Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Tuli luettua Keskisarjan & Siltalan kirjoittama tilaustyönä tehty Håkansin hinaajasuvun historiikki. Ihan ok tarinaa vaiheista. Jotenkin tökki kielenkäyttö joka oli jotenkin helvetin tönkköä jopa Keskisarjan mitassa. 2000- luvulle päästessä päästiin sitten valkopesuun kaikkien sikailujen ja ryssän kanssa sikailuiden keralla, no - pojat on poikia. Paskinta luettavaa tovin. Rahaa toki Keskisarjakin saa näistä kirjallisuusprojekteistaan, mut rajansa kaikella.
 
Onko kellään tästä näkemystä ? Ilmestyi 30-luvun lopulla ennen talvisotaa. Ilmeisesti jonkinlainen matkakertomus tuolloiselta itärajalta. Kiinnostaisi siksi, että millä tavoin tässä kuvataan Rajavartiolaitoksen tehtäviä.

540244770-orig.webp

Toinen kyssäri liittyy tähän. Onko lukemisen arvoinen kuvaus Aatun vastaisesta Stauffenbergin pommiattentaatista ?

lg_00145026df7e793858cec880.webp
 
Näistä ehkä veikkasin ensimmäisen seikan johtuvan hänen henkilökohtaisesta kiinnostuksesta nimenomaan materiaalihankintoihin ja niiden järjestelyihin. Häneltähän löytyy panssaritaustan lisäksi aktiiviuraltaan useita vuosia Puolustusministeriön riveissä. Sama teema on toistunut myös useammassa artikkelissa (esim. PV100-teoksessa).
Jos minut palkattaisiin kirjaprojektiin kirjoittamaan vaikka sotilasaseista, niin niitä silloin käsittelisin enkä metsästyspyssyjä, vaikka jälkimmäiset voisivat olla omaa sydäntä lähempänä. Materiaalihankinnoilla ei ole taktiikan kanssa paljoakaan tai ei lainkaan tekemistä. Eihän saman kirjasarjan Marko Palokangaskaan rintamayhtymän tiedustelua koskevassa kirjassaan tuhlannut kymmeniä sivuja tiedustelijoiden kumisaappaiden tai kompassien hankintakiemuroihin. PV100 kirja on taas artikkelikirja, jossa luonnollisesti voi olla kirjoituksia mistä vaan aiheeseen liittyvästä. Sinänsä hauska esimerkki, miten kirjoittajilla on usein vaikeuksia aiheessa pysymisessä.

Jälkimmäisen osalta sanoisin, että kaikissa teoksissa tarkastelu on vuoden 1974 jälkeen varsin suppeaa ja aika pintapuolista suuntaviivojen kuvailua elleivät ne koske nimenomaan sotaharjoituksia, ohjesääntöjä tai muutoin ETS:nä saatavilla olevaa materiaalia. Arkistoaineiston käyttö on vähäistä, eikä Holvinkaan ovet aina aukea. Esimerkkinä tykistöaselajin historiikissä myöhempiä aikoja koskevat kappaleet pohjautuvat lähes täysin julkiseen aineistoon.
Ite taas sanoisin, että miltei kaikki meillä julkaistu sotilasalan historiatieto perustuu julkisiin lähteisiin. Tutkimuslupia salaisiin arkistoihin hakevat tai ainakin saavat lähinnä MPKK-taustaiset tutkijat. Oletko muuten ehtinyt tutustua juuri ilmestyneeseen Forum Marinumin Tuima-luokka kirjaan? Jos ylläoleva olisi totta, niin sen sisällön pitäisi tällöin olla "varsin suppeaa ja aika pintapuolista suuntaviivojen kuvailua". Lisäksi opuksesta olisi kenties tullut maailman ohuin kirja, kun alukset vasta tulivat Suomeen tuolloin 1974. Päinvastoin kirja on erittäin tarkka kuvaus tästä maailmalla aikanaan yleisestä mutta hyvin vähän yksityiskohdiltaan tunnetusta asejärjstelmästä. Johtuu tietenkin siitä, että lähdetiedon hankinnassa käytetään arkistojen lisäksi aikalaishaastatteluja. Jyrki Laukkanen on kirjoittanut lukuisia sotilasilmailua käsitteleviä tietokirjoja, joita ei todellakaan voi kukaan sanoa "suppeiksi ja pintapuolista tietoa käsitteleviksi". Nämä esimerkit riittänevät, tarvittaessa niitä löytyisi lisääkin.

