Varaus ex-Moskovan diplomaattimme Hannu Himasen "Missä enkelitkin pelkäävät" kirjasta saapui perjantaina, hain eilen, ja nyt ehtinyt lukemaankin.
Himanen käy läpi vuosia 2019-2023 pohjautuen muistiinpanoihinsa ja mm. artikkeleihinsa, joista erityisesti Pohjalainen-Ilkan kuukausittaiset kolumnit tuotu hyvin taustoitettuna mutta ei jälkiviisaana esille. Hyvin oli Himasen nenä tulkinnut asioita jo etukäteen.
Aika ennen Nato-jäsenyyttä tuntuu jo lähes toiselta aikakaudelta, tämä näkyy mm. artikkeleiden varovaisina sanamuotoina. Johdonmukaisesti Himanen kuitenkin huomioi TP Niinistön johdonmukaista Nato-jäsenyyden vahvistamista, sekä samanaikaista hivuttautumista vahvempiin ja vahveempiin presidentin valtaoikeuksiin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Vääjäämättä tällaiselle kuuskytluvun lapselle tulee mieleen eräs toinen pitkäaikainen vatiomme päämies, joka uskoi maailmassa olevan tilaa suurvaltojen välissä, ja hyvien henkilökohtaisten Venäjä-suhteiden riittävyyteen. Olihan julkisuudessa muutama heitto Niinistön kolmannesta presidentinkaudestakin...
Olen nyt päässyt vuoden 2021 loppuun. Jonnet eivät, mutta muistammeko mekään, miten Putin esitti vaatimuksensa lännelle virallisena kantanaan? Kaikki Naton 1997 jälkeen tulleiden jäsenmaiden osalta aseistusta tulee riisua, ja uusia jäsenmaita ei sallita.
Olihan tuo pysäyttävä hetki. Aina spekuloitu, mitä se Venäjä sanoisi, jos liitymme. Emme liittyneet. Ja sitten Putin sanoi selkeästi ja yksiselitteisesti, että Venäjä ei enää hyväksy yhtään uutta jäsenvaltiota.
Nyt toki tiedämme, että tuo oli tarkoituksella sellainen julkilausuma, jonka tiedettiin olevan mahdoton lännelle. Joten Putin oli sitten "oikeutettu" toimiinsa, kun länsi hänen maltillisen ehdotuksena hylkäsi. Mutta samalla koko Suomen NL:n hajoamisen jälkeisen ulpo/turpo-politiikan täydellinen mahalasku ja epäonnistuminen pelottavalla tavalla.
No, onneksi jämähti Ukrainan aroille.
Nyt sitten vuosien 2022 ja 2023 kimppuun...