Panssari Salama
Respected Leader
Tää on faijavainaan perintöä. Muistan miten jo nöösipoikana ihmettelin taitelijan näkemystä Suomi-kp:n lipasratkaisusta
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Harvey Blackin 1984 WW3 trilogia The Red Effect - The Black Effect - The Blue Effect tuli kahlattua läpi.
Ensimmäinen osa tuli täällä jo kuvattua aika tarkasti läpi, ja siitä huomasi miten entinen laskuvarjomies ja itsekin Derkuissa tiedustelutehtävissä häärännyt mies osasi hommansa.
The Red Effect oli pitkälti alustusta, ja parhaimmillaan juuri Itä-Saksan tiedustelutoiminnan kuvauksessa. Kirjan lopussa sitten Punainen Vaihe (suomennetaan vaikka näin) eli Varsovan liiton hyökkäys löi päälle, ja suojajoukkojen epätoivoinen viivytystaistelu kohti takalinjaa alkoi.
The Black Effect jatkoi siitä mihin edellinen jäi, tämä kirja olikin sitten puhdasta taistelukuvausta alusta loppuun. Spoilaamatta sen enempää jätetään Musta Vaihe avaamatta. Erilaista muihin vastaaviin kirjoihin oli ehkäpä esimerkiksi se, että Varsovan liitolla oli painopistesuunnassa lähes aina ilmaherruus, NATO:n edelleen koittaessa saada isompaa vaihdetta päälle. Hieman jossain vaiheessa hypittiin turhankin paljon paikasta toiseen, käytiin mm. sukellusvenesotaa kappaleen, kahden verran. Ihan hyvää actionia yhtä kaikki.
The Blue Effect vei sitten trilogian kunniakkaasti maaliin. Tilanne jatkui taas siitä, mihin edellisessä jäätiin, meno oli ehkä jos mahdollista vielä hieman hurjempaa. Pieni lukuväsymys iski ekan kolmasosan jälkeen, mutta parin viikon tauon jälkeen loppu meni yhdellä lukemalla sitten meikäläisenkin osalta maaliin. Taas kaipasi pientä editointia, paikkakunnat ja joukot hyppivät jossain vaiheessa vielä kovemmalla tahdilla, kirjoittajan pyrkiessä ilmeisesti antamaan tukalaa tilannekuvaa joka suunnasta. Mutta koska tänne asti oli tultu, niin en antanut tämän häiritä, ja viimeinen kolmasosa oli taas tiivistä ja yhtenäistä rytistelyä. Jätetään taas spoilerit antamatta yksityiskohdista.
Kaikenkaikkiaan hyvää edullista viihdettä kasariäksönin ystäville. Ajoittain todella mainiota ajankuvausta, toisaalla siis hieman turhaa rönsyilyä. Arvosanaksi trilogialle vahva 7 1/2 ja lukusuositus jos tämän kaltaiset kirjat kiinnostavat.
Nyt pidän itse taukoa. Seuraavaksi vuorossa klassikko omasta kirjahyllystä, Yrjö Keinosen rautainen talvisotakuvaus Veriset Lumet. Yksi suosikkejani
Joo, en ole tätä Keinosen kirjaa lukenut itsekään varmaan tällä vuosituhannella. Kärkijoukkona Syvärille tuli viime kesänä luettua uudestaan, oli ihan mainio kuvaus. Mutta tosiaan, säät ovat mitä ovat niin Talvisota-kirjat sopivat hyvin keleihin
Seuraavaksi vuorossa klassikko omasta kirjahyllystä, Yrjö Keinosen rautainen talvisotakuvaus Veriset Lumet. Yksi suosikkejani
Veriset lumet luettu läpi, pitkästä aikaa. Jotain jäi kaivelemaan, oli hyvin kirjoittajansa näköinen kirja.
Kaivoin Keinosen muistelmat Huipulla hyllystä. Loppuluvussa, erottuaan pv komentajan paikalta, mies kirjoitti:
Ellei pitkän monipuolisen uran jälkeen sotilas kirjoita kokemuksistaaan, hän saattaa viedä hautaan paljon sellaista arvokasta, josta jälkipolville ja tutkimustyölle saattaisi olla hyötyä. Minun suunnitelmiini sisältyi erityisesti sodanaikaisista, etulinjassa saaduista perinpohjaisista sotakokemuksistani kirjoittaminen. Siten uskon voivani jättää nuoremmalle polvelle jotakin opiksi otettavaa, hermoja repivän tulen alla ilmenevien ongelmien, taktiikan, taistelutekniikan ja johtamisen psykologian ratkaisumalleja, ja toisaalta näytön sodan mielettömyydestä.
