lukkarinapulainen
Majuri
Vielä Walleniuksen seikkailuista Aasiassa kirjassa 'Japani marssii' vuodelta 1938.
Kun Nagasakiin menevästä junasta ei löydy vapaata vaunua, Walleniukselle annetaan keisariperheelle varattu makuuvaunuosasto, josta kohteliaisuudesta
kirjoittaja kehuu isäntiään. Junan näköalavaunussa 'kymmenen vallan' - mm. Siamin ja Perun - edustajat 'puhuvat sotaa'.
Kiskojen liitokset soittavat kuulemma suomalaisillekin tuttua sävelmää 'Nagasaki - Nagasak - Nagasaki', vuoden 1905 vallankumousta edeltäneen sodan ajalta.
Nagasakissa noustaan 'Shanghai Maruun'; seuraavana päivänä saavutaan keltaiselle mantereelle. 'Kiinan rannassa' taisteltiin vuonna 1932 ja 'taistellaan jatkuvasti'.
Vangpoon läntinen ranta on 'ammuttu kasaan' ja tämän perästä rakennettu 'laituri laiturin viereen', 'parakki parakin viereen' ja 73 laivaa odottaa tai purkaa lastiaan.
Shangaista on kirjallisuus kertonut Walleniukselle tämän olevan 'maailman toiseksi syntisin kaupunki'. Satamakuva on 'nurinperinen', miehien käyttäessä 'hameita, naiset housuja' ja
liikennepoliisin viittoessa auton 'tulosuuntaan eikä menosuuntaan'. Riksakuskien 'sydämen' keski-iän kerrotaan olevan 42 vuotta.
Eversti Kimura toimittaa vieraat hotelliin, jonka 'kansainväliselle alueelle tultaessa on rajasillan korvalla hiekkasäkein suojattuja konekivääripesäkkeitä, englantilainen sotilasvartio ja tarkastus'
sekä 'kadun kulmissa..rintasuojia' joiden takana eurooppalaisia sotilaita.
Hotellin edustalla kertojamme havaitsee 'pistävän' hajun, jonka syyksi Kimura kertoo tuhat kuollutta vaatineen, hajuvesitehtaaseen osuneen 'kiinalaisen lentopommin' joka hajuveden, '5000 verilitran, lihan ja rasvan hajusekoitus' vaatii palomiehiäkin käyttämään kaasunaamareita.
Kurt mittailee Shangain katuja ja toteaa kiinalaisen olevan laumaeläin ja työn olevan tälle 'välttämöntä, mutta ei tarpeellista'.
Vastakohtana avonaisille, perheiden asuttamille kodeille on suljetut rakennukset, joista varmasti on 'lähtöisin päivittäiset terroriteot, satunnaiset luodit ja väkijoukosta kirpoavat pommit, joista seuraa
kansainvälisiä selkkauksia, nootteja, viran menetyksiä ja teloituksia'. Epämiellyttävistä kohtauksista mainitaan 'pyyteen ruumillistuma..kiinalaisen ja hämähäkin välimuoto', joka kauppasi kaikkea, mutta
uskoi vasta nyrkkiä.
Yli 70 vuoden ikäisen, suoraselkäisen, mitään 'sotilaallisuudestaan menettämättömän' Kansainliiton neuvottelupöydissä vuosia istuneen kenraali Matsuin, joka toimii rintaman komentajana, 'keskustelu on koristelematonta ja asiallista, eikä sitä kirjoiteta tähän kirjaan'.
Esitetään esimerkki Shangain taistelusta, jossa 'kommunistisen lehden toimitalo, joka on linnoitukseksi rakennettu kuin Berliinissä "Vorwärtsin" toimitalo' vallattiin 'käsin, miekoin ja pistimin' armoa antamatta, josta todisteena verellä värjätyt seinät.
Kerrotaan myös ryynimyllystä, jossa 'kiinalainen itsemurhapataljoona' puolustautui 'kunnes se pelastettiin englantilaisella autolla kansainväliselle puolelle'. Nankingin päärautatieasemaa on pommitettu niin tarkasti ettei ainoakaan 'lentopommikraaterin kehä ollut 50 senttiä lähempänä kansainvälisen alueen aitaa'.