Jos kaikki ei muista, niin kyse oli siis allaolevasta kirjasta sekä siitä, miksi se kirjasarjan muista teoksista poiketen skippasi sotavuodet sekä niitä edeltävän ajan ja käsitteli otsikostaan poiketen (panssaritaktiikan vuosisata) vain runsasta 40 vuotta panssarijoukkojen taktiikan historiasta. Sekä sitä, miksi hankintakiemurat saivat niin suuren painoarvon sivumäärässä.
 
Viimeksi muokattu:
Ite taas sanoisin, että miltei kaikki meillä julkaistu sotilasalan historiatieto perustuu julkisiin lähteisiin. Tutkimuslupia salaisiin arkistoihin hakevat tai ainakin saavat lähinnä MPKK-taustaiset tutkijat.
Haastehan on nimenomaan julkisten lähteiden puute, jossa taustaa voi hakea erinomaisen päätöksen, nimittäin Sota-arkiston lakkauttamisesta ja sen jälkeisistä vähäisistä resursseissa arkistointiin. Kaikki julkistamaton henksal ja sal -aineisto istuu eri puolustushaaraesikuntien ja MPKK:n hoivissa vuodesta 1960 tai 1974 lähtien odottamassa uudelleenluokittelua, joka pahimmillaan hoituu mallilla "oto". Tämän tunnen harvinaisen hyvin, kun tutkin paraikaa siviilihenkilönä III PPK:n kiermuroita ja sen taustalla ollutta PTS:a.

Etenkin jälkimmäisen osalta voisin sanoa, että 1970-luvun loppupuolelta lähtien kehitysohjelmat, joukkotyyppien ja operatiiviset suunnitelmat ovat kävelleet käsi-kädessä PE:n suunnitteluosaston ohjauksessa, jolla oli omat heijastevaikutuksensa taktiikkaan. En toissalta menisi etenkään panssarijoukkojen osalta poissulkemaan kaluston merkitystä taktiikalle ja toisinpäin..

Tuima-opukseen en maakrapuna ole kuitenkaan tutustunut, sillä ei sikäli osu omaan mielenkiinnonkohteeseen. Muistitiedon keruu on itsestäni hyvä asia, mutta ehkä alani puritaarina pyrin hakemaan niiden tueksi asiakirja-aineistoa. Useinkin vuotta 1974 jälkeistä aikaa tutkiessa joutunee toteamaan, että joiltakin osin tilannekuva tulee vähintäänkin tarkentumaan materiaalin tullessa saataville. Jatkotutkimuksen tarve on sikäli selviö. Muistitiedonkin osalta pitää ottaa huomioon haastateltavien osalta annettujen tietojen julkisuusaspektit.

Mikä taas menee suppeaan käsittelyyn, niin viittasit omassa viestissäsi tykistöteokseen, joka tosiaankin perustuu myöhempien aikojen osalta lähinnä lehtikirjoituksiin ja ohjesääntöihin. Tämän ohella PV100:sessa varsin niukkasanaisesti "KALERVO":a, "KYNNYS":tä ja "PVKEPSU":a avattiin julkisuuteen, vaikka käytössä oli tutkimusluvallista aineistoa - ehkäpä juuri siksi.

Oma vertailukohta tuohon havaintooni on nimenomaan MPKK:n tutkimustoiminta. Tulokset ja sitä myöten kokonaisharkinta tiedonjulkistamisen osalta voivat toki olla hyvin erit käytöstä poistuneiden suorituskykyjen osalta, kun taas käytössä olevan kaluston ja nykyisinkin hyödynnettävissä taktiikan osalta ollaan tarkempia.

