Komissio kieltämässä itselataavat?

Eikös Saksassa ole "sotilaalliset" ammunnat kielletty siviileiltä, siksi Ipsi yms on siirtynyt niin kauas sotilaspuuhista.
Mutta onko kukaan nähnyt Puolustusministerin lausuntoa asiasta?

Uskoakseni postasin tämän avustajan välityksellä saamani lausunnon tähän ketjuun.
 
Hei.
Ei tässä enää puhuta mistään tilastoista. tässä on vain kyse siitä että poliitikot voivat tehdä päätöksiä mitkä näyttävät ihmisille että he reagoisivat nopeasti ja ammattitaitoisesti uhkiin. Jotta kukaan ei ala vaatimaan niiden eroa
Vaikka päätökset olisivat ihan paskoja ja niiden seuraukset vain huonontaisi oikeasti tilannetta mutta se näyttää hyvälle tälle porukalle mikä menee aamu 8 töihin ja iltapävällä 4 tulee kotiin, juovat lasin viiniä ja miettivät kuinka rasistisia ihmiset ovat nykyään sekä aseet ovat niitä ketkä tappavat ihmisiä eikä ihmiset

Tästä välittyy väkisinkin mielikuva, että hieman naiivisti kuvittelet tai ainakin yrität selitellä itsellesi EU-politrukkien olevan jotenkin hyväntahtoisia, vaikka hieman hassuja ja usein niin erehtyväisiä. Jos tärkeää olisi vain näyttää, että tehdään edes jotain, niin vaihtoehtoisia toimenpiteitä olisi paljon muitakin kuin lainkuuliaisimman kantaväestön osan kyykyttäminen. Jostain syystä toimenpiteet kohdistuvat kuitenkin asekieltojen valmisteluun ja nimenomaan asekieltojen valmisteluun. Niitä onkin yritetty puuhastella jatkuvasti niin Euroopassa kuin erityisesti Yhdysvalloissakin.

Voisiko tässä kuitenkin olla niin, että kaikki on vakaasti harkittua ja määrätietoisesti päätettyä, sillä tämänkin ketjun mukaista asekieltoa on valmisteltu jo kauan. Siinä ajassa olisi ollut mahdollista teettää päätöksenteon tueksi mitä tahansa selvityksiä tai käyttää varsin kattavasti kaikkien alojen asiantuntijalausuntoja. Ne ovat tyypillisesti oleellinen osa tällaisten asioiden valmistelutyötä, mutta jostain syystä lopputuloksesta päätellen nämä ovat ikään kuin vahingossa jääneet kokonaan tekemättä. Tämän perusteella ei voi välttyä päätelmältä, että koko hankkeen todellinen tarkoitus on EU-hallintoalamaisten aseistariisunta.

Todellinen syy lieneekin kaikesta päätellen se, että yksityinen aseenomistus ei syystä tai toisesta sovi EU-liittovaltion ja sen taustavaikuttajien intresseihin. Heillä on muita suunnitelmia. Tämä sama asekieltokuvio on tapahtunut historian saatossa monta kertaa ennenkin ja, että emme olisi tuomittuja toistamaan historian virheitä aina uudestaan, olisi nyt korkea aika kerrankin torpata tämä hanke vakaalla määrätietoisella päättäväisyydellä alkuunsa.

Suomessa asiaan liittyvien hallinnonalojen ministeriötasoilta (SM ja PLM) onkin asiaan otettu oikea kanta: Suomi ei hyväksy. Tämä vihamielinen hanke ei saa mennä läpi, ainakaan Suomessa.
 
Kyllä näitä on valmisteltu todella kauan. Tuomiojan ollessa ulkoministerinä, siellä oli jo vireillä tällainen hanke eikä se kuuluisi sen hallinnon alaan paitsi EU:n kautta. Muutenhan se olisi sisäministerin tontilla.

Tuntuu siltä, että on vain poliittisesti oikeaa hetkeä odotettu. Kansojen oletetaan yhdistävän terroristit ja tuliaseet.

En voi olla päätymättä muuhun tulokseen kuin että EU haluaa suojata talousdiktatuurin selustan siltä varalta, että hallintoalamaiset eivät jostain syystä iloitsisi tulevista ajoista.

Tuskin kukaan epäilee, etteikö terroristi aseet ja räjähteet löydä kaikissa tilanteissa eikä nytkään käynyt Ranskan vallesmannilta lupia hakemassa.
 