Wallenius kertoo raunioiden olevan tuttuja, mutta 'Tsapein' ja kaiken 'siitä sisä-Kiinaan päin' olevan ihan oma lukunsa, että 'kiveä ei ole kiven päälle jätetty'. Kiinalaiset peräytyessään ovat näyttäneet ryhtiä keretessään aina 'polttamaan kaupungit, räjähdyttämään sillat ja sahaamaan puhenlinpylväät'.
Japanilaiset olivat Sanghain operaatiossa 'säästeliäitä' kun 'Tatsangia vastaan hyökänneen etulinjan komppaniasta oli kahden tunnin jälkeen 260 miehestä elossa kaksi' ja 'kahden ensimmäisen kuukauden jälkeen oli erään pataljoonaan komentajana yhdeksäs majuri'.
'Shangain parhaassa kabaretissa' Kurt kysyessään kiinalaisten kansallistunnon heräämisestä, kerrotaan 'kiinalaisten kansallistunnon päättyvän siinä, missä ensimmäinen nopea dollari on vaarassa'.
Kabarettikin esitti nurinkurisuutta, kun 'esiintyvät olivat ensimmäisessä näytöksessä lievästi puettuja ja viimeissä tanssivat jo turkeissa'.
Norjalaisen lääkärin kanssa kertojamme poikkesi 'pariin ooppiumiluolaan katsomaan elävää kuolemaa' ja näkien 'heroiiniruiskun painettavan kuuluisan tiedemiehen valtimoon'.
Kaupungin ulkopuolella, siinä 'maantieteellisessä pisteessä' jossa Shangain sota alkoi, aliluutnantti Oyama ajoi 'elokuun 9. pnä kello 17 matruusi Saiton ohjaamassa virka-autossa' kiinalaisen kansalliskaartin yllätävään konekiväärituleen sillä seurauksella, että molemmat kaatuivat.
Kertoja tuntee veren soivat suonissa päästessään näkemään 'miten piirretään miekalla elämän ja kuoleman rajaa' ja mielen kevyeksi kun ei 'ole henkilökohtaisesti vastuussa voitosta tai tappiosta'.
Eurooppalaisten käsitys japanilaissotilaasta todetaan olevan väärä, kun heitä luullaan 'heiveröisiksi' näiden ollen todellisuudessa 'vankkoja, vereviä ja hyvin ruokittuja'. Japanilaisten käyttämät hevoset ovat sen sijaan 'heikonlaisia' ja johtuen tästä kärryjä näettävän vetävän miesvoimalla.
Tatsangissa, 'Shangain operaation avainkohdassa' tehdyssä rintamahyökkäyksessä konekiväärien ja lentokoneiden osallistumisesta huolimatta jäi ensimmäisestä hyökkäävästä komppaniasta jäljelle vain kaksi.
Kerrotaan kiinalaisten kurkistusaukoin varustettujen arkkujen, joista 'esi-isät voivat valvoa näiden toimia' sijoitetun aina parhaille pelloille ja tästä syystä 'väitetäänkin, että viideosa Kiinan viljelyksistä on ruumiiden hallussa'.
Jokaisella komppanialla on 'destillatiokone, sillä paitsi kiinalaisten kotitauteja, koleraa, lavantautia, punatauteja, sattuu käsittämättömiä sairaustapauksia' koska 'kiinalaiset ovat ikimuistoisia kaivonmyrkyttäjiä'.
Joudutaan äkillisesti kiinalaisten pommitukseen ja kertojalle tulevat mieleen 'maailmansodan kuvat'. Pommitusta seuraa lyhyt taistelukuvaus, jossa japanilaiset kilpailevat siitä 'kuka saa kaatua ensimmäisenä keisarin puolesta'.
Matka jatkuu S/s Shenkingillä Shangain laiturista, jonka päällystö on 'liian kauan idässä ollutta, ryhtinsä menettänyttä', 'palveluskunta on keltaisen likaista, ilmeetöntä kiinalaista' ja 'turvallisuus on jätetty valkoryssien huoleksi', jotka ovat pukeutuneet 'partaan, pistooleihin ja käsikranaatteihin'.
