Kirjat

Sanavalmis Muurinen kirjoitti:
Sanderin kirja Kansalainen Kekkonen tuli kahlattua läpi. Tahti hidastui kirjan edetessä, koska ei se ollutkaan niin mielenkiintoinen kuin odotin, ja vähän vastahankaisesti tartuin siihen. Yöpakkaset ja noottikriisi sekä Suomen sisäpolitiikan tuulahdukset käytiin kyllä läpi kattavasti Kekkosen ensimmäisen presidenttikauden ajalta. USA:n suhtautuminen Suomeen ja Suomen tukemiseen on sellaista, josta en ole muualta lukenut. Jonkin verran halua oli tukea, mm. USA:n Suomen-suurlähettiläillä, mutta ei juurikaan valtion ylimmän johdon tasolla. JFK tarjosi noottikriisin alla poliittista ja taloudellista tukea, jota Kekkonen ei ollut halukas ottamaan. Kekkosen penseyden syynä on ilmeisesti ollut halu estää Suomen joutuminen kylmän sodan vääntöjen keskiöön - se ei välttämättä olisi ollut Suomelle lopulta eduksi.

Virran kirja Operaatio Kekkonen on nyt alkuvaiheissaan ja vaikuttaa mielenkiintoisemmalta. Nyt on vasta päästy Kekkosen aikaisemmista vaiheista sotien jälkeisen aikakauden alkuun, jolloin Kekkonen tutustui brittitiedustelijoihin, joista tärkein oli Suomessa jo nuoruudessaan paljon aikaa viettänyt Rex Bosley.
Klikkaa laajentaaksesi...

Eikös Bosley ollut tiedusteluhommissa Suomessa jo jatkosodan alla ? Viimeistään ainakin heti jatkosodan jälkeen. Taisi olla jollain viisiin mukana liittoutuneiden valvontakomission toiminnassa, jossa myös ryssien lisäksi briteillä oli edustus (Britannia oli julistanut joulukuussa 1941 Suomelle sodan).
 
tulikomento kirjoitti:
Eikös Bosley ollut tiedusteluhommissa Suomessa jo jatkosodan alla ? Viimeistään ainakin heti jatkosodan jälkeen. Taisi olla jollain viisiin mukana liittoutuneiden valvontakomission toiminnassa, jossa myös ryssien lisäksi briteillä oli edustus (Britannia oli julistanut joulukuussa 1941 Suomelle sodan).
Klikkaa laajentaaksesi...
Mahdollisesti oli tiedusteluhommissa jo ennen sotia. Siitä ei taida olla saatu selvyyttä, missä vaiheessa hän värväytyi tiedustelutehtäviin, mutta todennäköisesti tiedusteli jo 30-luvulla kun oli täällä pitkät ajat. Sodan jälkeen hänellä oli peitevirka brittilähetystössä. Toinen Kekkosen tärkeimmistä brittivakoojakavereista oli James Magill, joka oli valvontakomission upseeri. Myös hän oli asunut Suomessa ennen sotia kun oli silloin metsäteollisuuden palveluksessa ja luultavasti samalla myös tiedusteli SIS:lle. Kumpikin osasi suomea erinomaisesti, mikä tietysti helpotti suhteiden luomista suomalaisiin.
 
Sanderin kekkoskirjasta tuli opittua sekin, miten pitkä historia jatkosodan taktisella unohtamisella USA:ssa on. Nato-prosessin yhteydessä erilaisissa yhdysvaltalaisissa kirjoituksissa, poliitikkojen kannatuspuheenvuoroissa ym. on muistettu ylistää Suomen taistelua talvisodassa. Hankala jatkosota Saksan liittolaisena on unohdettu mainita kokonaan, ymmärrettävästi. Sama linja oli voimassa jo vuosikymmeniä sitten, kun Suomesta haluttiin puhua nätisti. Kyllähän siellä nätistikin puhuttiin, oli Suomen kohtalo kuitenkin huolen aiheena, vaikka valtiojohto ei ollutkaan pääosin halukas avaamaan tulenaran Berliinin rinnalle uutta kylmän sodan rintamaa. Suomi kuitenkin oli silti yksi harvoista neukkulan rajanaapureista, joka oli säilynyt vapaan maailman riveissä. Muita olivat esimerkiksi Iran ja Afganistan, näin se maailma muuttuu.
 
tulikomento kirjoitti:
Tämmönen meni divarista tilaukseen. Oletan että kirja käsittelee ainakin Osasto Kuismasen toimintaa ryssän selustassa, sekä rysyjen vastatoimenpiteitä suomalaisia kaukopartioita vastaan.

