Silkkaa faktaa kannesta kanteen. Esim. eittämätön fakta on, että SS-miesten kylvettyä juutalaisten tuhkaa Saksan maaperään, on juutalaisväestö kaikonnut Saksasta. Myös sodan ratkeaminen siihen, että amerikkalaiset saivat Longinuksen keihään haltuunsa vuonna -45 on esim. Wikipediasta varmistettavissa oleva fakta.
Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Silkkaa faktaa kannesta kanteen. Esim. eittämätön fakta on, että SS-miesten kylvettyä juutalaisten tuhkaa Saksan maaperään, on juutalaisväestö kaikonnut Saksasta. Myös sodan ratkeaminen siihen, että amerikkalaiset saivat Longinuksen keihään haltuunsa vuonna -45 on esim. Wikipediasta varmistettavissa oleva fakta.
Pavel Astahov - Valtaajat.
Mielenkiintoinen kirja mielenkiintoiselta kirjoittajalta. Astahov tunnetaan Suomessa paremmin Venäjän lapsiasiamiehenä, joka syyttää Suomea venäläisperheiden vainoamisesta. Pidetään Putinin miehenä (no yllätys).
Kirja kertoo kuvitteellisen venäläisyrityksen kuvitteellisesta kaappaamisesta. Henkilöhahmot ovat vähän ohuita ja paperinukkemaisia ja se tietokonepeli ja päähenkilön ylivertaisuus on vähän kökköä. Tosin lopun vakoojakäänne on täysin turha. Kiinnostavaa on Astahovin selkeästi esittämä ajatus laillisuusvallan ylivertaisuudesta ja oikeutuksesta, siis Astahov selvästi (tosin päähenkilönsä kautta) kannattaa länsimaista oikeus- ja valtiojärjestelmää. Vielä kiinnostavampi (tai paremminkin pelottavampi) on Astahovin antama kuva Putinista (jonka suora käskyläinen Astahov ilmeisesti on). Laittomat yritysvaltaukset (siis ulkopuoliset ukot kävelevät yrityksen toimitiloihin, pahoinpitelevät ja ajavat pois ihmiset, varastavat kirjanpidon ja myyvät koko firman eteenpäin) kertovat vain siitä, että kaapatut yritykset ovat olleet heikkoja. (Yritys)maailma ei tarvitse heikkoja, vaan vahvoja. Systeemi pyörii joka tapauksessa, on yrittäjä kuka hyvänsä, joten on vain hyvä, että vain vahvat yritykset jäävät eloon.
Suosittelen lukemista kirjan ajatusten ja venäläisten ajankuvan vuoksi. Suosittelen ohittamaan mahdolliset kökköydet (joita nyt ei niin hirveästi kuitenkaan ole).
Mielenkiintoinen kirja mielenkiintoiselta kirjoittajalta. Astahov tunnetaan Suomessa paremmin Venäjän lapsiasiamiehenä, joka syyttää Suomea venäläisperheiden vainoamisesta. Pidetään Putinin miehenä (no yllätys).
Kirja kertoo kuvitteellisen venäläisyrityksen kuvitteellisesta kaappaamisesta. Henkilöhahmot ovat vähän ohuita ja paperinukkemaisia ja se tietokonepeli ja päähenkilön ylivertaisuus on vähän kökköä. Tosin lopun vakoojakäänne on täysin turha. Kiinnostavaa on Astahovin selkeästi esittämä ajatus laillisuusvallan ylivertaisuudesta ja oikeutuksesta, siis Astahov selvästi (tosin päähenkilönsä kautta) kannattaa länsimaista oikeus- ja valtiojärjestelmää. Vielä kiinnostavampi (tai paremminkin pelottavampi) on Astahovin antama kuva Putinista (jonka suora käskyläinen Astahov ilmeisesti on). Laittomat yritysvaltaukset (siis ulkopuoliset ukot kävelevät yrityksen toimitiloihin, pahoinpitelevät ja ajavat pois ihmiset, varastavat kirjanpidon ja myyvät koko firman eteenpäin) kertovat vain siitä, että kaapatut yritykset ovat olleet heikkoja. (Yritys)maailma ei tarvitse heikkoja, vaan vahvoja. Systeemi pyörii joka tapauksessa, on yrittäjä kuka hyvänsä, joten on vain hyvä, että vain vahvat yritykset jäävät eloon.