Keinosen kirjoissa joukkueenjohtajat keskustelevat ja suunnitellevat operaatiot huolellisesti keskenään, aloitekykyä ja joustavuutta korostetaan, miehiä ymmärretään ja säästetään, ja ylemmän tason joustamattomat yksityiskohtaiset käskyt menevät huolella pieleen, turhia uhreja aiheuttaen. Vaikeista paikoista selvitään häikäilemättömällä tulenkäytöllä, koukaten, maastoa hyväksikäyttäen.
Veriset lumet on Keinosen neljäs ja viimeinen sotateos, aiemmat olivat Kärkijoukkona Syvärille, 1944 taistellen takaisin, ja Kadonnut joukkue.
Suositteluun menee.
Kepeitä multia, jalkaväenkenraali Keinonen
luin tuoreeltaan prikaatikenraali evp. Pentti Airion kirjoittaman elämäkerran. Oli lievästi sanoen kriittisempi kuvaus miehestä ja aivan erityisesti persoonasta.
Piti tilata itselle: Erkki Palolampi / Kollaa kestää kirja....
Kelit paranoo, mutta Talvisota-teema jatkuu. Vuorossa Mika Kuljun Raatteen tie - Talvisodan sankaritarina.
Samaan hengenvetoon pitää lisätä vielä, että tilaukseen meni 4K formaattiin retusoitu Talvisota-elokuva Blu-rayna. Ei mulla mitään 4K toistoon pystyvää laitetta ole, mutta mitäs pienistä
Laitapas hei ihan arvostelu / kommentit jahka saat luettua. Olen itse lukenut Kuljun teoksen Tali-Ihantalasta ja se oli kyllä melko hyvä.
Mika Kuljun Raatteen tie - Talvisodan pohjoinen sankaritarina, kuten oman kirjan kannessa lukee, on nyt luettu ja taputeltu. Aloitetaan kirjan vahvuuksista.
Kulju on selvästi tehnyt kotitehtävänsä, ja kirjan rakenne on myös mainio. Tarina ja historia rakennetaan sekä suomalaisesta että neuvostoliittolaisesta näkökulmasta. Pohjoisen alueen joukkojen rakenteet on hyvin kuvattu, ja tarina etenee mainiosti, korostaen myös miten hitaasti Suomessa herättiin vastassa olevien joukkojen määrään. Alustavassa miehityksessä Suomella oli vastassa viisi erillistä pataljoonaa neljää modernia Neukku-divisioonaa vastaan. Kohti Raatteen tien ratkaisuvaiheita edetään loogisesti, kuvaten kokonaistilanteen kehittyminen, ja Puna-armeijan operatiiviset virheet, divisioonien hajotessa voitonmarssille eri etenemisreittejä vähäisen alustavan vastarinnan rohkaisemana. Kirjan läpilukeneena syntyy erinomaisen hyvä kuva miten Raatteen tien ihme syntyi.
Parannettavaa mielestäni jäi. Kirjan alustuksessa Kulju kertoo koko laajan taustamateriaalin, jota käynyt läpi, alkaen sotapäiväkirjoista päättyen elossa olevien aikalaisten haastatteluun, sekä muu olemassa oleva lähdeaineisto siinä välissä. Alussa hän niinikään varoittaa lukijaa siitä, miten aikalaismateriaali on hyvinkin raakaa ja suoraviivaista: ihmiselämällä ei Suomussalmen korvessa ollut mitään arvoa. Kuitenkin näitä sotapäiväkirjan otteita on lopultakin käytetty hyvin säästeliäästi, jolloin kirja jää ikään kuin tyytymään kokonaistilanteen kuvaamiseen. Pidän itse esimerkiksi Anthony Beeverin tavasta käyttää paljon anekdootteja ja henkilötason kuvauksia rikastamaan kokonaiskuvan kerrontaa. Tällainen jäi turhan vähälle. Tämä toki on hieman makuasia, eikä ota mitään pois itse kirjasta.
Toinen helmasynti on sitten kartat. Kirjassa on korkealaatuiselle paperille painettu valokuvaliite keskellä. Yhtään korkeatasoista karttaa ei sinne ole mahtunut. Sivujen keskelle ripotelllut kartat ovat hyvin yleisellä tasolla, ja tukevat vain osin tarinan kerrontaa. Kannataa siis kirjan lukemisen rinnalle varata hyvä kartta, muuten jää paljon yksityiskohtia hämärän valtaan. Tämä toki on yleinen ongelma, mutta mainitaan tämäkin.
Ilman muuta lukemisen arvoinen kirja. Pitää itse seuraavan kerran kirjastossa käydessä kysyäkin tuota Tali-Ihantala-kirjaa...
Talvisota-teemaa voisi jatkaa. Osaako kukaan suositella hyvää kirjaa Tolvajärven-Ägläjärven taisteluista?