Katso liite: 75571
Klikkaa laajentaaksesi...

Suurimmalta osin nyt luettu. Mielenkiintoinen kokonaisuus ja ihan kelpo lisä genren kirjallisuuteen. Neukkujen osuus pohjautuu heikäläisten arkistoihin ja on ajoittain vähän puuduttavaa organisaatiotason luettelointia. Mutta kyllä tästä käy ilmi se, miten v-mäisiä torjuttavia suomalaiset kaukopartiot olivat. Tosin eivät rysytkään aivan kädettömiä olleet, sillä ajoittain vastatoimet purivat myös kaukopartiomiehiä. Ehkä mielenkiintoisinta antia on kuvaukset välirauhan ajan salaisesta partiotiedustelusta itärajan takana. On se ollut kovaa hommaa siviilikamppeissa hankkia tietoja. Jos jäit kiinni, oli edessä ankarat kuulustelut ja teloitustuomio vakoojana.
 
Martin Hårdstedt, Suomen sota 1808-1809. WSOY 2007. Suom. Seppo Hyrkäs

Seppo Hyrkäs suomentajana on melko hyvä laadun tae. Niin tässäkin tapauksessa. Ruotsalainen Martin Hårdstedt on kirjoittanut oikein mallikkaan kirjan Suomen sodasta. Hirveästi uutta hän ei aiheeseen tuo, eikä väitäkään tuovansa. Onpahan laatinut selkeän ja simppelin yleisesityksen Suomen sodasta. Suomalaiselle lukijalle parasta antia on sodan sitominen osaksi yleiseurooppalaista tilannetta. Tuolloinhan olivat käynnissä Napoleonin sodat, joiden tilanne vaikutti myös Ruotsin tilanteeseen. Niissä harvoissa esityksissä, joita aiheesta olen lukenut, tämä on jäänyt liian vähälle huomiolle. Esimerkiksi Tanskan siirtyminen Napoleonin liittolaiseksi ja sitä seurannut uhka Norjasta Ruotsiin tai ranskalaisten joukkojen siirtyminen Tanskaan, jolloin maihinnousu Etelä-Ruotsiin oli huomattavasti realistisempi pelko kuin suomalaisissa teoksissa annetaan ymmärtää. Tai kuninkaan riitautuminen ihan kaikkien kanssa, mukaanlukien britit, jotka vetivät laivastonsa pois, jolloin se maihinnousu oli taas hieman mahdollisempi.

Englundin tyyppisiä vereviä taistelukuvauksia tässä ei ole, eikä taisteluita käydä läpi millimetrin tarkasti. Tämä on mielestäni ihan OK-linjaus. Myöskään mitään yksittäistä henkilöä tai joukkoa ei ole valittu avainhenkilöksi, vaikka Pieksämäen komppaniaa vähän tarkemmin seurataankin. Parasta teoksessa on mielestäni 1800-luvun sodankäynnin haasteiden kuvaus. Suomen armeijaa ei voitu kasvattaa, koska isompaa joukkoa ei voitu huoltaa sen ajan vehkeillä. Vaihtoehtona olisi ollut "maasta eläminen", mutta sitä ei haluttu enää tuohon aikaan omalla maaperällä tehdä. Venäläisiä kusetetaan sekä Ahvenanmaalla että Länsipohjassa sumeilematta, koska näillä ei ole kuvaa todellisesta tilanteesta, keisarin ohjeet viivästyvät ja huolto-ongelmat pelottavat komentajia. Ruotsalaiset ovat kiinnostuneempia vallankaappauksesta kuin Venäjän armeijan maihinnoususta Ahvenanmaalta Ruotsiin. jne.