Jännästi useimmat 80-luvun taktiikkaa sivuavat ohjesäännöt ovat yhä leimattuja vaikka niiden julkisuutta on tarkasteltu uudelleen viime vuosina. Mm. PsPr:n taisteluohjesäännön luonnos, josta on vain luonnosversiota edeltävä Visurin laatima luonnos SKK:n strategian opettajan arkistossa.

Noh offtopic... toki meillä on tietyissä yksityisarkistoissa tai yksityiskokoelmissa ylimmänkin turvallisuusluokituksen kamaa 1980-luvun alkupuolelle saakka ja niitä on hyödynnetty tietyiltä osiltaan jo Juhani Suomen laatimissa Kekkos-historiikeissä. Osan näiden aineistojen muodostumistapa ei välttämättä kestäisi nykyisin toteutuessaan päivänvaloa. Kuva on yhä hajanainen myöhempien aikojen osalta etenkin PE:n ja puolustushaaraesikuntien osalta.

Tunnen muutamia siviilitutkijoita, jotka ovat saaneet PV:lle tutkimuslupia.
 
Viimeksi muokattu:
Alli Tryggin puistossa käyneitä saattaa kiinnostaa tämä kirja.
Pentti Pirhonen Stadin Ässät.
Dokumenttiromaani Ässä-rykmentistä talvi- ja jatkosodassa.

Tämä on siis romaanimuotoinen mutta tosiasioita seuraileva ihan luettavaan muotoon kirjoitettu yksikön historia.
Suurin osa romaanissa esiintyvistä henkilöistä esiintyy vain etunimellään mutta joukossa mainitaan väkeä myös koko nimellään.

Tässä seurataan tapahtumia nimenomaan kuraportaan tasolta ja tavallisen rivimiehen näkövinkkelistä.

Mielestäni ihan suositeltava ja sujuvasti kirjoitettu kirja.
Tämä on vuodelta 1985 Tammi € 2,-
 

Liitteet

  • Ässät.webp
    Ässät.webp
    28.3 KB · Luettu: 6
Mielenkiintoinen uutuus. Tämän kirjan edellinen osa käsitteli vuoden 2022 sotatoimia ja tämä on sille suoraa jatkoa.

53206.webp


This book describes, in great detail, the second year of Putin’s 'Special Operation' to obliterate Ukraine. General (Ret) Harrel’s previous book, entitled The Russian Invasion of Ukraine, February - December 2022, described the initial invasion, identifying the units and weapons on the battlefield with military precision. Now he continues the story of Ukrainian resistance in the face of overwhelming odds.

The author knowledgeably reports on twenty-first century mechanized warfare, and how drones and unmanned aerial vehicles (UAVs) have evolved to dominate the tactical, operational, and strategic levels of war. The year 2023 saw the dawn of drone warfare as combatants on both sides of the conflict at first tinkered with the use of civilian hobby-type machines but then, having had great success, rushed forward to design, purchase (often with crowd funding) and deploy drones through all domains of the battlefield. Drones performed reconnaissance, targeting for artillery and direct attacks, seeking, identifying, and striking targets not only on the battlefield but in the Black Sea and deep inside Mother Russia.

As the fighting raged, Russia successfully continued its worldwide cyber campaign to influence elections, divide allies and undercut support for Ukraine. The Pyrrhic Russian victories at Bakhmut and Avdviika were offset by Ukrainian victories in the Black Sea, after its failed counteroffensive in the Summer of 2023. Finland and Sweden joined NATO, while US support was stymied and delayed by internal politics. NATO clearly assumed its place as the bastion of Western freedom as the war continued into 2024.
 
Mielipiteitä tästä ? Romaani, joka perustuu kirjoittajan omiin kokemuksiin Puolan ja Neuvosto-Venäjän välisestä sodasta 1920. Kommarikirjallisuutta kyllä, mutta voisi olla ihan sivistävä lukukokemus siitä, miten puolalaiset antoivat tuolloin ryssälle kunnolla pataan.

lg_668d28d2a02c41a350bee669.webp
 
Mielipiteitä tästä ? Romaani, joka perustuu kirjoittajan omiin kokemuksiin Puolan ja Neuvosto-Venäjän välisestä sodasta 1920. Kommarikirjallisuutta kyllä, mutta voisi olla ihan sivistävä lukukokemus siitä, miten puolalaiset antoivat tuolloin ryssälle kunnolla pataan.