Suosittelen lukemista kirjan ajatusten ja venäläisten ajankuvan vuoksi. Suosittelen ohittamaan mahdolliset kökköydet (joita nyt ei niin hirveästi kuitenkaan ole).
Niin. No. Jos miettii, että esim. Raatteen tiellä taistelleen 44. Divisioonan komentaja Vinogradov oli -37 komppanian päällikkö ja -39 divisioonan komentaja, niin on siinä aikamoinen hyppäys. Ei ehkä ihme, että kun ErK Kontula avasi kakka housussa tulen divisioonan marssikärkeä vastaan, koko letka pysähtyi ja DivKom aloitti 9. AE:n pommittamisen viesteillä, joissa vaadittiin lisäjoukkoja ja kun sitten alkujärkytyksen jälkeen suomalaiset aloittivat sissitoiminnan 44.D:tä vastaan, Vinogradov ilmoitti porukan olevan saarroksissa ja vailla ruokaa, ammuksia, polttoainetta ja toivoa, vaikka tie Vienan Kemiin oli auki. Kun 9. AE toistuvasti vaati aloittamaan suunnitellun operaation suomalaisten 9.D:n tuhoamiseksi (se oli sitoutunut taisteluihin Suomussalmen kirkonkylästä ja sen sivusta oli ÄÄRIMMÄISEN haavoittuvainen), Vinogradovin viestit olivat lähinnä tasoa: "MYÖ KAEKKI KUOLLAAN!"
Tai että vielä -44, kun puna-armeija oli häätänyt sakemannit Moskovasta, voittanut Stalingradissa, voittanut Kurskissa ja mahtinsa huipulla kaikin puolin, ensimmäinen tasa, joka sai reagoida olosuhteisiin, eikä pelkästään järkähtämättä totella annettuja käskyjä ja määräyksiä, oli Armeijakunta. Tämä siis tarkoitti, että kun AKE piirsi punakynällä viivan karttaan, niin DivKom, RykKom, PKom, KompPääl, JJoht, RJoht ja jokainen mosuri seurasivat sitä viivaa juuri niin kauan, kunnes AKE sanoi, että "Jaahas, tämä ei toiminut, kokeiltaskos jotain muuta." Ja tämä tarkoittaa todellakin sitä, että jokainen soveltava liike, joka ei ole AKE:n käskyn mukainen, on kapinaa ja vie hyvällä tuurilla leirille, huonolla tuurilla tuottaa niskalaukauksen.
Esim. Soltsenytsin vangittiin sen jälkeen, kun hän oli onnistunut pelastamaan patterinsa uhkaavalta tuholta ja eräs majuri vangittiin siitä, että hän OLISI VOINUT suunnitella Punaisen torin korokeella seisovan Politbyroon kerman jyräämistä panssaripataljoonallaan Voiton päivän paraatin yhteydessä ja käsityöläinen sai tuomion, kun hän, saatuaan syytteen sorvin vahingoittamisesta pudottamalla siirron yhteydessä, vastasi "Jos olisin halunnut vahingoittaa sorvia, olisin kaatanut koneistoon hienoa hiekkaa!", mikä kertoi syytetyn suunnitelleen Neuvostoliiton omaisuuden vahingoittamista.
Lainasin kirjastoautosta (paras keksintö lypsykoneen, Bankun ja MG-42:n jälkeen) Antti Tuurin kirjan Mannerheimristin ritareista. Ajattelin "Hei. Tuurin kirja. Tuuri on hyvä kirjailija. Kertoo yksilön hommista yksilön näkökannalta. Vähän uutta tuulta vanhaan aiheeseen."
JUMALLLLLAUTA! Airon kirjassa on viralliset myöntölausunnot. Karhusen kirjassa on enemmän kertomuksia. Sariolalla on vielä enemmän kertomuksia. Tämähän on silkkaa (huonoa) uudelleenlämmittelyä!
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGH! MINUA ON KUSETETTU!
Aihe on hyvä, mutta kirja on kirjailijan ja aiheen ryöstöviljelyä, enkä koskaan anna Tuurille anteeksi tällaista rimanalitusta. Etenkin kun ottaa huomioon porun, joka nousi niistä Rukajärven suunnan haastatteluista.
JUMALLLLLAUTA! Airon kirjassa on viralliset myöntölausunnot. Karhusen kirjassa on enemmän kertomuksia. Sariolalla on vielä enemmän kertomuksia. Tämähän on silkkaa (huonoa) uudelleenlämmittelyä!