Sujuvasanaista leipätekstiä 396 sivun verran oli rattoisaa lueskella. Suosittelen oikein lämpimästi.
 
Venäjän kansan salattuja satuja - Aleksandr Afanasjevin kokoelmasta. Savukeidas 2012. Suom. Mika Rassi.

Venäjän kansan salattuja satuja -teoksesta voit lueskella 1800-luvulla Venäjältä kerättyjä tuhmia kansansatuja. Teoksen rinnakkaisteos on Suomen kansan tuhmat jutut. Sadut ovat hyvin suorasukaisia, räävittömiä ja rivoja. Suomennoksessa kulli on kulli ja pillu on pillu jne. eli välttämättä ei kannata valita iltasatuja lapsille tästä teoksesta. Modernille lukijalle tämä on vähän raskasta luettavaa, sillä mitenkään erityisen ylösrakentavia tai älykkäitä nämä jutut eivät ole. Monetkaan eivät ole edes erityisen hauskoja. Esimerkiksi vedonlyönti siitä, että voi olla vuorokauden ulostamatta on vähän outo.

Kuitenkin tästä avautuu jonkinlainen tirkistysaukko esiteollisen ajan venäläiselle maaseudulle. Raskaat ajat ovat vaatineet raskaita hupeja, eikä näitä miksikään moraalikertomuksiksi ole tarkoitettukaan. Silti näissä mielestäni on vielä astetta brutaalimpi sävy kuin jo mainitsemissani suomalaisissa tuhmissa jutuissa, jotka nekin on kerätty pääasiassa jo 1800-luvun puolella. Jotain tähän voisi varmaan heittää kansanluonteesta, mutta lähinnä veikkaan, että suomalaisesta teoksesta on kaikkein vammaisimmat jutut vain jätetty pois.

Vajaat 200 pientä sivua väljällä fontilla menee nopeasti, eikä sinänsä sieluun tahraa jätä.
 
EK kirjoitti:
Martin Hårdstedt, Suomen sota 1808-1809. WSOY 2007. Suom. Seppo Hyrkäs

Seppo Hyrkäs suomentajana on melko hyvä laadun tae. Niin tässäkin tapauksessa. Ruotsalainen Martin Hårdstedt on kirjoittanut oikein mallikkaan kirjan Suomen sodasta. Hirveästi uutta hän ei aiheeseen tuo, eikä väitäkään tuovansa. Onpahan laatinut selkeän ja simppelin yleisesityksen Suomen sodasta. Suomalaiselle lukijalle parasta antia on sodan sitominen osaksi yleiseurooppalaista tilannetta. Tuolloinhan olivat käynnissä Napoleonin sodat, joiden tilanne vaikutti myös Ruotsin tilanteeseen. Niissä harvoissa esityksissä, joita aiheesta olen lukenut, tämä on jäänyt liian vähälle huomiolle. Esimerkiksi Tanskan siirtyminen Napoleonin liittolaiseksi ja sitä seurannut uhka Norjasta Ruotsiin tai ranskalaisten joukkojen siirtyminen Tanskaan, jolloin maihinnousu Etelä-Ruotsiin oli huomattavasti realistisempi pelko kuin suomalaisissa teoksissa annetaan ymmärtää. Tai kuninkaan riitautuminen ihan kaikkien kanssa, mukaanlukien britit, jotka vetivät laivastonsa pois, jolloin se maihinnousu oli taas hieman mahdollisempi.

Englundin tyyppisiä vereviä taistelukuvauksia tässä ei ole, eikä taisteluita käydä läpi millimetrin tarkasti. Tämä on mielestäni ihan OK-linjaus. Myöskään mitään yksittäistä henkilöä tai joukkoa ei ole valittu avainhenkilöksi, vaikka Pieksämäen komppaniaa vähän tarkemmin seurataankin. Parasta teoksessa on mielestäni 1800-luvun sodankäynnin haasteiden kuvaus. Suomen armeijaa ei voitu kasvattaa, koska isompaa joukkoa ei voitu huoltaa sen ajan vehkeillä. Vaihtoehtona olisi ollut "maasta eläminen", mutta sitä ei haluttu enää tuohon aikaan omalla maaperällä tehdä. Venäläisiä kusetetaan sekä Ahvenanmaalla että Länsipohjassa sumeilematta, koska näillä ei ole kuvaa todellisesta tilanteesta, keisarin ohjeet viivästyvät ja huolto-ongelmat pelottavat komentajia. Ruotsalaiset ovat kiinnostuneempia vallankaappauksesta kuin Venäjän armeijan maihinnoususta Ahvenanmaalta Ruotsiin. jne.

