Panssari Salama
Respected Leader
Muutamassakin kohdassa Neilland vuolaasti kehuu miten monipuolinen, tarkka ja taitava Monty on, ja sitten jatkaa historian osuuteen jossa toimi toisin.
Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Panssari Salama
Respected Leader
Mutta joo, oli hyvä yhteenveto, piti vain hyppiä vuolaimmat kehut yli, samoin toistoa oli jonkin verran. Mutta lukusuositus britti-näkemykselle helposti luettavassa muodossa.
Panssari Salama
Respected Leader
Tätä ei ilmeisesti ole saatavilla digiversiona? Löysin äkkiseltään MPK:n sivun jossa julkaisu mainitaan, mutta en itse teosta.
tulikomento
Supreme Leader
Joo, ei löydy PDF-versiota.
MPKK:n julkaisusarjassa on viimeisen vuosikymmenen aikana julkaistu ns. suomalaisen sotataidon klassikoita. Richard Lorentzin Iskuja ilmaan kuvaa talvi- ja jatkosodan ilmasotatoimia hävittäjäilmailun näkövinkkelistä. Tauno Viljasen kirja taas pohtii sitä miten puna-armeijan suurhyökkäys tulee pysäyttää. Viljaselle perspektiiviä antoi se, että hän toimi JR 1:n komentajana Valkeasaaressa kesäkuussa 1944.Lasse Laaksonen: Viina, hermot ja rangaistukset. Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918-1945. Docendo Oy 2017. 649 sivua. HUOM! Juuri nyt tarjouksessa kustantajalla linkissä (ei-maksettu mainos).
Lasse Laaksonen on palauttanut uskoni suomalaiseen sotahistoriankirjoitukseen. Vaikka Viina, hermot ja rangaistukset olisi helppo niputtaa nykyään niin yleisen likasankojournalismia lähentelevän tendenssin omaavien pamflettien, kirjoitelmien ja tutkimusten joukkoon, tulee tätä virhettä välttää. Laaksonen itsekin myöntää, että teoksen aihepiiri liippaa läheltä tuota kastia, mutta onnistuu kuitenkin ansiokkaasti välttämään jälkiviisauden ja lianheiton. Sen sijaan kyseessä on täysverinen tutkimus, jossa tuodaan esiin uutta tietoa ja ansiokkaasti asetetaan kontekstiinsa jo aiemmin tiedettyä sekä oiotaan väärääkin tietoa.
Laaksonen esittelee useita tapauksia, joissa vuosien 1918-45 välillä ylemmässä sotilasjohdossa toimineilla henkilöillä on ns. "lähtenyt lapasesta". Perisuomalaiseen tapaan kyse on yleensä viinasta, mutta mukana on myös selkeitä hermostollisia häiriöitä, kuten esim. Wilkaman tai Gunnar Heinrichsin tapauksissa. Tapauksia ruoditaan yleensä melkoisen perusteellisesti, muttei (yleensä) lainkaan puisevasti. Mielenkiintoinen lähdeaineisto on upseeriarviot, joissa ruodittiin melkoisen subjektiivisestikin myös upseereiden moraalis-eettistä puolta, pelkkien tietojen ja taitojen lisäksi. Yleensä tarpeen vaatiessa on perehdytty myös rangaistusluetteloihin, jotka joko vahvistavat tai asettavat kyseenalaiseksi aiemmin kerrottuja tietoja tai tarinoita.
Eniten käsitellään Walleniusta, Malmbergia, Öhquistia ja (peilikuvana) Mannerheimia. Kolme ensinmainittua toimivat merkittävissä asemissa jo ennen sotia, ja kaikilla heillä oli jonkinlaista häikkää toiminnassaan. Myös sota-ajalta riittää ruodittavaa. Laaksonen ei myöskään käsittele yhtä upseeria kerrallaan, vaan teos on kirjoitettu kronologiseen järjestykseen, jolloin määrätyt henkilöt käsitellään ajallisesti oikeaan aikaan. Myös muutamia muita upseereita käsitellään useamman kerran, aina tarpeen vaatiessa. Eräänlaiseksi surullisen hahmon ritariksi nousee Kemppi, joka loisti talvisodassa ja syöksyi syövereihin jatkosodassa - kahteen kertaan.