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGH! MINUA ON KUSETETTU!
Aihe on hyvä, mutta kirja on kirjailijan ja aiheen ryöstöviljelyä, enkä koskaan anna Tuurille anteeksi tällaista rimanalitusta. Etenkin kun ottaa huomioon porun, joka nousi niistä Rukajärven suunnan haastatteluista.
Kaappaus menee siten, että Siperiasta ostetaan tuomarilta 50 tonnilla paperi, joka kertoo että omistus on myyty laillisesti. Tämä oli maan tapa ennen.
Ilmeisesti putinistit on vähentäneet tätä ja se selittääkin kansansuosion.
Putin ja ministerinsä uskovat länteen. Putinin tyttö asuu Hollannissa ja Lavrovin tyttö on USA:n kansalainen peräti.
Kohtalaisen hyvä kirja:
http://www.koalakustannus.fi/kirjat/kirja.php?id_prd=192
Perustuu saksalaisen sotilaan lomillaan veljelleen jättämiin päiväkirjoihin, joita oli tallella 1941-43 ajalta. Kaatui kesällä 1944 Operaatio Bagrationin aikana, kun 299. D tuhoutui siinä täysin Vitebskin suunnalla. Oli muistaakseni ylennyt tuossa vaiheessa korpraalista (1941) ylivääpeliksi (muistaakseni, saattoi olla vääpelikin).
Erityisesti kiinnitti huomiota kirjoittajan hyökkäysvaiheen 1941 (ja myöhemminkin) todella rasistis-fasistinen asenne venäläisiin ja samalla, miten kovia jo nuo 1941 taistelut olivat. Saksahan menetti ensimmäisten 5 kk aikana reippaasti enemmän miehiä kuin kaikilla viidellä aikaisemmalla sotaretkellä yhteensä (1939-41). Taisi olla yli tuplasti jos ei enemmänkin. Ja kokonaismenetykset ensimmäisen vuoden aikana (kesä 1941- kevät 1942) olivat kymmenkertaiset...150 000 vs. 1.5 miljoonaa...
http://www.koalakustannus.fi/kirjat/kirja.php?id_prd=192
Perustuu saksalaisen sotilaan lomillaan veljelleen jättämiin päiväkirjoihin, joita oli tallella 1941-43 ajalta. Kaatui kesällä 1944 Operaatio Bagrationin aikana, kun 299. D tuhoutui siinä täysin Vitebskin suunnalla. Oli muistaakseni ylennyt tuossa vaiheessa korpraalista (1941) ylivääpeliksi (muistaakseni, saattoi olla vääpelikin).
Erityisesti kiinnitti huomiota kirjoittajan hyökkäysvaiheen 1941 (ja myöhemminkin) todella rasistis-fasistinen asenne venäläisiin ja samalla, miten kovia jo nuo 1941 taistelut olivat. Saksahan menetti ensimmäisten 5 kk aikana reippaasti enemmän miehiä kuin kaikilla viidellä aikaisemmalla sotaretkellä yhteensä (1939-41). Taisi olla yli tuplasti jos ei enemmänkin. Ja kokonaismenetykset ensimmäisen vuoden aikana (kesä 1941- kevät 1942) olivat kymmenkertaiset...150 000 vs. 1.5 miljoonaa...
vlad
Respected Leader
Kirjataanpa huomiota nyt tänne:
Kun Ukrainan tapahtumat ovat edelleen valokeilassa ja varmaan tulevat pysymäänkin lähitulevaisuudessa kannattaa jokaisen Ukrainasta hiukankaan enemmän kiinnostuneen etsiä käsiinsä Johannes Remyn havainnollistava Ukrainan historia - kyseessä on perusteos Ukrainan historiasta ja ukrainalaisuuden eri vaiheista ja katsantonsa Remy ulottaa aina tuhannen vuoden taa Kiova Rusj'n aikakauteen - siihen josta mr. Dugin osan opeistaan ammentaa rakentaessaan slaavilaisten kansojen kotia ja Suur-Venäjää.