Sujuvasanaista leipätekstiä 396 sivun verran oli rattoisaa lueskella. Suosittelen oikein lämpimästi.
Klikkaa laajentaaksesi...

Aiheeseen aasinsillalla liittyvä englanniksi tekstitetty video, jolle en löytänyt muutakaan paikkaa: Ruotsin rajat vuodesta 1150 nykypäivään.

 
  • Tykkää
Reactions: EK
Vähän edelliseen esittelemääni kirjaan liittyen...

Poggio Bracciolini, Kaskuja - Tarinakokoelma 1400-luvun Firenzestä. Faros 2022. Suom. Pekka Matilainen.

Poggio Bracciolini oli Firenzessä elänyt humanisti, jonka suurin historiallinen merkitys on vanhojen latinankielisten käsikirjoitusten esiin kaivaminen (humanistin alkuperäinen merkitys) luostareista ympäri Eurooppaa. Näin hän oli huomattavan tärkeässä roolissa luomassa renesanssia ja sitä kautta Eurooppaa, jonka me nyt tunnemme.

Tähän kirjaan ei kuitenkaan ole kerätty mitään elämää suurempaa viisautta, vaan joukko kaskuja/vitsejä/juoruja, joita Bracciolini ja hänen korkeasti kouluttautunut ystäväpiirinsä kertoilivat toisilleen illanistujaisissa. Joukko ei suinkaan ollut mikä tahansa remujengi, vaan sen jäsenet toimivat avustajina/sihteereinä/neuvonantajina/ystävinä piispoille, kardinaaleille ja ruhtinaille. Juttujen taso on kuitenkin reilusti alta riman, tai paremminkin alta navan. Suomentaja on (luultavasti alkutekstin mukaisesti) välillä käyttänyt kiertoilmauksia ja välillä taas rumat sanat sanotaan, kuten ne ovat.

Mitään kovin korkeatasoista viihdettä ei ole luvassa, mutta arvokas tämä teos on välittämänsä ajankuvan vuoksi. Kuvatessaan 1400-luvun elämää juuri semmoisena kuin se on (tai hieman liioitellen), se on tietyllä tavalla arvokkaampi kuin monet viralliset tai "arvokkaat" lähdetekstit. Lisähupia tuottaa se, kun löytää tästä teoksesta samoja juttuja kuin Venäjän kansan salatuista saduista tai Suomen kansan tuhmista jutuista.

Harvaan ladottua, isofonttista leipätekstiä oli 238 pienehköä sivua. Kannattaa kuitenkin myös tutustua loppuviitteisiin. Sieltä löytyy monta mielenkiintoista tiedon kultajyvästä historiasta kiinnostuneille. Tykkäsin kovasti ja suosittelen muillekin.
 
tulikomento kirjoitti:
Tuli eilen postissa. Aloittelen tänään. Vaikuttaa kyllä erittäin mielenkiintoiselta.

Katso liite: 76099
Klikkaa laajentaaksesi...

Luin viime yönä loppuun. Tämä oli hyvä. Kertoo Utin erikoisjääkäreistä ja Rannikkoprikaatin Erikoistoimintaosaston miehistä, jotka kävivät keikalla A-maassa 2008 ja 2009. Ensimmäinen tour of duty oli helpohko. Toisella käytiin jo täyttä sotaa. Alkuvaiheessa suomalaisten osaaminen ja varustelutaso oli vähän mitä oli, mutta kokemuksen karttuessa tilanne parani. Hyvin minusta tässä tulee esiin se miten Puolustusvoimia on pantu Nato-yhteensopivaksi ja Afganistanissa Suomi keräsi sitä good williä, jota tarvittiin Nato-jäsenyyden hakemiseen.
 