Kyllä näitä on valmisteltu todella kauan. Tuomiojan ollessa ulkoministerinä, siellä oli jo vireillä tällainen hanke eikä se kuuluisi sen hallinnon alaan paitsi EU:n kautta. Muutenhan se olisi sisäministerin tontilla.

Tuntuu siltä, että on vain poliittisesti oikeaa hetkeä odotettu. Kansat yhdistävät vain terroristit ja tuliaseet.

En voi olla päätymättä muuhun tulokseen kuin että EU haluaa suojata talousdiktatuurin selustan siltä varalta, että hallintoalamaiset eivät jostain syystä iloitsisi tulevista ajoista.

Tuskin kukaan epäilee, etteikö terroristi aseet ja räjähteet löydä kaikissa tilanteissa eikä nytkään käynyt Ranskan vallesmannilta lupia hakemassa.

Se on nimenomaan juuri näin. Eurokriisiäkin on jatkunut jo monta vuotta eikä parannusta ole näköpiirissä. Nuorisotyöttömyys on monessa EU-maassa räjähtämässä käsiin maahanmuuton ohella ja kansaa on alkanut enenevissä määrin harmittamaan. Rahamiehet haluavat nyt turvata asemansa ja omaisuutensa perinteisellä työkalulla eli kansalaisoikeuksia rajoittamalla. Asekiellot ovat historiassa olleet aina totalitaaristen hallintojen toimenpidelistan kärkikymmenikössä.

Suomessakin viralliseksi totuudeksi on yritetty pelottelupropagandalla hypettää, että jos vastustat nykyistä kehitystä, sen lieveilmiöitä, monikulttuurisuutta, asekieltoja, Kreikan takauksia yms. olet "putintrolli", "osa Venäjän informaatiosotaa" ja mukana "Putinin ovelassa juonessa" eli toisinsanoen erimieltä olevat yritetään leimata jonkin sortin desanteiksi. Tämän yrityksen tavoite oli selvästi kritiikin vaientaminen ja sananvapauden rajoittaminen, mutta kaikesta päätellen alunperinkin kömpelö ja pelkästään kansan oletetulla Venäjänpelolla ratsastamiseen perustunut yritys on muuttunut enemmänkin typeräksi vitsiksi. Suomessa taitaakin olla aika paljon freelancer-putintrolleja, jotka toimivat puhtaasti pro bono.:D

Kuinka tyhminä meitä kansalaisia oikein pidetään?
 
Suomessakin viralliseksi totuudeksi on yritetty pelottelupropagandalla hypettää, että jos vastustat nykyistä kehitystä, sen lieveilmiöitä, monikulttuurisuutta, asekieltoja, Kreikan takauksia yms. olet "putintrolli", "osa Venäjän informaatiosotaa" ja mukana "Putinin ovelassa juonessa" eli toisinsanoen erimieltä olevat yritetään leimata jonkin sortin desanteiksi.?

Niitäkin on olemassa, Putin-trolleja. Mutta ei tosiseikkoja pidä hylätä.

Jokainen totalitarismi onnistuu loppujen lopuksi vasta, kun kansa saadaan siihen hegemoniaan. Se on psykologiaa. Ihminen on yleensä konformisti: koska hän ei tiedä, mitä tehdä, hän tekee samaa kuin muutkin ja höpöttää samoja lauluja. Totalitarismia on se, kun kansalainen etukäteen alkaa ajatella kuten olettaa häneltä vaadittavan. Tähän päästään vain osittain aivopesemällä yksisilmäisellä medialla, koska syntyy miltei aina vastaliike, jonkinlainen tuurejunnilamaisuus. Helpoiten tulokseen pääsee, kun saa käyttää väkivaltaa ja pakkokeinoja.
 
Totalitarismia on se, kun kansalainen etukäteen alkaa ajatella kuten olettaa häneltä vaadittavan. Tähän päästään vain osittain aivopesemällä yksisilmäisellä medialla, koska syntyy miltei aina vastaliike, jonkinlainen tuurejunnilamaisuus. Helpoiten tulokseen pääsee, kun saa käyttää väkivaltaa ja pakkokeinoja.