Kirjassa käydään pääpiirteittäin läpi Ukrainan historia Kiovan Rusj'n aikakaudelta lähtien, varsin runsaan huomion saa Puola-Liettuan aikakaudet ja tietenkin ukrainalaisille nationalisteille tärkeät kasakat - Hetmanaatin aika. Tietenkään Venäjän merkittävää roolia ei unohdeta, niinpä kirjassa tarkastellaan varsin paljon Ukrainan alueellista historiaa vertaillen alueellisia eroja lännen ja idän välillä - kuinka kansallisuustunne kulki monin paikoin eri tietä myöten läntisessä Ukrainassa sen ollessa osa milloin Puola-Liettuaa, milloin Itävältaa tms. Ja vastaavasti millainen vaikutus Venäjällä oli idän alueisiin.
Kirjan luettuaan ymmärtää ja tajuaa tavallaan paljon paremmin myös ne vaikuttimet jotka innoittavat venäläisiä äärinationalisteja, jotka haaveilevat itäslaavilaisten kansojen yhteisestä valtiosta - Suur-Venäjästä tai pelkästään Venäjästä. Kuinka Kiovassa 1674 julkaistu Synopsis eli lyhyt kokoelma (kirkkoslaaviksi Sinopsis ili kratkoe sobranie) luo pohjaa ajattelulle Ukrainan ja Venäjän ykseydestä, sen mukaan ukrainalaiset ja venäläiset muodostavat yhden "slaavilais-venäläisen" kansan - jota ukrainalaiset eivät ihan hevin ole valmiit allekirjoittamaan. Teoksen väittämä on se, että Moskovan tsaarinhuone jatkoi Kiovan Rusin aikalaisten suurruhtinaiden valtaa, että valta polveutuu tuhannen vuoden takaa.
Vaikka olenkin perehtynyt viimeisimpinä vuosina kohtuullisesti Ukrainaan ja sen historiaan niin kyllähän kirja avasi maasta aivan uusia näkymiä, jopa siinä määrin, että olisin suonut kirjan olevan vieläkin seikkaperäisemmän ja laajemman - no kaikkea ei voi yleistajuiselta teokselta vaatia.
Kirja päättyy sitten Ukrainan itsenäisyyden aikaan Neuvostoliiton hajottua ja kyllähän siitäkin näkee kuinka ongelmallinen maa on ollut ja kuinka vaikean tien se on kulkenut itsenäistyttyään ja lopussa EuroMaidan ja sitä seurannut sota saavat pienen osansa, mutta loppujen lopuksi se ei nykyisyyden merkittävyydestä huolimatta nouse kovinkaan suureen rooliin. Joskin Remyn kannan sotaan voi päätellä hyvin helposti seuraavan lainauksen perusteella:
"Lisäksi on syytä muistaa, että Ukraina on sodan puolustautuva osapuoli: Ukrainan kotoperäiset ongelmat ja ristiriidat ovat vakavia, mutta ne tuskin olisivat johtaneet sotaan, ellei Venäjän hallitus olisi niin halunnut". (s. 280 - Ukrainan historia; Remy).
Johannes Remy: Ukrainan historia.
vlad.
Kun Ukrainan tapahtumat ovat edelleen valokeilassa ja varmaan tulevat pysymäänkin lähitulevaisuudessa kannattaa jokaisen Ukrainasta hiukankaan enemmän kiinnostuneen etsiä käsiinsä Johannes Remyn havainnollistava Ukrainan historia - kyseessä on perusteos Ukrainan historiasta ja ukrainalaisuuden eri vaiheista ja katsantonsa Remy ulottaa aina tuhannen vuoden taa Kiova Rusj'n aikakauteen - siihen josta mr. Dugin osan opeistaan ammentaa rakentaessaan slaavilaisten kansojen kotia ja Suur-Venäjää.
Kirjassa käydään pääpiirteittäin läpi Ukrainan historia Kiovan Rusj'n aikakaudelta lähtien, varsin runsaan huomion saa Puola-Liettuan aikakaudet ja tietenkin ukrainalaisille nationalisteille tärkeät kasakat - Hetmanaatin aika. Tietenkään Venäjän merkittävää roolia ei unohdeta, niinpä kirjassa tarkastellaan varsin paljon Ukrainan alueellista historiaa vertaillen alueellisia eroja lännen ja idän välillä - kuinka kansallisuustunne kulki monin paikoin eri tietä myöten läntisessä Ukrainassa sen ollessa osa milloin Puola-Liettuaa, milloin Itävältaa tms. Ja vastaavasti millainen vaikutus Venäjällä oli idän alueisiin.