Merirosvousta näillä vesillä harjoitetaan, joka 'on tavallisesti hoidettu kiinalaisen matkustajaluokan puolelta', jotka 1934 viimeksi tämän laivan ryöstivät ampuen 'aktiivisen osan venäläistä vartiostoa' ja pakottivat laivan palaamaan merirosvojen 'maailmankuuluun tukikohtaan Bias-lahteen, aivan lähelle englantilaista Hongkongia'.
Matkan toisella aterialla 'englantilainen piispa polttaa..tummanpuhuvaa sikaria ja kertoo lievästi kaksimielisiä juttuja'.
Saavutaan Tsingtaoon, jonka satamaan ei tosin pimeällä uskalleta mennä sillä 'radioyhteyttä ei ole saatu' eikä siis tiedetä 'kuka tällä hetkellä on vallassa'. Satamassa kertoja toteaa 'kansantyypin ja puvuston' olevan selvästi toinen kuin Shangaissa, koska Pohjois-Kiina eroaa Etelä-Kiinasta 'kuin Ruotsi Saksasta', kiinalaisen
täällä ollessa 'vankempirakenteinen, vähemmän hienostunut, mongolilaisempi ja paremmin ravittu kuin etelässä'.
Noustuaan maihin ei tullia tai poliisiviranomaisia näy missään. Kaupungilla ajelee 'ikivanhoilla venäläisillä issikkarattailla mongoli, joka ohjat hampaissa heiluttaa yhdellä kädellä piiskaa ja toisella raapii kirppuista jalkaansa' jonka 'nälkiintyneen mantsurialaisen poniparin olisi suomalainen eläinsuojeluviranomainen ampunut lähimmällä takapihalla'.
Wallenius löytää talon, 'jonka oven yläpuolella liehuu siniristilippu ja katolla hakaristi, jossa 'työskentelee Suomen saksalainen konsuli, kerrassaan asiallinen mies', jonka kanssa tämä tutustui kaupunkiin ja sen asukkaisiin.
Tsingtaoon oli keskitetty 'Japanin Kiinan markkinoita palveleva kutomateollisuus', jonka tehtaat pelättiiin kiinalaisten kommunistien räjäyttävän ja 'suonikkaan saksalaisen seurassa, joka oli ollut mukana jo boksarikapinassa' todettiin japanilaisen tehtaan olevan varustettu sähkösytytteisillä ketjupanoksilla.
Pohjoisrintamalla tavataan kreivi Terauchi, joka on johtanut sotatoimia, jotka ovat olleet 'suuripiirteisempää ja nopeampaa liikuntasotaa kuin mitä koskaan on nähty sitten Dzingis-kaanin'.
Wallenius antaa lyhyen yleiskuvauksen pohjoisrintaman taisteluista.
'Pekingin muurin luonteiskulmalta' lähtee sotilasjuna Mongoliaan, jossa 'kiinalaiset matkustajat kylvävät..lattian täyteen ruoan jätteitä' ja 'mongolien olevan jollakin merkillisellä tavoin sympaattisia', Walleniuksen arvellen näiden ehkäpä sittenkin olevan sukulaisia ja uskovan 'heidän pörröturkkiensa karvojen juurissa ... [olevan] hyönteisviljelystä'.
Kalganissa, 'Sisä-Mongolian pääpaikassa' ja joka on 'laaja savikaupunki', kertoja tutustuu kiinalaiseen teatteriin ja tapaa 'ratsastajaruhtinaan', prinssi Tehin, joka vakuuttaa täyttävänsä velvollisuutensa 'Japanin johtaman suur-Aasian luomiseksi'.
Kaupungissa Wallenius herättää huomiota 'lampaannahkaan puettujen mongolien joukossa' vaikka tämäkin on 'valkoisessa armeijanturkissa ja kokardittomassa kenraalinlakissa'. Lienee kyse samasta sotisovasta, joka esiintyy tässä talvisodan aikana otetussa kuvassa, nyt kokardilla varustettuna:
Dzeholissa kertoja näkee temppelin, jonka viidestäsadasta kevytmielisestä buddhasta ei 'eurooppalaisten sopivuuskäsitteiden mukaan voi kirjoittaa eikä paljon puhuakaan'.