Katso liite: 115623
Klassikko. Ihme, että julkaistiin Neuvostoliitossa. Nimittäin teoksessa Venäjän sisällissota on silkkaa ryöstämistä, raiskaamista ja murhaa. Myös punaisen ratsuväen osalta. Kasakoista ei todellakaan anneta mitään siloiteltua ideaalikuvaa. Vaikka teosta ei ole erityisen miellyttävä lukea, se oli hyvin valaiseva lukukokemus. Itse suosittelen lukemaan.
 
Siinä sarjassahan todetaan jo alkuteksteissä jotenkin niin, että "perustuu suurimmalta osin todellisuuteen." Eli draaman kerronnan takia mukana on fiktiotakin (mm. se ranskalainen vakoojatar) ja joitain tapahtumia ja henkilöitä on tiivistetty.
SAS-minisarja on saanut (Eurooppa-osio) jatkoa. Löytyy HBO MAX:lta. En ole viielä sitä katsonut...
 
Mielenkiintoisen oloinen Maanpuolustuskorkeakoulun opinnäyte.



Neuvostoliiton Itämeren laivaston maihinnousukyvyn kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen


Tutkimus käsittelee Neuvostoliiton Itämeren laivaston maihinnousukyvyn kehittymistä. Maihinnousukyvyllä tarkoitetaan kokonaisuutta, jonka muodostavat joukot, taktiikka ja kalusto. Tutkimuksen ajallinen rajaus on toisesta maailmansodasta 1980-luvun loppuun. Tutkimuksessa on pyritty selvittämään miten Neuvostoliiton Itämeren laivaston maihinnousukyky kehittyi tarkasteluajanjaksona. Tutkimus on laadullinen sotahistorian tutkimus.
 
Klassikko. Ihme, että julkaistiin Neuvostoliitossa. Nimittäin teoksessa Venäjän sisällissota on silkkaa ryöstämistä, raiskaamista ja murhaa. Myös punaisen ratsuväen osalta. Kasakoista ei todellakaan anneta mitään siloiteltua ideaalikuvaa. Vaikka teosta ei ole erityisen miellyttävä lukea, se oli hyvin valaiseva lukukokemus. Itse suosittelen lukemaan.
"Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa" sanonta tulee hyvin perustelluksi tässä Isaak Babelin Punainen ratsuväki kirjasssa. Maksim Gorki oli Stalinin arvostama myöhempi Nliiton kirjailijaliiton puheenjohtaja, joka tiettävästi vaikutti siihen, että teos sai julkaisuluvan 1920-luvun Nliitossa. Myöhemmin, kun Stalikan valta oli vakiinnutettu, saivat veneenkeikuttajat mennä ja Babel murhatiin Stalinin vainoissa 1940. Näinhän Putinkin toimii.

Nikita Hrutsovin "suojasään" aikana Babel rehabilitoiniin ja tuomio kumottiin jälkikäteen 1954. Siten Punainen ratsuväki voitiin julkaista varovaisessa Suomesakin 1958. Sama suojasää auttoi vielä tunnetumpien kirjailijoiden teosten päätymistä suomalaisille lukijoille eli Boris Pasternakin Tohtori Zivago ja seuraavan vuosikymmenen alussa Alexander Solsenitsynin Ivan Denisovitsin päivä.

Viimeiseen kirjaan liittyy henkilökohtainenkin muisto: Alle kymmenvuotias @Old Boy luki teoksen kesämökillä jatkokertomuksena pari vuotta vanhoista Apu-lehdistä, kun ei ollut edes TV:tä sadepäivien viihdykkeenä. Aika varma olen, että tämä vaikutti myöhemmin maailmankatsomukseeni, kun vieläkin muistan kirjasta kohtia. Kaikille tuttuja ovat tietenkin pienoisromaanin nimihenkilön loppusanat: "Se oli ihan hyvä päivä."
 