Kirjan luettuaan ymmärtää ja tajuaa tavallaan paljon paremmin myös ne vaikuttimet jotka innoittavat venäläisiä äärinationalisteja, jotka haaveilevat itäslaavilaisten kansojen yhteisestä valtiosta - Suur-Venäjästä tai pelkästään Venäjästä. Kuinka Kiovassa 1674 julkaistu Synopsis eli lyhyt kokoelma (kirkkoslaaviksi Sinopsis ili kratkoe sobranie) luo pohjaa ajattelulle Ukrainan ja Venäjän ykseydestä, sen mukaan ukrainalaiset ja venäläiset muodostavat yhden "slaavilais-venäläisen" kansan - jota ukrainalaiset eivät ihan hevin ole valmiit allekirjoittamaan. Teoksen väittämä on se, että Moskovan tsaarinhuone jatkoi Kiovan Rusin aikalaisten suurruhtinaiden valtaa, että valta polveutuu tuhannen vuoden takaa.
Vaikka olenkin perehtynyt viimeisimpinä vuosina kohtuullisesti Ukrainaan ja sen historiaan niin kyllähän kirja avasi maasta aivan uusia näkymiä, jopa siinä määrin, että olisin suonut kirjan olevan vieläkin seikkaperäisemmän ja laajemman - no kaikkea ei voi yleistajuiselta teokselta vaatia.
Kirja päättyy sitten Ukrainan itsenäisyyden aikaan Neuvostoliiton hajottua ja kyllähän siitäkin näkee kuinka ongelmallinen maa on ollut ja kuinka vaikean tien se on kulkenut itsenäistyttyään ja lopussa EuroMaidan ja sitä seurannut sota saavat pienen osansa, mutta loppujen lopuksi se ei nykyisyyden merkittävyydestä huolimatta nouse kovinkaan suureen rooliin. Joskin Remyn kannan sotaan voi päätellä hyvin helposti seuraavan lainauksen perusteella:
"Lisäksi on syytä muistaa, että Ukraina on sodan puolustautuva osapuoli: Ukrainan kotoperäiset ongelmat ja ristiriidat ovat vakavia, mutta ne tuskin olisivat johtaneet sotaan, ellei Venäjän hallitus olisi niin halunnut". (s. 280 - Ukrainan historia; Remy).
Johannes Remy: Ukrainan historia.
vlad.
tulikomento
Supreme Leader
Täytyy tutustua tuohon. Koala-kustannus on viime aikoina laajentanut ihan ansiokkaasti valikoimaansa sotilasilmailu- ja merisota-aiheisista kirjoista myös maasodankäynnin pariin. Myös kk-ampuja Günter Koschorrekin sotamuistelmat Venäjän rintamalta osoittautui lukemisen arvoiseksi.
http://www.koalakustannus.fi/kirjat/kirja.php?id_prd=202
Erkki
Ylipäällikkö
Antti Tuuri: Rata . Varsin mielenkiintoinen kuvaus osasto Majewskin retkestä Muurmannin radalle. Minulle oli uusi tieto ja jotenkin veikkohuovismainen tarina tuo kertomus kaukopartiosta, joka lähetettiin myöhemmin tiedustelemaan Majewskin aikaansaannoksia. Muurmannin radan sijaan partio paineli eräälle metsäkämpälle saunomaan ja viettämään leppoisaa leirielämää
.
.
Vahvistan tämän.
Antti Tuuri: Rata . Varsin mielenkiintoinen kuvaus osasto Majewskin retkestä Muurmannin radalle. Minulle oli uusi tieto ja jotenkin veikkohuovismainen tarina tuo kertomus kaukopartiosta, joka lähetettiin myöhemmin tiedustelemaan Majewskin aikaansaannoksia. Muurmannin radan sijaan partio paineli eräälle metsäkämpälle saunomaan ja viettämään leppoisaa leirielämää
Tämä oli hyvä. Itselleni jäi päällimmäisenä mieleen, että miten ihmeessä "kaikilta" miehiltä ylipäänsä sodan aikana ei paleltuneet sormet. Kylmää rautaa. Paleltumat jäi kyllä mieleeni yhtälailla Beevorin Stalingradista...
Günter Koschorrek - Taistelukosketus. Koala-kustannus. Toinen painos 2014.