Ei välttämättä toimi kuitenkaan parhaalla mahd tavalla. NL:ssa homma ei toiminut tehokkaasti vaikka väkivaltaa ja pakkokeinoja olikin ylen määrin, kun ei ollut hlökoht incentiiviä riittävästi rahvaalla yrittää eteenpäin. Nyt kun Kiinassakin totalitarismiin yhdistetään sopivalla asteella markkinatalousahneus niin NL versio 2.1 on kasassa. EU:ssa kulttuurimarxilaiskasvatuksen kautta mennään kohti versiota 2.0 ilman fyysistä uhkaa ja suoranaista pakottamista, mutta kriittinen sosiaalinen massa ei oikein tahdo syntyä (paitsi tietyissä kansanosissa suurimmissa kaupungeissa, joissa propaganda tuntuu jostain syystä menevän perille paljon paremmin kuin harvemmin asutuilla alueilla) vaan kansallismielisyys ja itsesuojeluvaisto nostaa päätään jopa Ruotsissa. Muista maista puhumattakaan.

Mutta toimiessaan tuollaisten Big Brother-kommuunien rakentaminen perheiden sijasta ja kansan tyhmistäminen ajattelemaan ainoastaan poliittisesti korrektisti ja hakemaan koko ajan vain välitöntä tyydytystä perus- / alhaisimmille tarpeilleen on paljon parempi tapa kuin perinteinen vankileirien saaristo saada populasta tehoja irti ja tehdä ne vaarattomaksi ja muokattavaksi omistajilleen.

Nyt prosessin tässä vaiheessa edessä on kuitenkin väestön kuohitsemisen ja muokkaamisen loppuun asti viemisen sijasta todennäköisemmin aggressiivinen vastakkainasettelu islamistit vs. kristityt valkonaamat ja alkuperäiskansalaisten protestiliikkeiden kasvu vielä isommiksi ympäri Euroopaa. Tai tuon kuohitsemisen osalta voi perustellusti olla monta mieltä, missä vaiheessa siinä ollaan. Kansallisia, alueellisia ja väestöryhmittäisiä eroja löytyy valtavasti.

Salaliittohöpinäksi meni taas vaikka piti itselataavista puhua.
 
Saksassa DSB (sikäläinen urheiluampujien kattojärjestö) ottaa hyvin jäykästi kantaa kaikkia kiristyksiä vastaan: http://www.dsb.de/aktuelles/meldung...on-will-schaerfere-Kontrolle-von-Feuerwaffen/
Argmenttina mm. se, että aselakien kiristykset koskevat vain aseen laillisesti omistavia.
...
Angesichts der furchtbaren Ereignisse der vergangenen Tage dürfen derartige Initiativen jedoch nicht in bloßem Aktionismus münden, der – wieder einmal – nur die legalen Waffenbesitzer trifft.
...
 
Salaliittohöpinäksi meni taas vaikka piti itselataavista puhua.

Ei epäpopulaarien poliittisten päätösten tekemiseen mitään salaliittoa tarvita tai sen toteamiseen, ettei yksityinen aseenomistus nyt sovi juuri tämän "skenen" tulevaisuuden visioihin. Seuraava aiheellinen kysymys onkin, että miksi ja millä perusteella?

Kannattaa myös muistaa, että alunperin amerikkalaislähtöisen salaliittoteoriakortin ainoa tavoite on vain kriittisen keskustelun sekä erityisesti asioiden taustojen avoimen rehellisen tarkastelun tukahduttaminen. Kortti on samaa sarjaa "rasisti"-, "natsi"-, "äärioikeisto"- ja "putintrolli"-korttien kanssa. Peliä ei kannata pelata sellaisilla säännöillä, joissa edellä mainituilla korteilla vastustaja voi putsata koko pöydän, koska näitä kortteja löytyy tavallisesti koko hihan täydeltä ja ne on tarkoitettu hallitsemaan pelipöytää.
 
Ei välttämättä toimi kuitenkaan parhaalla mahd tavalla. NL:ssa homma ei toiminut tehokkaasti vaikka väkivaltaa ja pakkokeinoja olikin ylen määrin, kun ei ollut hlökoht incentiiviä riittävästi rahvaalla yrittää eteenpäin. Nyt kun Kiinassakin totalitarismiin yhdistetään sopivalla asteella markkinatalousahneus niin NL versio 2.1 on kasassa. EU:ssa kulttuurimarxilaiskasvatuksen kautta mennään kohti versiota 2.0 ilman fyysistä uhkaa ja suoranaista pakottamista, mutta kriittinen sosiaalinen massa ei oikein tahdo syntyä (paitsi tietyissä kansanosissa suurimmissa kaupungeissa, joissa propaganda tuntuu jostain syystä menevän perille paljon paremmin kuin harvemmin asutuilla alueilla) vaan kansallismielisyys ja itsesuojeluvaisto nostaa päätään jopa Ruotsissa. Muista maista puhumattakaan.