Mukdenin asemalla Wallenius törmää iloiseen kantajaan, joka selittää että 'I speak English', johon kenraali 'I too'.
Wallenius kertoo ihailleensa lapsena 'heikon Japanin taistelua mahtavaa Venäjää vastaan' ja että 'sellaiset paikat kuin Jalu, Port Arthur, Mukden Harbin ja Tsusima ovat kaiverretut jokaisen keskipolven ja sitä vanhemman miehen ja naisen aivoihin Suomessa' sekä että 'nuori polvi ei niitä tunne', mutta jonka 'suunta on oikea: se on itään'.
Tämä ei myöskään ole kertomansa mukaan koskaan käyttänyt hansikkaita, joten 30 celsiusasteen pakkanen Sinkingissä tekee olon kotoiseksi, 'kuin jossain Rovaniemen ja Petsamon välillä'.
Selostetaan Japanin urheilua, nimittäin sumo-painia, miekkailua, jousella-ampumista ja uintia sekä kansainvälisiä urheilulajeja, jotka 'Japanissa toistaiseksi ovat yliopistourheilua samoin kuin Amerikassakin'.
Tutustutaan myös teollisuuteen ja sanomalehtipainoon, jossa 'latoja juoksee' käsipelillä toimitettavan merkinasettelun johdosta.
Tapaapa kirjailija vielä vaikutusvaltaisen 'Mustan lohikäärmeen seuran johtajan', 'äärimmäisyys-isänmaallisten', ' "Aasia aasialaisille" -liikkeen sielun', 83-vuotiaan Mitsuru Toyaman, joka oli iloinen saadessaan tavata 'kenraali Walleniuksen, joka on taistellut Venäjää ja kommunismia vastaan koko elämänsä ajan.., koska molemmat taistelemme saman aatteen puolesta'.
Kun Nagasakiin menevästä junasta ei löydy vapaata vaunua, Walleniukselle annetaan keisariperheelle varattu makuuvaunuosasto, josta kohteliaisuudesta
kirjoittaja kehuu isäntiään. Junan näköalavaunussa 'kymmenen vallan' - mm. Siamin ja Perun - edustajat 'puhuvat sotaa'.
Kiskojen liitokset soittavat kuulemma suomalaisillekin tuttua sävelmää 'Nagasaki - Nagasak - Nagasaki', vuoden 1905 vallankumousta edeltäneen sodan ajalta.
Nagasakissa noustaan 'Shanghai Maruun'; seuraavana päivänä saavutaan keltaiselle mantereelle. 'Kiinan rannassa' taisteltiin vuonna 1932 ja 'taistellaan jatkuvasti'.
Vangpoon läntinen ranta on 'ammuttu kasaan' ja tämän perästä rakennettu 'laituri laiturin viereen', 'parakki parakin viereen' ja 73 laivaa odottaa tai purkaa lastiaan.
Shangaista on kirjallisuus kertonut Walleniukselle tämän olevan 'maailman toiseksi syntisin kaupunki'. Satamakuva on 'nurinperinen', miehien käyttäessä 'hameita, naiset housuja' ja
liikennepoliisin viittoessa auton 'tulosuuntaan eikä menosuuntaan'. Riksakuskien 'sydämen' keski-iän kerrotaan olevan 42 vuotta.
Eversti Kimura toimittaa vieraat hotelliin, jonka 'kansainväliselle alueelle tultaessa on rajasillan korvalla hiekkasäkein suojattuja konekivääripesäkkeitä, englantilainen sotilasvartio ja tarkastus'
sekä 'kadun kulmissa..rintasuojia' joiden takana eurooppalaisia sotilaita.