Koschorrek joutuu itärintamalle 18-vuotiaana asevelvollisena. Osallistuu Stalingradin taisteluihin, mutta jää onnekseen motin ulkopuolelle. Haavoittumisen jälkeen taistelee raskaan kk:n ampujana (Wikipedian mukaan) 24.Panssaridivisioonassa sodan loppuun saakka. Teos perustuu päähenkilön tekemiin päiväkirjamerkintöihin. Jälkiviisautta ei hirveästi ole, sotaa ei pahemmin glorifioida, kauheuksista kerrotaan, mutta niillä ei mässäillä, selkeää ja nopeasti luettavaa tekstiä - kylliksi muttei liikaa. Sinänsä aihepiiri ei suomalaisillekaan ole uusi, onhan meillä suomennettu esim. Guy Sajerin Unohdettu sotilas ja Hasso G. Stachowin Pienen miehen sota. Anteeksi Koschorrek ei pahemmin pyytele, mutta toisaalta ei myöskään puolustele.
Kirjassa käy hyvin ilmi saksalaisten taistelujoukkojen kuluminen sodan loppuvaiheessa. Kokeneita sotilaita oli pakko korvata yhä nuoremmilla ja vanhemmilla rekryyteillä, jotka sitten pitkälti toimivat lähinnä resurssien haaskaajina ja tykinruokana. Hyvin käy myös ilmi se, että ihmisiä ne saksalaisetkin olivat. Pakokauhuista pakenemista nimittäin kuvataan pariinkin otteeseen. Kovia ukkoja siitä huolimatta.
Yleisarvosana: Ihan jees. Kannattaa lukea, jos et ole vielä sotapornolla itseäsi turruttanut. Toisaalta sopii myös suurkuluttajille, juuri vähäeleisyytensä ja koruttoman kertomansa vuoksi.
Koschorrek joutuu itärintamalle 18-vuotiaana asevelvollisena. Osallistuu Stalingradin taisteluihin, mutta jää onnekseen motin ulkopuolelle. Haavoittumisen jälkeen taistelee raskaan kk:n ampujana (Wikipedian mukaan) 24.Panssaridivisioonassa sodan loppuun saakka. Teos perustuu päähenkilön tekemiin päiväkirjamerkintöihin. Jälkiviisautta ei hirveästi ole, sotaa ei pahemmin glorifioida, kauheuksista kerrotaan, mutta niillä ei mässäillä, selkeää ja nopeasti luettavaa tekstiä - kylliksi muttei liikaa. Sinänsä aihepiiri ei suomalaisillekaan ole uusi, onhan meillä suomennettu esim. Guy Sajerin Unohdettu sotilas ja Hasso G. Stachowin Pienen miehen sota. Anteeksi Koschorrek ei pahemmin pyytele, mutta toisaalta ei myöskään puolustele.
Kirjassa käy hyvin ilmi saksalaisten taistelujoukkojen kuluminen sodan loppuvaiheessa. Kokeneita sotilaita oli pakko korvata yhä nuoremmilla ja vanhemmilla rekryyteillä, jotka sitten pitkälti toimivat lähinnä resurssien haaskaajina ja tykinruokana. Hyvin käy myös ilmi se, että ihmisiä ne saksalaisetkin olivat. Pakokauhuista pakenemista nimittäin kuvataan pariinkin otteeseen. Kovia ukkoja siitä huolimatta.
Yleisarvosana: Ihan jees. Kannattaa lukea, jos et ole vielä sotapornolla itseäsi turruttanut. Toisaalta sopii myös suurkuluttajille, juuri vähäeleisyytensä ja koruttoman kertomansa vuoksi.
tulikomento
Supreme Leader
Tästä kirjasta on ollut käsittääkseni jotain epäselvyyttä, että perustuuko oikeasti Grossdeutschland-divisioonan veteraanin kertomuksiin, vai onko fiktiivinen kuvaus.
Näinpä. Pientä epäloogisuuttakin teoksessa on havaittavissa.
V. Levola
Kapteeni
Herkullisesta aiheestaan huolimatta loppujen lopuksi melko puuduttava kirja ja yhtä totuudenmukainen, kuin vaikkapa Veikko Huovisen "Veitikka". Jostain muistaisin kuulleeni/lukeneeni, että Trevor Ravenscroftin kynäelmä oli alunperin täysin kaunokirjallinen teos, mutta kustantajansa painostuksesta siitä muokattiin tuollainen fabuloiva tekele.
Jos aihe nyt jotakuta kuitenkin kiinnostaa, niin esimerkiksi Nicholas Goodrick-Clarken "The Occult Roots of Nazism" on huomattavasti vakavastiotettavampi ja laajempi tutkielma samasta aiheesta. Samaan syssyyn saattaisi mennä kevyempänä luettavana Yrjö von Grönhagenin muistemateos "Himmlerin salaseura", joka julkaistiin uudelleen viime vuonna.