EK kirjoitti:
Robert Bartlett, Hirtetty mies - Kertomus ihmeestä, muistista ja kolonialismista keskiajalla. Gaudeamus 2006. Suom. Ossi Kokkonen.

Olipa mielenkiintoinen kirja. Robert Bartlett on kirjaa kirjoittaessaan ollut historian proffana St. Andrewsin yliopistossa Skotlannissa. Hän on kirjoittanut tiiviin (160 sivua leipätekstiä) teoksen, joka sopisi hyväksi esimerkiksi historian laitoksiin hyvän kirjan ja hyvän tapaustutkimuksen (case study) tekemisestä.

Noin vuonna 1290 Walesissa hirtettiin kuoliaaksi William Cragh ja "kaikki" olivat tyytyväisiä, sillä kyseessä oli roisto ja ilkitöiden tekijä. Lähtökohta tutkimukselle on vähän laimea, sillä keskiajan Euroopassa hirttäminen oli sangen yleinen tapa kohdella tuhmia ihmisiä. Craghin tapauksessa oli kuitenkin poikkeuksellista se, että kuollut heräsi myöhemmin henkiin. Tapaus on erittäin hyvin dokumentoitu, sillä henkiin herääminen liitettiin aiemmin kuolleeseen piispaan, joka haluttiin julistaa pyhimykseksi. Paavi lähetti 1307 Walesiin tutkijaryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää, oliko ihme oikeasti tapahtunut, oliko pyhimyskokelas ollut osallinen vai oliko kyse silkasta paskapuheesta.

Kirjassa avataan hyvin keskiajan maailmaa, Britteinsaarten historiaa (se kolonialismi-sana tuossa alaotsikossa) ja montaa muutakin asiaa. Se on kirjoitettu (ja suomennettu) oikein jouhevasti, joten tuon 160 sivua lukaisee melko nopeasti. Suosittelen kaikille keskiajasta kiinnostuneille.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tälle myös suositus. Todella mielenkiintoinen. Ei niinkään tarinana, vaan matkana ihan toiseen aikaan ja maailmaan. Oliko se nyt annalismi tämä historian kirjoituksen laji, jossa sukelletaan sotien, kuninkaiden ja päivämäärien sijaan enemmän tavallisten ihmisten elämiin. Laji on vaikea, koska yleensä vain kuninkaista on kirjoituksia. Kirjottajien on hyödynnettävä ne harvat tapaukset kun jostain erikoisesta syystä löytyy tavisten elämää sivuavia papereita. Hirtetyn miehen tapauksessa löytyy siis Vatikaanin arkistoista tapauksen silloisten tutkijoiden tarkat raportit ja kertomukset.

Yksi lajin tunnettu tapaus on Mountaillou, joka kertoo ranskalaisen vuoristokylän elämästä ja asioista 1200-1300 vaihteessa, ja ammentaa inkvisition asiakirjoista. Suositus sillekin, mutta huomioiden, ettei se mikään viihdejännäri ole, vaan tosiaan arkista ja köyhää elämää. Paimenen työpäivään ei kovin mullistavia käänteitä mahdu. Toisaalta, se paimen kertoo omin sanoin mitä mielessä liikkuu vuorilla kulkiessa vuonna 1300. Ja joku kirjasi sanat ja mietteet muistiin meidänkin ihmeteltäväksi.
 
Viimeksi muokattu:

Pohjolan salainen liitto — Ruotsi ja Suomi kylmässä sodassa​

Tuo tuli lainattua kirjastosta. Mielenkiintoisia pointteja:
- Ruotsi tiedusteli Suomen ollessa myötäkarvaan Lapissa puolustusasemia. Varusteitakin oli piilotettuna Suomen puolelle. Tulli katsoi läpi sormien. Maastoautoihin vaihtoivat siviilirekkarit, muttei välttämättä vaatetusta ylittäessään rajaa. Tullissa oli kommentoitu, että ”se on sitten vihreä väri muotia Ruotsissa”. Halusivat ottaa venäläiset vastaan jo ennen Haaparantaa. Maastoon pudotusta harjoittelivat omalla puolellaan rajaa.
- Migien kaupan yhteydessä saatiin vain perusopit käytöstä. Dragenin kaupan yhteydessä ruotsalaiset antoivat meille taktista koulutusta lentosodankäynnistä.
- Sisällissodassa valkoisten esikunnassa Mannerheimin alaisuudessa oli ruotsalaisia upseereja. Näillä oli tämän tason osaamista. Saksan jääkärit olivat saaneet miehistön ja alipäällystön osaamista, muttei vielä esikuntakoulutusta. Seuraavassa sodassa sitten tilanne oli sitten toinen.
 
BallistinenNahjus kirjoitti:

Pohjolan salainen liitto — Ruotsi ja Suomi kylmässä sodassa​

Tuo tuli lainattua kirjastosta. Mielenkiintoisia pointteja:
- Ruotsi tiedusteli Suomen ollessa myötäkarvaan Lapissa puolustusasemia. Varusteitakin oli piilotettuna Suomen puolelle. Tulli katsoi läpi sormien. Maastoautoihin vaihtoivat siviilirekkarit, muttei välttämättä vaatetusta ylittäessään rajaa. Tullissa oli kommentoitu, että ”se on sitten vihreä väri muotia Ruotsissa”. Halusivat ottaa venäläiset vastaan jo ennen Haaparantaa. Maastoon pudotusta harjoittelivat omalla puolellaan rajaa.
- Migien kaupan yhteydessä saatiin vain perusopit käytöstä. Dragenin kaupan yhteydessä ruotsalaiset antoivat meille taktista koulutusta lentosodankäynnistä.
- Sisällissodassa valkoisten esikunnassa Mannerheimin alaisuudessa oli ruotsalaisia upseereja. Näillä oli tämän tason osaamista. Saksan jääkärit olivat saaneet miehistön ja alipäällystön osaamista, muttei vielä esikuntakoulutusta. Seuraavassa sodassa sitten tilanne oli sitten toinen.
Klikkaa laajentaaksesi...

Ensimmäiset suomalaiset Draken-kurssilla Ruotsissa olivat ihmeissään kun saivat kaartotaisteluopetusta. Mitään vastaavaa ei tosiaan neukuilta saatu kun eka porukka kävi MiG-21:een oppia saamassa N-liitossa 60-luvun alussa.
 
Tänään tuli poikettua Suomalaisessa kirjakaupassa. Poimin matkaan astronautti evp. Chris Hadfieldin jännärin. On vuosi 1973 ja kylmä sota muhii kiivaana. Yhdysvaltojen Apollo 18 -kuulento on salainen sotilaallinen miehitetty avaruuslento. Juonikuvioon liittyy neukkujen maata kiertävä vakoilukäyttöön rakennettu Almaz -avaruusasema ja Kuun pinnalla liikkuva Lunahod -ajoneuvo. Olen noin puolivälissä ja tähän mennessä on kyllä ollut hyvä. Miinuspinnat tosin teoksen suomentajalle. Ei ole selvästikään perillä avaruuslentojen terminologiasta eikä sen paremmin myöskään sotilasilmailun termeistä.

9789523764378_frontcover_preview_final_DmAEqhnLK-aANHdPNE29XZ.jpg
 
Panssari Salama kirjoitti:
Kirjastovaraus Pekka Virkki ja Jälkisuomettumisen ruumiinavaus oli saapunut, kävin tänään noutamassa.

Miten se isänmaa, jonka sankarillisuutta Neuvostoliiton vataisessa taistelussa isoisä oli ylistänyt, onnistui melkein toistamiseen jättämään itsensä yksin - vieläpä omasta tahdostaan?

Virkiltä kirjan alkusanoisssa - ja tässä samalla myös minulta - lämmin kiitos urheille ukrainalaisille, jotka taistelullaan estivät meidänkin vajoamisen jo toistamiseen idän diktatuurin etupiiriin. :salut:

4533584.jpg


Esittelyteksti​

Jälkisuomettuneisuuden ilmentymät hämmästyttävät. Pääset lukijana tekemään moraalisia, ehkä juridisiakin johtopäätöksiä kärkipoliitikoistamme.