Mutta toimiessaan tuollaisten Big Brother-kommuunien rakentaminen perheiden sijasta ja kansan tyhmistäminen ajattelemaan ainoastaan poliittisesti korrektisti ja hakemaan koko ajan vain välitöntä tyydytystä perus- / alhaisimmille tarpeilleen on paljon parempi tapa kuin perinteinen vankileirien saaristo saada populasta tehoja irti ja tehdä ne vaarattomaksi ja muokattavaksi omistajilleen.

Nyt prosessin tässä vaiheessa edessä on kuitenkin väestön kuohitsemisen ja muokkaamisen loppuun asti viemisen sijasta todennäköisemmin aggressiivinen vastakkainasettelu islamistit vs. kristityt valkonaamat ja alkuperäiskansalaisten protestiliikkeiden kasvu vielä isommiksi ympäri Euroopaa. Tai tuon kuohitsemisen osalta voi perustellusti olla monta mieltä, missä vaiheessa siinä ollaan. Kansallisia, alueellisia ja väestöryhmittäisiä eroja löytyy valtavasti.

Salaliittohöpinäksi meni taas vaikka piti itselataavista puhua.

Kiinan kommunismikapitalismi sisältää vielä rankan mielipiteen rajoittamisen ja riittävästi kyttäämistä ja rangaistuksia, että väki pysyy kuosissa.

Viimeisin vapaus, minkä kinuskit ja Pohjois-Korean johto haluaisi kansalle antaa, olisi oikeus omistaa aseita, etenkin puoliautomaattisia pitkäpiippuisia.
 
Belgiassa tuli yksi tiukimmista aselaeista voimaan vajaat kymmenen vuotta sitten. Päältä katsoen ei näytä turvallisuutta edistäneen. Nyt aseet ovat teroilla ja tietysti viranomaisilla ja kansa saa täristä kotonaan.
 
Ei epäpopulaarien poliittisten päätösten tekemiseen mitään salaliittoa tarvita tai sen toteamiseen, ettei yksityinen aseenomistus nyt sovi juuri tämän "skenen" tulevaisuuden visioihin. Seuraava aiheellinen kysymys onkin, että miksi ja millä perusteella?

Kannattaa myös muistaa, että alunperin amerikkalaislähtöisen salaliittoteoriakortin ainoa tavoite on vain kriittisen keskustelun sekä erityisesti asioiden taustojen avoimen rehellisen tarkastelun tukahduttaminen. Kortti on samaa sarjaa "rasisti"-, "natsi"-, "äärioikeisto"- ja "putintrolli"-korttien kanssa. Peliä ei kannata pelata sellaisilla säännöillä, joissa edellä mainituilla korteilla vastustaja voi putsata koko pöydän, koska näitä kortteja löytyy tavallisesti koko hihan täydeltä ja ne on tarkoitettu hallitsemaan pelipöytää.
Ja osa salaliittoteorioista kuten Watergate ja se että WM upseerit juonivat Hitelrin pään menoksi ovat osoittautuneet todeksi.
 
Yllättäen päivystävät proffat eivät vielä ole astuneet esiin koska perustuslaki, kansainväliset sopimukset, ihmisoikeudet jnejnejne...:D

https://fi.wikipedia.org/wiki/Omistusoikeus

Tuossa on maininta pakkolunastuslakiin:

Suomessa pakkolunastuksen tulee perustua lakiin ja lisäksi yleisen tarpeen tulee vaatia sitä. Pakkolunastettavasta omaisuudesta on maksettava täysimääräinen korvaus eli markkinahinta. Sen on tulkittu olevan korkein käypä hinta.

Vuoden 1977 laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta sallii pakkolunastuksen vain yleisen tarpeen vaatiessa ja vain jos tarkoitusta ei voida saavuttaa muilla keinoin eikä siitä koidu yksityiselle edulle suurempaa haittaa kuin on yleiselle edulle koituva hyöty. Tähän lakiin viittaavat myös erityisemmät lait kuten Ratalaki ja Laki omaisuuden lunastuksesta puolustustarkoituksiin.
 