Viimeksi muokattu:
Löysin tämän luettavaksi muutamalla eurolla. Ymmärrykseni mukaan melko yleisen tason kuvaus aiheesta. Ja mitä ilmeisimmin suunnattu angloamerikkalaiselle lukijakunnalle, jolla on heikot tai olemattomat pohjatiedot teemasta. Saapa nähdä millainen lukuelämys tämä on. Odotan ainakin että tässä olisi itselleni uutta asiaa noista ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheen kähinöistä seudulla. Ja rähinöitiinhän sitä sen jälkeenkin vielä Baltiassa mm. puna-armeijaa vastaan.

Katso liite: 114301

Luin tämän eilen loppuun. Todellakin, yleisen tason teos. Painottaa merisodankäyntiä Itämeren alueella. Suomen osalta sisältää myös muutamia pikkuvirheitä. Kyllä tämän nyt lukee, mutta ilmankin kyllä suomalainen lukija pärjää.
 
Ihan hyvää viihdemättöähän tuo on.
Kustantajan mukaan Hongalla on "toistakymmentä vuotta kokemusta tiedustelumaailmasta". Tuo on aika kova väite, varsinkin kun käsittääkseni mies on tullut nykyiseen valtionvirastohommaansa vasta korona-ajan jälkeen...

Ihmiskuvaus on jos mahdollista heikompaa kuin Remeksellä. Naiset ovat vietteleviä ja povekkaita, miehet salskeita ja tasan 185 cm pitkiä sänkileukoja.

Tämä kohta nauratti. Kiinalainen paha agentti ottaa yhteyttä suomalaiseen hybridikeskuksen korkeaan virkamieheen ihan keskuksen vieressä:

"Jokin ääni sai hänet katsomaan vasemmalleen porttikongiin. Sen varjossa seisoi aasialaismies. Kimmon sydän jätti lyönnin väliin.
”Psst!” mies sihautti.
Kimmo pysähtyi. Hän katsoi eteensä. 20 metriä työpaikan ovelle. Hän kääntyi taas katsomaan aasialaismiestä.
”Mr. Toivonen, come here”, mies sanoi hiljaa mutta käskevään sävyyn.
Miehellä oli puku, kravatti ja salkku aivan kuten Kimmollakin. Tuntemattomalla oli lisäksi harmaa trenssitakki, jonka taskussa hän piti toista kättään."
 
Ensimmäisen maailmansodan länsirintaman materiaalitaisteluista kiinnostaisi lueskella, aihe kun ei ole itselleni mitenkään erityisen tuttu. Alistair Hornen Verdun ilmestyi suomeksi 60-luvun puolivälissä ja on siis jo vanha kuin mikä. Mutta suomenkielisenä varmaankin helposti omaksuttavissa.

lg_660248cf6dcce414b2afa180.webp
 
Ensimmäisen maailmansodan länsirintaman materiaalitaisteluista kiinnostaisi lueskella, aihe kun ei ole itselleni mitenkään erityisen tuttu. Alistair Hornen Verdun ilmestyi suomeksi 60-luvun puolivälissä ja on siis jo vanha kuin mikä. Mutta suomenkielisenä varmaankin helposti omaksuttavissa.

Katso liite: 116810
Erittäin hyvä kirja. Suosittelen lämpimästi.
 
Tiedustelumiehen kirjoittama fiktiivinen jännitysromaani. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Juttu on maksumuurin takana.

Katso liite: 116273
Katso liite: 116274

Nyt ei juonipaljastuksia pliis, jännitys kohoaa!!

Kiinalainen salamurhaaja Jones on Teemun kintereillä. Erikoismies Kimmo on saanut amerikkalaisilta tehtäväkseen salamurhata Kiinan tiedustelukenraalin. Kuinka liittyy kuvioon kuvankaunis norjalainen operaattori Anna, joka on saanut Kimmon kiipeliin ... en tohdi tässä kertoa tapaa, kuinka tuo tapahtui :oops:
 
Back
Top