin tuo 50-luvun versio. Suomikin kuului Venäjään.

 

[tulikomento]

Elokuulle suunnittelen pikku sotahistorian retkeä Arnhemin seudulle. Koetan tässä nyt haalia kasaan opintomateriaalia. John Frostin muistelmia ei tuntunut löytyvän Amazonista eikä Adlibriksen kautta, joten Ebayn valikoimista vihdoin ja viimein onnistuin kirjan hankkimaan. Eli pataljoonankomentajan näkemys Market Gardeniin ja taisteluun Arnhemin maantiesillalla.

Katso liite: 95746

John Frostin kirja parhaillaan menossa. Tämä tiivistää Market Gardenin epäonnistumisen näihin seikkoihin:

- Maahanlasku -ja pudotusalueet aivan liian kaukana kohteista (erit. Arnhem), yllätysmomentti menetettiin saman tien
- Liitokoneilla ei hyökätty heti silloille kuten Normandiassa tehtiin D-päivän aamuyönä
- Ilmatukea ei saatu läheskään siinä määrin mitä oltiin ennakkoon luvattu (pelättiin saksalaisten ilmatorjuntaa)
- Surkean olemattomat viestiyhteydet
- Nijmegenin maantiesillan valtaaminen aivan liian myöhään
- Horrocksin 30. armeijakunta eteni hitaasti, puuttui "draivi" ja yrittämisen halu
- Yleensä vastustajan aliarviointi, Model ja Bittrich käynnistivät heti vastatoimet

 

[Sanavalmis Muurinen]

.

Divarista tarttui matkaan pari it-upseerin kirjoittamaa teosta. Pesonen toimi Helsinkiä puolustaneen Ilmatorjuntarykmentti 1:n torjuntapäällikkönä.

Katso liite: 96499

Katso liite: 96500

Yksityiskohtia en enää muista, mutta sitä muistelen, että Jalovaaran tuoressa Helsinki 1944 - Taistelu pääkaupungista -teoksessa Pesosenkin muisteloista löytyi joitakin virheitä tai valemuistoja, joihin syynä voi hyvin olla vastaavien virheiden kertautuminen muissa asiaa käsitellyissä kirjoitelmissa sekä tietysti myös ajan kuluminen. Mutta varmasti kokonaisuutena aikalaiskokemuksena mielenkiintoista ja enimmäkseen sisällöltään oikeaa luettavaa ja päässee joiltain osin syvemmälle kuin Jalovaara omassa mielestäni hieman kliiniseksi jäävässä teoksessaan.

 

[tulikomento]

Adlibriksen kautta löytyi vielä kenraalimajuri Stanislaw Sosabowskin muistelmat. Komensi 1. Puolan itsenäistä maahanlaskuprikaatia Arnhemissa. Miehen sodanjälkeinen kohtalo oli tyly. Kommunistien valtaamaan kotimaahan ei ollut paluuta. Kenraali elätti itsensä Englannissa tehdastyöläisenä. Kuoli vuonna 1967.

Katso liite: 95964

Luin viime viikonloppuna kenraali Sosabowskin kirjan loppuun. Viimeinen kolmannes käsittelee puolalaisten osuutta Market Gardenissa ja Arnhemin taistelussa. On kyllä sääli ettei Sosabowskin varoituksia kuunneltu varsinkaan brittien toimesta. Tätä kun pidettiin suorasukaisena ja ärsyttävänä vastarannan kiiskenä. Puolalaisen maahanlaskuprikaatin komentajasta koetettiin sitten häpeällisesti tehdä jonkinlaista syntipukkia operaation epäonnistumiselle. Puolalaiset laskuvarjojääkärit olivat erittäin hyvin koulutettuja eliittijoukkoja. Ja heidän suurin toiveensa oli päästä taistelemaan kotimaan kamaralle. Nimittäin juuri samaan aikaan alkusyksystä 1944 oli meneillään Varsovan kansannousu.