Hotellin edustalla kertojamme havaitsee 'pistävän' hajun, jonka syyksi Kimura kertoo tuhat kuollutta vaatineen, hajuvesitehtaaseen osuneen 'kiinalaisen lentopommin' joka hajuveden, '5000 verilitran, lihan ja rasvan hajusekoitus' vaatii palomiehiäkin käyttämään kaasunaamareita.
Kurt mittailee Shangain katuja ja toteaa kiinalaisen olevan laumaeläin ja työn olevan tälle 'välttämöntä, mutta ei tarpeellista'.
Vastakohtana avonaisille, perheiden asuttamille kodeille on suljetut rakennukset, joista varmasti on 'lähtöisin päivittäiset terroriteot, satunnaiset luodit ja väkijoukosta kirpoavat pommit, joista seuraa
kansainvälisiä selkkauksia, nootteja, viran menetyksiä ja teloituksia'. Epämiellyttävistä kohtauksista mainitaan 'pyyteen ruumillistuma..kiinalaisen ja hämähäkin välimuoto', joka kauppasi kaikkea, mutta
uskoi vasta nyrkkiä.
Yli 70 vuoden ikäisen, suoraselkäisen, mitään 'sotilaallisuudestaan menettämättömän' Kansainliiton neuvottelupöydissä vuosia istuneen kenraali Matsuin, joka toimii rintaman komentajana, 'keskustelu on koristelematonta ja asiallista, eikä sitä kirjoiteta tähän kirjaan'.
Esitetään esimerkki Shangain taistelusta, jossa 'kommunistisen lehden toimitalo, joka on linnoitukseksi rakennettu kuin Berliinissä "Vorwärtsin" toimitalo' vallattiin 'käsin, miekoin ja pistimin' armoa antamatta, josta todisteena verellä värjätyt seinät.
Kerrotaan myös ryynimyllystä, jossa 'kiinalainen itsemurhapataljoona' puolustautui 'kunnes se pelastettiin englantilaisella autolla kansainväliselle puolelle'. Nankingin päärautatieasemaa on pommitettu niin tarkasti ettei ainoakaan 'lentopommikraaterin kehä ollut 50 senttiä lähempänä kansainvälisen alueen aitaa'.
Wallenius kertoo raunioiden olevan tuttuja, mutta 'Tsapein' ja kaiken 'siitä sisä-Kiinaan päin' olevan ihan oma lukunsa, että 'kiveä ei ole kiven päälle jätetty'. Kiinalaiset peräytyessään ovat näyttäneet ryhtiä keretessään aina 'polttamaan kaupungit, räjähdyttämään sillat ja sahaamaan puhenlinpylväät'.
Japanilaiset olivat Sanghain operaatiossa 'säästeliäitä' kun 'Tatsangia vastaan hyökänneen etulinjan komppaniasta oli kahden tunnin jälkeen 260 miehestä elossa kaksi' ja 'kahden ensimmäisen kuukauden jälkeen oli erään pataljoonaan komentajana yhdeksäs majuri'.
'Shangain parhaassa kabaretissa' Kurt kysyessään kiinalaisten kansallistunnon heräämisestä, kerrotaan 'kiinalaisten kansallistunnon päättyvän siinä, missä ensimmäinen nopea dollari on vaarassa'.
Kabarettikin esitti nurinkurisuutta, kun 'esiintyvät olivat ensimmäisessä näytöksessä lievästi puettuja ja viimeissä tanssivat jo turkeissa'.
Norjalaisen lääkärin kanssa kertojamme poikkesi 'pariin ooppiumiluolaan katsomaan elävää kuolemaa' ja näkien 'heroiiniruiskun painettavan kuuluisan tiedemiehen valtimoon'.
Kaupungin ulkopuolella, siinä 'maantieteellisessä pisteessä' jossa Shangain sota alkoi, aliluutnantti Oyama ajoi 'elokuun 9. pnä kello 17 matruusi Saiton ohjaamassa virka-autossa' kiinalaisen kansalliskaartin yllätävään konekiväärituleen sillä seurauksella, että molemmat kaatuivat.
Kertoja tuntee veren soivat suonissa päästessään näkemään 'miten piirretään miekalla elämän ja kuoleman rajaa' ja mielen kevyeksi kun ei 'ole henkilökohtaisesti vastuussa voitosta tai tappiosta'.