Vonka
Supreme Leader
Lueskelin David Leighin ja Luke Hardingin kirjan Assange. Suosittelen tätä tietoteosta kaikille, jotka ovat kiinnostuneita verkossa tapahtuista asioista ja nykymaailmasta. Samalla se valottaa hyvin Julian Assangea ja monia muita postmodernin maailman journalisteja ihmisinä.
Simo Liikkanen: Panssarinmurskaajat - Panssarintorjunta talvi- ja jatkosodassa. Gummerus 2014.
"Talvisota. Jatkosota. PST. Vittu, VANHA!" on helposti ensimmäinen reaktio, kun katsoo kirjaa. Tähän vipuun ei kuitenkaan kannata mennä, vaan tutustua Liikkasen teokseen. Kyseessä on sujuvasti kirjoitettu yleisesitys viime sotien PST:n kehityksestä ja merkittävimmistä PST-suoritteista. Talvisodasta mukana on Salla, Suomussalmi, Laatokan Karjala ja Summa sekä Viipuri. Jatkosodasta hyökkäysvaiheesta lähinnä Salla (KV-2:n vuoksi) ja hyökkäys Syvärille sekä torjuntataisteluista PSS- ja U-asema sekä Kuuterselkä ja Tali-Ihantala. Hirveästi uusia juttuja on turha hakea, mutta PST aselajina on esitelty hyvin, samoin tuttujen taistelujen tarkastelu nimenomaisesti PST:n näkökulmasta tuo vähän uutta tuttuihin tapahtumiin.
Kuvaava oli 1920-luvulla tehtyjen vaunukokeiden perusteella tehty totaalinen virhearvio vaunujen käyttömahdollisuuksista Kannaksella. PST unohdettiin vuosikymmeneksi ja vielä senkin jälkeen jäätiin kinaamaan tykkien ja kiväärien paremmuudesta puhumattakaan 14mm/20mm -kiistasta.
Uskallan suositella kevyehköä & sujuvaa tietoteosta viime sodista kiinnostuneille.
"Talvisota. Jatkosota. PST. Vittu, VANHA!" on helposti ensimmäinen reaktio, kun katsoo kirjaa. Tähän vipuun ei kuitenkaan kannata mennä, vaan tutustua Liikkasen teokseen. Kyseessä on sujuvasti kirjoitettu yleisesitys viime sotien PST:n kehityksestä ja merkittävimmistä PST-suoritteista. Talvisodasta mukana on Salla, Suomussalmi, Laatokan Karjala ja Summa sekä Viipuri. Jatkosodasta hyökkäysvaiheesta lähinnä Salla (KV-2:n vuoksi) ja hyökkäys Syvärille sekä torjuntataisteluista PSS- ja U-asema sekä Kuuterselkä ja Tali-Ihantala. Hirveästi uusia juttuja on turha hakea, mutta PST aselajina on esitelty hyvin, samoin tuttujen taistelujen tarkastelu nimenomaisesti PST:n näkökulmasta tuo vähän uutta tuttuihin tapahtumiin.
Kuvaava oli 1920-luvulla tehtyjen vaunukokeiden perusteella tehty totaalinen virhearvio vaunujen käyttömahdollisuuksista Kannaksella. PST unohdettiin vuosikymmeneksi ja vielä senkin jälkeen jäätiin kinaamaan tykkien ja kiväärien paremmuudesta puhumattakaan 14mm/20mm -kiistasta.
Uskallan suositella kevyehköä & sujuvaa tietoteosta viime sodista kiinnostuneille.
Uolasta kannattaa muistaa, että on erittäin vahvasti oikeistolainen ajatusmaailmaltaan. Tässä ei sinänsä ole väärää, mutta hän antaa tämän vaikuttaa sekä lähdeaineiston valintaan että tulkintaan enemmän kuin mielestäni olisi suotavaa. Sama tietenkin koskee myös vasemmistolaisia tutkijoita.
Erkki
Ylipäällikkö
Kyllähän tekijän asenne ja ajatusmaailma näkyy hyvin vahvasti läpi koko kirjan niin tulkinnoissa kuin sanavalinnoissakin. Lukijan on tietysti syytä pitää tämä mielessään.