Suomi käytti Nato-optionsa viimeisellä hetkellä. Vielä viikkoa ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan osa eturivin politikoistamme myötäili Venäjää entiseen tapaansa. Teos pureutuu yksityiskohtaisesti tähän ulko- ja turvallisuuspolitiikan myöntyväisyyslinjaan.

Erityisesti Vladimir Putinin aikakautta on leimannut maassamme Venäjän myötäily, suomettumisen ajan sisäpoliittisten valtarakenteiden säilyminen sekä sinisilmäinen usko globaalin keskinäisriippuvuuden autuuteen. Tätä kaasuputkilobbarit, idänkaupan konsultit ja ajastaan jääneet rauhanaktivistit käyttivät vuosia häikäilemättä hyväkseen.

Jälkisuomettumisen ruumiinavaus on vaikuttavaa luettavaa kaikille maamme turvallisuudesta ja vallankäytön vinoutumista kiinnostuneille.

Pekka Virkki on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut toimittaja, joka on käsitellyt lukuisissa artikkeleissaan Suomen poliittista ja tiedusteluhistoriaa sekä hybridivaikuttamista. Hänellä on maisterintutkinto kansainvälisen politiikan sekä aluetutkimuksen alalta Tarton yliopistosta ja hän opiskelee Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa Euroopan ja Pohjoismaiden tutkimusta.


* Muoks korjattu alkusanoja, joissa kiitos ukrainalaisille jotka pelastivat meidän "Nato-optiomme"
Klikkaa laajentaaksesi...
Tämä tuli luettua nyt läpi, nimensä mukaisesti jälkisuomettumisen ruumiinavaus käy läpi hengästyttävän määrän asioita lähtien poliittisesta kulttuurista jatkaen punaisten vuorineuvosten ja siitä nyky-Venäjän rahavirtojen äärelle. Käy läpi lopussa myös muitakin valtioita kuin Venäjän, jossa ei-demokraattinen johto syytää rahaa länteen, korruptoiden niin liikemiehiä kuin poliitikkoja.

Juurikin tuosta syystä lukusuositus. Kirja ei keskity liikaa mihinkään lukuunsa, vaan tyytyy avaamaan tapahtuneita ja kuvaa keskeisiä henkilöitä. Hengästyttävä määrä lähdeviitteitä, jos haluaa itse sukeltaa syvemmälle

Hyvä tausta tälle uuden maailmanjärjestyksen äärelle, jossa vapaat demokratiat hakevat asemiaan autokraattisten "moninapaista maailmaa" eli omaa vaikutuspiiriänsä rajaavia valtioita vastaan.
 
YLE:n tuore juttu Antero Holmilan ja Martti J. Karin uutuuskirjasta.

yle.fi

Venäjän ideaa avaavasta luennosta sukeutui kirja, joka kertoo muuttumattomasta maasta: ”Vallankumouksen potentiaali aika pieni”

Everstiluutnantti evp Martti J. Karin ja historian professori Antero Holmilan teoksen mukaan Venäjän toimintaperiaatteilla on historialliset juuret. Holmila arvioi Ukrainan sodan päättyvän kompromissiin.
yle.fi yle.fi


Lännessä moni toivoo, että kansa saisi Venäjällä viimein tarpeekseen sodasta ja presidentti Vladimir Putinista, ja nousisi vaatimaan muutosta.

Venäjällä valta on kuitenkin tyypillisesti vaihtunut palatsivallankaappauksella eikä niinkään kansannousulla, Kari ja Holmila kirjoittavat. Epätodennäköisenä he pitävät jälkimmäistä myös Putinin kohdalla.

– Vallankumouksellinen potentiaali Venäjällä on aika pieni. Se kansanosa on marginaalinen, eikä varmasti saisi laajojen massojen tukea.

Holmila ja Kari arvioivat, että Kremlin turvallisuuskoneisto myös kykenisi tarvittaessa taltuttamaan protestiliikkeen.

– Diktaattoreilla on tapana roikkua vallassa niin pitkään kuin henki pihisee ja mielellään vähän pidempäänkin.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top