Eurooppalaisten käsitys japanilaissotilaasta todetaan olevan väärä, kun heitä luullaan 'heiveröisiksi' näiden ollen todellisuudessa 'vankkoja, vereviä ja hyvin ruokittuja'. Japanilaisten käyttämät hevoset ovat sen sijaan 'heikonlaisia' ja johtuen tästä kärryjä näettävän vetävän miesvoimalla.
Tatsangissa, 'Shangain operaation avainkohdassa' tehdyssä rintamahyökkäyksessä konekiväärien ja lentokoneiden osallistumisesta huolimatta jäi ensimmäisestä hyökkäävästä komppaniasta jäljelle vain kaksi.
Kerrotaan kiinalaisten kurkistusaukoin varustettujen arkkujen, joista 'esi-isät voivat valvoa näiden toimia' sijoitetun aina parhaille pelloille ja tästä syystä 'väitetäänkin, että viideosa Kiinan viljelyksistä on ruumiiden hallussa'.
Jokaisella komppanialla on 'destillatiokone, sillä paitsi kiinalaisten kotitauteja, koleraa, lavantautia, punatauteja, sattuu käsittämättömiä sairaustapauksia' koska 'kiinalaiset ovat ikimuistoisia kaivonmyrkyttäjiä'.
Joudutaan äkillisesti kiinalaisten pommitukseen ja kertojalle tulevat mieleen 'maailmansodan kuvat'. Pommitusta seuraa lyhyt taistelukuvaus, jossa japanilaiset kilpailevat siitä 'kuka saa kaatua ensimmäisenä keisarin puolesta'.
Matka jatkuu S/s Shenkingillä Shangain laiturista, jonka päällystö on 'liian kauan idässä ollutta, ryhtinsä menettänyttä', 'palveluskunta on keltaisen likaista, ilmeetöntä kiinalaista' ja 'turvallisuus on jätetty valkoryssien huoleksi', jotka ovat pukeutuneet 'partaan, pistooleihin ja käsikranaatteihin'.
Merirosvousta näillä vesillä harjoitetaan, joka 'on tavallisesti hoidettu kiinalaisen matkustajaluokan puolelta', jotka 1934 viimeksi tämän laivan ryöstivät ampuen 'aktiivisen osan venäläistä vartiostoa' ja pakottivat laivan palaamaan merirosvojen 'maailmankuuluun tukikohtaan Bias-lahteen, aivan lähelle englantilaista Hongkongia'.
Matkan toisella aterialla 'englantilainen piispa polttaa..tummanpuhuvaa sikaria ja kertoo lievästi kaksimielisiä juttuja'.
Saavutaan Tsingtaoon, jonka satamaan ei tosin pimeällä uskalleta mennä sillä 'radioyhteyttä ei ole saatu' eikä siis tiedetä 'kuka tällä hetkellä on vallassa'. Satamassa kertoja toteaa 'kansantyypin ja puvuston' olevan selvästi toinen kuin Shangaissa, koska Pohjois-Kiina eroaa Etelä-Kiinasta 'kuin Ruotsi Saksasta', kiinalaisen
täällä ollessa 'vankempirakenteinen, vähemmän hienostunut, mongolilaisempi ja paremmin ravittu kuin etelässä'.
Noustuaan maihin ei tullia tai poliisiviranomaisia näy missään. Kaupungilla ajelee 'ikivanhoilla venäläisillä issikkarattailla mongoli, joka ohjat hampaissa heiluttaa yhdellä kädellä piiskaa ja toisella raapii kirppuista jalkaansa' jonka 'nälkiintyneen mantsurialaisen poniparin olisi suomalainen eläinsuojeluviranomainen ampunut lähimmällä takapihalla'.
Wallenius löytää talon, 'jonka oven yläpuolella liehuu siniristilippu ja katolla hakaristi, jossa 'työskentelee Suomen saksalainen konsuli, kerrassaan asiallinen mies', jonka kanssa tämä tutustui kaupunkiin ja sen asukkaisiin.