Suomessa pakkolunastuksen tulee perustua lakiin ja lisäksi yleisen tarpeen tulee vaatia sitä. Pakkolunastettavasta omaisuudesta on maksettava täysimääräinen korvaus eli markkinahinta. Sen on tulkittu olevan korkein käypä hinta.
Pakkolunastushan voidaan kiertää sillä että aseluvat peruutetaan jolloin lainmukainen menettely onkin aseiden myynti/luovutus jollekkin jolla on lupa niihin tai luovuttaa ne poliisille ja kun uusialupia ei myönnetä jäljelle jää vain luovutus poliisille, eli valtiolle itselleen.
 
.....aseluvat peruutetaan .....
Lain mukaisesti aikaisemmin myönnettyä lupaa ei käsittääkseni voi noin vaan peruuttaa. Yleensä lakeihin tulee ns. siirtymäsäännökset, joka tarkoittaa että aikaisemmasta laista siirrytään noudattamaan tätä uutta lakia xx mainitun siirtymän kautta. Se voisi tarkoittaa että aseelle pitää hakea uusi lupa xx ajan kuluessa, mikä käytännössä tarkoittaa, että uutta lupaa ei silloin haettaessa enää myönnetä. Helpompaa tosiaan olisi lainoppineden ja poliitikkojen keskittyä vahvistamaan EU:lle esitettävää perustelua Suomen poikkeusoloista maanpuolustukseen vedoten. Kyllä ammattilaiset meillä sanakäänteitä osaavat tehdä, kun niin vain päätetään tehdä.
 
Pakkolunastushan voidaan kiertää sillä että aseluvat peruutetaan jolloin lainmukainen menettely onkin aseiden myynti/luovutus jollekkin jolla on lupa niihin tai luovuttaa ne poliisille ja kun uusialupia ei myönnetä jäljelle jää vain luovutus poliisille, eli valtiolle itselleen.

Enimmät tuovat. Joillain vene keikahtaa ja ase putoaa järveen. Ne, esim. metsästäjät, joille vielä jää luvallisia pulttilukkoisia, tuovat varmasti. Mutta juuri nämä kepuisännäthän Sipilä haluaa säästää.
 
Lain mukaisesti aikaisemmin myönnettyä lupaa ei käsittääkseni voi noin vaan peruuttaa
Toistaiseksi voimassaoleva on täysin mahdollista peruuttaa koska lupa on voimassa toistaiseksi ei pysyvästi eikä määräajaksi, tosin siinä voi syntyä valtiolle korvausvelvollisuus.

Helpompaa tosiaan olisi lainoppineden ja poliitikkojen keskittyä vahvistamaan EU:lle esitettävää perustelua Suomen poikkeusoloista maanpuolustukseen vedoten. Kyllä ammattilaiset meillä sanakäänteitä osaavat tehdä, kun niin vain päätetään tehdä.

Tämä olisikin kaikkein järkevin toimintamalli, varsinkin kun Suomessa ei luvalliset ampuma aseet ole mikään ongelma ja luvanhaltijat ovat toimineet varsin vastuullisesti.

Ideologiset syyt ovat olleet erittäin huonoja perusteita lainsäädännön muutoksille ja lopputulema on yleensä erittäin huono, varsinkin kun kansaiväliset kokemukset kieltolakien kohdalla ovat johtaneet johtaneet salakuljetuksen lisääntymiseen, koski kieltolaki sitten viinaa, tupakkaa, aseita tai ihan mitä tahansa.
 
Enimmät tuovat. Joillain vene keikahtaa ja ase putoaa järveen. Ne, esim. metsästäjät, joille vielä jää luvallisia pulttilukkoisia, tuovat varmasti. Mutta juuri nämä kepuisännäthän Sipilä haluaa säästää.
Kieltomenettely voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa melkoisen piikin rikostilastoihin, varsinkin kun luvattomista aseista langetettavat rangaistukset ovat varsin lieviä ja hukattujen aseiden kodalla saattaa syntyä melkoinen todistelu ongelma onko rikosta ylpäätään tapahtunut ja jos on onko kyse huolimattomuudesta vaiko tahallisesta hukkaamisesta.
Yleisen lainkuuliaisuuden kannalta paras tapa kuitenkin on antaa aseiden olla luvanhaltioiden hallussa koska se itsessään saa laillisesti aseen omistajan välttämään lainrikkomista.
 
Back
Top