Mannerheimiin ei suoranaisesti kajota, koska hänestä muiden kaltaista lähdeaineistoa ei ole. Sen sijaan Mannerheim esitellään esimiehenä ja verrokkina (peilinä) muille upseereille ja alaisilleen. Tällöin Laaksonen käsittelee myös Mannerheimia, tosin mutkan kautta ja sensaatiohakuisuuden väistäen. Mitään uutta Mannerheimista ei kerrota, lähinnä esitellään "persoonallista" -johtamistapaa, vain hieman peitetysti kritisoiden. Hyvänä esimerkkinä toimii em. Kempin tapaus, jossa jo aiemmin romahtanut suosikki-eversti pääsee yrittämään vielä uudestaan - vain entistä pahemmin epäonnistuen.
Uskallan vilpittömästi suositella teosta. Se ei ole mitään "verta ja suolenpätkiä" -kamaa, ei henkilöpalvontaa, muttei myöskään kuvainraastantaa tai sensaatiohakuisuutta. Hyvä ja tasapainoinen teos, joka osaltaan monipuolistaa kuvaa suomalaisista sotilasta, tällä kertaa johtoportaasta.
Lasse Laaksonen on palauttanut uskoni suomalaiseen sotahistoriankirjoitukseen. Vaikka Viina, hermot ja rangaistukset olisi helppo niputtaa nykyään niin yleisen likasankojournalismia lähentelevän tendenssin omaavien pamflettien, kirjoitelmien ja tutkimusten joukkoon, tulee tätä virhettä välttää. Laaksonen itsekin myöntää, että teoksen aihepiiri liippaa läheltä tuota kastia, mutta onnistuu kuitenkin ansiokkaasti välttämään jälkiviisauden ja lianheiton. Sen sijaan kyseessä on täysverinen tutkimus, jossa tuodaan esiin uutta tietoa ja ansiokkaasti asetetaan kontekstiinsa jo aiemmin tiedettyä sekä oiotaan väärääkin tietoa.
Laaksonen esittelee useita tapauksia, joissa vuosien 1918-45 välillä ylemmässä sotilasjohdossa toimineilla henkilöillä on ns. "lähtenyt lapasesta". Perisuomalaiseen tapaan kyse on yleensä viinasta, mutta mukana on myös selkeitä hermostollisia häiriöitä, kuten esim. Wilkaman tai Gunnar Heinrichsin tapauksissa. Tapauksia ruoditaan yleensä melkoisen perusteellisesti, muttei (yleensä) lainkaan puisevasti. Mielenkiintoinen lähdeaineisto on upseeriarviot, joissa ruodittiin melkoisen subjektiivisestikin myös upseereiden moraalis-eettistä puolta, pelkkien tietojen ja taitojen lisäksi. Yleensä tarpeen vaatiessa on perehdytty myös rangaistusluetteloihin, jotka joko vahvistavat tai asettavat kyseenalaiseksi aiemmin kerrottuja tietoja tai tarinoita.
Eniten käsitellään Walleniusta, Malmbergia, Öhquistia ja (peilikuvana) Mannerheimia. Kolme ensinmainittua toimivat merkittävissä asemissa jo ennen sotia, ja kaikilla heillä oli jonkinlaista häikkää toiminnassaan. Myös sota-ajalta riittää ruodittavaa. Laaksonen ei myöskään käsittele yhtä upseeria kerrallaan, vaan teos on kirjoitettu kronologiseen järjestykseen, jolloin määrätyt henkilöt käsitellään ajallisesti oikeaan aikaan. Myös muutamia muita upseereita käsitellään useamman kerran, aina tarpeen vaatiessa. Eräänlaiseksi surullisen hahmon ritariksi nousee Kemppi, joka loisti talvisodassa ja syöksyi syövereihin jatkosodassa - kahteen kertaan.
Mannerheimiin ei suoranaisesti kajota, koska hänestä muiden kaltaista lähdeaineistoa ei ole. Sen sijaan Mannerheim esitellään esimiehenä ja verrokkina (peilinä) muille upseereille ja alaisilleen. Tällöin Laaksonen käsittelee myös Mannerheimia, tosin mutkan kautta ja sensaatiohakuisuuden väistäen. Mitään uutta Mannerheimista ei kerrota, lähinnä esitellään "persoonallista" -johtamistapaa, vain hieman peitetysti kritisoiden. Hyvänä esimerkkinä toimii em. Kempin tapaus, jossa jo aiemmin romahtanut suosikki-eversti pääsee yrittämään vielä uudestaan - vain entistä pahemmin epäonnistuen.
Uskallan vilpittömästi suositella teosta. Se ei ole mitään "verta ja suolenpätkiä" -kamaa, ei henkilöpalvontaa, muttei myöskään kuvainraastantaa tai sensaatiohakuisuutta. Hyvä ja tasapainoinen teos, joka osaltaan monipuolistaa kuvaa suomalaisista sotilasta, tällä kertaa johtoportaasta.
tulikomento
Supreme Leader
Mielenkiintoinen arvostelu. Kiitos. Minä olen Laaksosen tuotannosta lukenut teoksen Eripuraa ja arvovaltaa, joka kuvaa Marskin ja tämän kenraaleiden keskinäisiä henkilösuhteita ja johtamista. Luin kirjan viime vuosikymmenellä ja jäi mieleen, että ajoittain teksti oli todella puuduttavaa sivistyssanojen viljelyä. Mutta pääasia kirjoittajalla oli se, että Marskilla oli oma suosikkisysteeminsä. Ne jotka olivat ylipäällikön lähipiirissä tai kuuluivat suosikkeihin, saivat paljon anteeksi. Erityisesti Taavetti "Pappa" Laatikainen.
Kirjassa käsiteltiin myös muidenkin komentajien keskinäisiä välejä. Wallenius ei kestänyt hermopainetta Viipurinlahdella helmi-maaliskuussa 1940 ja ryhtyi juopottelemaan. Talvela ja Blick riitelivät keskenään Laatokan Karjalan kesän 44 vetäytymis- ja viivytystaisteluiden aikana. Vaikka joku voisi pitää kirjaa pelkkänä juoruiluna, sanoisin minä että kirja avaa tärkeitä näkökulmia sotatoimien johtamiseen. Henkilösuhteilla ja henkilökemioiden yhteensopivuudella oli aidosti merkitystä.
Tätä en ole lukenut, koska pidin sitä vähän vanhan tiedon kertaamisena. Tämän uusimman luettuani ajattelin testata, vaikka varmasti samaa asiaa sisätääkin.Mielenkiintoinen arvostelu. Kiitos. Minä olen Laaksosen tuotannosta lukenut teoksen Eripuraa ja arvovaltaa, joka kuvaa Marskin ja tämän kenraaleiden keskinäisiä henkilösuhteita ja johtamista. Luin kirjan viime vuosikymmenellä ja jäi mieleen, että ajoittain teksti oli todella puuduttavaa sivistyssanojen viljelyä. Mutta pääasia kirjoittajalla oli se, että Marskilla oli oma suosikkisysteeminsä. Ne jotka olivat ylipäällikön lähipiirissä tai kuuluivat suosikkeihin, saivat paljon anteeksi. Erityisesti Taavetti "Pappa" Laatikainen.
Kirjassa käsiteltiin myös muidenkin komentajien keskinäisiä välejä. Wallenius ei kestänyt hermopainetta Viipurinlahdella helmi-maaliskuussa 1940 ja ryhtyi juopottelemaan. Talvela ja Blick riitelivät keskenään Laatokan Karjalan kesän 44 vetäytymis- ja viivytystaisteluiden aikana. Vaikka joku voisi pitää kirjaa pelkkänä juoruiluna, sanoisin minä että kirja avaa tärkeitä näkökulmia sotatoimien johtamiseen. Henkilösuhteilla ja henkilökemioiden yhteensopivuudella oli aidosti merkitystä.
Katso liite: 22821
lukkarinapulainen
Majuri
Katsoin Kempin Hersalo -elämäkerran https://www.docendo.fi/kenraali-ja-sotataidon-kehittaja-n-v-hersalo.html olevan vitosen, mutta loppu varastosta perkele. Lähti kyllä viinakirjakin tilaukseen.
Olet ymmärtänyt väärin: ei häikkää, vaan asennetta.
Jouko Vahtolahan kirjoissaan myös tarjoilee anekdoottia mm. Walleniuksen ja Talvelan vähemmän selvistä hetkistä Vienan ja Aunuksen retkillä. Sellaisia ne merimiehet (Wallenius) ovat ja viinoiksihan ne Mäntsälän tohinatkin menivät.
tulikomento
Supreme Leader
Jos en väärin muista, niin tekikö Laaksonen väitöskirjansa joskus 90-luvun lopulla Viipurinlahden 1940 taisteluista ? Joku erittäin hämärä muistikuva on että sekin olisi julkaistu ja että jo siinä kirjoittaja avasi henkilösuhteiden merkitystä sotatoimien johtamiselle ?
Todellisuus ja harhat -niminen. Oli klassikko jo ilmestyessään.
Kemppi on erikoistunut noihin elämäkertoihin. Se jääkäri-kirja Isänmaan puolesta oli suuri pettymys.
Kannattaa. Tekisi mieli kannattaa kustantamoita, jotka oikeasti ovat ihan kusessa, mutta ei pörssi kestä.
Aikoinaan arvostelin kirjoja eri lehtiin, mutta reilu 5 vuotta sitten iskivät leikkaukset ja kaikki lehdet (eri kustantajilla) ulkoistivat minut. Kaikilta tuli saman sisältöinen ilmoitus, eli kaikki ulkopuoliset avustajat potkittiin pois, koska niistä piti maksaa erikseen. Arvostelujen tekeminen jäi toimittajien vapaaehtoiseksi lisätyöksi, jolloin arvostelujen määrät romahtivat ja laatu tippui.
lukkarinapulainen
Majuri
Anne Applebaumin Ukrainan kansanmurhaa käsittelevä teos julkaistaan suomeksi https://siltala.info/punainen-nalka-anne-applebaum.html ensi kuussa.
Sanokaahan, paremmin tietävät, onko tämä joku haluttukin kirja. Ei tästä kyllä paljoa pyydetä nettiantikvarioissa.
https://kirjat.ollinonni.fi/kirja/laivat-puuta-miehet-rautaa-moottoritorpe/artikkeli/76731
Siivosin vinttikomeron ja heitin pois kaikki kirjat, niiden seassa oli tämä yksilö jonka pidin. Ei mitään muistikuvaa mistä ja milloin olen sen ostanut. Kai minä olen sen joskus lukenutkin, vaikken nyt muista.
Erittäin hyviä karttoja liitteenä miinoituksista Suomenlahdella.
https://kirjat.ollinonni.fi/kirja/laivat-puuta-miehet-rautaa-moottoritorpe/artikkeli/76731
Siivosin vinttikomeron ja heitin pois kaikki kirjat, niiden seassa oli tämä yksilö jonka pidin. Ei mitään muistikuvaa mistä ja milloin olen sen ostanut. Kai minä olen sen joskus lukenutkin, vaikken nyt muista.
Erittäin hyviä karttoja liitteenä miinoituksista Suomenlahdella.
Viimeksi muokattu:
StepanRudanskij
Respected Leader
Noihin aikoihin eli ns. suojasään aikaan Suomessa ehdittiin julkaista useampiakin kirjoja, joita ei Stalinin aikana olisi uskallettu julkaista. Tuonkin kirjan etuna on, että ajallinen etäisyys tapahtumiin on sopivan lyhyt ja oli varmaan ensimmäinen aihetta tarkemmin käsitellyt. Mielenkiintoisten historioiden ja muistelmien julkaisu muuttui varovaisemmaksi ja tyrehtyi 60-luvun alkupuolella.
tulikomento
Supreme Leader
Lukaisin äsken tämän uunituoreen Tom Cooperin teoksen. Kertoo todella hyvin MiG-23:n sotakäyttöhistorian Lähi-idän lukuisissa eri sodissa ja konflikteissa. 70-luvun alussa useat arabimaat kuolasivat tuoretta MiG-23:sta MiG-21:n seuraajaksi. Moskova pääosin myi koneen karvalakkivientimallia. Flogger ei ollut mikään menestys. Se oli paljon huoltoa vaativa tyyppi ja se vaati paljon myös ohjaajalta (esim. ohjaamoergonomia oli surkea). Arabien menestys ilmasodassa mm. Israelia vastaan oli ja on yhä kehno. Myös 1991 Persianlahden sodassa Irakin Floggerit saivat kyytiä liittouman ilmaherruushävittäjiltä (erit. F-15 Eagle). Kirjan kuvitus on mielenkiintoisesti valittu ja aivan mainio lisä on yksittäisten pilottien taistelukertomusten lisääminen kirjaan. Omassa lajissaan todella hyvä ilmasotahistoriallinen tutkielma.
Tom Cooperilta ilmestyy loppukesästä myös toinenkin uutuus. Tämä käsittelee Venäjän ilmasotatoimia Syyriassa. Lienee pakko-ostos.
Tom Cooperilta ilmestyy loppukesästä myös toinenkin uutuus. Tämä käsittelee Venäjän ilmasotatoimia Syyriassa. Lienee pakko-ostos.
@tulikomento kuinka paljon sinulla on kirjoja?
tulikomento
Supreme Leader
Jaa, nyt pistit pahan.
Ilmailu- ja ilmasotakirjoja joita pääasiassa kerään, on kirjahyllyssä varmaan parisen sataa. Sotahistoriaopukseni kuskasin isäukolleni kun tämän kirjahyllyyn ne sai mahtumaan. Satakunta niitä varmaan on.