Tsingtaoon oli keskitetty 'Japanin Kiinan markkinoita palveleva kutomateollisuus', jonka tehtaat pelättiiin kiinalaisten kommunistien räjäyttävän ja 'suonikkaan saksalaisen seurassa, joka oli ollut mukana jo boksarikapinassa' todettiin japanilaisen tehtaan olevan varustettu sähkösytytteisillä ketjupanoksilla.
Pohjoisrintamalla tavataan kreivi Terauchi, joka on johtanut sotatoimia, jotka ovat olleet 'suuripiirteisempää ja nopeampaa liikuntasotaa kuin mitä koskaan on nähty sitten Dzingis-kaanin'.
Wallenius antaa lyhyen yleiskuvauksen pohjoisrintaman taisteluista.
'Pekingin muurin luonteiskulmalta' lähtee sotilasjuna Mongoliaan, jossa 'kiinalaiset matkustajat kylvävät..lattian täyteen ruoan jätteitä' ja 'mongolien olevan jollakin merkillisellä tavoin sympaattisia', Walleniuksen arvellen näiden ehkäpä sittenkin olevan sukulaisia ja uskovan 'heidän pörröturkkiensa karvojen juurissa ... [olevan] hyönteisviljelystä'.
Kalganissa, 'Sisä-Mongolian pääpaikassa' ja joka on 'laaja savikaupunki', kertoja tutustuu kiinalaiseen teatteriin ja tapaa 'ratsastajaruhtinaan', prinssi Tehin, joka vakuuttaa täyttävänsä velvollisuutensa 'Japanin johtaman suur-Aasian luomiseksi'.
Kaupungissa Wallenius herättää huomiota 'lampaannahkaan puettujen mongolien joukossa' vaikka tämäkin on 'valkoisessa armeijanturkissa ja kokardittomassa kenraalinlakissa'. Lienee kyse samasta sotisovasta, joka esiintyy tässä talvisodan aikana otetussa kuvassa, nyt kokardilla varustettuna:
Dzeholissa kertoja näkee temppelin, jonka viidestäsadasta kevytmielisestä buddhasta ei 'eurooppalaisten sopivuuskäsitteiden mukaan voi kirjoittaa eikä paljon puhuakaan'.
Mukdenin asemalla Wallenius törmää iloiseen kantajaan, joka selittää että 'I speak English', johon kenraali 'I too'.
Wallenius kertoo ihailleensa lapsena 'heikon Japanin taistelua mahtavaa Venäjää vastaan' ja että 'sellaiset paikat kuin Jalu, Port Arthur, Mukden Harbin ja Tsusima ovat kaiverretut jokaisen keskipolven ja sitä vanhemman miehen ja naisen aivoihin Suomessa' sekä että 'nuori polvi ei niitä tunne', mutta jonka 'suunta on oikea: se on itään'.
Tämä ei myöskään ole kertomansa mukaan koskaan käyttänyt hansikkaita, joten 30 celsiusasteen pakkanen Sinkingissä tekee olon kotoiseksi, 'kuin jossain Rovaniemen ja Petsamon välillä'.
Selostetaan Japanin urheilua, nimittäin sumo-painia, miekkailua, jousella-ampumista ja uintia sekä kansainvälisiä urheilulajeja, jotka 'Japanissa toistaiseksi ovat yliopistourheilua samoin kuin Amerikassakin'.
Tutustutaan myös teollisuuteen ja sanomalehtipainoon, jossa 'latoja juoksee' käsipelillä toimitettavan merkinasettelun johdosta.
Tapaapa kirjailija vielä vaikutusvaltaisen 'Mustan lohikäärmeen seuran johtajan', 'äärimmäisyys-isänmaallisten', ' "Aasia aasialaisille" -liikkeen sielun', 83-vuotiaan Mitsuru Toyaman, joka oli iloinen saadessaan tavata 'kenraali Walleniuksen, joka on taistellut Venäjää ja kommunismia vastaan koko elämänsä ajan.., koska molemmat taistelemme saman aatteen puolesta'.
Viimeksi muokattu:
